Cristoforo Colombo oli yhä enemmän vajonnut uskonnollisiin haaveiluihin.
Hän sepusteli pienen kirjasen, jossa hän koki tyrkyttää aikalaistensa
mieliin, kuinka välttämätöntä oli että Jerusalemi jälleen
valloitettaisiin mohametilaisilta kristikunnalle. Ja valloituksella oli
kiire, sillä 155 vuoden perästä häviäisi tämä matoinen maailma suuren
vedenpaisumuksen kautta. Itse tahtoi hän -- Cristoforo Colombo
-- valloitusretkeä johtaa. Mutta siihen tarvittiin tietysti rahaa, ja
tätä saataisiin "Indiasta", jonne hän nyt taaskin pyrkii pääsemään. Ja
miten lienee ollutkin, hallitsijat toimittivat hänen käytettäväkseen
kolme joteskin ränstynyttä karavellia ja yhden pienemmän laivan. Häntä
kiellettiin kuitenkin astumasta matkallaan maalle Hispaniolassa.
Tälle neljännelle ja viimeiselle retkelleen otti Colombo mukaansa
molemmat poikansa, Hernanin ja Diegon, sekä veljensä Bartolommeon. Veli
Diego rupesi papiksi ja jäi Espanjaan. Miehistössä oli 140 henkeä, tällä
kertaa ei enää yhtään hoviherraa.
Toukokuun 11 p:nä 1502 lähti pieni laivasto liikkeelle Cadizista ja oli
kesäkuun 15 p:nä Martinique nimisen saaren kohdalla Länsi-Indiassa.
Sieltä purjehti Colombo (parannettuaan yhden laivoistaan, joka oli
mennyt pilalle, muutamassa Hispaniolan satamassa -- saaren käskynhaltia
ei päästänyt häntä maalle --) Hispaniolan ja Cuban välisen salmen kautta
lounaseen päin ja näki heinäkuun 30 p:nä suuren Honduras-niemen
rantaviivan edessään. Seuraavana päivänä noustiin maalle pieneen
Guanajo-saareen, jossa Colombo tapasi kauppamiehiä Yukatanista. Näiden
aluksissa oli suuret joukot tavaroita, jatka osoittivat paljon
korkeampaa viljelyskantaa kuin mitä Colombo tähän asti oli näillä
maailman kulmilla nähnyt: kauniita puuvillakankaita, taidokkaasti
veistetyitä puu-astioita, marmorimaljoja, veitsiä ja kirveitä
obsidianista sekä puumiekkoja, joiden terä niinikään oli tästä
lasinkaltaisesta aineesta valmistettu. Colombo ei kuitenkaan huolinut
lähteä heidän maahansa -- tyhmästi kyllä, sillä parin päivän perästä
olisi hän purjehtimalla länteenpäin, kuten kauppamiehet viittasivat,
tullut Yukataniin ja luultavasti myöskin saanut tietoja Mexikosta, jotka
maat todellakin olisivat voineet antaa tukea hänen luulolleen että hän
muka nyt oleskeli tuossa kultaisessa Indiassa. Mutta Colombo vain arveli
että tarinain ylistämä Cathay Aasian itärannalla oli jossakin
läheisyydessä sekä että hän purjehtimalla eteläänpäin tulisi salmeen,
joka viepi Indian valtamereen. Tätä ohjelmaa noudattaakseen, ohjasi hän
siis ensiksi, kuten rannikon asema vaati, aluksensa itäänpäin, mutta jäi
pitkäksi aikaa aaltojen valtaan. Hirveät myrskyt olivat joka päivä ajaa
hänen huonot aluksensa syvyyteen, kunnes hän vihdoinkin syyskuun 12 p:nä
pääsi Honduras'in itäisimmälle niemelle, jolle hän keventyneellä
sydämellä antoi nimeksi Gracias á Dios (Jumalan kiitos!). Purjehdus
tästä eteläänpäin kävi sitten helpommasti. Saavuttiin Carial nimisen
indiaani-kylän kyljessä olevaan satamaan nykyisen Greytown'in lähellä,
jossa hyväntahtoisen väestön avulla laivoja parannettiin ja ko'ottiin
ruokavaroja. Pienet, mereen laskevat joet osoittivat olevansa
kullan-antavia, mutta kaakkoseen päin olisi tätä metallia vielä enemmän,
sanoivat maan-asukkaat. Matkaa jatkettiin siis ja tultiin lokakuun 7
p:nä Chiriqui-lahteen, jonka itärannalla oli maakunta Aburema,
nykyinen Veragua. Täällä astui Colombo maalle ja sai asukkailta tietää
että 9 päivämatkan perästä suorastaan maan poikki päästäisiin toiselle
valtamerelle, jonka rannalla olisi paljon kultaa ja muuta hyvää. Colombo
siis nyt tiesi tämmöisen olevan olemassa näillä tienoin, mutta hän
arveli -- itsepänttäisesti pitäen kiinni vanhasta viisaudestaan -- tätä
uutta valtamerta Indian mereksi; ja hän teki semmoisen laskun, että nyt
ei enää olisi enemmän kuin 10 päivämatkaa Ganges-joelle. Täällä --
Veraguassa -- luuli hän olevansa Malakka-niemellä ja tahtoi sen
eteläisen kärjen ympäri kulkevasta salmesta päästä toisella puolella
muka sijaitsevaan suureen mereen. Hän purjehtii sentähden pois --
itäänpäin; mutta tropiikien tuimat tuulet pakoittavat häntä palaamaan,
ja tammikuussa 1503 on hän kovin surkeassa tilassa olevine laivoineen
