Tuomas Takkiainen,
rakennusmestari."
Kirje herätti vilkkaan ajatuksenvaihdon, mutta tulos oli kielteinen —
siitä yksinkertaisesta syystä, että meiltä sattui puuttumaan juuri nuo
viisituhatta markkaa.
Seuraavana päivänä tuli toinen kirje, jossa kauppias ilmoitti
"sattuneesta syystä" luovuttavansa osakkeensa nimellisarvosta,
kolmestatuhannesta. Minä sanoin, että onni oli otettava sarvista
kiinni. Toista näin edullista tilaisuutta tuskin tulisi. Mutta Katri
ei innostunut. Hänestä oli hauskempaa ruveta uuteen yhtiöön, se vasta
tuntuisi omalta kodilta. Enkä minä tahtonut päättää asiasta vastoin
hänen tahtoaan.
Vielä kolmaskin kirje tuli, ja siinä tarjottiin osakkeita
kahdestatuhannesta markasta. Minä hain jo lakkiani ja olin lähteä
hieromaan kauppoja, ettei joku toinen ehtisi ennen. Mutta Katri
pelkäsi, että siinä saattoi olla koira kuopattuna, kun tavaraa
noin tyrkytettiin ja joka kerralla pudotettin pari tuhatta. Hänen
epäilyksiinsä raukesi koko kauppa.
Katri oli oikeassa. Myöhemmin tavatessani sedän kysyi hän heti, oliko
joku kaupannut minulle asunto-osakkeita. Vastattuani myöntäen sanoi hän:
"Ethän toki tehnyt kauppaa?"
"En, Katri pani vastaan."
"Kiitä Jumalaa, että sinulla on niin järkevä vaimo. Kuulin juuri, että
sama yhtiö on mennyt kumoon, joten niillä osakkeilla ei ole viiden
pennin arvoa", sanoi setä.
Minulta pääsi huudahdus.
"Mutta myyjä vakuutti, että yhtiö seisoo vankalla pohjalla."
Setä naurahti viisaasti:
"Se on afääriä!"
"Afääriä! Kaunista afääriä!" sanoin minä.
Emme voineet Katrin kanssa kyllin kiittää, että olimme välttäneet
turmion. Olisipa ollut ikävä afääri, jos olisimme paiskanneet
kaksituhatta markkaa kuin Kankkusen kaivoon!
Kohta tuli kumminkin kolaus, jota emme voineet välttää. Vekseli, jonka
olin antanut viikkolehden ostaessani, lankesi maksettavaksi. Siihen
upposi sedän omaa kotia varten lahjoittamat rahat. Mutta vielä pahempi
oli, että minun piti lopettaa koko lehti-pahanen päästäkseni enemmistä
tappioista, jotka vielä lisääntyivät sillä, että suuri joukko lukijoita
vaati tilausrahojansa takaisin, uhaten muuten vetää asian oikeuteen.
Niin se lehti kuoli ja kuopattiin. Parempaa hautajaistekstiä tuskin
olisi saattanut valita kuin vanhan, monasti koetellun totuuden:
Jumala varjele minua ystävistäni, vihollisteni kanssa tulen kyllä
toimeen!