IV.

Viimeiset vuodet kotimaassa 1871--74.

Mitä tulee näiden vuosien tieteellisen työn tuloksiin, nimittäin

että Eneberg joulukuussa 1872 lisensiaattiarvoa varten julkaisi

ensimäisen osan ja marraskuussa 1874 dosenttuuria varten toisen

osan arabialaisia pronomineja koskevaa vertailevaa tutkimusta,

sekä niiden arvosteluun, ei ole mitään tärkeää lisättävänä; sitä

vastoin on tältäkin ajalta tietoja hänen yksityisestä elämästään ja

mielentilastaan.

Opettajatoimi normaalilyseessä -- ensi vuonna ruotsin- ja

suomenkielissä, toisena kreikassa ja ruotsissa -- vei paljon aikaa,

niin että Tullus keväällä 1872 valittaa sentähden myöhästyneensä

tieteellisissä puuhissaan. Mutta antoihan se toiselta puolen tuloja

ja tyydytystäkin. "Oppilaani näyttävät", hän kirjoittaa sisarelleen,

"olevan tyytyväisiä minuun, ja se ilahduttaa minua. On hyvä että

kumminkin kelpaa johonkin." -- Luonnollisesti Tulluksella ei nyt

enemmän kuin ennenkään ollut tapana usein näyttäytyä vanhojen

toverien ja ystävien seuroissa, joihin hän kuitenkin aina oli

tervetullut. "Kluuvin kahvilassa" (1860-luvulla Kluuvikadun varrella,

nykyisen Kämpin hotellin tontilla, 1870:n vaiheilla Aleksanterink.

9:ssä ja v:sta 1873 saman kadun eteläpuolella, toisessa talossa

Mikonkadun kulmasta Ekbergille päin), pohjalaisten tunnetussa

olopaikassa tavattiin Tulluskin -- harvemmin iltaisin, mutta 1872--74

säännöllisesti päivällisvieraana.

Juuri näiltä vuosilta ja mainitusta kodikkaasta kahvilasta on

minulla useimmat mieskohtaiset muistot Tullus Enebergistä. Tosin

minä asuin vuonna 1871--72 Waldemar Enebergin kanssa Fabianinkadun

4:ssä, Kasarmintorin kulmassa, mutta kun Tullus kävi meillä, istuivat

veljekset enimmäkseen kahdenkesken puhuen omista asioistaan, ja

minä pysyttelin huoneessani. Kluuvissa sitä vastoin oli seurustelu

tavan mukaan yhteistä saapuvilla olevien kesken. Tulluksen olentoa

leimasi aina vakava, mietiskelevä, alakuloinen ilme, joka oli

sopusoinnussa hänen lyhyenlännän, tanakan ruumiinrakenteensa ja

tasaisen liikkumistapansa kanssa. Hänen säännöllisen kauniissa

kasvoissaan oli taajan, tumman tukan ympäröimä leveä otsa vallitseva,

silmät olivat avonaiset, kirkkaat, paksu huuliparta melkein peitti

suun, leuka oli kapea ja ihonväri tummanlainen. Hän huokaili

usein ja valitti väsymystä, jonka ahkera työ aiheutti, ja myöskin

päänkivistystä. Mutta seurassa, kun keskustelu kävi vilkkaaksi,

Tulluskin vilkastui sen mukaan. Paraasta päästä vakavat väittelyt

vetivät häntä puoleensa, mutta saattoi hän joskus herttaisesti

nauraakin onnistuneelle vitsille. -- Kerran muistan hänen erityisellä

innolla olleen mukana. Se oli kyllä vähän ennen nyt puheena olevaa

aikaa, mutta sopinee ehkä sentään parhaiten tässä mainittavaksi.

-- Toisena joulupäivänä 1869 oli Kluuviin kokoontunut joukko

Helsinkiin jääneitä pohjalaisia. Tahdottiin pitää hauskaa ja joku

-- mahdollisesti Nervander, jollei Tullus itse -- ehdotti, että

yhteisesti toimitettaisiin sanomalehti, johon kukin antaisi lisänsä.

Tullus oli siitä erittäin huvitettu ja sepitti följetongin: "Torpets

engel, en vinterroman af Den Tyste." Se alkoi: "Eräässä Suomen

synkistä, ihanan alakuloisista honkametsistä oli pieni katoavaisuuden

varjoja kohti kallistuva mökki. Sen vastikään rakennetuilla

portailla istui iäkäs mies, jonka lumivalkeita kiharoita valaisivat

aamuauringon kullankeltaisen hehkun purppurasäteet." -- Ja sitten

kerrotaan neljässä luvussa samaan liioiteltuun romanttispateettiseen

tyyliin, että ukolla oli kuvankaunis tytär, joka isänsä kuoltua meni

naimisiin ja sai lapsen, oikean ihmelapsen, mutta silloin tapahtui

eräänä kylmänä talviyönä, että rosvojoukko surmasi koko torpanväen.

"Semmoinen oli heidän traagillinen loppunsa, emmekä voi muuta kuin

itkeä kaipauksen kyyneliä heidän kesävihannoille haudoilleen." --

Samassa lehdessä on runo, jossa lyhyesti karakterisoidaan muutamia

tunnettuja tyyppejä Kluuvin kahvilasta ja m.m. Tullustakin:

"Der sitter Tullus i en vrå

med höstlig natt i blick --"

sanoilla, jotka osottavat ystävien uskaltaneen laskea pilaa hänen

alakuloisuudestaan. -- Rakastettavin Tullus sentään oli kahdenkesken

ystävän kanssa, johon hän oli oppinut luottamaan. Hän oli silloin

avonainen, ja esittäessään mietteitään ja tunteitaan hän sai toisen

oivaltamaan, kuinka rehti ja oikeamielinen hän oli muita kohtaan,

kuinka herkkä ja hieno omassa tunne-elämässään, kuinka puhdas

pyrinnöissään.

* * * * *

Mielellään Tullus olisi lähtenyt kesäksi (1872) Närpiöön, mutta

väitöskirja, jonka hän tahtoi saada valmiiksi syksyksi, esti häntä

siitä. "Kyllä tulen monesti", hän kirjoitti sisarelleen, "toivomaan

olevani Trutörnilla; mutta minun täytyy ottaa vaari ajastani

saadakseni jotakin toimeen. -- Olenhan jo päässyt askelen eteenpäin,

mutta vähän on vielä saavutettu. En ole oikeastaan kunnianhimoinen --

mutta olisihan sentään hyvä, jos voisi toimittaa jotain kelvollista

maailmassa ja sen ohella saisi hiukkasen onnea yksityisen elämänsä

varalle." -- Hän oleskeli siis Helsingissä ja myöskin Lohjalla

toimittaen väitöskirjaansa painokuntoon.

Lukuvuodelta 1872--73 on säilynyt koko sarja kirjeitä, jotka

Tullus on kirjoittanut Waldemarille tämän ollessa ulkomailla

Aleksanterinstipendillä. Niissä on tietoja Helsingin elämästä ja

varsinkin kaikesta, joka saattoi olla mielenkiintoista Waldemarille;

vähemmän kirjoittajasta itsestä. Ensimäisestä huomaa kuitenkin,

että hän oli mukana, kun Nervander syyskuulla Kluuvin kahvilassa K.

Bergbomille, Jaakko Forsmanille, B. O. Schaumanille y.m. ystäville

luki ääneen uuden murhenäytelmänsä "Kungabarnen", joka teki

Tullukseen edullisen vaikutuksen. Kahdessa seuraavassa kirjeessä hän

mainitsee enemmän itseään koskevaa. (28/10): "Tötterman on määrätty

vastaväittäjäkseni. Hän näyttää käsittävän asian niin juhlallisesti

ja vakavasti, että melkein pelkään. Painatus on käynyt hitaasti.

Kuitenkin ladotaan neljättä arkkia, eikä tutkimus tulekaan paljoa

pitemmäksi. -- (8/12): Rakas veli! Anna anteeksi, että olet saanut

odottaa kirjettä. Syy on se, että olen niin ollut väittelymietteissä,

että olen tuntenut olevani kykenemätön kaikkeen muuhun, kuin mihin

olen ollut pakotettu. Väittely tapahtui eilen -- ja _loistavasti_

(med glans), niinkuin on tapa sanoa. Ihmiset kummastelivat suuresti,

että niin sujuvasti puhuin latinaa. Kummissani olin itsekin, sillä

siinä tuli acc. c. inf. quippe quod y.m. aivan kuin olisin kauankin

niitä käyttänyt. Töttermanin vastaväitteet olivat mielestäni

jotenkin ala-arvoisia, vaikka tiedänkin, että teoksessani, niinkuin

vasta-alkajan ainakin, on oleellisia puutteita. -- -- Luonnollisesti

huvittelin eilen parhaimman mukaan. Väittelypäivällisiin olin paitsi

viranomaisia kutsunut Synnerbergin, Geitlinin ja Lindeqvistin,

joiden kanssa olin harjotellut latinaa, sekä Donnerin, joka jollakin

mielenkiinnolla seuraa opintojani. Jahnssonkin tuli, vaikka melkein

luulin hänen jäävän pois, päästäkseen tapaamasta Lagusta. Lagus ja

Jahnsson ovat näet kaikkea muuta kuin hyvissä väleissä. Hauskaa oli

yhdellä kertaa vastaanottaa niin paljon ystävällisyyttä kuin eilen."

