Se topografinen kartta, joka esitti tilaa ympäristöinensä verrattain
suuressa mittakaavassa selvin ja helposti käsitettävin piirtein ja
värein ja jonka kapteeni osasi muutamien trigonometristen mittausten
avulla varmasti perustella, valmistui pian; tämä toimelias mies näet
nukkui harvinaisen vähän ja omisti päivänsä aina lähimpiin tehtäviin,
joten joka ilta oli jotakin suoritettu.
Nyt, sanoi hän ystävällensä, ryhdymme muihin toimiin, tilan
kuvailemiseen, jota varten täytyy olla olemassa riittävästi esitöitä ja
josta sitten voidaan kehitellä vuokra-arvioita ja muuta sentapaista.
Mutta eräs asia meidän tulee päättää ja järjestää: sinun on erotettava
kaikki se, mikä on varsinaista liiketoimintaa, elämästä. Liiketoiminta
vaatii vakavuutta ja lujuutta, elämä mielivaltaa, liiketoiminta
aivan ehdotonta johdonmukaisuutta, elämä sitävastoin kaipaa usein
epäjohdonmukaisuutta, joka vaikuttaa siinä kerrassaan rakastettavalta
ja ilahduttavaltakin. Jos olet toisessa varma, voit toisessa olla sitä
vapaampi, sensijaan että niiden toisiinsa sekaantuessa vapaus tempaa
varmuuden pois ja hävittää sen.
Eduard tunsi noihin ehdotuksiin sisältyvän lievää moitetta. Vaikka hän
ei ollutkaan luonnostansa huolimaton, ei hän kumminkaan voinut saada
itseänsä järjestelemään papereitansa eri lokeroihin. Se, mikä hänen
oli ratkaistava toisten mieltä kuullen, ja se, mikä riippui ainoastaan
hänestä itsestänsä, ei ollut erotettuna eikä hän myöskään vetänyt
riittävän selvää rajaa liiketointen ja askarrusten, seurustelun ja
huvittelun välille. Nyt se kävi hänelle helpoksi, kun ystävä otti asian
huoleksensa, toinen minä teki mahdolliseksi sen jakautumisen, joka
yhdelle minälle ei ole aina mahdollinen.
He järjestivät siihen kylkirakennukseen, jossa kapteeni asui,
säilytyshuoneen nykyisiä ja arkiston menneitä asioita varten, hakivat
kaikki asiakirjat, paperit ja tiedonannot eri säiliöistä, kammioista,
lipastoista ja kirstuista, ja kohta oli tuo sekava joukkio saatettu
ilahduttavaan järjestykseen ja sijaitsi nyt otsakkeilla varustettuna
määrätyissä lokeroissa. Se, mitä haluttiin, löytyi täydellisemmin
kuin oli osattu toivoa. Tällöin oli heille suureksi avuksi eräs
vanha kirjuri, joka pitkin päivää, vieläpä osan yötäkin pysytteli
kirjoituspulpettinsa ääressä ja johon Eduard tätä ennen oli aina ollut
tyytymätön.
Minä en häntä enää tunne, sanoi Eduard ystävällensä, niin toimeliaaksi
ja käyttökelpoiseksi on mies muuttunut.
Se johtuu siitä, virkkoi kapteeni, ettemme anna hänen tehtäväksensä
mitään uutta, ennenkuin hän on ehtinyt kaikessa rauhassa suorittaa
vanhemmat tehtävänsä, niinmuodoin hän, kuten näet, saa aikaan sangen
paljon; jos hänen toimiansa häiritään, ei hän kykene mihinkään.
Vietettyänsä tähän tapaan päivänsä ystävykset kävivät iltaisin
säännöllisesti Charlottan luona. Ellei ollut saapunut vieraita
lähiseudulta ja naapurikartanoista, mikä kyllä oli sangen tavallista,
niin keskustelu ja lukeminen koskivat enimmäkseen sellaisia asioita,
jotka kartuttavat porvarillisen yhteiskunnan hyvinvointia, etuisuuksia
ja miellyttävyyttä.
