Joskus kuitenkin rakkaus ei ole muuta kun pettävä kuvitelma vihasta.
Miksi ei Hermina naisellisella lemmellä avannut sydäntä ja omistanut,
että hän rakasti serkkuansa?
Olihan hänellä hänen valokuvansakin, hän surun vallassa huusi hänen
nimeänsä autioina hetkinä sairashuoneessa, hän karkasi kotoansa, ettei
tytön likisyys häntä kiusaisi, hän laski mitä suurimman lahjan tytön
jalkojen juureen -- kaikki mitä hänellä oli!
Vieläkö hän lisää todistuksia tarvitsisi?
Mies varmaankin ymmärtää rakastetun naisen hänen teoistansa. Nainen
sitä vastoin vaatii silmäyksiä ja sanoja.
Miehen äänetön rakkaus on kuni sokea lyhty, jonka kirkkaan puolen hän
kääntää itseensä ja pimeän esineelle.
Jos Bodendorff edes kerrankin olisi kirkkaan puolen kääntänyt
Herminaan. Mutta hän ei ollut koskaan nähnyt kuin varjopuolen hänen
syvään kätketystä lemmestänsä.
Nyt oli Hermina päättänyt kirjoittaa Bodendorffille, kuinka raskaalta
se tuntuikin, mutta äänettömyys olisi ollut vielä tukalampata.
Herminan tuli luonnollisesti pyytää hänen kirjeosoitteensa Tohtori
Wahlman'ilta. Vanha lääkäri hymyili mielihyvillään ja sitä antaessansa
ajatteli hän: "Meeran vaikuttaa tosin paljon, mutta tämä vaikuttaa
vielä enemmän."