Mitä kapteeni Kornmanin aiottu lähtö merelle vaikuttaa Jolsan Matista.
Kapteeni Konrad Kornman oli mies, jolla ei ystäviä ollut; eikä hän
niitä halunnutkaan. Rytilässä oli hänen aikanansa nähty vieraita varsin
harvoin. Hän tahtoi olla ja elää itseksensä. Puheet hänestä ja arvelut
siitä, miten hän oli saanut Rytilän, olivat aikojen kuluessa vähitellen
hiljentyneet; mutta vaikutukset niistä pysyivät kaikissa, mitkä
tunsivat kapteenin. Tämän huomasi kapteeni hyvin; se teki hänet vielä
jyrkemmäksi ja sai hänen yhä enemmän vetäytymään itseensä. Sydäntä ei
hänessä löytynyt; kuka vaan joutui hänen kanssa yhteyteen tahi
asioihin, sai sen tuta. Kapteeni oli riitaantunut koko maailman kanssa.
Tämä vaikutti toiselta puolen, että kapteeni sai elää, niinkuin hän
tahtoi, itsekseen; mutta toiselta puolen vaikutti se myös, ettei kukaan
häneen luottanut. Tuo epäluottamus oli monesti koskenut kipeästi
häneen, sillä se teki usein hänen aikeitaan tyhjäksi. Mutta kapteeni ei
voinut muuttaa, ei ulkonäköisestikään, tapojaan.
Ei löydy sitä ihmistä maailmassa, joka ei tarvitsisi toisen apua.
Ihmiskunta on yhtenä suurena masinana pidettävä, missä kullakin
ihmisellä on erityinen virtansa, samalla kuin kukin tarvitsee kaikkien
muitten apua, voidaksensa täyttää maailmassa erityistä tehtäväänsä.
Tämän oli kapteeni usein huomannut; mutta nyt kun hän kaupungista
palasi, tunsi hän tämän totuuden syvemmästi kuin ennen. Hänen ja
kauppias Karlgrenin kauppatoimet ja käytökset näissä olivat herättäneet
yleisempää huomiota, kuin kapteeni olisi tahtonut. Sillä aina kun joku
kauppahuoneen Karlgrenin ja kumppanin laivoista tuli kotiin, levisi
huhuja milloin mistäkin konnatyöstä ja sukkeluudesta, semminkin kun
kauppahuoneen laivoissa aina palveli väkeä, joiden maine oli huono.
Tästä syystä katsottiin aina kauppahuoneen laivoja epäilevillä
silmillä, ja ainoastaan pakosta ja kun ei muita laivoja ollut
satamissa, käytettiin niitä. Tämä oli tuottanut vahingoita
kauppahuoneelle, ja kapteeni Kornman oli siksi viisas, että huomasi
syyn näihin vahinkoihin. Hän huomasi, että ellei tätä epäluuloa
saataisi sammumaan, niin olisipa paras, että hän luopuisi kokonaan
kauppatoimista, ja sitä hän ei ensinkään aikonut. Hän tiesi keinoja,
joilla hän voisi suuriakin summia voittaa, kenenkään sitä aavistamatta,
-- mutta tähän oli laivaliike välttämätöin.
Rytilän patronilla ja kauppiaalla oli useita laivoja, ja näiden
laivojen kapteenit oli Kornman taidolla valinnut. Ne olivat suurimmaksi
osaksi semmoista, jotka jyrkästi täyttivät Kornmanin antamia käskyjä,
huolimatta siitä, olivatko nämä käskyt oikeita. Totuuden nimessä täytyy
meidän tunnustaa, että edellisinä aikoina löytyi tällaisia kapteeneita,
mitkä eivät muuta pelänneet kuin taika-uskoisia haaveksimisiaan,
enemmän kuin nyky-aikana. Kun sähkölennätintä ei ollut, kun asiat
yleensä kävivät paljon vitkallisemmasti, kuin meidän aikanamme, oli
näillä kapteeneilla tilaisuutta tehdä töitä, missä eivät koskaan
tulleet ilmiöön, ja jos tulivat, niin olipa jo aikaa kulunut niin
paljon, että jo toiset asiat olivat astuneet näiden edellisten sijaan.
