Lukija tulee tuntemaan erään liikeneron.
Tirehtööri Esa Ansio istui vastaanottohuoneensa työpöydän ääressä
kirjoittamassa, kultasankaiset kakkulat nenällä. Pöydällä oli läjittäin
asiakirjoja, joiden alareunaan hän piirsi suurta arvoa ja luottamusta
nauttivan nimensä.
Tämä merkkimies piteli miltei lukemattomien liikeyritysten ja yhtiöiden
johtolankoja. Niinpä hän oli Ansio ja Kumpp. liiketoimiston johtaja,
kiinteimistöosakeyhtiö Oman Tuvan isännöitsijä, kasvisvoitehdas Rasvan
johtokunnan puheenjohtaja, kaivosyhtiö Kultalan neuvotteleva jäsen,
Kansan Pankin hallintoneuvoston miehiä y.m., y.m., y.m. Mies, joka
kaikkeen ehti ja näin suuria sai aikaan, oli jos kukaan ansainnut
liikeneron arvonimen. Siltä mieheltä voi vielä odottaa paljon — sitä
enemmän kun hän ei vielä ollut edes 50-vuotispäiväänsä viettänyt.
Vastapäätä johtajaa istui näköjään 30—40 ikäinen neitonen, joka
täytti asiakirjojen tyhjät sijat nimillä ja numeroilla ja jätti ne
tirehtöörille allekirjoitettaviksi. Tämä tarmokas naikkonen oli
tirehtöörin oikea käsi, konttoripäällikkö, kassanvartija, lainopillinen
neuvonantaja ja tarvittaessa rouva.
Pöytä oli lastattu täyteen monenlaista tavaraa: kirjeitä,
kauppakirjoja, vekselilomakkeita, sääntöehdotuksia, oikeuden päätöksiä.
Luuli olevansa lakiasiain toimistossa eikä yritteliään liikemiehen
työhuoneessa.
Varsinaisessa konttorissa istui kolme neljä neitosta kirjoituskoneiden
ääressä. He eivät saaneet lähestyä tirehtööriä muutoin kuin "rouvan"
välityksellä. Muuten oli periaatteena, että apulaiset vaihtuivat
vähän väliä — pelosta että he liiaksi perehtyisivät talon tapoihin.
Mutta jotkut väittivät, että tirehtöörin suojeluspyhimys naisen
mustasukkaisuudella siten valvoi hänen sisälle- ja uloskäymistään.
Esa Ansiosta saattoi sanoa, että kaupanhalu oli hänessä sukuvika.
Isä oli kuulu markkinahuijari, joka ajoi markkinoilta markkinoille,
osti, myi ja vaihtoi hevosia. Sanottiin hänen pettäneen mustalaisenkin
hevoskaupassa. Äiti kuljeskeli kyliä kaupustellen kamaa
kaikenkaltaista: neuloja, nauloja, naskaleja, vieläpä kirjallisuutta
Lukija tulee tuntemaan erään liikeneronkin: arkkiveisuja, unikirjoja ja
Sipillan ennustuksia.
Kun isä oli matkoillaan ajanut itsensä kuoliaaksi vikurilla
sälköhevosella, passitti äiti pojan maailmalle, antaen hänelle evääksi
neuvon: "myy ja osta, niin tulee rahaa jostain. Rehellinen työ ei
leiville lyö, kaupassa saa paremmin pennin syrjästä kiinni."
Esa tekikin ensi yrityksensä liikealalla mustalaispojan kokoisena:
kokosi luita, metalliromua ja muuta sellaista ja myi kauppiaille. Pian
ohjasi vaisto hänet panemaan toiset pojat kokoomaan. Hän maksoi heille
työstä jonkun pennin ja pisti ylijäämän omaan taskuunsa. Koulussakin
veti luonto häntä enemmän kaupantekoon kuin läksyihin. Sivutyönä hän
harrasti pakkoluovutusta: hänen pöytälaatikostaan tavattiin aina joskus
toverien lyijykyniä, imupaperia, joskus rahojakin. Tämä taipumus
teki lyhyen lopun Esan opinnoista, suureksi iloksi hänelle — kenties
opettajalle ja tovereillekin.
