Kapteeni saapui. Hän oli ennen tuloansa lähettänyt erittäin järkevän
kirjeen, joka täydellisesti rauhoitti Charlottan mielen. Sellainen
viileä itsensä tunteminen, oman ja ystävien olokannan kirkas tajuaminen
herätti mitä valoisimpia ja kauneimpia toiveita.
Ensimmäiset tunnit kuluivat, kuten tavallisesti käy ystävien kesken,
jotka eivät ole muutamiin aikoihin toisiansa nähneet, vilkkaassa,
melkeinpä uuvuttavassakin keskustelussa. Iltapuolella tehtiin
Charlottan kehoituksesta kävelyretki uudelle puistoalueelle. Tienoo
miellytti kapteenia, ja hän havaitsi kaikki ne kauneudet, jotka vasta
uusien teiden valmistuttua olivat tulleet nähtäviin ja nautittaviin.
Hänen katseensa oli harjaantunut ja samalla vaatimaton, ja vaikka
hän varsin hyvin tiesi, mikä oli suotavaa, ei hän kumminkaan, kuten
usein tapahtuu, aiheuttanut mielenapeutta henkilöille, jotka hänelle
näyttelivät omaa maailmaansa, vaatimalla enemmän kuin olosuhteet
myönsivät tai muistelemalla jotakin muualla näkemäänsä täydellisempää.
Ehdittyänsä sammalmajalle he näkivät sen mitä hupaisimmin koristettuna,
tosin vain tekokukilla ja talvikeilla, mutta niiden joukkoon oli
sijoitettu niin kauniita kimppuja oikeata vehnää ja muita pellon
ja puutarhan tuotteita, että ne tuottivat kunniaa järjestelijänsä
taideaistille.
Vaikka mieheni ei pidäkään siitä, että hänen syntymä- tai nimipäiväänsä
vietetään, virkkoi Charlotta, ei hän varmaankaan tänään minua moiti,
jos omistan nämä vähäiset seppeleet kolminkertaiselle juhlallemme.
Kolminkertaiselle? huudahti Eduard.
Epäilemättä! virkkoi Charlotta: ystävämme saapumista pidämme täydellä
syyllä juhlana, ja lisäksi, mitä tuskin lienette ajatelleet, on tänään
teidän molempien nimipäivä. Eikö nimenne ole Otto, toisen samoinkuin
toisenkin?
Ystävykset ojensivat toisilleen kätensä yli pienen pöydän. Sinä
palautat mieleeni nuoruusaikaisen ystävyysseikan, sanoi Eduard.
Lapsuudessa meillä oli kummallakin tuo sievä lakoninen nimi, mutta
kun sitten asuimme samassa koulukodissa, luovutin sen vapaaehtoisesti
hänelle.
Ylen suurta jalomielisyyttä et siinä asiassa kuitenkaan osoittanut,
virkkoi kapteeni. Muistan näet varsin hyvin, että nimi Eduard miellytti
sinua enemmän, ja totta onkin, että se kaikuu erikoisen sorealta, kun
sen kuulee miellyttäviltä huulilta.
Niinpä he nyt istuivat kolmisin saman pienen pöydän ääressä, jonka
vaiheella Charlotta oli innokkaasti vastustanut vieraan tuloa.
Tyytyväinen Eduard ei tahtonut palauttaa vaimonsa mieleen noiden
hetkien muistoa, mutta ei kumminkaan voinut pidättyä sanomasta:
Olisihan tässä varsin hyvin sijaa vielä neljännellekin.
Samassa kajahti linnasta metsätorvien ääni ikäänkuin todeksi myöntäen
ja vahvistaen toistensa seurassa viipyvien ystävysten hyväntahtoisuutta
ja hyviä toivelmia. Ääneti he sitä kuuntelivat, kukin itseensä
keräytyen ja tuntien oman onnensa kahdenkertaisena niin kauniissa
liitossa.
Eduard keskeytti ensimmäisenä vaitiolon nousten seisaalleen ja
astuen ulos sammalmajan ovesta. Viekäämme ystävä heti korkeimmalle
näköpaikalle, sanoi hän Charlottalle, jottei hän luule koko
perintötilamme ja olosijamme rajoittuvan tähän ahtaaseen laaksoon;
ylhäällä katse liikkuu vapaammin ja rinta avartuu.
