Herätys. -- Runoilu: "Hyvää yötä", "Luontokappalten huokaus",
"Kohtauksia eräästä murhenäytelmästä" y.m. -- Pietismi.
Stenbäckin aikomus oli ollut jäädä Helsinkiin joululomaksi, mutta
yliopistosta erotettuna hänen täytyi heti lähteä kaupungista. Hän
kutsui silloin ystävänsä Östringin, joka oli varaton, viettämään
erotusajan Vöyrin pappilassa, ja onnettomuustoveriensa seurassa,
joista osa asettui lähemmäksi pääkaupunkia, sekä jääpien toverien
vähän matkaa saattamina he lähtivät pohjoista kohti.
Stenbäckistä ja Östringistä sanoo Essen, että he aluksi miltei
ylpeilivät marttyyriudestaan, mutta mieliala muuttui pian. Kohta
Vöyrille tultuaan Östring kirjoitti eräälle ystävälleen: "Tiedätkö,
että olen alkanut katsella asiaamme synkemmältä puolelta ja pelkään,
että me studiosi homines näemme asian yksipuolisen ihanteelliselta
kannalta. Tahtoisin mielelläni kuulustella siitä jonkun vanhemman
kansalaisen neuvoa, nota bene, jonkun joka todella rakastaisi minua."
Tämä osoittaa, että hän ja varmaankin Stenbäck hänen kanssaan jo
tuomitsi yritystään nousta yliopiston kaitselmukseksi. Molemmissa
alkoi sitten, sillä aikaa kuin he hiljaisessa, rauhallisessa
kodissa harjoittivat yhdessä opintoja ja runoilua -- sillä, sanoo
Essen, myöskin Östring oli runollinen luonne, joskin vielä enemmän
mietiskelyyn taipuvainen -- syvällekäypä sisällinen kehitys, joka
johti koko persoonallisuuden uudistavaan uskonnolliseen herätykseen.
Mitä Stenbäckiin tulee, jonka sielunelämään huomiomme lähinnä
kiintyy, oli se murros, joka hänessä nyt tapahtui, kauan valmistanut
tuloaan. Jäljet puheenaolleesta herätyksestä, jonka hän oli tuntenut
ensimmäisen ehtoollisellakäyntinsä aikaan, olivat ylioppilasvuosina,
kenties erittäinkin Upsalan aikana, tosin suureksi osaksi, mutta
eivät kuitenkaan kokonaan kadonneet. Hänen sielunsa syvyydessä
piili vielä hehku tuhan alla odottaen elähdyttäviä tuulahduksia.
Kotimaahan ja kotia palattuaan hän näyttääkin pian saaneen tuntea
niitä, sillä vaikkapa hänen omaisensa myöhempänä aikana ovat
pitäneet hänen esiintymistänsä kaksoishäissä tammikuussa 1834
todistuksena siitä, että hänen mielensä oli alkavaa uskonnollista
liikettä vastaan, on kuitenkin samalta vuodelta olemassa vahvempia
päinvastaisia todistuksia. "Tytön rukous" on kieltämättä lähtenyt
lämpimästä uskonnollisesta mielestä, ja itse hän on pannut sen
uskonnollisten runoelmiensa joukkoon. Edelleen huomattakoon nuo
syksyllä osakunnan lehteen kirjoitetut ajatelmat, joista kolmas osa
on sisällykseltään uskonnollisia, sekä loppu "Erästä kesäiltaa",
missä sivistyneiden onttoa kristillisyyttä ankarasti tuomitaan.
