Kuusi viikkoa on lapsen saaja _saastaisena rosentshana_, joka ei saa
miehensä kanssa samalla sijalla maata, ei käydä kylässä vieraisilla,
"kosteissa", eikä muiden kanssa samoista astioista syödä; eikä
poapokaan saa kolmeen vuorokauteen olla muiden kanssa yksillä kupeilla.
Näin varsinkin ennen, mutta nyt pappi tavallisesti lasta ristimässä
käydessään antaa äidille semmoisen rukouksen, "malitun", että hän saa
syödä muiden keralla, ja ne astiat, joita synnyttäjä on käyttänyt,
puhdistetaan siunatulla ristivedellä. Mutta epäpuhdas on vaimo silti.
Ei hän saa mennä tsässöynän eikä kirkon pyhyyttä loukkaamaan, vasta
kuuden viikon päästä saa käydä, mutta pitää seisahtua pyhäkön sintshiin
siksi, kunnes pappi tulee rukoussanoineen päästämään ja viemään
sisälle. Siitä pitäen on vaimo vasta muiden arvoinen. -- Mutta ennen,
kun ei ollut pappia kylässä, piti itse lukea rukouksensa, taikka, jos
ei itse jaksanut, palkata joku vanha akka puolestaan lukemaan. Tuhat
kertaa piti pyhänkuvalle kumartaa ja lausua rukoussanat, ja siksi
ajaksi piti asettaa leipäpalanen pyhänkuvan eteen. Tämän leipäpalasen
syötyään oli saastainen "rosentsha" puhdistunut. Rukouksien luku
laskettiin _tsholkilla_, nauhaan pujotetuilla nahka- tai puuhelmillä.
Poapo ei kelvannut "rosentshan" puolesta kumartajaksi, sillä hänen oli
itse puolestaan kumarrettava 500 kertaa. Kumarteluun meni useita
päiviä, sillä hyväkään rukoilija ei jaksanut samana päivänä ristiytyä
enempää kuin 300 kertaa.
Varoen on vaimon nämä kuusi viikkoa elettävä, ettei mikään paha
kohtaisi. Pitää välttää tielle ja varsinkin teiden risteykseen
seisahtumista, samoin räystään alle asettumista. Ei myöskään saa
käyttää räystäsvettä pesemiseen. [Maassa käymätön räystäsvesi on taas
hyvä lääke, jos on pahoja ja liikoja tarttunut.] Siitä voivat vuodot
yltyä, ja teiltä ja teiden risteyksistä saattavat pahat tarttua.
[Samoja paikkoja pitää naisten varoa myös silloin, kun on "pesemiset".]
Vielä pitää vaimon varoa menemästä miestä vastaan, varsinkin kun huomaa
hänen pirttiä kohti tulevan, "jottei sattuis päinvassen vallahie".
Jo heti, kun on saatu kuulla, että on pikku _tussa_ (ven. dyssha =
sielu, kultanen) saatu, rupeavat naapurin naiset käymään lapsensaajaa
ja lasta katsomassa, _hammasta kantamassa_. Kylyssä jo käydään
kantamassa _kylyhampaita_ ja sitten pirtissä toinen kerta, jolloin
tuodaan _pirttihampaita_. Sekä äidille että lapselle tuodaan
"hampahie", äidille kalakukkoa, kalittaa, kakkaraa, piirakkaa,
tshäijyheinää ja sokeria, lapselle kaikenlaista vaatetavaraa. Tuttavat
miehetkin pistäytyvät katsomassa ja antavat rahaa, _rahahampaiksi_.
Lapsille, kun ne utelevat, mistä pikku sisko tai veikko on ilmestynyt,
on tapana sanoa, että se on löydetty joko lammaskarsinasta taikka
läävästä, metsästä, lehden leikkaannasta, kalasaunalta taikka järven
selältä, aina sen mukaan, missä lapsi on maailmaan saatu.