luo, sekä kiirehti hankkimaan minulle paperia ja lakkaa. Minä tarjosin
hänelle maksua, vaan hän ei ottanut sitä vastaan. Käski ainoastaan
herrani olla varovainen ja antoi minulle evääksi leipää ja kappaleen
lihaa. Seisoin kuitenkin portilla, kun kenraali tuli yhden sersantin ja
kuuden rakuunan kanssa. Tämän perästä kuljeskelin minä Lokalahden
kappelissa ja lähetin 6 p. Kesäkuuta kirjeen Tukholmaan. Läksin taas
Turun kautta setä useitten pitäjäin läpi Rymättylään, missä minua odotti
kreivi Tauben kirje. Saatuani sen, rupesin taas kulkemaan Turkuun päin
kerjäläisenä. Toisen silmäni pidin ummessa, sillä olin sokea olevinani.
Kävin myöskin ruhtinas Galitzin'in luona, ja hän heitti 10 kop.
lakkiini. Sitten hiivin hänen kyökkiinsä, jossa kokki minua tutkiskeli.
Ensin kysyi hän mistä minä olin.
"Rymättylästä", vastasin minä.
Hän kysyi taas: "Pidetäänkö siellä kaloja?"
"Kyllä siellä silakoita saadaan". -- Saatuansa tämän tiedon, valmisteli
hän itseään seuraamaan minua kahden miehen kanssa. Evääksi otti hän
pullollisen viinaa, 2 suurta venäläistä leipää sekä 50 ruplaa
kopekoissa, jotka sitten joutuivat minun haltuuni. Minä kannoin maston
ja purjeet veneesen. Kun olimme päässeet kaikkein laivojen ohitse ja
tulimme Rymättylään, otin minä esiin pistolini ja avasin myös toisen
silmän. Kun kokki tämän havaitsi, nousi hän ylös ja aikoi karata
päälleni, mutta minä pidin molemmat pistolit edessäni ja käskin heidän
istua jos eivät tahtoisi tulla ammutuiksi; ja niin nuo kolme miestä
seurasi minua Ahvenanmaalle. Siellä kohtasin kommentöri Wrangelin, jonka
rekatissa läksin Kappelskäriin. Hänelle minä myös lahjoitin sen veneen,
jolla olin tullut kokin ja hänen tovereinsa kanssa. Laivan veneellä
läksin sitten Tukholmaan, minne saavuin Kesäkuun 19 p. Siellä jätin
vangit kreivi Tauben haltuun.
Heinäkuun 7 p. 1715 komennettiin minä taas 6 miehen kanssa Turkuun,
mutta saman kuun 19 p. olimme vielä Furusund'issa vasta-tuulen tähden,
vaan pääsimme vihdoin "Wachtmeister" nimiselle amiraali-laivalle, ja
saimme 4 naulaa ruutia, 50 kuulaa ja 4 piitä. Koto yön purjehdimme
Ahvenanmerellä ja seuraavana päivänä risteilimme Ahvenanmaan, Boksön
sekä Simmalaskär'in pohjoisella puolella.
Kuljettuamme vielä Änklingan, Brändön ja Vartsalon ohitse, astuimme
maalle lähellä Gålsobyn kylää ja saimme viettää yön metsässä. Mainitussa
kylässä olimme pari päivää ja vaihetimme myös vaatteita siellä. Sieltä
läksimme sitten arendatori Fingerros'in luo, jota otti meitä hyvästi
vastaan. Hän kertoi myös että eräs majuri Aniskoff oli vannonut ettei
löytynyt enemmän kuin 6 000 miestä koko Suomessa. Siellä makasimme
heinäladossa ja kuljimme sitten yöllä useitten vartiajoukkoin ohitse,
joita seisoi teillä ja niityillä 40 à 50 miestä, ja jotka tutkivat
kaikkia matkustavia. Sentähden kuljimme me öisin Heinäkuun 27 päivään
saakka, jolloin kaikki vartiajoukot olivat jääneet taaksemme ja me
olimme päässeet Järesten kylään Lemun pitäjässä. Olimme siellä päivän
aikaa ja saimme useampia tietoja vihollisen asemasta Pohjanmaalla.
