_Johtajattaren kirje._
Teidän Armonne suonee anteeksi, että tällä kertaa kirjoitan aivan
lyhyesti, sillä minun on nyt, julkisen tutkinnon osoitettua, mitä
olemme kasvateissamme saaneet aikaan, ilmoitettava tulokset vanhemmille
ja esimiehille; sitäpaitsi saanen lausua asiani lyhyesti, koska voin
vähällä sanoa paljon. Teidän tyttärenne on osoittautunut joka suhteessa
kaikkia muita etevämmäksi. Myötäliitetyt todistukset sekä hänen oma
kirjeensä, joka sisältää hänen saamiensa palkintojen kuvauksen ja
samalla ilmaisee hänen ilonsa sellaisen onnistumisen johdosta, varmaan
rauhoittavat, jopa ilahduttavatkin Teitä. Minun iloani vähentää se
aavistus, ettei meillä ole enää kovinkaan kauan syytä pidättää niin
edistynyttä nuorta neitoa luonamme. Sulkeudun Teidän Armonne suosioon
ja olen piakkoin rohkeneva esittää ajatuksiani siitä, mitä pidän
hänelle edullisimpana. Ottiliasta kirjoittaa ystävällinen apulaiseni.
_Apulaisen kirje._
Ottiliasta antaa kunnianarvoisa johtajattaremme minun kirjoittaa,
osalta sen vuoksi, että hänelle olisi ajatustapansa vuoksi kiusallista
ilmoittaa, mitä on ilmoitettava, osalta taas sen vuoksi, että hänen
itsensä on esitettävä anteeksipyyntö, jonka hän mieluummin jättää minun
tehtäväkseni. Kun tiedän liiankin hyvin, kuinka vaikeata kelpo Ottilian
on ilmaista tietojansa ja taitojansa, peloitti julkinen tutkinto minua
melkoisesti, varsinkin kun ei minkäänlainen valmistautuminen käy
päinsä ja koska Ottilia, jos se olisikin yleisesti käytettyyn tapaan
mahdollinen, kieltäytyisi valmistautumasta pelkkää silmänlumetta
varten. Tutkinnon tulos on osoittanut huoleni liiankin oikeutetuiksi:
hän ei saanut yhtäkään palkintoa, joutuipa vielä niiden joukkoon,
joille ei annettu todistusta. Mitäpä sanoisinkaan? Mitä kirjoittamiseen
tulee, olivat toisten kirjaimet tuskin yhtä kaunismuotoiset, mutta
heidän käsialansa oli piirteiltänsä vapaampaa; laskennossa olivat
kaikki häntä nopeammat, ja vaikeampia tehtäviä, joita hän ratkaisee
helpommin, tutkinnossa ei esitetty. Ranskaa juttelivat ja käänsivät
monet paremmin kuin hän, historiassa hän ei heti löytänyt vaadittuja
nimiä ja vuosilukuja, maantiedossa kaivattiin valtiolliseen jakoon
kohdistuvaa huomiota. Hänen muutamien vaatimattomien sävelmiensä
esittämiseen ei ollut aikaa eikä rauhaa. Piirustuksessa hän olisi
varmaan saanut palkinnon: ääriviivat olivat puhtaat ja suoritus sekä
huolellista että henkevää. Hän oli pahaksi onneksi suunnitellut liian
suurta, joten ei saanut tehtäväänsä valmiiksi. Kun oppilaat olivat
poistuneet ja tutkijat neuvottelivat lausuen meille opettajille ainakin
jonkin sanan, huomasin pian, ettei Ottiliasta puhuttu mitään, tai jos
puhuttiin, niin kylmäkiskoisesti, joskaan ei suoraan paheksuen. Minä
toivoin voivani voittaa hänelle suosiota avoimesti kuvailemalla hänen
olemuksensa laatua ja uskalsin siihen ryhtyä sitäkin innokkaammin,
kun en ainoastaan voinut puhua vakaumukseni mukaisesti, vaan olin
itse nuorella iällä ollut samassa surullisessa tilassa. Minua
kuunneltiin tarkkaavasti, mutta kun olin lopettanut, sanoi minulle
tutkijain esimies, tosin ystävällisesti, mutta lakonisesti: Kykyjä
edellytetään olevan; niiden tulee muuttua taidoiksi. Siinä on kaiken
kasvatuksen päämäärä, siinä vanhempien ja esimiesten julkilausuma
selvä tarkoitus ja lasten itsensä salainen, vain puolittain tajuttu
pyrkimys. Siinä myöskin tutkinnon esine, jonka nojalla arvostellaan
opettajia samoinkuin oppilaitakin. Sen nojalla, mitä teiltä kuulemme,
toivomme lapsesta hyvää, ja teitä on joka tapauksessa kiitettävä siitä,
että pidätte tarkoin silmällä kasvattien kykyjä. Jos saatte ne vuoden
varrella muuttumaan taidoiksi, niin te ja suosimanne oppilas saatte
varmaan osaksenne kiitosta.
Siihen, mitä seurasi, olin jo mukautunut, mutta en ollut pelännyt
erästä vieläkin pahempaa asiaa, joka sattui pian sen jälkeen.
