Amerikan uskonnollisen ja kansallisen vapauden kehtona on pidettävä se
kulmikas rannikkokaistale, joka molemmin puolin Cod-nientä ulottuu
Massachussetts-lahden pohjois-päästä New Yorkin lähelle saakka ja jolla
jo vanhastaan on ollut nimenä Uusi Englanti. Tälle rannikolle
muodostuivat ne yhteiskunnat, joiden vapaita laitoksia Yhdys-Valtain
perustuslaki jäljittelee. Kertokaamme tässä lyhyesti miten tämä
uutisasutus tapahtui.
Joulukuu 16 p:nä 1620 purjehti Cod-niemen muodostamaan lahteen The
mayflower (toukokukka) niminen laiva, tuoden muassaan 102 siirtolaista,
miehiä, naisia ja lapsia. Se tuli Hollannista, mutta siirtolaiset olivat
kuitenkin enimmäkseen köyhiä maalaisia Pohjois-Englannista, jotka
Englannin valtiokirkon harjoittamien vainojen tähden olivat paenneet
Hollantiin ja siellä jonkun aikaa oltuansa päättäneet ruveta
rakentelemaan uutta kotia valtameren toiselle puolelle. Mainitun lahden
lounais-kulmaan pistää pieni poukama länteen päin. Siinä nousivat he
maalle, sittenkun kuitenkin kaikki, kokoontuneina laivan-kannelle,
olivat kiittäneet Jumalaa onnellisesta matkasta ja hyväksyneet
kirjallisesti laatimansa siirtokunta-säännön, jonka perustuksena oli
täydellinen itsehallinto ja kaikkein yhdenvertaisuus. Johtavia miehiä
heidän joukossaan olivat Brewster, Bradford, Winslow ja Carver, joiden
nimet vieläkin elää kiitollisessa muistossa Uuden Englannin asukkaiden
kesken. Jo Hollannissa ollessaan olivat nämä "pyhät vaeltajat", --
kuten heitä nimitettiin --keskenään yhtyneet vapaasen, kirkolliseen
yhteiskuntaan. Nyt astuivat he kapineineen rannalle ja rakensivat
itselleen vähäisiä hirsimökkiä talven turvaksi. Uutis-paikka sai
nimekseen Uusi Plymouth, New Plymouth.
Seudun indiaanit -- Pokanoketit -- tervehtivät heitä ystävällisesti.
Ensimäinen, joka tuli heidän kyläänsä asti, puhutteli tulokkaita
englannin-kielellä, lausuen: "Terve tultuanne, Englantilaiset!" ja
kertoi jo ennenkin tavanneensa heidän maamiehiään, joita kävi
kalastelemassa Penobskot-joen suussa. Miehen nimi oli Samoset. Pian toi
hän muassaan toisenkin englannin-kieltä taitavan indiaanin, nimeltä
Sqvanton, joka kauvan aikaa oli palvellut yksityisen miehen luona
Londonissa. Sqvantonin välityksellä tekivät uutisasukkaat sitten
varsinaisen sopimuksen Pokanoketien päällikön, Massasoitin, kanssa, ja
näiltä ostettiin maa-ala lähinnä lahtea. Ystävällistä väliä kesti sitten
Massasoitin kuolemaan saakka v. 1661.
Mutta ens' alussa sai nuori siirtokunta kuitenkin kovat kohtalot kokea.
Ruokavarain puute ja tottumattomuus ilmanalaan vei enemmän kuin puolet
siirtolaisista manalan majoihin. Toiset kuitenkin jotenkuten kestivät,
kunnes muokatusta maasta saatiin parempi sato ja apua tuli emämaasta.
Suuri joukko puritaaneja, uskonsa tähden vainottuja kansalaisia,
joiden joukossa oli melkoinen määrä varallisiakin perheitä, muuttivat
kotijumalansa uuteen maahan Massachussets-lahden rannalla, saatuaan sitä
ennen kruunulta vapauskirjan eli n.s. kartan, joka antoi heille
oikeuden järjestää hallituksensa miten itse mielivät. Kahtena eri
retkikuntana, vuosina 1629 ja 1630, purjehtivat he valtameren poikki ja
perustivat Massachusets' bay (M.-lahti) nimisen siirtokunnan, johon
tulivat kuulumaan kaupungit Boston, Salem ja Portsmouth. Hekin
järjestivät yhteiset asiansa täydellisesti tasavaltaisten kaavojen
mukaan, tunnustaessaan kuitenkin emämaan yliherruutta. Tämä siirtokunta
vaurastui vaurastumistaan kalastuksen ja kaupan kautta, ja uusia
uutisasukkaita tulvaili tulvailemistaan sen alueelle. Pian perustettiin
opetuslaitoskin, jossa koko siirtokunnan kasvavalle nuorisolle annettiin
maksuton ja yhtäläinen tiedollinen kasvatus. Se oli Amerikan ensimäinen
vapaakoulu Cambridgessä lähellä Bostonia, ja siitä sukeutui sitten
Uuden maailman etevin oppilaitos, kuuluisa Harvardin yliopisto.
