Espanjalainen Amerika. Brasilia.
Olemme nähneet mikä mahdottoman suuri alue Amerikassa oli joutunut
Espanjalaisten haltuun. Se ulottui Texas'in tasangoista pohjosessa
Pampas'iin etelässä. Tätä aluetta asukkaineen päivineen piti nyt
voittaja hyvin ansaittuna omaisuutenansa, joka oli käytettävä yksistään
emämaan hyväksi. Itse voittomaan menestyksestä ei lukua pidetty;
alku-asukkailla ei arvelta mitään inhimillisiä oikeuksia olevan.
"Indiaani" oli kalu, jonka arvon määräsi ainoastaan se hyöty, minkä hän
saattoi herralleen tuoda. Tämmöinen oli voittajan yleinen katsantotapa,
ja katsantotapa oli lakina.
Hallinnollisia tarkoituksia varten oli espanjalainen Amerika jaettu
kolmeen varakuningas-kuntaan: Mexiko, Uusi Granada ja Peru, sekä
viiteen kenraalikatteini-kuntaan: Yukatan, Guatemala, Venezuela, Chili
ja Cuba. Nykyiset valtiot Bolivia, Paraguay, Uruguay ja Argentina
saivat siirtolais-asukkaansa Chilistä ja Perusta, osaksi myöskin
suorastaan Espanjasta. Koko tämä alue oli kauvan Perun varakuninkaan
hallittavana, kunnes siitä viime vuosisadan loppupuolella tehtiin oma,
neljäs varakuningas-kunta nimityksellä La Plata, jonka pääkaupungiksi
tuli Buenos Ayres.
Varakuninkaat ja kenraalikatteinit hallitsivat rajattomalla vallalla
sekä sotilas- että sivili-asioissa. Itsenäisiä heidän suhteensa olivat
ainoastaan korkeimmat tuomio-istuimet, muutamat kaupunkikunnat ja
kirkko.
Väestönä oli alkuansa kaksi jyrkästi eroitettua rotua: Espanjalaiset ja
Indiaanit. Espanjalaisten Amerikassa syntyneitä jälkeläisiä sanottiin
creoleiksi, eroitukseksi emämaassa syntyneistä Espanjalaisista eli
conqvistadoreista (valloittajista). Espanjalaisten ja indiaanien
sekoituksesta syntyi sitten ihan uusi rotu: mestizit. Näihin lisäksi
tuli neekeri-orjuuden perustamisen perästä neekerit, Espanjalaisten ja
neekerien sekoituksesta mulatit, neekerien ja indiaanein sekoituksesta
zambos eli chinos -- sekä tietysti vielä muitakin sekarotuja.
Indiaaneja oli, kuten jo olemme nähneet, itsessään monta eri lajia. Ihan
toista oli Antillien heikot, leväperäiset caribit kuin esim. sotaisat
Aztekit. Heidän kansojensa tavat, luonteet ja kielet vaihtelivat
moninkertaisesti. Tutkijat ovat laskeneet että yksistään
Etelä-Amerikassa puhutaan lähes 200 eri indiaani-kieltä. Heidän
vastustusvoimansa niinikään vaihteli paljon. Antillien asukkaat kuolivat
ennen pitkää ihan loppuun; heistä ei ole ainoatakaan enää olemassa.
Mannermaan kestävämmät heimot ovat sitä vastoin jota kuinkin säilyneet,
joko sulautuen yhteen valloittajien kanssa taikka vieläkin vapaina
synkkiä salojansa samoten.