Sieltä siirryimme Raision pitäjään, josta minä kirjoitin Tukholmaan. Sen
tein minä vanhan nimismieheni ylisillä. Venäläiset tappelivat koko
päivän keskenänsä tuvassa; minun mieheni olivat metsässä. Ylioppilas
And. Silvan kertoi minulle että Raision ja Maarian papit olivat
keskenänsä puhuneet, että jos se kirottu Löfving vielä sinne tulisi,
niin antaisivat he varmaan vangita hänet. Kysyttyäni mitä Maarian pappi
minulle tehdä tahtoi, sain vastaukseksi että hän oli suostunut tuumaan
muiden kiusaamisen vuoksi, vaikka hän kiitti Jumalaa että minä nyt olin
vuoteen omana niistä lyömisestä, joita muka olisin Juhannuksen aikana
saanut Djurgården'issa, missä tapauksessa minä päinvastoin haavoitin
enemmän kuin 50 miestä. Nuo papit olivat myöskin humala-päissään
soimanneet minua raadoksi sekä käyttäneet muita kauniita nimityksiä. --
Tästä kaikesta tiedon saatuani, läksin minä menemään pappilaan ja olin
olevinani talonpoika Huittisista, joka tahtoi ostaa suoloja. Papin vaimo
kyseli muutamista siellä asuvista leskistä, ja minä annoin hänelle
tyydyttäviä vastauksia. Sitten antoi hän minulle juomista ja kiitti
ruotsiksi minun käsiäni, sanoen: "Tuo talonpoika ei ole paljon työtä
tehnyt käsillään". Menin sitten toverini luo, ja nyt läksimme Turkuun
sekä sieltä Maarian pitäjän kautta Hämeenlinnan tielle Ravattulan
kylään.
Heinäkuun viimeisinä päivinä läksimme Someroon päin, ja tällä matkalla
kohtasi meitä alinomaa matkustajia; mutta minä olin aina ensimmäinen
kysymään mistä he tulivat. Itse sanoin tulevani kolmannesta tai
neljännestä pitäjästä, jotta en mitään hullua puhuisi, jos olisi ruvettu
minua kuulustelemaan.
Vihoin kautta läksimme Pusulan kornetin-puustellille. Talonpojan nimi,
jonka luo tulimme, oli Matti Paavalinpoika. Hän kysyi mistä minä olin.
"Hollolasta", -- vastasin minä, ja mies sanoi ihmistä siellä suuriksi
veijareiksi.
"Ei kaikki kuitenkaan. Eikö teidänkin pitäjässä ole veijareja joukossa?"
"No niin, kyllä sellaisiakin löytyy" -- sanoi mies; ja minä pyysin häntä
ulos kanssani, kerroin hänelle että olin upseeri ja kehoitin häntä
uskollisuuteen ja rehellisyyteen entistä esivaltaa kohtaan.
Uskollisesti hän sitten käyttikin itseänsä, antoi meille paljon tietoja
ja ruokaa samaten. Yötä olimme siellä, ja aamulla sanoi hän ettei ollut
hyvä mennä provasti Ritz'in luo, sillä siellä majaili venäläinen
luutnantti; vaan sentähden neuvoi hän meitä metsän läpi lukkarin taloon.
Sieltä lähetin pyytämään provastia puheilleni, ja hän tulikin kohta
kirkkoon, jossa antoi minulle tietoja vihollisen voimasta. Hän kirjoitti
myös omakätisesti päiväkirjaani Elokuun 1 p., ja kun olimme saaneet
kaikki tiedot, menimme eteenpäin, kiittäen Jumalaa, joka pyhäin
enkeleinsä kautta oli meitä suojellut vaarallisilla matkoiltamme.
