Syyskuun keskipaikoilla olikin jo uusi laivasto kokoontuneena Cadizin
satamassa. Siinä oli koko 17 laivaa, joista kuitenkin ainoastaan 4 à 5
suurempaa. Päälaiva oli Nina nimeltään (toinen kuin ensimäiseltä
retkeltä tunnettu). Retkikunnassa oli yhteensä 1,100 miestä, niiden
joukossa 20 ratsumiestä ja 12 munkkia, joiden viimeiksi mainittujen tuli
kääntää "indiaaneja" kristinuskoon. Upseereissa oli muutamat herrat,
jotka sittemmin saavuttivat erityisen maineen löytöretkien historiassa:
Alonzo de Hojeda ja hänen aseveljensä Gines de Corbalon, Floridan
löytäjä Juan Ponce de Leon ja Hispaniolan vastainen kuvernööri Diego
Velasguez. Retkeläisten joukossa oli myöskin Colombon veli Diego.
Bartolommeo, joka tähän aikaan oleskeli Ranskan hovissa, ei ennättänyt
Cadiziin ennen retkikunnan lähtöä.
Ja syyskuun 25 p:nä 1493 tämä retkikunta lähti, pitäen hieman etelämpää
suuntaa kuin viime kerralla. 20 päivän purjematkan perästä saavuttiin
Pienten Antillien saariryhmään, joka ulottuu Portoricosta Trinidad'iin
Etelä-Amerikan pohjois-vesillä. Näistä tavattiin ensiksi Desirade
niminen saari ja sitten toinen toisensa perästä Dominica, Marigalanta,
Guadelupe, Sata Maria la Antigua, San Martin, Santa Cruz sekä joukko
pienempiä, joissa muutamissa asui ihmissyöjiä. Marraskuun 16 p:nä
löydettiin suuri Portorico, josta lähdettiin suorastaan Navidadiin.
Sinne saapui laivasto marraskuun 29 p:nä --taikka oikeammin: Navidadin
paikalle. Sillä missä oli koko Navidad? Ja miksi ei sen miehistö antanut
mitään merkkiä?
Colombon silmää kohtasi surkea näky: linnoituksesta oli jälellä
ainoastaan rauniot ja sen miehistöstä ainoastaan mätäneviä ruumiita.
Saadakseen kultaa olivat nämä ensimäiset siirtolaiset, näet, ryöstäneet
seudun asujamet paljaiksi ja sitten harjoittaneet mitä häpeällisintä
väkivaltaa heitä kohtaan. Ja nuo muuten niin rauhalliset asukkaat olivat
oikeutetussa raivossaan suurin joukoin karanneet muukalaisten kimppuun,
polttaneet linnoituksen poroksi ja tappaneet miehistön viimeiseen
sieluun saakka.
Mutta Colombo ei tätä onnettomuutta säikähtynyt. Hän rakennutti uuden
linnoituksen, ja sen ympärille kasvoi pian pieni kaupunki, joka
kuningattaren kunniaksi sai nimekseen Isabella. Se oli Uuden Maailman
ensimäinen kaupunki, ja sen raunioita, joita metsä nyt peittää, kuuluu
vieläkin olevan nähtävissä kappaleen matkaa Haiti-niemeltä. -- Määräten
veljensä Diegon hallitusmieheksi Isabellaan ja lähetettyään kaikki
pienet laivat takaisin Espanjaan, lähti Colombo uudelle
tutkimusretkelle, jolloin löydettiin suuri Jamaican saari. Täältä
palasi hän Cubaan, jota itsepänttäinen amiraali kiven kovaan väitti
Indian mannermaaksi, vaikka useat hänen seuralaisistaan jo olivat
huomanneet sen saareksi. Colombo antoi, kun antoikin, väkensä vannoa
pyhän valan että, koska muka maata oli tarkasti tutkittu, heidän
vakuutuksensa mukaan Cuba oli mannermaa, ja uhkasi leikkauttaa kielen
suusta jokaiselta, ken kotiin tultuansa uskaltaisi puhua toisin.
Syyskuun 29 p:nä 1494 palasi Colombo takaisin Isabellaan, jossa hänen
poissa-ollessaan espanjalaiset aatelismiehet olivat ruvenneet
kinastelemaan heikkoa Diegoa vastaan, joka ei osannut pitää heitä
kurissa. He harjoittivat yhä vain kaikellaista raakuutta ja väkivaltaa
maan viattomia asukkaita vastaan, ja seuraus oli että jokainen valkoinen
mies, joka uskalsi Isabellan paalutusten ulkopuolelle, ilman armotta
tuli tapetuksi. Diegon onneksi oli kuitenkin johannuksen aikana 1494
Bartolommeo Colombo, kuningattaren lähettämänä, tullut kolmella
karavellilla Espanjasta, ja hänen viisaat toimensa saivat järjestyksen
jotenkuten palajamaan, varsinkin sitten kun pahimmat kinastelijat eräänä
yönä olivat varastaneet Bartolommeon laivat ja niillä matkustaneet
Espanjaan. Mutta samaan aikaan olivat Hispaniolan indiaanit urhoollisten
kazikien johdolla nousseet yleiseen kapinaan julmia vieraitansa vastaan.