Mutta hirvittävä oli niille maan-asukkaille, jotka tulivat yhteyteen
Espanjalaisten kanssa, näiden rautainen ies. Kruunu käytti heitä
orjinaan, suuret maan-omistajat, jotka repartimiento'ksi saivat
isomman tai vähemmän määrän indiaaneja, käyttivät heitä orjinaan, kirkko
käytti heitä orjinaan Ja orja oli pelkkä kalu, toisen omaisuus. Hän ei
voinut ostaa eikä myydä mitään valkoisen miehen avutta, häntä varten ei
oikeutta eikä mitään tuomio-istuinta ollut. Mitä pyörristyttävimpiä
julmuuksia harjoitettiin indiaaneja vastaan. Tosin ilmestyi silloin
tällöin joku kuninkaallinen asetus heidän suojakseen, melkein niinkuin
meidän aikanamme koti-eläinten rääkkäystä koetetaan ehkäistä; mutta
turhaan. Niillä, joiden tuli näitä asetuksia toteuttaa, oli juuri suurin
etu epäkohtain pysyttämisestä. -- Yksi ja toinen valkoinen ystävä oli
indiaani-raukoillakin sentään, kuten kuuluisa dominikaanimunkki
Bartolomé Las Casas, joka Cubassa oli Velasquez'ilta saanut osakseen,
hänkin, repartimienton, s.o. maata ja indiaaneja. Jonkun aikaa eleli hän
nyt täällä kasvimaan- ja orjan-omistajana, opettaen orjiaan ja saarnaten
heille. Mutta pian selveni hänelle tämän julman laitoksen koko
hirvittävä vääryys. Niinpä Las Casas rupesi julkisesti saarnaamaan
orjuutta vastaan, laski itse orjansa vapaiksi ja matkusti Espanjaan
puhumaan sorrettujen puolesta. Täältä pantiinkin menemään lähetyskunta
hieronymiiti-munkkeja, joiden tuli oloja parannella; mutta mitäs
olisivat nämä hurskaat isät voineet orjaherrain lujalle vastarinnalle!
Kaikki jäi entisilleen. Silloin Las Casas, joka ajatteli
ainoastaan indiaanien kärsimyksiä, v. 1517 ehdoitti että jokainen
kasvimaan-omistaja, joka vapauttaisi indiaaninsa, saisi tuoda maahan
kaksitoista neekeri-orjaa. Kunnianarvoisa munkki, sinun tarkoitukses
oli parempi kuin älysi! Ehdoitukseen suostuivat sekä tilanomistajat että
hallitus, -- ja Amerikan kirous, neekeri-orjuus, oli perustettu. Las
Casas mietiskeli ensiksi että neekerit olivat vahvempaa rotua kuin
heikot caribit, että he paremmin kuin nämä kestäisivät kovaa työtä
kasvimailla ja kaivoksissa. Mutta pian hän itsekin tunnusti ainoastaan
vaihtaneensa yhden vääryyden toiseen, -- saavuttamatta tarkoitustaan,
sillä indiaaneja sorrettiin siitäkin lähin yhtä hyvällä maulla kuin
ennen. Vuonna 1539 tapaamme Las Casas'in jälleen Espanjassa, jossa hän
ahkerasti saarnailee ja kirjoittelee orjuutta vastaan, puhuen nyt sekä
indiaanien että neekerien puolesta, ja aatteittensa levittämistä varten
käyttää hän menestyksellä kirjapainoakin. Keisari Kaarlo julistuttikin
näiden johdosta uuden asetuksen indiaani-parkojen hyväksi ja nimitytti
Las Casas'in piispaksi Mexikoon. Kolme vuotta työskenteli nyt
hyväntahtoinen pappismies väsymättä siellä yhteiskunnan orpojen
puolesta, mutta missä ikinä hän liikkuikin, seurasi häntä
kasvimaan-omistajien hurja viha ja virkamiesten, jopa pappienkin,
kylmäkiskoisuus. Huomatessaan kaikki puuhansa turhaksi, muutti Las Casas
takaisin Espanjaan, jossa hän vietti loppu-elämänsä luostarissa,
kirjoitellen suurta teostansa "Historia de las Indias." Hän kuoli v.
1568 heinäkuussa 94 vuoden ijällä.
Seuraavalla vuosisadalla saivat indiaanit paikka paikoin huojennusta
sortotilassaan muutaman munkkikunnan kautta, jolla muuten ei ole mitään
hyvää mainetta historiassa. Tämä munkkikunta oli -- jesuiitit, jotka
Uudessa Maailmassa kokivat hankkia katolis-kirkolle korvausta niistä
vahingoista, joita uskonpuhdistus oli tuottanut sille Vanhassa.
Veljeskunnan innokkaat lähetyssaarnaajat asettuivat erämaahan
alku-asukkaiden keskuuteen, rakensivat itselleen pienen rukoushuoneen,
kohtelivat indiaaneja ystävällisesti, opettivat heitä, paransivat heidän
tautejaan ja saivat heitä perustelemaan kyliä lähetystalojen ympärille.
