Mamman Liisa. No niin, Pekka! Saat tähän nyt isännän taloon... Siliääkö
se hame?
Pekka Eevastiina (Kytystelee.) Si-iliää... Siliää se emännän hame...
Yh-hyh... Yh-hyh, tätä vanhuuden vaivaa!
Mamman Liisa (Kohentelee alushamettansa.) Mitä sinä muuten pidät tästä
Matikaisesta, Pekka?
Pekka Eevastiina. Ka, mies kun mies... Housuthan tuolla on jalassa
silläkin.
Mamman Liisa. Ka, siivolta mieheltähän tuo näyttää... Eivätkä ne
valiten potaatitkaan parane. Aika vain siinä valitessa turhaan kuluu,
niin jotta olkoon kauppa lukossa... Sen kun vain rovasti nyt aamenen
sanoo, niin silloin on tyttöys takana. (Kaisa Josefiina saapuu
lapsimytty kainalossa.) Ka! Mistäs se tämä nainen on?... Istu ja paina
puuta. (Tulija istahtaa.) Mistä sinä olet?
Kaisa Josefiina (Ilkeästi.) Mistäpäs tämä köyhä on!... Jota kaikki
ruojat viettelevät! (Hyssyttää lastaan sylissään.)
Mamman Liisa (Kuin oudostuen.) No!... Onkos se isätön?
Kaisa Josefiina (Ynseästi.) Yyy! (Äkäisesti.) Vielä siinä kysyy!
Mamman Liisa (Ymmällä.) Tämäpä vasta äksy eukko on!... Eikö sitä nyt
kysyä saisi!... Sitä varten se on Luoja suun luonut.
Kaisa Josefiina (Hermostuneesti.) No, eikä tarvitse udella... Kun itse
sen kuitenkin jo kerran tietää!
Mamman Liisa (Kovenee.) No, pahahenki! (Soimaten.) Mutta mitäs et ole
pysynyt Sanassa ja uskossa, vaan olet uskonut kaikkia viettelijöitä ja
kiljuvia jalopeuroja ja palvellut lihanhimoa ja elämänkoreutta!... Ja
sitte vielä suuttuu, jos kuka kysyy! (Ankarasti.) Siinä se on nyt
hedelmä, kun palvelit lihan isää, paholaista.
Kaisa Josefiina (Sähähtäen.) Ja kukas sinun käski vietellä verkkoosi
sen isän? (Synkkänä.) Matikaisen... en paremmin sano. (Hyssyttää.)
Mamman Liisa (Silmät pyöreinä.) Mitä?... Matikaisenko?
Kaisa Josefiina (Synkkänä, matkien.) "Matikaisenko!"... Ikään kuin et
jo tietäisi, jotta se on sen kakara.
Mamman Liisa (Oudostuen.) Mutta tämäpä nyt vasta jutku ja jysäys on!
(Selviytyy) Siis se Juikurisen vihjailu taisi sittekin totta olla!
(Ihmetellen.) Tuota Matikaisen ruojaa! (Uhkaavana.) Mutta maltahan,
sinä Matikainen, jos sinä yritit minut jutkauttaa valmiin lapsen
emäksi!... Maltahan, sinä juukelin eväs, jos sinä... (ovelta huutaa)
Matikainen!... (Kovemmin) Matikainen hoi!... Tule sukkelaan! (Touhuaa.)
Maltahan, jos on totta!... Kies avita sinua silloin, Matikainen, jos
olet väärin todistanut!
Matikainen (Saapuu, hämmästyy, pysähtyy oven suuhun.) Mitä?
(Itsekseen.) Vie sun saakeli! (Raapaisee korvallistaan.)
Mamman Liisa. Mitäkö? (Osottaa.) Mikäs se on tuo?... Häh? (Matikainen
raapaisee päätään.) Sis-so!... (Puoli-ilkkuen.) Mitenkäs se nyt on se
naimakaari!... Häh, Matikainen? Mars likemmä! (Sysää Kaisa Josefiinan
luo.) Entäs nyt, Matikainen? Miten se nyt on naimiskaari?
(Äänettömyys.)
Pekka Eevastiina (Itsekseen kytystellen.) Naimiskaari... naimiskaari...
naimiskaari!... Yh-hyh-hyh!... Yh-hyhhyh!
Mamman Liisa (Äkkiä, kuin tavallisessa asiassa.) Pekka! Nostappas
tuolta eteisestä kätkyt tänne... Joutuin! (Pekka kiirehtii.
Omituisesti.) Niin-kuin-niin, Matikainen. Soo, sinä juukelin poika!...
Vai sinä aioit tuoda taloon valmiit rieskat... Että niinkuin sian
olisit säkissä tuonut... Linkun-lankun! (Pekka tuo kätkyen.) Nyt...
(ottaa patukan seinältä, uhkaavasti) nyt, Matikainen, paikalla lapsi
siihen!... Sis-so, poika. (Matikainen tottelee, ottaa lasta.)
Kaisa Josefiina (Äkeissään.) Elä retuuta sitä... Mokomakin!
Mamman Liisa (Komentaen.) Sis-so!... Siivosti pitele!... Pitele vain
siivosti, poika, perillistäsi!... So... ja nyt peitä hyvästi... ja että
ei herää ja ala huutaa!
(Matikainen tottelee. Kaisa Josefiina järjestelee lapsen riepuja.)
Matikainen (Itsekseen, harmistuneena.) Vie perhana, mikä vahinko nyt
tuli!
Mamman Liisa (Huutaa ovelta.) Löppö-Leena! Löppö-Leena hoi!
Löppö-Leena (Ulkona.) Hoi!... hoi!
