osakeyhtiössä Onnela, å 1,000 markkaa, myydään — ellei maksua
tai muuta laillista estettä tule — julkisella täkäläisessä
huutokauppakamarissa pidettävällä pakkohuutokaupalla.
Ostohinnasta on puolet heti maksettava ja loput viikon kuluessa.
Muuten annetaan lähempiä tietoja myyntitilaisuudessa.
Synkässä alistuvaisuudessa katsoin tulevaisuuteen. Kuin hukkuva
oljenkorteen, tartuin siihen ajatukseen, että setä tulisi ja huutaisi
osakkeeni. Mutta hän ei tullut.
Osakkeista tarjottiin 100 markkaa kappaleelta. Yhtiön sääntöjen mukaan
oli entisillä osakkailla etuoikeus niiden lunastamiseen.
Seuraavana päivänä lähetti huijari sanan, että minun oli heti
muutettava, koska asunto oli hänen.
Sinä yönä emme saaneet unta silmäämme. Meidän ei auttanut muuta kuin
lähteä etsimään huonetta, mihin voimme siirtää vähät kapistuksemme.
Satoi, ja kaikki tuli likomäräksi. Sirkka huolehti lapsesta sillaikaa
kun me kuletimme tavaroitamme käsikärryillä, koska meillä ei ollut
varaa ottaa ajuria. Pihalla hyöriessämme huusi huijari ikkunastaan
talonmiehelle:
"Pääsemme vihdoinkin roskaväestä, joka ei maksa vuokraa."
Kuinka ne sanat viilsivätkään sydäntäni, sillä vaikka olimmekin köyhiä,
oli ylpeyteni vielä lannistumaton.
Illan hämärtyessä lähdimme viimeisen kerran katsomaan rakasta kotiamme.
Juuri kun aioimme lähteä sieltä vaipui Katri maahan ja itki niin
toivottomasti, että luulin hänen kuolevan.
"Miksi, miksi piti näin käydä!" nyyhki hän ja väänteli käsiänsä.
"Katri rakas! Jumala koettelee, mutta Hän ei vielä ole hyljännyt meitä.
Kaikki vielä kääntyy hyväksi."
Näin sanoen nostin hänet ylös. Viimeisen kerran painoin tutun oven
kiinni. Oli tullut pimeä. Muistin madonnankuvan unohtuneen ullakolle ja
lähdin sitä hakemaan. Katri lupasi odottaa kadulla.
Palatessani huomasin katulyhdyn valossa miehen, joka läheni Katria
ja tarttui julkeasti häntä käsivarteen. Salaman nopeudella hyökkäsin
huijaria vastaan ja iskin häntä kaikin voimin vasten naamaa, niin että
hän tupertui maahan.
"Rosvo!" huusin minä. "Kaikki veit minulta, aiotko lopuksi ryöstää
vaimoni!"
Heittiö jupisi jotain käsittämätöntä.
"Konna!" huusin, ja uusi isku sattui samoille seuduille.
Mies kömpi jaloilleen ja otti puolustusasennon.
"Roisto!" huusin ja annoin kolmannen iskun kaupantekijäisiksi.
Huijari tointui hämmästyksestään.
"Mitä tämä merkitsee! Tässä maassa on laki ja oikeus."
"Valitettavasti ei ole lakia ja oikeutta huijareita ja naisten
häväisijöitä vastaan", sanoin minä ja tartuin Katrin käsivarteen.
"Juttu jatkuu raastuvanoikeudessa!" sanoi huijari ja haki lakkinsa
katuojasta.
"Sitä minä sydämeni pohjasta toivon."
Ja me lähdimme. Tultuamme jonkun matkaa päähän kääntyi Katri ja
jäi synkkänä katsomaan. Hänen näkyi olevan mahdoton käsittää,
että meidän oli iäksi jätettävä kotimme, jossa olimme niin paljon
suurta uneksineet. Ja suuret kyynelkarpalot putoilivat pitkin hänen
laihtuneita, kalpeita poskiaan.
"Elä itke, armaani! Jumala kyllä auttaa meitä. Rakkaus rakensi kodin —
ja rakkautemme on meillä jälellä", koetin lohduttaa onnetonta, itsekin
taistellen itkua vastaan.
Hän pyyhki silmiään ja sanoi kyyneltensä takaa hymyillen:
"Rakkaus meille jäi — kaikki muu on riistetty."
"Kun paras jäi, miksi suremme sitä, mikä on vähempiarvoista?" sanoin
minä.
Hän tarttui käteeni lujasti, luottavana, uskollisena. Ja me kävelimme
käsi kädessä tukien toisiamme synkkää tulevaisuutta kohti, jota ei
yksikään toivon säde näyttänyt valaisevan.