Ulkomaanmatkat 1870-71.
Enebergin tieteellisistä harrastuksista ja opintomatkoista,
jotka muodostavat toht. Holman kirjoituksen pääaineksen,
sisältävät käytettävinäni olevat kirjeet erinäisiä, osaksi sangen
mieltäkiinnittäviä lisäpiirteitä.
Niinpä on varma asia, että Eneberg tultuansa filosofiankandidaatiksi
oli päättänyt valmistautua jumaluustieteelliseen professorinvirkaan
A. W. Ingmanin seuraajaksi. Näin sanoo V. Löfgren eräässä kirjeessä
(24/5 1870), jossa hän kehottaa ystäväänsä luopumaan itämaalaisista
tuumista (joista tämä Pietarista päin oli kirjoittanut) ja pysymään
entisessä päätöksessään. Eneberg itse taasen kertoo Waldemar
veljelleen 1/10 1869, siis vähän sen jälkeen kun oli Keuruulta
palannut: "Opintoni ovat jotenkin edistyneet. Olen lukenut 4
Mooseksen kirjaa ja isomman osan Jesaiasta. Olen vähin miettinyt,
eikö minulle olisi suureksi hyödyksi lukiessani kerätä aineksia ja
sitte kirjoittaa väitöskirja, joka koskisi jotakin kieliopillista
seikkaa seemiläisissä kielissä. Olen alkanut vähän ottaa selkoa
Syyrian kielestä y.m. -- Tötterman ja Johansson menevät molemmat
samaan suuntaan." -- Lähes pari kuukautta (25/11) myöhemmin hän
kirjoittaa: "Lagus on tähän saakka menestyksellä puoltanut venäläisiä
tuumiani [s.o. pyrintöä päästä harjottamaan opintoja Pietariin].
Näinä päivinä hän lähettää kirjeen Pietariin, varustettuna Kothenin
suosituksella." -- Näistä tiedoista päättäen Eneberg lähtiessään
Pietariin tuskin oli ehdottomasti luopunut aikeistaan pyrkiä
jumaluustieteelliseen tiedekuntaan (sillä kyllä kai hän olisi
ilmottanut sen ystävälleen ja asuintoverilleen, Löfgrenille), mutta
toiselta puolen on selvää, että Lagus tahtoi, että hän pysyisi
orientalistina, ja siinä tarkotuksessa ajoi hänen asiaansa. Saattaa
siis olettaa, että Enebergin lopullinen antautuminen "itämaisen
kielentutkimuksen palvelukseen" johtui osaksi hänen varhaisesta
syventymisestään arabian kieleen, osaksi ja kenties pääasiassa
Laguksen kehotuksista ja lupaavista kuvitteluista. Että niin oli
laita, todistavat muutamat muutkin kirjeissä tavattavat lauseet.
Vähän sen jälkeen kun Eneberg oli asettunut Pietariin, Lagus (18/2
1870) kirjoittaa hänelle: "Sinun pitää Pietarissa ankarasti puolustaa
orientaalisen professuurin välttämättömyyttä yliopistossamme siinä
mielessä, jossa tiedät minun harrastavan sitä, sillä muista:
"Res tua tunc agitur etc." --[68]
Ja s.v. (8/12) mainitsee Eneberg Leipzigistä Karin sisarelleen:
"Ennen olin hyvin epätietoinen tulevaisuudestani. Sitten kun erosin
sinusta, on Lagus osaksi suullisesti, osaksi kirjallisesti uskotellut
minulle semmoisia näköaloja, että alan luottaa siihen, että ei anneta
minun nähdä nälkää. Todennäköisesti olen saava semmoisen paikan
Helsingin yliopistossa, että tulen toimeen, enkä silloin enempää
pyydä." --
Ohimennen mainittakoon, että Laguksen kirjeet molemmilla Enebergin
matkoilla yleensäkin vahvistavat sitä käsitystä heidän keskinäisestä
suhteestaan, jonka otteet antavat. Lagus seurasi nuoremman
"tutkijatoverinsa" harrastuksia mitä suurimmalla myötätunnolla,
puhumatta siitä, että hän varusti hänet suosituskirjeillä
ulkomaalaisille orientalisteille. Eneberg puolestaan oli kyllä
kiitollinen siitä ja teki myöskin suosijalleen melkoisia
vastapalveluksia. Niin hän esim. Pietarissa ja Leipzigissä vaivojaan
säästämättä kirjastoista y.m. keräsi Lagukselle tietoja Erik
Laxmanista, jonka elämäkertaa tämä valmisteli. Laxman oli hänestä
"ihana rinnakkaishahmo Castrénille niinkuin Forskål Wallinille".
