Hengenlähtö on kovin tärkeä tapahtuma. Kun tiedetään, että joku on
_lähtemäisilläh_, että hänellä jo on
"suussa surman suitset,
kaklassa manalan kahlis",
kokoonnutaan kaikin joukoin naapureista kuolintaloon. Pirtit,
eteisetkin, ovat täytenään rahvasta odottamassa suurta hetkeä.
Onnellinen se kuolija, jolle lähdön hetki sattuu _rostuon_ (joulun) ja
_vierissän_ (loppiaisen) välillä. Silloin ovat _tsharstvan_ (taivaan)
ovet ja _roajun_ (paratiisin) veräjät selällään, silloin ei kuollutta
oaluun (helvettiin) viedä. Myös _roatintshojen_ [juhla n. viikkoa
jälkeen pääsiäisen] keskellä kuolija pääsee taivaaseen, samoin uudella
kuulla pois mennyt. Myös veteen hukkunut viedään taivaan iloihin, sillä
hänellä on ollut "puhas kuolema". Mutta sille onnettomalle, ken kuolee
kuuttomalla ajalla, ei "tsharstvoa" näytetä. Jos taas kuolinhetkellä
sattuu kova sadeilma ja tuima tuuli, on se hyväksi, sillä tuuli
kiidättää henkeä taivaaseen ja sade kattaa jäljet.
Muuten sairas, joka on kauan aikaa kitunut, useinkin kuolee samalla
aikaa kuuta, jona on syntynytkin, jopa samalla vuorokauden hetkelläkin.
Esim, jonakin iltapäivänä alakuulla syntynyt myös kuolee jonakin
alakuun iltapäivänä.
Kuolinhetken lähestyessä nostetaan sairas _kuolentarikoille_ lattialle,
peränurkkaan, _perälautshan_ [peräpenkki] eteen, pöydän ja sivulautshan
välille. Jos pirtti on pieni, siirretään pöytää vähän syrjemmäksi.
_Olkia_ pannaan alustaksi, olille joku huonohko lakana sekä
päänalaiseksi _heinävärtshi_ (heinäsäkki). _Sulkaperinöitä_
(höyhenpolstereja) ja _sulkapoluskoita_ (höyhentyynyjä) ei panna
kuolijan alle, sillä lähtevä henki voi _peitteliytyä_ höyheniin, ja
silloin on kuolema vaikeampi. Kuolinsijan yläpuolella nurkassa on
pyhänkuvilla paikkansa. Siksi sanotaankin kuolijasta: "Niin on jo
huono, jotta rikoilla on kuolentaa vailla, oprasojen alla".
Kun kuolija alkaa katsella "päähänsä päin", silloin ovat hänen
noutajansa jo saapuneet. Toiset kuolijat näkevätkin noutajansa ja
mainitsevat niitä nimeltäänkin, jotta "tuoss' on taatto, tuossa setä".
Pääpohjissa perälautshalla istuvat Tuonen ukot, jotkut _peräorrellakin_
[orsi pirtin perässä poikki tuvan] sekä _loavusniekalla_ [lautaset
seinäin vierillä ikkunain yläpuolella] peräseinän vieressä. Sentähden
ei kuoleman saapuessa -- eikä muulloinkaan -- saa kukaan istua
perälautshalla kuolijan pääpohjissa. Mutta _jalkapuolesta_ saapuu
_surma_ vasemmasta kantapäästä, ja viikatteellaan leikkaa elämänlangan.
Siksi ei hengen lähtiessä saa olla jalkopuolessakaan, vaan istutaan tai
seisotaan sivuilla molemmin puolin.
[Surma ajaa viikatteineen harmaalla hevosella ja on hyvin laiha, koska
elää syömättä. Sanotaankin:
"Surma syömättä elää,
sekin päitä tappeloo."]
Mutta jos kuolija on kauan aikaa kitunut huonona, ja luullaan, että
_henki_ on _karkautunut_, josta syystä ei pääse kuolemaan, pannaan
lattialle olkien alle pari hyvin kulunutta _viikatetta tai sirppiä_
ristiin. Sitten mennään ulos ja heitetään _kirves_ pirtin otsapuolesta
yli koko rakennuksen sekä sen jälkeen sivuittain yli pirtin, niin että
heitot muodostavat ristin. Vielä otetaan pitkä seiväs, jolla
lomahutellaan _pirtin kattolautoja_. Kolmea vesikaton lautaa kohotetaan
kolmasti pyhäsnurkan kohdalla. Toisinaan taas kiivetään katolle ja
taotaan kirveellä kattolautoja. Nämä temput vaikuttavat sen, että
kituja kuolee nopeampaan. Jos kuolija on lapsi, joka tekee kauan
kuolemaa, ei elä, ei kuole, etsitään kolmesta rajapientareesta heinää
ja pannaan lapsen tilan alle. Kun sairas on siinä levännyt kolme
vuorokautta, paranee hän tai kuolee.
