Kertoja vaikeni tai oli pikemmin jo lopettanut, kun samassa huomasi
Charlottan olevan ankaran mielenliikutuksen vallassa, jopa nousevankin
ja lähtevän huoneesta sanattomasti anteeksi pyytäen. Tarina näet
oli hänelle tuttu. Tuo kaikki oli tosiaankin tapahtunut kapteenille
ja eräälle naapurin neidolle, ei tosin aivan sillä tavalla kuin
englantilainen kertoi, mutta kuitenkin pääpiirteiltänsä sellaisena,
vain yksityiskohdiltansa kehiteltynä ja koristeltuna, kuten sellaisten
tarinain yleensä käy niiden kulkiessa ensin suusta suuhun ja sitten
taitavan kertojan mielikuvituksen tietä. Lopulta vastaa enimmäkseen
kaikki, eikä mikään, todellisuutta.
Ottilia lähti vieraiden itsensä kehoittamana Charlottan jälkeen, ja nyt
oli lordin vuoro huomauttaa, että oli kenties jälleen tapahtunut virhe,
kerrottu jotakin naisten tietämää tai jotakin heidän omia kokemuksiansa
muistuttavaa.
Meidän on varottava aiheuttamasta vielä enemmän pahaa, jatkoi hän.
Kaiken sen hyvän ja miellyttävän korvaukseksi, mitä osaksemme on täällä
tullut, näymme me tuovan talon asujaimille hyvin vähän onnea. Meidän on
koetettava päästä soveliaalla tavalla lähtemään.
Minun on tunnustaminen, virkkoi seuralainen, että minua pidättää
täällä vielä eräs muu asia, josta tahtoisin saada parempaa selkoa,
ennenkuin lähden tästä talosta. Teidän mieltänne, mylord, kiinnitti
eilen, kulkiessamme pimeä kammionne mukanamme puiston halki, todella
maalauksellisen kohdan haeskelu siinä määrin, että teidän oli mahdoton
havaita, mitä siinä ohessa tapahtui. Te käännyitte valtatieltä
päästäksenne järven rannalle erääseen kohtaan, missä harvoin
käydään ja mistä vastaranta näkyy erittäin viehättävänä. Ottilia,
joka oli seurassamme, halusi tulla mukaan ja pyysi saada lähteä
sinne soutaen. Minä astuin hänen venheeseensä ja katselin ilokseni
kaunista ja taitavaa soutajaa. Minä vakuutin hänelle, että olin niin
miellyttävästi keinunut aalloilla ainoastaan Sveitsissä, missä myöskin
mitä viehättävimmät neitoset suorittavat lautturin tehtäviä, mutta
en voinut pidättyä kysymästä, miksi hän oikeastaan oli kieltäytynyt
kulkemasta tuota syrjätietä; hänen äänessään näet oli ilmennyt
jonkinlainen pelokas hämminki. Kunhan ette minulle naura, virkkoi hän
ystävällisesti, niin voin teille siitä jotakin kertoa, vaikka asia on
minulle itsellenikin salaperäinen. Joka kerta, kun olen kulkenut tuota
syrjätietä, minut on vallannut varsin omituinen kammo, jota en muuten
missään tunne ja jota en osaa itselleni selittää. Vältän niinmuodoin
mieluimmin antautumasta sellaisille vaikutelmille alttiiksi, sitäkin
enemmän, kun siellä käytyäni kohta alkaa kivistää päätäni vasemmalta
puolelta ja minä muutenkin saan monesti kestää samaa kipua. Me
saavuimme perille, Ottilia keskusteli kanssanne, ja minä sillävälin
tutkin paikkaa, jonka hän oli minulle etäältä tarkoin osoittanut.
Mutta kuinka hämmästyinkään, kun havaitsin erittäin selviä kivihiilen
merkkejä, joiden nojalla päättelen varmasti, että kaivamalla löytyisi
syvemmältä kenties hyvinkin runsas kerrostuma.
Suokaa anteeksi, mylord; minä havaitsen teidän hymyilevän ja tiedän
varsin hyvin, että annatte minulle vain viisaana miehenä ja ystävänä
anteeksi näihin teidän mielestänne joutaviin asioihin kohdistuvan
hartaan huomioni; mutta minä en voi täältä lähteä antamatta tuon
kauniin tytön vielä koetella heilurinliikkeitä.
Joka kerta, kun asia tuli puheeksi, lordi välttämättä esitti jälleen
sitä vastustavat syynsä, joita seuralainen kärsivällisesti kuunteli
lopulta kuitenkin pysyen mielipiteissänsä ja toivelmissansa. Hän
puolestansa huomautti yhä uudelleen, ettei asiaa pitänyt heittää,
vaikka kokeet eivät kaikille henkilöille onnistuneetkaan; olipa
hänen mielestänsä syytä tutkia sitä senvuoksi vieläkin vakavammin ja
perusteellisemmin, koska epäilemättä tultaisiin saamaan selville useita
epäorgaanisten olioiden kesken, orgaanisten ja epäorgaanisten välillä
ja samoin orgaanisten kesken vallitsevia heimolaissuhteita, jotka ovat
meiltä vielä salatut. Hän oli jo avannut aina mukanaan kuljettamansa
kauniin lippaan ottaen sieltä esille kultaisista renkaista,
rikkikiisusta ja muista metallisista aineksista kokoonpannun laitteen
ja laski nyt kokeeksi langasta riippuvia metalleja lepääviä metalleja
kohti.