Charlotta, joka oli yleensäkin tottunut käyttelemään
nykyisyyttä hyväksensä, tunsi miehensä tyytyväisyyden havaiten
henkilökohtaisestikin hyötyvänsä. Erinäiset kotoiset suunnitelmat,
joita hän oli jo kauan mielessänsä hautonut voimatta niitä kunnolla
aloittaa, toteutuivat nyt, kapteenin asiaan puuttuessa. Kotirohtola,
jossa oli tätä ennen ollut vain muutamia aineita, täydennettiin, ja
Charlotta oppi sekä helppotajuisten kirjojen että keskustelujen nojalla
entistä paremmin harjoittamaan uutteraa ja avuliasta toimintaansa.
Ajateltaessa tavallisia ja siitä huolimatta liiankin usein yllättäviä
tapaturmia hankittiin kaikki hukkuvien pelastamiseen tarvittavat
välineet, sitäkin suuremmalla syyllä, kun monet lähitienoolla
sijaitsevat lammet, vesistöt ja vesilaitokset useasti aiheuttivat
sellaisia onnettomuuksia. Tämän tehtävän kapteeni suoritti erittäin
huolellisesti, ja Eduard mainitsi kuin epähuomiossa, että sellainen
tapaus oli mitä ihmeellisimmin muodostanut käänteen hänen ystävänsä
elämässä. Mutta kun viimeksimainittu vaikeni näyttäen väistävän
murheellista muistoa, ei Eduardkaan sanonut sen enempää, ja Charlotta,
joka tiesi asiasta yleispiirteittäin yhtä paljon, ei hänkään puuttunut
tuohon huomautukseen.
Kaikki nämä huolenpitotoimet ovat kieltämättä kiitettävät,
virkkoi kapteeni eräänä iltana, mutta nyt meiltä vielä puuttuu
välttämättömintä, nimittäin kelpo miestä, joka osaa kaikkia näitä
välineitä käytellä. Minä voin suositella siihen virkaan erästä
tuttavaani haavuria, joka on nykyjään säällisillä ehdoilla saatavissa,
ammatissansa etevää miestä, joka on ankaroissa sisäisissäkin
sairastumistapauksissa useasti saanut aikaan enemmän kuin joku kuuluisa
lääkäri, ja pikaista apuahan maaseudulla eniten kaivataankin.
Hänetkin kutsuttiin heti kartanoon, ja aviopuolisot iloitsivat
saadessaan tilaisuutta sijoittaa kaikkein välttämättömimpiin menoihin
useita summia, jotka heille jäivät mielin määrin kulutettaviksi.
Niin käytteli Charlotta kapteenin tietoja ja toimeliaisuutta omankin
mielensä mukaan ja alkoi olla täysin tyytyväinen hänen läsnäoloonsa
pelkäämättä enää mitään ikävyyksiä. Hän valmistautui tavallisesti
kyselemään monenlaisia asioita, ja koska elämä oli hänelle mieluinen,
koki hän poistaa kaikkea vahingollista, kaikkea kuolettavaa.
Savenvaluteosten lyijysilaus ja keittoastioiden vaskenruoste oli
häntä jo monesti huolestuttanut. Hän kysyi neuvoa, ja tällöin oli
luonnollisesti kosketeltava fysiikan ja kemian peruskäsitteitä.
Satunnaista, mutta aina tervetullutta aihetta sellaisiin keskusteluihin
antoi Eduard, joka mielellään luki ääneen toisten kuultavaksi.
Hänellä oli syvä ja erittäin sointuisa ääni, ja runollisten sekä
puhetaidollisten teosten eloisa, tuntehikas esittäminen oli aikaisemmin
tuottanut hänelle suosiota ja mainetta. Nyt askarruttivat häntä
toiset asiat, hän luki toisia teoksia, jo joitakin aikoja erittäinkin
fysikaalisia, kemiallisia ja teknillisiä esityksiä.
