ollessani. Kun seuraavana päivänä satuin seisomaan ulkona ikkunan alla,
kuulin sen talonpojan, jonka luona asuin, sanovan: "Saa nähdä lähteekö
hän Björköhön Houtskär'issä! Siellä hän varmaankin hirtetään, sillä sitä
he jo kauan ovat uhanneet tehdä, jos vaan saisivat hänet kiinni". Siihen
vaimo vastasi: "Se olisi paha".
Minä menin huoneesen, panin käsivarret pöydälle ja nojasin niihin
päätäni. Näin olin sitten hetken nukkuvinani. Kun muka heräsin, kerroin
että olin nähnyt unta, jotta talonpojat Houtskär'issä aikoivat minua
hirttää. Tätä talonväki kovasti kummastelemaan. Kysyin heiltä olivatko
mitään sellaista kuulleet, ja he vastasivat sitä kuulleensa. Sanoin nyt
että minä aina, kun joku vaara uhkasi, näin unta siitä; ja tästä levisi
sitten se huhu että minä edeltäpäin tiesin mitä oli tapahtuva.
Parin päivän perästä läksin Poovalan kartanoon ja olin siellä yötä.
Aamulla tuli kolme venäläistä, jotka pyysivät viinaa. Saatuansa sitä,
kertoivat he että heillä oli ruhtinaan käsky ottaa pois kaikki
viinapannut sekä ottivat myös rahoja, sukkia ja kirveenkin talonpojalta.
Kun olivat menneet ulos, uhaten tulla takaisin, panin minä penkille
maata, tyhjä viina-lekkeri pään alla. Palattuansa riistivät he
väkivallalla lekkerin pääni alta. Käskin heidän juoda pohjaan. Kun
huomasivat että lekkeri oli tyhjä, heittivät sen luotansa kiroten,
vetivät miekkansa ja löivät niillä pöytään. Nyt nousin minä ja sanoin
olevani herra Strandman'in renki, ja että ylöskannoin veroja ruhtinaan
armeijaa varten. Sanoin myös että voisin sitoa heidän kätensä selän
taakse ja näin viedä heidät ruhtinas Galitzin'ille. He väittivät että
heillä oli kirjallinen käsky, jonka näyttäisivät minulle, jos tulisin
alas rannalle. Minä lupasin seurata heitä, taitoin aidasta seipään ja
astuin heidän takanansa. Tämä ei heitä miellyttänyt, vaan tahtoivat he
että kävisin edellä, jolloin he helposti olisivat voineet pistää minun
kuoliaaksi. Astuin siis heidän takanansa rannalle, ja siellä annoin
heille selkään, koska eivät voineet mitään käsky-kirjaa minulle näyttää.
Ensin kun rannalle tulimme, meni 2 heistä siltaa myöden vene-koppeliin,
missä heidänkin veneensä oli. Ne seisoivat, kun sinne tulin, kirveet
kädessä ja olisivat lyöneet minua rintaan, ellen olisi äkisti kääntynyt.
Kolmas seisoi juuri takanani, ja häntä löin minä seipäällä rintaa
vasten, niin että hän selin putosi veteen. Sitten juoksin nopeasti
maalle, ja nuo kaksi venäläistä seurasi, mutta siitä vaivasta eivät he
muuta palkintoa saaneet, kuin että minä oikein ruotsalaisen tavalla
löylytin heidän selkäänsä seipäälläni.
Kun venäläiset pääsivät toiseen kylään, olivat he siellä kertoneet, että
heidän oli ollut tekeminen paholaisen kanssa, joka oli sanonut olevansa
Strandman'in renki. He olivat kertoneet: "Pieni perkele hän oli, joka ei
suinkaan olisi väliä pitänyt, vaikka olisi meidät tappanut; hän on
varmaan ennen ollut sotilas ruotsalaisessa armeijassa" j. n. e. --
Talonpojan talo tuli ainakin pelastetuksi ja kaikki asukkaat olivat
iloissaan. Jäin vielä siksi yöksi sinne. Aamulla tuli taloon muita
talonpoikia sekä venäläisten jalka-vaimoja. Miehet kiittivät minua siitä
kyydistä, jonka edellisenä päivänä olin antanut venäläisille.