[Ruotsalaisessa painoksessa on tähän paikkaan lisätodistuksena
Stenbäckin uskonnollisuudesta otettu eräs kirje Charlotte-sisarelle
14 p:ltä joulukuuta 1834. Vaikka päivä ja vuosiluku on kirjoittajan
omakätinen ja selvä, eikä sisarkaan, kun tekijä ennen painattamista
tiedusteli vuosiluvun oikeutta, osannut sitä epäillä, on jäljestäpäin
kumminkin selvinnyt, että kirje on joulukuulta 1835, johon aikaan
sisällys parhaiten sopiikin. Kirje on tässä painoksessa muutettu
seuraavan luvun alkupuoleen.] Käyhän kaikesta tästä ilmi, että hänen
ajatuksillaan jo ennestään oli ehdottomasti uskonnollinen suunta,
mutta ymmärrettävästi ei sen tähden ole kielletty, ettei äkillinen
ero toverielämästä suuresti olisi vaikuttanut siihen kääntymiseen,
joka nyt seurasi. Päinvastoin on otaksuminen, että juuri tuo
ulkonainen murros saattoi sisälliseen murrokseen entisen elämän
kanssa, syvempään ja täydellisempään kuin kenties muutoin pitkiin
aikoihin olisi tapahtunut.
Laurin olosta kotona tähän aikaan ovat sisaret, kooten yhteiset
muistelmansa, panneet seuraavan muistiin: [Sisarten kirjalliset
muistiinpanot veljestä ovat tehdyt hänen kuolemansa jälkeen
1870 Essenin kehoituksesta, joka siihen aikaan oli pohjalaisen
osakunnan inspehtorina ja oli ottanut pitääkseen senvuotisessa
Porthaninjuhlassa esitelmän Stenbäckistä.] "Heti huomattiin suuri
muutos, hän oli niin nöyrä ja hiljainen, ja jotain korkeampaa ja
kauniimpaa kuin kaikki se, mitä hän ennen oli rakastanut, heräsi. Hän
kulki koko kesän joka aamu klo 4 Myrbergetille ja palasi toisinaan
niin liikuttavan sydämellisenä ja ystävällisenä kotia. Emme voineet
käsittää mikä nyt oli tullut hänen mieleensä, mutta ei kestänyt
kauan, ennenkuin hän rakkaasti erinomaisella kaunopuheisuudellaan
alkoi kehoittaa meitä lukemaan Jumalan sanaa ja kääntymään Herran
puoleen. Ja varmaa on, että hän oli välikappaleena lähimmilleen ja
monelle muulle uuden elämän aloittamiseen. Hän ei ollut silloin
ankara ja laillinen, vaan niin evankelisen rakkaudellinen, että ei
voi kyyneliä vuodattamatta ajatella sitä aikaa." -- Tähän kesään
kuuluu varmaan myöskin seuraava pikku juttu, jonka eräs Laurin
naispuolinen serkku on kertonut. Pappilan nuoriso oli siellä
vieraisilla olevien ystävien seurassa lähtenyt huviretkelle veneellä.
Noustiin maihin eräälle saarelle, ja seura huvittelihe parhaansa
mukaan tanssilla ja muulla. Silloin tytöt äkkäsivät, että Lauri
hiipi veneelle ja istahti sinne lukemaan jotakin. Uteliaisuus kävi
suureksi, ja he arvelivat keskenään, mitä hän mahtoi lukea. Oliko
se ehkä rakkauskirje, joka hänet veti seurasta pois? Ja silloin
huudettiin yhteen ääneen: "Aatteles, nyt Lauri on rakastunut!"
Sitten he näkivät hänen taas nousevan ja kätkevän jotakin veneen
perätuhdon alle. Kaksi uteliainta ei voinut hillitä itseään, vaan
pujahti vuorostaan veneelle, kun luulivat olevansa kenenkään
huomaamatta. He tahtoivat nähdä mitä Lauri oli piilottanut. Mutta
kuinka he tulivatkaan hämilleen, kun he laudan alta löysivät -- Uuden
Testamentin!
Muutoin sanotaan, että alku herätykseen kotona Vöyrillä lähti
Laurista. Hän se juuri vaikutti muihin, Östringiinkin. Sisarissa
näyttäytyi sisällinen muutos itsestään myöskin ulkonaisesti.