Siinä tapauksessa, vastasi Charlotta, täytyy meidän vielä tällä kertaa
kiivetä vanhaa, hieman vaivalloista polkua; toivon kumminkin askelmaini
ja portaitteni pian johtavan mukavammin aina ylös asti.
Niinpä saavuttiin kallioiden yli, pensaikkojen ja viidakkojen halki
kulkien korkeimmalle paikalle, joka tosin ei muodostanut tasannetta,
vaan jatkuvia, hedelmällisiä selänteitä. Kylä ja linna olivat painuneet
taakse näkymättömiin. Alhaalla näkyi lampien pintoja, toisella
puolen metsäisiä kukkuloita, joiden juurta ne huuhtelivat, vihdoin
jyrkkiä kallioita, jotka luotisuorana seinämänä jäykästi rajoittivat
viimeistä vesikuvastinta heijastellen sen kalvoon mahtavia muotojansa.
Syvällä rotkossa, missä kiivas puro syöksyi lampeen, oli puolittain
piilossa mylly, joka ympäristöinensä näytti miellyttävältä pieneltä
lepopaikalta. Näkyvissä olevassa puoliympyräkehässä vaihtelivat
kaikkialla laaksot ja kukkulat, viidakot ja metsät, joiden kevätvihreys
lupasi mitä mehevimmän kesäisen näköalan. Yksityiset puuryhmätkin
kiinnittivät useissa kohdin katsetta.
Erikoisesti piirtyi katselevien ystävysten silmiin alhaalla,
keskilammen rannassa kasvava kaunis poppeli- ja plataaniryhmä.
Se seisoi siinä täydessä kasvuvoimassansa, raikkaana, terveenä,
korkenemaan ja levenemään pyrkien.
Eduard kiinnitti ystävänsä huomiota erikoisesti tuohon ryhmään.
Nuo puut, huudahti hän, olen nuoruudessani itse istuttanut. Ne
olivat nuoria hoikkia runkoja, jotka pelastin, kun isäni suurta
linnanpuutarhaa laajentaessaan antoi keskikesällä kaivaa ne
juuriltansa. Ne osoittavat varmaan tänäkin vuonna kiitollisuuttansa
työntämällä uusia vesoja.
Tyytyväisinä ja hilpeinä kuljettiin takaisin. Vieraalle osoitettiin
linnan oikeasta kylkirakennuksesta miellyttävä, tilava asunto,
jonne hän aivan pian asetteli ja järjesteli kirjansa, paperinsa ja
kojeensa jatkaakseen tavanmukaista askarrustansa. Eduard ei kumminkaan
ensimmäisinä päivinä jättänyt häntä rauhaan, vaan kuljetti hänet
kaikkialle, milloin ratsain, milloin jalkaisin, perehdyttäen hänet
seutuun ja tiluksiinsa samalla ilmaisten ne tilan parempaa tuntemista
ja edullisempaa viljelyä koskevat toivelmat, joita hän oli jo kauan
aikaa mielessänsä hautonut.
Ensimmäinen tehtävä olisi se, että mittaisin seudun magneettineulan
avulla, virkkoi kapteeni. Se on helppoa ja hauskaa askaretta, ja jos
tulokset eivät olekaan kaikkein tarkimmat, on se kumminkin hyödyllinen
ja ensi töiksi ilahduttava toimitus; sitäpaitsi sen voi suorittaa
tarvitsematta suurtakaan apua, ja tietää varmaan saavansa tehtävän
päätökseen. Jos tuonnempana ajattelet tarkempaa mittausta, voitaneen
siihenkin keino keksiä.
Kapteeni oli hyvin perehtynyt mainittuun mittaustapaan. Hän oli tuonut
mukanansa tarvittavat kojeet ja aloitti työn heti. Hän neuvoi Eduardia
sekä muutamia metsästäjiä ja talonpoikia, joiden tuli olla hänen
apunansa. Päivät olivat suotuisat; illat ja varhaisimmat aamuhetket hän
käytti piirustamiseen ja varjostamiseen. Pian oli kaikki vesimaalattu
ja väritettykin, ja Eduard näki tiluksiensa kasvavan paperista esiin
mitä selvimpinä, ikäänkuin uutena luomuksena.
Siinä oli tilaisuutta keskustella seudusta sekä uusista puisto- ja
viljelysalueista, jotka voi saada kuntoon paljoa paremmin tuollaisen
yleiskatsauksen nojalla kuin tehden umpimähkään, satunnaisten
vaikutelmien varassa hajanaisia kokeita.