Kuolinhetkellä pitää kaikkien olla aivan ääneti, ei saa pakista eikä
ovissa kolata. Siitäkin voi henki karkautua. Juuri ennen hengen
heittymistä avataan ovi tai ikkuna taikka reppänä, jotta hengellä olisi
huokeampi lähtö. Jos ei mitään reikää olisi auki, veisi henki
lähtiessään pirtin peräseinän kerallaan. Peitto otetaan myös pois
päältä, sillä lähtevä henki voisi peitteliytyä katteen alle, varsinkin
jos se on villainen ja kirjava vaippa.
Toisilla kuolijoilla on hengenlähtö kovin vaikea, tällaisesta sanotaan,
että hän on ollut _reähkähinen_ eläjä ja hänelle siinä juuri näytetään
kaikki pahat työt, mitä hän on tehnyt, seka osoitetaan se sija, minne
hän on joutumassa. Vieläpä kuolija saa siinä pahoista teoistaan kärsiä
siten, että esim, heinäinvaras saa kuolinhetkellään syödä varastamansa
heinät. Mutta jos kuolija on rauhallinen ja tuskaton, on hänellä hyvä
sija tiedossa.
Eläessä keskenjääneet työt ovat kuolinhetkellä haittana. Kuolija voi
ajatella ja kiusautua siitä, että "nekin jäivät kesken". Siksipä
käsillä olevat keskeneräiset teelmät on ennen kuolinhetkeä poltettava,
jotta sairas saisi rauhassa täältä erota. Mutta jo terveenä, eläessä,
on jokaisen muistettava, ettei saa heittää mitään työtä vajanaiseksi.
eipä mitään asian kertomistakaan pohjilleen puhumatta, se kun jää
muuten kuolinhetkelle _hengen painoksi_.
Mitään kerrattua ja umpeen solmittua ei kuoleman tapahtuessa saa olla
kuolijan päällä. Solmut avataan ja _kaklaristi_ ripustetaan
yksinkertaiseen rihmaan, samoin vyölle sidotaan yksisäikeinen rihmavyö.
Kaikkoava henki saattaisi helposti rihman kierroksiin tai solmuihin
kätkeliytyä.
Kuolinvuoteen vieressä itkeminen tekee myös hengenlähdön vaikeaksi.
Silloin ei pitäisi kyyneleenkään tipahtaa. Kyyneleet kirpoavat näet
kuolinhetkellä tulikipunoina kuolijan iholle, ja kuta enemmän itketään,
sitä vaikeampi on kuolevalle. Lapsen tehdessä loppua eivät vanhemmat
saa olla saapuvilla, lapsen hengenlähtö on vaikeampi, kun hän näkee
siinä isänsä ja äitinsä. Samasta syystä eivät lapset saa olla
vanhempainsa loppua katsomassa.
Vaikein on kaikenlaatuisia pahoja aikaansaaneiden noitien, tietäjien
ja velhojen kuolema. Niinpä muuankin Vuonnisen tietäjä-ukko,
Ontro-vainaja, oli kiroillen ilmoittanut kohta kuolevansa. Sitten oli
ukko kaatunut lattialle ja siinä itsekseen kiroillen kuollut. Ja
Hämeenkylässä oli toisen tietäjän, Visan Miihkalin, tehdessä kuolemaa
koko rakennus roskahdellut ja hevoset hyppineet tanhuassa ja lehmät
reuhtoneet läävässä. Roskumista oli jatkunut siksi kunnes ukon
sisarenpoika, Huotari-tietäjä, oli halteutunut, ottanut kirveen ja
ajanut pahat pois.
Jos hengenlähtö tapahtuu yöllä, herätetään, _nossatetahylähäksi_,
kaikki talon eläjät, lapsetkin, samoin toisissa pirteissä ja aitoissa
makaajat. Naapuritkin kehoittavat: "tuokaa sana, kun rupee kuolemaan!"
Kuolijan henki heittäytyy niin nukkujan päälle ja painaa, että on
vaikea olla. Voi käydä niinkin, ettei nukkuja enää herääkään unestaan,
vaan kuolee siihen, nukkuu iäksi.
