Mik' on kansan parahaksi, sepä sunkin parhaas on,
Mitä vaatii maasi tarve, sunkin tarpees olkohon.
Missä eespäin kulku käskee käsityksin käymähän,
Ellös poistu renkahasta, rivi sattuis särkymään.
Suvipäivää meill' on kyllä, kylvömait' on yli maan,
Rakkautta, rakkautta kasteheks on tarvis vaan!
Tarvis, että veli kohtaa veljeänsä hymysuin,
Eikä, toisen raataessa, erimielin erkauin.
Miss' on eespäin kansan mieli, mutta edess' uoma on,
Ensimmäisnä taakkas heitä täytteheksi suvannon!
Vähät vaikka työs on heikko, suureksi sen katsoo maas:
Lesken ropo tuopi sullen siunauksen kansaltas.
Kerran yhdeks yhtyy Suomi, kerta saadaan Sampo uus,
Kansan opin-ahjoiss' ompi Suomen suuri vastaisuus!
Silloin, kesän kirkkaan tullen, satakielet sylkähtää,
Silloin vasta luonto liikkuu, sekä järvet läikkyää!
Uutena vuotena 1892.
Oh, kuinka se sumeasti
Käy mielehen, tunteeseen,
Kun aattelin kylliks asti
Jo isänmaani kärsineen.
Kun aattelin murheen maljan
Jo kerran loppuvan,
Ja kukkuraisena jälleen
Se tyhjentääksesi tarjotaan.
Ei vielä saanehet kyllin
Ne jotka sun kuoloas huus',
Ne puhkois kylkesi vielä,
Ja ne särkisi vimmoin vielä sun luus.
-- -- Ah, vaimentaakopa vaivaas
Päiv' _uusi_, ja hoivanko tuo?
Ja kirkastaako se taivaas,
Vai uudenko pilven jälleen luo?
Ja voimia sullako riitti,
Jos jatkui vaivat vain?
Ja kestikö usko urhein,
Kuin ison vihan aikoinain?
Nää mietteet kiehtovi mieltä,
Mut vastausta en saa.
Yks aatos lohtua luopi:
Sun tietäs Jumala johdattaa.