Mamman Liisan tupa. Liisa seppänä, takoen hevosen kenkä
nauloja lieden luona. Silja vyyhteää viipsinpuulla.
Hame orrella kuivamassa.
Mamman Liisa (Takoessaan.) Vai sinä sitä, Silja, jo ennätit sen Härmän
miehen viedä. (Tarkastaa naulaa.) Ka, tottapa se oli silloin sinulle
sallittu, eikä minulle... se mies. (Työntää naulan lieteen
kuumenemaan.) Tottapa... tottapa se oli sallittu niin.
Silja (Puolustautuen.) Ka, mistäs minä tiesin... Kun se itse pyysi.
(Lopettaa vyyhteämistä.) Ja saahan tuon nyt vielä ottaa... En minä
häntä väkisin pitele.
Mamman Liisa (Ynseästi.) No-oo... Mitäpä näistä kiistelee... eto
tavarasta kuin miehestä!... On näitä makkaroita jokaiselle, ollapa vain
akkoja ottamassa. (Ottaa raudan liedestä. Äkkiä.) Meneppäs siitä nyt,
Silja, ja kutsu tähän soittaja, niin laitetaan tässä tanssit illaksi...
(Taoksii.) Minäkin tässä vielä ennätän ennen iltaa ottaa sukaista
jonkun miehen-pötkylän, (Silja lähtee. Takoo. Itsekseen.) Jonkun...
jonkun miehen tähän ottaa sipaisen rakastamaan ja kunniassa pitämään.
(Löppö-Leena saapuu.) No, Löppö-Leena!... Ei siitä Härmän miehen
puuhasta tullut sen parempaa... Tottapa se oli korkeudessa päätetty
niin. (Pistää raudan veteen.) Tottapa se... tottapa se... tottapa se
oli päätetty.
Löppö-Leena (Kuin huokaillen, kuvettaan syyhyttäen.) Tottapa se oli...
tottapa... tottapa se oli. (Haistelee kahvipannua.) Kun eivät auttaneet
Lullunkaan taiat, niin tottapa se oli päätetty. (Panee pannun pois.)
Päätetty se oli... Päätetty... päätetty oli se asia... (Nuuhkuttaa
tarkotuksella.) Lämpimältä leivältäpä täällä haisee. (Nuuhkii.)
Mamman Liisa (Arvaa asian.) Ka, onhan siinä tuossa pöydällä vielä
kakku... Pistä pois poveesi, ja sitte... (puistelee hamettansa) tuokin
hameen pahuus... ja sitte juosta kipaise sanomassa Matikaiselle, jotta
käyköön paikalla täällä, niin saadaan puhua niistä naimiskaupoista...
So, Löppö-Leena!... On tällä tytöllä nyt vara valita, ja vara on antaa
toisellekin.
Löppö-Leena (Työntää leivän poveensa. Kuin huokaillen.) Ehheh...
heh-heh!... O-on se vara valita... (Kuin itsekseen.) O-on se vara
talollisella... Toista se on talottomalla... Hyljätty kuin sätätön onki
on köyhä naima-asiassa. (Pyyhkii suutaan.) Hyljätty... hyljätty on
köyhän lempi...
Mamman Liisa (Touhuaa.) No... Ka, mitäpäs tuosta... Härmän miehestä!...
Mieshän se on Matikainenkin... (Siivoaa tupaa) Juosta kipaise vain ja
sano hänelle, jotta nyt saa akan, jos vain ottaa älyää. (Käskevästi)
Mene jo, eläkä siekaile siinä.
Löppö-Leena (Jouduttautuen.) Menee Leena... menee Löppö... Ei se
siekaile... ei se siekaile. (Ovessa tarkotuksella) Tottapahan siellä
kahvit ryyppään!
Mamman Liisa (Huutaa) Pekka hoi!... Pekka Eevastiina!
Pekka Eevastiina (Kamarissa.) Hoi... hoi! (Tulee) Mikä täällä nyt on
tulossa?
Mamman Liisa (Pesee käsiään.) Otappas sinä ja kaulaa ja silitä sitte
tuo hame ja tarkasta, onko siinä mitään korjaamista... Minä teen ensin
tuon uunin arinan ja sitte... (Potkasee tupakkapölkyn vierimään penkin
alle) No... sittepähän nähdään iltasella... Perästä kuuluu, sanoi
torventekijä... (Äkkiä.) Mutta tules ensin ja sotke täällä ulkona
arinasavi. (Poistuu.) So, Pekka!
Pekka Eevastiina (Kytystelee.) Oh-hoi!... Jokohan tuo nyt menee
miehelle, lintu... kun se niin jo pyörähtelee. (Huokailee.) Hoh-hoi...
hoh-hoi... Mutta menköön. Ei tästä minun jalastani enää kuitenkaan
semmoista kalua tule. (Poistuu.) Ei... ei tule enää kipeästä koivesta
sulhasjalkaa.
Juikurinen (Saapuu, kurkistaa kamariin.) Ei näy olevan kotona... Mutta
nyt tänä päivänä sitä sitte rysäytetään Matikaiselle perettä ihan
oikein Kerimäen kapalla mitaten.
Mikko Siunattu (Saapuu.) No... No... Kuin sitä kuuluu? (Käy
kopistamassa porot piipustaan pankolle.) Kuins... kuins kuuluu, Antti
Hermanni?
Juikurinen (Hymyilee.) No, nyt jo kannattaa köyhänkin hymyillä... Tää
asia kuu onkin ottanut jo niin kovalle, jotta tää alkaa jo tuntua
oikealta rakkaudelta.