Eräs hänen erikoisia ominaisuuksiansa, joka kenties ei kumminkaan
ole kovin harvinainen, oli se, että hänestä tuntui sietämättömältä,
jos joku hänen lukiessaan katsoi kirjaan. Entisinä aikoina, hänen
lukiessaan runoja, näytelmiä, kertomuksia, se johtui luonnollisesti
kaunolukijassa samoinkuin runoilijassa, näyttelijässä ja kertojassa
asuvasta halusta yllättää, hetkiseksi vaieta, herättää odotusta, koska
tämä tarkoitus tosiaankin joutuu pahoin kärsimään, jos toinen henkilö
lukijan tieten silmäilee luettavaa jo ennakolta. Senvuoksi hänellä
olikin tapana istuutua siten, ettei ollut ketään hänen takanansa. Nyt,
kolmisin oltaessa, tuo varovaisuus oli turha, ja koska hän ei tällä
kertaa pyrkinyt kiihdyttämään tunnetta eikä yllättämään mielikuvitusta,
ei hän ajatellutkaan olla erityisemmin varuillansa.
Vain eräänä iltana hän havaitsi, huolettomasti istuuduttuansa, että
Charlotta katsoi hänen kirjaansa. Hänen vanha kärsimättömyytensä
heräsi, ja hän huomautti asiasta, melkeinpä äreästi. Sellaisista
pahoista tavoista, kuten monista muista seuraelämässä kiusallisista
tottumuksista, olisi kerta kaikkiansa luovuttava, sanoi hän. Kun luen
jollekin henkilölle ääneen, eikö se merkitse samaa kuin jos suullisesti
hänelle jotakin esittäisin? Kirjoitettu, painettu sana astuu minun oman
mieleni, oman sydämeni sijaan, ja vaivautuisinko puhumaan, jos otsaani
tai rintaani olisi rakennettu ikkuna, niin että se, jolle tahdon
esittää ajatukseni ja tunteeni vähin erin, tietäisi aina jo hyvän aikaa
ennakolta, mihin olen pyrkimässä? Kun joku katsoo kirjaani, tuntuu
minusta aina siltä, kuin minut repäistäisiin kahtia.
Charlotta, jonka käytöksen notkeus ilmeni suuremmissa ja pienemmissä
seuroissa varsinkin siinä, että hän osasi ehkäistä jokaisen
epämiellyttävän, kiivaan, jopa vain ylen innokkaankin mielenilmauksen,
katkaista venyvän keskustelun ja kohentaa sammuilevaa, tiesi nytkin
käyttää lahjojansa hyväksensä. Sinä suot varmaan virheeni anteeksi,
virkkoi hän, kunhan tunnustan, miten minun tänä hetkenä kävi. Minä
kuulin sinun lukevan heimolaisuudesta ja ajattelin samassa omia
sukulaisiani, paria serkkua, jotka juuri nyt mieltäni askarruttavat.
Tarkkaavaisuuteni kiintyy jälleen lukemaasi, minä kuulen, että
puheenalaisina ovat pelkät elottomat esineet, ja kurkistan kirjaan
päästäkseni jälleen oikealle tolalle.
Sinua harhautti ja hämmensi eräs vertauksellinen lausuma, sanoi Eduard.
Tässä tosin on puhe vain maalajeista ja kivennäisistä, mutta ihminen on
oikea Narkissos: hän kuvastelee mielellään itseänsä joka paikassa, hän
paneutuu alustinaksi koko maailman kuvastimeen.
Epäilemättä! jatkoi kapteeni: niin hän käsittelee kaikkea
ulkopuoleltansa keksimää; viisautensa samoinkuin mielettömyytensäkin,
tahtonsa samoinkuin mielivaltansakin hän suo eläimille, kasveille,
elementeille ja jumalille.
Kunpa selittäisitte minulle aivan lyhyesti, koska en tahdo eksyttää
teitä kovin kauas hetken harrastuksesta, mitä heimolaisuus tässä
yhteydessä oikeastaan merkitsee, sanoi Charlotta.
Sen teen mielelläni, vastasi kapteeni, jonka puoleen Charlotta oli
kääntynyt; tosin vain niin hyvin kuin osaan, sen nojalla, mitä olen
suunnilleen kymmenen vuotta sitten oppinut, mitä olen asiasta lukenut.
En tiedä sanoa, ajatellaanko tieteellisessä maailmassa vieläkin samoin,
sopiiko se uusiin oppeihin.
On varsin valitettavaa, huudahti Eduard, ettei nykyjään käy enää
oppiminen mitään koko elämää varten. Esivanhempamme pitivät kiinni
niistä tiedoista, mitä olivat nuoruudessaan saaneet, mutta meidän on
joka viides vuosi opittava kaikki uudestaan, ellemme halua joutua
kerrassaan pois muodista.