Kohta kun kuolija on huokaissut viimeisen henkäyksensä, lasketaan hänen
suunsa peitoksi _ripakko_, valkea vaatepalanen, jopa hyvin kiireesti,
ettei _toispuolehini_, paholainen, ehtisi pujahtaa kuolleen sisään,
Sillä jos näin kävisi, alkaisi vainaja liikkua ja hänestä tulisi
_manalaini_, jota ei saisi pysymään haudassakaan. Sieltäkin se nousisi
pahojaan tekemään ja häiritsemään. Ripakko on suun peittona aina siihen
saakka, kunnes kuollut lasketaan hautaan. Kohta kuoleman tapahduttua
toimitetaan myös _koalimini_ (pyhän savun suitsuttaminen). Pannaan
_loatanaa_ (suitsutuspihkaa) koalelitshaan (suitsutusastiaan) ja sen
suitsuttaessa pyhää savua jokainen omainen ja sukulainen ja tuttava
vuoron perään _koatii_ sillä vainajan pään ja rinnan kohdalla lukien
rukouksia.
Kuolinsijalta siirretään vainaja vähän alemmaksi ovipuoleen lattialle
tuoduille puhtaille oljille, _pesurikoille_. Siinä kaksi tai kolmekin
pesijää hänet puhdistaa tämänilmaisista lioista. Yksi valaa vettä
kauhalla, toinen pesee _muilalla_ (saippualla) ja _rätillä_ tai
_vastalla_, kolmas on apumiehenä liikuttelemassa pestävää. Likaisena ei
kuollutta saa haudata. Sillä millaisena vainaja täältä lähetetään
tuonelaan, semmoisena pitää hänen siellä esiintyä. Jos pannaan matkaan
likaisissa vaatteissa ja pesemättä, otetaan hänet siellä semmoisena
vastaan ja pannaan seisomaan _pohjoisveräjän_ korvaan, mikä on
emäpohjoista kohti tuonelassa, ja siinä seisotetaan kunnes puhdistuu ja
vaikenee. Jos vainajalla on tummaa vaatetta päällä, niin saa seisoa
siksi kunnes ilma valkaisee.
Pesijöinä käytetään vanhoja ihmisiä, miehet pesevät miehiä, naiset
naisia. Näitä samoja rohkealuontoisia henkilöitä käydään aina
kyläkunnasta noutamassa heti, kun kuolema on tapahtunut. [Vuonnisessa
on vanhoja ruumiinpesijä-naisia: Jarassiman leski, Triihvon leski ja
Petrin leski, sekä miehiä: Soavan Iivana, yli 80-vuotias haudankaivaja.
Iivana Lehtonen ja Jyrki-pokoiniekka ovat jo kuolleet.] Mutta jos
vainaja jo eläessään on pyytänyt jotakuta tuttavaansa ruumiinsa
pesijäksi, on pyydetyn se sitten myös tehtävä. Monet henkilöt ovat niin
heikkoluontoisia, etteivät uskalla ryhtyä kuollutta käsittelemään,
varajavat "pölästymistä" ja kalman tartuntaa. Peseminen toimitetaan
ennenkuin ruumis ehtii jäykistyä, jotta se paremmin sujuu suoraksi ja
paremmin saadaan vaatteet päälle pujotelluksi. Jalat ja kädet sidotaan,
jotta ne jäykistyisivät asemiinsa, mutta sitten arkkuun asetettaessa ne
jälleen päästetään irti. Kolme henkilöä pitäisi ihmisen "pessä ilmah,
kolme kalmah", sitten hänen olisi helppo päästä Tuonelanjoen poikki. Ne
pestyt ovat nimittäin pesijäänsä auttamassa vaikealla jokimatkalla.
Kuollutta pestäessä _itketään pesuvirttä. Sanalta eli eäneltä_ itketään
eikä _kyyneleltä_. Omaiset itkevät, jos osannevat ja kykenevät. Jos
esim. isä-vainajaa pestään, valittelee tytär:
"Valkoalkoa valkeijen valtajoutshenuisien vallallisiks valkie
hyväseni, jotta ei valkuolentasien vaivasissa valkeijen ilmojen
peältä vallan puutuis valkeih syntysih.
Kaunisselkoa kaunehien karjalintusien kajollisiks kaunis hyväseni,
jotta ei likojen kaihosissa koaloaltais kaunehien ilmojen peältä
kaunehih syntysih.
Eikö valkie hyväseni vallan ensimäisinä kevätvarreksuisina
valkiena valtajoutshenuisena vallan koalelis vallan ensimäisih
valvatusvanapaikkasih. Mie hotj, vaimala vartuoni, niistä hänen
valkehuisie vallan silmittelisin.
Niin jäin, vaimala vartuoni, vallan armottomiks valkeijen ilmojen
peällä vallaiksentelomah, kun valkie Spoassusen valkien hyväseni
valkevuot vaivutteli peällä valkeijen ilmasien.
