Ebba ja Lauri Stenbäckin avioliitto kesti miltei tasan 30 vuotta
-- ainoastaan 7 kuukautta puuttui täydestä luvusta. Sillä ajalla
Ebballa ei ollut ulkonaista historiaa, joka olisi eronnut hänen
miehensä elämästä; hänen sisällinen elämänsä taasen oli niin kauan
kuin hän maan päällä liikkui pääasiassa suljettu kirja, jonka hän
kuollessaan vei hautaan. Kun minä siitä huolimatta koetan läheisten
henkilöitten antamien tietojen pohjalla luoda valoa aviopuolisojen
yhteiselämään, johtaa minua vilpitön kunnioitus heidän muistoansa
kohtaan ja vakaumus, että se kaikessa erikoisuudessaan kärsimyksineen
ja iloineen on ollut laatuaan esikuvallista.
En tullut koskaan kysyneeksi niiltä, jotka olisivat voineet
vastata, millainen Ebba Stenbäck oli ollut tyttönä. Päättäen hänen
luonteenlaadustaan myöhempinä aikoina on luultavaa, ettei hän
nuorenakaan ollut erittäin iloinen, saatikka vallaton. Umpimielisyys
ja harvapuheisuus, jotka myöhemmin olivat hänelle niin ominaisia,
lienevät varmaan jo tyttöiässä ainakin jossakin määrin olleet hänen
luonteensa tunnusmerkkejä. Eikä hänellä myöskään ollut ulkonaista
kauneutta, joka olisi herättänyt huomiota ja, niinkuin monesti
tavallista on, enemmän tai vähemmän piristävästi vaikuttanut hänen
esiintymistapaansa ja suhtautumiseensa ympäristöönsä. Oletan siis,
että hän alkuaankin oli vakava, hiljainen ja vaatimaton. Kun hän
sitten, vallan nuorena vielä, ehdottomalla antautumisella liittyi
herännäisiin, niin mainitut ominaisuudet saivat ikäänkuin pysyvän
vahvistuksen, etten sanoisi pyhityksen. Niin yleensä, mutta luultavaa
on myöskin, että uusi uskonnollinen elämä sai hänet ajoittain
puheliaammaksi asioissa, jotka sitä koskivat, ja silloin huomattiin,
että hiljainen, vaatimaton tyttö ei suinkaan ollut yksinkertainen,
vaan järkevä ja selvä ajatuksissaan ja puheissaan. Tällaisena Ebba
Arppe kohtasi Lauri Stenbäckin, ja me ymmärrämme hänen lauseensa:
"yhteinen asia vei meidät yhteen".
Aikaisin Ebba Stenbäckin muotokuva on tehty 8 vuotta hänen
naimisensa jälkeen. Heinäkuulla 1848 tuli Vaasaan eräs (kotimainen)
dagerrotypian-tekijä nimeltä Rehnström ja viipyi siellä vuoden ajan.
Tällöin Stenbäckitkin käyttivät ennen kuulumatonta tilaisuutta
teettää kuvansa, he nimittäin valokuvauttivat itsensä hopealevylle,
ja sitä on kiittäminen, että meille on säilynyt aviopuolisoiden kuvat
varsinaiselta herännäisyysajalta.[27] Silloisella koulunrehtorilla,
jolla on papin virkapuku yllä, on heränneitten tapaan jakaus keskellä
päälakea, mikä antaa parrattomille kasvoille omituisen naisellisen
taikka ehkä oikeammin intiaania muistuttavan sävyn. Rouvan tukka on
jaettu ja kammattu aivan samalla tavoin; leninki on musta ja samoin
olkapäitä peittävä, rinnalle neulalla kiinnitetty silkkihuivi. Puku
on mahdollisimman yksinkertainen, siinä ei huomaa kaulusta eikä
minkäänlaista koristetta. Kuva esittää Ebban 32-vuotiaana, joten
sen nojalla voidaan arvata hänen ulkonäkönsä kymmenkunta vuotta
aikaisemminkin.
