On mökki harmaa siellä Sangin sydänmailla,
miss' soissa keltahillat kypsiks käy
ja puolat punottavat poimijata vailla
ja polulla ei naapuria näy.
Vain harvoin kirveen iskut kaikuu seutuvilla
ja harvoin siellä paimen huhuilee,
mut luonto luomistuore juhlii soitimilla,
kun korpi kevään virttä humisee.
On tumman tarun koti pieni Metsäpirtti,
miss' Siina-muori elää yksinään.
Mies murhan teki, itsensä hän hirtti,
kun tultiin raudoin häntä etsimään.
Ja tyttäristä toinen nukkuu haudassansa,
on toinen tyhmä neitsyt kaupungin,
mut ainut poika piillen piilojansa
on ammoin mennyt maihin vieraihin.
Näin aivan yksin jääneenä hän postillaansa
kaikk' ankeet ajatukset unhoittaa,
kun pitkät puhteet punoo tunnelmaansa
ja talven taivas luntaan tuiskuaa.
On itkenyt hän kuiviin kaikki kyyneleensä,
nyt odottaapi, milloin hetki lyö,
kun saapuu suuri vieras mökkiseensä
ja ylle muistojensa unhon yö.
Mut korpi siirsi silmiin sinisiinnon kumman
ja vanhan sieluun hiipi hiljaisuus
kuin ois se aavistusta yön ja tuonen tumman
tai ehkä ijäisyyden kuulakkuus...
3.