Me naiset, virkkoi Charlotta, emme pidä niin tarkkaa lukua, ja
tunnustanpa vilpittömästi, että minulle on tärkeätä ainoastaan sanojen
ymmärtäminen, sillä mikään ei tee seurassa naurettavammaksi kuin
vieraan oppisanan väärä käyttäminen. Senvuoksi tahtoisin vain tietää,
missä merkityksessä tuota sanaa käytetään nimenomaan tässä yhteydessä.
Asian tieteellistä puolta käsitelkööt oppineet, jotka muuten, mikäli
olen huomannut, tuskin pääsevät milloinkaan yksimielisyyteen.
Miten aloitammekaan tullaksemme nopeimmin asiaan? kysyi Eduard vähäisen
vaitiolon jälkeen kapteenilta, joka hieman epäröiden kohta vastasi:
Jos minun sallitaan aloittaa näennäisesti hyvin kaukaa, niin olemme
pian perillä.
Voitte olla varma siitä, että kuuntelen mitä tarkkaavimmin, virkkoi
Charlotta laskien työn kädestänsä.
Niinpä aloitti kapteeni: Kaikissa havaitsemissamme luonnonolioissa
huomaamme ensinnäkin suhteistumisen omaan itseensä. Kuulostaa tosin
kummalliselta, kun lausuu jotakin sellaista, mikä on itsestänsäkin
selvää, mutta ainoastaan täysin sopimalla tunnetusta voi lähteä yhdessä
etenemään kohti tuntematonta.
Luulisinpa tekevämme asian hänelle ja itsellemme helpoksi, jos käytämme
esimerkkiä, puuttui Eduard puheeseen. Jos ajattelet vettä, öljyä,
elohopeata, niin havaitset niiden aineosien kesken vallitsevan sovun,
yhteenkuuluvaisuuden. Tästä yhteydestänsä ne eivät luovu muuten kuin
väkivallan tai jonkin muun määrätyn voiman vaikutuksesta. Jos vaikutus
lakkaa, ne heti jälleen yhtyvät.
Epäilemättä, virkkoi Charlotta myöntäen. Sadepisarat yhtyvät nopeasti
virroiksi. Ja jo lapsina me leikimme ihmeissämme elohopealla jakaen
sitä pallosiksi ja antaen niiden jälleen yhtyä toisiinsa.
Niinpä saanen tässä aivan ohimennen mainita erään tärkeän
seikan, lisäsi kapteeni, nimittäin sen, että tämä täysin puhdas,
nesteen varassa mahdollinen suhteistuminen aina ja ehdottomasti
ilmenee pallomaisessa muodossa. Putoava sadepisara on pyöreä,
elohopeapallosista puhuitte itse; saapuupa putoava, sula lyijykin, kun
sillä on riittävästi aikaa jähmettyä, alas pallonmuotoisena.
Sallikaahan minun rientää edelle, virkkoi Charlotta, jotta näen,
arvaanko, mihin tähtäätte. Kuten jokainen olio suhteistuu omaan
itseensä, samoin täytyy sen olla suhteessa toisiinkin olioihin.
Ja viimeksimainittu suhde on olioiden erilaisuudesta riippuen
erilainen, jatkoi Eduard kiireesti. Toisinaan ne kohtaavat toisensa
kuin ystävät ja vanhat tuttavat, jotka nopeasti yhtyvät, mitenkään
toisiansa muuttamatta, niinkuin viini sekoittuu veteen. Toiset
sitävastoin pysyvät vieraina vierekkäin eivätkä liity toisiinsa
mekaanisen sekoittamisen ja hieromisenkaan avulla: öljy ja vesi eroavat
pudistelun jälkeen heti toisistansa.
Eipä puutu paljoa, virkkoi Charlotta, ettei näe näissä yksinkertaisissa
olioissa tuntemiansa ihmisiä, mutta varsinkin muistuvat niiden johdosta
mieleen ne yhteisöt, joissa on elänyt. Kaikkein eniten muistuttavat
noita sieluttomia olioita kuitenkin ihmisten suuret joukot, jotka
asettuvat maailmassa toisiansa vastaan: säätyluokat ja ammatit, aateli
ja kolmas sääty, sotilas ja siviilihenkilö.