Niille, jotka nyt kysyivät mistä minä olin, vastasin että olin
Naantalista ja muka ostelin eläimiä ruhtinas Galitzin'ille. Lahjoitin
myös tupakkaa siellä ja täällä ja poistin sillä tavoin kaiken epäluulon
itsestäni ja miehistäni, sillä kovasti peljättiin sissejä ja vakoojia
vihollisen uhkausten ja julmuuden tähden.
Seuraavina päivinä kuljeskelimme Tammelan pitäjässä, odottaen venäläistä
postia Moskovasta, mutta se ei tullutkaan. Sen sijaan tuli vaunut, jotka
olivat täynnä kalkunoita, kanoja ja kukkoja. Vartioina oli 6 rakuunaa,
joidenka kanssa syntyi pieni kahakka, ja yksi minun miehistäni kaatui ja
haudattiin metsään. -- Me saimme paljon ruokaa ja runsaasti
kananpaistia. Metsän kautta marssimme sitten Lopelle. -- Me olimme muka
hakemassa hevosiamme, jotka venäläiset olivat vieneet.
Näillä retkillä osoittivat Provasti Tavonius ja nimismies Kollin meille
suurta ystävyyttä ja näyttivät uskollisuuttansa antamalla meille tietoja
vihollisen toimista y. m.
Elokuun 17 p. läksin minä Helsinkiin ja ostin 4 naulaa suoloja. Palasin
sitten miesteni luo, ja heidän seurassaan kuljin Gloms'in ohitse. Siellä
oli yksi kapteeni sekä yksi luutnantti komppanian kanssa niittämässä
heiniä Helsingin komendanttia varten. Me kuljimme näiden kaikkien ohitse
ja menimme yötä myöden vanhan Tavonius'en luo, joka asui
Långstrand'issa. Hänen heinä-ladossaan olimme yhden päivän, sillä
talonpojat pelkäsivät kauheasti vihollisia, jotka olivat ankarasti
uhanneet niitä, jotka vakoojia majoittaisivat.
Saman kuun 19 päivästä alkain kuljeksimme sitten paikasta paikkaan,
mitään erinomaista tapahtumatta. Sanoimme olevamme milloin toisesta
pitäjästä, milloin toisesta. Vihollisen armeijan asemasta kirjoitin
sillä aikaa kreivi Taubelle.
Nimismies Flöger'in vaimo tutki minua myöskin hyvin tarkasti. Hän kysyi
mistä minä olin, ja kun vastasin olevani Espoosta, ei hän siihen
tyytynyt, vaan teki monta harmillista kysymystä vakoojista y. m.
Kuitenkin antoi hän meille veneen, jolla pääsimme edemmäksi
Björnholmaan.
Sauvon pitäjässä ollessamme, syyskuun ensimmäisinä päivinä, kertoi
minulle nimismiehen Anders Björck'in leski, että eräs venäläinen
kapteeni Gordian oli käynyt Tukholmassa (ei kuitenkaan kaupungissa)
vakoomassa. Tämän lesken luona oli paljon venäläisiä, mutta hän oli
kuitenkin uskollinen.
Kuljettuamme sitten niittyjä ja soita, tulimme Nousiaisen kirkolle. --
Syyskuun 8 p. olin erään torpparin luona Nynäs'issä, mutta yöllä läksin
Järäisiin ja makasin siellä ensin eräässä aitassa isännän tietämättä.
Siitä tämä aluksi kovasti suuttui, mutta leppyi taas, niin että piti
meitä siellä 10 päivään asti, jolloin läksin erään miehen luo, jota
nimitettiin Mahalan Mikkeliksi ja jonka myös sanottiin olevan pahemmin
suuttunut kuin kukaan muu ruotsalaisiin ja kaikkiin, mitkä heitä
majoittivat.
Kun tulin tämän miehen luo, jota koko pitäjä pelkäsi, tervehdin häntä
ystävällisesti nimellään. Hän otti minua vastaan, kysyen mistä olin.
Minä vastasin: "Etkö sinä tunne minua, vaikka minä tunnen sinua sekä sun
vaimosi sukua" (minä olin nimittäin pitäjässä saanut hyvin tarkat tiedot
hänen suvustansa); -- "jää siis hyvästi, koska et tahdo minua tuntea".
