Mamman Liisa. No, jos ei, niin kaksi sormea pystyyn ja vala... Näin!
(Nostaa sormensa.) Paikalla, poika!
Jorkka (Sieppaa puukkonsa, nostaa sen pystyyn.) No vaikka itse
puukko... Puukko ja naimakirja on aina puhdas tällä pojalla.
Silja (Reilusti.) No, niin se piti!
Mamman Liisa (Siljalle.) No, kun niin, niin niin... Ken tohtii nostaa
sen päälle sormen, niin sillä on kaari puhdas...
Jorkka. No puhdas! (Kehuen.) Härmässä ei ole muuta tahrittua kuin
puukko ja papinkirja, (rivakasti) puukko verestä ja papinkirja tuomarin
töherryksestä. (Laulaa)
Puhdas on kaari ja kaunis on tyttö,
ja kultani on kuin kukka...
(Äkkiä kuin reuhaten.) Ja tule pois sinä kultaseni. (Vie Siljaa
käsipuolesta.) Höm Härmästä! Puteli viinaa ja kattila kahvia ja...
(jatkaa äskeistä laulua mennessään.)
Kultani ääni on kaunis ja hellä
ja hieno on hällä tukka.
Mamman Liisa (Katsoo akkunasta.) Sieltäpä se Juikurinenkin vetäytyy...
Saa nyt nähdä, miten ovat sen ukkopahan asiat. (Löyhyttelee hameitansa.
Vannoo.) Jos vain näyttää kippuroivan, niin silloin sillekin, että
tuosta on viisi hirttä poikki. Jyrkkä peli ja kova meininki on tään
tytön talossa!
Juikurinen (Saapuu, hymyillen.) Hyvää päivää, Liisa! Yksinkö sitä vain
elää ja olla leiletellään?
Mamman Liisa. No... mistäpäs tähän on ennättänyt ne "toiset" ottaa...
Ja kuka niiden asiat sitte ottaessaan tietää.
Juikurinen. Ka, eihän niitä kuka...? joka ei elä merkeissä ja
tunnustähdissä.
Mamman Liisa (Äkkiä.) No entäs mitenkäs ne ovat sinun asiasi siinä
kohti?... (Tutkivasti.) Niin jotta onko jo kätkyttä tarvittu? (Kovana.)
Mutta elä vikuroi nyt!
Juikurinen (Viisaasti, rauhallisesti.) Niin kätkyttäkö? Eipä sitä...
muuta, minkä lie vähä lapsena ollessaan... Mutta omaan laskuun ei ole
vielä se koje heilunut.
Mamman Liisa (Topakkana.) Onko se varma?... Niin jotta vaikka valalle.
Juikurinen. No vaikka ihan ijäiselle tuomiolle, niin hussanlullaa ei
ole tarvittu!
Mamman Liisa. No, jos niin, niin kaksi sormea tuohon polvelle. (Nostaa
polvensa ylös.) No! Vala ja kova kuin kivi!
Juikurinen (Panee sormet polvelle.) No, vaikka kaikki varpaatkin, niin
ei väräytä selkäpiitä!
Mamman Liisa (Tyytyen.) Siis se asia on niin kuin Sana ja usko vaatii.
(Selittäen.) Se Matikaisen pahuus kun oli tässä minulle mukeltaa
valmiin pennun, niin tulee tässä jo varovaksi.
Juikurinen (Viattomana, muka hämmästyen.) Soo tuota... Vai on sillä jo
se!
Mamman Liisa (Kummastellen.) O-on!... Eto miehen kutale vielä... niin
jotta ei luulisikaan. (Touhuaa.) Ja sitä myötenpä tämä asia onkin sitte
valmis... Sinä siis tahdot niin kuin myötä- ja vastoinkäymisessä...?
Juikurinen. Ka, mikäpäs siinä... Jos kerran otetaan ja heittäännytään
yhdeksi lihaksi ja vereksi... (Hymyilee.) Niin jotta sittepä tämä asia
laukesikin paljaan uskon avulla itsestään kuin Antti Auvisen housut.
Mamman Liisa. Mutta on siinä vielä yksi asia. (Naputtelee sormellaan
patukkaa. Merkitsevästi.) Entäs tämä!... Linkun-lankun! Niin että jos
vain vähäkään sitä "pimpelin-pompelia", niin tuosta tulee!
Juikurinen (Hymyilee.) Ka, johan ne kylällä siitä juttusivat, mutta
tottapahan nyt miehinen mies tuon reisan sietää. Onhan sitä maailmassa
kannettu raskaampiakin ristejä kuin tuo yksi patukka.
Mamman Liisa (Tenäten.) Jaa-a!... Mutta se pitää olla vastaan
sanomatta, ja kuten Sanassa, että jos lyö oikealle, niin käännä vasen.