-- Sen ohella saamme tietää, että koulutyötä oli paljon ja että

raha-asiat tuottivat huolta. Vähän myöhemmin Tullus kuitenkin sai

Rehbinderin stipendin. Sen nojalla hän olisi kohta tahtonut vähentää

tuntimäärää koulussa, mutta rehtori Kihlman pani vastaan. Vasta

seuraavaksi lukuvuodeksi oli helpotus saatavissa.

Kun lukukausi oli päättynyt, Tullus kirjoittaa (20/12):

"Huomen-aamulla matkustan Konradin kanssa Närpiöön nauttiakseni

pari viikkoa maalaiselämää. Tuntuu hupaiselta jälleen kerran tulla

kotiseuduille, varsinkin kun en ole siellä käynyt 2 1/2 vuoteen.

-- -- Olen jotenkin tyytyväinen, sillä minä olen aika hyvin

menestynyt tänä lukukautena. Tötterman antoi eilen lausuntonsa

tiedekunnassa, ja se oli sangen hyvä, mutta lyhyt ja perusteeton.

Lagus sanoi tiedekunnan yleisen mielipiteen olleen, että olin

suorittanut hyvän opinnäytteen. Tötterman ei ole erittäin perehtynyt

lingvistiikkaan." --

Seuraavat kirjeotteet ovat kevätpuolelta 1873: (11/3) "Teen

työtä kuin orja 1/2 7:stä aamulla 1/2 9:ään illalla. Kristoffer

[Cronström], [E. A.] Benzelstjerna, [W.] Churberg, [O.] Lilius

ja minä olemme alkaneet ottaa tunteja englannin kielessä Sir

Kleineh'n luona. Eihän minulla oikein olisi aikaa siihen, mutta

ajatukseni ovat yhä kiintyneet Itämaihin, ja jos sinne pääsen, on

englanti välttämätön. -- -- En tiedä vielä mihin menen kesäksi,

kenties Lohjalle. Muuten viihdyn varsin hyvin omassa huoneessani

[Tollanderin talossa Hakasalmen kadun varrella], jossa minulla nyt

on oma pulpetti ja oma kahvikeitin, jonka sytytän klo 6 aamulla.

Kahvini on erittäin hyvää, ja olen terveempi kuin ennen tehden

työtä seisoen".[71] -- (26/3): "19 p. syntymäpäivänäni, oli minulla

julkinen lisensiaattitutkinto. Samana päivänä näyteltiin ensi kerran

Nervanderin 'Kungabarnen'. En olisi voinut kuvitella, että yleisö

vastaanottaisi uuden kappaleen niin äärettömän kylmästi. Epäilemättä

on siinä monta heikkoa kohtaa, mutta on siinä myöskin monta

loistavaa, se on kieltämätöntä ja on tunnustettukin. -- Uskallan

olla sitä mieltä, että kappale ansaitsee huomiota, vaikka yleisö

ei ottanut sitä oivaltaakseen. -- Olen jo alkanut kirjoittaa uutta

väitöskirjaani, joka on oleva edellisen jatko."

Keväällä olivat maisterinvihkiäiset; lisensiaatteja oli vain kolme,

Tullus, Jahnsson ja T. Aminoff, joten he eivät voineet ajatella

vihkiäisten kustantamista. He siis lunastivat diploominsa ilman

juhlallisuutta, ja ensinmainittu kertoo vihkiäispäivänä esiintyneensä

tohtorihatussa. Sittemmin hän 17/6 "kirjakuormansa kanssa" lähti

Lohjalle asettuakseen Virkbyhyn asumaan, samaan paikkaan, missä

työ edellisenäkin suvena oli hyvin sujunut. Sieltä hän kirjoittaa

sisarelleen (31/7): "Elän taas kokonaan työssäni, ja aika kuluu

nopeasti. Dosenttuuri-väitöskirjani on välttämättömästi tänä

lukuvuotena tuleva valmiiksi. Ensi keväänä ryhdyn ponnistuksiin

saadakseni matkustaa Itämaille. Jos vain saan olla yhden tai pari

vuotta siellä ja pysyn terveenä, niin on kaikki käyvä hyvin.

Kumminkaan eivät harrastukset koskaan lopu. Mutta onhan työ elämän

oikea ilo." -- Muuten Tullus hartaasti odotti Waldemaria, joka oli

ilmottanut tulevansa elokuun keskivaiheilla -- "eivät muut kuitenkaan

ymmärrä minua niinkuin omaiset".

Syksystä 1873 vuoden loppuun 1874 ei ole olemassa muuta kuin kaksi

sisarelle kirjoitettua kirjettä, joissa Eneberg puhuu yksityisestä

elämästään. Toisessa (12/4 1874 -- sama kirje, josta jo ennen, siv.

334, on muutamia rivejä otettu) hän sanoo koko lukukauden olleensa

enemmän kuin koskaan ennen toimiensa sitoma. Paitsi tunteja,

joita hänellä vielä oli koulussa, oli hän ottanut vaivalloisen

tehtävän valmistaa erään nuorukaisen ylioppilastutkintoon, ja sitte

väitöskirja. Yhteen aikaan kevätpuolella hän oli jo suostunut

vastaanottamaan erään lehtorinsijaisuuden normaalikoulussa varmassa

toivossa, että myöhemmin tulisi saman viran vakinaiseksi haltijaksi.

Syynä siihen oli kai se, että kuvittelut professorinpaikasta

yliopistossa olivat niin epämääräisiä ja että epävakaisen

taloudellisen aseman tuottamat huolet häntä vaivasivat. Kumminkin

hänen ystävänsä yliopistossa saivat hänet vieläkin luopumaan varman

tulevaisuuden toiveesta ja edelleen antaumaan tieteelle. Hän oli,

kertoo hän, hakenut Aleksanterin stipendiä lähteäkseen Parisiin ja

Lontooseen -- ei kuitenkaan välittömästi jatkaakseen entisiä töitään,

vaan tutkiakseen nuolenpääkirjoitusta.

Mitä tämä tutkimussuunnan käänne tiesi, sitä Tullus ei lähemmin

sisarelleen selittänyt, mutta se johtui siitä, että juuri tähän

aikaan meilläkin oli melkoista huomiota herättänyt arvelu, että

eräs nuolenpääkirjoituksissa tavattu kieli ehkä oli suomalaisen

kieliryhmän sukua. Ei ainoastaan kielentutkijat, kuten Lagus,

Otto Donner y.m., vaan muutkin tiedemiehet, niinkuin etenkin Yrjö

Koskinen, jopa suomalaisuuden harrastajat yleensäkin katsoivat

erittäin suotavaksi, että joku meikäläinen ryhtyisi kysymystä

selvittämään. Olisihan se kumminkin merkillistä, niin kuviteltiin,

jos muinaisesta Assyriasta, tuosta inhimillisen sivistyksen

vanhimmasta kotimaasta, saataisiin joitakin tietoja Suomen suvun

esivanhemmista! Nämä kuvittelut ovat sittemmin osottautuneet

turhiksi, mutta tietenkään ei arvotuksellinen kysymys voinut olla

viehättämättä Enebergiäkin, varsinkin kun hän käymällä siihen käsiksi

tiesi itselleen avautuvan tien kauan ikävöimilleen itämaille.

Eneberg sai kuin saikin Aleksanterin stipendin, julkaisi syksyllä

väitöskirjansa dosenttuuria varten, ehdotettiin kohta sen jälkeen

(ja nimitettiin 17/1 1875) itämaisten kielten dosentiksi ja lähti

joulukuulla matkalleen. Sitä ennen hän kuitenkin -- varmuuden vuoksi!

-- oli hakenut kreikan kielen lehtorin virkaa Viipurin lyseessä, ja

1/4 1875 Lagus kirjoitti Parisiin Synnerbergin ilmoittaneen, että

hänet oli lehtoriksi nimitetty.

V

Viimeinen matka 1874--76.

Parisissa Enebergin tuli kuuluisan Oppertin johdolla perehtyä

nuolenpääkirjoitukseen sekä yleensä niihin kysymyksiin, jotka olivat

yhteydessä siihen kohdistuvien tutkimusten kanssa. Hänen sieltä

kirjoittamistaan kirjeistä Waldemarille näyttää vain kaksi säilyneen,

ja niistä ovat lähinnä seuraavat otteet.

(Uudenvuodenpäivänä 1875:) "Leipzigissä viivyin kolme päivää

seurustellen vanhojen ystävien ja tuttujen kanssa. Ihmiset siellä

olivat erittäin kohteliaita. Varsinkin osotti Fleischer semmoista

ystävällisyyttä minua kohtaan, etten olisi voinut sitä odottaakaan.

Keskiviikkona 16 p. saavuin tänne, ja jo seuraavana päivänä muutin

nykyiseen asuntooni Rue Bonaparte 27, jossa sinäkin lienet asunut.

