Vasco de Gama oli v. 1498 vihdoin viimeinkin löytänyt meritien
Indiaan, oikeaan Indiaan, ja seuraavana vuonna sieltä palannut,
muassaan suuret aarteet. Ja samana vuonna, 1498, oli neljä eri
retkikuntaa lähtenyt vesille Espanjan satamista. Alonzo de Hojeda ja
Juan de la Cosa, molemmat Colombon seuralaisia hänen ensimäisillä
matkoillaan, olivat löytäneet ja kulkeneet Etelä-Amerikan
pohjois-rannikon molemmin puolin Paria-lahtea, Surinamista idässä Cabo
de la Velaan lännessä. Ja pari viikkoa heitä ennen oli Alonzo Nino,
Marigalantan miehiä Colombon ensimäisellä retkellä, tunkeunut Cumanaan
saakka Venezuelan rannikolla, niinkuin Hojeda Paria-lahden poikki, ja
tämän länsirannalta saanut rikkaan sadon helmiä. Vicente Pinzon, Ninan
katteini Colombon ensimäisellä matkalla, oli joulukuussa 1499 löytänyt
Brasilian rannikon ja Amazoni-joen suut. Tätä jokea oli hän
kuitenkin luullut Ganges-joeksi. Diego de Lepe oli sitten kulkenut
Brasilian pohjois-rannikkoa pitkin. Huhtikuussa v. 1500, kolme kuukautta
Pinzonia myöhemmin, tuli samalle rannikolle, vaikka hieman etelämmälle,
Pedralvarez Cabral. Hänen aikomuksensa oli oikeastaan jatkaa Gaman
työtä Indiassa, mutta merivirta oli hänet ajanut Guinea-lahdesta Afrikan
rannalla Etelä-Amerikan rannikolle. Löydetylle maalle antoi hän nimen
Terra de Santa Cruz, lähetti Portugaliin yhden laivan viemään tietoa
tästä löydöstä ja jatkoi sitten matkaansa itään päin.
Etelä-Amerikan pohjois-rannasta tunnettiin siis koko kaistale Cap San
Rogue'sta kaakkosessa Cap de la Velaan luoteessa. V. 1500 matkusti
Rodrigo Bastidas Panama-kannakselle ja Chiriqui-lahteen saakka.
Näistä retkikunnista oli ainoastaan Ninon tuottanut aineellista
voittoa. Ei kultaa eikä mausteita tältä pitkältä rantakaistaleelta
tavattu. Pettyneinä kultaisissa toiveissaan olivat retkikunnat
kotimatkalla vieneet suuret joukot Bahama-saarten asukkaita muassaan,
myydäkseen heitä Espanjassa orjiksi. Colombon antama esikuva oli
tuottanut hedelmänsä.