"rupi-tyttö. ruskie neiti".
Kylyn vesikaukalosta, johon kuumennuskiviä on laskettu, taikka
lautasien rikoista se tarttuu ja rökähyttää ihon tuville.
Metsä saattaa hinkautua, jos siellä ollessa pelästyy jotain, samoin
myös, jos säikähtää nähdessään karhun repimän lehmän taikka
metsästäjäin tuoman karhun, linnun, jäniksen tai muun metsänelävän.
Siitä voi _metshännenä_ tarttua ja vaivata varsinkin yöllä. Se on
"Mielikki metosen tyttö,
salakoaren vaimo kaunis",
joka käy vaivaamaan. Sen kivuista päästetään siten, että valetaan
vedellä, joka on kolmesti kiehutettu -- pitää kiehuttaa kolme kertaa,
sillä _metshänemä_ on äkäisin haltia --, ja vesi viedään metsään kolmen
tapionkannon juurelle. [Tapionkannoksi sanotaan tuoreen puun juuresta
kohoavaa n. parin korttelin korkuista _tuoretta kantoa_.] Metsä saattaa
myös hinkautua metsäpirtistä yhdessä maahisen ja veden kanssa.
Toisinaan on myös _moanpaikka_ semmoinen, ettei se suvaitse asujaa.
Siinä voi eläjä tulla kipeäksi: rupeaa vähitellen nuurumaan ja
nuurumaan, ei maistu ruoka, ei tiedä, mikä lienee vaivana. _Moanemäntä_
ja _moanhaltie_ on toisin paikoin niin "tshippus", juonikko ja helposti
sydäntyvä. Silloin pitää maan-emäntää tervehyttää:
"Terveh moa, terveh manto,
terveh piha, terveh pelto,
terveh tervehyttäjälle!"
_Kalma_ taas tarttuu, kun pelästyy kuollutta taikka sellaista, mikä on
jossakin yhteydessä kuolleen kanssa, esim, arkunlastuja ja kuolleen
vaatteita. Voipa se myös tarttua, jos kuulee äkkiä kuolinsanoman.
Samoin hinkautuu kalma helposti kalmistosta, jopa siitäkin, että menee
kalmiston kyljitse ristimättä silmiänsä. _Vesikalman_ saa, kun pelästyy
kuolleen vaatteita rannassa pestäessä, ja ristimättömänä kuolleesta
lapsesta voi tarttua _ristimätön kalma_. Kalmasta päästettäessä
valellaan vedellä ja vesi viedään kalmistoon.
_Vedestä_ voi helposti saada hinkautuman, jopa siitäkin, että
_kuvahaistaan_ katselee joko kasvojaan pestessä laikka juodessa tai
muuten vettä silmätessä. Vesillä liikkuessa, kalalla käydessä, voi
kaikkein helpommin saada tartunnan. Vesiltä muuten on hinkautuminen
herkempi kuin mistään muualta, sillä _vejenemä ja vetehini_ ovat hyvin
kärkkäitä tartuttamaan ja toteuttamaan kaikenlaisia kiroja, joita on
vesillä lausuttu. Kun vesillä noidutaan, on teko niin voimakas, että
noiduttu tulee hulluksi. Kiroihin tarttuu näet silloin sekä vesi että
metsä. Niistä kiroista ei siksi kykenekään ken tahansa päästämään.
Pitää olla tietäjillä
"tulini turkki ta tulini tupa"
sekä "valta vanhemmista,
lupa luonnon tyttäristä",
ennenkuin kykenee näiden pahojen päälle nousemaan. Jos heikkoluontoinen
yrittelee päästää, voi saada pahat itseensä. Eikä niitä saata
päästääkään juuri muuhun kuin _umpilampiin tai hetteeseen_. Sillä
"Umpilammen lainehet,
heravat hettiet,
miss' on voije voimallisin,
kasse kaikkien paras."
Pitää vain olla semmoinen umpilampi, johon ei ole ennen päästetty, ei
monta ainakaan. Sillä vain kolme voidaan samaan umpilampeen päästää.
[Umpilammen vettä ei saakaan juoda, eikä sen kaloja syödä; niistä
tarttuvat lampeen viedyt kirot.]
Helpommat vesiltä saadut kivut voidaan parantaa siten, että pannaan
_lahjat veteen ja prostiuvutaan_ järven rannalla, mistä tauti on
tarttunut:
"Meren Ahti armollini, prosti milma,
kun lienen pahoin loatin,
siun koissa käyvessäin!
Ota pois omat hyväs,
anna pois omat pahani!"
_Kiroista_ voi vielä saada tartunnan, jos kuuntelee, kun toiset ihmiset
riitelevät ja kiroilevat. Kesäisenä aikana varsinkin ovat kirot herkkiä
tarttumaan, erittäinkin _rieskahenkiseen_, herkkäluontoiseen ihmiseen.