Lauri ja Ebba Stenbäckin aviolla ei ollut mitään romanttista
alkusoittoa. Runoilija oli muitten nuoruuden ihanteittensa kanssa
myöskin hyljännyt sen ihanteen, jonka hän muinoin oli luonut
tulevasta morsiamestaan ja sanoin sisarilleenkin kuvannut, ja hän
kosi Ebbaa tuntematta häntä kohtaan sitä hellää tunnetta, jota
sanotaan rakkaudeksi. Omaksuttuaan heränneitten yleisen mielipiteen,
että yhtäläinen uskonnollinen kanta oli ainoa tarpeellinen
onnellisen avioelämän ehto, hän näin noudatti "Vanhan testamentin
patriarkkain esimerkkiä", ja pitäen maallista rakkautta turmeltuneen
luontomme ilmauksena hän arvattavasti ei myöskään antanut arvoa
Ebban rakkaudelle häntä kohtaan, jos hän näet oli jonkun kipinän
huomannut tämän salatusta tulesta. Että tämä esitys on oikea, siitä
on olemassa useita todistuksia -- vaikka en tässä muistuta muusta
kuin että hän itse välitti erään sisarensa naimisen tälle ennen
tuntemattoman pappismiehen kanssa. Mitä Ebbaan tulee, hän tuskin
sisimmässään ajatteli aviosta samalla tavalla. Miten uskonnollinen
innostus saattaakaan ihmisen muuttaa, on kuitenkin rakkaudenkaipuu
niitä naisluonteen perusominaisuuksia, jotka eivät koskaan katoa,
ja sen vuoksi voimme päättää että mikäli Ebba havaitsi rakkauden
puutetta miehessään, sikäli hän siitä naisena kärsi. Ken se oli, joka
sai Stenbäckin kosimaan Ebba Arppea, siitä on eri lailla juteltu. On
näet sanottu, että Malmberg kehotti häntä siihen, ja toinen kertomus
on, että Essen oli avioliiton välittäjä. En ollenkaan epäile, että
jälkimäinen tieto on oikea, sillä onhan aivan luultavaa, että Essen
jouduttuaan kihloihin rva Fabritiuksen kanssa ehdotti ystävälleen,
että tämä kosisi nuorempaa sisarta. Sitä vastoin Malmberg tiettävästi
ei ollut Ebbaa nähnytkään, ennenkuin tämä matkusti Pohjanmaalle,
ja vaikka kosinta juuri siellä tapahtui, on syytä olettaa, että
Stenbäck jo ennen matkalle lähtöään oli päättänyt asian. Kun minä
Ebba Stenbäckiltä kysyin, miksi Malmberg vihki parin eikä Jonas
Lagus, joka oli vanhempi ystävä, vastasi hän: "Malmbergilla oli aivan
erikoinen kyky asettautua ensi sijalle, muitten edelle; hän oli
iloinen, reipas ja yritteliäs." -- Semmoisena hän kyllä oli monen
avioliiton alkuunpanija, vaikka ei sentään tämän puheena olevan.
Nyt on edessämme kysymys, miten menestyi tai minkä kaltaiseksi
muodostui tämä avioliitto, jonka synty tässä on kerrottu?
Niinkuin tiedetään, on moni avioliitto, jonka onnen edellytykset
ovat olleet epäiltävää laatua -- tarkotan että se on syntynyt ilman
rakkautta, milloin mistäkin sovinnaisista syistä --, kuitenkin
tullut onnelliseksi lasten kautta. Yhteinen rakkaus lapsiin ja
yhteinen huolenpito niistä sekä siitä johtuneet ilot ja surut ovat
yhdistäneet vanhemmat keskenään läheisemmin ja sydämellisemmin kuin
mikään muu vaikutin olisi voinut. Lauri ja Ebba Stenbäckin aviolle ei
ollut tätä onnenaihetta suotu, ja joskin he molemmat vilpittömästi
jakoivat sydämensä hellyyttä ja uhrautuvaa huolenpitoa ottolapsille,
joita he useampiakin kodissaan vaalivat ja kasvattivat, ei näiden
tuottama korvaus näytä olleen heille riittävä. Stenbäck, joka ei
koskaan tunteitaan salannut, lausui näet jonakin katkerana hetkenä:
"Ottolapset ovat oikeiden lapsien ivamukailu ('parodi')" niin,
vaikka hän heitä kohteli liikuttavan sydämellisesti! Mutta miten
tämän laita lieneekään, on silti huomioonotettava, että mainitun
onnenaiheen puutteen ei suinkaan välttämättömästi tarvitse vaikuttaa
vierottavasti, erottavasti puolisoihin; kokemus nimittäin todistaa,
että sekin voi päinvastoin heitä toisiinsa lähentää, milloin vain tuo
puute käsitetään ja tunnetaan yhteisesti kestettäväksi.