Rehellisemmätkin kauppiaat eivät pitäneet minään rikoksena, jos
luvattomia kaluja maahan toivat, tai jos umpisilmään pettivät
tullimiehiä. Tällä lailla lienee moni kauppahuone, joka vielä nyt on
suurissa varoissa, saanut ensimäisen pohjarahan rikkauksillensa.
Ainakin oli kauppias Karlgren sillä lailla alkanut, ja samaa tapaa yhä
seurattiin sittenkuin hän oli yhtynyt kapteeni Kornmanin kanssa.
Rikkaalle annetaan tavallisesti aina arvoa, olkoon ihmisenä mimmoinen
hyvänsä. Mutta löytyypä tälläkin kohdalla raja, vaikka ei niin aivan
jyrkkä. Jos rikas on saituri, säälimätön ja siihen lisäksi pettävä,
niin vetäytyypä rehelliset ihmiset aina yhä enemmän näistä tälläisistä,
ja niitä jääpi kunnioittamaan ainoastaan ne, mitkä luulevat
kunnian-osoituksistaan saavansa jotakin hyötyä. Kapteeni Kornman oli
huomannut, että hän oli joutunut näitten tällaisten rikkaitten
vertaiseksi, Hänessä paloi halu parantaa mainettaan ainakin siihen
määrään, että hänen liikkeensä tuottaisi enemmän kotiseudussaan. K----n
kaupungissa löytyi Ankkerman niminen laivuri, jolla oli niin hyvä
maine, ettei hänestä hänen vihamiehensäkään voineet pahaa sanaa sanoa.
Mutta tämä kapteeni oli ollut onneton. Useat laivat oli, hänen
ollessansa laivurina, joutuneet haaksirikkoon, ja siitä syystä oli hän
saanut huomata, kun ei hänelle enää laivaa uskottu, ettei hyvä maine
yksin elätä. -- Eräänä päivänä sai kapteeni Ankkerman tarjoumuksen
kapteeni Kornman'ilta ruveta kauppahuoneen Karlgren'in ja kumppanin
omistaman, Konkordia nimisen laivan kulettajaksi. Vaikka kapteeni
Ankkerman ei ensinkään luottanut tarjoojaan, otti hän tarjoumuksen
ilolla vastaan, semminkin kun Kornman ei tehnyt minkäänlaisia
välipuheita, mitkä olisivat vastustaneet oikeutta. Tämä tapaus vaikutti
mitä Kornman oli sillä tarkoittanut. Ankkermanin tähden katosi ainakin
osa sitä epäluuloa, jolla kauppahuonetta oli kohdeltu.
Mutta kapteeni Ankkerman huomasi pian mimmoiset hänen isäntänsä olivat.
Hän oli usein joutunut riitaan näitten kanssa, ja vihdoin oli
hän ilmoittanut vieraasta satamasta, että hän luopui heidän
palveluksestaan. Tämän asian tähden oli kapteeni Kornman kiireesti
matkustanut kaupunkiin, ja siellä oli silloin kauppiaan ja hänen
välillänsä päätetty, että asialle annettaisiin semmoinen ulkomuoto,
kuin olisi Ankkerman eroitettu. Syystä että kapteeni Kornman itse
halusi ruveta Konkordian kulettajaksi. Tuota uutista ihmeteltiin
suuresti kaupungissa, sillä olipa Kornman jo vanhanpuolinen, ja olipa
jo koko joukon toistakymmentä vuotta kulunut siitä, kun hän viimeksi
laivaa kuletti. Ei tiennyt kukaan kumminkaan oikeaa syytä, minkätähden
Rytilän patroni nyt vaihtoi levollisen ja huolettoman elannon kauniissa
kartanossa vaivaloiseen toimeen merellä. Se asia oli myöskin niitä
salaisuuksia, joista oli kumppanusten välillä päätetty. Ja löytyipä
tähän vielä kolmas syy, josta ei tiennyt kukaan muu kuin kapteeni itse.
