Kesän ihanuus oli kadonnut. Marraskuun kolkot illat olivat tulleet
kesälämpimän sijaan. Pakkanen oli yöllä kuivannut kaikki syksyn
sateista syntyneet likarapakot. Lionnut maa oli jäätynyt kovaksi. Kylmä
itätuuli puhalteli pitkin kovaksi kylmettynyttä maantietä. Kauvaksi
kuului hevosten jalkain kopse ja "telekoiden" jyminä, kun pitkät jonot
"liuhkin vetäjiä" ajoi Pietariin päin. Oikeinpa rupesi nenä punaseksi
tulemaan maitomiehiltä "koslalla" istuessa, kun kylmä tuuli puhalteli
vasten naamaa. Oikein se vilu pyrki muuta ruumistakin karsimaan. Vaan
kun Tarpeen torpassa vähän lämmitti rukkastaan ja pienen lämmitöksen
sydänalaankin viskasi, niin sitte sitä jo ajoi ihkailmojaan, ettei
tarvinnut kuin muutamassa "hartshonassa" pistäytyä koko Pietarin
välillä.
Kylmä se oli ilma Pietarissakin. Kaikki "napulherrat", joilla ei ole
varaa hankkia itselleen turkkia, mennä viilsivät kylmän kynsissä
melkein juoksujalassa katuja pitkin, kädet taskuissa, palton kaulus
pystyssä ja pää kyyryksissä olkapäiden välissä. Rikkaat sitävastoin
istuivat huolettoman näköisinä "kaleskoissaan", supiturkkiensa sisässä,
ajaen vinhasti eteenpäin, ettei pyörätkään ennättäneet kolista
kivikadulla, vaan mennä lipasivat juurikuin saippuoitetulla laudalla.
-- Maalais-ukot taas seisoivat torilla heinä- ja olkikuormiensa
vieressä, lyöden rukkastaan yhteen vuorotellen edessä ja takana ja
naksautellen kylmyneitä kenkänsä kärkiä kantapäitään vasten. Jos
ostajat kauvemmin viipyivät, niin eipä rukkasten ropistaminen ja
varpaiden kopistaminen yksinään kyennytkään kylmää karkoittamaan. Vaan
kun tuohikontista otettiin pitkäkulkkunen ja sitä vähänaikaa suun
edessä pulputettiin, niin sittepä se sydänkäpy alkoi tuntua lämpymältä
ja siitäpä sitä lämmintä alkoi virtailla muihinkin ruumiin osiin, aina
nokkaan asti.
Pienet, verkapäällyksiset, mustalla lammasnahkalla reunustetut turkit
päällä astuivat Pullin Simo ja kauppias Huima tuoltapuolen Nevan uutta
siltaa myöten Koisaaren puolelle.
-- "Kyllä tänä kesänä läks' rahaa munilla. Perhana jos meistä vaikka
kumpanen miten tahansa olisi tehnyt työtä, niin eipä olisikaan tällä
haavaa tuhattakahtasataa ruplaa 'sumasniekassamme', niinkuin nyt on. Ja
mitäs meidän ruoka ja kyydit ovat tehneet? Saapi hyvästi lukea niille,
vaikka nyt pienimmänkin laskun mukaan, kolmesataa ruplaa. Tulemme siis
kaikkiaan tänä kesänä saamaan tuhatta viisisataa ruplaa puhdasta
voittoa mieheen. Aatteles sitä!" ... sanoi Simo.
-- "Nätti summa. -- Eihän sitä millä helkkarin työllä olisi saanut
kokoon semmoista summaa. Sen hankkimiseen työllä olis' mennyt koko
meidän pieni ikä" ... tuumasi Huima.
-- "Ei se olis' ollut suur' mennessänsäkään... Mutta nyt on ihmeen
kylmä ilma... Eikös lähdetä johonki hotelliin ottamaan vähän
lämmitöstä."
-- "En suinkaan minä ole vastaan" ... sanoi Huima... "Voitkin panna nyt
kaupan loppiaisiksi oikein hyvät juotot, kun minä sain sinua näin
hyvään 'arpiettiin.' Ilman minutta olisit heinänurmella kukaties
tänäkin päivänä, etkä olis' tiennyt koko muuriaismunan kaupasta niin
mitään."
