Heti kun henki on paennut, lähdetään noutamaan arkuntekijää, _krovun
loatijaa_ [kropu, ven. grobj] -- sekä pesijää --, jotakuta läheistä
heimolaista naapurista. Omaiset eivät arkkua valmista eivätkä ota osaa
muihinkaan toimiin vainajan hankkimiseksi hautaan, enempää kuin
kuolinvaatteittenkaan ompelemiseen. Siitä olisi vainajalla paha mieli,
omaiset kun muka halukkaasti toimittaisivat hänet hautaan.
Jotkut vanhat _pohmolitshat_ [hurskaat, "jumalalliset" (ven.
bogomolets)] ovat kyllä joskus jo eläessään laittaneet itselleen arkun.
Niinpä Jyvöälahdessa oli Tshulein Olekseilla arkku jo kauan aikaa
valmiina. Ukko riiputteli sitä nuorissa ulkona pirtin leveän räystään
alla ja kävi joka juhlapäivänä pyhällä savulla "koatimassa". Samoin oli
satavuotiaalla Miina-ukolla Vuonnisessa arkku kuolinhetkeä vartomassa.
Itse olivat äijät kuolinkomeronsa valmistaneet, koska muka oman vaivan
ala on otollisempi eikä tunnu niin vieraalta kodilta.
Arkku valmistetaan useasti _podvalkka_- [pirtin sintshin ylinen (ven.
podvalj)] ja _tshunalalauvoista_ [aitta sintshin perässä "mustan aitan"
vieressä (ven. tshulanj)], ne kun ovat kuivia ja omia vaivanaloja.
Mutta jos ei näitä ole eikä muitakaan lautoja eikä lainaksikaan saada
naapureilta, niin mennään metsään, kaadetaan iso mänty ja siitä
halotaan ja veistetään arkkulaudat. Varsinkin vanhaan aikaan, kun ei
ollut _piloja_ [saha (ven. pila)], laadittiin näin. Kirveellä veistetyt
ja kaplilla [vuolin] silitetyt laudat vain vitsastettiin -- näin
tehtiin tavallisesti talvella, kun ei saanut tuohta -- taikka
tiukattiin lujasti tuohisiteillä. Nurkkiin vain pantiin sisäpuolelle
pystyyn _salmulauta_, jonka ympäri kiristeltiin kiiloilla tuohi- taikka
vitsasiteet. Joka nurkkaan iskettiin kolme neljä sidettä. Kantena oli
vain tasainen lauta, ja se kiinnitettiin puunauloilla. Nyt tehdään
arkunkansi harjalliseksi, se tehdään, kuten itkuvirressäkin sanotaan:
"solomoijen [harjakouru] keralliset ta viilojen [päätyseinän
viistetty, kahtaalle kallistuva yläosa] keralliset visan
assuntasijaset."
Sivuun oikealle puolelle silmien kohdalle sahataan pieni ikkuna,
n. 10 x 10 sm, ja siihen sovitetaan lasipalanen. Siitä voi vainaja
pitää silmällä ulkomaailmaa. Jotkut maalaavat arkun mustaksi, mutta
tavallisesti on se maalaamaton, vain kirveen ja vuolimen jäljeltä.
Arkku valmistetaan talvella tai vilulla ilmalla pirtissä, mutta suvella
ulkona, vajojen edessä pihamaalla. Arkun laatijoille itketään:
"Mitä valmistelette, vallan olovat omakuntaseni ta valivot
voalimaiset ['Omakuntasilla' ja 'vahvoilla voalimaisilla'
tarkoitetaan arkun laatijoita sukulaisia ja poikia naapureista]
näinä päivävarreksuisina valkiella hyväselläni, kuin että ole
näihe loatusie valmistellun valkien hyväseni varsityöhysie?
Min oimullisie olkatyöhysie [Töitä, yleensä ulkotöitä. Pirttityöt
ovat 'vallan kepiempie tupatyöhysie'] oimun loajitteletta, olovat
oma-kuntaset omenat ottamaiset [= 'valivot voalimaiset']?
Niin outosikseni osutteloo onehella vartuollani, jotta onnakko
orhiella hyväselläni oimun polvuhisie [ikuisia] Tuonelan
ontturikotisie ['ontturi on kirikössä pyhä paikka, missä pappi
on, missä ei riehkeä tehä' (ven. altarj = alttari)] oimun
loajitellah.