-- Tämän sanottuani menin ulos. Hän tuli kohta perästä, ja se olikin
tarkoitukseni. Minä selitin hänelle nyt kaikki mitä minuun koski, ja
pyysin että hän kätkisi minua, jonka hän myöskin teki. Talonväelle
kertoi hän että minä olin vanha ystävä hänelle. Sitten seurasi hän
minua. Lähden talosta täytyi minun harmikseni kantaa erään venäläisen
kapteenin koiranpenikkaa käsivarrellani, ja Mikkeli ratsasti hevosellaan
perässä. Kun sitten olin saanut asiani toimitetuksi, s. o. olin nähnyt
sinne sijoitetun sotajoukon, saattoi Mikkeli minua torppaan, joka kuului
Lähden kartanon alle. Sitä ennen tapasin erään miehen, joka tunsi minun,
kun oli nähnyt minun kapteeni Andersen'in luona Turun jalkaväessä. Tälle
annoin muutamia karolineja, ett'ei hän ilmoittaisi silloin eikä
vast'edes ken minä olin.
Torpasta annoin soutaa itseni Vehmaalle. Mutta enpä tullutkaan sinne
juuri suoraan, sillä kyytimieheni laskivat maalle eräälle saarelle,
vakuuttaen että se oli mannermaata. Siellä sitten olin pahassa pulassa,
mutta pääsin kuitenkin vihdoin ruovon-leikkaajain kanssa pois. He
jotenkin hämmästyivät, kun löysivät ihmisen saarella ilman venettä.
Syysk. 11 p. lähetin minä tuomaan arendatori Fingerroos'in, joka muun
muassa tiesi kertoa että kaksi suomalaista nais-ihmistä oli käynyt
ruhtinas Galitzinin luona, pyytäen tulla kastetuiksi venäläiseen uskoon.
Ruhtinas oli kysynyt, mitä he sitten omasta uskostaan ajattelivat.
Siihen he vastasivat, että pitivät kreikkalaista uskoa yhtä hyvänä kuin
ruotsalaistakin; mutta että tahtoivat muuttaa pää-asiallisesti
sentähden, että oli ilmaantunut niitä, jotka tahtoivat heidät naida. --
Sitten oli ruhtinas kysynyt, tunsivatko noiden sulhasten nimet, ja he
vastasivat että ne olivat N. N:n rykmentistä. Miehet kutsuttiin nyt
esiin ja heiltä kysyttiin, tahtoivatko mennä naimiseen näiden naisten
kanssa; mutta miehet vastasivat: ei. Ruhtinas oli uhannut heitä, sanoen
että jos eivät totta puhuisi, niin hän antaisi rangaista heitä; mutta he
olivat sittenkin vastanneet: ei. Nyt oli hän luvannut että naiset
saisivat kasteen, ja he vietiin kaakin-puulle, löylytettiin vitsoilla
aika lailla ja asetettiin sitten näytteille kaupungissa. Vielä tiesi
arendatori kertoa että ruhtinas Galitzin oli sanonut Vehmaan
kirkkoherralle: "Te kirjoitatte kaiketi nyt Ruotsiin. Sen saatte
mielellään tehdä, sillä minä en ruotsalaisia pelkää. Tiedän myöskin
kaikki mitä Tukholmassa tapahtuu". -- Saatuani tarpeelliset tiedot,
annoin soutaa itseni Tersalon kylään, josta sitten läksin Haukalle.
Tähän aikaan lähetin kolme kirjettä Tukholmaan, nimittäin sihteri
Abraham Dracke'lle, amiraali Wachtmeister'ille ja kreivi Taubelle.