-- "Elä lörpöttele! Heinänurmella minä en ole käynyt iässäni. Silloin
satuin olemaan siellä katsomassa vaan työmiehiä. Kyllä minä olisin
mennyt muuriaismunan ostoon ilman sinuttakin, jo minulla oli se vähän
mielessä, kun vaan olisin kerinnyt... Sinunhan pitäisi panna minulle
juotot, se olis' ehkes vähän asiaa. Kun läksimme ostoon, niin sinulla
ei ollut rahaa niin kopekkaa, mutta nyt olet minun rahoillani voittanut
tuhatkaksisataa ruplaa."
-- "No minä sitä en kitkailekaan; sen tulet saamaan ja oikein Koisaaren
paraimmassa hotellissa" ... pöyhkeili Huima.
-- "No en sitä kiellä minäkään, jos niikseen tulee" ... sanoi Simo
vähän nenästyneenä.
-- "Kyllä tuo sinun kannattaisikin. Huokealla nuo sinun rahasi ovat
saatukin. Entinen Korpelan isäntä teki työtä yöt ja päivät ja nyt ne
hänen vaivannäkönsä joutuivat kaikki sinun taskuusi, joilla nyt sinun
on kyllä mukava herrastella."
-- "Ei nämä rahat kaikki ole niitä. Oli minulla
itsellänikin -- -- --"
-- "Mennäänkö tähän, tässä on siisti hotelli?" ... kysyi Huima Simolta
seisattuen erään kartanon eteen.
-- "Yhdentekevä ... mennään vaan."
Sisään astuivat sankarimme ja menivät istumaan suureen saliin eräälle
suurelle sohvalle, jonka edessä oli iso pyöreä pöytä. Pienempiä pöytiä
ja niiden ympärillä pehmeitä tuolia oli asetettu ympäri huonetta.
Keskellä seisoi iso urkujen tapainen soittokone, joka viritettynä
itsestään soitteli useampia kappaleita.
-- "Mitä sinä parhaiten tahdot, niin minä sitä kutsun" ... kysyi Huima.
-- "Yhdentekevä minusta ... kutsu mitä tahansa."
-- "Minä kutsun viiniä ... eihän nyt vielä ole konjakin juontiaika."
-- "Kutsu vaan."
Kaksi viinipulloa hän kutsui. Sitte he siinä kilistelivät, maistelivat
ja taas kilistelivät kaupan loppiaisiksi ... ynnä muuksi.
-- "Kuules kauppaveli" ... sanoi Simo ja otti Huimaa kaulasta
kiinni ... "mitäs me nyt käytään hommaamaan, kun tulee talvi?"
-- "Enpäs tiedä."
-- "Talvisaikana ei juuri muu kauppa vetele, kuin kontrapantin veto.
Käydään vetämään tänne suolaa, sitsiä ja rommia ja täältä viemme
Suomeen sokuria ja tupakkaa, niin kyllä lähtee rahaa. Me olemme varmoja
miehiä, kylme jaksamme tapella viskaalien ja 'obessikkain' kanssa..."
-- "Kyllähän sillä tavalla lähtee rahaa, jos vaan onnistuu..."
-- "Se onnistuu, se on tietty... Kippis nyt! Siihen se loppuikin... Sen
verrankos sinä raahtisit pannakin?"
-- "Kyllä sitä saadaan lisää, jos vaan tarvitaan. Mitä lajia sinulle
vaan pitää."
-- "Tuota nyt, si ... itä mitä he ... erratkin juovat. Mitä se on?"
-- "Samppanjaako."
-- "Niin, niin! justii sitä, sitä sanp ... pankaljaa" ... sanoi Simo.
Häntä alkoi viini vähän nikottamaan ruveta.
-- "Kaksi pulloa samppanjaa" ... huusi Huima... Ei siinä kauvan
viipynyt, kun ne olivat pöydällä.
-- "Anna sen hoikkakulkun vaan pulputtaa... Tässä on poika Tuutarista,
jok'ei likkoi pelkää ... hih! meidän pojat, sa ... ankkaljaa vaan,
niinkuin suuret herrat."
-- "Johan sinä tässä lauluksi käyt panemaan" ... sanoi Huima ja kaatoi
Simon lasin täyteen, vaan omaansa ainoastaan pienen tilkan, kun hän ei
ollut entistä juonut kaikkia pois. Niin hän teki alusta asti.
-- "Sen sinä tiedätkin että tässä 'kolovassa' on vähän muutakin
kuin"...