-- -- Oppertin luona kävin joku päivä tuloni jälkeen. Minulla

oli Fleischerin antama suosituskirje, ja se kai vaikutti, että

hän kutsui minut päivällisille. Muutenkin on hän kohdellut minua

erittäin ystävällisesti. Hän luennoi kaksi kertaa viikossa Collége de

France'ssa, ja tietysti kuuntelen molempia luentoja. Toinen koskee

seemiläistä, toinen turaanilaista nuolenpääkirjoitusta. Oppert

näyttää olevan täysin vakuutettu meidän kielemme sukulaisuudesta

tämän murteen kanssa. Olen vähin koettanut kykyäni selittää

ihmeellisiä merkkejä, mutta luonnollisesti olen päässyt vain hiukan

eteenpäin. Kuitenkin Oppert luulee, että minä jo kolmen kuukauden

päästä olen melkoisesti asiaan perehtynyt. -- Tarpeellisiin kirjoihin

tulee minulta menemään paljon rahaa. Täällä ei saa lainata kirjoja,

vaan ainoastaan kirjastoissa käyttää. Minulle, joka olen tottunut

omassa kamarissani penkomaan kirjojani, ei se riitä. Sitä paitsi

on minun ajateltava apukeinoja, joita kotia tultuani voin käyttää.

Kaiken tämän vuoksi täytyy minun elää ylen säästäväisesti. Asiani

ovat nyt sillä kannalla, että minun on tultava toimeen kesäkuuhun

asti 1500:lla frangilla, s.o. 300:lla frangilla kuukaudessa." --

Vaikka Tullus myöntää suurkaupungin loiston häntä monasti

häikäisevän, ei Parisi miellyttänyt häntä enemmän kuin ennen Pietari.

Eikä ihme, kun ajattelee kuinka hänen tapansa oli kokonaan antautua

työhönsä. Nauttiakseen Parisin elämästä olisi hänen pitänyt voida

päiväksi tai viikoksi tai kuukaudeksi irtaantua tehtävästään ja

vakavasta, mietiskelevästä luonteestaan, mikä oli mahdotonta. Eikä

hänellä ollut siellä ainoatakaan ystävää, jonka seuraan olisi halusta

liittynyt. Sentähden hän kirjoittaakin: "Huvitukset, joihin olen

ottanut osaa, ovat todellisuudessa enemmän vaivanneet minua kuin

tuottaneet oikeaa huvia. -- Sinun tulee tietää, että täällä ei ole

vähemmän kuin 11 suomalaista. Jouluaattona olimme kaikki yhdessä.

Minä olin ainoa fennomaani joukossa. Kuitenkin pidän melko paljon

useasta, niinkuin Lindholmista, Beckeristä ja Edelfeltistä. Rafael

Hertzbergilläkin, jonka usein tapaan on hyvät puolensa, kun ymmärtää

hänet semmoisena kuin hän on. -- Usein tuntuu minusta tyhjältä

kaiken loiston keskellä. Tahtoisin mielelläni jälleen olla kotona.

-- Päämäärääni tahdon [kuitenkin] kaikin voimin ajaa takaa, ja

minä toivon todella voivani saada jotakin toimeen." -- Ja sangen

pian hän saikin päästä kiinni, niinkuin on tapa sanoa. Hän näet

kirjoittaa 28/3: "Opintoni edistyvät jotakuinkin. Olen vähitellen

alkanut ymmärtää juonikkaita merkkejä. Kuukausi sitte ryhdyin

itsenäisesti selvittämään muuatta pitempää kirjoitusta [sittemmin

julkaistu nimellä: Inscription de Tiglat-Pileser II]. Lähestyn jo

loppua, mutta juuri se on epätoivoisen vaikeata. Minulla on juuri

ollut edessäni pari riviä, josta tuskin olen sanaakaan ymmärtänyt.

Semmoisissa paikoissa, jommoisia kuitenkin on ollut vain aniharva,

tarvitaan tietysti Oppertin apua, joka onkin minulle tarjona.

Siinä se on täälläoloni suuri etu, että olen lähellä etevintä

nuolenpääkirjoituksen tutkijaa. Sitä etua tulee minun käyttää niin

kauan kuin mahdollista, syystä että se ei enää palaa." -- --

Seikkaperäisemmin kuin veljelleen kirjoitti Tullus tieteellisistä

töistään Lagukselle ja Otto Donnerille, mutta näille tulleet kirjeet

ovat kaikki olleet Holman käytettävissä. Käyttämättä on sen sijaan

kymmenkunta kirjettä Oscar Hynénille,[72] joka hyväntahtoisesti

oli ottanut hoitaakseen Tulluksen asioita. Enimmäkseen koskien

raha-asioita eivät ne sisällä paljon huomattavaa, mutta sentään aina

väliin merkittävänkin piirteen.

Keväällä (17/5) Tullus sanoo jo neljä kuukautta kärsineensä

itsepintaisesta kurkkukatarrista, jonka talven kurja ilma ja

huoneiden huono varustus oli aiheuttanut. Samassa hän lausuu

tyytyväisyytensä siitä, että hänellä nyt oli jokapäiväisenä seuranaan

[kevätpuolella Parisiin tullut ystävä] Eugen Wolff. "Hän on hyvin

kelpo nuori mies ja reipas koko olennoltaan." -- Vähän myöhemmin

(29/5) Tullus kertoo muuttaneensa Meudon'iin Parisin ulkopuolelle,

missä asuu kauniissa paikassa ja mistä hän 15 minuutissa pääsee

luennoilleen.[73] -- Kesä kuluu ilman että hän vielä tuumii muuta

kuin keinoja voida viipyä Parisissa vuoden loppuun. Hän näet ei enää

odota apurahoja, vaan tahtoo lainata mitä loppuaikaan tarvitsee.

Tammikuusta hän aikoo asettua Viipuriin hoitamaan lehtorinvirkaansa.

Muuten hän yhtämittaa jatkaa tutkimuksiaan, sen ohella ainoastaan

harjotellen ranskankielen puhumista, joka keväällä vielä sujui

kankeasti. Sen johdosta hän 15/9 kirjoittaa: "3 1/2 kuukautta aion

vielä olla täällä. Nyt vasta tunnen tarpeeksi olot ja kielen,

saadakseni täyttä hyötyä täälläolostani. Työni edistyy, ja minä

alan vähitellen rohkeasti uskoa, että ennen tai myöhemmin kykenen

selvittämään sumerin kielen. Minun tutkimustyöni on suuressa

määrässä mieltäkiinnittävää. -- Odotan joka päivä erään tutkielman

oikaisuvedosta, joka ilmestyy Journal Asiatique'ssa [tarkottaa

ylempänä mainittua nuolenpääkirjoituksen selvitystä]. -- Jos

sattumalta kuulet jotakin mahdollisuudesta, että minä vielä voisin

saada uuden matkarahan, niin pyydän että annat minulle tietoa siitä."

--

Näin olivat asiat lokakuuhun, jopa marraskuuhun asti. Hynén oli

toimittanut Enebergille 1000 markan lainan, mutta enemmästä ei ollut

tietoa ja vielä vähemmän laajemmasta matkasuunnitelmasta, ennenkuin

Otto Donner ehdotti jotakin aivan uutta, nimittäin että hänen tulisi

suoraa päätä lähteä muinaiseen Assyriaan ja että hänelle kotimaassa

hankittaisiin matkarahat sitä varten. Donner oli näet alkanut

lukea ranskalaisia ja englantilaisia julkaisuja assyriologisista

tutkimuksista ja m.m. aikakauskirjoista tavannut tietoja eräästä

retkikunnasta, joka keväällä 1876 George Smithin johtamana oli sinne

lähtevä. Siihen matkaan on Enebergin yhtyminen, ajatteli Donner, ja

hän kirjoitti asiasta Tullukselle ja puhui siitä Lagukselle y.m.

Tietysti Tullus viehättyi tuumasta, mutta syystä hän epäilikin;

kysymys oli siinä, sallittaisiinko hänen yhtyä retkikuntaan ja

saataisiinko yritykseen tarpeelliset varat. Marraskuun lopulla Lagus

aluksi ilmottaa, että Eneberg (ei vielä itämaanmatkaa varten, vaan

jatkaakseen opintojaan) oli saava 1000 markkaa kanslerin varoja ja

600 Tiedeseuralta. Nyt voi hän päättää mennä Lontooseen, jossa vasta

suurempi kysymys oli ratkaistava, varsinkin kun ensimäiseen Parisista

päin tehtyyn tiedusteluun oli tullut kieltävä vastaus. Muutto

tapahtui 4/12 Eugen Wolffin seurassa.

Tultuaan Lontooseen Tullus tavallisella ahkeruudellaan jatkoi

nuolenpääkirjoitus-tutkimuksiaan British Museumissa, mutta

matkakysymys oli viikkokausia kerrassaan hämärä. Niin hän kirjoittaa

Hynénille 9/1 1876: "Joulukuun 24 p. sain sinulta kirjeen, jossa

lupaat jonkun päivän päästä lähettää 23 puntaa. Se lähetys ei ole

vielä (9/1 illalla) saapunut. Olen näinä aikoina elänyt lainaamalla

muutamia shillingejä joko Wolffilta tai [C. P.] Solitanderilta, jotka

ovat olleet yhtä köyhiä kuin minäkin. Olin jo aikeissa huomen-aamulla

mennä myymään ainoan kalleuteni (Katarina Maununtyttären

nuuskarasian), kun vihdoin tultuani Wolffin luokse, kuulin, että

_hän_ on saanut rahaa. Siten olen ainakin hetkeksi pelastettu. Kuinka

on rahojeni laita? Jollen varmasti saa mitä luvattu on, tulen kotia

niin pian kuin mahdollista. -- -- Ei ole hauskaa täällä ulkona. Mutta

kyllä minä seison vahtipaikallani ja teen työtä, niin kauan kuin asia

riippuu minusta ja voimat kestää, -- Toivon etten ole ulkomailla

ollessani oppinut pelkuruutta, vaikka ehkä ääneni soi siihen päin."