Että Lauri ja Ebba Stenbäck olivat rakentaneet avioliittonsa siinä
hartaassa mielessä, että he maallisessakin elämässään koettaisivat
ylläpitää samaa sopua, samaa yksimielisyyttä, kuin heidän välillään
oli olemassa uskonnollisessa elämässä, siitä ei ole vähintäkään
epäilystä -- olihan heidän käsiksensä se, että jälkimäisen laatu
ehdottomasti määräsi edellisen laadun. Todellisuudessa he saivat
kokea, että asia ei ollut niinkään helppo tai yksinkertainen. He
olivat niin erilaisia luonteeltaan! Stenbäck oli tunteenilmaisuissaan
niin välitön kuin mahdollista on, sanoissaan niin ajattelemattoman,
sanoisinko lapsellisen suora, että hän ei lainkaan edeltäkäsin
miettinyt, miten ne vaikuttaisivat kuulijaan; Ebba taasen oli
tässä kaikessa hänen vastakohtansa, hillitty, suljettu. Sangen
ymmärrettävää on siis, että Stenbäck usein suoruudellaan saattoi --
tietysti tahtomattaan -- loukata vaimoansakin niinkuin hän loukkasi
muita, ja siitä johtui, että Ebba, niinkuin hän itse on tunnustanut,
ei voinut olla kohtelematta häntä jonkinlaisella pelonalaisella
varovaisuudella. Varsinkin oli niin laita vieraiden läsnäollessa, ja
se saa käsittämään, että hänen umpimielisyytensä aikaa voittaen ei
suinkaan vähentynyt, vaan päinvastoin enentyi. Tämä selittää miksi
Ebba Stenbäck yleensä teki epäedullisen vaikutuksen vieraisiin.
Samalla kun Stenbäck iloisena ja vilkkaana koetti huvittaa vieraita,
tuntui hänen harvapuheinen vaimonsa jäykältä, kylmältä. Muistan
itsekin saaneeni hänestä sellaisen vaikutelman, kun poikana 1860:n
vaiheilla joskus omaisteni kanssa olin Isonkyrön pappilassa: isäntä
se oli, joka meitä alaikäisiäkin huomasi, jota vastoin emäntä ei
näyttänyt meistä välittävän. Vasta ikämiehenä, kun jälleen jouduin
tekemisiin Ebba Stenbäckin kanssa, sain toisen käsityksen hänestä, ja
minussa heräsi myötätuntoa ja syvää kunnioitusta häntä kohtaan.
Itse asiassa Ebba Stenbäck ei sisältään kaikin puolin ollut
sellainen, miltä hän ulkoapäin näytti, eikä hänen avionsa ollut
niin onnea ja suloa vailla kuin edellisestä luulisi. Essen,
joka tässä asiassa epäilemättä kelpaa todistajaksi, on oikein
sanonut, että hän oli puolisolleen "uskollinen elämäntoveri, hellä
hoitajatar pitkänä kärsimyksen aikana ja harras osallinen hänen
pyrkimyksissään". Ei ainoastaan "yhteinen asia", joka oli heidät
yhteen vienyt, vaan myöskin hänen sydämessään piilevä rakkaus ja
kunnioitus miestänsä kohtaan antoi hänelle voimia kestää kaikki
ja viimeiseen saakka täyttää kaiken sen, mihin asemansa hänet
velvotti. Hänen luonteenlaatunsa teki hänelle mahdolliseksi, kenties
helpoksikin välttää pistävää, katkeraa vastausta, kun Stenbäck
oli antanut ärtyisen mielensä tulla ilmi. Päinvastoin hän saattoi
semmoisina hetkinä tavata humoristisen sanan tai lauseen, joka
lauhdutti toisen. Niin esim. kun Stenbäck kerran tultuaan huoneeseen,
missä hänen vaimonsa ja sisarensa istuivat neulomuksineen, oli
paheksunut sitä, että pöytä ja istuimet olivat täynnä vaatekappaleita
y.m. työtarpeita, Ebba tyynesti lausui: "Eihän sitä sentään voi
piironginlaatikossa neuloa!" -- Toisen kerran, kun Stenbäck
suomenmielisyydessään oli vaatinut, että kodissa oli puhuttava
suomea, oli Ebba vain sanonut: "Jos sitä vaatimusta on noudatettava,
taitaa käydä niin, että minun sanasäkkini, joka muutenkin vaivoin
aukeaa, jää tykkänään umpeen."