Pari päivää myöhemmin, Lopella ollessani, sain kuulla että 83 laivaa oli
Turun joella sekä että rykmenttien piti marssia talvi-leiriinsä,
nimittäin Uuteen-kaupunkiin, Naantaliin, Helsinkiin ja Hämeenlinnaan; 3
rykmenttiä jäisi Turkuun. Samana Päivänä purjehdin minä Iniöön. -- Yhden
matkan minä vielä tein mannermaalle, ennenkuin Marraskuun 14 p. kahden
pienen pojan kanssa läksin yli Ahvenan-meren. -- Kun olimme noin 4
peninkulman päässä maalta, rupesi kauhea tuuli raivoamaan. Minä seisoin
perällä ja pojat pitivät mastosta kiinni. Kaksi kertaa loiskahtivat
aallot ylitseni, niin että jätin sieluni Jumalan haltuun ja luulin
viimeisen hetkeni tulleen. Pääsin kuitenkin onnellisesti perille, sillä
kun Furusund'iin tulin, oli ilma tyyntynyt, ja 16 p. Marraskuuta olin
Tukholmassa. Vaarallisista matkoistani sain minä 12 riksiä. Päiväkirjani
jätin kreivi Taubelle, niin ettei ollut salaisuus, kuinka paljon olin
kärsinyt, paljoa enemmän, kuin mitä oppimatoin mies voi kynällä kertoa.
-- Nöyryydellä minä ainoastaan tahdon kiittää Sinua, armollinen Jumala,
laupias Isä, näin sanoen: "Herra minun Jumalani, minä kiitän Sinua
ijankaikkisesti!"
Huhtikuun 16 p. 1716 nimitettiin minä vänrikiksi, niinkuin ennen luvattu
oli, ja lähetettiin taas Suomeen. Matkarahaksi annettiin 30 riksiä.
Suomalaisten talonpoikain seurassa läksin Turkuun päin; ja matkalla sain
kuulla että venäläinen armeija odotti amiraali Apraksinia sekä hänen
käskyjänsä laivaston suhteen.
Toukokuun 4 p. olin Turussa, vaan en päässyt paremmin kuin muutkaan
venäläisille laivoille, sill'aikaa kuin niihin lastattiin ruoka- ja
ampuvaroja. Kävelin kuulustelemassa ja sain sen tiedon, että vihollisia
oli Suomessa ainoastaan 12 rykmenttiä, 6--700 miestä kussakin
rykmentissä. Maaliskuun alusta Huhtikuun loppuun asti oli heitä kuollut
2,375 miestä, ja Turussa makasi sairaana 2,325. Pohjanmaalta oli Turun
lääniin tullut rakuunoita. Venäläiset olivat kadottaneet linja-laivan,
joka oli matkalla Pietarista Rääveliin. Sen piti kääntää ja samalla
laukaista kanuunansa, mutta lensikin ilmaan 500 miehen kanssa. Talven
kuluessa olivat venäläiset rakentaneet enemmän kuin sata kappaletta
suurempia ja pienempiä aluksia. Ruhtinas Galitzin, joka talven aikana
oli ollut Pietarissa, oli palattuaan mestattanut muutamia upseereita, ja
useat muut olivat saaneet juosta kujaa, kun olivat pahasti menetelleet
muutamissa talonpoikais-taloissa hänen poissa ollessaan. -- Eräänä
päivänä kuoli 8 miestä, joiden ruumiit kohta avattiin, ja sisukset
olivat paloviinasta aivan mustat.
Touko- ja Kesäkuun aikana purjehdin minä Ahvenanmeren ja Turun
tienoilla, vaikka näillä vesillä liikkui paljon venäläisiä laivoja.