-- Semmoinen oli nyt tila Colombon palatessa. Bartolommeon tehokkaalla
avulla ryhtyi hän siirtokunnan olojen parantamiseen, -- vaikka aivan
väärästä päästä. Cristoforo Colombo oli itse teossa jokseenkin
raakamainen sielu. Indiaaneja arveli hän ala-arvoisiksi olennoiksi,
jotka Jumala oli orjiksi luonut. Kun nyt ei ollut kultaakaan kylliksi
lähettää Espanjaan, jossa odoteltiin jotain tuntuvia tuloksia kalliista
retkikunnasta, päätti hän --Cristoforo Colombo -- lähettää kotiin elävää
tavaraa.[5] Kauhea ryöstöretki pantiin toimeen muutamaan läheiseen
kylään, jonka kaikki asukkaat -- miehet, vaimot ja lapset -- yhteensä
500 henkeä, otettiin vangiksi, sullottiin laivan-ruumaan ja lähetettiin
Espanjaan --myytäviksi Sevillan torilla orjiksi. Kalulista oli
asetettu Valencian arkkipiispan, Fonsecan, nimelle. Colombo oli, näet,
hyvin jumalinen ja hurskas mies. -- Melkein kaikki nämä orjat kuitenkin
perille päästyänsä kuolivat. Sanomaton suru ja matkan rasitukset oli
vienyt heidän viimeiset voimansa. Kuningatar Isabellan kunniaksi on
kuitenkin mainittava että hän kovasti moitti tätä amiraalin
menetystapaa. Mutta moitetta pahempaa ei näy tulleen, sillä Hispaniolan
saarella järjestettiin orjalaitos nyt, ja Colombo jakasi onnettomia
maan-asukkaita joukottain lahjaksi miestensä kesken. Euroopalaisten
sivistystyö Amerikassa oli alkanut.
Colombo oli jumalinen mies, sanoimme juuri. Tämä sielunsuunta hänessä
puhkesi täydelliseksi haaveiluksi hänen palattuaan Cubasta ja
Jamaicasta. Epäterveellinen ilmanala ja alituinen mielenjännitys oli
pannut hänet tautivuoteelle, jossa hän kitui viisi kuukautta. Ne suuret
työt, jotka hän oli toimittanut, synnyttivät hänen päähänsä sen hyvin
uskottavan luulon, että Jumala oli hänet valinnut aivan tavattomiin
töihin. Hän ei enää tyydy maiden löytämiseen Espanjan kruunulle tai
millekään maalliselle vallalle; hän tahtoo valloittaa kristikunnalle
takaisin Kristuksen haudan ja perustaa Uuden Jerusalemin. Niin, hän on
ristiritari nyt.
Mutta tämä hänen haaveksiva luonteensa ei estä häntä pitämästä tarkkaa
huolta käytännöllisen elämän vaatimuksista, kuten yllä-mainitut toimet
siirtokunnan järjestämiseksi osoittavat. Hänen noustessaan
tautivuoteelta, on siirtokunta taas suuressa vaarassa. Indiaanit,
urhoollisen ja nerokkaan kazikin Caonabon johdolla, ovat tehneet
viimeisen ponnistuksen ja ahdistavat kuokkavieraitaan aika lailla. Mutta
veljekset Colombo kokoovat kaikki asekuntoiset miehensä ja ryntäävät
huhtikuussa 1495 vihollista vastaan. Tämä voitetaan perin pohjin
nykyisen Matanzan aukealla kedolla.
Täll'aikaa olivat kuitenkin siirtokunnasta lähteneet karkulaiset
saapuneet Espanjaan ja hovissa tehneet kovia valituksia ja syytöksiä
Colomboa ja hänen hirmuhallitustaan vastaan. Tämän johdosta lähetettiin
Espanjasta erityinen komisarius -- Juan Aguado -- asioita tutkimaan. Hän
tuli Hispaniolaan 1496 vuoden alussa. Silloin päätti Colombo, joka ei
tahtonut alistua tämän herran tutkittavaksi, itse matkustaa Espanjaan
asiaansa puolustamaan. Pitkän matkan perästä saapui hän sinne kesäkuun
11 p:nä 1496. Hänen astuessaan maalle Cadizin satamassa, eivät uteliaat
katsojat enää nähneet tuota entistä ylpeää, pystypäistä amiraalia, vaan
kaapuun ja pääpussiin puetun franciskaani-munkin, joka kaiken kallella
kypärin asteli satamasta kaupunkiin.
Mutta hovissa onnistui Colombon puolustaa itseänsä hyvin. Hän oli varsin
sukkela kieleltään, kuten jo ennen olemme huomauttaneet. Taitavasti
osasi hän nytkin viitata niihin melkoisiin maan-alueisin, jotka hän jo
oli voittanut Espanjan kruunulle, ja olihan yhä uusia tulossa, kunhan
vain pidettäisiin kiinni aljetusta suunnasta. Pian kyllä aukenisivat
kaikki Indian aarre-aitat. Nuori siirtokunta Hispaniolassa vain tarvitsi
apua.