-- "Kyllä näyttää olevan... Sinulla on hyvä laulunääni."
-- "Onhan se .. e minulla."
-- "Mikäs pojan on laulella, kun heliä on ääni. 'Nättiä likkoja valita,
kun lavia on lääni' ... kuulit sinä?"
-- "Kuulin! kyllä välttää."
-- "Niin! sen pitää välttää, minä luulen sen, että se välttää."
Kun Simo ja Huima olivat alkaneet juominkinsa, niin oli kohta heidän
jälestään tullut samaan huoneesen eräs venäläisen herrasmiehen näköinen
mies. Se kutsui pullon olutta ja rupesi istumaan pienen pöydän ääreen,
vastapäätä sankariamme, Siinä hän istui ja ryyppi oluttaan ja kuunteli
Simon ja Huiman tarinoita kauppahommistaan ja rahoistaan y.m. --
Viimein meni vieras heidän luoksensa ja rupesi myöksentelemään
heille suurta summaa sokeria. Hän sanoi itsellään olevan suuren
sokurimakasiinin Pietarporin puolella ja sanoi myövänsä paljon
halvemmalla, kuin muut kenkään. -- Siinä kauvan aikaa tingittyään
sopivat he Simon kanssa viimeinkin. Sata tynnöriä Simo osti ja antoi
viisikymmentä ruplaa "satankkoa" jo myöjälle käteen. Kaupan synnyttyä
alkoivat Huima ja venäläinen pyytää Simoa panemaan harjakaisia. -- Eipä
niitä nyt paljon tarvinnut tinkiäkään, kun hänellä jo oli entistä
hyvästi yläkamarissa. Hän sanoi vaan:
-- "Sen te tiedätte, että täss'ei olla mitään naukumaijan poikia...
Kantakaa tuo pö ... öytä täyteen sa ... ankkaljaa, viinaa, kolja ...
attia ja mitä tahtojaan ... kyllä pumasniekka vastaa" ... sanoi hän ja
koputti rintaansa rahakukkaronsa kohdalta.
Ei siihen tarvinnut kahdesti käskeä; kohta oli pöytä täpösen täynnä
kaikenlaisia pulloja.
Siinä he sitte kolmen miehen maistelivat ja taas maistelivat, milloin
mistäkin pullosia. -- Taas pani Simo lauluksi ja rupesi jaloillaan
tahtia lyömään, mutta varomattomuudessaan kolautti hän polvellaan
pöytään, niin että se pulloineen päivineen kaatui Huiman ja venäläisen
päälle. Siitä venäläinen suuttui ja alkoi haukkua Simoa kaikilla
siivottomilla sanoilla.
-- "Ole laskematta matikoitasi, tahi muuten saat korvapuustin" ...
sanoi Simo.
Venäläinen ei siitä varoituksesta paljon välittänyt, vaan yhä
kiivaammin haukkui häntä. Nyt ei enää Simo kärsinyt moista koiran
päiväläistä, vaan paukkasi venäläistä korvalle, että se kerrassaan
kupertui lattialle, mutta siitä puhdista rumahti hän itsekin maahan.
Siellä lattialla ne taas pääsivät yhteen ja rupesivat ankarasti
mylläköimään ja ties mitä he olisivat tehneetkään, jos ei hotellin
palvelijat olisi ennättäneet väliin.
Kun Simo parhaallaan telmusi venäläisen kanssa, niin Huima näki
parhaaksi sillä aikaa luikahtaa takaovesta ulos. Kadulle päästyään
hyppäsi hän ajurin kärryihin ja ajoi rautatien asemalle. Juna oli juuri
lähtemäisillään Suomeen. Hän parhaaksi ennätti siihen ja pääsi siten
menemään matkaansa.
Hotellin palvelijat asettivat tappelijat. Simon täytyi maksaa kaikki
juomat, kun Huima oli kadonnut, sekä rikkoutuneet astiat ja vielä
kymmenen ruplaa venäläiselle sovintoisia, kun hän ei Simoa jättänyt
poliisin käsiin.
Sitten viekoitteli venäläinen Simon kanssansa katsomaan ostamiaan
sokureita. Isvossikalla ajelivat he siksi, kunnes tuli pimeä. Sitten
vei hän Simon erään kartanon luokse ja sanoi siinä olevan makasiininsa.