Voikoa oksattomista oikeista oijuslautasista [suorista,
suorasyisistä laudoista] oimun loajitella. jotta ei orheis
syntysissä oksien nenissä ohahtelis [huokaelisi] orhie hyväseni,
oimun puutuvaikäni [ikäloppu]. Kuin oli olovat aikasie orheijen
ilmojen peällä, oimun vaikeijen ohkoaloksien [huokailujen ja
kipujen] alla olevaisilla ohahteli.
Elköä, verran olovat omakuntaseni, venkkien [järvenlahden kauruma,
lisämutka] pohjissa venynehistä vesilautasista vetrehellä
hyväselläni verran polvuhisie [ikuisia] Tuonelan katesijasie
verran loajitelko.
Voikoa veräjien [pukeilla ulkona kuivatut] peällä kuivanehet kepiet
vestolautaset verran etshitellä vetrehellä hyväselläni verran
polvuhisiks Tuonelan ikisijasiks, jotta ei pitäis vetrehen hyväseni
vettynehissä verran assuntasijasissa vetrehis syntysissä verran
koalella. Kun oli vetres hyväseni verran puutuvaikäni vetrehien
ilmojen peällä verran olovat aikasie [pitkät ajat] vieronoijen
eloksien ['Vieronoijen eloksien' = kovien kipujen] visan
akkiloitshijaisena (tässä: kärsijänä).
Elköä, oimun olovat omakuntaseni, ovettomie olentosijasie
[ovettomia arkkuja] orhiella hyväselläni oimun loajitelko! Voikoa
ovien keralliset olentosijaset orheih syntysih oimun loajitella.
Elköä, innon olovat omakuntaset, ikkunattomie ikisijasie
[ikkunattomia arkkuja] innon loajitelko ihalalla hyväselläni!
Voikoa ikkunoijen keralliset ikisijaset ihaloih syntysih innon
loajitella.
Voikoa, kajon olovat omakuntaseni, kamaijen [arkussa on kamoa,
kamana, kuten huoneessakin] keralliset Tuonelan katesijaset
kaheksien kultakaplisien keralla kaverrella kaunehien ilmojen
peällä.
Eikö kaunis hyväseni kaunehista syntysistä koalelis kamaijen
nenissä istujiks krassuinta-lintusiks [laululintusiksi, kuten
'västäräkki, peipponi, peäskyni'. Ven. krasivyj = kaunis, korea]
kaunehie krassuinta-virtysie [kauniita lauluja] krassuiksentelomah
[kauniisti laulamaan].
Mie, kaiho vartuoni, niistä hänen kallehuisie kajon silmittelisin
hotj niillä aikasin.
Voikoa, kultaset omenat kuvoamaiset ta hyvin olovat omakuntaset,
kuuritshoijen [Kuuritshat, naulat, joilla 'soloma' on harjalla
isketty harjariukuun, piipottavat yli harjan. Sanotaan paikoin
'harakoiksi' (ven. kuritsa = kana)] keralliset Tuonelan
kuurtosijaset kujin loajitella kuulu hyväselläni kuulu ilmojen
peältä kujin puuvunta-aikasina.
Eikö kuulu hyväseni kuuritsoijen nenissä istujiks kummalintusiks
kujertelomah kujin koalelis kuulu syntysistä.
Mie, kurja vartuoni, hotj niillä aikasin kuulu hyväseni
kukkahuisie [kaunehuisia, kaunista, miellyttävää olentoa] kujin
sihnittelisin, kun jäin, kurja vartuoni, kuulu hyväseni
kukkahuisitta kujin koalelomah kuulu ilmojen peällä kaikeks
kuuluks ikäseksen'."
Arkun pohjalaudaksi pannaan vainajan alle asetettu kuolinlauta.
Sivulautain alareunoihin on naulattu pari kolme yli ulottuvaa
poikkipuuta, joiden varaan sitten pohjalauta lasketaan. Pehmikkeiksi
pannaan arkkuun lehtiä. Vastoista hakataan tyvet pois ja pehmeät
latvalehvät silputaan hienoiksi ja levitetään arkkuun: peitoksi
lasketaan jokin valkea vaate.
Sitten heti, kun arkku on valmis, nostetaan vainaja siihen ja arkku
asetetaan pyhäinkuvan alle pirtin perälle sivulautsan viereen kahdelle
skammille (rahille), pää perään päin. Vainajaa arkkuun laskettaessa
taas itketään:
"Elköä, kujin olovat omakuntaset, kylmiä kynnyskertasih
[huoneisiin] kyhän loajitelko kyllä hyvästäni näinä
päiväkypenyisinä.
Niin äijiksi kyhelmäisikseni [mielipahoikseni] kyhän loajittautuo
kyhelmällä vartuollani. Kyhän yhettömiks lietäneh kyhän puutumah
kyllä hyväseni kylläsyöt [hyvät olennot], kun kylmiä kynnyskertasih
kyhän loajitteletta.