Kerran otin veneen, jonka oli määrä viedä ruhtinas Galitzin'ille
hunajaa, mettä, pähkinöitä ja voita. Toisella kertaa otin 3 miehen
avulla haltuuni muonalaivan, jossa oli 100 mattoa jauhoja, 500 leiv.
sianlihaa ja paljon muuta, jota kaikkea ei ole helppo luetella. Samana
päivänä lähetin Sakari Wägerin Turkuun vakoilemaan, ja kun minä palasin,
olivat venäläiset tappaneet vartiat ja vieneet veneen. Ajoin takaa
venäläisiä laivoja ja kerran tuli niitä yht'aikaa kuusi kappaletta,
jotta töin tuskin pääsin pakoon. Näinä aikoina kadotin minä neljä
miestä.
Seuraavan kuun ensimmäisinä päivinä tapasin "Pollux" ja "Bernhardus"
nimiset rekattimme, joita seurasin Hankoniemelle. Siellä ollessamme
ammuttiin näiltä laivoilta eräänä aamuna venäläinen tunnus-ampuma, ja
minä läksin maalle venäläisen vartiajoukon luo. Sekä minä että mieheni
olimme venäläisissä puvuissa. Kaksi rakuunaa ratsasti kohta vastaan ja
kysyi: "sto krable jeft?" (kenenkä laivat ovat). -- Me vastasimme:
"nasij" (meidän); sillä Polluxilla oli venäläinen ja Bernhardus'ella
tanskalainen lippu. Sitten lähetin toisen rakuunoista kapteeni
Arkaroff'ille ilmoittamaan että hänen kohta piti tulla laivalle luotsin
kanssa, sillä meidän täytyi lähteä Turkuun. Kun tuo oli ratsastanut
pois, kysyin minä eikö laivaston pitäisi lähteä Tukholmaan. -- He
sanoivat odottavansa tsaaria hänen laivoineen, ja minä kerroin että hän
oli valmis 40,000 miehen kanssa. Sellaista ja muuta puhuttiin siinä
luulossa, että minä olin venäläinen. Nyt esittelivät he että minä,
sill'aikaa kun odotimme, tulisin heidän pienille aluksillensa, jotka
olivat kylän edustalla. Me astuimme siis veneesen, mutta soudimme
karille, jonka tähden mies ratsasti veteen, auttaaksensa meitä irti.
Mutta nähdessään useampia kiväärejä veneessä, läksi hän pakoon, vaan
minun kuulani saavutti hänen kuitenkin.
Sitten jouduimme pahaan pulaan, sillä kapteeni oli ehtinyt joukkonsa
kanssa rannalle, ja he lähettivät aika laukauksen meitä kohden. Pääsimme
kuitenkin vahingotta pois Jumalan avulla, joka aina on minun suojani.
Rekatit nostivat myös purjeensa ja ampuivat pari kertaa tykeillä, jonka
perästä kaikki venäläiset pakenivat rannalta.
Saman kuun 20 päivään asti purjehdin minä Hankoniemen ja Ahvenanmaan
välillä, mitään erinomaisempaa tapahtumatta. Kun aamulla 21 p. purjehdin
Ekkeröhön päin, kerroin matkalla miehilleni, kuinka usein henkeni oli
ollut vaarassa venäläisten kautta. Lähestyessä vanhaa suolatehdasta,
huomasimme vähän savua nousevan, mutta sitten valkea sammutettiin. En
ehtinyt ajatellakaan, ennenkuin näin 15 mastoa. Muutama vihollinen laiva
oli jo niin likellä meitä, että mies seisoi keksi kädessä ja käski minua
antaumaan, sillä "me saamme sinut kuitenkin". Laiva kääntyi nyt
tuulenpuolelle, ja minä käskin silloin heittää mereen säkillisen
suoloja, 1 maton venäläisiä leipiä ja 1/2 leiv. juustoa, ja itse tartuin
kivääriini. Vaikka meillä oli vasta-tuuli, rukoilin kuitenkin Jumalalta
apua. Kun ei muuta neuvoa ollut, annoin mennä myötä-tuuleen, ja samoin
tekivät venäläisetkin, siksi että lähestyimme erästä kalliota, jonka
ohitse minä pääsin nousemaan päin tuuleen, vaan venäläisten täytyi
kiertää sitä suojan-puolelta. Silloin ammuin minä iloissani ruotsalaisen
tunnus-laukauksen, kiittäen Jumalaa, joka niin ihmeellisesti minut
pelasti vihollisten käsistä. He seurasivat minua vielä Signelskär'iin,
niin että minun täytyi lähteä ulos merelle, vaikka kävi länsi-tuuli, ja
monta polvea sain tehdä ennenkuin pääsin levähtämään erääsen
kalastuspaikkaan.
