Myöskin syys-ilma raivosi ulkona. Tuuli puhalteli ankarasti jokaiseen
seinän halkeamaan ja salvamen nurkkaan, soitellen niitä omituisella
äänellään. Tuiskuna toi tuuli mukanansa jääksi kylmettyneitä
vesiherneitä ikkunan ruutuja vastaan. Ne helistelivät vallonaisia
ruutuja, koetellen niiden kestäväisyyttä. Synkkä pimeys varjosi tuota
raivoavaa myrskyistä yötä.
Tumma lampun valo pilkutti Korpelan vierastuvan peräikkunasta, luoden
hämärän valon pihalle rappujen viereen. Renki Matti tuli hevosia
illastamasta ja kurkisti mainitusta ikkunasta, nähdäkseen kuka siellä
vielä näin myöhään valvoo, kun toisessa tuvassa jo kaikki nukkuivat
sikeässä unessa. Matti huomasi Helan siellä istuvan lampun ääressä ja
kiireesti ompelevan valkeata "kalenkuori"-paitaa. "Onpas nyt tol'
kiire" ... ajatteli Matti ... "sulhaselleenko ommellee, vai kelle?" --
Hiljaan hipsi Matti elotupaan. Nykäsi kengät jalastaan penkin alle ja
turkkirasun päältään pisti hän ovenpieliseen naulaan. Saatuaan
piippunysänsä savuamaan, rupesi hän lattialle tehdylle tilalleen
vatsallensa.
Siinä taas Matille lensi monenlaisia ajatuksia mieleen. "Mitä jos nyt
olisi koettaa puhua Helalle siitä purkamisasiasta. Nyt olis' sopiva
tilaisuus, kun hän on aivan yksinään. Nyt ei kukaan saisi aikeistani
tietoa, vaikka huonosti onnistuisikin. Kyllä sitä nyt täytyy
koettaa ... kävi miten kävi."
Vielä vähän aikaa asiata aprikoituaan nousi hän vuoteeltaan, pisti
naulasta uuden nutun päälleen, koputti piipustansa entiset porot pois
ja pani uuden tupakan palamaan. Näin varustettuna longotti hän hiljaan
tuvan ovea ja pistäytyi porstuaan. Oikein käsi vähän vavahteli Matilla,
kun hän pimeässä porstuassa etsi vierastuvan oven rautaa. Viimeinkin
tapasi hän raudan kouraansa ja siitä nostamatta aukasi hän oven, joten
se ei ennättänyt yhtään narahtaa ja hän hiljaa paljasjaloin, Helan
huomaamatta, pistäysi tupaan. Ovea kiinni perässään vetäessä se
kumminkin vähän rusahti, josta Helka säpsähti ja loi kerkeästi ruskeat
terävät silmänsä ompeluksesta tulijaan.
-- "Ka, Mattihan se on! Oikein pelästyin. Luulin, että kuka ihme sieltä
näin myöhään tulee. Yhäpäs sinä vielä valvot?" ... sanoi Helka.
-- "Vieläpäs tuota sinäkin valvot" ... vastasi Matti.
-- "Minullapa onkin kiire. On vielä monta paitaa ommeltava ja vielä
muutakin tehtävää ennen häiden tulemista."
-- "Vai niin! Vai kiire sulla on" ... sanoi Matti ja istui peräpenkille
lähelle Helkaa.
-- "Kiire on. Kun päivällä pitää vielä käydä muussa työssä, niin täytyy
sitte näin myöhää yöt valvoa."
-- "Mutta eikös noita nyt sopisi jättää?"...
-- "Häitäkö myöhemmäksi?... Eikö mitä... Ei se passaa. Nytkin ovat jo
huonot ilmat, ammo jos jätettäis häät vielä tuonemmaksi, niin sitte
tulisivat pidettäväksi sellaisten röntseiden aikana, ettei pääsisi
kulkemaan hevosella eikä veneellä sillä huonolla tiellä."
-- "Ei pidä jättää myöhemmäksi, vaan tykkänään pitämättä."
-- "Pitämättä! Sepäs nyt olis' vasta ensimmäinen kumma. Pitäväthän nuo
häitä köyhemmätkin. Simo nyt ei jättäis häitä pitämättä, vaikka mikä
olis'."
-- "En minä sitä tarkoittanutkaan, vaan että jättäisit pois koko
menohommasi ja purkasit koko kaupat Simon kanssa."
-- "Voi kuinka hupsit! Mistäs minä sen paremman menopaikan saan?"
-- "Vaikk'ei menopaikkaa -- niin jotai muuta. Onhan sitä miehissäkin
valitsemisen varaa."
-- "Mikäs sitte Simolla on. Eikö hän ole rikas, suuri ja komea..."
-- "Olkoon vaan, kun sinulle siitä piisannee, saattaa ollasi Simo hyvä
mies, niinkuin sanoit. En minä häntä akkojen lailla panettelemaan
rupeakaan. Olkoon vaan hyvä mies rauhassa minusta nähden."
-- "No mitä sinä sitte semmoisia horajat purkamisia ja muita..."
-- "No minä sanon suoraan aikeeni, ilman mutkistelematta. Minulla on
näet aina ollut mielessä, että eiköhän tulisi meistä pariskunta. Oikein
pelästyin, kun kuulin Sillankorvassa, että sinua kuulutettiin ja Simon
kanssa. Niin nyt minä päätin sinulta itseltäsi tulla kysymään, eikös
sopisi sinun purkaa Simon kanssa koko kaupat ja ruveta vaikka minun
kanssani yhteen tuumaan."
-- "Pyhhyh...! Maantielle sinun jälestäsi juoksemaan, hyvän talon
eholla. Kaikki ihmisethän minulle sitte nauraisivat."
-- "Kyllähän minulla ei ole taloa, vaan ehkähän tuo saataisiin, kun
ahkerasti yhdessä pyydettäisiin. Johan sitä aluksi sentään olisi vähin
entisiä pyydettyjäkin."
-- "Elä veikkonen virka mitään koko semmoisista asioista, ei siitä
koskaan voi kumminkaa tulla mitään."
-- "Vai ei koskaan ... ei koskaan!" ... sanoi Matti raskaalla painolla
ja meni pöydän viereisen ikkunan luo ja katsoi pimeään myrskyiseen
syysyöhön.
-- "Niin muuttuu maailma" ... ajatteli Matti... "Eilen oli kirkas
auringonpaiste, nyt synkkä myrskyinen pimeys. -- Niin se ilmakin
muuttuu. Se muuttuu kuin nuoren tytön mieli..."
Pettyneenä toiveissaan hiipi Matti hiljaa toiseen tupaan. Pani nuttunsa
naulaan ja piippunysänsä pääalaslaudan alle ja rupesi vatsalleen
tilallensa. "Niin muuttuu maailma" ... ajatteli hän vielä, kunnes
rauhoittava uni päästi hänen murheellisen mielensä virvoittavaan
lepoon.