Hyvä johtajattaremme, joka hyvänä paimenena ei tahtoisi yhtäkään
karitsaansa kadottaa, tai, kuten tässä tapauksessa oli laita, nähdä
koristamattomana, ei voinut salata mielipahaansa, vaan virkkoi
Ottilialle, joka toisten palkinnoistansa iloitessa seisoi ikkunan
pielessä: Mutta sanokaahan taivaan nimessä, kuinka voitte näyttää niin
tuhmalta, kun ette tuhma ole? Ottilia vastasi aivan tyynesti: Suokaa
anteeksi, rakas äiti, minun päätäni särki taasen tänään, vieläpä
sangen ankarasti. Sitä ei kukaan voi tietää! virkkoi muuten kovin
myötätuntoinen johtajatar ja kääntyi harmistuneena toisaanne.
Kieltämättä on totta, ettei kukaan voi sitä tietää, sillä Ottilia
ei muuta ilmettänsä, ja minä en edes nähnyt hänen kertaakaan vievän
kättänsä ohimolle.
Siinä ei vielä kaikki. Teidän tyttärenne, armollinen rouva, muutenkin
vilkas ja ujostelematon, oli voitonriemunsa vallassa hillitön ja
ylimielinen. Hän juoksi palkintoinensa ja todistuksinensa ympäri
huoneita ja heilutteli niitä Ottiliankin kasvojen edessä. Sinä
onnistuit tänään huonosti! huudahti hän. Ottilia vastasi ihan
levollisesti: Viimeinen tutkintopäivä ei ole vielä tullut. Sittenkin
sinä pysyt aina viimeisenä! huudahti tyttärenne juosten pois.
Ottilia näytti tyyneltä kaikkien muiden mielestä, mutta ei minun.
Hänessä tapahtuvaa voimakasta, epämieluista liikutusta ilmaisee
kasvojen epätasainen väri. Vasen poski punastuu hetkiseksi oikean
samalla kalvetessa. Minä näin tuon merkin, ja osanottoni ei ollut
hillittävissä. Vein johtajattaren syrjään ja puhuin hänelle
asiasta vakavasti. Kelpo nainen havaitsi menetelleensä väärin.
Me neuvottelimme, keskustelimme kauan, ja tahtomatta ryhtyä
seikkaperäisemmin asiaa selostamaan esitän Teidän Armollenne
päätöksemme ja pyyntömme: ottakaa Ottilia joksikin aikaa luoksenne!
Syyt oivallatte itse parhaiten. Jos päätätte sen tehdä, niin sanon
enemmän tämän hyvän lapsen kohtelemisesta. Ja jos tyttärenne, kuten
sopii otaksua, piankin meidät jättää, olemme iloiset nähdessämme
Ottilian palaavan.
Vielä eräs seikka, jonka kenties voisin myöhemmin unohtaa: en ole
milloinkaan huomannut Ottilian jotakin vaatineen tai edes hartaasti
pyytäneen. Sitävastoin sattuu, joskin harvoin, että hän yrittää kieltää
jotakin, mitä häneltä vaaditaan. Hän käyttää silloin elettä, joka on
vastustamaton sille, joka on sen tarkoituksen tajunnut. Hän painaa
kohottamansa kämmenet yhteen ja kuljettaa ne kohti poveansa samalla
taivuttaen ruumistansa hieman eteenpäin ja luoden kiinteästi pyytävään
sellaisen katseen, että hän mielellään luopuu kaikista vaatimuksistansa
tai toiveistansa. Jos Te, armollinen rouva, tuon eleen joskus näette,
mikä Teidän käsittelytapanne vallitessa ei ole todennäköistä, niin
ajatelkaa minua ja säästäkää Ottiliaa. —
* * * * *
Eduard oli lukenut kirjeen, toisinaan hymyillen ja päätänsä pudistaen.
Henkilöitä ja tilannetta koskevia huomautuksia sattui niitäkin
välttämättä.
Riittää! huudahti Eduard vihdoin. Hän tulee, asia on päätetty! Silloin
on pidetty huolta sinusta, rakkaani, ja mekin uskallamme ilmaista
ehdotuksemme. On erittäin tarpeellista, että minä muutan kapteenin
luo oikeanpuoliseen kylkirakennukseen. Sekä iltaisin että aamuisin on
kaikkein paras aika tehdä yhdessä työtä. Sinä saat sensijaan omalta
puoleltasi yltäkyllin tilaa itseäsi ja Ottiliaa varten.
Charlotta suostui asiaan, ja Eduard kuvaili heidän tulevaa
elämäntapaansa. Hän huudahti muun muassa: Sukulaiseni on erittäin
kohtelias pitäessään kipua vasemmalla puolella päätänsä; minun kivistää
usein oikeata puolta. Jos satumme joskus istumaan vastakkain, minä
oikeaan, hän vasempaan kyynärpäähän nojautuen, ja päät eri puolille
kallistettuina, niin siitä koituu soma kuvapari.
Kapteeni tahtoi pitää tilannetta vaarallisena, mutta Eduard huudahti:
Varokaa te, rakas ystävä, D:tä! Mitä tekisikään B, jos häneltä
riistettäisiin C?
Minun mielestäni, virkkoi Charlotta, asia olisi itsestään selvä.
Epäilemättä, hän palaisi A:nsa luo, A:nsa ja O:nsa luo! huudahti Eduard
hypähtäen seisoalleen ja painaen Charlottaa kiinteästi rintaansa vasten.