Siten olivat New Plymouth ja Massachusetts' bay antaneet Amerikalle, sen
yhteiskunnallisen elämän perustukseksi, itsehallinnon ja vapaakoulut;
mutta vielä puuttui uskonnollinen vapaus.
Massachusetts'in uutisasukkaat, vaikka itse olivat kärsineet paljon
emämaan valtiokirkon vainoista, eivät puolestaan kärsineet alueellansa
muita kuin omia uskolaisiaan. Siirtokunta oli itse teossa joteskin
ahdasmielinen hierarkiia, pappisvalta, jonka innokkaat paimenet
valppaasti valvoivat ett'ei mitään mustaa lammasta päässyt pujahtamaan
sisään heidän puhtaasen laumaansa.
Silloin tuli v. 1630 muutamassa siirtolaislaivassa Bostoniin eräs nuori
pappismies, Roger Williams. Hänenkin oli täytynyt jättää
isänmaansa uskonnollisen vapaamielisyytensä tähden, ja hän toivoi nyt
Uudessa maailmassa saavansa ajatella ja saarnata täydellistä
omantunnon-vapautta. Mutta Williams erehtyi. -- Englannissa oli toinen
lahkokunta toisensa perästä ajanut hänet keskuudestaan, koska hänen ei
sopinut noudattaa mitään rajoittavia määräyksiä uskon-asioissa. Kaikki
ne muka kannattivat omantunnon-vapautta, mutta ainoastaan saadakseen
tämän peri-aatteen turvissa vainota toisin-ajattelevia. Williams vaati
ett'ei mikään valta saa puuttua toisen uskonnollisiin asioihin. Ihmisen
suhde Jumalaan on hänen oma asiansa. Ketään ei saa pakoittaa käymään
kirkossa, jonka uskonkappaleita hän ei tunnusta; ketään ei saa pakoittaa
maksamaan kymmenyksiä papistolle, jonka opinkappaleita hän ei tunnusta.
Se on väkivaltaa. Ajatelkoon itsekukin mitä tahtoo autuutensa asiassa.
Maallinen valta on maallisia asioita varten. --
Tätä oppia ei nyt kuitenkaan Williams saanut julkisesti tunnustaa edes
Massachusettsissakaan. Täydellistä omantunnon-vapautta oli olemassa
yhtävähän tällä kuin toisellakaan puolen valtamerta. Salem'in asukkaat
pitivät häntä vähän aikaa pappinaan, mutta hän kun pelkäämättä ja
vilpittömästi tuomitsi vallanpitäjäin sekaantumista uskon-asioihin,
täytyi hänen täälläkin pistää pillinsä pussiin ja lähteä tiehensä.
Williams'in täytyi paeta pois erämaahan, jossa hän kauvan harhaili
metsissä, kunnes vihdoin vilpittömät indiaanit Cod-niemen tienoilla
ottivat hänet turviinsa. Nämä ihmiset, jotka, sivumennen sanottu, ovat
osoittaneet rakastavansa vapautta enemmän kuin henkeä ja elämää,
kohtelivat tätä kaikkein sivistyneiden yhteiskuntain hylkyä
erinomaisella ystävyydellä, antoivat hänelle viljeltäväksi kappaleen
maata suuren Narragansett-lahden rannalla, länteen päin Cod-niemestä, ja
Williams puolestaan rupesi heidän opettajakseen. Miantonomoh oli näiden
kelpo indiaanien heimokunnan päällikön nimi. Hänen suostumuksellaan
perusti nyt Williams yhdessä muutamain salemilaisten ystäväin kanssa
uutiskunnan, joka sai nimekseen Providence, kukoistavan Rhode
Island-valtion ensimäinen alku.
Tänne mahtui kaikki uskonnot. Maallinen valta ei vähintäkään sekaantunut
ihmisten uskon-asioihin. Samassa rakennettiin myöskin kansallis-vapaus
mitä laveimmalle perustukselle: jokainen, ken maksoi pienen,
vähäpätöisen kunnallismaksun, oli äänivaltainen.
Vuonna 1638 syntyi saarelle Narragansett-lahdessa, varsinaiselle Rhode
Island'ille, toinen siirtokunta, jonka alkuperä on yhtä merkillinen.
Joukko pakolaisia, jotka, kuten kvääkärit, uskon-asioissa eivät
tunnustaneet muuta ohjenuoraa kuin omantunnon äänen, saapui, näet, tänne
ja asettui indiaanien suostumuksella Williamsin uutiskunnan viereen.