jälleen Veraguassa. Saatuaan eräältä kazikilta tietää että kultaa
löytyisi oikein kosolta lännempänä, lähettää hän sitä etsimään
Bartolommeon vahvan väki-osaston etupäässä. Bartolommeo löysikin
kultahiekkaa vesistöissä, mutta varsinaista kultamalmia verraten
vähäsen. Sitten saatiin tietää että viekas kaziki olikin heitä narrannut
ja että rikkahin kultakenttä oli itse Veraguassa. Colombo silloin päätti
perustaa siirtokunnan pienen Belen nimisen joen varrelle ja jättää tänne
Bartolommeon, purjehtiakseen itse takaisin Espanjaan hankkimaan
lisävoimia. Mutta maan-asukkaat katsoivat tätä yritystä karsain silmin
ja päättivät hävittää siirtokunnan. Colombo sai tiedon heidän aikeistaan
ja pääsi kolmen laivan kanssa turviin joen suuhun; mutta indiaanit
pistivät vasta rakennetut pölkkymökit palamaan ja tappoivat yhden hänen
laiva-katteineistaan ynnä kokonaisen venheväen kanssa. Bartolommeo,
jonka laiva vielä oli ylempänä joessa, joutui saarroksiin ja suljettiin
erilleen pää-retkikunnasta. Hän oli kovassa vaarassa. Vasta viikon
perästä onnistui Colombon päästä yhteyteen hänen kanssansa. Reipas
Pedro Ledesmo ui, käskykirje hampaissaan, kauhean kuohun läpi hänen
luokseen. Pian olikin Bartolommeo väkineen veljensä laivalla, mutta
hänen oma aluksensa jäi vihollisen saaliiksi.
Kolmella laivalla lähti nyt Colombo tiehensä -- etsimään taaskin tuota
salaperäistä salmea. Mutta laivat olivat mitä kamalimmassa kunnossa, ja
jo oli täytymys jättää niistä yksi ihan hylkynä muutamaan satamaan.
Päästiin kuitenkin Daria-lahteen saakka. Mutta jälellä olevat kaksi
laivaa uhkasivat niinikään hajota pirstaleisin. Nyt kysyttiin ainoastaan
henkien pelastusta, ja kauheiden kärsimysten perästä, joiden kestäessä
nuo kurjat hernepalot lensivät toiselta taivaanreunalta toiselle,
tultiin onneksi kesäkuun 25 p:nä Jamaican rannalle, jossa Colombo ajoi
jo uppoamaisillaan olevat aluksensa maalle. Ainoastaan vähän kansia
näkyi veden-pinnan yläpuolella. Se oli täydellinen haaksirikko.
Cristoval-lahti, jossa se tapahtui, sai Colombolta nimekseen Santa
Gloria (Pyhä kirkkaus). Retkikunnan tila oli joteskin arveluttava.
Mutta Colombo kokosi kaiken entisen jäntevyytensä ja neuvokkaisuutensa,
vuodattaen rohkeutta alakuloisiin seuralaisiinsa. Indiaanit olivat
onneksi hyvin ystävällisiä ja toimittivat vierailleen ruokavaroja. Mutta
miten saada sana Hispaniolaan ja apua sieltä haaksirikkoisten poispääsöä
varten? Heidän joukossaan oli kaksi urhokasta miestä, Diego Mendez ja
Bartolommeo Fiesco, jotka eräänä päivänä elokuussa astuivat kahteen
indiaanilaiseen veneesen, ja näiden miehistöksi rupesi kumpaankin 6
Espanjalaista ja 10 indiaanilaista soutajaa. Nämä veneet saapuivat
viiden päivän yhtämittaisen soudon perästä Hispaniolaan. Sikäläinen
maaherra ei tahtonut uskoa kertomusta Colombon retkikunnan vaiheista ja
hädästä, mutta lähetti kuitenkin, kauvan viivyteltyään, laivan Jamaicaan
ottamaan selkoa asian todellisesta laidasta. Tätä laivaa kuljetti
katteinina Diego de Escobar, joka oli Colombon vihollisia. Hän tosin
purjehti saarelle ja näki haaksirikkoisten hädänalaisen tilan, mutta
lähti heti laivoineen takaisin, luvattuaan että suurempi laiva muka pian
tulisi heitä noutamaan.
Retkeläisten tila kävi nyt kahta kauheammaksi. Indiaanit eivät enää
tahtoneet näille vaivaisille antaa ruokavaroja, ja osa upseereista ja
miehistöstä nousi kapinaan. Toukokuun 18 p:nä 1504 tapahtui puolueiden
kesken julkinen tappelu, jossa kapinoitsijat voitettiin ja heidän
päällikönsä Francisco Porras tehtiin vangiksi. Vasta kesäkuun 28 p:nä,
retkeläisten oltua kokonaisen vuoden saarella, saapui sinne mainitun
Mendezin Hispaniolassa suurella vaivalla vuokraama laiva, joka
vihdoinkin pelasti haaksirikkoiset pois ja vei heidät San Domingoon.
Kuukauden täällä oltuaan, lähti Colombo poikansa Hernanin ja veljensä
Bartolommeon kanssa paluumatkalle Espanjaan, jonne he myrskyisen matkan
perästä saapuivat marraskuun alussa v. 1504.
Se oli Cristoforo Colombon viimeinen retki, josta hän nyt oli palannut
murtunein voimin. Kotosalla hänestä ei enää paljoa piitattu. Uudet
suuret tapahtumat pimensivät hänen nimensä loiston.