Jo olivat Simo ja Helka kappaleen toistakymmentä vuotta yhdessä elää
retuuttaneet. Siinä oli aikaa jo kylliksi näyttämään heille monta vilua
ja varia, monta ylä- ja alamäkeä. Olipa heille jo perhekin lisääntynyt
kahdella hengellä. Kaksi poikaa heillä oli. --
Helan vanhemmat olivat jo kuolleet. Helka oli saanut yksinään periä
kaikki heidän perunsa. Helka oli pyytänyt Simoa lähtemään asumaan hänen
entiseen kotiinsa, vaan ei Simo ollut siihen tyytynyt. Simo oli myönyt
kaikki tavarat ja tilan huutokaupalla. Korpelan entinen renki Matti oli
ostanut tilan sekä enimmät tavaroistakin. Simo oli appivainaansa
perinnön muuttanut rahaksi senvuoksi, että hän olisi muka niillä
rahoilla voittanut kaupassa tuhansia, vaan voittamatta ne tuhannet
sittenkin jäivät.
Oli kirkas Heinäkuun päivä. Aurinko paistoi oikein polttavasti maan
pinnalle. Paljainjaloin kävellessä tuntui kuinka kivet kuumensivat
jalkapohjia, ja jos niille olisi vettä roiskannut, niin varmaankin ne
olisivat surahtaneet juuri kuin löylykivet saunanuunin päällä. Ei
tuulen löyhäystäkään liikahtanut. "Riihkalliolla" seisova pihlajakin
oli kuumuudesta nääntymäisillään, kun ei jaksanut edes lehteänsäkään
heilauttaa. Lampaat liehmosiivat suuressa "syräpässä" tallin kupeella
siimeksessä. Siat "posasivat" kujasilla olevassa rapakossa,
kastellen konsa kumpaakin kylkeänsä likavedessä. Simon uskollinen
tupavahti "Moltzik" oli mennyt aidan alle siimekseen, jossa se
käpäleinsä päällä laamallaan loikoi, kieli pitkälle ojennettuna. --
Heinäväki paitasillaan käänteli pitkävartisilla harovillaan heiniä
polttavaan auringon paisteesen päin. Heinät käännettyään rupesivat
he aina istumaan karheiden viereen haravan varrelle, odottamaan
heinien kuivamista. -- Pullin isäntä ja emäntä joivat tuvassa
puol'päiväskahviaan, jutellen talon asioista.
-- "Etkö sinä nyt" ... alkoi Helka laatia Simolle ... "vois mennä sinne
heinänurmelle, jotta saisivat viimeinkin ne heinät latoon, kun
tänäpäivänä on niin pouta. Koko maantienvars'-niitty on karheella...
Jos siellä ei ole ketään mukana, niin eihän ne vetelykset saa mitään
toimeen. Minä en tästä nyt joutais, kun on leivänpaistot ja kaikki muut
hommat."
-- "Eihän tästä oikein joutais kenkään, vaan jos nyt kerran sentään
lähtenee käymään tänä kesänäkin nurmella."
Sinne se Simo sitte meni, sinne heinänurmelle kerran. Vähän kädellään
heiniä kopastuansa käski hän ensimmäiseksi käännettyjä karheita
panemaan jo latoon. Jo jätti hänkin nutun pois päältään ja alkoi käydä
mättämään yhden päiväläisen kanssa heiniä latoon, kun toiset silläaikaa
olisivat koonneet. Mutta samassa ajaa pölyytti maantietä myöten
kauppias Huima ladon kohdalle, ja kun hän huomasi Simon heinähanko
kourassa, pysäytti hän hevosensa ja huusi: "johan nyt on ilmonen kumma,
kun isännän pitää olla itsensä heinää mättämässä, eikö nyt enään muita
työmiehiä ole talossa?"
-- "Enhän minä tässä mättänytkään" ... kiirehti Simo sanomaan ja astui
aidan viereen Huiman luokse ... "tulin vaan muuten katsomaan
heinäväkeä... Mistäs sinä tulet?"
-- "Pietariahan tuota piti taas käydä katsomassa. -- Sinuahan ei ole
näkynyt koko Pietarissa enään moneen aikaan. Johan sinä olet kovin
siihen suuttunut."
-- "Jo suutuinkin tässä keväällä 'maaslitsan' aikana koko Pietariin,
enkä tiedä jos leppynen enään koskaan, kun varastivat minulta kaksi
hevosta ja vähän rahojakin. Sitte viskaalin pakanat veivät vielä
'tshaijuja' noin tuhannen ruplan arvosta. En ole nyt käynyt sen koommin
koko kylässä... Mitä tavaraa sinä veit?"
-- "Oli vähän muuriaisen munia."
-- "Mitä ne vielä maksavat?"
