Sama tupa. Löppö-Leena varustautuu sekaamaan kortteja.
Mamman Liisa veistää kirvesvartta.
Mamman Liisa (Tarkastelee veistostansa, puhetta jatkaen.) Sisso!... Vai
niin!... No, minkäslaista se sitte oikeastaan on se naimisissa olo?...
Sinä kun olet siinä ryllissä jo ollut.
Löppö-Leena (Tapailee. Puhuu omituisesti toistellen.) Ka... onhan
tuo... Siinähän tuo menee... Menee... menee... Menee... menee se siinä.
(Pyyhkäisee nenäänsä.) Ja ainahan siitä on ukostakin apua päiväseen
aikaan. (Sekaa kortteja.) On... on... On siitä apua ukosta... On siitä
työssä apua.
Mamman Liisa (Viheltää: "Kun kukkivat kaunihit ruusut", ja veistää taas
hieman. Äkkiä.) Ka, tottapa se on sitä varten Sanassakin, jotta miehesi
puoleen pitää sinun halusi. (Lopettaa veistoksen.) Tottapa... tottapa
se on sitä varten.
Löppö-Leena (Kuin itsekseen ja kuin se olisi hänen omaa puhettaan.)
Sitä... sitä varten se on sanottu... Sitä varten se on Sanassa sanottu.
(Liisalle.) Vai on siellä Sanassa niinkin sanottu. (Kuin itsekseen.)
Vai on... vai on niin Sanassa sanottu.
Mamman Liisa (Työtä lopettaessaan ja pöydän luo mennessään laulaa
kiekuttelee.)
Kun kukkivat kaunihit ruusut,
niin voi kun ne kukoistavat!
(Leenalle.) No, povaa häntä nyt sitte! Jos tässä hyvinkin vielä
pyörähtäisi naimisiinkin. (Leena jouduttautuu. Mamman Liisa puistelee
hamettansa.) Povaa nyt ensin siitä Härmän miehestä... olisiko tuo
onneksi.
Löppö-Leena (Levittää kortteja. Jatkaa äskeistä toistellen.) Povaa
Leena... povaa se Leena... povaaa... (Äskeistänsä jatkaen. Kuin
itsekseen.) Vai on siellä... vai on siellä Sanassa niinkin sanottu.
(Liisa nostaa.) Ruutu pohjalla. (Jatkaa äskeistä, selitellen.) Minulla
ei tule sitä Sanaa niin ulkoa tutkituksi. (Levittelee kortteja. Kuin
itsekseen.) E-ei tule ulkoa Sanaa tutkituksi... Kas tuota
herttarouvaa... Mutta kun sen on kerran kätkenyt sydämeensä, niin
mitäpä hänestä enää sitte kaikista haluista ja himoista kirjasta
tutkii... Mitäpä... mitäpä himoista tutkii!... Hertta kolmantena...
No...
Mamman Liisa (Tarkastelee.) Ruutu ja kuningas ja hertta... Eikös ne ole
hyvät kortit Härmän pojan päältä?
Löppö-Leena (Kuin itsekseen, korttejansa asetellen.) Hyvät... hyvät
ovat kortit Härmän pojalla. (Näyttelee sormella korttia tökkien) Tuossa
on onnellinen elämäntaival... tässä rakkaus... tässä onni... ja tässä
se... aviosänky.
Mamman Liisa (Tarkkailee kortteja, toistelee kuin ajatuksissaan.)
Sänky... ja sänky... ja... (Äkkiä.) Eikös tuo herttamies ole sen
Matikaisen kortti?
Löppö-Leena (Kuin omissa asioissaan puhuen.) Sen on kortti... sen on
hertta. (Kääntää puhetta.) Ja mikäs tässä on sinunkin ukolle mennessä.
(Asettelee kortteja.) Mikäs... mikäs on mennessä ukolle... Sittepähän
tietää senkin ryllin... Sitä varten sitä minäkin ukolle menin...
(asettelee) jotta... jotta tietäisin senkin ryllin... senkin ryllin...
senkin ryllin. (Povaa) Matikaisen tie on tässä. (Näyttää sormellaan
tökkien.) Tuossa on raha... tuossa rakkaus, ja tässä sitte lapset.
(Alkaa koota korttejansa.)
Mamman Liisa (Ynseästi.) Noo... ei siitä Matikaisesta ole. Semmoinen
tyhjällä nauraja... (Jyrkästi) Niin että se poikki ja: "tämän Hännän
miehen puoleen pitää sinun halusi oleman." (Kakistelee ja käy
sylkemässä. Muuttuen.) Vaikka olisihan Matikaisella se etu, että on
päässyt kvartesmanniksi. (Pyörähtää. Päättävästi.) Mutta mikä poikki,
niin se poikki. Ja siis Härmän mies... Niin-kuin-niin! (Äkkiä.)
Tuleppas, Löppö, ja viedä rytäytetään tämä vesikorvo lehmille... Ei se
Pekka ennätä niitä akkojen töitä tässä enää tehdä... Tarpeena tässä se
härmäläinen jo menee. (Poistuvat korvoa kantaen.)
Löppö-Leena (Mennessänsä.) Viedään... viedään pois vesi... Viedään,
viedään vesi pois.