Saatuaan 2000 mk n.s. kanslerinvaroja ja vietettyään uudesta vuodesta
kolme viikkoa Närpiössä ja toista viikkoa Helsingissä Eneberg
helmikuun ensi päivinä 1870 lähti Pietariin. Siellä Aug. Hagman ja
Johannes Gripenberg[69] ottivat hänet vastaan yhteiseen asuntoonsa
ja opastivat hänen ensi askeleitaan suuressa kaupungissa. Sittemmin
hän asui erillään, mutta maaliskuulla (s.o. jo ennen kuin Gripenberg
huhtikuun alussa oli matkustanut pois) hän palasi heidän luokseen
ja jäi sitte Hagmanin asuintoveriksi.[70] Esiteltyään itsensä
Schiefnerille ja Chwolsonille, antaen edelliselle O. Donnerin ja
jälkimäiselle Laguksen laatiman suosituskirjeen, hän sai tarpeellisia
neuvoja töihinsä nähden ja alkoi sitte Chwolsonin johdolla lueskella
syyriaa, arabiaa ja hepreaa.
Vieras ympäristö pakotti Enebergin myöskin opiskelemaan uudempia
kieliä. Saksaa hän Chwolsonin arvostelun mukaan puhui paremmin
kuin Strandman ja Tötterman, ranskaa hän olisi mielellään oppinut,
mutta koska Kothen oli vaatinut, että hänen tuli oppia venäjää, ja
hän piti sitä uuden matkarahan saamisen ehtona, koetti hän siihen
perehtyä, joskin huonolla menestyksellä; muuten hän sanoo itse
asiassa puhuneensa suomea enemmän kuin vieraita kieliä. -- Ylipäätään
Eneberg huonosti viihtyi Pietarissa. Ajatellen kesän viettoa siellä
hän kirjoittaa: "Tosin tulee minulle ikävä, mutta mitä sille tekee?
-- Uskallan tuskin tunnustaa, kuinka ikävä minulla usein on.
Luonteenlaatuni ei sovi Pietariin. Joskus koetan kyllä olla niinkuin
toiset, mutta ei se aina auta. Vaikeaa on alussa oppia kantamaan
kaikki huolensa sisässään."
Todellisuudessa Eneberg ei jäänytkään Pietariin kesäksi. Jo
toukokuulla hän mietti Suomeen muuttamista -- ehkä Riihimäelle, jota
hän arveli sopivaksi paikaksi sentähden, että sieltäpäin olisi mukava
käyttää Yliopiston kirjastoa. En kuitenkaan tiedä, oliko hän sinne
muuttanut vai oliko hän Pietarissa, kun ilmaantui aivan erikoinen syy
palata kotimaahan, jopa Närpiöön asti. Hän sai näet tiedon vanhan
äidin sairastumisesta, ja sen johdosta hän riensi häntä tapaamaan
ja olikin läsnä, kun äiti kuoli 4 p. heinäkuuta. Sen jälkeen hän
Waldemarin y.m. sisarusten kanssa oleskeli muutamia viikkoja
Trutörnilla, mutta elokuulla Tullus jälleen oli Helsingissä, mistä
hän kirjoittaa veljelleen ja sanoo asuvansa samassa talossa kuin
V. Löfgren, vaikkei yhdessä hänen kanssaan, vaan rouva Palmqvistin
luona samannimisen talon ylimmässä kerroksessa. Pietariin hän palasi
syyskuun alussa.