Elköä, visan olovat omakuntaset, viilottomih [päädyttömiin,
kattoharjattomiin] visan assunta-sijasih visan loajitelko
vieslövän hyväseni vieslövyisie näinä päivävierennäisinä.
Niin viluilta viimoaloo ne visan assuntasijaset vieronasta
vartuostani.
Visan yhettömiks lietäneh vieslövän hyväseni vieslövyöt visan
puutumah vieslövien ilmojen peältä.
Elköä ovettomih olentosijasih oimun loajitelko orhieta hyvästäni
näinä päiväoprennaisina. Anna olovammat aikasie orhie hyväseni
orheijen ilmojen peällä oimun elostelisi. Vet tuloo äijät ikävien
opoalaiset [mielipahat, kaihoset] onehella vartuollani.
Elköä, kajon olovat omakuntaset, kaunehen hyväseni kallehuisie
näinä päiväkaunistoisina katottomih Tuonelan katesijasih kajon
loajitelko. Anna kaunis hyväseni kaunehien ilmojen peällä kajon
koaleloo.
Hos oli kaunis hyväseni, katoovaikäni [vanha] kajon vaikeijen
kaihojen eloksien [pitkien vaikeiden sairauksien] kannattelijani
[kärsijä], hotj toisin aikasin kaunehempie sanasie kajon loajitteli
kaiholla vartuollani.
Elköä, kajon olovat omakuntaset, kaunista hyvästäni kainoattomih
kajon assuntasijasih kajon loajitelko näinä päiväkaunistoisina.
Vet jeän, kaiho vartuoni, kajon armottomiks kaunehien ilmojen
peällä koalelomah kaikeks kauneheks ikäseksen.
Ei jeä onehella vartuollani aijankana ainusie urohien
[miespuolisten] armosanasien asettelijaisie koko armahassa
ikäsessäni."
Vainajalle pannaan arkkuun mukaan _käspaikka_ (pyyhinliina), oikeaan
käteen, palanen _muiloa_ pielukseen sekä _suka_ (kampa) ja _nästyyki_
(nenäliina) kormanoon (taskuun), naisille kainaloon. Näitä voi vainaja
toisessa elämässä tarvita. Lapselle, "mikä on jo kukaistelija", pannaan
mukaan leikkikaluja, pojille hevonen, reki, jousi, jura, tytöille
vaatenukkeja, joilla he eläessään ovat "kukoistellun". Itkuvirressäkin
kehoitellaan:
"Voi ilokukkaset itvomaisellani
ihaloih syntysih innon loajitella."
Kun lapsi näin saa "perinnön" mukaansa, ei hänen ole sitten niin ikävä
täältä lähteä. -- _Obraza_ pannaan vainajalle käsien varaan rinnalle.
Sitä "suulassutah" kirkossa -- kun vainaja sinne kannetaan -- ja
kalmismaalla se otetaan ja isketään hautapatsaaseen. Hopeata, esim,
_hopearistiä_, ei saa panna arkkuun. Jos niin tehdään, ei kuollutta
"moa suvaitse". Hänellä ei ole maassa sijaa eikä taivaassa, vaan hänen
pitää rauhatonna huojua ja kulkea siksi kunnes hopea otetaan arkusta
pois. -- Peitoksi pannaan vainajalle valkea _katevaate_.
Ennen oli kyllä vanhoilla tapana kerätä talteen kaikki _hiukset_, jotka
päätä sukiessa irtautuivat, sekä _partajouhet_, ja kaikki pantiin
_kasnah_ [kassaan]. Vanhat mummot säilyttelivät hiuksiaan lippaassa
valkeassa värtsissä. [Hiukset ovat muuten vaarallisia säilytettäviä ja
hoideltavia. Jos hiiri saa niitä pesäänsä, tulee niiden omistaja niin
kivuloiseksi, ettei näe enää tervettä päivää; jos hiuksia joutuu
järveen ja kala saa suuhunsa, koituu siitä semmoinen tuska omistajan
vatsaan, että pitää koukerrella aivan kuin mato. Vaivasta ei pääse
ennenkuin kala on joutunut hengiltä. Jos taas tuuli saa hiuksia
lennätetyksi huojuvaan puuhun, tulee hiuksien omistajan mieli
häilyväksi ja rauhattomaksi. Sentähden on parasta polttaa irtautuvat
hiukset]. Sieltä ne pantiin mummolle arkkuun pielukseen pään alle,
jotta tulisi kaikki matkaan eikä mitään jäisi maan päälle. Kuolleen
partaa ei toki pidä ajaa enempää kuin elävänkään, sillä "se on
yhennäköni, jos peän leikkoa, kun partajouhet leikkoa".