Jokainen indiaani, ken asettui tämän alueelle asumaan, oli samassa vapaa
mies; ja jesuiiti-isät osasivat suojella lammaslaumaansa espanjalaisilta
pedoilta. Muutaman vuoden perästä oli jylhä korpi muuttunut kauniiksi
viljelysmaaksi somien kylien kyljessä. Isät työskentelivät itse
pelloilla ja opettivat kouluissa. Lähetysalue kasvoi ajan pitkään
kokonaiseksi maakunnaksi, ja sillä tavoin syntyivät n.s. Lähetyskunnat
Parana-joen itäpuolella ja suuri San Paulon maakunta Brasiliassa. Tämän
lempeän, isällisen hallinnon huomassa elivät indiaanit onnellisina ja
tyytyväisinä.
Mutta 18:nen vuosisadan keskipalkoilla karkoitettiin Jesuksen mahtava
veljeskunta pois sekä Espanjasta että Portugalista, ja sen lähetyskunnat
Amerikassa lakkautettiin. Kuitenkin oli täll'aikaa indiaanien tila
johonkin määrin parantunut. Tavat olivat lieventyneet, -- ja neekerit
olivat nyt heitä auttamassa kuormaa kantamaan. Ja lopuksi tarvitsivat jo
maatilanherratkin, creolit, heidän apuaan yhteistä vihollista vastaan.
Nämä, näet, saivat kärsiä paljon sortoa ja vääryyttä Espanjassa
syntyneeltä joukkokunnalta, jonka käsissä oli kaikki yksin-oikeudet ja
virat, etupäässä varakuninkaan ja kenraalikatteinin. Nämä emämaasta
tulleet n.s. capetones halveksivat sekä indiaaneja että
conqvistadorien jälkeläisiä. Emämaan virkavalta oli saanut aikaan
tulli-järjestelmän, joka esti siirtokuntia ottamasta tarpeitaan muualta
kuin Espanjasta, nelinkertaisesti kalleuttaen kaikki tavarat.
Tullirajoja oli olemassa siirtokuntain keskenkin. Sorto ehkäisi kaikkea
yritteliäisyyttä. Muita kirjoja kuin hengellisiä ei saanut tuoda maahan,
-- mutta niitä tuotiin; ja Ranskan vallankumouksen uudet aatteet
levisivät. Samaan aikaan tuli Pohjois-Amerikan vapaussota, antaen
kehoitusta näillekin siirtokunnille sortavaa emämaata vastaan.
Kun vihdoin keisari Napoleon v. 1808 oli pakoittanut Espanjan silloisen
kuninkaan, Fernando VII:n, luopumaan valta-istuimelta ja sille nostanut
veljensä Josepin, kieltäytyivät Espanjan alusmaat Amerikassa
tunnustamasta uutta hallitusta -- käyttäen siten tätä tilaisuutta
päästäkseen irroilleen koko emämaasta. Väli-aikaiset hallitukset, n.s.
juntat, muodostuivat mikä missäkin suuressa kaupungissa, sotajoukko
luotiin ja lähettiläs pantiin menemään Englantiin pyytämään apua.
Tämä lähettiläs oli Simon Bolivar, nuori, sivistynyt, vapautta
rakastava, isänmaallinen mies Venezuelasta. Hänestä oli tuleva
Etelä-Amerikan Washington. Fernando VII:n oikeuksista eivät siirtokunnat
paljoa piitanneet. Käytettiin vain hänen nimeään tarpeellisia
valmistuksia varten. V. 1811 julistautui ensiksi Venezuela itsenäiseksi,
ja sen esimerkkiä seurasivat sitten kaikki toisetkin siirtokunnat. Cuba
yksinään pysyi ja on yhä edelleen pysynyt Espanjalle uskollisena.
Kapinat kuitenkin ensi aluksi kaikkialla kukistettiin. Buenos Ayres ja
Venezuela vain pitivät puoltansa. Edellisen sotaväkeä johti kenraali
San Martin, jälkimäisen Bolivar. Sota-onni vaihteli nyt jonkun aikaa.
1819 yhdistyivät Venezuelan ja Uuden Granadan voimat, ja Espanjan joukot
voitettiin perin pohjin Bojacan luona elok. 7 p:nä. Silloin Uusi
Granada ja Venezuela myös yhdistyivät liitto-tasavallaksi, joka sai
nimekseen Columbia, ja Bolivar tuli sen ensimäiseksi presidentiksi.
Peru oli vielä Espanjalaisten käsissä. Sinne tuli vihdoin,
vapautettuansa Chilin, San Martin ja toisaalta päin Bolivar.