Mainituissa kirjeissä kirjoitin seuraavista asioista: 1) että kaikki
venäläiset yli-upseerit olivat saaneet käskyn varustaa itseänsä ruo'alla
kahdeksi kuukaudeksi; 2) ruhtinas Galitzin'in matkasta; 3) venäläisestä
laivastosta; 4) venäläisistä vakoojista Tukholmassa; 5) Muonasta ja
väen-nostosta; 6) Pohjanmaalta tulleesta jaalasta, joka oli lastattu 136
tynnyrillä lohta; 7) vaatteuksesta ja verojen vaatimuksesta; 8)
vihollisen voimasta Turussa; 9) ihmisten toiveista; 10) jyvien
jakaamisesta pitäjissä leipomista varten, joita oli 499 tynnyrin
paikoilla; 11) että käsky annettaisiin minun palaamisestani. -- Minä
lähetin Erik Lind'in Tukholmaan ja annoin hänelle matkaa varten 2
dukaatin kultasormuksen ja 4 taalaria vaskirahaa.
Syyskuun 13 p. täytyi minun olla Hankalla, koska venäläisiä laivoja ja
veneitä kulki edestakaisin koko päivän. Sitten palasin Fingerroos'in luo
ja sain asettaa leilit arendatorille ja venäläisille, jotka hänen
kanssansa keiliä heittivät. Venäläiset luulivat minua mustalaiseksi
taikka n. s. tattariksi. Parin päivän perästä ostin Fingerroos'ilta
hevosen, josta maksoin 8 riksiä ja läksin Lemulle päin. Mahalan Mikkeli
antoi minulle vaatteita ja satulan lainaksi.
18 p. samaa kuuta olin kirkossa, ja kun palasin sieltä kotia, tuli
venäläinen rakuuna ja tahtoi hevoseni kyytiin. Kun hän ei sitä saanut,
löi hän minua kepillä käsivarteen, jota iskua minä sain pitää hyvänä
isännän tähden. Sitten kävin minä Turussa, ostamassa paperia ja lakkaa
maisteri Paulin'ille; niin ainakin kerroin siellä, eikä se pelkkää
valhetta ollutkaan, koska sille paperille kirjoitin hänelle kirjeen hra
Grabben nimessä. Aikomukseni oli koettaa, oliko hän yhtä uskollinen
venäläisiä kohtaan teossa kuin sanoissa, vai olivatko heidän uhkauksensa
saattaneet häntä sanomaan, että hän vangitsisi kaikki ruotsalaiset,
erittäinkin minut, jos joutuisin hänen tielleen. Mainitussa kirjeessä
pyysin että herra pastori lähettäisi rengin (itse vein kirjeen perille)
kautta 20 riksiä venäläisissä rahoissa, koska minä tarvitsin
sellaisiakin hyödyttääkseni isänmaata ja täyttääkseni ruotsalaisen
esivallan käskyjä. Minä lähetin myös velkakirjan, jota vastaan hän voisi
saada saman summan ruotsalaisissa rahoissa ensi tilaisuudessa. Lopuksi
neuvoin häntä ettei hän puhuisi paljon rengin kanssa, sillä tämä oli
suuri veitikka eikä liioin luotettava mies. Kirjeen alle panin nimen:
Ernest Grabbe.
Kun tulin Halikkoon, ei herra Paulin ollut kotona. Sidoin hevoseni
kiinni ja astuin porstuaan. Siellä kohtasi minua neiti Bäck, hra
Paulin'in käly. Hän kysyi mistä minä olin. Minä vastasin että tulin
Kemiöstä ja että minulla oli kirje pastorille.
"Anna se tänne", sanoi hän, ja minä annoin. Hän oli juuri aikeessa avata
sitä, kun hra Paulin tuli ja oli pahoillaan tuosta kälynsä aikeesta.
Pastori meni nyt sisään, luki kirjeen ja käski minua kohta sen perästä
kamariinsa. Siellä kysyi hän mistä minä olin.
"Kemiöstä", vastasin taas.
"Kenenkä renki?"
"Herra Erikin".
"Kuka on sinun lähettänyt".
"Sama herra".
"Tiedätkö kuka on kirjoittanut tämän kirjeen?"
"Tiedän. Nimismies ja lukkari puhuivat keskenänsä että se oli
Raabbenpoika, joka oli hra Erikin luona".
