paikan tyhjänä Mardonios kutsui luokseen larisalaisen Thorexin ynnä
hänen veljensä Eurypyloksen ja Thrasydeioksen ja lausui heille näin:
"Oi Aleuaan pojat, mitä te nyt enää sanottekaan, nähdessänne tämän
paikan tyhjänä? Tehän, lakedaimonilaisten naapurit, väititte, että nämä
eivät pakene taistelusta, vaan ovat ensimäisiä miehiä sodassa -- nuo,
joiden aikaisemmin itse näitte siirtyneen paikaltaan rintamassa ja
joiden nyt me kaikki näemme kuluneena yönä karanneen. Nyt kun heidän
tuli suorittaa ratkaiseva taistelu maailman kieltämättä urhoollisimpia
miehiä vastaan, he ovatkin osoittautuneet epatoiksi, jotka vain
mitättömien helleenien kesken ovat voineet jotakin aikaansaada. Teille,
jotka ette ole kokeneet persialaisia, olen mielelläni antanut anteeksi
sen, että olette kiittäneet näitä, joista teillä toki oli jotakin
tietoa. Mutta enemmän minä ihmettelin, että Artabazos pelkäsi
lakedaimonilaisia ja peloissaan lausui sen perin arkamaisen ajatuksen,
että tuli käskeä sotajoukon lähteä liikkeelle ja mennä teebalaisten
kaupunkiin joutuakseen siellä saarroksiin. Sen on kyllä vielä kuningas
minulta saapa tietää. Vaan toiste on siitä oleva puhe. Mutta nyt ei ole
sallittava heidän tehdä näin, vaan on heitä ajettava takaa, kunnes he
joutuvat kiinni ja kärsivät meiltä rangaistuksen kaikesta siitä, mitä
he ovat persialaisille tehneet."
59. Näin lausuttuaan Mardonios vei persialaiset juoksujalassa Asopoksen
yli helleenien jälestä, ikäänkuin ne olisivat olleet karkureita, mutta
suuntautui ainoastaan lakedaimonilaisia ja tegealaisia vastaan.
Atenalaisia taas, jotka olivat kääntyneet tasangolle, hän ei voinut
kukkulain vuoksi nähdä. Vaan nähdessään persialaisten lähtevän
liikkeelle ajaakseen takaa helleenejä nostivat heti kaikki muutkin
barbari-osastojen päälliköt merkkinsä ja alkoivat ajaa helleenejä takaa
täyttä jalkaa. Eivätkä he olleet asetetut mihinkään järjestykseen tai
vakinaisiin riveihin rintamassa.
60. Niinpä nämä huudolla ja melulla kävivät helleenejä kohti muka
sortaakseen heidät maahan. Kun nyt vihollisen ratsuväki ahdisti
helleenejä, lähetti Pausanias atenalaisten luo ratsumiehen, joka lausui
näin: "Atenan miehet, nyt kun edessämme on ratkaiseva kamppailu siitä,
onko Hellas oleva vapaa vai orjuutettu, ovat liittolaiset pettäneet
meidät, lakedaimonilaiset, ja teidät, atenalaiset, ja viimekuluneena
yönä lähteneet karkuun. Nyt on siis päätetty asia, että tästä lähtien
on tehtävä näin: meidän tulee puolustautua niin urhoollisesti kuin
suinkin ja suojata toinen toistamme. Jos nyt vihollisten ratsuväki
alussa olisi hyökännyt teidän päällenne, olisi tietysti meidän ja
tegealaisten, jotka meidän kerallamme eivät petä Hellasta, pitänyt
rientää teille avuksi. Mutta koska nyt koko ratsuväki on hyökännyt
meidän päällemme, on kohtuullista, että te tulette enimmin ahdistetun
osaston avuksi. Vaan jos teidän on mahdotonta itse tulla avuksemme,
niin tehkää meille ainakin se palvelus, että lähetätte jousimiehenne.
Mehän tiedämme, että te tämän sodan aikana olette olleet mitä
alttiimpia, niin että uskomme teidän tässäkin meitä kuulevan."