Eikö armas hyväseni armahina aunaotuksina aijan koalelis aijan
ensimäisinä kevätarveksuisina, kun annahan Spoassusen aunaotuksiset
alta armahien ilmasien aijan koaleloo.
Mie kun, ankeh vartuoni, armahien ilmasien peällä armottomina aijan
koalelen, mie aunaotus-artteliloista armahan hyväseni armahuisie
aijan silmittelen, hotj niillä aikasin kevät-arveksuisina.
Toivelisin, jotta armahan hyväseni armahuot aijan koaleli näillä
puolin armahie ilmasie.
Voi, sukie hyväseni, suimun ensimäisinä kevätsulasina suoreina
somerolintusina suimun koalella suimun ensimäisih sulapaikkasih.
Mie, surento vartuoni, hotj niistä siun sulavuisies suimun
silmittelisin, hotj niillä aikasin kuin jäin aivan armottomiks
sukeijen ilmojen peällä suimun koalelomah.
Ei ole suimunkana ainusien sulavampien sanasien suimun
seätelijäisie surennolla vartuollani sukeijen ilmasien peällä,
kun sukie Spoassusen' sukien hyväseni sulavuot sukeijen ilmojen
peältä suimun puuvuttel'.
Aivan anhiittomiks armas Spoassusen' armahan hyväseni armahuot
aijan puuvutteli peältä armahien ilmasien.
Aivan jäin armottomiks, ankeh vartuoni, armahien ilmasien peällä
aijan koalelomah.
Ei ole ainusienkana armahien sanasien asettelijaisie ankehella
vartuollani, kuihe loatusie alkanen, ankeh vartuoni, armahien
ilmasien peällä assuksentelomah.
Niin tuusitteloo turtivolla vartuollani näinä päivätuomeksuisina.
Kuihe loatusie alkanen tuvehien ilmojen peällä tunnon koalella,
kun jäin tunnon armottomiks?
Ei ole onehella vartuollani opastelijaisie orheijen ilmojen peällä
oloaikasenani, kun orhie hyväseni orheijen sanasien kera opasteli
orheijen ilmojen peällä oloaikasenah onehta varruttani kaiken
oimullisih hyvih oppisih.
Mairis hyväseni manun ensimäisiks manun aikusina
huomenesmalitvuisina mairehien malitvusanasien kera manun
ylennytteli malkivoa varruttani ta omilla manu-työhysillä
manun asetteli.
Kuihe loatusie alkanen nyt, malkivo vartuoni, manun aivosina
huomenesmalitvuisina mairehilta makuusijasilta manun yletä,
kun ei ole mairesta hyvästäni manun ylennyttelömäs eikä omilla
manutyöhysilläh manun loajittelomas.
Aivan jäin, oneh vartuoni, oksilla istujien orpolintusien
oimullisiks orheijen ilmojen peällä oimun koalelomah."
* * * * *
Peskää valkeiden valtajoutsenien kaltaiseksi armas taattoseni,
jotta ei puhdistamisen puutteessa näiltä kirkkailta ilmoilta aivan
joutuisi tulevaan elämään.
Kaunistelkaa kauniiden parvilintusien (pulmusien) kaltaiseksi
kaunis taattoseni, ettei likojen mielipahoissa saatettaisi
näiltä kauniilta ilmoilta tuleviin kauniisiin olosijoihin.
Eikö valkea taattoseni vallan ensimäisinä kevätkoittoina valkeana
valtajoutsenena saapuisi ehon ensimäisiin sulapaikkoihin. Minä
silloin, kurja raukka, sieltä hänen kauneuttaan katselisin.
Niin jäin, kurja raukka, aivan orpona näillä ilmoilla oleskelemaan,
kun valkea Vapahtajani valkean taattoni kasvot kadotteli näiltä
valkeilta ilmoilta.
Eikö armas taattoseni armaina untuvalintusina lentäisi aivan ensi
kevätaikasina, kun armaan Vapahtajan untuvalintuset kerran saapuvat
alta armaiden ilmojen.
Minä kun, kurja raukka, näillä ilmoilla orpona oleskelen, minä
untuvalintu-joukkueista armaan taattoseni armasta olentoa
katselisin, silloin kevätaikasina. Luulisin, että armaan taattoseni
armas olento taas saapui näille armaille ilmoille.
Voi, lempeä taattoseni, ihan ensimäisillä kevätsulilla soreina
somerolintusina saapua aivan ensimmäisiin sulapaikkoihin. Minä,
osaton olento, silloin niistä sinun kauneuttasi katselisin, aivan
niinä aikoina, kun jäin aivan orpona näillä ilmoilla oleskelemaan.