Uusimuotiset korkeat hiuskammat pantiin pois, palmikot laskettiin
alas, sormukset ja korvarenkaat joutuivat lähetyssäästökassaan,
kaulukset ja koristellut osat puvusta hylättiin, jopa heitettiin
tuleenkin. "Näissä herätyksen ilmauksissa, kirjavien vaatteiden
hylkäämisessä y.m. oli paljon liioittelua; mutta varmaankaan se ei
ollut Jumalalle vastenmielistä, sillä se lähti hartaasta halusta
noudattaa hänen mieltänsä. Muutoin sitä ei koskaan pidetty pääasiana.
Se johtui itsestään, ja siksi ei ollut mikään vaikeus 'kieltäytyä',
niinkuin sitä silloin sanottiin."
Tässä kuvauksessa Stenbäckin luonteesta ensimmäisenä herätysaikana
on ensinnä huomattava, että hän oli osoittanut "liikuttavaa
sydämellisyyttä" ja "evankelista rakkaudellisuutta". Tästä voimme
aavistaa, ettei hänen kristillisyydellään heti alussa ollut tuota
ankaraa, askeettista luonnetta, joka sille myöhemmin oli ominaista,
ja me ymmärrämme, miksi hän vielä jonkun aikaa edelleen jatkoi
runoilemista. Samaten voimme siitä päättää, että sillä kuvauksella,
jonka hän itse kuusi vuotta myöhemmin on kirjoittanut Östringissä
tähän aikaan tapahtuneesta muutoksesta, ainakin osaksi on myöhemmän
kehityskauden leima. Sen vuoksi emme vielä katso olevan syytä tässä
käyttää tuota tärkeää lähdettä heränneen Stenbäckin elämänkäsityksen
valaisemiseksi.
Tämän käsityksen nojalla runoilijan sisällisestä kehityksestä olemme
tässä koettaneet järjestää joukon runoelmia, jotka epäilemättä
kuuluvat vuosiin 1835 ja 1836. Mahdollista on, että joku "Öisistä
sävelistä", joissa hän ilmaisee niitä sieluntaisteluita ja tuskia,
mitkä herätys sai aikaan, on edellisenä vuonna kirjoitettu, mutta
useimmat lienevät kuitenkin syntyneet vasta jälkimmäisenä vuonna.
Se hävitystaistelu "runon haaveita" vastaan, joka niissä kuvastuu,
ei näet varmaankaan kuulunut muutoksen ensimmäisiin ilmauksiin.
Todennäköisesti vanhin noista runoelmista, "Katumus", tuli painetuksi
alussa vuotta 1836 (Tidn. i andl. ämnen n:o 4, 20 p. tammik.),
ja muista runoelmista on ainoastaan "Hyvää yötä", joka tunnelman
lempeässä kirkkaudessa ja syvyydessä muistuttaa Goethen "Wanderers
Nachtlied" laulua, suurimmalla todennäköisyydellä kesältä 1835. Tämä
runoelma, jossa runoilija sanoo hyvää yötä "äitinsä majalle", on näet
epäilemättä Vöyrillä syntynyt, ja seuraavana kesänä hän ei oleskellut
siellä.
Stenbäckin jälkeenjääneiden käsikirjoitusten joukossa on muutamia
lehtiä, jotka paperin ja käsialan laadusta täytyy päättää samaan
aikaan kuuluviksi -- erotusaikaan 1835 --, ja ne osoittavat, että hän
ei ainoastaan kuten ennenkin helkyttänyt lyyraansa, vaan suunnitteli
mielessään suurempia runoteoksia kuin koskaan. Että ei tarvitse
olla epätiedossa ajasta, sen todistaa uusi sävel ja uskonnollinen
perusajatus, joka on yhteinen kaikille. Ensiksi mainittakoon neljän
oktaavosivun pituinen katkelma kertovaa tendenssirunoelmaa, joka on
kirjoitettu viisijalkaisiin jambisäkeihin. Runoilija on ilmeisesti
tarkoittanut kuvausta, jonka tuli tehdä selväksi "heränneen" ja
"vanhankristityn" vastakohta. Kirjoitettu osa -- aihe oli liian
epärunollinen viehättääkseen kauemmin kuin ohimenevän hetken --
on keskustelu sielustaan huolehtivan nuorukaisen ja hänen vanhan
rippi-isänsä, "kolmekymmentä vuotta saarnanneen" pastorin, välillä.