Puolitoista viikkoa myöhemmin (21/1) hän kiittää "sähkösanomasta ja

kirjeestä vekseleineen" sekä pyytää Hynéniä esittämään Lagukselle

"hänen tyytyväisyytensä ja kiitollisuutensa siitä, että oli saanut

_kaksi_ tuhatta markkaa" [kansleri oli korottanut summan 1000:sta

2000:een]. -- -- "Itämaalaisen matkan mahdollisuudesta en vielä tiedä

mitään. _Smith_, jota minun pitäisi saada seurata, luullaan olevan

kotimatkalla Konstantinopolista, jälleen matkustaakseen Välimerelle

ja eteenpäin. Mutta Smith kuuluu jo ennenkuin hän ensin lähti

matkalle, erikoisesti julkilausuneen toivon saada matkustaa yksin.

Näet siis, että minun toiveeni tässä kohden ovat sangen huonot. --

Täällä Lontoossa erittäinkin olen tehnyt kovasti työtä. Haluaisin

asettua asumaan British Museumiin -- mutta Lontoon ilma, vaikkakin

lauhkea, on alituisen sumun ja kosteuden tähden kauhea." --

Seuraavassa kirjeessä (2/2) on ääni muuttunut. "Tänään olen

sähköttänyt Donnerille, että olen, ilman vaikeuksia, saanut luvan

matkustaa Smithin kanssa Eufratin maille. Matka, suunniteltu täksi

vuodeksi, vaatii vähintään 6000 frangia. Ennestään on minulla:

Tiedeseuralta 600, kanslerinvaroista 1000, käteistä 500, palkastani

300 tai enemmän, laina [K. F. Antellilta[74]] ilman korkoa ja

ilman takausta 2000 -- summa 4,400. Tämän nojassa olen, ottaen

huomioon erinäisiä vähennyksiä [korkomaksuja entisistä lainoista

y.m.] sähköttänyt matkustavani, jos saan lisää 3000 markkaa. Koska

minua on kehotettu tähän yritykseen, luulen, että minulle hankitaan

pyytämäni määrä. Sen kai Donner pian tietää. Jos hän sanoo, että

nämä rahat toimitetaan minulle, niin ovat kiireiset puuhat tarpeen.

Smith lähtee 16 p. helmik. Huokeinta olisi matkustaa koko matka

hänen kanssaan. Voin kuitenkin lähteä jälestäkin ja saavuttaa hänet.

[Annettuaan uusia määräyksiä:] Tässä on kysymys elämäni korkeimpien

toivomusten toteuttamisesta. Tee nopeasti mitä voit, hyvä veli. Ajan

venytys voi helposti tehdä kaikki tyhjäksi. -- Asia, joka alussa,

Parisissa ja täälläkin, näytti vaikealta, suoriutui sangen helposti,

kun mieskohtaisesti tapasin Smithin. Hän on vielä nuori mies (ehkä 40

vuotta), miellyttävän ja älykkään näköinen." --

Enebergin ystävät eivät vitkastelleet, ja sentähden sisältävät

hänen kaksi viimeistä kirjettään Lontoosta kiitollisen tunnustuksen

kaikesta. Omista touhuistaan hän lisää 13/2: "Itse olen suurimmassa

pulassa tullakseni valmiiksi lähtöön, joka tapahtuu jo huomen-illalla

taikka ylihuomenna aamulla. -- Valmistukset ovat maksaneet sangen

paljon. Muun muassa olen, Smithin toivomuksen mukaan, ostanut

siirtonaisen sängyn, joka maksoi 3 puntaa. -- [Puhuttuaan useista eri

asioista:] Olenkohan nyt sanonut kaikki? Olen oikein hämmennyksissä."

-- [14/2 klo 12 jälkeen yöllä:] "Matkasuunnitelma on taas vähän

muutettu. Smith ei matkustakaan via Wien ja Varna, kylmän ilman

tähden, vaan Parisin, Marseillen ja Konstantinopolin kautta. Kun

Smith sanoi matkustavansa I luokassa koko Ranskan halki, kulkeakseen

siten nopeammin, arvelin minä täytyväni vähän säästää. Matkustan

sentähden puolitoista päivää varemmin II luokassa Marseilleen.

Siellä kohtaamme toisemme määrätyssä paikassa, pysyäksemme sitten

yhdessä. Minä pidän Smithistä; mutta englantilaisilla pitää kaikki

olla niin mukavaa ja hyvää, että pelkään rahastoani. Smith uhkaa

Konstantinopolissa varustaa minut sopivalla ruualla, tietenkin

omalla kustannuksellani. Toisin menetteli Wallin kuin Smith.

Edellinen tahtoi kaikessa asettua itämaalaisten mukaan; jälkimäinen

tahtoo arabialaistenkin kesken elää varakkaana englantilaisena

gentlemannina. Mutta riittää jo! -- Huomen-aamulla minä lähden. Ensi

lauvantaina jatkamme Marseillesta ja seuraavana lauvantaina olemme

Konstantinopolissa." --

Ennen lähtöänsä Eneberg oli saanut Donnerilta kirjeen (5/2), jossa

tämä kertoi, miten hänen oli onnistunut saada matkarahat. Saatuansa

sähkösanoman oli hän sopinut Laguksen, Malmgrenin, Lindelöfin

y.m. kanssa, että Tiedeseura oli kutsuttava kokoon 4 p:n illalla

ja silloin päätettiin antaa 3000 markkaa tarkotusta varten. Sen

ohella Donner ja Lagus olivat miettineet yliopiston voivan lähettää

jonkun rahamäärän, jolla Enebergin tulisi koettaa saada joitakin

nuolenpääkirjoitus-muistokappaleita meidän kokoelmiimme -- jollei

muuten niin siten, että hän jäisi vähäksi aikaa Smithin palattua

kotiin ja toimittaisi kaivauksia omin päin. -- Donnerin lämmin,

rohkaiseva kirje päättyy näin: "Nuolenpäätutkimuksen _täytyy_

tästä hetkestä tulla maassamme edustetuksi, mutta sitä varten on

välttämätöntä, että meillä on edes vähän omaa ainesta. Ja kun

sinä kerran olet tullut 'Babylonin virroille', niin muista, että

sinulla on tukenasi koko kansamme, joka mielellään lähettää sinulle

tarpeelliset varat. Lähde siis Jumalan nimeen, ja olkoon sinulla

onnea ja menestystä matkallasi. Kotona olevien onnentoivotukset

seuraavat sinua hartaimmalla myötätunnolla. Sinun tosi ystäväsi O.

Donner."

Toht. Holman huomautus, että Eneberg oli riittämättömästi valmistunut

ja varustettu matkaansa varten, on epäilemättä oikeutettu. Sitä

paitsi hän oli liiaksi luottanut siihen edulliseen vaikutukseen,

jonka Smith ensiksi oli häneen tehnyt; englantilainen tutkija ei

lainkaan ollut se uskollinen matkatoveri, joka hänelle, kokematon kun

oli, olisi ollut tarpeen. Sen näkee seuraavastakin kirjeotteesta,

joka täydentää Holman antamia tietoja. Waldemar Enebergin jälkeen

jääneitten paperien joukosta on näet tavattu jäljennös eräästä

kirjeestä, jossa Tullus kertoo matkastaan Konstantinopolista Mosuliin

(kenelle se on ollut osotettu, ei ole jäljennökseen merkitty.)

Kertomus kuuluu näin:

"Viikon päästä, viivyttyämme Smyrnassa, Rhoduksessa ja Mersinassa

vähän aikaa kussakin paikassa, saavuimme Alexandrettaan,

maihinnousupaikkaamme Itämailla. Meidät (Mr Smithin, hänen

assistenttinsa ja hänen dragomaninsa eli tulkkinsa sekä

minut) vastaanotti ystävällisesti Alexandrettan _saksalainen_

kenraalikonsuli. Hän oli kohtelias mies ja oli hänellä nuori,

ystävällinen rouva, ranskalaista syntyperää. Vielä samana päivänä

lähdimme Halebiin. Toisilla oli eurooppalaiset satulat. Minä olin

elänyt siinä vakaumuksessa, että turkkilainen satula kelpaisi yhtä

hyvin. Mutta huomasin erehtyneeni. Seuraavana päivänä en voinut

pysyttäytyä toisten seurassa. Minä jäin siis heidän ja jälestäpäin

tulevien kuormahevosten välille, ollen jotenkin kaukana niin

toisista kuin toisistakin. Tuli pimeä; tie oli kovin huono ja kulki

mahdottomia mäkiä ylös ja alas. Yhdessä kohden saatoin pimeässä

epämääräisesti erottaa kaksi ratsastajaa, jotka kulkivat edelläni.

Yht'äkkiä ampui toinen laukauksen. Minä olin juuri erään kuilun

partaalla, ja samassa alkoi rankkasade. En enää nähnyt mitään, annoin

hevosen mennä menoaan niinkuin tahtoi ja koetin pysyä tyynenä. En

ymmärtänyt muuta kuin että hevonen joka toisella askeleella oli

kaatuva, niin epätasainen oli tie. Siinä hetkessä kuulin huutoja

ja pysähdyin. Seuralaiseni, jotka jo olivat asettuneet muutamaan

khaniin (jonkunlainen majatalo) huusivat minulle, etten pimeässä

ratsastaisi ohitse. Pian heittäydyin levolle -- paljaalle lattialle.