Samoinkuin noita joukkoja sentään voidaan liittää toisiinsa tapojen
ja lakien avulla, virkkoi Eduard, on kemiallisessakin maailmassamme
välijäseniä, jotka kykenevät liittämään yhteen toisiansa karttelevia
aineksia.
Niinpä, puuttui kapteeni puheeseen, saamme öljyn yhtymään veteen
käyttämällä apunamme lipeäsuolaa.
Kunhan vain ette esitä asioita liian nopeasti, jotta voin osoittaa
kykeneväni pysymään mukana, virkkoi Charlotta. Emmekö ole jo ehtineet
heimolaisiin asti?
Epäilemättä, vastasi kapteeni, ja kohta opimme ne tuntemaan täydessä
voimassansa ja täsmällisyydessänsä. Niitä olioita, jotka kohdatessansa
nopeasti toisiinsa tarttuvat ja vastavuoroisesti toisiansa määräävät,
nimitämme heimolaisiksi. Emäksissä ja hapoissa, jotka, vaikka ovatkin
vastakkaiset ja kenties juuri sen vuoksi, että ovat toistensa
vastakohtia, ehdottomimmin toisiansa etsivät ja toisiinsa yhtyvät,
muuntavat toisiansa ja muodostavat yhdessä uuden kokonaisuuden, tämä
heimolaisuus on kylläkin ilmeinen. Ajatelkaamme vain kalkkia, joka
osoittaa suurta, kaikkiin happoihin kohdistuvaa taipumusta, ilmeistä
yhtymishalua. Kunhan saapuvat kemialliset välineemme, esitämme
erinäisiä kokeita, jotka ovat varsin hauskoja ja antavat paremman
käsityksen kuin sanat, nimet opilliset lauseparret.
Sallikaa minun tunnustaa, lausui Charlotta, että kun nimitätte noita
omituisia olioita toistensa heimolaisiksi, niin minä puolestani
en käsitä niitä niinkään veriheimolaisiksi kuin henki- tai
sieluheimolaisiksi. Aivan samalla tavalla voi ihmisten kesken syntyä
todella merkittäviä ystävyysliittoja, sillä vastakkaiset ominaisuudet
tekevät mahdolliseksi kiinteämmän yhtymisen. Jään siis odottamaan,
mitä minulle näytätte näistä salaperäisistä vaikutuksista. Nyt en enää
häiritse sinua — sanoi hän Eduardin puoleen kääntyen — ja seuraan
asiaan paremmin perehtyneenä tarkkaavaisesti esitystäsi.
Koska kerran olet meitä asiaan yllyttänyt, et pääsekään siitä niin
vähällä, sillä oikeastaan ovat monimutkaiset tapaukset kaikkein
mielenkiintoisimmat. Vasta niistä oppii tuntemaan heimousasteet,
lähemmät ja voimakkaammat, etäisemmät ja heikommat suhteet;
heimoussuhteet käyvät mielenkiintoisiksi vasta kun saavat aikaan
eroamisia.
Esiintyykö luonnonopissakin tuo surullinen sana, jonka nykyjään, ikävä
kyllä, kuulee kovin usein ihmisten keskuudessa? huudahti Charlotta.
Esiintyy kyllä, vastasi Eduard. Erottajataiturin nimi oli aikoinansa
kemisteille annettu kuvaava kunnianimi.
Sellaisen taituruuden aika siis on ohi, virkkoi Charlotta, ja hyvä
niin. Yhdistäminen on suurempi taito, suurempi ansio. Yhdistäjätaituri
olisi tervetullut joka ainoalla alalla koko maailmassa. — Mainitkaapa
nyt minulle, kun kerran olette päässeet vauhtiin, pari sellaista
tapausta.