Mutta jos niin, niin silloin kauppa kiinni ja papilta aamen!
Juikurinen. Ka, mitäpäs tässä nyt turhalla tinkaa!
Mamman Liisa (Tenäten) Että siis ei toraa eikä riitaa ja sotaa ja
tappelua?
Juikurinen (Hyvällä tuulella.) Ka, eipä sitä yleensäkään sieltä meidän
puolelta vastaan tapella ja aseilla lyödä... Siellä vain rojautellaan
miehiä näillä pisto- eli leikkipuheilla, niin jotta se vihlaisee
toisinaan munaskuita myöten.
Mamman Liisa. No, se on siis reilassa, se kohta... Mutta entäs Sana ja
saarna...? Sillä se tiedä, jotta tässä talossa on Sana ja saarna niin
luja, että se pitää kuin (nostaa polvensa ja lyö siihen) naulattu...
Miten se on uskon kanssa?... Onko se luja?
Juikurinen (Pyyhkii hihallaan nenänsä.) Niin uskonko?... No, johan se
on vakuutettu, jotta se on luja ja sitkeä kuin kissannahka...
Mamman Liisa (Pyörähtää.) No! (Nopeasti.) Muutapa tässä ei enää
olekaan... Minä vain muuttaa sipaisen tämän puhtaan hameen päälleni,
niin lopettaa höyräytän tään tyttönä olon, niin jotta peli vain soi ja
polska leiskuu. (Panee puhtaan hameen päälleen. Äkkiä.) Osaatko sinä
tanssia liihotusta?
Juikurinen (Kierrellen.) Ka, ainahan sitä on yhtä ja toista oppinut
maailmanselällä kulkiessaan... Kun sitä on jo saanut vaeltaa jos minä.
Mamman Liisa (Touhuten.) No, jos et osaa, niin onhan se Miihkuli, tahi
vaikka kuka muu. (Miihkuli saapuu.) Ka! Siinähän se Miihkuli tuleekin!
(Juikuriselle.) No, ja nyt ala, Juikurinen, pitää huolta akastasi:
pistäänny antamassa kauroja ruunalle ja sitte toimita pappi, joka
samalla kastaa Matikaisen lapsen, jotta ei tarvitse kastamattomien
pakanoiden kanssa asua saman katon alla... Joutuin, Juikurinen! Minä
tässä touhuan Miihkulin kanssa. (Juikurinen lähtee.) No, mitä kuuluu,
Miihkuli?
Miihkuli (Pyyhkii otsaansa isolla nenäliinalla.) Ei niin mitään kuulu;
sinä, sanovat, kuuluu, menet miehelle, Liisa. Vot kuuluu!
Mamman Liisa. Ka, niinpähän tässä vielä höynäytyi... Mutta se
rakkaus!... Niin-kuin-niin... Se on, näkyy, se rakkaus ihmisessä niin
lujassa kuin perisynti ihmisen lihassa... Niin kuin ymmärrät. Sis-so!
Miihkuli (Purkaa tavaroitansa.) Se on oikein hyvä asia, rakkaus. Ylen
on hyvä naineena olo!... Saat muiskut!... Saat pusut... A nyt sinulle
myös täältä silkit... (Antaa ja itse valmiiksi pukee koruja.) Tästä
näin... Oikein hienot myön silkit sinulle... Tästä tämän... Ylen on
kaunis.
Mamman Liisa (Estellen.) No-oo... Mitä tästä koristaa... Vanhasta
akasta! (Panee silkkihuivin päähänsä.)
Miihkuli. No sitte tulee nuori akka... Näin tämä... Ylen on nyt ihana
akka... Jos ei olisi omaa kotona, niin pusut näin panisin (heittää
sormisuukon.) Ah kun on makea pusu! (Punoo päätään.) No, synti... suuri
synti on pusu vieraalta akalta!... Entä helvetti! Vhiu! (Viheltää.) Et
uskalla niin ajatella pusua... Nyt tämä... korvarengas...
Mamman Liisa (Varottaen, kovana.) So, so!... Se on jo elämänkoreutta...
Ja mikä on sitä, se on isästä paholaisesta... Sis-so!
Miihkuli. No, kun ei, niin ei sitä... Kun hän on isästä pirusta,
ruoja... Kun hän on siitä, kestä on pusut, niin ei häntä...
Mamman Liisa (Katselee itseään.) No!... nytpähän tämä onkin jo kaunis
kuin ruusu! (Nopeasti, pyörähtäen, ottaa piippunsa.) Annas kun tuosta
vielä vetäisen savut. (Miihkuli antaa kiirehtien tulta.) Viimeiset
tyttösavut vetäisen. (Sytyttää.) Pah... pah... pah!... Tattis vain
tulesta! (Menee pankon luo, kuin hieman pyörähdellen, laulun mukaan
lehahdellen ja hamettaan molemmin käsin löyhyttelemällä kohennellen.