Mamman Liisa (Matikaiselle, komentaen.) Ja nyt souvattamaan, tahi
muutoin tällä! (Uhkaa patukalla.) So... ja siivolla. (Matikainen
tuutii.) Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hänen pitää korjata ja
souvatellakin. Niin kuin Sana sanoo...
Löppö-Leena (Saapuu, kuin itsekseen.) Täss' on Löppö... Täss' on
Leena... Sydän kurkussa rientää Leena. (Yskii.) Sydän... sydän kurkussa
rientää Löppö huudon kuultuansa.
Mamman Liisa (Touhukkaana käskien.) Meneppäs sukkelaan ja sano
Juikuriselle niin, jotta jos hänellä on naimiskaari puhdas, niin...
(jyrkästi) tulkoon päättämään kaupat... (kopistaa piippuansa). Mutta
sano, jotta jos ei ole puhdas, niin silloin... (jyrkästi) suu poikki
koko asiasta! Niin kuin laissa on sanottu... Sano, jotta ei tästä
Matikaisesta mieheksi ole... Se ruoja on tehnyt ryönät jo Kerimäellä ja
ylitsekäynyt lain käskyt.
Löppö-Leena. No siunaa sitä Matikaista! (Siunailee käsin ja elein.) No
siunaa... siunaa sitä syntistä... sitä syntistä Matikaista!... Hyvä
isä... hyvä isä!
Mamman Liisa (Ynseästi.) No, sitäkö siitä vielä siunailee!... Ei se
akkimus siunaten parane. (Käskevästi.) So, Löppö! Ala painaa
Juikuriselle!
Löppö-Leena (Hokee.) Painan... painan!... Painan... juosta painan
Juikuriselle. (Lähtee, ovessa.) Juikuriselle painaa Löppö...
Mamman Liisa (Voitokkaana.) Niin ne seuloutuvat ruumenet nisuista ihan
itsestänsä, kun vain ihminen uskoo niin kuin minä. Ja nyt... nyt,
Matikainen, tartu kätkyen toiseen päähän!... (Koveten.) Joutuin!
(Matikainen tottelee. Kaisa Josefiinalle.) Ja sinä, eukko, tuohon
toiseen!... So!... Ja nyt kannatte kätkyen kamariin ja souvatatte
siellä, kunnes saadaan muualta asunto!... Mars, sanoi katteini
nahkapojalle! (Vievät kätkyen kamariin. Itsekseen päivitellen.) No, en
minä olisi mokomaa uskonut Matikaisesta!... Kun olisi jutkauttanut ihan
siinä pääkaaressa. (Panee patukan seinälle.) Pahanhengen hyväkäs!
(Pekalle.) Ja nyt, Pekka, mene, pane puuta saunan uuniin, jotta saa
eukko pienensä pestä ja vaikka siellä asuakin. (Pekka tottelee.
Pyörähtelee touhuissaan, laulaa kuten koko tapauksen unohtaneena.)
Ja suutari meni saunaan,
ai saunaan, ai saunaan!
Suutari tuli saunasta pois,
ai-jai... jai-jai!
Silja (Saapuu.) No... Nyt on kaikki tehty!
Mamman Liisa (Vakavasti.) Mutta kuule, Silja. (Sormella varottaen.)
Sinä pane se Härmän mies ensin kovan tutkimisen alle, sillä se on
semmoinen vikuri sekin, jotta sitä et tiedä, mitä sen takana missäkin
kylässä on. (Merkitsevästi.) Niin, niin, tyttö, sinä et tiedä miesten
tapoja!
Silja (Ymmällä.) Mitä en tiedä? Jotta sillä on...?
Mamman Liisa. Mitäkö sillä on?... Katsoppas mitä Matikaisellakin oli...
(avaa kamarin oven) näetkö?
Silja (Hämmästyen.) Hyvä isä!... Onko sillä lapsi?
Mamman Liisa (Kuin voitokkaana.) So, tyttö! Mitäkö voi miehillä takana
olla!... Linkun-lankun!
Silja. Hyy-ii.
Mamman Liisa. Siis... siis, siis, tyttö!... Ota kova vala ja tutki
kaikki ajoissa... ennen kun on tullut yhdeksi lihaksi. (Puuhailee
viheltäen huolettomana äskeistä säveltä.)
Silja (Jyrkästi.) Mutta ei Jorkka ole semmoinen.
Mamman Liisa (Epäilevästi.) No-ooo!... Mene niistä takuuseen...
Mene vain takuuseen miehistä, Silja... No, mutta siinäpä se
on itsekin. (Jorkka saapuu.) No, Jorkka, mitenkäs se on se sinun
naimisarkumenttisi?... Noo, ka, Härmän poika.
Jorkka (Reippaasti) Naimisarkumenttiniko!... Tuo tyttö se on minun
naimisarkumenttini... Silja! (Yrittää kaapata.)
Mamman Liisa (Estää, kädet puuskassa.) E-hoh!... E-hoh, sanoi tään
talon emäntä!
Jorkka (Kiehahtaen.) Mutta perrrrr!
Mamman Liisa. No, vaikka err, jos ei ole puhdas se... niin kuin tiedät!
Jorkka. Mikä se on se saakelin "se"? (Uljaasti.) Häh, kysyn minä?
Mamman Liisa (Topakasti.) Se että... katsoppas mitä on Matikaisella.
(Avaa oven. Voitokkaana.) Näetkö, poika, mitä on sinun suvullasi?
Jorkka (Ovella, hämmästyen.) Matikainen! (Nauraa.) Onko sinulla jo
"trahtamentti!" (Nauraa.) No sun saakeli sinua! Tyttökö se on vai
poika? (Sulkee oven, nauraa.) Vai on miehellä jo valmiit eväät
taipaleelle!
Silja (Epäilevästi.) Eihän sinulla vain ole?