Saman kuun 25 p. kävin laivastolle ilmoittamassa, että venäläiset olivat
Ahvenanmaalla. Seuraavana päivänä komennettiin sentähden ulos 2
linja-laivaa, 3 sota-prikiä sekä muutamia veneitä, ja me purjehdimme
Ahlholmalle. Pari päivää myöhemmin, kun olin käynyt Grislehamn'issa
luotsia hakemassa, lupasi vara-amiraali palattuani minulle luutnantin
arvon. Hänen luona olin sitten Simpnäs'issä Elokuun 2 päivään saakka, ja
mainittuna päivänä läksin Koholmaan maksamaan 4 miehelleni heidän
voitto-rahansa, joka teki 40 taaleria hop. kullekin.
Neljän päivän perästä palasin taas Simpnäs'iin, josta minä komennettiin
Grislehamn'iin, tiedustelemaan kuinka monta venäläistä laivaa sinne oli
saapunut. Siellä sain ainoastaan sen tiedon, että viholliset eräästä
kalastuspaikasta olivat vieneet 40 henkeä ja sitten palanneet takaisin.
Tämän sanoman toin amiraalille illalla Elokuun 7 p., ratsastettuani sinä
päivänä 8 peninkulmaa kyytihevosella, josta minä paitsi sitä omasta
taskustani maksoin.
Parin päivän kuluttua komensi amiraali minun taas ulos 3 merimiehen
kanssa "Halland" laivasta. Me läksimme Grislehamn'in ohitse "Pollux"
nimiselle sota-prikille, joka oli Sladerön edustalla. Sieltä
komennettiin minä Ahvenanmaalle. Kun veneelläni lähestyin maata, kohtasi
minua muutamat venäläiset veneet ja kohta sen jälkeen kolme laivaakin,
jotka käänsivät nokkansa minuun päin ja rupesivat tykeillä ampumaan.
Tämä pakoitti minua kääntymään, ja sota-prikit "Pollux" sekä "Ekorn",
jotka olivat minua seuranneet, palasivat myös entiseen vartiopaikkaansa
Sladerön edustalle. Sieltä minä sitten lähetettiin kirjeellä amiraalin
luoksi, ja makasin sillä matkalla erään kallion suojassa pimeimmän osan
yöstä.
Kun seuraavana aamuna sangen varhain läksin ulos merelle, kohtasivat
minua muutamat veneet, joita venäläiset ajoivat takaa, ja kohta he
saavuttivatkin jotkut, ryöstivät ne tyhjiksi, ottivat väen vangitsi,
heittivät veneet tuuli-ajolle ja rupesivat sitten ajamaan minuakin
takaa. Minä purjehdin maalle ja lähetin sanan päällikölle, että
vihollinen oli ylitse tullut. Kyytihevosella läksin amiraalin luoksi;
minun oli ratsastaminen 5 peninkulmaa, ja 4 peninkulmaa oli vene-matkaa.
