Mamman Liisa. No, se on pääasia, että on puhdas papinkirja... No, annas
taas savea!... (Matikainen antaa.) Etkä taida olla niin viinaan menevä,
jotta voi jo sanoa juopoksi?
Matikainen (Leikkisästi kierrellen.) No, mitä sitä nyt semmoista
kysyykään!... Siksi nyt, jotta maun tunnen, mutta ei sen enempää...
"Viinaan menevä!"
Mamman Liisa. No, se nyt onkin vähemmän tärkeä. Mutta siinä on vielä
kysymys itsensä pahanhengen variksenvarpaasta.
Matikainen (Leikkisänä pysytellen) "Pahanhengen varpaasta!" Mikä se
semmoinen varvas on?
Mamman Liisa. Se on jotta tämä Juikurinen on vihjaillut, jotta sinulla
muka on siellä Kerimäellä jo jotain sen naimakaaren ja -parakrafin
päällä.
Matikainen (Topakasti.) Se on hiton vale!... Juikurinen puhuu paljaasta
kateudesta... "Naimakaaren ja -parakrafin päällä!" (Nauraa, asiaa
sotkien.) Vieläkö savea?
Mamman Liisa. Ei... jo riittää! Minä vain silittää sukaisen.
(Silittää.) Silittää, silittää sukaisen vain... Kas niin!... Vedäppäs
nyt minua vähän kintuista siinä apuna, niin pääsen täältä pätsistä
pois.
Matikainen (Vetää jaloista. Liisa laskeutuu alas.) No-han!... Tuliko
hyvä arina?
Mamman Liisa (Puistelee hamettaan.) Mikä hän lie tullut!... Onhan
siellä nyt savea. (Kuin itsekseen.) On-onhan siellä savea nyt. (Menee
asiaan, äkkiä.) No, jos sinulla ei ole mitään semmoisen pahaa
parakrafin päällä, niin voitaisipa tässä ruveta puhumaan talosilla
olosta. (Kuin itsekseen.) Tässä onkin saanut jo ikänsä yksin elää ja
asua taloa, kun näistä täänpuolen miehistä ei ole ei akkaruumiin
vahdiksikaan. (Äkkiä.) Mutta ota nyt ensin tuo savikorvo ja vie se
pellolle ja pane siellä veräjät kiini.