Sitä pirttiä, missä vainaja on kuollut ja sitten kolme yötään levännyt,
on jälkeenkinpäin varoen käytettävä. _Kuuteen viikkoon_ ei siinä saa
mitään iloa pitää eikä meluta. Ei myöskään saa pirttiä koko sinä aikana
jättää _puustaksi_, tyhjäksi: vainaja voisi silloin palata sinne
takaisin ja saada aikaan pahaa.
Mutta varsin vaarallisia ovat ne esineet, jotka ovat hengenlähdön
aikana taikka heti sen jälkeen koskettaneet vainajaa, vieläpä jotkut
semmoisetkin, jotka eivät ole kosketuksissakaan olleet. Niistä näet
pelätään _kalman_ tarttuvan.
Kaikki vainajan alla olleet vuodeoljet, _kuolentarikat_, sekä huonot
_vaatteet_ on ennen kuolleen hautaamista poltettava, samoin _pesurikat,
pesuvastat ja pesuripakot_ (rievut), vieläpä arkkua laadittaessa
syntyneet _lastutkin_. Kaikki ne kannetaan loitos järven rantaan
lietteelle taikka metsään alangoille, missä ei ole tapana liikuskella,
ja sytytetään palamaan. Talvella ne poltetaan järven jäällä. Järven
lietteelle taikka metsäalangolle, missä kalmajätteitä on poltettu, ei
uskalleta mennä kävelemään. Moni on niistä paikoista saanut
kuolemantaudin ja mennyt manalle, kun ei ole tästä taudista päästäjää.
-- Pirtin lattiasta, niin kauan kuin se on ruumiin jäleltä pesemättä,
saattaa myös kalma tarttua, jos siinä kävelee paljain jaloin.
Ruumiin _pesuvesi_ viedään ulos ja kaadetaan maahan semmoiseen
paikkaan, missä ei voida liikkua, esim, jonkin huoneen salvoksen alle.
_Pesentäsaippuaa_ ei saa enää tavallisiin pesuihin käyttää; jos sillä
pesisi itsensä, alkaisi vapisuttaa, niin ettei mikään jäsen pysyisi
alallaan. Toiset pistävät sen kuolleen mukaan, mutta toiset panevat
talteen taikavälineeksi, jolla voidaan aiheuttaa pahaa. Samoin myös
sillä neulalla, jolla vainajan kuolinvaatteita on ommeltu, saatetaan
tehdä pahaa, etenkin, jos sillä on ommeltu kolmet kuolijan verhot.
Tytöt voivat pistää sen salaa tungettelevan nuorukaisen vaatteisiin, ja
siitä tungettelijan luonto lankeaa; tuntuu kuin olisi aina "moa
peällä". Se rihmakin, joka on jäänyt vaatteita ommeltaessa, on
poltettava. Jos sillä ompelisi vaatteensa, saisi siitä itseensä tuskan,
ikäänkuin kalman.
Ne kuolleen vaatteet, jotka ovat kuoleman hetkellä olleet vainajan yllä
ja ovat liian hyviä poltettaviksi, viedään ulos ja pestään. Ensin ne
huuhdotaan kolmessa vedessä, ja vesi aina kaadetaan maahan; sen jälkeen
ne vasta virutetaan järvessä. Pestyä vaatteet asetetaan aidan nurkille
kuivumaan ja ne saavat siellä tuulettua kuusi nedälie (viikkoa).
Monet varat on tehtävä, kun lähdetään viemään kuollutta pirtistä pois.
Sille sijalle, jossa arkku on ollut, heitetään heti _kylmää vettä ja
suolaa_ ("ruotshin-suolaa"), lisäksi vielä jokin _rauta-esine_:
hiilihanko tai uhvatta, keittokoukku tai patahanko. _Skammit_, rahit,
jotka ovat olleet arkun alla, polkaistaan kylelleen, jotta talossa ei
vasta heti surma vierailisi. Vainaja viedään ulos _jalat iellä-päin_ ja
kun on ovesta päästy, ei lasketa sisään eikä uloskaan ketään, ennenkuin
pirtin ovea on yhteen kyytiin kolmasti paiskattu hyvin kovasti kiinni.
Sitten ei manan matkalainen voi palata takaisin. Kuollutta ulos
vietäessä ei saa pirtin ikkunasta katsoa jälkeen. Siitäkin voi vainaja
myöstyä takaisin. Ulkona taas, kun kuollutta tuodaan vastaan, ei saa
katsoa vastaantulijaan, vaan pitää kääntyä takaisin päin ja
"prostiutua". Sitten saa kyllä katsoa jälkeen. Ellei näin menetellä,
hinkautuu kalma ja silmät tulevat kipeiksi.
[Silmiä, joihin kalma on hinkautunut, pestään vedellä, vesi viedään
kolmen tien haaraan ja manataan:
"Mäne, kalma, karsinah,
kylmä, kylmäh kyläh,
alla kylmän kynnyshirren,
alla kauhien katajan,
karvoista emo- (t. iso-) kapehen,
emon tuoman ruumehesta,
vaimon kantaman ihosta,
vaivasesta vartalosta!"]
Vaikka tuntematontakin vainajaa tuodaan vastaan, on prostiuduttava.