Retkeläisten johtajana oli muuan nainen, nimeltä Anna Hutchinson. Koko
saaresta maksettiin Miantonomoh'lle muutama pari silmälasia.
Williams'in ja Hutchinson'in uutiskunnat pian yhdistyivät ja saivat
johtajainsa toimesta emämaasta "kartan", joka turvasi tämän tällä tavoin
muodostuneen yhteiskunnan valtiollisen ja uskonnollisen vapauden. Ja
tämä vapaa siirtokunta viihtyi ja menestyi hyvin, monen pahan ennustajan
häpeälle saattaen. Asukkaiden varallisuus kasvoi kasvamistaan
esteettömän yritteliäisyyden kautta. Kaikenlaiset uskokunnat: hugenotit,
katolilaiset, kvääkärit, anabaptistit, jopa suuri joukko juutalaisiskin,
jotka olivat saaneet matkapassinsa Espanjasta, toivat kotijumalansa
tänne; ja kokemus pian osoitti että sopu sijaa antaa, kun ei toinen
toisen oikeutta loukkaa. -- Roger Williams eli pitkään ikään
siirtokunnan kunnioitettuna isänä ja neuvonantajana, luottaen
kuolemaansa saakka kylvämänsä siemenen voimaan. Ja hyvin se siemen
itikin. Sadan vuoden perästä tuli uskonnollinen vapaus, semmoisena kuin
sitä oli toteutettu näissä molemmissa uutiskunnissa, yhdeksi
kulmakiveksi Amerikan unionin valtiosäännössä.
Massachusetts'ista lähetettiin varhain uutisasukkaita erämaihin idässä
ja etelässä. Uutiskunnat New Haven ja Connecticut, Rhode Island'ista
länteen päin, syntyivät sillä tavoin. Ne yhdistettiin sittemmin nimellä
Connecticut ja saivat samallaisen vapauskirjan kuin Rhode Island. New
Hampshire, johon silloin kuului myöskin nykyisen Vermontin valtion
alue, muodostui Massachusettsilaisten kautta Pohjosessa; ja Maine oli
jo sitä ennen välittömästi Massachusetts'in aluetta, johon muutaman
vuosikymmenen kuluessa niinikään vanhin uutiskunta, New Plymouth,
yhdistettiin.
Indiaanein kanssa olivat nämä siirtokunnat ens' alussa eläneet hyvässä
sovussa, mutta vähitellen, mikäli uutisasutus levisi ja anasti ainetta,
kävi heidän välinsä kitkeräksi, ja arkatuntoiset indiaanit, jotka eivät
voineet kärsiä muukalaisten vaativaa kopeutta, hyökkäsivät milloin
mistäkin sattuneesta syystä yksinäisten uutistalojen kimppuun ja
tappoivat niiden asujamet. Viimein, kun tietysti uutisasukkaat
puolestaan kävivät miehissä kostamassa, yhdistyivät kaikki
indiaani-heimot näillä tienoin lujaksi liittokunnaksi, jonka johtajaksi
tuli yllämainitun Massasoitin urhokas poika, Filippo Pokanoketilainen --
kuningas Filippo, kuten untisasukkaat häntä nimittivät --; ja nyt
alkoi kauhea hävityssota kiittämättömiä kalpeanaamoja vastaan.
Tämä alku-asukkaiden yritys vaikutti että eri uutiskuntain asukkaat
puolestaan yhdistyivät liittoon yhteistä puolustusta varten, ja sillä
tapaa syntyi v. 1643 ensimäinen unioni näiden siirtokuntain kesken. Se
sai nimekseen Uuden Englannin Yhdys-Vallat, -- kesti kuitenkin
ainoastaan neljäkymmentä vuotta. Pitkällistä, katkeraa, veristä sotaa,
jonka aikana siirtokunnat kovasti kärsivät, käytiin, kunnes kuningas
Filippon surmasi muuan indiaani; ja hänen manalassa maatessaan joutuivat
jo Uuden Englannin indiaani-heimot joko kokonaan hävitetyiksi taikka
sysätyiksi pois muukalaisten tieltä kauvemmas länteen päin,
aarniometsäin syvyyteen. Julkinen sota taukosi vuonna 1676, mutta jätti
jälkeensä kummallekin puolen katkeran koston-tunteen.
Uuden Englannin siirtokunnissa vallitsi aina ja kaikissa sama
kansanvaltainen yhdenvertaisuus ja itsehallinnon peri-aate.
Uutisasukkaat valitsivat itse maaherransa ja hänen neuvoskuntansa
jäsenet sekä lainsäätävän kokouksen, tavallisesti ainoastaan yhdeksi,
korkeintaan kahdeksi vuodeksi. Uskonnollisessa lainsäädännössä noudatti
kuitenkin ainoastaan Rhode Island täydellistä vapautta.