Kun olin laivastolle tullut ja ilmoittanut asiani, lähetti amiraali
minun purje-veneellä niille sota-laivoille, joidenka tuli lähteä ulos
venäläisiä vastaan. Niille annettiin käsky valmistaa itsensä ilman
ampumista ja melua. Amiraalin kanssa läksivät sitten 3 linja-laivaa, 1
sota-priki sekä 3 pienempää laivaa. Minä olin 13 miehen kanssa
purjeveneessä. Eräs luutnantti sattui kaukaa näkemään vihollisten olevan
Grislehamn'issa ja Grönsund'issa, jossa he rauhassa istuivat
paisti-pannujen ja kattilain ääressä. Mainittu luutnantti nosti kohta
jyräkkää. Nyt venäläiset jättivät sekä pannut että kattilat, vetivät 7
venettä salmen poikki ja läksivät Furusund'iin päin, mihinkä minä heitä
seurasin niin likellä, että taisin nostaa merestä pari lakkia, jotka
putosivat soutajain päästä. Hämärässä he katosivat näkyvistäni, sillä
olivat kääntyneet minulle tuntemattomalle tielle. Riensin taas viemään
sanaa amiraalille, joka nyt antoi käskyn, että kaikkien piti valmistaa
itsensä ajamaan venäläiset pois noilta tienoilta. Kun sitten taas istuin
veneessäni, rummutin oikein kauheasti keski-yöllä, peloittaakseni
vihollisia, joita luulimme vieläkin olevan siellä, vaikka ne jo aikoja
sitten olivat kaikki päässeet lähtemään tiehensä. Turhaa olisi ollut
enää heitä hakea, ja minä läksin sentähden venäläisten
illallis-paikalle, jossa talonpojat valittivat heidän ryöstämistään.
Sieltä läksin Koholmaan päin; ja kun kohtasin amiraalin merellä,
ilmoitin hänelle talonpoikain valitukset. Tällä kertaa hän ei antanut
mitään käskyä valmistuksista. -- Koholmassa levähdin saman kuun 18
päivään asti.
Lokakuulla komennettiin minä taas Suomeen ja Hankoniemelle. Siellä sain
vangitsi tuon venäläisen kapteenin perheineen, joka niin onnellisesti
pääsi ruotsalaisen laivaston kynsistä. Paitsi näitä sain useampia
muitakin vankeja sekä 3 muona-laivaa, joilla kaikilla palasin Tukholmaan
Marraskuun loppupuolella; ja sinne jäin minä talveksi, aina Huhtikuun
alkuun asti 1717. -- Suuresti tulee minun kiittää Jumalaani, että Hän on
käskenyt pyhäin enkeleinsä suojella minua vaarallisilla retkilläni.
Sillä, jos ei Hän olisi johtanut minua ja kaikkivaltiaisuudellansa
ikäänkuin kotkan siivillä minua kantanut ja työtäni edistänyt, olisi
vesi tullut haudakseni, samaten kuin Pharaolle, ja minun viholliseni
olisivat minun kukistaneet. Sentähden ilolla kiitän ja ylistän Herraa
ijankaikkisesti!
Huhtikuun 2 p. 1717 lähetettiin minä 12 miehen kanssa Ystad'iin, mihinkä
purjehdin rannikkoa myöden. Kun tulin Skånen maakuntaan, oli se minusta
niin ihana, kuin olisin tullut Kaanaan-maahan. Yhdellä hopea-äyrillä
ostin koko sangollisen eläviä turskia. Ihmisten huoneet olivat raketut
virvistä ja savesta, aidat olivat kivestä ja turpeista. Turpeita
polttivat, kun keittivät tai leipoivat[1]. Kaikenlaiset ihanat
hedelmä-puut kasvoivat talonpoikien puutarhoissa, ja rannoilla oli
kauniita viheriäisiä käytäviä. Tätä kaikkea näin minä ensimäisen päivän
Skånessa ollessani.
[1] Ehkä Suomikin tulee sellaiseksi "Kaanaan maaksi", jahka tarpeeksi
ehditään metsiä hävittää. Latojan muistutus.