"Mistä he ovat tulleet?"
"Tukholmasta".
"Kuinka on hän ja hänen seuransa puettuina, ja kuinka monta heitä on?"
"Viisi miestä talonpoikais-puvuissa, ja joka miehellä on paljon
ruotsalaisia rahoja". -- Tuon viimeisen sanoin sen vuoksi, että hän
helpommin uskoisi asiaa ja antaisi rahat.
"Minkä näköinen mies on Grabbe?"
"Hän on yhtä pitkä kuin minä, ja hänellä on vähän partaa".
"Missä olet sinä syntynyt?"
"Karjalassa Sorolahden pitäjässä".
"Sen huomaan puheestasi että olet Karjalasta. Tiedätkö sanoa kuinka
monta pitäjää on Sorolahden ja Käkisalmen välillä?"
"Kiteen, Ruokolahden, Kurkijoen ja Hiitolan pitäjät", vastasin minä.
"Se on oikein, sillä minä olen ollut koulumestarina Käkisalmessa. --
Vaan kuinka sinä olet tänne tullut ja kuinka kauan olet täällä ollut?"
"Minä tulin kirkkoherra Gutzeus'en kanssa ja olen nyt 6 vuotta palvellut
täällä; hän on lähtenyt Tukholmaan ja minä olen hra Erikin luona".
"Mikä on sinun nimesi?"
"Stefan Martinpoika".
"Vai niin. No tule nyt, Stefan, minun kanssani tupaan, niin saat
ruokaa". Minä kiitin ja seurasin. Neito pani pöydälle kappaleen
paistettua lihaa, silakkaa, voita ja leipää. Kun istuin atrialle, sanoin
ett'ei minulla ollut veistä, sillä siellä oli muutamia venäläisiä
rakuunoita, ja minä en uskaltanut ottaa esiin sitä, mikä minulla oli.
Hra Paulin antoi minulle silloin oman veitsensä.
Kun nyt rupesin syömään voita ja leipää, leikkasin silakkaa, sanoen:
"Tamän silakan olette meidän pitäjästä ostaneet".
"Emme ole!" -- sanoi pappi. Minä lausuin taas: "Kyllä se maistaa aivan
niin kuin meidän silakat". Tahdoin nimittäin näyttää hyvin tyhmältä sekä
papin että venäläisten silmissä. Nyt pappi suuttuikin ja sanoi, kiroten:
"Kaikilla silakoilla on tietysti sama maku, ja näitä olemme ostaneet
Korpon talonpojilta Turun joella".
Kun olin syönyt, tulivat venäläiset myös ja pyysivät ruokaa. Pappi
leikkasi heille kappaleen lihaa ja leipää, ja antoi ne heille käteen.
Silloin kuiskasin minä eräälle miehelle: "Oh, älä sinä syö, koska et saa
pöydän ääressä istua, niinkuin minä!" -- Venäläinen antoikin lihan ja
leivän papille takaisin ja sanoi menevänsä tappamaan lampaan talonpojan
talosta, ja uhkasi vielä papillekin jotain tehdä. Mutta tämä astui
sisään luutnantin luo, joka siellä asui, ja tällä lailla sai ainakin
yksi venäläinen sen selkä-saunan, jota en voinut silloin itse niille
antaa.
Illalla rupesi hra Paulin taas tutkimaan minua, melkein samalla tavalla
kuin ensi kerralla: kysyipä vielä: "Kuinka he juuri sinua lähettivät?"
-- "Kun ei ollut parempaa miestä", vastasin minä. Sitten kysyi hän taas
nimeäni, ja minä vastasin että se oli Stefan Martinpoika. Suomea minä
puhuin koko ajan, ettei kenkään saisi tietää minun osaavan ruotsia.
"Kuule Stefan", sanoi pappi, -- "jos sinä kerrot tästä sinun asiastasi
kellekään elävälle sielulle, niin sinä, herrasi ja minä sekä moni muu
menettää henkensä. Mene nyt levolle, kyllä sun hevosesta huolta
pidetään". Minä sanoin hyvää yötä ja menin renkitupaan. Siellä minä
makasin penkillä, pää venäläisen päätä vastaan.