Koskei hänellä vielä ollut pääomaa suurempiin liikeyrityksiin, otti hän
pestin suutarin oppiin. Mutta kun luonto kerran oli määrännyt hänet
liikemieheksi, peri hän kenkärajoja kotiin viedessään enemmän maksua
kuin mestari oli määrännyt. Ylijäämän hän sijoitti housunlakkariinsa
— kantopalkkiona. Kun mestarin hihna osoittautui tehottomaksi, joutui
poika kilometritehtaalle.
Viidentoista vanhana onnistui Esan päästä puotipojaksi, ja nyt hän
tunsi olevansa omalla alallaan. Hän veti moukkia nenästä, mutta
koska ostajan vahinko on kauppiaan voitto, oli isäntä tyytyväinen
apulaisensa liiketapoihin. Poika puolestaan osasi lujittaa asemaansa:
vietteli tyttären ja sai sen vihdoin vaimokseen. Kauppiaan kuoltua
otti hän ohjat omiin käsiinsä ja oli yksin kukkona tunkiolla.
Velkojista hän suoriutui vararikolla, s.o. luovuttamalla pienen osan
omaisuutta saamamiehille. Sellaista sanotaan rikoslaissa petolliseksi
menettelyksi, mutta oikea liikemies ei antaudu lainopillisiin
saivarteluihin. Esa alotti uuden liikkeen, kunnes kietoutui
vekselijuttuihin, joista selviytyminen tuntui käyvän yli hänenkin
ymmärryksensä. Nyt alkoi maa polttaa liikemiehen jalkoja, hän sukelsi
hetkeksi pohjaan, mutta nousi pinnalle äkkiarvaamatta. Ja monien
harhailujen jälkeen hän vihdoin löysi itsensä huijarien luvatussa
maassa — Helsingissä.
Kun Esa Ansio alkoi muokata itselleen maaperää pääkaupungissa, havaitsi
hän närkästyksekseen, että hänellä oli monta vaarallista kilpailijaa.
Hänen piti töllistellä ympärilleen hyvän aikaa ennenkuin löysi oikean
liiketuttava-piirin. Lisäksi hän huomasi, että paitsi loistavia
luonnonlahjoja tarvitaan eräitä ulkonaisia etuja: silkkipytty,
kultasankalasit ja komea toiminimi. Niinpä hän heittikin romukoppaan
entisen maalaisen sukunimensä Tossavaisen ja otti sointuvan Ansio-nimen
— luultavasti sen vuoksi, että hänellä oli monia suuria ansioita
liike-elämän alalla.
Aluksi hän toimi osakkaana muutamassa toimistossa, joka keritsi
maalaisia, vaikkei se kaupunkilaisiakaan uhreja hylkinyt. Mutta
koska hän oli luotu johtamaan, alkoi hän ennen pitkää toimia omalla
uskalluksellaan. Pääomaa oli aluksi vaikea saada, mutta senkin pulman
hän pian voitti.
Hän oli ollut kyllin viisas jättääkseen maalle vaimonsa ja lapsensa,
jotta saattoi käyttää vapauttansa. Eräässä ravintolassa oli hän
tutustunut tarjoilijattareen, jolla oli jonkun verran säästöjä.
Esiintyen poikamiehenä hän heitti verkkonsa. Neitonen laski sydämensä
ja rahansa ihailijan jalkojen juureen — ja siitä päivästä oli Esa
Ansion matka paljasta voittokulkua.
* * * * *
Tirehtööri allekirjoitti viimeisen asiakirjan, katsoi kelloa ja sanoi:
"Jahah, juu. Nyt se on tehty. — Mutta mitä h—ttiä se Lehtinen
ajattelee, kun ei se tuo niitä talon piirustuksia!"