Seuraava ote näyttää katkelman laadun:
Men synden, ärevördige herr pastor?
Ack, synden! hvem är utan synd på jorden?
Vi kunna dock ej bli så heliga,
Gud nåde oss, att vi ej skulle synda;
Men om vi tro på Kristus blott, så skadar
Ej synden oss, ty han för den har lidit,
Och som man vet, dog han för oss på korset,
På det vi icke skulle bli fördömda.
Ja väl, jag vet det!
-- -- -- -- --
Nog komma mörka tankar, om man vill
Fördjupa sig i dessa dunkla saker
Och med sig själf gå alltför strängt tillväga.
Då kan man råka i melankoli --
-- -- -- -- --
Låt bli då, käre vän, att mycket grubbla.
Du kunde därmed bli -- det Gud bevare --
Blott en af dessa mörka pietister,
Som hänga hufvudet och sitta jämt
Gudsnådlige med näsan öfver boken
Och lefva ej som andra människor,
Men mena i sitt högmod att blott de,
De äro omvände, men ingen annan. -- --
[Mutta synti, kunnioitettava herra pastori?
Ah, synti! kuka on synnitön maan päällä?
Emmehän toki voi tulla niin pyhiksi,
Jumala armahtakoon, ettemme tekisi syntiä;
mutta jos vain uskomme Kristukseen,
niin ei synti meitä vahingoita,
sillä sen takia hän on kärsinyt,
ja kuten tiedämme, hän kuoli puolestamme ristillä,
ettemme tuomituiksi tulisi.
Niin, sen mä tiedän!
-- -- -- -- --
Kyllä tulee synkkiä ajatuksia, jos tahtoo
syventyä näihin hämäriin asioihin
ja menettelee itseänsä kohtaan liian ankarasti.
Silloin voi vaipua alakuloisuuteen --
-- -- -- -- --
Ole siis, rakas ystävä, paljon mietiskelemättä.
Sinusta voisi siten tulla -- Herra varjelkoon --
vain yksi noita synkkiä pietistejä,
jotka kallella-päisinä alati hurskastellen istuvat
kirja nenän alla eivätkä elä kuin muut ihmiset,
vaan luulevat ylpeydessään, että vain he,
he ovat kääntyneitä, mutta ei kukaan muu. -- --]
Toisella katkelmalla on nimi "Rudolf, kohtauksia", ja se on ensi
repliikeistä alkaen vuoropuhelua Rudolfin ja hänen morsiamensa
välillä. Se alkaa näin:
Säg, att du älskar mig?
Ja väl, jag älskar dig.
Du älskar mig?
När solen steg i ljussom nu
Ur hafvet upp och neder göt sin gyllne glans,
Satt jag engång på denna klippas brant med dig,
Och när du svor att älska mig, då svor ock jag
Att troget älska dig i lifvets lust och nöd.
Den eden hörde solen, hörde haf och jord,
Och Herren Gud i himlen, Rudolf, hörde den.
[Sano, että minua rakastat?
Niin, minä rakastan sinua.
Sinä rakastat minua?
Kun päivä nousi valoisana kuin nyt
meren helmasta, valaen maille kultaloistettaan,
istuin kerran kanssasi tämän kallion reunalla,
ja kun vannoit minua rakastavasi, silloin minäkin
vannoin uskollisesti sinua rakastavani ilossa ja surussa.
Sen valan kuuli aurinko, kuuli meret ja maat
ja taivaan Jumala sen kuuli, Rudolf!]
Kuultuaan tämän vakuutuksen Rudolf ihmettelee, kuinka hänen
morsiamensa katse on niin outo ja kylmä; hän aavistaa, että hän ei
ole enää sama kuin ennen ja että juopa on avautunut heidän välilleen.
Niin, sanoo morsian, en ole enää sama, ja minä kiitän Jumalaa siitä.