Ei ole yhden ainoankaan hyvän sanan sanojaa osattomalla raukalla
näillä ilmoilla, kun hyvä Vapahtajani hyvän taattoseni olennon
näiltä hyviltä ilmoilta kadotteli.
Aivan yhdettömiin armas Vapahtajani armaan taattoseni armaudet
kadotteli näiltä armailta ilmoilta.
Aivan jäin orpona, kurja raukka, armailla ilmoilla kuljeskelemaan.
Ei ole ainoankaan armaan sanan antajaa kurjalla raukalla, millä
tavalla alkaisin, kurja raukka, näillä armailla ilmoilla oleskella.
Niin tuskaiselta tuntuu kurjasta raukasta näinä aikoina. Millä
tavoin alkanen näillä ilmoilla eleskellä, kun jäin aivan orvoksi?
Ei ole orpo-raukalla enää neuvonantajaa näillä ilmoilla, kun
lempeä taattoseni hyvillä sanoilla opetti näillä hyvillä ilmoilla
oleskellessaan minulle raukalle kaikenkaltaisia hyviä oppeja.
Armas taattoseni aina ensimäisenä aikaisina aamurukous-hetkinä
lempeillä rukoussanoilla herätteli minua raukkaa ja omiin töihinsä
sääteli.
Millä lailla alkanen nyt, minä raukka, aikaisina aamurukous-hetkinä
maireilta makuusijoiltani kohota, kun ei ole lempeää taattoani
herättämässä eikä omiin töihinsä säätelemässä?
Aivan jäin, orpo raukka, oksilla istuvien orpolintusien kaltaisena
näillä hyvillä ilmoilla oleskelemaan.
Mies-vainajaa pestäessä itkee vaimo: [Edellinen itku on "vanhempaa
sananpolvesta", tämä on nuorempaa, nykyaikaisia Anni Lehtosen "omaa
itkua"].
"Minne varoin valkuoletta voimalan vartuoni vallan kohtalahista
[vallan kohtal. tarkoittaa miestä], kun varsisijasien
[makuutilojen] peällä valkoaletta?
Niin alkoa vaimalaisikseni [mielipahoikseni] vallan loajittautuo,
kun ei ole varsisijojen peällä valkoaltu kuillana aikasin näihe
loatusie.
Niin ouvoilta osutteloo näijen oimulliset olkisijaset
[pesentärikat], kun on outojen olkisijasien peällä oimun
loajiteltu otsostuitavaisiks [pestäväksi], kun ei ole koko
orhiessa ikäsessäni näihe loatusie otsostuiksenneltu.
Onnakko [kenties] orhie Spoassusen' on orheijen ilmojen peältä
oimun puuvutellun onehen vartuoni oimun kohtalahisen sulat
omuot [lämpöisen olennon].
Voikoa kaunissella kaunehien karjalintusien kajollisiks kajon
kohtalahisen kasvopuoluot. Eikö kajon ensimäisinä kevätkaunehuisina
kajon koalelis alla kaunehien ilmasien kajollisina karjalintusina.
Mie, kaiho vartuoni, kajon pikkaraisien kahenloatusien
kannettuisieni ['kajon pikkaraisien kahenloatusien kannettuisieni'
= lapsieni, sekä poikien että tyttöjen] kera niistä hänen
kallehuisie kajon silmiltelisin."
Pikku tyttöä pestäessä itkee äiti:
"Mintäh valkoalet, valkieni sorsaseni [Valkie sorsa tark. pesijää.
Lasta pesee vain yksi henkilö], miun vallan hulluista [aivan
pientä] vaklonimyön [neitosen] alkuista voalimaistani [= lastani],
valkeijen ilmojen malttelematonta? [ei vielä osaa puhua, eikä
mitään tehdä.]
Mie toivelen [luulen], kurja vartuoni, jotta, kuulu
sorsaseni, miun kujin hullusella kuklanimyöllä [neitosella]
kuvoamaisellani [kuvoamaisellani = lapselleni] lapsien kumma
kukkasie [kummia leikkikaluja] kujin loajittelet.
Onnakko miun kujin helppoista [aivan pientä] kuklanimy(ö)ttä
kuvoamaistatani kuulu syntysih varoin [Tuonelaan varoin] kujin
loajitteletta?
Voi, miun kuklanimyöt kuvoamaiseni, kuulu ilmojen malttelematoin,
kuulu hyväseh kuuritshaikkunoijen [kuuritsha = katonharjalla
piipottava koristettu harjahirren naula] peällä kujin pikkaraisiks
kummalintusiks [oudoiksi, monennäköisiksi, kauniiksi lintusiksi]
kujin koetella kujertelomah lapsien kummakielysillä [oudoilla
kielillä].