Se meidän pitää selvittää vaimolleni, sanoi Eduard.
Jätä se tekemättä! virkkoi kapteeni, joka ei mielellään asettanut
vakaumuksiansa toisten vakaumusten tielle, koska oli kokemuksesta
oppinut ihmisten mielipiteiden olevan niin monenlaisia, ettei niitä
saa järkevimminkään huomautuksin yhteen kohtaan kerätyksi. Jätä
se tekemättä! huudahti hän: hän joutuu helposti harhaan. Hänelle,
kuten yleensäkin henkilöille, jotka vain harrastuksesta askartelevat
sellaisissa puuhissa, on tärkeämpää, että hän tekee jotakin, kuin että
jotakin tulee tehdyksi. Luontoon käydään käsiksi hapuillen, miellytään
erikoisesti toiseen tai toiseen pikku paikkaan, ei uskalleta raivata
pois sitä tai tätä, ei ole riittävää uskallusta uhrata jotakin; ei
osata ennakolta kuvitella, mitä on saatava aikaan, kokeillaan, se
onnistuu, se epäonnistuu, korjataan, korjataan kenties sellaista, mikä
olisi jätettävä ennallensa, jätetään ennallensa sellaista, mikä olisi
korjattava, ja niin on lopputulos aina parsinnainen; se vaikuttaa
miellyttävästi ja virkistävästi, mutta ei tyydytä.
Tunnusta minulle vilpittömästi, virkkoi Eduard, ettet ole tyytyväinen
vaimoni sommitelmiin.
Jos suoritus tyhjentäisi ajatuksen, joka on varsin hyvä, ei olisi
mitään muistuttamista. Hän on vaivalloisesti kiusautunut ylös halki
louhikon ja kiusaa nyt, jos suvaitset, jokaista sinne kuljettamaansa.
Ei käy kulkeminen rinnakkain enempää kuin peräkkäinkään siedettävän
vapaasti. Askelen tahti häiriytyy alinomaa, ja mitä kaikkea vielä
voisikaan huomauttaa!
Eikö sitten olisi ollut helppo suorittaa tehtävää toisin? kysyi Eduard.
Sangen helppo, virkkoi kapteeni: hänen olisi tarvinnut vain murtaa pois
kallionkulma, joka muuten onkin mitätön, koska sen muodostavat pienet
kappaleet; siten olisi nousuun tullut kaunis kaarre ja samalla olisi
jäänyt kiveä käytettäväksi niihin kohtiin, missä tie olisi tullut kapea
ja vaivainen. Olkoon tämä kuitenkin sanottu vain meidän kesken: muuten
hän käsittää asian väärin ja panee pahaksensa. Se, mikä on tehty, on
säilytettävä. Jos tahdotaan käyttää enemmän rahoja ja vaivaa, sopii
sammalmajan yläpuolella ja kukkulan laella tehdä sitä ja tätä ja saada
aikaan paljonkin miellyttävää.
Jos nykyisyys askarrutti ystävyksiä monella muotoa, ei toisaalta
puuttunut menneiden aikojen hilpeitä ja mieluisia muisteloita, joihin
Charlotta tapasi ottaa osaa. Sitäpaitsi päätettiin ensi töistä
päästyä käydä käsiksi matkapäiväkirjaan ja herätellä silläkin tavoin
menneisyyttä eloon.
Eduardilla muuten oli Charlottalle vähemmän sanottavaa, varsinkin
sen jälkeen kuin hänellä oli sydämellänsä uusiin puistorakennelmiin
kohdistuva moite, joka hänestä tuntui aivan oikeutetulta. Hän piti
kauan omana tietonansa, mitä kapteeni oli hänelle uskonut, mutta
nähdessään vihdoin vaimonsa suunnittelevan sammalmajalta kukkulalle
johtavia pikku askelmia ja poluntapaisia hän ei voinut hillitä
itseänsä, vaan hetken kierreltyänsä kaarreltuansa lausui julki uuden
oivalluksensa.