Mutta pyysi kumminkin Simoa tulemaan ensiksi hänen omaan asuntoonsa,
jossa hänkin puolestaan tahtoi tarjota harjakaisia. Simo kun oli jo
melkein älytön, niin hän myöntyi siihenkin. Venäläinen vei Simon
pieneen kamariin, missä ei ollut mitään muita huonekaluja, kuin yksi
rautasänky, ränstynyt pöytä ja kaksi hajallista tuolia. -- Saatettuaan
Simon sinne, meni hän toiseen huoneesen ja toi sieltä toisen miehen
kanssa koko korillisen ollutta. Niitä he rupesivat sitte juomaan. Mutta
eivät ennättäneet juoda kuin kaksi pulloa, kun Simon tuolista yksi
jalka nurjahti pois sijoiltaan ja Simo kupertui lattialle. Siihen hän
nukkuikin ja kuorsata rutisi niinkuin juopunut ainakin. Kun Simo maata
törräsi lattialla tiedottomana, niin otti venäläinen häneltä kaikki
rahat pois, sekä saappaat jalasta ja turkin päältä ja kantoi toisen
kumppaninsa avulla Simon ulos kadulle -- -- --
Aamulla kun Simo heräsi, niin tunsi hän olevansa kovalla lattialla
seljällään. Vaivaloisesti sai hän silmänsä auki. Ajatukset olivat
hänellä niin sekaisin, ettei hän kuolemakseenkaan muistanut, missä hän
viimeksi oli ollut ja milloin hän oli tähän joutunut ja missä hän nyt
oli. Se kaikki tuntui hänestä arvoitukselta. Hän koetti nousta
kompuroida ylös, paremmin tarkastaaksensa olopaikkaansa, vaan ei siitä
yrityksestä tullut mitään. Pää ei ensinkään tahtonut ottaa
noustaksensa. Sitä viilasi juuri kuin olisi veitsellä leikannut, kun
vaan rupesi ylös pyrkimään. Kun ei päässyt ylös, niin hän pyörähti
vatsalleen. Mutta silloin alkoi niin pahasti kiertää aina mahanpohjasta
asti, eikä heittänyt ennenkuin piti useamman kerran vahvasti ylenantaa.
Se helpotti vähän päätäkin. Siinä kauvan lojottuaan onnistui hän
viimein pääsemään istualleen lattialle, vaikka päätä vielä hyvin
leilutteli. Silmät pimenivät ja korvat alkoivat soida ja huone tuntui
pyörivän hirmuista vauhtia. Vähän kumminkin alkoivat silmät selvitä,
vaikka päässä kävi yhä vielä sellainen luske, juurikuin halkoja olisi
sahattu. Siinä hän nyt katseli ympäri huonetta ja huomasi ylhäällä
maasta olevan ikkunan, jonka eteen rautainen ristikko oli naulattu. Nyt
hänelle paikalla selvisi, missä hän oli niin hyvään talteen korjattu.
Rahat juolahtivat ensimmäiseksi hänen mieleensä. Kopasi taskuansa --
eihän mitä missä. Rahat oli viety. Tarkemmin itseään tutkittuansa
huomasi hän olevansa sangen kurjassa tilassa. Ei ollut turkkia, ei
kenkiä. Nenä oli hirmuisen kipeä ja turvonnut niin suureksi, ettei
tahtonut kouraan sopia, kun hän sitä koetti. Raamuja ja naarmuja oli
kosolta kasvoissa ja käsissä... Hattu oli vähän etempänä lattialla. Sen
hän otti sieltä ja pisti päähänsä käyden odottamaan tulevaa
tuomiotansa, ajatuksissaan katkerasti kiroten venäläistä, jonka hän
varmaan tiesi rahojensa ottajaksi. Kovasti hän oli vihoissaan
Huimallekin siitä, kun jätti hänet yksinään. Jo suuttui itseensäkin,
eikä ilman syyttä ja ihmetteli, miten hänen piti tulla niin hölmöksi ja
uskoa mokomaa "masurniekkaa."
Siinä hän istui karvaalla mielellä siihen asti, kunnes vahtimies tuli
häntä noutamaan pois. Nyt oli Simo vähällä päästä ruununkyydillä
Viipurin kautta kotiinsa, mutta kun hän osasi hyvästi venäjän kielellä
selittää asiansa ja kun hänellä oli passi, niin laskettiin hän
kumminkin omin neuvoin menemään kotiansa.