Mie toivelen, jotta miun kujin hulluni kuklanimyöt kuvoamaiseni
kujin koaleli kujertelomah kuulu hyväseh kuuritshaikkunoijen
peällä.
Mie niistä kuvoamaiseni kuminakielysie kuuloistelen [kuuntelen],
kun kaksien kuuluhyväsies kujin assuntasijasissa [vanhempien
asunnossa, kodissa] kuuritshaikkunoijen korvasissa [vierillä]
kujin loajittelen jos min kujillisie [laatuisia] kujin
avotyöhysie [töitä].
Niin kun kuvoamaiseni kujerteloo lapsien kummakielysillä, mie
niih kurjasieni [suuret mielipahani] kujin alentolen [poistan,
lasken, unhotan] niillä aikasin, kurja vartuoni, kun niitä
kuuloistelen.
Voi, innon pieni impimarja [neitonen] itvomaiseni [lapseni]
ilmauvuksennella ihaloista syntysistä [kauniista synnyistä,
Tuonelasta] innon pieninä ilman lintusina iluolemah kaksien
ihaloijen hyväsieh ilma-ikkunoijen [pirtin ikkunain] alla lapsien
ilokielisillä.
Mie kun, inhu vartuoni, ihalan hyväses ilma-ikkunaisista innon
silmittelen innon pientä impimarjoa itvomaistani lapsien
ilokielisillä, mie niih inhusieni [suuret mielipahani] ta innon
suurie ikäväisieni innon alentelen [poistan, lasken, unhotan].
Kun impimarja itvomaiseni innon helpposeh ilokielisie ihaloina
ilman lintusina iluoloo ihalan hyväses iltapihasilla ta
ilma-ikkunoijen alla."
Mutta täysikasvuisena kuolleelle pojalle itkee äiti:
"Min vakallisia varsityöhysie valmisteletta näinä
päivävarreksuisina?
Miun valivoihoista [tarkoitetaan poikaa] täysivartista
[täysikasvuista] voalimaistani kuin että ole näihe loatusie koko
voalimaiseni vallan ylenentäaikasena [kasvuaikana] valkoallun,
ettekä valmistellun.
Itse on miun valivokasvoni [kauniskasvuinen] voalimaiseni
valkoallun valivopuoluot [kasvot] omilla valivokätysilläh.
Minne varoin oimun kohtalahisen oimulliset miun
omena-ihoista ottamaistani otshostuiksenteletta näinä
päiväoprennaisina [päiväaikoina], kuin että ole näihe loatusie
koko ottamaiseni ortunta-aikasena [kasvanta-aikana]
otshostuiksennellun?
Otshostuiksentelettako ottamaistani yksih omenapolkkasih
[poikajoukoissa] oimun koalelomah? Kun on ottamaiseni oimun
ylenentäaikaisina yksissä omenaopossaisissa [poikajoukoissa]
oimun koalellun.
Vai valmistelettako vallan kohtalahisen vallalliset voalijaiset
miun täysivartista voalimaistani yksih valivovatoatkaisih
[poikajoukkoihin (ven. vataga = joukkio)] vallaiksentelomah.
Niin alkoa äijiksi vaimalaisikseni vallan loajittautuo vaimalolla
vartuollani. Onnakko näihe loatusie miun täysivartista
voalimoistani valkeih syntysih valmisteletta ta valkuoletta?
Valkoalkoat miun täysikasvoni [täysikasvuinen] voalimaiseni
valivokuitriset [kauniit kutrit] valkeijen voahtimuilasien
[vaahtisaippuain] keralla, jotta ei valkuolentasien vaivasissa
valkeih syntysih vallan koalateltais.
Vet [kyllä] se lienöy vaimalolla vartuollani vallan suuret ikävien
vaimalaiset voalimaistani, kun valkie Spoassusen' vallan puuvuttel'
valkeih syntysih valkeijen ilmojen peältä.
Voi, ihalakasvoni [kauniskasvuinen] ikona [poika (ven. ikona =
pyhimyksenkuva)] itvomaiseni, ilmauvuksennella ihaloista syntysistä
ihaloina ilman lintusina ihaloijen ijoisvetysien [iloisten,
kauniiden vesien] peällä iluolemah.
Kun ihalan Spoassusen' ilman lintuset ilmauvuksenteloo innon
ensimäisinä kevätihalmoisina iluolemah, niin mie toivelen, inhu
vartuoni, jotta miun ikona itvomaiseni siellä iluoloo ihaloina
ilman lintusina. Niin mie, inhu vartuoni, niitä vassen hotj
innon suurimpie ikävieni alentelisin ta inhuja mielalasieni.