Tultuaan siihen käsitykseen, ettei Pietari tarjonnut hänelle
erikoisia edistysmahdollisuuksia, Tullus oli päättänyt muuttaa
Leipzigiin. Hän oli sitä varten saanut 3000 markan apurahan ja
valmistautui nyt matkustamaan Saksaan. Siinä mielessä hän kirjoittaa
sisarelleen (26/10): "Alkaa vähän tuntea olevansa kuin taivaan lintu
ilman satamaa -- mutta siihenkin voi tottua. Maailma näyttää kesästä
laskien paljon muuttuneen -- mutta jos me kukin teemme voitavamme,
ei meidän kuitenkaan tarvitse tuntea katkeraa surua. -- -- Minun on
nyttemmin vaikea sanoin antautua tunteiden alalle. Tulee parhaiten
toimeen kaikkien ihmisten kanssa, jos on tunteellinen niin, ettei
kukaan sitä näe. Ainakin sen on Pietari minulle opettanut. -- -- Älä
sentään luule, etten minä pidä sinusta niinkuin aina." -- --
Marraskuun alussa Tullus lähti Leipzigiin. Matkastaan sinne ja
olostaan siellä hän on, niinkuin ennen Pietarista, kirjoittanut sekä
Waldemarille että Karmille, ja otan tähän kummankin kirjeistä kohtia,
jotka tuntuvat kuvaavilta ja mielenkiintoisilta:
Veljelle Tullus kirjoittaa Leipzigistä (8/11): -- "Wilnaan saakka
oli seurassani enimmäkseen juutalaisia, Preussin läpi sotamiehiä ja
rekryyttejä, jotka matkustivat sotaan ja olivat sangen hupaisia.
Pari täytti niin ahkerasti kenttäleiliänsä, että he eräällä asemalla
jäivät junasta. Berlinissä viivyin päivän. Loistokkaisuudessa
Berlin ei ole Pietarin veroinen, mutta miellyttävämpi se on. --
Sunnuntaiaamuna tulin tänne. -- Tänään olen kirjoitettu yliopistoon,
olen saanut rehtorin kädenpuristuksen, yliopiston statuutit ja lipun,
joka vapauttaa minut muista viranomaisista kuin yliopiston. -- Tunnen
olevani kovin yksin täällä. [Parooni von Rosen ainoa tuttava.]
Jos mielentilani olisi entinen, tulisin varmaan sairaaksi sulasta
ikävästä; mutta minä olen, Jumalan kiitos, voimistunut, niin että
menestyn, kun vain saan ruokaa ja juomaa." --
Pian Tullus alkoikin hyvin viihtyä Leipzigissä. Hänen onnistui saada
hyvä asunto vanhan, kiltin rouvan luona, joka elähtäneen tyttärensä
kanssa hoiti häntä mitä ystävällisimmin, ja sitte hän pääsi työhön
käsiksi ja teki tuttavuuksia. Sisarelleen hän kirjoittaa (15/11):
"Kyllä minä paljon kaipaan äitiä, ja kaipaukseni on senlaatuinen,
ettei se vähene; mutta elämällä on vaatimuksensa ja työtä on
tehtävä -- se on kumminkin pääasia." -- Ja edelleen (8/12): "On jo
myöhäinen ilta. Tulen juuri pelkkien orientalistien ja Fleischerin
oppilaitten seurasta. Meillä on tapana joka torstai-iltana kokoontua
erääseen n.s. Kneipeen ja yhdessä juoda pari lasia olutta ja samassa
keskustella asioista, jotka enimmin kiinnittävät mieltämme. -- Lähin
tuttavani on parooni von Rosen. Hän on nuori ja tavattoman älykäs.
Tietojen hankkiminen on hänelle leikkiä. Fakkitietoja hänellä
onkin enemmän kuin minulla. Mutta luullakseni on minulla kuitenkin
laajemmat yleistiedot. -- Luonteeltaan hän on avonainen, kelpo
mies. -- Joka keskiviikkoiltana olen Rosenin ja erään unkarilaisen
juutalaisen, todellisen neron, toht. Goldziherin kanssa dosentti,
toht. Kautschin luona, jolloin valmistaudumme Fleischerin luennoille.