Falsterbo'ssa oli minulla kortteri erään luutnantti Turitz'in luona,
mistä minä tein partioretkiä Kesäkuun loppuun saakka; otin 25 vankia ja
3 muona- ja viini-laivaa. Olin myöskin tanskalaista laivastoa
Köpenhaminassa katsomassa. Sieltä Kunink. Majesteetti Kaarlo XII vainaja
kutsutti minua luoksensa Lund'iin, missä hän tutki minua
pää-asiallisesti seuraavista asioista: 1) kenenkä johdolla ensin tein
partioretkiä; 2) kuinka kauan niitä olin tehnyt; 3) syntyperästäni ja
kuinka vanha minä olin; 4) olinko nainut vai naimaton; 5) olinko tehnyt
onnellisia vai onnettomia retkiä; 6) voisinko vakoamisella saada tietoa
venäläisten sotavoimasta Suomessa; 7) mihin muona-varoja voitaisiin
asettaa ja kuinka paljon. -- Kun näihin kysymyksiin olin antanut
alamaisen vastauksen, astui sisään kenraaliluutnantti kreivi Lieven,
jolle K. M. myöskin kiitti minua, sanoen kaksi kertaa: "Me näemme, ettei
Löfving ole pelkuri". Tähän minä lisäsin: "Minä en vapise Jumalan enkä
kuninkaan edessä, ja vielä vähemmin minä vihollista pelkään; sillä
Jumalani on armollinen sekä kuninkaani oikea, ja mitä viholliseen tulee,
lyön minä häntä, jos ei hän jaksa minua lyödä, eikä pelko siinä auta"
y. m. Tämän perästä luvattiin, että minä vielä toisen kerran pääsisin
kuninkaan puheelle, ja annettiin minulle 100 tukaattia.
Sitten jouduin selkkauksiin asianeuvos Falströmin kanssa, joka tarjosi
minulle rahamerkkejä 300 hopea-taalaria vastaan, jotka hän oli minulta
saanut. Tämän seikan johdosta kävimme molemmat Kunink. Majesteetin
luona, jossa selitin että minä, joka tänään olin Ruotsissa, mutta
huomenna Tanskassa tai Venäjällä, olisin miesteni kanssa onnettomassa
pulassa, jos minulla olisi tuommoista rahaa. Hetken aikaa mietittyänsä
käski Kunink. Majesteetti Falströmin antaa minulle puoleksi kumpaakin
rahalajia, ja jos kukaan kieltäisi ottaakseen vastaan minulta
rahamerkkejä, pitäisi minun kohta siitä ilmoittaman, ja vastustaja olisi
Kunink. Majesteetin käskyn rikkojana hengeltä rangaistava. Samalla
hankin myös Sund'ille ja Grönberg'ille kaappaus-lupakirjan, joka oli
varustettu Kunink. Majesteetin nimikirjoituksella, sekä
kapteenin-valtuukirjan vänrikki Nils Gestrin'ille. -- Mutta tämän
jälkeen läksin minä ilman kuninkaan käskyä Tukholmaan, ja kirjeen kautta
käski Kunink. Majesteetti minun palata Lund'iin. Minä olin jotenkin
mielivaltaisesti menetellyt kestikievari-paikoissa. Palasin kun
palasinkin, ratsastaen 64 peninkulmaa neljässä vuorokaudessa.
Kohta kaupunkiin tultuani annoin ilmoittaa itseni, mutta minua ei otettu
vastaan. Kävin sill'aikaa Lieven'in, Feiffen'in ja Falström'in luona,
jotka kaikki minua vihasivat ja minulle pilkallisesti sanoivat: "Mene
vielä kuninkaan luoksi".