Voi, kultani [kultainen] omena kuvoamaiseni, kuulu syntysistä
kujin koalella kukkahien [kaunisten] kuvasvetysien [kuvastimena
loistavien vesien] peällä kultakielysies kujertelomah. Mie hotj,
kurja vartuoni, niistä kuuloistelisin siun kukkahuisies, ta
toivelen, kun kuulun Spoassusen kummalintuset kujerteloo: siellä
miun kultani omena kuvoamaisenikin kujerteloo kummalintusina.
Kun on kuulu Spoassusen' kuulu ilmojen peältä kujin puuvutellun
miun kultasen omenan kuvoamaiseni, niistä on kaiken kuulu ikäseni
piettävät kurjaset akkiloitavana kurjalla vartuollani."
Heti pesemisen jälkeen puetaan ruumis _kuolienvoatteisiin_.
Naispuolille pannaan päälle rätsinä [paita], pitkä laajaharteinen
paidantapainen hame, kosto, sukat ja kengät jalkaan, kintahat käteen
sekä lakki päähän. Rätsinä ja kosto tehtiin ennen kotikutoisesta
valkeasta vaatteesta, yksipiisestä tai pellavahisesta, mutta nykyään ne
ommellaan ostetusta pumpulivaatteesta, _kisseistä_. Miehille puetaan
alusvaatteiksi rätsinä ja liinapuksut -- ennen kotivaatetta ja näiden
päälle täysi puku: liivit, puksut, lakit sekä sukat ja kengät jalkaan,
kintaat käteen ja lakki päähän. Entiseen aikaan oli vielä tapana sekä
miehille että naisille panna päälle pitkä valkea päähinevarusteinen
viitta, _soahvana taikka kukkeli_, valkea päätä ja hartioita verhoava
liinavaate, joita ennen käytettiin sääskien suojana. Niinpä vanhassa
itkuvirressä valitetaan:
"Elköä soahvanavoattehuisitta soavista hyvästäni soavehih syntysih
soarnan loajitelko näinä päiväsoalostisina, jotta ei soavista
hyvästäni soavehissa syntysissä sammujen peähysissä soarnan
silmiteltäis [ettei halveksittaisi]."
Kukkelia päähän asetettaessa itkettiin:
"Mintäh oletta kuulu hyväseni kukkelipeähisiks kujin loajitellun
näinä päiväkuuroksuisina omissa kujin assuntasijasissah?
Niin kurjasikseni kujin loajittautuo, kun on kuulu hyväseni
kukkelipeähysiks kujin loajiteltu kuurtosijasien [ruumisarkku,
kuolinsija] peällä omissa kujin assuntasijasissah."
Kuolijan vaatteita, paitaa, mekkoa ja liinapuksuja ommeltaessa ei saa
panna lankaan solmua, sillä se voi toisessa elämässä tulla heille,
ompelijalle, kun hän vasta kuolee, sekä vainajalle, esteeksi, minkä
takia he eivät saa nähdä toisiaan. Ompeleminen on tehtävä
yksinkertaisella rihmalla _roslannan_ tavoin eli _läpiluoheh_, neula
on aina pistettävä iestäpäin, ei takaapäin, joten ommel tulee
yksinkertaista, helposti repeytyvää. Näin vaatteet toisessa elämässä
menevät helposti rikki ja vainaja saa sijaan uudet. Siitä syystä ei
ommelta myöskään päärmätä. Hampain ei saa ompelurihmaa katkaista, koska
kalma voi tarttua hampaisiin. Eikä vaatetta saa ommeltaessa panna
polven alle, sillä tulee "reähkä", kun vaate siitä likautuu. Kuolijan
kenkien pohjaan leikataan reikä, "halataan pohja". Muuten vainaja ei
niitä ikinä saisi kuluksi eikä näin ollen annettaisi uusia toisessa
maailmassa. Samasta syystä myöskin pannaan vyöksi uumenille paidan ja
mekon siteeksi sekä kaulaan _rissinkoittanaksi_ [ristinnauha] vain
yksinkertaista rihmaa, pellavasta taikka liinasta kehrättyä. Eikä sitä
myöskään sidota umpisolmuun, vain vetosolmuun.