Kun kapteeni nyt oli päättänyt lähteä merelle, oli hänen ensimmäisiä
toimiansa saada mukaansa perämiehen, johon hän voisi luottaa, ja
kajuutin-vahdin, sillä entiset luopuivat laivasta samalla kuin kapteeni
Ankkerman. Tämä viimeksi mainittu oli näet, kun rupesi kauppahuoneen
palvelukseen, tehnyt ehdon, että itse saisi valita nämä; ja kapteeni
Kornman, joka tunsi perämiehen, minkä Ankkerman hänelle esitti, oli
siihen suostunut; kajuutin-vahdista ei hän pitänyt mitään lukua.
Löytyipä useita perämiehiä, jotka ennen olivat kulkeneet Kornmanin
kanssa, mutta ne, mitkä hän mieluimmin olisi valinnut olivat mikä
vanhennut, mikä ijäksi sanonut jäähyväisensä merelle. Tosin löytyi yksi
K----n kaupungissa, joka ehkä olisi vielä kerran seurannut vanhaa
kapteeniansa, mutta kun kapteeni häntä ajatteli, niin tunsipa hän
rinnassansa jotakin, joka ei miellyttänyt häntä. Heillä oli liian
paljon yhteisiä muistoja retkistä, joita olivat yhdessä tehneet,
eivätkä nämä muistot juuri olleet iloisia, sillä niihin sekausi koston
huutoja ja vähän vertakin. Siihen lisäksi oli tämä perämies komentanut
erästä laivaa, joka oli korkeasta summasta vakuutettu, ja joka kohta
sen jälkeen, kun oli vakuutus tehty, oli mennyt lastineen päivineen
haaksirikkoon. Haaksirikot merellä ovat jotenkin tavallisia, mutta tämä
oli ollut erilainen muista siinä, että -- ainakin miten puhuttiin -- se
oli tapahtunut perämiehen tahdosta. Tätä ei tosin voitu toteen näyttää,
mutta -- siitä puhuttiin ja se puhe oli pilannut perämiehen maineen.
Niinä päivinä, jona Heikki, jonka haavat olivat hänet panneet
kuumevuoteelle, sairasti Karva-Anna vainaan töllissä, mietti kapteeni
Kornman näitä asioita. Ja miten hän niitä mietti, kypsyi hänessä
vihdoin se päätös, että niihin toimiin, mitkä hänellä nyt oli tekeillä,
ei kelpaisi kukaan muu hänelle auttajaksi, kuin perämies Turk, tuo
entinen tuttavansa. "Sanokoon yleisö, mitä tahtoo" -- arveli kapteeni.
-- "Enemmän pahaa kuin jo minusta puhutaan, ei taideta puhua -- jos
minä puheista huolisin". Ja kapteeni päätti tarjota perämiehen viran
Konkordia-laivassa entiselle tuttavalleen Turkille.
Kapteenin aiottu lähtö tuli pian tunnetuksi Rytilässä ja K----n
kaupungissa. Wappo, rouva Kornman, ei sitä vastaan pannut; kapteenin ei
myöskään ollut vaikea erota hänestä. Mutta pienestä Amandasta, -- se
oli kapteenille vaikeampi. Kun hän, lähtö mielessään, syleili pientä
tytärtään, niin tuntuipa hänestä kuin uhkaisi hänen armasta lastaan --
ainoata elävää, mitä hän maailmassa rakasti -- joku suuri vaara.
Päivä hänen lähdölleen oli jo määrätty. Perämies Turk, vanha 60
ikuinen ukko, oli luvannut vielä viimekerran koettaa seuraisiko vanha
onni häntä. Heikki, kapteenin vasta pestattu palveluspoika, oli
haavoistansa parannut, ja hänen oli kapteeni päättänyt ottaa mukaansa
kajuuti-vahtina. Heikki ei vielä tästä kapteenin päätöksestä tiennyt
mitään. Hän oleskeli vielä Leena muorin asunnossa.