Seuraavana päivänä liityin kuormahevosiin ja annoin eurooppalaisten

satulain herroineen ylpeästi tanssia nenäni ohitse. Kumminkin oli se

aika, minkä he voittivat, jotenkin vähäinen. Kolmen päivän päästä

tulimme Halebiin. Se on sangen miellyttävä kaupunki. Siellä on

siistiä, kauniit puutarhat ympäröivät sitä, ja keskellä on mahtava,

vaikka rappeutunut linnoitus. Kuitenkin on Haleb, niinkuin kaikki

itämaalaiset kaupungit, jotenkin synkkä, sentähden että kaikki

akkunat ja ovet avautuvat pihalle päin. Smith ja hänen seurueensa

asettuivat tuttavien luokse, minä asuin hotellintapaisessa. Meidän

olisi nyt pitänyt suunnata kulkumme Bagdadiin, mutta sinne oli

ilmestynyt rutto, jota paitsi Smithillä näytti olevan omia tuumia.

Lopputulos oli, että minä päätin matkustaa yksin suoraan Mosuliin,

joka oli matkamme varsinainen päämäärä. Minun oli kuitenkin pakko

hankkia itselleni dragomani. Kahdeksan päivää viivyttyäni Halebissa

minä lähdin (tien epävarmuuden vuoksi) muutaman karavaanin seurassa

Mosuliin. Eikä se, totta puhuen, ollut mikään helppo matka. Se kesti

kolme viikkoa. Aluksi vietimme yömme khaneissa ja olimme siis ainakin

katon alla, mutta sittemmin leiriydyttiin missä vain tavattiin

syöttöpaikkoja hevosille. Siten oltiin usein yötä taivasalla, joten

ei kovinkaan harvoin sattunut, että sade ja ukkonen meidät herätti.

Seudut, joitten läpi kuljimme, olivat enimmäkseen yksitoikkoisia,

mutta varsinkin Eufrat ja Tigris virtojen välillä hyvin viljavia.

Tie meni kolmen kaupungin, Biredjikin Eufratin varrella, Urfan ja

Salilin, kautta, kaikki vähäpätöisiä.

"Täällä Mosulissa asun hyvin rakennetussa khanissa. Huoneeni on,

ollakseen Mosulissa, jotenkin hupainen. Mosul sijaitsee Tigris virran

varrella. Kohta vasemmalla puolen on kaksi niitä kumpuja, jotka

sisältävät assyrialaisia muinaisjäännöksiä. Smith on nyt matkalla

Bagdadista tänne (karanteeni on häntä pidättänyt). Kun hän tulee,

alkaa säännöllinen työ." --

Tämä kirje on nähtävästi kirjoitettu vähän sen jälkeen (20/4), kun

Eneberg oli tullut perille. Hynénille hän kirjoitti 4/5 ja otan

siitäkin pari kohtaa: "Matka oli kestänyt kokonaisen iäisyyden,

yli kaksi kuukautta. Minulle oli välttämätöntä ottaa dragomani,

sillä vaikka olen tutkinut arabiaa, on minun kuitenkin kauhean

vaikea tulla toimeen käytännössä. Dragomani on myöskin kokkini. --

Menot Lontoossa ennen lähtöäni ja itse matka Alexandrettaan saakka

vähensi melkoisesti kassaani. Se on nyt sulanut niin, ettei minulla

ole enemmän kuin 2000 markkaa. -- Usein iskee minuun semmoinen

koti-ikävä, että käyn aivan alakuloiseksi. -- Mutta minä olen

sitkeä." --

Kokonaisen kuukauden ja enemmänkin Eneberg turhaan odottaa Smithiä.

Niinkuin näkyy päiväkirjan katkelmasta, jonka Holma on painattanut,

hän sillä aikaa lueskelee Oppertin kertomusta tutkimusretkestään

Mesopotamiaan, tutustuu Mosuliin ja sen elämään, harjottelee

nykyaikaisen arabian puhumista, selvittelee kahta ostamaansa

nuolenpäätaulua, tekee pari matkaa ympäristöön (Kujundjikiin ja

Khorsabadiin); mutta kuumuus on rasittava ja järjestelmällisen työn

puute painaa. -- "Smith viipyy kauan." -- Toukokuun 2 p. hän sanoo

kärsivänsä päänkivistystä, mutta sen jälkeen hän on terve -- ja 24

p:nä aamulla hänet tavataan kuolleena vuoteessaan!

* * * * *

Kun kuoleman sanoma oli tullut Suomeen, koettivat omaiset ja läheiset

kirjoittamalla viranomaisille y.m. saada luotettavia tietoja vainajan

viime ajoista ja odottamattoman kuolemantapauksen mahdollisista

syistä. Seikkaperäisimmän kertomuksen on antanut eräs amerikkalainen

lähetyssaarnaaja, A. N. Andrus, ja otan siitä seuraavat piirteet.

Enebergin dragomani, Marco, oli venezialainen juutalainen, joka

oli mennyt naimisiin Aleppossa ja asettunut sinne asumaan.

Mosulissa herra ja palvelija asuivat samassa huoneessa. Marco

oli ollut hävytön isäntäänsä kohtaan, niin että hän (käyttäen

kansanmurretta, jota tämä ei vielä ymmärtänyt) torilla, ihmisten

kuullen, lausui häväiseviä lauseita hänestä. Toiseksi hän antamalla

vääriä tietoja esti herraansa tapaamasta protestantteja ja käymästä

protestanttisessa jumalanpalveluksessa. -- Kohta sen jälkeen kun

päivä oli valjennut toukokuun 24:ntenä, tuli eräs arabialaisvaimo

tohtorin ovelle pyytämään jotakin apua. Marco nousi ja avattuaan oven

hän kääntyi herraansa kohti, jonka kasvoja valaisi avatusta ovesta

tuleva valo. Hän peljästyi kovasti nähdessään, että tohtorin kasvot

olivat muuttuneet, mutta silmät olivat auki. Hän meni silloin erään

aleppolaisen villaviitankutojan, Eliaksen, luokse ja herätti hänet.

Elias ja muitakin, jotka olivat tuttuja khanissa, tulivat katsomaan

tohtoria, ja he näkivät, että hän oli kuollut. Auringon noustua

ilmotettiin asia protestanttisen seurakunnan siviilipäällikölle

Khorvaja Naoomille, joka kohta ryhtyi niihin toimiin, jotka

kuolemantapaus aiheutti, s.o. hän teki ilmotuksen viranomaisille

ja eräälle sotilaslääkärille, toht. Seelakille, ja otti hoitoonsa

vainajan omaisuuden. Tähän aikaan oli Mosulissa karanteenilääkärikin,

eräs venezialainen tohtori, ja toht. Seelaki pyysi häntä olemaan

läsnä ruumiin tarkastuksessa. Hän vaati, että ruumis pidettäisiin

kolme päivää hautaamatta, mutta ei sallinut lähempää tutkimusta, eikä

mitään leikkausta toimitettukaan. -- Mosulissa luultiin yleisesti,

jopa pidettiin melkein varmana, että kuolemansyy oli myrkytys.

Kahtena päivänä ennen hautausta Marco itki suunnattomasti ja oli

sairas. Oli kuin venezialainen lääkäri olisi toiminut hänen edukseen.

Pastorin poissa ollessa Khorvaja Naoom protestanttisten veljien

kanssa toimeenpani hautauksen. Kun ruumis oli siististi puettu,

kantoivat veljet sen lähetyssaarnaajien hautausmaalle, puoli tuntia

etelään päin kaupungista, ja siellä he raamatusta lukien, laulaen

ja rukoillen hellävaroin laskivat sen viimeiseen lepopaikkaansa.

Haudoilla ei täällä ole muuta merkkiä kuin maakumpu, sillä

ilkeämielinen viha on murtanut kivet, jotka on asetettu niiden päälle.

Sen jälkeen Khorvaja Naoom ja toht. Seelaki luettelivat vainajan

omaisuuden, joka pakattiin laatikkoihin ja lähetettiin Bagdadiin

kenraalikuvernöörille. Kun toht. Seelaki oli vainajan papereista

saanut tietää hänen arvonsa ja asemansa, oli hän itkenyt ja surrut

sitä, että hän oli kuollut niin yksin, äkkiä ja salaperäisellä, ettei

sanottaisi epäilyttävällä tavalla, sillä kuolemaansa saakka hän oli

näyttänyt olevan aivan terve.

Tullus Eneberg ei saanutkaan, niinkuin oli toivonut, levätä

"uskollisen äitinsä povella"; mutta vaikka hänen hautansa avattiin

kaukana ja jätettiin ilman mitään näkyvää muistomerkkiä, säilyy hänen

kaunis, kehottava muistonsa täällä kotimaassa. Yhä elävänä on se

innostava jalohenkisiä nuorukaisia uhrautumaan suurille tehtäville.

Viiteselitykset:

[1] Porthaninjuhlassa 9 p. marrask. 1898; runoilija oli kuollut 12 p.

maalisk. s.v.

Painamattomia lähteitä: _Z. Topeliuksen_ Päiväkirja ja

autobiografiset muistiinpanot, _S. G. Elmgrenin_ Päiväkirja sekä

Pohjalaisen osakunnan pöytäkirjat.

[2] Kokouksen jälkeen osakunta lähti Seurapuistoon sille paikalle,

johon Kaisaniemi rakennettiin kuusi vuotta myöhemmin. Seura, jolla

oli punssia ja piippuja muassaan, huvitteli Homeroksen sankarien

tapaan heittämällä keihäitä viattomia puita vastaan.

