Hyväntahtoisesti Colomboa kuunneltiinkin; ja uusi retkikunta oli hänen
johdollaan lähtevä tuohon kaukaiseen Kultalaan. Viipyi kuitenkin lähes
kaksi vuotta, ennenkun tämä pääsi liikkeelle. Mutta toukokuun 30 p:nä
1498 purjehti Colombo 6 karavellilla ja 200 miehellä ulos San Lucar de
Barramedan satamasta lähellä Cadizia kolmannelle retkelleen. Ferron
kohdalla jakasi hän laivastonsa kahteen osaan, joista toinen lähti
suorastaan Hispaniolaan. Itse purjehti hän toisen osaston etupäässä
-- 3:l1a laivalla -- hieman etelämpään kuin ennen ja saapui heinäkuun 31
p:nä Trinidad nimiselle suurelle saarelle, joka Etelä-Amerikan
pohjoisrannikon kanssa yhdessä muodostaa suuren Paria-lahden. Tähän
lahteen purkaa vesiänsä valtava Orinoco monen laskuhaaran kautta.
Colombo päästi, kuljettuaan lahden poikki, elokuun 5 p:nä ankkurinsa
Pato nimiseen satamaan sen länsirannalla. Satunnaisen silmätaudin
vaivaamana kun oli, hän ei itse voinut lähteä laivastaan, mutta lähetti
osan väkeänsä maalle julistamaan sitä tavallisilla tempuilla Espanjan
omaksi. Sinä päivänä -- sunnuntaina elokuun 5:nä v. 1498 --
Espanjalaiset nyt ensi kertaa panivat jalkansa Amerikan mannermaalle.
Colombo kyllä sen heti mannermaaksi arvasikin. Tarkalla silmällään
havaitsi hän ne mahtavat, suolattomat vesivirrat, jotka maalta päin
tulvailivat lahden läpi ja kauhealla pauhulla kohisivat ulos sen
molemmista salmista. Ne eivät voineet tulla muusta kuin valtavasta
joesta, joka juoksi suuren mannermaan halki. "Minä uskon" -- kirjoitti
hän päiväkirjaansa -- "että tämä maa on mannermaa sekä että maallinen
paratiisi on täällä." Tuo suuri joki on nyt -- niin arveli hän -- yksi
niitä, jotka raamatun mukaan laskevat ulos paratiisista, ja se seikka
myöskin selittää sen hurjan vauhdin.
Colombo ei kuitenkaan ollut ensimäinen Euroopalainen, joka oli löytänyt
Uuden Maailman mannermaan. Puhumattakaan Leif Eerikinpojasta ja
Islantilaisista, oli jo edellisenä vuonna, 1497, kesä- tai heinäkuussa
eräs toinen Italialainen, Giovanni Cabotto, englantilaisella laivalla
Bristolista, uudestaan löytänyt Labrador'in, ehkäpä Pohjois-Amerikan
koko itärannikon.
Paria-lahdesta ohjasi Colombon laivasto kulkunsa suorastaan Hispaniolaan
ja saapui elokuun viimeisenä päivänä Bartolommeon perustamaan uuteen
San Domingo nimiseen kaupunkiin saaren kaakkoisrannalla. Siirtokunnan
asiat olivat joteskin huonossa tilassa. Indiaanit olivat, raivoissaan
vierasten yhä jatkuvista nylkemisistä ja julmuuksista, nousseet uuteen
kinastukseen, ja niinikään kapinoitsivat äveriäät espanjalaiset
seikkailijat, jotka eivät tyytyneet Bartolommeon komentoon. Colombo ei
pystynyt tätä tilaa parantamaan. Hän oli liiaksi raaka voidakseen
voittaa ihmisten sydämiä puolelleen. Espanjalaiset eivät saattaneet
kärsiä hänen jyrkkää, käskevää olotapaansa. Seuraus oli uudet valitukset
hovissa. Karkulaiset Hispaniolasta syyttivät häntä siitä, että hän muka
oli pistänyt omaan pohjattomaan säkkiinsä kaikki kullat, joita hän oli
antanut indiaanien louhia itselleen San Domingon kaivoksissa; -- ja
näissä syytöksissä näkyi olevan perää.
Hallitsijat lähettivät uuden komisariuksen asioita tutkimaan, ja niinpä
tuli, kun tulikin, elokuun 23 p:nä 1500 Antonio Bobadilla, muuan
hovimies, Hispaniolaan. Häntä sanovat ainakin hänen aikalaisensa
rehelliseksi ja hurskaaksi mieheksi. Miten lienee ollutkaan
asiainhaarain laita, -- Bobadilla pani kaikki kolme veljestä
-- Cristoforon, Bartolommeon ja Diegon -- vankeuteen, jossa he istuivat
kaksi kuukautta. Sen jälkeen saivat he kahleet jaloissaan La Gorda
nimisessä karavellissä matkustaa Espanjaan. Alusta kuljetti katteinina
Villejo niminen aatelismies, joka matkalla tahtoi päästää Colombon
kahleet; mutta tämä ei siihen suostunut. Raskaat rautaketjut jaloissaan
vietiin Amerikan löytäjä marraskuun 22 p:nä 1500 Cadizissa maalle ja
jätettiin kaupungin tuomarin huostaan.
Mutta kun hallitsijat, jotka silloin oleskelivat Granadassa, saivat
tiedon tästä häpeällisestä käytöksestä niin ansiokasta miestä kohtaan,
kuin Colombo kuitenkin oli, antoivat he heti käskyn hänen ja hänen
veljiensä laskemisesta vapaiksi, ja Cristoforo sai vastaanottaa
armollisen kirjeen, 2,000 dukaatia ja kutsumuksen Granadaan.
Colombon ylpeä luonee oli kuitenkin saanut pahan iskun, jonka haavaa ei
edes kuningasten kunnioitus enää saanut umpenemaan. Hän huomasi
joutuneensa sysätyksi syrjälle. Viime vuosina, hänen ollessaan
retkillään ja Hispaniolassa, olikin koko joukko uusia löytöjä tapahtunut
-- ilman hänettä. Ja se tietysti hieman harmitti mahtavaa Genualaista.
Luettelemme tässä lyhyesti nämä löytöretket.