Kautsch on nainut ja kunnon mies." --
Kuukauden lopulla (26/12) Tullus laajassa kirjeessä esittää
veljelleen tulevaisuudensuunnitelmiaan. -- "Eihän minulla oikeastaan
ole niin suurta toivoa, mutta Lagus on kuitenkin osottanut minulle
semmoisen uran, etten voi olla harrastamatta eteenpäin siihen
suuntaan. Hän kiinnittää suureksi osaksi minuun toivonsa itämaisen
professorinviran uudestaan-elpymisestä ja arvelee, että meillä
pian on oleva kaksi orientaalista professuuria yhden sijasta"
-- s.o. vakinainen ja ylimääräinen, ja jommankumman ajattelee
Eneberg voivansa saada. Mutta työtä vaaditaan paljon. -- "Kelpo
orientalistilla täytyy olla mahdoton lukeneisuus. Hänen täytyy
oikeastaan tuntea kaikki itämaiset kielet, joskin hän valitsee yhden
pääaineekseen. Niin kehotti minua Fleischer heti alussa lukemaan
persiaa ja turkkia. Sitä olenkin tehnyt, ja varsinkin turkkia luen
suurella mielenkiinnolla. Kuitenkin tulee arabia pääkielekseni
ja seemiläinen filologia siksi aineeksi, johon tahdon suunnata
kirjailijatoimeni, jos minulla on kykyä siihen. -- Työ on tullut
minulle rakkaaksi, ja sitä aion jatkaa, niin kauan kuin Jumala suo
minulle voimia."
Sisarelleen Tullus (7/1 1871) kuvaa juhlien viettoa vuoden
vaihteessa: "Rosen ja minä vietimme yhdessä jouluaaton juoden
lasin huonoa Düsseldorfin punssia. Herttainen emäntäni yllätti
minut pienellä joulukuusella ja joululahjoilla. Sain näet yhden
parin huopatohveleita, pari suurta, hyvää kakkua ja -- arvaappas
mitä? -- kolme kpl. yömyssyjä, senmuotoisia kuin meidän patalakit.
Leipzigiläiset, niinkuin muutkin saksalaiset, nukkuvat aina kylmissä
huoneissa, ja _silloin_ tarvitaan semmoisia päähineitä. Olen minäkin
koettanut pari kertaa yöksi vetää myssyn korvilleni, mutta aamulla
se on ollut ties missä. Uudenvuodenaattona Rosen ja minä myöskin
olimme yhdessä. Isännällä on ravintola, jossa tarjotaan ainoastaan
olutta. Siellä istuu herroja ja naisia kullakin olutmukinsa, ja elämä
on kaikin puolin siistiä. Siellä Rosen ja minäkin olimme katsellen
yleisöä. Klo 12 tarjottiin isännän kustannuksella lasillinen
jonkunlaista bishofia, ja niin juotiin sydämellisesti uuden vuoden
malja." -- -- "Eilen Rosen muutti minun luokseni asumaan. Me
asumme sangen mukavasti, hiljaisesti ja rauhallisesti kolmannessa
kerroksessa. Kummallakin on sohvansa, pöytä edessä, ja kirjahyllynsä.
Sellainen on opintoahjo, ja täällä on toden totta reippaasti työtä
tehtävä, kun vain Jumala antaa voimia ja terveyttä. -- Rosen on
näöltään terve ja älykäs, ei oikeastaan kaunis, paitsi silmiä ja
otsaa. Hän on vaaleaverinen ja kalpea, minua lyhempi ja hintelämpi."
--
Vasta maaliskuun keskivaiheilla Tullus jälleen kirjoitti omaisilleen.
Vaitiolon aiheutti toiselta puolen väsymätön työ, toiselta puolen
seurustelu vanhan ystävän A. W. Jahnssonin kanssa, joka helmikuun
alussa oli tullut Leipzigiin. Kirjeestä Waldemarille otan seuraavan
kohdan (12/3): "En voi luopua ajatuksesta matkustaa itämaille, ja
sisin ajatukseni on, että minä tultuani tohtoriksi koetan saada
stipendin sitä varten. Kielitieteellisessä suhteessa se olisi
minulle hyvin tärkeää. -- Muuten on seemiläisen lingvistiikan laita
merkillinen. Suurimmilla orientalisteilla on siitä mitä tavallisimpia
mielipiteitä [toisin sanoen: varsinaiset lingvistiset tutkimukset
seemiläisten kielten alalla olivat silloin tuskin alullaan], ja
minä huomaan, että juuri harrastukseni siihen suuntaan estää minua
pääsemästä likeiseen suhteeseen Fleischeriin. Siitä olen oikein
murheellinen, mutta en voi sitä auttaa; sillä eihän minua haluta
uhrata elämääni arabialaisten käsikirjoitusten julkaisemiseen." --
Samassa kirjeessä Tullus sanoo itsestään: "minä kuulun kerran
kaikkiaan niihin, jotka eivät voi huvitella yksikseen, mutta
myöskään eivät epäile liittyä seuraan". Tämä selittää, miksi hän
niin paljon nautti Jahnssonin seurasta. Jahnsson oli nimittäin hyvin
yritteliäs, ja vaikka hän puhui huonosti saksaa, hän rohkeasti
lähestyi saksalaisia jollakin naivilla suoruudella herättäen heissä
myötätuntoa ja luottamusta. Näin Enebergkin pääsi entistä enemmän
tutustumaan saksalaiseen porvarissäätyyn, josta hän tunnustaa paljon
pitävänsä. Sillä välin ystävykset keskenään puhuivat latinaa, syystä
että Lagus oli kehottanut Tullusta välttämättömästi kirjoittamaan
väitöskirjansa latinaksi ja että hänen senvuoksi täytyi myöskin
valmistautua puolustamaan sitä samalla kielellä.