[3] Ikuinen valo, toivomme, päämäärämme, johtaos meitä aina

öisien usvien kautta tuonne kauas, jossa elämän aallot murtuvat

äärettömyyden rantaan! Siellä saapuu kaihomme satamaansa, siellä

saapi henkemme, irtautuneena ja vapaana, virvoituksensa ja

puhdistuneena tiedon jano, ääretön itse, saavuttaa äärettömyyden.

[4] Kuitenkaan älköön itseni hyväksi -- halpa raiska kun olen -- jalo

henkeni palako; vaan tuhansille valoa luoden se sammukoon yöhön ja

hautaan!

[5] Tää maamme, jonka valon valtojen omaksi olemme vihkineet, on

tuleva suureksi ja mainehikkaaksi: sen järven laineen lailla me itse

kuolkaamme unhotuksiin.

[6] Ja sinä, rakastettu suomalainen synnyinmaamme, joka jättiläisen

syleilyssä uinailet tuntematonta tulevaisuutta kohti! mikä on sinun

kohtalosi oleva näinä tulevaisuuden sumuisina päivinä? -- -- --

Ei ole vielä herännyt sinun henkinen elämäsi. Vain siellä-täällä

kohottaa vieras kukkanen yksinäisen kupunsa aution kanervikon ylitse.

_Mutta sinun aikasi on ehkä myöskin kerran tuleva!_ Herra korottaa

halvan ja nöyryyttää väkevän ylpeyden.

[7] Hirveän kiero ja yksipuolinen mielipide.

[8] Oi Jumala, hyvä Jumala, armahda minua yössä! Minun sielussani on

yö, vaikka elämän huomen on käsissä, henkeni janoo, ojenna minulle

elämän vesi, sillä maan juoma sekaantuu kuoleman virtoihin! Vaikka

elämä hymyilee ja nuoruuden aarre on ihana, painaa minut maahan se

ilma, jota hengitän, ja taivaan tähdet sammuvat yöhön.

Minä kuljen sumussa enkä löydä tietä, joka maailman kautta johtaa

rakkautesi luokse; minut eksyttää maan loisto, joka pian katoaa, minä

en saata tallata ruusuja tielläni ja sentähden en koskaan saavuta

sinua. Niinkuin tähden ulapan syvyydessä näen minä sinun ihanuutesi,

enkä koskaan löydä sitä.

Sylissäsi, Jumala! sylissäsi tahdon minä levätä. Sieluni on väsynyt

kuolemaan asti, ja elämän halut tuskastuttavat minua sanomattomasti;

hurja nuoruuden tuli on palanut loppuun, ja minä tahdon kuolla,

jollet sinä armahda minua. Jos sinä pakenet minua, häviän minä

hädässäni; oi Jumala, hyvä Jumala, minä heittäyn syliisi.

[9] Zachris Topelius, oikeastaan suuri hulivili, lupaa vakaantua

jonkun vuosikymmenen päästä, ahkera tanssija, ei erittäin

kaunopuheinen armastelija, valssaa niin ja näin, sanomalehtimies

milloin parempi, milloin huonompi.

[10] Että läsnäolevat nuoret neidot, jotka tänään ovat käyneet

akatemian läpi, ovat ansainneet lyyryn ja univormun sekä siis tulla

nimitetyiksi Pohjalaisosakunnan ylioppilaiksi.

[11] Suomen kunnia, akatemian kaunistus ja pohjalaisten valo.

[12] Tätä pidin minä suurimpana kunnianani, mikä täällä on minun

osakseni tullut.

[13] Yksi kansa, yksi maa, yksi kieli, yksi laulu ja yksi viisaus!

Rannasta rantaan ja rinnasta rintaan käyvät nämät sanat. Omista

lähteistä juoksevat Suomen joet, omista lähteistä nouskoon sen

tulevaisuus! Miksi Lönnrot lähti keräämään sammuvia runoja, miksi

Castrén lähti kuvaamaan kaukaisten kankaitten surullisten Suomen

sukulaisten vääristyneitä kasvoja, jollei noiden kaikuvien sanojen

tähden: yksi kansa! yksi heimo!

[14] Minä tiedän niin monen sydämen, joka puhkesi kukkiin, niin

heleävärisiin kuin sinä, ja joka sitten on kuihtunut. Annettiinko

meille siis toivo niin pian kadotaksensa; koko elämä on kyynel vähän

päivänpaistetta muassa.

[15] Jos olet talvi -- niin lähesty sitte talven asussa, mutta älä

valehtele päivää ja lämpöä pettyneiden kukkasten suvulle! Tulkoon

hämärä tai päivä, me kannamme kohtalomme; mutta emme tahdo pettää

emmekä tulla petetyiksi.

[16] Oi Vaasa, sinä uljas ja mainehikas nimi, ensimäinen Pohjolan

vaakunakilvessä -- sinä säteilevä tähti, johon vuosisadat ovat

kohottaneet silmänsä -- sinä voimakas lippu, jonka ympärillä sankarit

ovat vuodattaneet verensä -- sinä rauhallinen tähkälyhde, joka

lupasit viljelyksen satoja -- tässä siis olet maapallolla löytänyt

sen mättään, johon voit astua jalkasi ja jossa saatoit toivoa eläväsi

suvusta sukuun, senkin jälkeen kuin kruunujen loisto on himmennyt!

[17] Niin, Jumala Kaikkivaltias varjelkoon kallista isänmaatamme,

että kansa ja hallitsija yhtyvät sovussa ja rakentavat lakia ja

oikeutta vapaan miehensanan perustukselle!

[18] Ylioppilaskunnan toimeenpanemassa juhlassa ylioppilastalolla 1

p. huhtik. 1907.

[19] Aika 1911, lokakuulla.

[20] Tämä samoin kuin alempana tavattavat runo-otteet ovat Yrjö

Weijolan julkaisemasta L. Stenbäckin runojen suomennoksesta.

[21] Kainulainen, albumi, 1904.

[22] Tämä veli oli tullut Helsinkiin yksityisen opettajan johdolla

valmistuakseen ylioppilastutkintoon, mutta jätti nämä luvut kesken.

[23] Mitä asunnosta maksettiin, jää sanomatta, mutta syyslukukaudella

1841 maksavat Hedbergit Fabianinkadun varrella asunnosta (kahdella

akkunalla varustettu sali), passauksesta ja päivällisestä 18 ruplaa

kumpikin kuukaudessa.

[24] Aika 1912, joulukuulla.

[25] Vaikka tekstissä mainitaan vain ne sisarukset, jotka

välittömästi kuuluvat kertomukseen, lienee syytä muistuttaa, että

vanhin veli oli kuuluisa teollisuuden uranaukaisija, ruukinisäntä

_Niilo Ludvig Arppe_, josta E. G. Palmén on julkaissut tutkimuksen,

antaen samalla tietoja suvun suomalaisesta alkuperästä y.m. (Oma maa

VI, s. 580 ss.)

[26] Katarina Amalia Gustava Adlercreutz, everstiluutnantti Tuomas

Henrik Adlercreutzin ja hänen puolisonsa Helena Gustava Blåfieldin

tytär, oli syntynyt 12/5 1815, meni naimisiin Suomen kaartin

kapteenin Kaarle Adolf Gripenbergin kanssa 25/8 1839 ja kuoli jo

seuraavana vuonna 1/7 1840.

[27] Rouva Stenbäck antoi minulle nämä dagerrotypiat, kun keräsin

aineksia L. Stenbäckin elämäkertaan.

[28] Luultavasti oli Essen maininnut aikovansa julkaista esitelmänsä

Joukahais-albumissa, vaikka se sitten ilmestyi eri vihkosena.

[29] Ruots. virsik. 182, 3.

[30] Piippolan kappalaisen, myöhemmin Limingan rovastin Jaakko

Gummeruksen poika, syntynyt 9/4 1809. Ristiäisissä oli venäläisiä

upseereja, jotka vaativat, että pojasta tehtäisiin keisarin kaima;

siitä Aleksanteri-nimi, jonka yksi pojistakin on perinyt.

[31] "Ei valheella pitkälle päästä. Pieni muisto lapsuudestani."

Kertomus on painettu tilapäisessä julkaisussa "Illatar", joka

ilmestyi Jyväskylän lyseon perustuksen muistopäivänä 1881.

[32] J. G. Ingman (myös "Janne Ingman") Toholammilta.

[33] Oi, miksi ei puhua? Oi, miksi vain kirjoittaa? Oi, miksi

suudella paperiani, joka vie Sinulle nämä rivit? Oi, miksi suudella

vain paperia, vain paperia? Oi, miksi suudella vain paperia, eikä

Sinua?

[34] Kaikki huokuu vain iloa, hupia ja riemua keväällä.

[35] Esitelmä on painettu Kirj. Kuukauslehteen 1871.

[36] Ks. Muoto- ja muistikuvia II, viite [47].

[37] Tämä sana on ruotsinkielisessä kirjeessä suomeksi kirjoitettu.

Kirjoittaja oli omaksunut Pohjanmaalla ennen yleisen tavan, että

ruotsia puhuessa tai kirjoittaessa aina pistettiin väliin joku

suomalainen sana tai lause.

[38] Augusta Frosterus, rva Gummeruksen sisar, Vaasan ja Mustasaaren

rovastivainajan (k. 1856) Benjamin Frosteruksen leski.