Niinpä palaamme kohta siihen, mitä äsken jo mainitsimme ja
käsittelimme. Esimerkiksi se, mitä nimitämme kalkkikiveksi, on puhdasta
tai epäpuhdasta kalkkimaata, kiinteästi yhtyneenä erääseen herkkään
happoon, jonka olemme oppineet tuntemaan ilmamaisessa muodossa. Jos
kappale sellaista kiveä viedään miedonnettuun rikkihappoon, niin tämä
yhtyy kalkkiin ja esiintyy sen keralla kipsinä; herkkä, ilmamainen
happo sitävastoin haihtuu pois. Siinä on tapahtunut eroaminen ja
uusi yhtyminen, ja niinmuodoin uskotaan, että on oikeus puhua
vaaliheimolaisuudestakin, koska tosiaankin näyttää siltä, kuin toiselle
suhteelle annettaisiin etusija toiseen verraten, toinen valittaisiin
mieluummin kuin toinen.
Suokaa minulle anteeksi, virkkoi Charlotta, niinkuin minä suon anteeksi
luonnontutkijalle; mutta minä en missään tapauksessa pitäisi tuota
vaalina, vaan pikemmin luonnonvälttämättömyytenä ja tuskin sinäkään,
sillä loppujen lopuksi se kenties onkin vain sopivan tilaisuuden,
sattuman asia. Tilaisuus tekee suhteita samoinkuin varkaitakin, ja kun
ovat puheena teidän luonnonolionne, näyttää minusta vaali riippuvan
yksinomaan kemististä, joka vie nuo oliot toistensa luo. Mutta jos ne
kerran ovat toistensa seurassa, silloin varjelkoon Jumala! Mainitussa
tapauksessa minua säälittää vain ilmahappo parka, jonka täytyy jälleen
liidellä äärettömyydessä.
Riippuu vain siitä itsestänsä, virkkoi kapteeni, tahtooko se yhtyä
veteen ja virkistää terveitä samoinkuin sairaitakin kivennäislähteen
antimena.
Kipsin kelpaa puhua, sanoi Charlotta, se on nyt valmis, se on kappale,
siltä ei puutu mitään, kun sitävastoin tuolla karkoitetulla olennolla
voi olla vielä montakin hätää, ennenkuin se jälleen keksii itsellensä
turvapaikan.
Erehtyisinpä pahasti, virkkoi Eduard hymyillen, ellei sinun sanojesi
takana piile pientä viekkautta! Tunnusta vain kujeesi! Taidanpa olla
minä mielestäsi se kalkki, jonka tavoittaa kapteeni, rikkihappo,
vie pois sinun miellyttävästä seurastasi ja muuttaa tulenkestäväksi
kipsiksi.
Jos omatuntosi kehoittaa sinua tuollaisiin katselmuksiin, vastasi
Charlotta, niin voin olla huoletta. Tällaiset vertauksenomaiset
puheet ovat somia ja hauskoja, ja kukapa ei mielellään leikittelisi
samankaltaisuuksilla? Mutta ihminen on sentään monen monta askelmaa
ylempänä kuin nuo elementit, ja jos hän on ollut tässä hieman antelias
käytellessään kauniita sanoja vaali ja vaaliheimolaisuus, niin on
hänen hyvä keräytyä jälleen itseensä ja asian johdosta tarkoin
punnita sellaisten lausetapojen merkitystä. Minä, ikävä kyllä, tunnen
riittävästi tapauksia, joissa kahden olennon kiinteä, erottamattomalta
näyttävä yhteys on jonkun kolmannen olennon satunnaisen luoksetulon
vaikutuksesta särkynyt ja toinen alkujansa kauniisti toisiinsa
yhtyneistä on ajautunut irrallisena avaraan maailmaan.
Kemistit ovat sentään paljoa kohteliaampia, sanoi Eduard: he tuovat
seuraan neljännen, jottei kukaan jäisi ilman.
Niinpä kyllä! virkkoi kapteeni. Merkittävimmät ja merkillisimmät ovat
epäilemättä nämä tapaukset, joissa puoleensavetämistä, heimoutta,
ikäänkuin ristiin tapahtuvaa hylkäämistä ja yhtymistä käy tosiaankin
esittäminen, joissa neljä, tätä ennen kaksittain yhteenliittynyttä
oliota kosketukseen saatettuina luopuu entisestä liitostansa
solmiaksensa uuden. Tässä jättämisessä ja ottamisessa, tässä
pakenemisessa ja etsimisessä on tosiaankin näkevinänsä korkeampaa
tarkoitusta; sellaisten olioiden uskoo kykenevän tavallansa tahtomaan
ja valitsemaan, ja oppisana vaaliheimolaiset tuntuu täysin oikeutetulta.