Aamulla tuli neiti Bäck tupaan, herätti rengit ja hetken perästä
minutkin, vaikka ainoastaan olin nukkuvinani ja valmistelin itseäni
uuteen tutkintoon. Nousin, pesin ja kampasin itseäni, sidoin
kaulavaatteen kaulaan, ja näytti niinkuin neiti olisi ajatellut: siivo
renki tuo onkin. Kun olin valmis, seurasin häntä sisään. Pappi, joka
silloin vielä makasi vaimonsa vieressä, käski kälynsä antaa minulle
leipää ja paloviinaa. -- Kun olin syönyt, kysyi pappi taas nimeäni, ja
minä vastasin niinkuin ennen: Stefan Martinpoika. -- "Se on oikein",
sanoi pappi. "Tässä on kirje herra Erikille. Sano hänelle, että minä
luotan häneen. Grabbesta minä en huoli. Tässä on rahat: Anna ne ensin
herra Erikin omaan käteen". -- "Annan kyllä" -- sanoin minä; --"mutta
onko myös kukkaro sinetillä kiinnitetty?" Tämän kysymyksen tein, jotta
hyvin yksinkertaiselta näyttäisin, vaikka kyllä näin että kukkaro oli
kiinnitetty.
"Se on kiinni", vastasi pappi. "Älä vaan hiisku kenellekään mitään tästä
asiasta, Stefan Martinpoika".
"Ei suinkaan, Jumala varjelkoon! Piru vieköön sen, joka siitä puhuu.
Älkää te, hyvä herra, myöskään puhuko siitä mitään!"
Pappi vannoi ettei hän kellekään puhuisi rahoistansa; ja nyt jätin minä
hyvästi ja panin satulan hevosen selkään. Kun olin valmis lähtemään,
kutsutin Malm'in kautta, joka oli minua seurannut, papin vielä kerran
ulos puheelleni. Pappi tuli, ja minä vein hänen syrjään, sanoen
ruotsiksi: "Jos olette rehellinen minua kohtaan, tahdon ilmoittaa teille
merkillisen asian".
Hän vannoi olevansa rehellinen ja uskollinen. Silloin sanoin minä:
"Tässä saat rahasi takaisin, nimeni on Löfving. Olen koetellut sinua,
olisitko rehellinen ruotsalainen. Sinä olet uhannut jättää minua
vihollisten käsiin. Tee nyt tehtäväsi; täällä on luutnantti ja 2
rakuunaa, heitä on siis kolme ja ovat kylläksi väkevät tappamaan minun".
"Ei, hyvä herra, tule sisään! Minä olen uskollinen ystävä sinulle".
Minä menin sisään ja otin pistolit esiin, niin että papin oikein oli
paha olla minun tähteni. Hän pyysi minua jäämään, johon myös suostuin.
Sitten joimme veljen-maljan, ja yöllä makasin minä Malm'in kanssa
portti-vajan ylisillä.
Syyskuun 21 p. läksin Malm'in kanssa Ruskon kylään ja olin siellä
jumalanpalveluksessa. Herra Paulin vihki myös siellä erään rengin. Olin
olevinani Malm'in renki, ja minäkin pääsin häihin. Kun pöytään
istuttiin, annettiin minulle ensin jotenkin etevä sija, mutta sitten
kaikki lykkäsivät minua niin, että viimein jouduin pöydän alimmaiseen
päähän, mikä kaikki sai tapahtua. Kun olimme syöneet, rupesi pappi
tanssimaan morsiamen kanssa. Papin perästä menin minä morsianta
tanssittamaan, mutta venäläinen luutnantti otti morsiamen pois
käsistäni, sanoen: maltzii! (ole vaiti). Minä autoin häntä
rallattelemisessa; ja kiitokseksi jätti hän sitten morsiamen minun
haltuun, kun itse oli lopettanut tanssinsa. Sitten joi hän minun
kunniaksi koko pikarillisen viinaa, sekä käski minun juoda hänen
maljansa. Olin olevinani aivan juovuksissa, ja juodessani kumarsin niin
syvästi että kaasin kaikki hänen saappaasensa. Noin tein minä 2 tai 3
kertaa, niin että lopuksi, kun hän tanssi tai käveli, kuului ikäänkuin
olisi hän noussut merestä. Tein monta sellaista konstia, mutta liian
pitkäksi kävisi niiden kertominen. Viimein venäläinen sanoi että minä
olin narrittelija ja tarjosi Malmille 20 ruplaa minusta, sillä hän aikoi
lahjoittaa minut ruhtinas Galitzin'ille. Minä pyysin Malm'in ja
Paulin'in myydä minut, mutta he eivät uskaltaneet. Kun kaikki olivat
panneet maata, ratsastin minä Malm'in kanssa vielä 2 1/2 peninkulman
matkaa sinä yönä.