[39] Kokkolan pormestarin tytär, joka sisarineen asui Vaasassa; äiti

o.s. Riska.

[40] Nämät ankarat sanat näyttävät, kuinka kovasti vanhoilliset

heränneet tuomitsivat Stenbäckiä y.m., jotka 1850-luvulta alkaen

olivat asettuneet maltillisemmalle uskonnolliselle kannalle

kuitenkaan palaamatta "maailmaan".

[41] Nils Ferdinand Sandelin, kirjakauppias; puoliso Rosa, o.s.

Spolander, ennenmainitun Amalia Spolanderin sisar.

[42] Granö, silloin Donner-suvun tila meren rannalla Kälviän

pitäjässä.

[43] Samassa paikassa äiti kirjoittaa muistakin helsinkiläisistä:

"Professori [Otto] Hjeltistä ja hänen rouvastaan olen kuullut paljon

puhuttavan; professori Lönnrotin rouvaa olen kuullut kiitettävän

hyvin viehättäväksi ja vakavaksi kristityksi. Isä on äitinsä puolelta

sukua Snellmanin, mutta ei Lönnrotin kanssa."

[44] _Suomettaressa_: Minä tahdon kostaa, sanoo Herra (9 numerossa

1/2--3/2); Kuvaelmia elämästä: I. Houkuttelija (3 n:ssa 20/2--6/3),

II. Juutalainen. Mukaelma (3 n:ssa 14/3--24/3), III. Äidin rakkaus

(31/3). IV. Onnen sattuma (7 n:ssa 7/4--1/5), V. Ilmaisen ukko (17

n:ssa 14/7--25/9), VI. Mitä koivu taitaisi kertoa (28/12); Katarina

Ensimäinen. Historiallinen kertomus (20 n:ssa 8/5--10/7).

_Luonnottaressa_: Ahkeruus ja laiskuus. Tosikertomus

(näytenumerossa); Merimiehen morsian (tammi--kesäkuun n:oissa);

Noituri. Kertomus Pohjanmaalta (heinä--marraskuun n:oissa), Muistin

kukka haudalla (joulukuun n:ssa).

[45] Fredrik Wilh. Caloander, maaviskaali, Tullun kartanon omistaja,

tunnettu etevänä maanviljelijänä.

[46] Suometar 1864: Palkinto eli turhallisuuden seuraukset (9

n:ssa 18/4--20/4); Laulajatar, Vanhan miehen papereista (8 n:ssa

21/4--29/4) ja Johannes, töllin lapsi (86 n:ssa 13/7--30/9).

[47] 14 ja 15 p:nä. Nimimerkkiä ei ole, mutta Gummeruksen päiväkirjan

mukaan arvostelija oli Bergbom, jonka kirjoituksestakin helposti

tuntee. Hän oli vuoden alusta H. T:n aputoimittajia.

[48] _Suometar_ 1865: Kuvauksia elämästä: Veripisara sormuksessa

(9 n:ssa 2/1--14/1); Kahdentoistatuhannen markan vahinko (2 n:ssa

30/1--31/1); Meidän pikku mullikkamme (3 n:ssa 1/2--3/2); Isoisän

testamentti (3 n:ssa 6/2--8/2); Pata-ässä (3 n:ssa 18/2--21/3);

Minun nuori sisareni (n:ssa 23/2--27/2), Kainin omatunto (31 n:ssa

20/4--29/5); Herää omatunto ainakin kuolemassa (3 n:ssa 30/5--2/6);

Kummityttäreni (4 n:ssa 27/9--30/9); Ruma tyttö (20 n:ssa 3/6--29/6);

Ystävät (24 n:ssa 23/10--20/11); Koulumuistelmia (13 n:ssa

1/12--16/12); Juovan emäntä (6 n:ssa 18/12--23/12). -- _Maiden ja

merien takaa_ 1865: Sotilaan tytär (15/3--15/5).

[49] Ks. ryhmäkuvaa, Muoto- ja muistikuvia II, s. 228. Gummeruksen

kappaleeseen samaa valokuvaa on merkitty, että kuva on kesältä 1865

ja että siinä kuvatut ovat "Helsingfors Tidningarin ja Suomettaren

toimittajia".

[50] _Suometar 1866_: Merkki rinnassa (16 n:ssa 4/1--1/3); Ystäväni

kohtalo (6 n:ssa 22/3--3/4); Kuvaelmia elämästä. I. Sukuhauta

(8 n:ssa 12/4--14/5), II. Velkakirjain kertomukset (14 n:ssa

28/5--19/7); Hän sai Kaisansa (5 n:ssa 30/7--13/8); Kuinka kuritetaan

pahankurinen akka (2 n:ssa 16/8--23/8); Minun matamini kertoo (21

n:ssa 30/8--12/11); Kaksi avioliittoa. Tosi kuvaus elämästä (2 n:ssa

20/12--24/12).

[51] O. Grotenfelt, joka tutkimuksessaan "Om Runebergs arbeten

i finsk öfversättning" luettelee Vänrikki Stoolin tarinain

suomentajia, ei mainitse Gummerusta (J. L. Runebergs 100-årsminne).

-- Eräästä muistiinpanosta näkyy, että Gummerus esitti Wilhelm

von Schwerin-käännöksensä Ahlqvistille, ennenkuin se ilmestyi

Suomettaressa.

[52] Luultavasti kyllä olivat Gummeruksen tiedot heikonlaiset

Ahlqvistin aineessa, mutta silti on oletettava, että professorin

mielipide hänen suomenkielestään enemmän perustui siihen

virheellisyyteen, joka oli huomattavissa hänen kirjallisissa

tuotteissaan. Kielettären ensi vihossa (1871) Ahlqvist näet hyvin

ankarasti arvostelee "Ylhäiset ja alhaiset" romaanin kieltä.

[53] Ks. Muoto- ja muistikuvia I, siv. 61 seur.

[54] Ks. Muoto- ja muistikuvia I. siv. 77 seur.

[55] Toht. A. O. Heikel muistaa Gummeruksen olleen huomatuimpia

niistä ylioppilaista, jotka näinä vuosina pitemmäksi tai lyhemmäksi

ajaksi asettuivat Janakkalaan rauhassa tehdäkseen työtä. Hän oli

siellä pitänyt kansantajuisen luennonkin ja siten puolestaan

vaikuttanut siihen pirteään henkiseen elämään, josta pitäjä oli

tunnettu.

[56] Ks. Muoto- ja muistikuvia I. siv. 117.

[57] Nti R. Tavast, vaakamestari Alexander Tavastin ja Alexandra

Emilia Stålarm Tavastin tytär, oli synt. 30/12 1840 (toinen tieto

28/12 40) ja kuoli jo 16/8 1872.

[58] Gustava Gummerus ei elänyt kauan miehensä jälkeen; hän kuoli

Jyväskylässä 9 p. jouluk. 1903. Hän oli taitavasti ja varovasti

hoitanut kustannusliikettä, joten pesän omaisuus niinä viitenä

vuotena, joina se oli hänen hallussaan, enentyi ja vakaantui. Miten

puolison muisto oli hänelle kallis, todistaa vainajan testamentti.

Se alkaa lauseella: "Minun viimeinen tahtoni on, että jälkeenjäävä

omaisuuteni on tuleva pääasiallisesti sellaisiin tarkotuksiin, joiden

hyväksi miesvainajani maisteri Kaarle Jaakko Gummerus elämänsä työn

omisti", ja senmukaiset ovatkin pääsäädökset. Niistä merkittäköön

seuraavat: Jyväskylän lyseolle stipendirahastoksi 60,000 mk; viidelle

maaseurakunnalle, joissa Gummerus itse taikka hänen vaimonsa

olivat asuneet (Kannus, Karkku, Sääminki, Pyhäjoki ja Siikajoki),

kullekin 5,000 mk; stipendirahastoksi kirjapainotaitureille ja

sitomatehtaan työmiehille, jotka ovat oppiaikansa suorittaneet

toiminimi K. J. Gummeruksen palveluksessa, 15,000 mk (jos liike

lakkaisi, annetaan rahasto Jyväskylän kaupungille, joka on käyttävä

korot stipendeinä suomalaisille työmiehille etupäässä kirjapaino- ja

kirjansitomisteollisuuden alalla); Kansanvalistusseuralle 20,000 mk

"Kyläkirjaston apurahaston" nimellä hoidettavaksi rahastona, jonka

koroilla edistetään kansankirjastoja.

[59] Ennenkuin Tullus tuli kutsunimeksi, oli isä tavallisesti

käyttänyt hänen edellisen ristimänimensä latinaista muotoa: Carolus.

V. 1869 marraskuulla Tullus näyttää tahtoneen saada Karl-nimen

käytäntöön. Hän kirjoitti näet Waldemarille osottamansa kirjeen alle:

"_Karl_ (sic!)"; mutta kyllä hän edelleenkin sai pitää vanhan nimensä.

[60] Kahdesta sisaresta, ensimäisestä ja kolmannesta järjestyksessä,

jotka (1852 ja 1859) menivät naimisiin pappien kanssa, sanotaan

kuitenkin, että olivat olleet vakavasti uskonnollisia.

[61] Ks. Suomalaisen teatterin historia, I, s. 31, 92.

[62] Ks. Elämäni taipaleelta, s. 86.