Kuvailkaa minulle sellainen tapaus! sanoi Charlotta.
Sellaista tehtävää ei pitäisi suorittaa pelkkien sanojen avulla,
vastasi kapteeni. Kuten jo sanoin: kunhan voin teille esittää itse
kokeet, käy kaikki havainnollisemmaksi ja miellyttävämmäksi. Nyt minun
täytyisi koettaa tyydyttää teitä kamalilla oppisanoilla, joista ei
kumminkaan koituisi teille mitään selvää käsitystä. Nuo kuolleilta
näyttävät ja kuitenkin aina sisäisesti toimintaan valmiit oliot
tulee nähdä vaikuttamassa silmiensä edessä, tulee myötätuntoisesti
katsella, kuinka ne toisiansa etsivät, vetävät puoleensa, valtaavat,
hävittävät, ahmaisevat, riuduttavat ja kirpoavat jälleen esiin kaikkein
kiinteimmästä yhteydestä uudistuneessa, uudessa, odottamattomassa
hahmossa: vasta silloin uskoo niiden elävän ikuisesti, uskoopa niissä
olevan mieltä ja järkeäkin, koska havaitsemme omat aistimme tuskin
riittäviksi niitä kunnollisesti havaitsemaan ja järkemme tuskin
päteväksi niitä käsittämään.
En tahdo kieltää, sanoi Eduard, että omituiset oppisanat pakostakin
ilmenevät hankalina, jopa naurettavinakin sille, joka ei ole niihin
perehtynyt aistillisen havainnon ja käsitteiden nojalla. Kuitenkin
voisimme toistaiseksi helposti ilmaista kirjainten avulla, mistä tässä
on ollut puhe.
Ellette ajattele menettelyn tuntuvan rikkiviisaalta saivarrukselta,
virkkoi kapteeni, niin voin asian lausua lyhyesti merkkikielellä.
Ajatelkaa A, joka on yhtynyt B:hen niin kiinteästi, ettei moni keino
ja monenlainen väkivalta kykene sitä siitä erottamaan, ajatelkaa C,
joka on samassa suhteessa D:hen, ja viekää sitten molemmat parit
keskinäiseen kosketukseen: A yhtyy D:hen, C yhtyy B:hen, emmekä tiedä
sanoa, mikä niistä on toisen ensinnä hylännyt, mikä ensinnä toiseen
yhtynyt.
No niin, puuttui Eduard puheeseen, kunnes näemme tuon kaiken omin
silmin, pidämme tätä merkintää vertauksellisena puheena, josta otamme
opin välitöntä käytäntöä varten. Sinä, Charlotta, olet A, minä sinun
yhteyteesi kuuluva B, sillä oikeastaanhan minä vain riipun sinussa ja
seuraan sinua niinkuin B seuraa A:ta. C on ilmeisesti kapteeni, joka
tällä kertaa jossakin määrin riistää minua pois sinulta. Niinmuodoin
on oikeus ja kohtuus, että sinulle on epämääräisyyteen häipymisen
välttämiseksi hankittava D, ja se on epäilemättä rakastettava neitonen
Ottilia, jonka lähentymistä et saa enää vastustella.
Olkoon menneeksi! virkkoi Charlotta. Vaikka esimerkki nähdäkseni
ei sovellukaan täysin meidän tapaukseemme, pidän kuitenkin onnena,
että tänään kohtaamme toisemme täydellisesti ja että nämä luontais-
ja vaaliheimouden suhteet jouduttavat tutunomaisen ajatustenvaihdon
syntymistä välillemme. Tunnustan siis, että jo tänään iltapuolella
päätin kutsua Ottilian luoksemme; emännöitsijämme näet eroaa
palveluksesta mennäkseen naimisiin. Tämä minun kannaltani ja
minun tähteni; mikä minua kehoittaa Ottilian itsensä vuoksi niin
menettelemään, sen voit meille lukea. Minä en kurkista kirjeeseen,
mutta sen sisällys, ikävä kyllä, on minulle jo tuttu. Mutta luehan,
lue! Samassa Charlotta veti esiin kirjeen ja ojensi sen Eduardille.