-- "No virk'elä mitään, niillä lähtee nyt sen verran, minkä vaan älyää
ottaa..." sanoi Huima, vaan hyvin hiljaan, ett'ei heinäväki olisi
kuullut.
-- "Vai on ne nyt niin hinnassaan," ... sanoi Simo, hänkin melkein
kuiskuttamalla.
-- "On niillä hintaa! Nyt minä lähden taas ostamaan... Etkö sinä tiedä,
mistä sais varman miehen ostamaan tuolta etempää Suomesta?"
-- "Enpäs tiedä... Kyllä sitä tähän aikaan on vaikea semmoista miestä
saada."
-- "Etkö sinä Simo käy minun kanssani yhteen kauppaan? -- -- Käy pois!
Sittehän meitä jo olisikin kaksi."
-- "En tiedä -- -- Tokkopa tuo maksanee..."
-- "No, nyt elä virka mitään, tiedänhän minä, kun juuri tulen hintojen
luota. Eihän sitä ole ehkeä arvelemistakaan, jotta se ei maksaisi
vaivoja... Sinulla taas rahoja on kyllä, ne seisovat vaan jouten;
joutashan niitä vähän liikutella."
-- "Kyllähän rahaa on! Eihän siit' olekaan mitään, vaan kuinka
tosiaankin..."
-- "Lähde vaan pois, mitäs turhaa sinä ... eihän tämä nyt ota, jos ei
annakkaan."
-- "Lähe meille, niin sittepähän päätetään."
-- "En minä jouda ... nyt pitää näet liikkua. Silloin pitää ottaa konsa
annetaan."
-- "No lähde ryyppäämään ehkes tshaijut."
-- "Et sinä lähde kumminkaan; mitä minä sinne väärään lähden suotta
ajamaan."
-- "No lähdetäänhän tshaijulle, ehkä minä miksi mietin..."
-- "Kyllähän minä en mitenkään joutais' vaan jos häntä nyt sitte
tshaijulle... Tule tänne kärrille, niin mennään sitte parvessa."
Sinne se sitte isäntä meni heinäväeltä. Nyt saivat omin "pasinein"
tehdä, mitä lystäsivät. -- -- --
Joutuin se emäntä tshaijun valmisti vieraalle, ja isäntä toi
kolkkakamarista täyteläisen viinapullon seista töröttämään
tshaiju-kuppien keskelle. Siitä se Simo tarjoili vieraalleen milloin
tshaijuaan, milloin kylmiä ryyppyjä. Valmistivatpa vielä oivallisia
"morsku" kuppiakin, tshaijusta ja viinasta sokerin kanssa. -- Siinä
ryyppiessä he sitte viimeinkin päättivät ruveta yhteen kauppaan.
Päättivät myöskin kumpikin mennä erihaaroille ostamaan, että saisivat
enemmän, ennenkuin muut ennättävät ostamaan. Yhdessä he sitte päättivät
käydä Pietarissa myömässä, kun saisivat enemmän ostaneeksi.
Kun "samavari" ja viinapullo oli tyhjennetty, niin sitte sitä jo
kelpasi ruveta lähtemäänkin.
-- "Mutta kuulehan Simo" ... sanoi Huima ja veti Simoa perästään
kolkkakamariin ... "sinulla kun on liiemmaksi rahoja, niin voit antaa
minulleki, jott'ei minun tarvitsisi enää kotiin mennäkkään, vaan pääsen
tästä suoraan lähtemään ostoille. Ei tullut rahalompakko ensinkään
kanssani. Kun lähteissäni muutin toisen palton päälleni, niin en
kuolemaksenikaan muistanut muuttaa lompakkoa tämän palton 'karmantoon',
vaan se jäi kun jäikin kotiin."
-- "Eikö sinulla ole yhtään rahaa? Sanoithan tuolla maantiellä olevasi
menossa muuriaismunan ostoon, etkä aikonut tulla täällä käymäänkään.
Mistäs sinä silloin olisit rahat saanut?"
-- "Minä näet luulin, että lompakko on karmannossani, mutta kun nyt
kopasin karmantoani, niin eihän mitä missä... Anna nyt, velikulta,
minulleki rahat, jott'ei minun tarvitsisi turhaan mennä ajamaan
neljääkymmentä virstaa väärää."
-- "Mitä neljääkymmentä?... Eihän tästä tule ympäriseenkään jos
kaksikymmentä kaikkiaan. -- Mutta toistakseen voinhan tästä sentään
antaakin. Onhan tässä nyt rahoja. Paljonko sinä luulisit tarvitsevasi?"
-- "Kunhan nyt sataa seitsemän, kahdeksankin ottaa mukaan, niin ehkäpä
siitä jo alkaa tullaki."
Kahdeksan sataa ruplaa luki Simo Huimalle, ja sitte he läksivät
ostolle, kumpikin eri suunnille.