Mitä Stenbäckin kirjallisiin harrastuksiin tulee, pystyi Ebba
ottamaan niihin osaa. Nuorena hän oli ollut huvitettu lukemisesta
ja vanhempanakin hän luki verraten paljon ruotsalaista ja
saksalaista kirjallisuutta -- tietysti pääasiassa uskonnollista,
jollei kuitenkaan yksinomaisesti sitä -- ja läheiset ovat
kertoneet, että oli hauskaa kuulla heidän keskustelevan lukemistaan
"oppineista" kirjoista, ja oli silloin huomattu, että Stenbäck
ilmeisellä tyydytyksellä ja kunnioituksella oli varteenottanut
vaimonsa älykkäitä huomautuksia. Edelleen Ebba, huolimatta siitä,
ettei luonteeltaan ollut käytännöllinen, myöskin teki parastaan
emännän toimien täyttämisessä. Isossakyrössäkin hän, miten
hajamieliseltä toisinaan olikaan näyttänyt, tunnollisesti hoiti
pappilan monipuolista taloutta, eikä ainoastaan käskemällä lukuisia
palvelijoita, vaan itsekin ottamalla osaa askareihin, niinkuin maidon
siivilöimiseen ja sen semmoiseen. Vihdoin Ebba ei väsynyt hoitamaan
miestänsä tämän pitkällisen kivulloisuuden aikana.
Sellaisena vaimona kuin tässä on kuvattu Ebba Stenbäck kolmekymmentä
vuotta eli ja toimi miehensä rinnalla, ja sellaisena hän vähitellen
tuli tälle yhä tarpeellisemmaksi, eikä vain sitä, hän juurtui
juurtumistaan hänen sydämeensä. Sitä todistaa kärsivän suusta
lähtenyt huudahdus: "Ei kukaan voi asettaa päänalusta niin hyvin
kuin Ebba", mutta vielä enemmän eräs toinen sitä ennen kuultu
hämmästyttävän avomielinen tunnustus: "Oikeastaan minä en koskaan
ole Ebbaa rakastanut, mutta merkillistä on, että mitä kauemmin me
olemme yhdessä eläneet, sitä paremmin minä olen hänen kanssaan
viihtynyt." Nämä sanat heittävät mitä kirkkaimman valon puolisojen
yhteiselämään. Niihin sisältyy myönnytys, että Stenbäck elämänsä
loppupuolella, jolloin hänen käsityksensä muinoin hylkäämänsä
runoudenkin arvosta ja ehdoista selkeni, oli huomannut avioliitoltaan
alkuaan puuttuneen riittävää perustusta, mutta myöskin että tuo puute
aikaa voittaen korjautumistaan korjautui. Ainoastaan tämä seikka
tekee ymmärrettäväksi, että ne läheiset, jotka pitemmillä käynneillä
täysin perehtyivät Lauri ja Ebba Stenbäckin kotiin, veivät siitä
muassaan mitä parhaimman muiston. Niin esim. kirjoittaa minulle eräs
nyt jo itsekin manalle mennyt Stenbäckin serkuntytär, 30 vuotta tämän
kuoleman jälkeen, "että heidän kotinsa, huolimatta varjopuolistaan",
hänen muistissaan yhä eli "ihannekotina". Että ansio aviopuolisoiden
yhteiselämän onnellisesta tuloksesta pääasiassa oli hiljaisen,
vaatimattoman Ebban, sitä ei hänen puolisonsa vähän ylempänä
siteeraamassani lauselmassa tullut suoraan sanoneeksi, mutta edellä
kerrotun nojalla on se kuitenkin ilmeisenä tosiasiana pidettävä.