Omaiset varovat, etteivät vaatteetkaan pääse kuollutta koskettamaan.
Jos kyynel putoaisi arkkuun, tulisivat itkijän silmät kipeiksi, niin
kipeiksi, etteivät parantuisi, vaikka kävisi Tuli-Lapin tietäjissä.
[Sieltä ne ovat Tuli-Lapista, missä Lappi elää, kaikki tiedot. Lappi
kun on niin _läpi-tulini tietäjä_, niin siitä se on nimikin tullut,
Tuli-Lappi. Se joka asian tietää, niin ettei ole päälle pääsijää, on
läpitulinen tietäjä. Mironain Makarie oli käynyt Tuli-Lapissa]. Samoin
tapahtuisi, jos kyyneleitä kirvottelisi arkun lastuille. Jos taas
jonkun hiuksia joutuisi kuolleen arkkuun, rupeaisi siitä niiden
omistaja kitumaan ja lopulta menisi auttamattomasti manalle koko
ihminen.
Vainajan ylle arkkuun vältetään panna vierasta vaatetta taikka
semmoista, mistä ei ole maksua suoritettu. Jos niin tekisi, joutuisi
vainaja aina olemaan _alatshi_ [alasti] tulevassa elämässä. Eikä niitä
jälkeenpäin voi enää "maksaa" millään hinnalla. Niinpä pitääkin jo
eläessään koettaa säästää sen verran, että voi omin varoin päästä
hautaan.
Jos taas tahtoo tehdä toiselle pahaa, saattaa häneltä varastaa esineen,
millä hän on vasta "työjellyn" (työskennellyt), niin että se vielä
käden kosketuksilta on hikinen ja lämmin, ja sen työntää salaa arkkuun.
Tällöin katoaa esineen omistajalta onni ja menestys. Mutta jos esinettä
on ehtinyt jo "ves' lyyvä, vihma vikoa", ei sen avulla enää saata
toiselta onnea riistää.
Jos sattuu paraillaan olemaan jokin kulkutauti liikkeellä, esimerkiksi
"moru", ja on "tautihisia" talossa, otetaan suoloja, pyyhitään niillä
sairaan kipeitä kohtia ja sanellaan
"Mäne alle kynnyshirren,
alle kauhien katajan,
tuonne kalman karsinah,
manalaisen moaemäh!"
Sitten suolat, _tautisuolat_, sekä sairaan sijalta otettuja rikkoja
pannaan valkeassa vaaterievussa arkkuun kuolleen vasemman kantapään
alle ja sanotaan samat sanat kuin suoloilla pyyhittäessäkin. Näin tauti
"porotetah" pois talosta kalman karsinaan, manalaisen maaemään. Jos
taas joku kuolee "kulkijah tautih", haudataan hänet semmoisenaan,
vaatteineen kaikkineen, ja niin kuolee se tautikin.
Pesijöille ja arkun tekijöille annetaan palkkioksi minkä niitäkin, sen
mukaan mitä kukin haluaa: vaatetta, ruokaa taikkapa rahaakin. Pesijän
palkka on maksettava, ennenkuin ruumis on _ehtinyt kuivua_ pesun
jäleltä. Sen perästä ei sitä enää saata suorittaa, silloin on se jo
niin kallis, ettei sitä saata maksaa millään. Arkun laatijoita ja
pesijöitä talossa syötetään ja juotetaan ja lopuksi sanellaan
_spassipot_ [kiitokset] itkuvirsin:
"Spassipot, vallan olovat omakuntaset, kun omat varsityöhyönnä
vallan loajittelitta valmistelusien vaivasih ['Kun omat -- --
valmistelusien vaivasih' = kun omat työnne heititte kesken] ta
valkiella hyväselläni Tuonelan vallan assuntasijasie vallan
loajittelomah vallan olovan narotan sakonaisie myöten valivo
kätysiennä keralla.
Spassipo, hyvin olovat omakuntaset, kujin omat avotyöhyönnä
[omat osakkaat työt] asetteluisien kurjasih niiks aikasiks kujin
loajittelitta, kujin kuulu hyväselläni kujin polvuhisie Tuonelan
assuntasijasie loajittelitta.
Että kummien peähysie ['kummien peähysie' = pilkaten] kujin
loajitellun; kujin olovan narotan sakonaisie myöten kujin
loajittelitta kuulu hyväselläni kujin polvuhiset assuntasijaset."