Tula tuulan tuli tuli toi,
peli maantiellä hauskasti soi,
kylänraitilla poika kun huikeissaan
kotitorppihin saattavi hilsuistaan
ilosilmäistä laulaja-neittään.
»Mesimarjani, pääskyni, hei,
emme erkane konsana, ei,
mökin puuntavan törmälle pystytän vaan,
minä kylvän ja kääntelen turpeita maan,
sinä vaatetta kehräät mulle!
Oma onneni oot sinä mun,
ja tässä on torpparis sun
ja jollei nyt torppia saataisikaan,
niin emmehän itke, me raadamme vaan,
vaikka ankara oiskin vaiva!»
Ja neito se rinnalla käy,
ei otsalla ryppyä näy,
tutun turvassa nauraa ja hymyää:
»kai mullekin palkasta puoliset jää,
on sormuskin muorilta mulla!»
Tuta tuulan tuli tuli toi,
peli lehtohon hälveten soi,
tienhaarassa eroten kättä ne lyö
ja katsehet yhtyy, kun on valkea yö
ja elämä on toivoa täynnä.