Mikko Siunattu (Arvaa asian.) Vai ehti hän tulla... Kaisa Josefiina.
Vaikka minäkin jo pelkäsin, että hän hylky myöhästyisi... (Selvittää
piippuaan puhallellen siihen.) Vai ehti... vai ehti hän kuitenkin,
hylky, tulla! (Selvittää.)
Juikurinen (Hyvillään.) No, tosi on asia kuin profeetan sana tai kuin
mustalaisen ennustus... Tunnin päästä on tuossa Matikaisen perhe.
Mikko Siunattu (Hökeltäen.) No niin... no niin... Vaikka johan minä
sanoin, jotta se tuo usko auttaa sinua, kun et vain ota ja horju... ja
kun vain pysyt lujana, niin se auttaa niin kuin tää... olkoonhan tää
tupakanpano (panee piipun taskuunsa) niin kuin tää sianrasva auttaa
kaikissa näissä yhteisen kansan vaivoissa... näissä ajallisissa
vaivoissa, tarkoitan.
Juikurinen (Raapii hyvillään hymyillen korvallistaan.) Näkyyhän tuo
aina auttavan kilvoituksen kestänyttä.
Mikko Siunattu. No kuin hän ilkeäisi olla auttamatta. (Ottaa konttinsa.
Vilkkaasti.) Ja no sitte... Tule, veikkonen iloitsemaan... Tule vaikka
lipaisemaan kieltä sen asian päälle. (Menee.) Tuu pois, Antti
Hermanni!... Tuu!
Juikurinen (Ottaa eväskonttinsa.) Ka, kannattaahan tuota nyt jo tulla.
(Menee.)
Jorkka (Saapuu, kurkistaa kamariin.) Missäs se minun hilsuni heilaa,
kun sitä ei näy kamarissa... Ka, Liisa!... Kuins kuuluu, Liisa?
Mamman Liisa (On tullut tupakanpanopuuhissa.) Ka, mitäpäs tässä!...
Onko sinulla tulta antaa?
Jorkka (Rivakasti.) Ettäkö tulta! Sitä on enemmän kuin pimeyden
valtakunnassa valoa. (Antaa tulta.) Noin! Tupakka päälle, sanoi tyttö
kun vihiltä pääsi.
Mamman Liisa (Sytyttää piippunsa.) Tattis vaan. (Puhaltaa savut.)
Sinäkö sitä sitte naitkin tämän Siljan? (Vetelee savuja.)
Jorkka (Hattu otsalla, katsoen sen alitse.) Niin on ylhäällä tähdissä
kirjoitettu.
Mamman Liisa. Ka, mikäs sillä on tytöllä. (Vetelee savuja.) Minä
oikeastaan arvelin itse sinut tähän ottaa, mutta samapa tuo on. (Käy
sylkäisemässä.) Jäihän se tämä Matikainen minulle. Ja... (loputtaa
painellen peukalon kynnellä piippua) ja mieshän se on Matikainenkin...
kun se kerran kunnon akan saa, niin... ja... (käy sylkemässä) ja
sinäkin puolestasi, yhtä hyvän akanhan sinä saat Siljasta kuin olisit
minustakin saanut.
Jorkka (Kuin mietiksien.) So... Siis Matikainen.
Mamman Liisa. Mati... (Alkaa puuhailla.) Ja mikäpäs sillä on ero...
sillä niin kuin Sanassakin seisoo, niin ei ole juutalaista eikä
kreekkiläistä. (Mättää korvosta pyttyyn arinavettä. Äkkiä.) Mutta
meneppäs, Jorkka, nosta Pekan apuna se arinasavikorvo tupaan, niin saan
tuossa ennen naimisiin menoa tehdä pyöräyttää vielä arinan.
Jorkka (Lyö puukon tuppeen lujempaan.) No saapi nostaa. (Lähtee.) Vai
Matikainen siis!... Siis _Matikainen_.
Mamman Liisa (Varustautuu uuniin työntymään. Itsekseen.) Onkin kestänyt
arina jo viidettä vuotta... Onnistuneeko nyt tulemaan yhtä luja. (Pekka
Eevastiina ja Jorkka tuovat savikorvon.) Pane tuohon se korvo. Ja nyt,
Pekka, hameen kimppuun, ja sinä, Jorkka, saat mennä.
Jorkka. No, ajöö vain, sanoi ruotsalainen lähteissänsä. (Poistuu. Pekka
Eevastiina ryhtyy silittämään hametta.)
Mamman Liisa (Kuin itsekseen, uuniin menoaan varustellen.) Vaikka saven
antajapa tässä olisi tarpeen ollut. (Katselee ympärilleen. Äkkiä.)
No... Mutta siinäpä se on Matikainenkin. (Matikainen tulee. Vetää
korvon lähemmä pankkoa.) Tulepas, Matikainen, ja anna savea uuniin,
niin minä tekaisen tuon arinan, hylyn, ja siinäpä häntä sitte puhuu
asiastakin. (Alkaa työntyä uuniin.) So, Matikainen... Sen kun työhön jo
talossa, jossa pääset isännäksi. (Uuniin pää edellä työntyessään.)
Jossa... jossa pääset isännäksi. (Uunissa mahallaan vyötäisiään myöten,
jalat pankolla.) No, Matikainen; alas antaa savea!
Matikainen (Anneksii pikku astialla savea.) No...
Mamman Liisa (Uunissa.) Siitähän minä naimisiin menosta arvelin tässä
vähän puhua... Niin jotta ei suinkaan sinulla ole papinkirjassa vielä
mitään harakanvarpaita?