Parin viikon perästä seisoin pihalla, kun K. M. tuli ratsastaen
kenraaleinsa ja everstinsä kanssa. Kun hän aikoi astua sisään, tartuin
hänen käsivarteensa ja, kääntäen häntä minuun päin, sanoin:
"Minä olen saanut armollisen kuninkaan käskyn, ja tässä nyt seison
odottamassa teidän määräystänne". -- Hän katseli minua ja sanoi:
"Löfving!" -- Minä tein kunniaa. -- Hän ei virkannut sanaakaan, vaan
astui sisään. Minä menin kortteriini ja heittäydyin vuoteelle, mutta
samassa tuli kapteeni Horustjerna ja käski minua K. M:n luoksi, joka
minua odotti. -- Kohta kun astuin ovesta sisään, kysyi K. M. kuinka minä
olin ilman käskyä pois lähtenyt, ja minä vastasin:
"Minä jäin mielestäni liian kauan tänne, sentähden ai'oin rientää sinne,
missä venäläinen armeija liikkuu, ja sitten Turusta palata tiedolla,
kuinka väkevä vihollinen on", y. m.
"Kuinka tunnette te meidän tahtomme?" -- kysyi kuningas. Vastaukseksi
annoin hänelle liistan, johon olin kirjoittanut hänen entisen
tutkintonsa kysymykset, joidenka nojalla olin toimeen ryhtynyt.
Kun Kunink. Majesteetti oli paperia katsellut, piti hän sen ja sanoi
minulle: "Koska tahdotte lähteä?"
Minä vastasin: "Se riippuu armollisesta kuninkaasta, koska ja minne
minun tulee lähteä -- tuleenko vai veteen".
"Ei, ei; teidän pitää lähteä Turkuun. Jääkää tänne huomiseksi. Mitä
maksoi matkanne?"
"50 ploottua, mutta ne minä kyllä otan venäläisiltä". -- Tämän minä
sanoin sentähden, että pian pääsisin lähtemään pois, ettei kaikkia
hullutuksiani siellä kerrottaisi. Kunink. Majesteetti tarttui nyt kynään
ja kirjoitti kalenterien että Alphenteil'in aamulla piti antaman minulle
50 ploottua. Minä astuin likemmäksi, nähdäkseni kuinka K. M. kirjoitti.
Silloin sysäsi hän kirjoitus-aseet luotansa ja taputti olkapäätäni,
sanoen:
"Rakas Löfving'imme, lähtekää huomenna ja toimittakaa tehtävänne, niin
muonavarat pian lähetetään Suomeen. Me tahdomme muistaa teitä".
Samana päivänä ratsastin minä Malmöhön ja olin yötä siellä. Aamulla,
kohta kuu portit avattiin, läksin sieltä pois, mennäkseni K. M:n luo,
mutta hän kohtasi minua 1/2 peninkulman päässä Malmöstä. Minä astuin
maahan ja sanoin tervehtien: "Hyvää huomenta, armollinen kuninkaani!" --
K. M. kysyi: "Löfving, missä te olette käyneet?"
"Minä läksin eilen illalla katselemaan Malmön linnoituksia, koska olen
nähnyt Viipurin ja Käkisalmen linnoitukset sekä useat muut vahvat
paikat. Mutta ennenkuin olin mitään nähnyt, pantiin portit kiinni ja
minun täytyi jäädä sinne yöksi, josta nyt armoa pyydän".
"Mitä te Malmöstä piditte?" kysyi kuningas. "Se on maineensa vertainen".
"Koska ai'otte lähteä?"
"Nyt kohta".
"Oletteko saaneet rahat Alphenteil'ilta?"
"En ole; mutta tuolla hän tuleekin".
"Kuinka Löfving rahansa saa?" kysyi K. M. Alpheuteil'ilta.
"Ne ovat luetut minun pöydälläni; jos hän menee sinne ja antaa kuitin,
saapi hän ne kohta"; -- vastasi tämä.
"Jääkää hyvästi ja toimittakaa kaikki lupauksenne mukaan", sanoi K. M.
ja ratsasti tiehensä, ja minä eteenpäin niin nopeasti kuin hevonen
jaksoi. Mutta hetken perästä kuulin Alphenteil'in huutavan jälessäni:
"Löfving, Löfving, pysähtykää, pysähtykää!" -- jonka kuultua käännyin ja
ratsastin häntä vastaan. Hän sanoi: "K. M. varoittaa teitä
harjoittamasta väkivaltaa matkallanne. Menetelkää siis varovaisesti.