"Kapakassa kait istuu! Ja sille retkulle sinä uskoit tehtävän. Mikset
ottanut oikeata arkkitehtiä?" puheli neitonen.
"Tiedätkö, mitä arkkitehdit nylkevät? Lehtinen tekee sen työn puolta
helpommalla."
Samassa kuului liikettä ulkoa; eräs apulainen pisti päänsä ovesta ja
ilmoitti:
"Se mies on täällä taas siitä talonkaupasta puhumassa."
Tirehtöörin kierot, jääkylmät silmät välähtivät.
"Käske sen mennä suorinta tietä h—ttiin, minulla ei ole hänen kanssaan
mitään tekemistä."
Mutta ennenkuin se kohtelias pyyntö ehti perille, temmattiin ovi auki,
ja mies seisoi tirehtöörin edessä. Oikeana liikemiehenä pysytteli
tirehtööri tyynenä kuin kala vedessä.
"Jahah, juu! Mitä asiata?" kysyi hän.
Mies alkoi hätääntyneenä vapisevin äänin vaatia tekemäänsä talonkauppaa
purettavaksi. Taloa rasitti kiinnelaina, josta hänellä ei ollut tietoa
kauppaa tehdessä. Häntä oli hävyttömästi vedetty huulesta.
Tirehtööri hymyili ylimielisesti ja sanoi kylmästi:
"Kauppa kun kauppa! Ostaja katsokoon eteensä!"
Miehen sisua tuollainen esiintyminen ärsytti, ja hän alkoi menettää
malttinsa.
"Petkuttaja!" karjaisi hän ja hyökkäsi tirehtööriä kohti. "Minä teille
opetan! Poliisille ilmoitan!"
Tirehtööri kalpeni ja oli hetken vaiti.
"Sanoitte pahan sanan. Asia ratkaistaan raastuvassa. Jutku ja Metku
ovat minun asianajajani."
Mies hätkähti ja peräytyi jonkun verran.
"Yhtä lystiä", sanoi hän. "Minä annan haasteen petoksesta, ja se on
kierä paikka."
Ja hän poistui. Mutta tirehtööri tarttui tyynesti puhelimeen, pyysi
numeron ja puheli:
"Onko se Jutkun ja Metkun asianajotoimistossa? Hyvää päivää! Tämä on
tirehtööri Ansio. Ajattelin kysyä, mitä siitä saa, kun sanoo toista
petkuttajaksi.— Vai niin! Pääseekö sakoilla? Niinkö! Vankeutta? Hyvä!
Niinkö? Hyvästi! Haloo jaa! Vai niin! Mekö voitimme sen vekselijutun.
Hyvä! Senaattiinko? Vääriä todistajia meidän puolella? Haloo! Haloo!
Haloo!"
Puhelin sulettiin. Sisään astui ränstyneen näköinen olio, käärö
kädessä. Hänestä levisi väkevä löyhkä. Hän otti paperin, levitti
pöydälle, tarkasteli ja mittaili.
Tirehtööri otti nurkassa olevasta kaapista pullon ja tarjosi
"arkkitehdille" suunavausta, kaivoi sitte pöytälaatikosta jotakin ja
työnsi miehen käteen, jonka jälkeen tämä suutaan pyyhkien lähti ulos.
Tirehtööri antoi merkin apulaiselleen, istuutui pöydän ääreen ja sanoi:
"Jahah, juu! Piirustukset ovat valmiit. Nyt vaan kutsumus perustavaan
yhtiökokoukseen."
Ja hän saneli painavasti naisen kirjoittaessa:
"Kunnioittaen kutsumme teitä täten Asunto-osakeyhtiö Onnelan
perustavaan kokoukseen, joka pidetään allekirjoittaneen konttorissa
ensi maanantaina klo 8 i.p., jolloin otetaan keskusteltavaksi
seuraavat asiat: