itse niitä ostanut?"
"Se ei minuun koske".
"Sinä et ole Korpon pitäjässä syntynyt".
"En olekaan. Minä olen kotosin Gillobackasta Uudeltamaalta, mutta nyt
palveluksessa Korpossa, niinkuin jo kerran sanoin. Jos ette minua usko,
niin tämä Matti renki, joka tässä seisoo, kyllä minua tuntee, sillä olen
hänen lapsensa kummi". -- Tämä olikin täyttä totta, sillä mainittu renki
palveli ennen maisteri Pilman'in luona, ja minä tulin hänen lapsensa
kummiksi, kun v. 1715 oleskelin partioretkillä. -- Renki sanoikin että
se oli totta, mutta nyt nimismies sai hänestä kiinni ja käski hänen olla
valehtelematta. Nimismiehellä oli hyvä miekka sivulla, ja minun teki
mieli siepata se ja pistää hänet tuonelaan, mutta keksin kuitenkin
toisen keinon ja sanoin Matille: "Ole sinä täällä niin kauan kuin minä
käyn ostamassa lapsilles vehnäleipää". Pistäyin venäläisten joukkoon ja
jätin sekä rahat että saappaat puotiin. Sitten eräästä kadun-kulmasta
näin kuinka minua etsittiin. Vaimon lähetin tuomaan saappaat, istuin
veneesen ja annoin soutaa kaikkein laivain ohitse jokea myöden, jossa
oli aivan tyyni. Mutta kun olimme päässeet linnan ohitse, oli niin
ankara myötä-tuuli, ett'en kahden tunnin kuluessa voinut purjeita
käyttää. Täll'aikaa olivat venäläiset etsineet minua koko kaupungissa.
Syyskuun 20 p. tulin Vänöhön ja sitte väkeni luo, jotka oleskelivat
Holmaskär'issä.
Laveaksi kävisi kertoella mitä kaikkia minä tein Lokakuun loppuun asti:
5 venäläistä lotjaa otin kiinni, 150 ruplaa sain rahoissa, 3 laivaa,
lastattuina kaikenlaisilla ruokavaroilla; 3 venäläistä minä tapoin, 15
joutui vangiksi, vaikka minun sitten täytyi päästää heidät vapaiksi
vasta-tuulen tähden. Kallioin välitse kuljin Trunsöhön 16 peninkulmaa
Hästsund'ista, mistä minä lotjat sain; ne lähetin 13 p. Lokakuuta
Tukholmaan sekä kirjeen päätirehtöri Lieven'ille ja venäläisiä kirjeitä,
jotka Turussa olin saanut haltuuni. Vielä lähetin lupaukseni mukaan
K. M:lle kertomuksen niistä venäläisistä rykmenteistä, jotka siihen
aikaan olivat Turussa, ja heidän vaatteuksestaan. Itse täytyi minun
jäädä sinne, missä olin, saman kuun loppuun asti, vastatuulen tähden.
Mainitun kertomuksen lähetin kolmessa eri kuvertissa, mutta samalla
päällekirjoituksella, K. M:in oman käskyn mukaan, sillä hän oli sanonut:
"Jos te kirjoitatte meille, niin kirjoittakaa kolmessa eri kuvertissa ja
varustakaa kaikki meidän päällekirjoituksella. Kaksi kirjettä saattavat
he avata kansliassa, mutta ei kolmatta". -- Vieläpä varoitti hän minua,
jos kirjoittaisin Lievenille, kertomasta liian tarkkaan kaikkia seikkoja
y. m. Kaikki, mitä muuten Suomessa tapahtui ja havaittiin, piti minun
ilmoittaa hänelle. Kun kaiken tämän olin lähettänyt muistossa
suurikunniaiselle kuninkaalle Kaarle XII:lle, palasin Kemiöön ja
katselin Ängen satamasta venäläisiä muonalaivoja, mutta minulla oli niin
vähäinen miesvoima etten voinut karata heidän kimppuunsa, vaan läksin
Korppoon ja Aspöhön, missä otin haltuuni ennen mainitun tanskalaisen
laivan, joka nyt tuli Turusta ja jonka nimi oli "Jomfru Christina".
Tällä läksin Tukholmaan 3 p. Marraskuuta ja tulin sinne illalla saman
kuun 5 p. Kiitin Jumalaani, joka niin ihmeellisesti oli suojellut ja
varjellut minua, jotta olin vahingotta päässyt sekä myrskyistä että
vihollisen kuulista. Jumalan armo on minulle varmaan ollut uusi joka
aamu; siitä sieluni riemuitsee ja laulaa Halleluja.
Sinä vuonna olin marssinut ja matkustanut yhteensä 466 peninkulmaa.
Vuonna 1718 läksin loppupuolella Maaliskuuta taas Etelä-Ruotsiin ja
oleskelin Trölleborgin tienoilla 7 päivään Huhtikuuta. Mainittuna
päivänä ajelimme erästä tanskalaista laivaa Drakö'lle. Siellä me
käännyimme ja otimme toisen kiinni Kyögen lahdella. Laivurin ja
perämiehen sekä 6 miestä lähetin kohta vartioittuina Malmöhön ja laivan
Ystad'iin luutnantti Liljan kanssa.
Seuraavana päivänä oli kauhea myrsky, niin että hietasärkät siirtyivät
uusille sijoille. Minä olin merellä sinä päivänä ja annoin mennä
myötätuuleen. Kun tulin Falster'iu hietasärkälle, en voinut päästä siitä
ohitse, vaan jouduin karille. Nyt käskin miesteni noudattaa minun
esimerkkiäni, mitä hyvänänsä tekisin. Aallot nostivat meitä milloin
korkealle ilmaan, milloin taas heittivät meitä syvyyteen, niin että
peräpuu viimein tarttui pohjaan kiinni. Silloin hyppäsin minä mereen, ja
joka mies minun perästäni, pitäen jahdin laidasta kiinni. Taas vei aalto
meidät kappalen matkaa, ja niin pian kuin jalkamme koskivat pohjaan,
vedimme jahdin perässämme, siksi että pääsimme hietasärkälle. Sieltä
heitimme harkin maalle, mutta itse emme sinne päässeet, sillä myrsky
kävi yhä ankarammaksi ja aallot loiskivat meidän ylitse. Jahti oli
puoleksi santaan peitetty, ja me saimme seisoa koko päivän vedessä.
Mutta illalla olivat hietasärkät siirtyneet niin, että oli aivan kuivaa
maata Falsteriin saakka, missä ennen oli ollut leveä vesi välillä. Minä
juoksin nyt kylään, saadakseni sieltä väkeä ja hevosia jahtia
pelastamaan. Mutta kun nämät olivat päässeet jahdin luo, nousi vesi taas
niin että he töin tuskin pelastivat henkensä.
Huhtikuun 16 p. läksin minä merelle muutamain muiden kanssa ja olin
ensimmäinen tappelemaan tanskalaisten kanssa. -- Malmöstä tein myös
sittemmin useita partioretkiä Saltholman, Amagerin ja Drakön tienoille.
-- Englantilaiset tulivat tanskalaisten laivaston avuksi 9 laivalla, ja
6 laivan piti vielä seurata niitä Itämerelle. Siellä minä purjehdin
ympäri pienellä jahdillani, siksi että käännyin paluumatkalle
Tukholmaan, johonka saavuin Toukokuun 31 p., josta olkoon Jumalalle
kiitos.
Heinäkuun keskipaikoilla otin taas passini sieltä ja läksin miesteni
kanssa Hankoniemelle päin. 29 p. otin Hankoniemen ulapalla venäläisen
laivan, joka tuli Räävelistä ja oli lastattu 70 tynnyrillä suoloja ja
200 leiv. tupakkaa, paitsi muilla tavaroilla. Mutta kun kävi
länsi-tuuli, täytyi minun viimein jättää laiva ankkuriin, sittenkuin
olin purjehtinut koko yön. Vähällä pääsinkin pakoon, sillä nyt tuli
laivoja sekä Jungfrusundista että Hankoniemeltä, niin ettei minulla
ollut muuta neuvoa kuin upottaa vene ja seisoa miesteni kanssa vedessä
suuhun asti, siksi että laivat olivat ohitse kulkeneet. Venäläiset
etsivät ja ajelivat minua monta päivää. 15 p. Elokuuta otin minä lotjan
ja kumppalini Eeder toisen, jolla hän läksi Tukholmaan.
Minä läksin Paraisiin päin, otin tiellä taas toisen venäläisen lotjan,
jonka minun kuitenkin täytyi päästää vapaaksi jälleen vastatuulen
tähden. Purjehdin sitten Mörskär'in kalastus-paikalle ja näin että sinne
tuli venäläisiä kolmessa saaristo-veneessä. Tämän huomattuani purjehdin
yhä eteenpäin ja ammuin tiellä muutamia laukauksia. Venäläiset olivat
kohta kysyneet talonpojilta, jotka olivat siellä kalastamassa, kuka se
oli, joka ampui. -- "Kaiketi teidän väkeä", olivat nämät vastanneet.
"Ei", oli upseeri sanonut, "kyllä se taitaa olla Lovijn", ja oli samassa
ajanut miehensä veneisin ja soutanut sieltä aika kyytiä, niin että
talonpojat jäivät rauhaan siksi kertaa. Minä olin ajavinani heitä takaa
pienellä veneelläni, mutta olin hyvin iloinen mielessäni että he
läksivät pakoon Turkuun. Minä purjehdin sitten meren poikki ja saavuin 2
p. Syysk. Tukholmaan.
Lokakuun 16 p. läksin taas Suomeen laivani ja 13 miehen kanssa, joiden
palkat minä itse maksoin, koska ei kukaan tahtonut minua tällä kertaa
matkalle lähettää. Kapteeni Eeder seurasi minua purressaan 8 miehellä.
Hyvin vähän hyötyä tästä matkasta kuitenkin oli. Kun olimme purjehtineet
ympäri, saamatta mitään aikaan, tulimme 8 p. Marraskuuta Hankoniemen
saaristoon; siellä katselimme kuinka venäläiset liikkuivat edestakaisin
ja me läksimme seuraavan päivän illalla muutamain venäläisten laivain
perään, jotka laskivat maalle eräälle saarelle. Me soudimme sinne, mutta
hämmästykseksemme oli siellä valkeain ympärillä noin 300 miestä erään
majurin johdolla. Kun sen havaitsin, tein minä ensin rukouksen miesteni
kanssa ja kehoitin heitä rohkeuteen, jotta hakkaisivat päälle miehen
tavalla. Jumala oli meidän turvanamme -- sanoin -- y. m., mitä siinä
hädässä ehdin esiin tuoda.
Kun lähestyimme vihollisia, huusi vartia: "sto ludi" (mitä väkeä). --
Minä vastasin: "Petersburgska polkava" (Pietarin rykmenttiä). -- Hän
sanoi: "Gribi tut" (souda tänne). -- Minä vastasin: "totsiäs"
(paikalla), ja kun lähenimme heitä, ammuimme, Eeder sekä minä kumpikin
kahdella pienellä tykillä. Silloin lensi sekä valkea että väki pitkän
matkan päähän. Minä iskin kiinni erääsen laivaan, mutta sieltä hakattiin
meitä vastaan, jotta viisi miehistäni haavoitettiin. Olisin kuitenkin
saanut laivat valtaani, jos mieheni olisivat minua seuranneet, vaan niin
ei ollut laita. Eederiin sattui myöskin kuula, niin että hänen täytyi
lähteä tiehensä, ja minun oli pakko tehdä samoin, sillä mieheni olivat
hyvin alakuloiset. -- 28 p. Huhtikuuta olimme taas Tukholmassa.
Vuonna 1719 Huhtikuun 2 p. tein minä kontrahdin Kunink. Majesteetin
kanssa, että hankkisin tietoja venäläisten maa- ja meri-voimasta omalla
veneellä, mutta kruunun miehillä, josta saisin 200 riksiä kuukaudessa.
Saatuani paroni Taubelta 160 riksin setelin, purjehdin Tukholmasta saman
kuun 29 p.
Muun muassa sain minä tällä matkalla tietää talonpojalta Karunan
kappelista, että 2 miehen joka manttaalin puolesta piti seurata
venäläistä laivastoa Ruotsiin. Sitten kun itse olin käynyt Hankoniemellä
tätä laivastoa katselemassa ja saanut Anders Silvan'ilta täydellisemmät
tiedot vihollisen armeijasta Turussa, palasin saariston kautta
Tukholmaan, koska nyt oli ihan selvä, että venäläiset aikoivat samota
Ruotsiin. Heinäkuun 4 p. jätin saamani tiedot kirjallisesti Kunink.
Majesteetille. Niiden kertominen kävisi liian laveaksi, ja kunn. lukija
kuitenkin itse ymmärtää kuinka paljon vaivaa saa nähdä ennen kuin saa
tarkat tiedot vihollisen toimesta ja voimasta.
Kohta komensi amiraali Taube minua taas ulos. En kuitenkaan ennättänyt
Ahvenan-mertä kauvemmaksi, -- sillä siellä kohtasi minua venäläinen
laivasto. Kiireesti palasin Furusund'iin ja laivasto läksi
Kappelskär'iin. Kohta lähetin tiedon tästä K. M:tille, ja samana yönä
tulivat luokseni kapteenit Rottenborg ja Eeder sekä niiden seurassa
K. M:in lähettämät kenraali-ajntantit Sparre ja Tessin, jotka tulivat
kuninkaan luota Tunasta venäläistä laivastoa katselemaan. 12 p. olimme
me kaikki n. s. Raatimiehen-saarella. Samana päivänä tuli ruotsalainen
pursi "Putsvärch" Ahvenanmaalta, luutnantti Lilljan johdolla; ja sitä
seurasi venäläinen lähettiläs Osterman. Kun minä rupesin ampumaan erästä
venäläistä purtta kohti, joka tuli tuon ruotsalaisen purren kanssa,
ilmoitti Lillja että se kuului hänen seuraansa. Kohta tämän jälkeen
saapui venäläinen laivasto paikalle ja lähetti muutamat purjeveneet
ajamaan minua takaa. Toiset sytyttivät Furusund'in kartanoa tuleen. Itse
laivasto läksi Oxhalsen'in kantta Djurhamn'iin, ja minä seurasin heitä
toista tietä. Seuraavana aamuna olivat venäläiset panneet kirkon ovelle
julistuksen, jossa ilmoitettiin, että ne, jotka jäivät taloihinsa,
voisivat niissä elää huoletta niin hengen kuin omaisuutensa suhteen
y. m. Tämän julistuksen lähetin minä kohta K. M:tille, joka oleskeli
Tunassa, ja kaikissa kirkoissa heti ilmoitettiin, ettei kenenkään
pitäisi uskoa venäläisten vakuutuksia.
Vihollisten laivasto oli Dahlan linnoituksen ohitse lähtenyt
Norrköping'iin päin, ja minä olin tiedustelemassa Dahlan ja Djurhamn'in
tienoilla, kun 12 p. Elokuuta kohtasin venäläisen postiveneen, joka oli
varustettu 20 miehellä ja 2 yli-upseerilla, kaikki hyvissä aseissa.
Nämät lähettivät ensin laukauksen meitä kohden. Minä kysyin heiltä,
olinko minä koskaan huonosti tähdännyt. He vastasivat: "Ei". "Emme
pelkää. Voitto on meidän. Soutakaa eteenpäin", huusin minä; ja
lähestyessä saimme toisen laukauksen. Silloin Johan Bergström
haavoitettiin käsivarteen, kaikki toisen laidan hangat ammuttiin pois ja
lakki minun päästäni. Nyt ammuin minä 3-leiviskän tykillä, ja kuula
sattui niin hyvästi etteivät venäläiset enää voineet meille mitään
vahinkoa tehdä. Kun vielä olin yhden kiväärin-laukauksen ampunut, täytyi
minun asettaa hangat kuntoon ja antaa venäläisten lähteä tiehensä.
Heidän purjeensa ja maston, jonka olin ampunut mereen, sain minä
kuitenkin.
Elokuun 15 p. tulin Vaxholmaan, johon jätin mieheni välskärin
hoidettaviksi; itse läksin samana päivänä Djurhamn'iin ja kohtasin
matkalla koko venäläisen laivaston. Ne ajelivat minua Sundbyhyn saakka,
jossa minun täytyi astua maalle, ja venäläiset ottivat minun pienen
veneeni. Kenraaliluutnantti Cronstedt'in hevosella ratsastin minä
Lindal'iin, jossa sitten otin venäläisiä vastaan kahdella pienellä
tykillä ja rummuttamisella. He olivat aikoneet mennä Lindal'in sivutse,
mutta kääntyivät nyt kohta Vårdholmaan päin ja olivat yötä siellä.
Yö-vartian asettivat he Lindal'iin. K:lo 9 j. pp. rummutin minä
ilta-rumpua, ikäänkuin siellä olisi ollut paljonkin sotaväkeä, ja yöllä
ratsastin amiraalin luokse. Minä pyysin että hän seuraisi minua
katselemaan venäläistä laivastoa, mutta siihen sain sen vastauksen, että
perkele, vaan ei hän, lähteköön ulkopuolelle Vaxholman linnoitusta. Minä
palasin siis yksin, huusin: "verda!" Lindal'in rannalla ja vastasin
tähän itse. Sellaista toimitin siksi kuin päivä nousi, jolloin ammuin
ruotsalaisen tunnus-laukauksen ja rummutin aamu-rumpua. Venäläiset
läksivät laivoineen Tunan ulapalle ja lähettivät muutamat veneet
polttamaan Grönberg'in kartanon Stekesund'illa; niin tapahtui myös
sangen vähäksi kunniaksi ruotsalaiselle laivastolle, joka makasi
Vaxholman salvan sisäpuolella ja sieltä ampui muutamia laukauksia, kun
venäläiset kääntyivät, lähtien Östanå'lle, jossa he polttivat ihanan
herras-kartanon. Rakuunat, jotka olivat siellä, läksivät pakoon ja
antoivat vihollisten vapaasti menetellä kuinka tahtoivat. -- Kun olivat
näin polttaneet ja ryöstäneet pitkin rantoja Arbogaan asti, palasi
toinen osa laivastoa Turkuun ja toinen läksi Pohjanmaalle ilman mitään
kunnollista tappelua.
Lokakuun 3 p. läksin taas Suomeen päin. -- Niinä päivinä oli tulipalo
juuri hävittänyt 400 kartanoa Tukholmassa. -- Minä purjehdin meren yli;
venäläiset kulkivat usein kallioin toisella puolella ja minä toisella.
Marraskuun alussa olin Baresund'issa; vangitsin siellä 2 venäläistä,
jotka näyttivät minulle kaksi kauppalaivaa, jotka vastatuulen tähden
seisoivat salmen suussa. Minä menin kohta niitä omistamaan. Tavaraa
niissä oli 6,000 riksin arvosta. Nyt sattui niin että tuuli muuttui
edullisemmaksi, ja minä purjehdin eteenpäin pari päivää saaliineni.
Mutta ankara etelätuuli eräänä yönä ajoi laivani karille; minä kadotin
oman veneeni, kiväärejä, 700 rullaa Hollannin tupakkaa ja paljon muuta.
Itse olin melkein menettää henkeni, mutta sain kuitenkin ankkurin
pohjaan, ja katkaistuani sitten ankkuri-köydet, tulin pää-asiallisesti
onneni avulla, seuraavana aamuna hyvään satamaan. Siellä minun täytyi
viipyä melkein kokonainen viikko. Toinen venäläinen vanki pääsi
sill'aikaa pakoon talonpojan veneellä, jossa oli tämän nuotta. Muutaman
päivän perästä tuli hän takaisin 3 pienen laivan kanssa, jotka olivat
saaneet minun veneeni kiinni kiväärineen päivineen. Ensin oli
venäläisten aikomus käyttää näitä, mutta vesi oli pilannut ne, ett'ei
ampuminen kohta käynyt laatuun. Talonpoikain kautta sain minä kuitenkin
tiedon heidän tulostaan, ja koska tuuli nyt oli edullinen, läksin
purjehtimaan pois. Tulin Vänöskär'ille, jouduin siellä karille, ja
alukseni sai rei'än. Pääsin vihdoin sieltä Trunsö'lle ja sain kärsiä
kauheaa etelämyrskyä. Myrsky kiihtyi kiihtymistään, ja hirmuisimmalla
tavalla ilmoitti myrsky Jumalan vihaa uuden-vuoden yönä. Kunink.
Majesteetti oli täll'aikaa kaksi kertaa lähettänyt erään Nylander'in
minua etsimään, ja kummastakin matkasta oli tämä saanut 100 riksiä.
Hänen oli täytynyt pari päivää elää katajan-marjoista, kun ei hän tuulen
tähden päässyt mihinkään ja ruoka-varansa loppuivat. Suurella vaivalla
oli hän päässyt takaisin Tukholmaan vähän aikaa ennenkuin minä saavuin
sinne, joka tapahtui Tammikuun 29 p. Mitä minä olin kärsinyt, on
mahdotointa kertomalla ilmoittaa. Muutamat vangit minulla kuitenkin oli,
kiitos Jumalan.
Kevätpuolella tein vielä pienen retken kapteeni Ceder'in ja luutnantti
Boltz'in kanssa Utö'lle, ja saaristossa olin myös tiedustelemassa, mutta
Huhtikuun 30 p. palasin Tukholmaan, mihinkä viimeinkin jäin rauhaan
muitten minun kaltaisten kanssa.
Jumalan suurta armoa ja kaikkia hyviä töitä, joita Hän on minulle
osoittanut, en ikinä unohda; vaan iloisella sydämellä tahdon sanoa:
Ylistys olkoon Jumalalle!