Charlotta seisoi hämmästyneenä. Hän oli kyllin älykäs kohta
tajutaksensa, että toiset olivat oikeassa; mutta se, mitä oli tehty,
kiisteli vastaan ja oli kerta kaikkiaan sellaisenaan olemassa; hän
oli pitänyt sitä oikeana ja toivottavana, sekin, mitä moitittiin, oli
yksityisiä osiansa myöten hänelle rakas; hän ei tahtonut ottaa vakaasti
uskoaksensa, puolusteli pientä aikaansaannostansa, sätti miehiä,
jotka heti tavoittelevat suurta ja avaraa, tahtovat leikinlaskusta,
jutelmasta heti tehdä kokonaisen teoksen ajattelematta laajennetusta
suunnitelmasta johtuvia kustannuksia. Hän kiihtyi, loukkaantui, kävi
nyreäksi; hän ei voinut luopua vanhasta eikä kerrassaan torjua uutta,
mutta keskeytti päättäväiseen tapaansa heti työt asiaa miettiäksensä ja
mielessään kypsytelläksensä.
Koska tämä toimelias ajanvietekin nyt jäi pois, miesten yhä
viihtyisämmin askarrellessa omissa toimissansa, erikoisen ahkerasti
taiteellisissa puutarhatöissä ja kasvihuoneitten rakentamisessa, silti
kokonaan laiminlyömättä tavallisia ritarillisia harjoituksiansa,
kuten metsästystä, hevosten ostoa, vaihtoa, ratsuksi ja ajojuhdaksi
totuttamista, tunsi Charlotta itsensä päivä päivältä yksinäisemmäksi.
Hän harjoitti, osalta kapteenin vuoksi, entistä vilkkaampaa
kirjevaihtoa, mutta siitä huolimatta sattui monta yksinäistä hetkeä.
Sitä mieluisammat ja hupaisemmat olivat hänelle koulukodista saapuvat
tiedonannot. Johtajattaren laveaan kirjeeseen, jossa tavallisuuden
mukaan seikkaperäisesti ja mielihyvin selostettiin tyttären
edistymistä, liittyi lyhyt jälkikirjoitus sekä laitoksen erään
miespuolisen apulaisen kirjoittama liite, jotka molemmat tässä esitämme.
_Johtajattaren jälkikirjoitus._
Mitä tulee Ottiliaan, armollinen rouva, voin oikeastaan vain toistaa,
mitä edellisiin tiedonantoihini sisältyy. En tiedä, mistä häntä
moittisin, ja kumminkaan en voi olla häneen tyytyväinen. Hän on
edelleenkin vaatimaton ja hyväntahtoinen toisille, mutta tämä ujous
ja palvelevaisuus ei minua oikein miellytä. Teidän armonne lähetti
taanoin rahaa ja erinäisiä vaatteita. Edellisiä hän ei ole vielä
ollenkaan käytellyt, ja jälkimmäisetkin lepäävät yhä koskemattomina.
Hän pitää kylläkin vaatteensa erittäin puhtaina ja hyvässä kunnossa
ja näyttää vaihtavan niitä ainoastaan tätä seikkaa silmällä pitäen.
Hänen ankara kohtuullisuutensa ruoan ja juoman nauttimisessa ei sekään
minua miellytä. Pöydässämme tosin ei vallitse yltäkylläisyys, mutta
mikään ei ole minulle mieluisampaa kuin nähdä lasten syövän kylliksensä
maukkaita ja terveellisiä ruokia. Se, mikä harkiten ja vakaumuksella
pöytään tuodaan ja nautittavaksi tarjotaan, on tosiaankin nautittava.
Siihen en saa Ottiliaa mitenkään taivutetuksi. Keksiipä hän itsellensä
jotakin tekemistä, suorittaa jotakin palvelijattarien laiminlyömää vain
siinä tarkoituksessa, että saisi jättää jonkin lajin tai jälkiruoan
nauttimatta. Kaiken tämän ohella on kumminkin otettava huomioon, että
hän toisinansa potee vasemmanpuolista päänsärkyä, joka tosin aina
hellittää, mutta voi sittenkin olla tuskallista ja merkittävää. Sen
verran tästä muuten kauniista ja herttaisesta tytöstä.
_Apulaisen liite._
Oivallinen johtajattaremme tavallisesti sallii minun lukea ne kirjeet,
joissa hän ilmoittaa kasvatteja koskevia huomioitansa vanhemmille
ja esimiehille. Teidän armollenne osoitetut tiedonannot minä aina
luen erikoisen tarkkaavasti ja erikoisen mielelläni, sillä jos
meidän on teitä onniteltava tyttärestänne, jossa yhtyvät kaikki
seuraelämässä menestystä luovat ominaisuudet, täytyy toisaalta ainakin
minun ylistää teitä yhtä onnelliseksi sen johdosta, että teille on
suotu kasvattityttärenne, lapsi, joka on syntynyt toisten hyödyksi
ja iloksi ja epäilemättä myöskin omaa onneansa varten. Ottilia on
melkeinpä ainoa kasvattimme, johon nähden en voi olla samaa mieltä
kuin kunnioitettu johtajattaremme. En tahdo suinkaan moittia tätä
toimeliasta naista siitä, että hän haluaa nähdä huolenpitonsa hedelmät
ulkonaisina ja ilmeisinä, mutta on olemassa suljettujakin hedelmiä,
kaikkein ytimekkäimpiä, jotka kehittyvät varhemmin tai myöhemmin
kauniiseen elämään. Niiden joukkoon kuuluu epäilemättä teidän
kasvattityttärenne. Koko ajan, minkä olen häntä opettanut, näen hänen
tasaisesti hitaanhitaasti edistyvän, en milloinkaan taantuvan. Jos
lasta kasvatettaessa on tarpeen alkaa alusta, niin sääntö soveltuu
varmaan häneen. Sitä, mikä ei seuraa edellisestä, hän ei käsitä. Hän
suhtautuu avuttomasti, jopa haluttomastikin helposti tajuttavaan
asiaan, jolle hän ei keksi mitään kiinnekohtaa. Mutta jos voi löytää ja
hänelle selvittää välijäsenet, niin hän käsittää kaikkein vaikeimmatkin
asiat. Siten hitaasti edistyen hän jää jälkeen kumppaneistansa, jotka
aivan toisenlaisten kykyjen varassa rientävät yhä eteenpäin, helposti
tajuten, helposti muistaen ja vaivattomasti jälleen käytellen kaikkea,
hajanaistakin. Kiireellisestä opetuksesta hän niinmuodoin ei opi
yhtään mitään, ei tiedä mitä tehdä; niin on laita eräillä tunneilla,
jotka ovat oivallisten, mutta ravakkain ja kärsimättömien opettajien
hoidettavina. On moitittu hänen käsialaansa, hänen kykenemättömyyttänsä
tajuamaan kieliopin sääntöjä. Olen lähemmin tutkinut näitä valituksia,
ja tosiaankin hän kirjoittaa hitaasti ja kankeasti, jos niin tahdotaan
sanoa, mutta ei suinkaan arastellen eikä muodottomasti. Sen, mitä
hänelle vähin erin opetin ranskankielestä, joka tosin ei ole minun
aineeni, hän käsitti helposti. Ihmeellistä kylläkin: hän tietää paljon
ja varsin hyvin, kysyttäessä vain näyttää siltä, kuin hän ei tietäisi
mitään.
Jos minun on lopuksi esitettävä yleinen huomautus, niin tahtoisinpa
sanoa; hän ei opi niinkuin kasvatettava, vaan niinkuin se, joka tahtoo
kasvattaa, ei niinkuin oppilas, vaan niinkuin tuleva opettajatar.
Kenties tuntuu teidän armostanne kummalliselta, etten itse kasvattajana
ja opettajana luule voivani kiittää toista paremmin kuin selittämällä
hänet itseni kaltaiseksi. Teidän armonne parempi oivallus, syvempi
ihmisten- ja maailmantuntemus varmaan keksii vaatimattomista,
hyväätarkoittavista sanoistani sen, mikä niissä on parasta. Te tulette
vakuutetuksi siitä, että tästäkin lapsesta sopii toivoa paljon iloa.
Sulkeudun teidän armonne suosioon ja pyydän saada jälleen kirjoittaa,
kunhan otaksun kirjeeni sisältävän jotakin merkittävää ja miellyttävää.
Nuo sivut ilahduttivat Charlottaa. Niiden sisällys yhtyi aivan
kiinteästi hänen omiin Ottiliaa koskeviin käsityksiinsä; samalla
hänen täytyi pakostakin hymyillä, koska opettajan osanotto näytti
sydämellisemmältä kuin kasvatettavan hyveiden oivaltamisen tavallisesti
herättämä myötätunto. Rauhalliseen, ennakkoluulottomaan ajattelutapaan
tottuneena hän jätti tuonkin suhteen, kuten monet muut, elämään
omaa elämäänsä; järkevän miehen osanottoa hän piti arvokkaana,
koska oli elämänsä varrella oppinut riittävässä määrin oivaltamaan,
kuinka kalliiksi on arvattava aito kiintymys maailmassa, missä
välinpitämättömyys ja vastenmielisyys asustavat kuin kotonansa.