Pekka Eevastiina (Huutaa korvaan.) En minä kehtaa enää huutaa.
Pekka Polykarpus (Kuin olisi muka kuullut.) Ka, sitähän minä, jotta
tämä se on. Ne kylällä sanoivat, jotta sitä eivät tään puolen miehet
huoli akakseen, niin minä hänet otan, vaikka hän nyt olisikin vähän
kipakkaluontoinen. (Alkaa kotiutua kährätä, kuin itsekseen nuristen.)
Tulin tänne minäkin rautatien töihin, niin samahan tuo olisi, vaikka
sillä tiellä pääsisi tässä isäntämieheksikin.
Pekka Eevastiina (Kääntää penkin tuvan poikki, saadakseen sillä käsin
reikäleivän orren nenästä. Nureksii leipää ottaessaan.) Taikinakin
olisi jo pantava. Alkavat tässä loppua leivät. (Vie leivän pöydälle.)
Loppuvat... loppuvat tässä leivät kohta. Eh... heh .. heh.
Mamman Liisa (Palaa hevosvaljaita kantaen, panee valjaat naulaan.)
Paholaistako se tuo penkki on taas keskellä lattiaa... Mutta samapahan
tuo on, missä tuota istuu. (Istahtaa penkin keskipaikalle.) Onkin tässä
saanut tänä päivänä työtä rynnistää, jotta kintut jo alkavat väsyä.
(Rupeaa selvittelemään piippuaan.)
Pekka Polykarpus (Istahtaa Liisan rinnalle oikealle.) Se taidatkin sinä
itse olla se tämän talon emäntä... josta ne kylällä puhuivat.
Mamman Liisa (Kuin itsekseen tupakkaa pannen.) Isäntäkö häntä lie vai
emäntä. (Pekka Polykarpukselle.) Niitä rautatieläisiäkös sitä sinäkin
olet?
Pekka Polykarpus (Jatkaa omaansa. Pekka Eevastiina keittää huttua.)
Minä tähän jäin asumaan. Jos sattuisi pääsemään rautatien töihin... Ja
samapahan tuo on, missä asuu. (Vetelee savuja.)
Mamman Liisa (Puoli-itsekseen.) Kuuluuhan niitä nyt täällä vilisevän...
miehiä... Missä he kaikki vain kirjoilla lienevät. (Toistellen)
Missä... missä lienevät seurakunnan kirjoissa.
Juikurinen (Palaa.) Siellä se ulkona vaan tuo luojanilma olla
lekottelee entisellään. (Istahtaa Liisan viereen vasemmalle.
Leikkisänä.) Siellä... siellä hän vain luojan ilma olla lököttelee,
niin kuin tää Liisa tässä penkillä istua nököttelee.
Mamman Liisa (Kuin itsekseen, matkien, piippua täyttäen.) Lekottelee ja
nököttelee... (Äkkiä.) Ka, siinähän se Miihkulikin taas!
Miihkuli (On saapunut Matikaisen kanssa.) A vot, Miihkuli tässä!
(Rehvastelee.) Ylen on hyvä Miihkuli... Jos kussa on, niin hyvä on.
Vot, (touhuaa) vot rintaneulat tuo... silkit ja sormukset tuo... ja
(iskee silmää) ja sulhaset tuo. (Istahtaa Pekka Polykarpuksen viereen)
Ylen ihanat sulhaset tuo.
Matikainen (Istahtaa Juikurisen viereen.) "Ylen ihanat tuo!" (Nauraa
sille.)
Mamman Liisa (Pekka Polykarpukselle.) Annappas siitä piipustasi tulta.
Pekka Polykarpus. Häh?
Mamman Liisa (Tarttuu Pekka Polykarpuksen piippuun.) Tulta minä pyysin
piipusta. (Sytyttää Pekan piipusta, niin että molemmat vedellä
loputtavat yhtäaikaa) No... Jo se palaa. (Painaa piippuaan peukalon
kynnellä. Juikuriselle) Sinullapa näkyy olevan hyvät pitkävartiset
lapikkaat. (Puhaltaa savut.)
Juikurinen (Vetelee lapikkaittensa varsia hyvillä mielin, jalkojansa
samalla nostellen ja suoraksi oikoen.) Onhan siinä lapikasta, olkoonpa
sitte kysymys nahkan hyvyydestä tahi tuosta suutaristyöstä.
Matikainen (Vetelee hänkin pieksujensa varsia, jalkojansa nostellen.
Samoin Miihkuli saapastensa varsia ja Pekka Polykarpus pieksujensa.)
Ka, lapikkaan näköisetpähän näkyvät olevan. (Pistäen.) Pieksämäen
"kalakukot". (Nauraa sukkeluudellensa.)
Mamman Liisa (Painelee sormellaan Jukurisen lapikkaan kärkiä, ompelusta
tutkien.) Lapikkaat kun lapikkaat. Mutta eikö oteta ja vaihdeta? Saat
tuommoiset. (Kouraisee helmaansa polvea myöten, nostaa jalkansa ja
vetää lapikkaansa pitkää vartta.) Katso minkälaiset lapikkaat.
(Voitokkaana.) Niin-kuin-niin! (Vetää toisen pieksun vartta.)
Linkun-lankun! (Kaikki oikovat pieksunvarsiansa niin että jalkoja
kohoaa eri aikoina siellä täällä.)
Mikko Siunattu (Saapuu vilkkaana, kuin leikkisänä, hokemalla puhuen.)
No... ka... Siinähän ne jo nyt menevät... siinä... siinähän ne jo
menevät tällä Mamman Liisalla... nää niinkuin kenkä- ja naimiskaupat.