Toukokuun loppuun saakka Eneberg oleskeli Leipzigissä. Koska minun
ei ole tarpeen puhua hänen opinnoistaan (joista Holma on tehnyt
selkoa), otan hänen viimeisistä kirjeistään ainoastaan seuraavat
rivit (sisarelle 25/5): "Tulen siis eroamaan Rosenista, joka
seitsemän kuukautta on ollut minulle uskollinen toveri, vaikkemme
me, saksalaiseen tapaan, vielä sinuttelekaan toisiamme. Hän on
hyvin tavaton ihminen: nuori, vilkas, varustettu mitä rikkaimmilla
taipumuksilla ja niin ymmärtäväinen ja varma olennossaan, että
tuskin uskon minkään intohimon voivan häiritä hänen toimiaan. Eikä
hän sentään ole uskonnollinen, vaan mitä terävin epäilijä. Hän
tulee varmaankin kerran saamaan mainion sijan tieteen alalla, aivan
toisenlaisen kuin minä, joka, vaikka teenkin työtä voimieni takaa,
kuitenkin pohjaltani olen ja pysyn runollisena haaveilijana. Rosenin
muotokuvan saat nähdä kahdessa painoksessa, ryhmässä, jossa minäkin
olen, ja erikseen." --
* * * * *
Toukokuun lopulla tuli Kaarlo Bergbom sisarensa ja lankonsa,
häämatkallaan olevan Augusta ja Oskar af Heurlinin, kanssa
Leipzigiin. Heidän ja Jahnssonin seurassa Eneberg lähti Dresdeniin,
josta hän kirjoitti: "Vasta täällä, kiitos olkoon Sixtiniläisen
Madonnan, minäkin tunnen, että oikeaa taidenautintoa saattaa olla
olemassa", ja jossa päätettiin yhdessä tehdä huviretki Veneziaan.
Hetken ja parikin Tullus kustannusten vuoksi epäili, mutta tilaisuus
ja seura olivat harvinaisen otolliset. Hän kirjoitti ja pyysi
Waldemarilta 200 mk lainaksi ja heittäytyi vapaaksi. --
Tämän matkan, josta jo ennenkin, kertoessani Bergbomista, olen
tietoja antanut, on Tullus laajimmin kuvannut kirjeessä sisarelleen
(Kielistä 21/6). Siitä otan joitakuita kohtia. München: "Katolilainen
jumalanpalvelus, jossa Dresdenissäkin olin ollut, mutta jonka
täällä näin taikka oikeammin kuulin vielä puhtaammassa muodossa,
vaikutti minuun paljon." -- Tyroli: "Et voi kuvitella, mikä maa
Tyroli on. Suurenmoisempaa luontoa ei voi ajatella. Lumihuiput,
vihannat vuorenrinteet, voimakkaat vuoripurot tekevät niin mahtavan
vaikutuksen korvaan ja silmään yhdellä kertaa, että mykistyy
hämmästyksestä ja ihailusta." -- Venezia: "Oli niin outoa tulla
Veneziaan, että melkein luovun kertomasta. Ei mitään vaunujen
kolinaa, ei mitään tomua suuressa kaupungissa kirkkaimpana
kesäpäivänä -- se oli sentään jotakin aivan uutta. -- Se oli ihanin
kaupunki, minkä eläissäni saan nähdä. Kulku Canale grandella on
äärettömän hurmaava. -- Olin monta kertaa jumalanpalveluksessa
San Marcon kirkossa. En voisi ruveta katolilaiseksi, mutta jos
suoraan sanon ajatukseni, niin ovat katolilaiset, suuri enemmistö,
hurskaampia kuin protestantit. Näin joka päivä niin monen Venezian
kirkoissa suurimmalla hartaudella rukoilevan. Yli kaiken, mitä
Veneziassa näin, asetan kumminkin dogien palatsin." -- Milano:
"Pietarin jälkeen on se loistokkain näkemistäni kaupungeista. Vaikka
asetan Venezian paljon Milanon edelle, ei edellisessä kuitenkaan
ole kirkkoa, joka vastaa Milanon tuomiokirkkoa. Itse rakennuksessa
on hartautta. Tuntee oman mitättömyytensä ja Jumalan ihanuuden, kun
astuu sisään." -- Lago maggiore: "Järvi saarineen on kyllä kaunis,
mutta luullakseni niitä kiitetään liiaksi. Me suomalaiset vaadimme
jotakin erinomaista tullaksemme siitä enemmän ihastuneeksi kuin
siitä, mitä meillä itsellämme on." -- Sveitsi: "Lago maggioresta
tulin Sveitsiin, jossa matkustin postivaunuissa. Lähes kolme tuntia
nousin S:t Gotthardia, kävellen lumikinoksissa ja vuorenrinteitä ylös
sekä jalkaisin että 'käsin'; hikoilin kauheasti, mutta saavuttuani
huipulle, jossa on ravintola, rupesi minua aika lailla palelemaan,
otin ryypyn, ja sitte alkoivat vaunut kiitää alaspäin. Kyllä
Sveitsi on ihmeteltävä, ja monta ihanaa näköalaa siellä silmälle
avautui. Kuitenkin vaikutti minuun Tyroli melkein voimakkaammin.
Vierwaldstätterjärvi, jota kuljin höyrylaivalla, oli kamalan kaunis.
Tultuani Luzerniin alotin rautatiematkani tänne" -- Kieliin.
Italianmatka teki, että Eneberg ei tullut käyneeksi Berlinissä,
johon hän oli halunnut lähemmin tutustua, eikä Greifswaldissa,
jossa oli aikonut kuunnella prof. Ahlwardtin luentoja. Sitä vastoin
hän Kielissä prof. Nöldeken luona vielä menestyksellä jatkoi
töitään väitöskirjansa hyväksi. Sieltä hän kirjoitti Waldemarille
muutamia sanoja matkansa merkityksestä yleensä (23/6): "Kyllä
ulkomaanmatka kumminkin tekee hyvää. Vastoinkäymisiä tietenkään ei
voi kokonaan välttää, mutta se on vähäpätöistä verrattuna siihen
yleiskatsaukseen ihmiselämään, jonka se tarjoo. Minulle on matka
sitä paitsi merkinnyt niin paljon sen vuoksi, että se on tuottanut
minulle selvän käsityksen tieteestä, jonka olen ottanut elämäni
harrastukseksi. Enimmän osan ulkomaallaoloani olen tehnyt kelpo
lailla työtä. Viime kuukaudet ovat enemmän kuluneet yleisiin
mietiskelyihin. Nyt seuraa vielä ankara toimikausi ja sitte kotia.
-- Vaikutelmani Leipzigistä ovat yleensä sangen hyviä. Fleischeristä
erosin erittäin ystävällisesti. Fleischerin etevimpien oppilaitten,
Goldziherin ja Rosenin, kanssa olen myöskin hyvissä väleissä. Rosen
on minulle todellinen ystävä, ja Goldziher, jota minä hänen ollessaan
Leipzigissä kohtelin yhtä ylpeästi kuin hän kohteli minua, näyttää
nyttemmin lämmöllä muistelevan 'der Scheik von Finland', joksi minua
sanottiin. Hän on lähettänyt minulle valokuvansa j.n.e." -- --
Elokuun 1 p:ään Tullus viipyi Kielissä. Sitte hän matkusti
Kööpenhaminan, Lundin ja Tukholman kautta kotia. Varsinkin Ruotsia,
"tuota rakasta maata", oli hän kauan halunnut nähdä, niinkuin usea
lause kirjeissä todistaa. Se oli ulkomaista hänen sydäntään lähinnä;
vahinko ettei ole kirjettä, josta näkisi minkä vaikutelman hän siitä
tositeossa sai.