[63] Runoelmat ovat alkuperäisinä painetut, mutta koska tekijän

ruotsalaisten runojen joukossa on kaksi yhtäpitävää runoa, "En

morgon" ja "Jag ville", on luultavaa, että ne todellisuudessa ovat

käännöksiä näistä.

[64] Se, joka haluaa perehtyä tyhjentävään esitykseen

asiaankuuluvista kansanmuistelmista, lukekoon K. A. Castrén'in

_Muistelmia vuosien 1808--1809 sodasta_. Castrén keräsi muistelmat

talteen samana vuonna kuin Eneberg sepitti runoelmansa. Tämä

yhteensattumus ei sentään oikeuta arvelua, että jälkimäinen olisi

saanut aiheensa edelliseltä. Enebergin perhe oli näet, niinkuin jo

olen maininnut, keväällä 1863 muuttanut pois Närpiöstä, ja Castrénin

kirja ilmestyi vasta joulun edellä 1865. Kyllä kai Tullus itse

oli kuullut kansan kertovan tapauksista, joista hänen tullessaan

ylioppilaaksi oli kulunut vain noin 40 vuotta.

[65] Kirjeestä olen kiitollisuudenvelassa senaattorinrouva Minette

Donnerille.

[66] Kun lepään kummun alla uskollisen äitini povella, ja kesätuuli

lämpimänä liehuttelee kukkasia.

[67] Tämä kieli, joka vielä mielellään helkkyy Suonien laaksoissa, on

ehkä silloin siivettömänä upotettava unohduksen hyökyyn.

Ja ehkä nousee laulu kielistä kauniimmalla, joka on vihkivä Suomen

kansan sen elämän korkeimpaan tehtävään.

Tuskatta lepään sentään alla kummun, kuuntelen vain, miten päivän

riemu rientää sen ylitse.

Mutta kerran, kerran nousisin kuitenkin mielelläni haudasta,

tervehtiäkseni Suomen tähteä, nähdäkseni sen valoisaa kulkua.

Silloin kun vuorilta raikuu elämämme korkein sana, kun Saimaan

rannoilla huuto kaikuu: Vapaa on isiemme maa!

[68] Tarkotus oli se, että Enebergin tuli omaksi edukseenkin

ministerivaltiosihteerin, kreivi Armfeltin luona puolustaa itämaisten

kielten asiaa. Lagus syytti näet Armfeltia siitä, että Strandmania

ei oltu nimitetty professoriksi, vaikka konsistori oli pannut

hänen ehdolle. Kirjeen sävy on tässä kohden hyvin kiivas: "Nyt on

paholainen oikein irti meitä kaikkia vastaan -- -- Kothen on viaton

-- ja se ilahduttaa ja rauhottaa minua."

[69] Ks. Muoto- ja muistikuvia II, s. 250.

[70] Muutostaan Hagmanin luokse Eneberg (18/3) kirjoittaa Lagukselle:

"Mitä parooni Kothenilla mahtaa olla Hagmania vastaan, sitä en tiedä.

Kuitenkin hän varotti minua liittymästä häneen. Luultavasti on

fennomania kysymyksessä. Kun minä sentään pidän paljon Hagmanista, ja

minulla täällä myöskin on parempi tilaisuus puhua saksaa ja venäjää,

niin olen onnellinen saadessani asua täällä ja toivon, että parooni

Kothen, jos hän tietäisikin, etten tässä kohden ole noudattanut

hänen määräystään, ei sentähden vastustane pyyntöäni apurahan

pidennyksestä. -- Suomalaisessa seurakunnassa on, niinkuin aina

kuuluu olleen laita, puolueita; luonnollista on, etten minä sekaannu

niihin." --

Tähän Lagus (10/5) vastasi hyvin järkevästi: "Hupaiset epäilyksesi

seurustelusi johdosta Hagmanin kanssa eivät ansaitse muuta

kuin naurua. Onko sitte Hagman niin vaarallinen viettelijä?!

Voisithan joutua pahempienkin ihmisten seuraan kun rehellisten

isänmaanystävien. Tervehdi häntä ja muita ystäviä!"

[71] Kävin kerran Tulluksen luona samassa huoneessa, josta hän

kirjeessä puhuu. Koska käynti ei ollut aivan yksityistä laatua

ja koska sitä paitsi Lagus on Enebergille kirjoittanut seikasta,

joka sen aiheutti, tahdon siitä lähemmin kertoa. -- Nähtävästi

viimeisessä kirjeessä, jonka Eneberg ennen lähtöään Lontoosta

itämaanmatkalleen sai suosijaltaan, tavataan seuraavat rivit (21/1

1876): "Inskriptsioni-puheeni toissa päivänä näyttää herättäneen

mieltymystä. En oikeastaan tiedä mikä siinä on nuoria miellyttänyt,

sillä kyllä siinä voidaan lukea paljon rivien välistäkin. Olen

aina suutuksissani [jag förargar mig alltid] siitä, että ne

pyyhkivät ehdotukseni kirjoitukseksi ylioppilastalon julkisivulle:

'Patria concors filiis concordibus', sillä he ovat alati juuri sen

muistutuksen tarpeessa." -- Sitte seuraa vielä lause, josta näkee,

että kirjoittaja piti silloista pohjalaisosakunnan jäsentä, J.

L. Snellmania, syypäänä ehdotuksen hylkäämiseen. Enebergillä oli

liian paljon muuta mielessään ruvetakseen asiaa selvittelemään;

tulkoon selitys nyt jälestäpäin. -- Minun on tunnustaminen, että

se kirjoitus, jonka Snellman ehdotti toimikunnalle ja jonka tämä

lopullisesti hyväksyi, nimittäin tuo tunnettu: "Spei suae Patria

dedit" oli minun keksimäni. Mutta ennenkuin se esitettiin, menimme

me, Snellman ja minä, yhdessä Enebergin luokse kysymään, oliko lause

kielellisesti hyväksyttävä, s.o. kävisikö käyttää Spei sanaa niin

konkreettisessa merkityksessä. Tullus tutki kysymystä vakavasti,

ja hänen pöytänsä ja pulpettinsa oli täynnä sanakirjoja ja muita

kirjoja, ennenkuin hän antoi myöntävän lausunnon. -- Syy miksi

Laguksen ehdotus oli meille vastenmielinen, oli yksinkertaisesti se,

että vanhemmat ruotsinmieliset lakkaamatta syyttivät _suomenmielisiä_

yksimielisyyden häiritsemisestä -- koskaan myöntämättä sen

vakaumuksen oikeutusta, joka sai nämät esittämään "häiritseviä"

vaatimuksiaan suomenkielen oikeuksista. Edelleen oli jokaisen

tuntema tosiasia, että isät olivat yhtä vähän yksimielisiä kuin

pojat -- samasta syystä. -- "Isänmaan toivo"-sanat eivät meistä

lainkaan sisältäneet (niinkuin parjaajat väittivät) itserakkautta

-- sillä onhan yliopiston nuoriso ainoastaan osa kansan nuorisoa,

jonka käsissä maan tulevaisuus on -- vaan omalletunnolle puhuvaa

_velvoitusta_.

[72] Hynén oli 1869 Enebergin välityksestä ruvennut kotiopettajaksi

vapaaherratar Munckin luona.

[73] Kesäkuun 14 p:nä Eneberg lähetti Lagukselle Oppertin antaman

todistuksen hänen opinnoistaan. Koska tämä erinomaisen kiittävä

todistus, jonka toht. Holma on julkaissut alkukielellä, paljon

vaikutti hänen hyväkseen sekä Helsingissä että kanslerin luona

Pietarissa, otan sen tähän suomennettuna:

"Herra tohtori Karl Eneberg on mallikelpoisella ahkeruudella

seurannut niitä kahta luentosarjaa, joita pidän Collège de

Francessa, toinen assyrialaisesta kielestä, toinen Achemenidein

teksteistä. Minulla on harvoin ollut kuulijaa, joka niin suurella

antautumisella ja innolla on ruvennut oikeaksi oppilaaksi kuin

hra Eneberg. Hänen vankat tietonsa seemiläisissä kielissä, joista

hän jo on antanut vakavia todistuksia, ovat tehneet hänelle

mahdolliseksi suurella hyödyllä seurata luentojani: olen voinut

saada varmuutta hänen hämmästyttävästä edistyksestään näissä

työläissä ja erinomaisen vaikeissa tutkimuksissa erään teoksen

kautta, jonka hän on minulle esittänyt; tämä työ osottaa samalla

kertaa merkillistä kestävyyttä ja huomattavaa taipumusta, jotka

ominaisuudet näyttäytyvät yhtyneinä paljon harvemmin kuin voisi

luulla. Minä kannatan siis täydestä sydämestä hra Enebergin

toivomusta saada jatkaa opintojaan, ja minä olisin onnellinen,

jos tutkimusalalla, jolla suurimmissakin maissa on niin vähän

edustajia, Suomi voisi näyttää yhden kotimaisen oppineen, joka

arvokkaasti liittyy työtoveriensa joukkoon.

Jules Oppert

Collège de Francen professori."

[74] Enebergin lähtiessä Lontooseen oli Antellkin ollut aikeissa

tulla sinne; kuitenkaan hän ei valmistunut ennenkuin tammikuulla

-- "viimeistään 20 p." oli hän eräässä kirjeessä Solitanderille

ilmottanut tulevansa. Hän ei siis vielä ollut siellä, silloin kun

Tullus tammikuun alkupuolella oli hädässä. Heidän osotteensa oli sama

sekä Parisissa että Lontoossa.