Sillä "kuollehelle kuninkaskin lakkiah nostaa".
Koko sinä aikana, jonka vainaja on pirtissä, ei pirtin lattiaa
kertaakaan lakaista eikä muutenkaan siivota. Mutta heti kun kuollut on
viety pois, lakaistaan lattia, pyyhitään vastoilla, ja rikat viedään
ulos ruumiin jälkeen ja poltetaan samalla rantalietteellä, missä
vuoileoljetkin. Tällöin manataan:
"Kaikki ruhkat myötähäs,
kaikki pahat matkahas!
Siipines, sulkines,
luines, lutehines,
ynnä ytimines,
mäne myötä möykkyines!"
Silloin on vainaja "hieritty pois siltä paikalta eikä se enää siitä
takaisin tule". [Samoin häiden aikana ei myöskään pirttiä lakaista.
Vasta häiden loputtua lakaistaan, ja rikat työnnetään morsiamen
jälkeen, jottei hän ikävöisi entiseen kotiinsa.] Lakaisemisen jälkeen
lattia vielä pestään vihkolla, ja _kolikalla_ (luudalla) vettä
valelemalla lykätään. _Kuolentasijalle_ lattiaan isketään kolme
_rautanaulaa_, jottei sillä sijalla ketään varauttaisi. Jollei
rautanauloja lyötäisi, kummittelisi kuolinpaikka, niin ettei kukaan
voisi siihen panna pitkäkseen.
Viimeksi _savustetaan_ pirtti _katajoilla_. Hinkalolle (arinalle)
työnnetään katajia palamaan, ja palavalla havulla _tulitellaan_ ympäri
pirttiä, eniten kuolinsijoja, niin että huone tulee savua täyteen. Näin
kalmanhaju kaikkoaa kuolinpirtistä, ja paholainenkin pelkää katajaa,
kun se palaessaan rätisee.
Kyläläiset toimittavat kaikki nämä pesu- ja varaustyöt. Lopuksi on
heidän itsensäkin puhdistauduttava. Heillä on pesuhommissaan ollut
yllään huonot vaatteet, semmoiset, joita ei muissa toimissa käytetä. Ne
riisutaan pois, peseydytään ja pukeudutaan puhtaisiin vaatteisiin.
Sitten vielä savustaudutaan katajankatkussa taikka poltetaan
vaateriepua arinalla, ja siitä nousevassa savussa pidetään käsiä ja
vaatteita.
Aina ei kuollutta osata niin toimittaa pois pirtistä, ettei hän palaisi
takaisin. On usein sattunut, että kuollut on vielä kalmistostakin
kulkenut kotonaan peloittelemassa ja kummittelemassa. Niin oli esim.
Rotioni Huotari, vanha vuonnislainen patvaska ja tietäjä, kulkenut
kotonaan, kävellyt huoneissa ja ryskänyt ovissa ja kysellyt rahojaan.
Kummittelija voidaan karkoittaa siten, että isketään kolmasti _pirtin
kynnykseen kirveen hamaralla_ [sama temppu tehdään, jos vainaja
pirtistä ulos kannettaessa "jyventäytyy", niin että on kovin raskas
kantaa], taikka taas häädetään korennolla tantereelle, heitetään vielä
korento jälkeen ja uhkaillaan:
"Tule toini kerta, soat paremman kyyvin!
Pisy tilallas, minne olet viety,
missä olet olija!
Ei ole tänne työn tekuo,
eikä tilankana tarpehella!
Männyt on männyn,
jälkeh jeänehet elää!"
Joskus voi vainaja ilmestyä kotitanhuilleen oikein näkyväisenä
_hoamunakin_. Silloin pitäisi olla _suvikkovarsan suitset_ -- varsan
joka ei ole vielä ollut reen edessä; kun lyö niillä haamua, niin tämä
katoaa. Jos taas vainaja on niin itsepintainen, ettei sitäkään säiky,
pitää tehdä _leppäni jousi_ ["Leppä on lemmon lessyttäjä, hoapa on
piessan puu."] ja ampua sillä _leppäni pulikka_ vainajan vasempaan
kantapäähän. Vielä on käytävä kalmistossa lyömässä viisi leppänoaklaa
(naulaa) vainajan kropnitshaan, hautakammioon, kaksi jalkopuoleen,
kaksi käsien kohtaan sivuihin ja yksi pääpuoleen. Lyötäessä sanotaan:
"Pisy paikallas, mihin olet pantu!"
Voipa kuollut pistäytyä entiseen kotiinsa ihan ilmihaamussaankin ja
elellä kuin eläessään: tehdä talon työtä, maata naisensa vieressä,
käydä naapurissa vieraissa. Mutta jos hän nauraa tai vihastuu, niin
hänellä näkyy rautahampaat, ja siitä hänet tunnetaan tuonelan
asukkaaksi.
Hyvin helposti saattavat manalaiset tulla tyhjäksi jätettyyn pirttiin
-- jos kuoleman jälkeisillä viikoilla on erehdytty jättämään pirtti
asumattomaksi. Silloin häädetään manalaiset kirveellä ja korennolla
pois ja manataan:
"Manalaiset moatukkah,
kalmalaiset koatukkah
pois elävien imehnisten sejasta!
Teät on pois hieritty elävien kirjoista!"