Laulaa piippu suupielessä.)
Nyt kukkivat ihanat ruusut!
Ral-lal-lal-lal-lal-lal-lal-laa!
(Sylkäisee lieteen. Jorkka tulee.) No, Jorkka! Nyt se muuttuikin jo
Juikuriseksi... se mies. Mutta pohjallahan ne ovat aina paraat
potaatit!
Jorkka. Että siis... siis Juikurinen!
Mamman Liisa. Ka, kestäväthän ne housut Juikurisenkin jalassa. Ja vaimo
ja Sana se on joka pitää muuta jöötä. (Väkeä työntyy tupaan.)
Miihkuli (Korjaa tavaroitansa pois.) A vot jo väki! Tytöt ja pojat...
ja vot ovat kihlajaiset. (Ihastellen,) Ah kuin ovat koreat tytöt!
(Korjaa kiireesti tavaroitansa.) Kukkivat kuin ruusut, neitsykäiset!
(Silja saapuu.)
Jorkka. Ihana on kulta pojalla!... Ja nyt sun-perrkutirallaa... viulut
soimaan ja tanssitaan. (Juikurinen saapuu.)
Mamman Liisa. No, ka nyt kirkas peli ja polska!... Ja nyt se menee tämä
tyttö, jotta heilahtavat helmat... Mutta... no... niin kuin sanottu!...
Soita pelimanni liihotusta!
Kaikki (Hälisten.) Hyvä... Liihotusta!... Liihotusta!... Hyvä!
Jorkka (Riuskasti.) Eikös panna Härmän polskaa... jo järkiään! Niin
että veitset välkkyvät ja punainen vuotaa!
Mamman Liisa (Käskevästi.) Suu poikki! Mitä siihen tulee, niin...
(Äkkiä.) Joko ovat valmiit parit?
Kaikki (Hälisten.) Jo... Jo... Jo! Valmiit... Soittaja!
Mamman Liisa. Miihkuli!... Tule tanssi minun parinani liihotusta... Se
ei tuo Juikurisen makkara osaa sitä.
Miihkuli (Kepsakkana.) A vot... Ilolla tanssin... Ylen ilolla
tanssin... vaikka hänestä synti tulisi... vaikka kuolema perisi.
Juikurinen (Lupaa antaen, ettei näyttäisi olevan hamevallan alla.)
Ka... minun puolestani ei ole estettä... vaikkapa nyt Miihkuli!
Mamman Liisa (Puoleksi toruen.) No! Joko siinä alat isännöidä!...
Muista sinä vain se... (omituisesti) niin, no, _se_. (Antaa piippunsa.)
Ja imeksi tuota piippua, jotta ei sammu sillä aikaa kun minä tanssia
pyöräytän pois koko tään tyttönäolon ja ottaa sipaisen selkääni
eukonnahat.
Juikurinen (Tottelee.) Ka... alkaa häntä sitte jo rakastaa ja kunniassa
pitää... vaikka tätä piipputulta vireillä pitäen... (Soitto alkaa.)
Mamman Liisa. No! (Sylkäisee kämmeneensä, hieraisee kämmeniään yhteen
ja liihottelee sitte kankeana kädet puuskassa edes takaisin, huulet
kiinni puristettuina, silmät aivan napillaan päässä. Miihkuli samaten
vastapäätä reuhkaisee hyvin kepeänä. Toiset ovat kuin piirissä
ympärillä, tehden hieman liikkeitä.) No näin!
Miihkuli (Hyvillään hokien.) Vot näin!... Vot... vot!
Mamman Liisa (Muutamia kertoja edes takaisin liihotettuansa sylkäisee
taas kämmeneensä, hieraisee käsiänsä yhteen, polkee jalkaa, ojentaa
kätensä Miihkulille ja pyörii tämän kanssa. Toiset pyörivät nyt
parittain. Käsiään Miihkulille ojentaessaan.) No, nyt jo.
Miihkuli. A nyt!... Vot nyt! (Pyöriä reuhkaisee.) Nyt menee se tyttöys
sinulta, Liisa.
Mamman Liisa. Tyttöys meni, mutta akkuus alkaa. (Sylkäisee pivoonsa.)
Pyöritään, Miihkuli, kovasti... Nyt!
Miihkuli (Sylkäisee kämmeneensä, lyö jalkaa maahan, pyörii Liisan
kanssa reuhkaisten.) Hih!
Mamman Liisa (Yhtyy hihkaisuun.) Niin-kuin-niin!... Linkun-lankun.