Riitelijöihin eivät toistensa kirot tartu, siinä kun kumpainenkin on
_luonnon nojassa_, vihoissaan, vaan kirot kirpoutuvat ilmaan ja siitä
iskeytyvät syyttömään kuuntelijaan. Ne saattavat uhrinsa kovin
heikoksi, rankaisevat kaikki jäsenet ja tekevät elämän tukalaksi, kuin
olisi "moa peällä". Varsinkin juuri siihen aikaan vuorokautta, jolloin
kirot ovat tarttuneet, on sairaalla vaikea olla. Kiroja manaavat
tietäjät
"Turjan koskehen kovahan,
pyhän virran pyörtiehen,
kunne puut tyvin mänöö,
latvoin lakkapeät petäjät",
ja vievät sairaan _koskeen vesikivelle_ kolmen puun lehvistä tehdyllä
vastalla kylvetettäväksi.
Hyvin helposti saattavat kirot iskeytyä _tuulista_ ja
_tuuliaisnenistä_. Varsinkin tuuliaisnenissä kaikenlaiset _vintiet,
strelat, nenät ja noijannuolet_ sekä pahan rahvaan pakinat kulkea
vihkaisevat, vieläpä tietäjien tuuleen työntämät tuskat, joita on
manattu:
"Mäne tuulen tuuviteltavaksi,
vilun ilman vietäväksi,
ahavan ajeltavaksi!"
Siksi pitääkin tuulispään kohti yllätellessä hosua jollakin
teräastalalla vastaan ja sanoa:
"Ei kohti, ei kohti!
Mäne sinne, kunne ollet
työnnön työntöihini
ta pannen palkkalaini!"
Mutta paitsi maasta ja vedestä, kalmasta ja kiroista voi vielä saada
hinkautuman itse _jumalistakin_, kun niitä välinpitämättömästi
kohtelee, sekä oman että toisen kylän jumalista taikka oman pirtin
pyhänkuvista. Näin on laita, jos esim, ei risti silmiään jumalien ohi
käydessään taikka jättää pyhänkuvan kylmään huoneeseen. Lapsivaimo saa
jumalista vian, jos menee kirkkoon ennenkuin on kulunut kuusi viikkoa
synnytyksestä. Jos tauti on jumalista hinkautunut, tietää sen siitä,
että näkee unissa olevansa hevosen hätyytettävänä. Minkä kylän
jumalista tauti on tarttunut, sen kylän hevosen näkee, ja sen kylän
jumalia on sitten mentävä lepyttämään. Hinkautuneet jumalat lepytetään
siten, että ostetaan _tuohukset_ pyhänkuville, ristitään silmiä ja
kumarrellaan ja viedään kirkkoon tai tshässöynään lahjoja, esim,
parimetrinen "siitshainen", aivinainen _pelenävoate_.
Jumalista hinkautunut kipu alkaa vaivata puoliyöstä lähtien ja kestää
huomeneen ja puolipäivään saakka. Mutta puoleltapäivin se rupeaa
helpottamaan. Kalmasta tarttunut tuska rupeaa rasittamaan iltapäivällä
ja pitää kovilla puoliyöhön asti, jonka jälkeen se alkaa lieventyä.
Samoina aikoina ovat myöskin maasta, vedestä ja kiroista saadut tuskat
kovimmillaan. Päivä on nimittäin jumalien aika, yö kalmalaisten.
Mutta pahimpia pahan rahvaan panemia tauteja ovat _rikkiet_, oikein
vartavasten kitumiseksi ja kuolemaksikin laaditut panokset. Jos on
rikkeitä -- kalmanmultia, kuolleen peukaloa tai muuta kuolleelle
kuulunutta -- saatu jollekulle syötetyksi, niin on hän ehdottomasti
manalle pantu. Ja siitä ei ole päästäjää. Ei ole sitä tietäjää, ei
Tuli-Lapillakaan käynyttä, joka voisi manalle pannun parantaa.
Koetetaan kyllä kaikenlaisia kylvetyksiä, valeluja ja pesemisiä, mutta
kun ei mikään auta, niin siitä arvataan, että manalle on pantu.
Pahat ihmiset koettavat rikkeiksi varastaa vahingoitettavasta itsestään
joko _hiuksia_ taikka tilkkusen alusvaatetta, mihin on omistajan
_hikeä_ hieroutunut. Kun panee nämä _muurahaiskekoon, kitujaan puuhun,
yksikantaiseen pihlajaan, koskeen tai meltoon veteen_ (esim, järveen),
rupeaa niiden omistaja sairastamaan, kovimmin, jos rikkeet on viety
kituliaaseen puuhun taikka koskeen. Eikä sairas pääse vaivoistaan
ennenkuin rikkeet on poistettu niiden kätköpaikasta.