Espanjalainen sotavoima sai kaikkialla tuntuvat tappiot ja voitettiin
viimein perin pohjin Ayachucon luona joulukuun 9 p:nä 1824. Se oli
kuoleman-isku Espanjan vallalle Amerikassa. Sota oli itse teossa
loppunut. Sittenkun myöskin Mexiko ja Guatemala olivat vapautuneet,
Ecuador ja Ylä-Peru lohjenneet Perusta sekä Paraquay ja Uruquay Buenos
Ayres'ista, oli koko kymmenen valtiota muodostunut espanjalaisen
Amerikan raunioille. Kaikki ne tulivat vapaa- eli tasavalloiksi, ja
kaikissa julistettiin samat oikeudet kaikille ihmisille, huolimatta
luokasta tai ihoväristä. Valkoinen mies, indiaani, neekeri, mestizi,
mulatti, -- kaikkein tuli nyt tarjota kättä toinen toiselleen.
Tämmöiselle leveälle perustukselle laskettiin nuo uudet tasavallat ja
lepäävät sillä tänä päivänäkin, mutta potevat siitä huolimatta vielä
entisten aikain mätähaavoja, joita tuo tietopuolinen yhtäläisyys ei ole
kyennyt ummistamaan.
Bolivar ei suosinut tätä äkkinäistä yhtäläisyyden järjestelmää. Vapauden
pelastamista varten tahtoi hän voimakasta hallitusta, joka kykenisi
hillitsemään kypsymättömän rahvaan irti-pääsneitä intohimoja.
Ylä-Perulle, joka hänen kunniakseen sai nimen Bolivia, laati hän sen
tähden valtiosäännön, joka hallituksen etupäähän asetti elinkautisen
ylivaltiaan, diktaatorin, jonka myös tuli määrätä seuraajansa. Tätä
hanketta paheksuivat tasavaltalaiset kovasti, ja kapinallisia
vehkeitäkin syntyi. Mutta itse hallitsi Bolivar valittuna diktaatorina
Columbiaa kuolemaansa saakka, joka tapahtui v. 1830 hänen 48
ikävuodellaan. Valtaansa oli hän käyttänyt hyvin. Oikeuslaitoksista
perattiin pahentavat ainekset, kouluja perustettiin indiaaneille,
tiedettä ja taidetta edistettiin; ja kun ei valtion varat riittäneet,
pani Bolivar omasta kukkarostaan. Suurimman osan melkoisesta
omaisuudestaan oli hän jo uhrannut vapautussodan tarpeisin. -- Hänen
maalliset jäännöksensä lepäävät Caracasissa, Venezuelan pääkaupungissa,
jonka suurelle torille on pystytetty Etelä-Amerikan vapauttajan
muistopatsas.
* * * * *
Brasilia, jota ensimmältä käytettiin paraasta päästä portugalilaisten
pahantekijäin siirtopaikkana, rupesi saamaan varsinaisen asutuksensa
Euroopasta varta 1530 vuoden paikoilla. Portugalin kuningas Johana
kolmas jakoi silloin koko pitkän rannikkomaan Amazoni- ja La
Plata-jokien välillä rikkaiden aatelismiesten kesken, jotka tulivat
itsenäisiksi herroiksi kukin alueellaan. Työväkeä tuotiin emämaasta
siirtolaisiksi, ja neekeri-orjuus tuli pian tavalliseksi. Indiaaneja
kohdeltiin täällä paremmin kuin Espanjalaisten Amerikassa, ja jesuiitit
vaikuttivat hyvää heidän keskenään. Mahtavat aatelisherrat menettivät
sittemmin itsenäisen valtansa, ja yhteinen hallitus kaikille
siirtokunnille asetettiin Bahiaan. Samaan aikaan perustettiin nykyinen
pääkaupunki Rio de Janeiro ranskalaisten hugenottien kautta, jotka
kuitenkin pian karkoitettiin.
Mutta Brasiliassakin herätti emämaan hallitus vähitellen
tyytymättömyyttä, samoista syistä kuin espanjalaisessa Amerikassa.