Me läksimme Turkuun ja sen ympäristöön katselemaan laivastoa. Sitten
kuljimme aina edemmäksi, siksi että tulimme herra Fingerroos'in taloon.
Siellä kävi Vehmaan kirkkoherra minun puheellani. Hän vakuutti
uskollisuudestaan y. m., ja sanoi olevansa valmis auttamaan minua, jos
tarvitsisin rahoja lainaksi j. n. e.
26 p. läksin minä Taivassaloon. Aikomukseni oli lähteä myös pastori
Strandman'in luo samalla matkalla, mutta sain kuulla että siellä oli
venäläinen kapteeni 12 miehen kanssa. Sentähden menin Kaitaisiin ja olin
yötä siellä.
Ennen kuin läksin Strandman'in luo omana renkinäni, kirjoitin hänelle
kirjeen, jossa kerroin että minä kummastuen olin kuullut mikä
venäläis-ystävä hän oli. Sanoin myös että näytti siltä kuin hän aikoisi
vihollisen kanssa lähteä pois maasta, vaikka hänen pitäisi muistaa
esi-isien uskollisuutta ja rehellisyyttä isänmaata kohtaan. Kun H. M.
Kuningas nyt taas oli kotona Ruotsissa, oli myös toivo että sellaiset
miehet saisivat vielä ansaitun palkkansa, jotka uhkasivat vangittua ja
tappaa esivallan lähettiläät ja muuten petollisesti menettelivät. --
"Minä lähetän nyt renkini tätä kirjettä viemään" -- kirjoitin minä
lopuksi -- "vaikka epäilen että te päästätte häntä takaisin. Mutta jos
niin tapahtuu, lähettäkää minulle vastaukseksi muutamia riviä".
Kun annoin kirjeen hänelle, kysyi hän missä minun herrani oleskeli.
"Hän on metsässä, sillä hän pelkää teitä ja että hän vangittaisiin, jos
hän tulisi tänne. Sentähden pyysi hän että te kirjoittaisitte hänelle
vastauksen", -- vastasin minä.
"Mitä minun on hänen kanssansa tekemistä!" sanoi pappi.
Mutta kun minä sanoin ett'en uskaltanut palata ilman vastausta, meni hän
huoneesensa ja kirjoitti muutamia rivejä samalle paperille. Sitten luki
hän minulle mitä oli kirjoittanut, että Löfving'in ei tarvitsisi hänestä
huolta pitää, että hän kyllä vastaisi siitä, mitä oli tehnyt tai tulisi
tekemään.
Nyt sanoin minä: "Minä olen Löfving, mutta sinä et ole mies vastaamaan
teoistasi". Sen sanottua vedin pistolin esiin ja kohoitin sen pappia
vastaan. Hän oli melkein vaipua maahan, ja pyysi nöyrimmästi että
antaisin hänelle anteeksi ja rupeisin hänen ystäväkseen. Enkä tehnytkään
hänelle mitään, vaan jäin sinne yöksi, ja minua kohdeltiin hyvästi.
Lokakuun 3 p. kirjoitin kolme kirjettä Tukholmaan.