Minä suon teille vahingonilonne, mylord, virkkoi hän samalla; se näkyy
varsin selvästi teidän kasvoissanne, kun mikään ei tahdo lähteä minun
pitelemänäni liikkumaan. Kokeeni onkin pelkkä tekosyy. Palattuansa
naiset varmaan ihmettelevät, mitä kummaa tässä tapahtuukaan.
Naiset palasivat. Charlotta ymmärsi kohta mistä oli kysymys.
Minä olen paljon kuullut noista asioista, mutta en ole millonkaan
nähnyt mitään vaikutusta. Koska teillä on siinä kaikki sievästi
valmiina, sallinette minun koettaa, eikö se minulta luonnistu.
Hän otti langan käteensä, ja koska oli aivan tosissansa, hän piteli
sitä vakavasti ja rauhallisin mielin; mutta vähintäkään heilahdusta ei
ollut havaittavissa.
Sitten kehoitettiin Ottiliaa koettamaan. Hän piteli heiluria vieläkin
rauhallisemmin, luonnollisemmin, tiedottomammin metallien yläpuolella.
Mutta samassa silmänräpäyksessä tempautui riippuva kappale vinhaan
pyörteeseen ja heilahti vaihtuvien alustojen mukaan milloin toiselle,
milloin toiselle puolelle, ympyrän tai soikion kaarta noudatellen tai
suoraviivaisesti, täysin seuralaisen odotusten mukaisesti, vieläpä
paremminkin kuin hän oli osannut odottaa.
Lordikin säpsähti hieman, mutta hänen seuralaisensa oli niin mielissään
ja innoissaan, ettei voinut ollenkaan lopettaa, vaan pyysi yhä
toistamaan ja vaihtelemaan kokeita. Ottilia oli kyllin hyväntahtoinen
suostuaksensa kehoituksiin, kunnes vihdoin ystävällisesti pyysi
saada lakata, koska päätä alkoi jälleen särkeä. Siitä ihmeissään,
jopa ihastuksissaankin vakuutti vieras hänelle täysin vapauttavansa
hänet siitä kivusta, jos hän suostuisi erikoiseen parannustapaan.
Epäröitiin hetkinen, mutta Charlotta, joka nopeasti käsitti, mistä
oli kysymys, hylkäsi hyväätarkoittavan tarjouksen, koska ei halunnut
suvaita läheisyydessänsä mitään sellaista, mihin oli aina suhtautunut
voimakkain pelonsekaisen vastenmielisyyden tuntein.
Vieraat olivat poistuneet, ja vaikka heidän jättämänsä vaikutelma
olikin omituinen, toivottiin kuitenkin jossakin jälleen kohdattavan.
Charlotta käytti nyt hyväksensä kauniita päiviä päättääkseen
naapuristoon tekemänsä vastavierailut, joista hän vaivoin suoriutui,
koska kaikki lähiseudulla asujat, toiset todella osaaottaen, toiset
pelkästä tottumuksesta, olivat ahkerasti häntä muistaneet. Kotona
hän iloksensa katseli lasta; se oli varmaan kaiken rakkauden,
kaiken huolenpidon arvoinen. Sitä pidettiin ihmeteltävänä, jopa
kerrassaan ihmelapsena, sen näköä, kokoa, sopusuhtaisuutta, voimaa
ja terveyttä ihasteltunsa vieläkin enemmän ihmetytti jo aikaisemmin
mainittu kaksinkertainen näköisyys, joka kehittyi yhä ilmeisemmäksi.
Kasvojenpiirteiltänsä ja koko muodoltansa lapsi muistutti yhä enemmän
kapteenia, silmät olivat yhä vaikeammin Ottilian silmistä erotettavissa.
Tämä merkillinen sukulaisuus ja kenties vieläkin enemmän naisille
ominainen kaunis tunne, joka hellänä kohdistuu rakastetun miehen
lapseen, vaikka äiti onkin joku toinen henkilö, sai Ottilian olemaan
kasvavalle olennolle äidin veroisena tai paremmin sanoen toisena,
toisenlaisena äitinä. Jos Charlotta poistui, niin Ottilia jäi
lapsen ja hoitajattaren luo. Nanny, kadehtien poikaa, johon hänen
emäntänsä näytti kohdistavan koko kiintymyksensä, oli uhkamielisenä
hänet jättänyt ja palannut vanhempiensa luo. Ottilia kanniskeli yhä
edelleenkin lasta ulkosalla tottuen yhä pitempiin retkeilyihin. Hän
kuljetti mukanansa maitopulloa voidakseen tarpeen vaatiessa lasta
ruokkia. Harvoin hän unohti ottaa kirjan mukaansa, ja niin hän oli,
lapsi käsivarrellansa, lukien käyskellessään, varsin miellyttävä
Penserosa.