Portugalilaiset aatelismiehet, joita tänne siirtyi suuret laumat, saivat
kaikellaisia etu-oikeuksia, ja rasittava yksinoikeus-järjestelmä etenkin
kauppa-asioissa ehkäisi vanhain siirtolaisten yritteliäisyyttä kaikilla
aloilla. Kouluja ei ollut, eikä muita kirjoja kuin pyhimysjuttuja
päässyt maahan. Vasta v. 1806 sai Brasilia ensimäisen kirjapainonsakin.
Ranskalaisten hyökätessä Pyreneain niemimaalle muutti v. 1808 Portugalin
kuningasperhe Rio de Janeiroon, ja siitä ajasta lähtein rupesi Brasilian
asiat paranemaan. Satamat avattiin, teollisuus päästettiin kahleistaan,
ja vapaampi henki alkoi puhaltaa hallinnon eri haaroissa. Mutta vieläkin
suosittiin Portugalilaisia maassa syntyneiden Brasilialaisten
kustannuksella, jotka nyt, noudattaen Espanjan Amerikalaisten
esimerkkiä, rupesivat huutamaan eroa emämaasta. Kun vihdoin vanha
kuningas palasi takaisin Portugaliin, jättäen siirtomaan hallituksen
pojalleen, kutsui tämä, dom Pedro, kansalliskokouksen, joka elokuun
1 p:nä 1822 julisti Brasilian itsenäisyyden ja huudatti dom Pedron sen
keisariksi.
Pedro I hallitsi perustuslaillisena valtiaana maata v. 1831 asti,
jolloin hän luopui hallituksesta poikansa, Pedro II:n, hyväksi. Ja
tämä taitava, jalo mies nyt laski perustuksen ikääskuin aivan uuteen
Brasiliaan. Hallinto järjestettiin, kansanopetus parannettiin, suuret
erämaat valtakunnan sisä-osassa avattiin viljelykselle, säännöllinen
höyrylaivakulku Amazoni-joella aina Perun rajalle saakka pantiin
toimeen, tiedettä ja taidetta, joita keisari itse hartaasti viljeli,
edistettiin useilla laitoksilla, ja viimein lakkautettiin myöskin
neekeri-orjuus. Mutta tasavaltainen liike oli Brasiliassakin jo pitkät
ajat etelän kuumaa verta kiihoittanut, ja sotilaskähäkän kautta
kumottiin marraskuun 15 p:nä 1889 keisariuus Brasiliassa ja perustettiin
liittotasavalta Amerikan Yhdys-Valtain mallin mukaan. Siinä on nyt
jokainen entinen maakunta omana valtiona. -- Vanha Pedro keisari pakeni
Euroopaan, lopettaakseen täällä vuosi takaperin päivänsä.
* * * * *
Uusin kehitysjakso muinaisen espanjalaisen ja portugalilaisen Amerikan
historiassa on oikeastaan aineemme ulkopuolella, ja uusimpia
historiallisia tapahtumia on yleensäkin kaikkein vaikeinta arvostellen
silmäillä, koska me kaikki vielä ikääskuin pyörimme itse mukana
tapausten ja aatteiden virrassa. Tasavaltainen hallitusmuoto on nyt
tällä äärettömällä alueella kaikkialla vallitsemassa, ja epäilemättä on
se, leväten kaikkein ihmisten yhtäläisyyden perustuksella, saanut paljon
hyvää aikaan, missä vain tätä ylimmäistä peri-aatetta on kyetty
noudattamaan. Mutta ne elävät ainekset, joiden sopimuksesta ja
suostumuksesta nämä tasavallat syntyivät, olivat itse teossa kaikki
etuoikeutettua ihmisluokkaa, itsekkäitä, heikomman sortoon tottuneita
indiviidejä; ja espanjalaisten tasavaltain tähänastinen historia tarjoo
nähdäksemme melkein yhtämittaisen jonon vallankumouksia ja
diktaatorihallituksia, ollen kaikellaisten onnen-onkijain ja rosvojen
kultaisena aikakautena. Mexikossa on näitä vallankumouksia 70 vuoden
kuluessa ollut sadottain, ja yksi euroopalainenkin ruhtinas, onneton
"keisari" Maximilian, tehtiin siellä aikoinaan päätä lyhyemmäksi, ja
hänen vielä onnettomampi leskensä jäi mielipuolena harhailemaan, pitkin
maailmaa. Venezuelassa, jalon Bolivarin omassa valtiossa, on raivonnut