K. M. vakuuttaa teille armonsa, vaan ei mitään muuta".
Minä lähetin alamaisen tervehdykseni, lupasin olla varovainen ja läksin
sitten entistä tietäni Tukholmaan.
Siellä otin passini ja valmistin itseni matkaa varten Elokuun viimeisenä
päivänä, jolloin läksin Suomeen päin. Vänöhön jätin mieheni ja veneeni
ja jatkoin matkaani erään talonpojan ja hänen voimansa kanssa Turkuun.
Syyskuun 18 p. olin samassa kortterinsa venäläisten kanssa ja makasin
lattialla heidän päällystakkiensa päällä. Seuraavana päivänä kävelin
ympäri kaupungissa. Ensin olin tuomiokirkossa ja tein siellä rukoukseni.
Sen jälkeen seurasin herra Simonia ja pyysin että vaimo sanoisi minua
Korpon talonpojaksi, joka tuli Tukholmasta. Vaan herra Simon sanoi ettei
hänellä ollut mitään yhteyttä niiden kanssa, jotka sieltä tulivat.
Kuitenkin seurasin minä pappia huoneesen, jolloin hän venäläisten
upseerien tähden, jotka siellä olivat, sanoi: "Tulkaa sisään, te
molemmat! -- Mitä arvelette, hyvät herrat, tämä vaimo tahtoo tuon miehen
puolisokseen, ja nyt tahdon pitää pienen tutkinnon heidän kanssa
ensiksi". -- Astuimme nyt herra Simonin kamariin, missä minä ilmoitin
että olin Löfving. Pappi säikähtyi kovasti ja sanoi että minä vielä
saattaisin häntä, hänen vaimonsa ja lapsensa teilattavaksi. -- Minä
käskin hänen olla vaiti, sillä minä en ilmoittaisi itseäni venäläisille,
vaikk'en heitä pelännytkään, jos hän ei itse sitä tekisi. Pappi käski
nyt lemmittynsä tuoda meille ruokaa ja lähetti noutamaan Göran
Litovius'en, jolta minä sain paljon tietoja vihollisen voimasta.
Sitten menin ostamaan leiviskän suoloja ja leiviskän tuoretta lihaa.
Vaimon panin käymään edessäni katuja myöden ristin rastin, sekä rantaa
myöden laivaston ohitse. Jälkeen puolen päivän olin tanskalaisessa
laivassa, joka oli tuonut 399 tynnyriä rukiita. Minä ostin 8 kappaa,
kysyin koska laiva taas aikoi lähteä ja mitä tietä, -- "Utön tietä",
vastasi laivuri. Minä sanoin olevani Aspön luotsikartanosta, -- ja
lisäsin sitten: "minä tulen olemaan teidän luotsinne Utölle; siitä
syystä minä kysyn".
"Vai niin. -- Kuuluuko mitään ruotsalaisista?"
"Ei yhtään mitään".
"14 tai 15 päivän perästä olen minä valmis lähtemään".
Sieltä menin kauppapuotiin torin varrella ostamaan saappaita itselleni.
Minä maksoin niistä 5 karolinia, joista 3 Venäjän ja 2 Ruotsin rahoissa;
viimeksi-mainitut olivat tehdyt samana vuonna. Venäläinen otti ne kyllä
vastaan, mutta samassa sai Rymättylän nimismies rahat käteensä ja kysyi,
mistä olin kotoisin ja kelle saappaita ostin. Minä vastasin että olin
Korposta ja palveluksessa Erkki Matinpojan luona Houtskä'rissä. --
"Saappaat ostan ylioppilaalle, joka saarnaa meillä".
"Mikä on hänen nimensä?"
"No, niinkuin ette häntä tuntisi", sanoin minä, sillä en kohta muistanut
miehen nimeä.
"Anders Silvanko?"
"No, miksi kysytte, koska tiedätte sen kuitenkin".