Ennen aikaan oli vanhoilla vaimoilla tapana -- niin tehdään vieläkin
toisinaan -- jo eläessään laittaa itselleen kuolinpuku: sukat, lakit
ja kukkelit, läpituoheen vain ommellut. He ompelivat ne itse
joutoaikoinäan. ["Ämmä-pokoiniekalla" (Ohkemie Malinen) oli valmiina
'kuolinvoattiet' jo kymmenen vuotta. "Moamolla (Okahvi Bogdanov) on myös
jo kaikki valmiina".] Muuten eivät omaiset saa vainajan kuolinvaatteita
ommella. Itkiessään siinä he saattaisivat ompelukselle kirvotella
kyyneleitä, jotka sitten toisessa elämässä tulikipunoina polttelisivat
vainajaa. Tehokkaimmat verhoiksi "tsharsvan" tielle olisivat
semmoiset kuolinvaatteet, joissa vainaja on eläessään kolme kertaa
käynyt _pokalenjassa_ [vastaa meidän rippisaarnan kuulentaa
t. synnintunnustusta (ven. poklonenie = hartaus, rukous)] ja
_pritshästiellä_ [Herran ehtoollinen (ven. pritshastie)].
Kuolinvaatteet pitäisi silloin, kun morsiamen _pritaniela_ [myötäjäisiä
(ven. pridanoe)] käydään miehelään noutamassa, panna ensimäiseksi
_luku-stolalle_ [pöydälle, johon morsiamen vaatteet y.m. luettuina
asetellaan], kuitenkin lukematta, lukuun ottamatta, -- muut nuorikolle
annettavat vaatteet luetaan --, joten miehelään menijällä jo toisinaan
on valmiina kuolinpuku. Joskus vanhat akat ompelevat vanhoille
ukoilleenkin manan matkalle päälle pantavaksi paidan ja housut.
Puettuna lasketaan vainaja _kuolienlauvalle_, peitoksi pannaan
_katevaate_, valkeata pellavaista kangasta, ja kuollut nostetaan
sivulautsalle peräikkunan kohdalle, päin perään, pää pyhäinkuvan alle.
Laudalle aseteltaessa itketään: [Seuraava itku samoin kuin vastaiset,
ellei erittäin mainita, esittävät tyttären itkuja taatolle]:
Mintäh se on vetrehen hyväseni vierisijaset [makuusijat; vert.
kuurtosijaset] verran aivosina huomenesvesalmoisina [aikaisena
aamuna, vert. vesa = puunalku)] vestolautasien [veistetty lauta]
peällä verran loajiteltu?
Mintäh se on kaunehen hyväseni katesijaset [kate = peitto, peite]
yksien kaitojen lautojen peällä kajon loajiteltu kaksien kuivien
lautshojen katkientahisilla [sivu- ja perälautsan yhtymillä]
kallehien kultakoave ikonaisien [kultakuvaisten jumalankuvien] alla
ta kallehien koatelitshasavusien [pyhänsavun] alla.
Niin alkaa kaihosikseni kaiholla vartuollani kajon loajittautuo,
kun ei ole koko kaunehessa ikäsessäni näijen kajollisilla
[kaltaisilla] katesijasilla kajon loajiteltu.
Onnakko kajon ylenemättömien katesijasien peällä kajon loajittelija
kallehien koatelitshasavusien alla?
Niin se kamaloilta koavasteliutu [kuvastautuu], kaunis hyväseni,
kaihosta vartuostani, jotta on kajon polvuhisilla Tuonelan
katesijasilla kajon loajiteltu.
Anna valveuttelen [herättelen], vaimalan vartuoni, valkieta
hyvästäni vallan jälkimäiset [viimeiset] kertaset voimalojen
vetysieni [kyyneleitteni] kera!
Etkö voi, valkie hyväseni, miun vaimaloih eänisih [vaikeroiviin
ääniini, itkuihini] hotj valveuvuksennella [herätä] näijen
vallallisilla [laatuisilla] varsisijasilla?
Vai oletko vaimaloijen seämies olevaisissa varusteliutun ["Oletko
vaimaloijen -- -- -- varusteliutun" = oletko vihaisin sydämin
asettautunut?] näijen vallallisilla varsisijasilla?
Ei ole, onnakko, valkie hyväseni vaimaloijen seämien olovuisissa
varusteliutun näijen vallallisilla varsisijasilla.
Vain on valkie Spoassusen' vakautellun [asetellut] valkeijen
ilmojen peältä valkien hyväseni valkevuot vallan yhettömiks
alasvaluvien vahasauvasien [tuohuksien] alla.
Kaunis Spoassusen' on kajon loajitellun kaunehen hyväseni kallehuot
kallehien pappien koatelitshasavusien alla ta kaksien lauttojen
katkientahisilla kajon ylenemättömillä katesijasilla.
Ei voi, kaunis hyväseni, kaihon vartuoni kaihoih vetysih kajon
yletä eikä kaihoja eänisieni vassen.
Mie jäin, kaiho vartuoni, kajon armottomiks kaunehien ilmojen
peällä koalelomah kaikeks kauneheks ikäseksen' kaunehen hyväseni
sulitta kallehuisitta.