mitä mielettömin rotusota; ja Paraguayssa, Buenos Ayres'issa ja Perussa
on sotilaston toimeenpanemia vallan-keikkauksia tapahtunut melkein yhtä
tiheään kuin Mexikossa. Chilissä pysyivät tasavaltalaiset laitokset
kauvan eheinä, kunnes Perua vastaan syttyneen sodan tähden
kunnianhimoiset, mutta kunniattomat kenraalit sielläkin pääsivät
peliänsä pitämään. -- Cuba ja Portorico ovat vielä vanhan emämaan
hallussa. -- San Domingon eli Hispaniolan kadotti Espanja jo menneellä
vuosisadalla Ranskalaisille, joiden taas puolestaan täytyi luovuttaa
saari hirveään kapinaan nousseiden neekerien ja mulattien haltuun. Nämä
uudet herrat muodostivat kumpanenkin tasavaltansa, jotka julmien
verilöylyjen ja vallankumousten riehuessa ovat säilyneet, -- Jamaica
joutui jo 16 sataluvulla Englantilaisten käsiin. -- Brasilia on ainakin
hedelmällisyytensä ja metallirikkautensa puolesta toivorikas maa, ja
mahdollista on että sen vielä johonkin määrin säilyneet indiaanit ja
lukuisat sekarodut, joiden asuttavaksi maa ilmanalansa vuoksi paraiten
sopiikin, kerran maailmassa voivat nostaa päätänsä muiden ihmisrotujen
joukossa. -- Säilyneet ovat tavallansa ja osaksi espanjalaisenkin
Amerikan indiaanit, sulautuen, kuten neekeritkin, vähitellen yhteen
alhaisemman espanjalaisen väestön kanssa. Peri-aatteellisesti voi
indiaani nousta mihin virkaankin hyvänsä -- muutamat, niinkuin Juarez
Mexikossa, ovat kiivenneet presidentin-tuolillekin -- ja indiaanilainen
keikari pasteerailee kaupunkien kaduilla keppi kädessä yhtä mahtavana
kuin muut narrit. Mutta jos saamme uskoa matkustavien tieteilijäin
kertomuksia, ei se sivistyskanta, jolle espanjalaisen Amerikan indiaani
siellä täällä on kohonnut, ole erittäin kehuttavaa laatua eikä siten
hänen kohtalonsa yleensä suuresti kadehdittava -- hänen aarniometsään
ajetun taikkapa sukupuuttoon kuolleen veljensäkään puolelta. Niinpä
kertovat meille Hellvald, Mason y.m. että näiden kunnioitettavain
tasavaltain arvoisat kansalaiset ovat, suoraan sanottu, ihmiskunnan
hylkyjä, konnamaisia heittiöitä kaikki tyyni -- niinhyvin entinen
isäntä kuin entinen renki. Espanjalaiset ovat, varmaankin vanhoja
makean-leivän päiviä muistissaan pitäen, etenkin Mexikossa laiskoja
tyhjän-toimittajia, jotka paraasta päästä elävät muukalaisten
ryöstämisellä ja nylkemisellä, uhkapelillä ja varkaudella. Kortit on
aina hienoimmankin herran taskussa. Vaimoväki ei tee niin mitään.
"Lasten kuolevaisuus on tavattoman suuri." "Kansan täydellinen tylsyys
ja ponnettomuus on hämmästyttävä". Tietämättömyys muukalaista
kummastuttaa. "Historiasta ja maantieteestä ei heillä ole vähintäkään
käsitystä. Euroopasta he tuntevat ainoastaan Espanjan, josta ovat
kotoisinkin, Rooman, jossa paavi hallitsee, ja Parisin, josta he saavat
vaatteensa." Huvituksina ovat paraasta päästä mitä hurjin uhkapeli,
jossa usein koko omaisuus pannaan viimeiselle kortille, inhoittavat
eläintaistelut -- ja tappelut. Murhat ovat milt'ei joka nurkassa
jokapäiväisiä tapauksia. -- Ja indiaanit, entiset orjat, tietysti
matkivat valkoisten tapoja, jotka sitten kuvastuvat valtiollisissa
tapauksissa, s.o. alituisissa vallan-keikkauksissa.
Huolimatta tästä kaikesta ei kuitenkaan saa kieltää että tasavaltainen
hallitusmuoto on monelle miljoonalle ennen sorrettuja olentoja, yksinpä
kuoleville punanahoillekin, antanut oman ihmisarvon tunteen heidän
huokaavaan rintaansa.