61. Saatuaan tästä tiedon atenalaiset läksivät liikkeelle mennäkseen
lakedaimonilaisten avuksi ja voimiensa takaa heitä puolustaakseen.
Mutta atenalaisten jo parhaillaan kulkiessa sinne kävivät heidän
kimppuunsa ne heitä vastaan asetetut helleenit, jotka olivat kuninkaan
puolella, niin että he eivät enää voineetkaan päästä avuksi,
sillä heidän kimppuunsa hyökännyt joukko ahdisti heitä. Siten siis
jäivät lakedaimonilaiset ja tegealaiset, joita oli, edellisiä
kevytaseisten keralla luvultaan viisikymmentätuhatta, tegealaisia taas
kolmetuhatta, yksikseen; viimemainitut näet eivät koskaan luopuneet
lakedaimonilaisista. Ollessaan nyt iskemäisillään yhteen Mardonioksen
ja hänen sotajoukkonsa kanssa he juuri toimittivat uhreja. Mutta heidän
uhrinsa eivät onnistuneet, ja sillä välin heitä kaatui useita ja vielä
useampia haavoittui. Persialaiset muodostivat näet palmikoiduista
kilvistään suojamuurin ja ampuivat suuren määrän nuolia. Ja kun nyt
spartalaiset olivat tällaisessa ahdinkotilassa eivätkä uhrit
onnistuneet, käänsi Pausanias katseensa plataialaistem Heran-temppeliin
päin ja kutsui avukseen jumalatarta, rukoillen että hän ei sallisi
spartalaisten pettyä toiveessaan.
62. Hänen vielä näin rukoillessaan nousivat ensiksi tegealaiset ja
kävivät barbareja vastaan, ja heti Pausaniaan rukoiltua kääntyivät
enteet uhraajille suotuisiksi. Kun tämä vihdoin viimeinkin tapahtui,
kävivät spartalaisetkin persialaisia vastaan, ja persialaiset
heittivät jousensa ja asettuivat torjumaan näitä. Aluksi taisteltiin
kilpi-suojuksen ääressä. Mutta kun tämä oli kaatunut, syntyi ankara
ottelu itse Demeterin pyhätön ympärillä, ja sitä kesti kauan, kunnes he
joutuivat keskenään käsikähmään. Sillä barbarit tarttuivat heidän
keihäisiinsä ja mursivat ne poikki Persialaiset eivät olleet
rohkeudeltaan ja voimiltaan huonompia, mutta aseettomia kun olivat ja
lisäksi ymmärtämättömiä eivätkä taidossa vastustajiensa vertaisia, he
syöksyivät esiin yksitellen tai kymmenen kerrallaan, liittäytyen
suuremmiksi tai pienemmiksi joukkueiksi, ja hyökkäsivät spartalaisten
kimppuun, mutta tuhoutuivat.
63. Aina missä Mardonios itse taisteli, istuen valkoisen hevosen
selässä ja ympärillään tuhat urhoollisinta valiopersialaista, barbarit
myös kiivaimmin ahdistivat vastustajiaan. Ja niin kauan kuin Mardonios
oli elossa, he pitivät puoliaan ja torjuessaan vihollisia kaatoivat
useita lakedaimonilaisia. Mutta kun Mardonios oli saanut surmansa ja
hänen ympärilleen asettunut joukko, joka oli kaikista vahvin, oli
kaatunut, silloin kääntyivät muutkin ja väistyivät lakedaimonilaisten
edestä. Erittäin suuressa määrin haittasi näet heitä heidän pukunsa,
koska heillä ei ollut haarniskaa. He ottelivat näet kevytaseisina
raskasaseisia vastaan.
64. Täällä saivat, kuten oraakelilause oli julistanut, spartalaiset
Mardonioksen kuoleman kautta hyvityksen Leonidaan surmasta, ja
Pausanias, Kleombrotoksen, Anaxandrideen pojan poika, saavutti
kauniimman kaikista voitoista, mitä me tunnemme. Hänen esivanhempiensa
nimet taaksepäin ovat mainitut Leonidaan yhteydessä. Heillä oli näet
samat esi-isät. Ja Mardonios sai surmansa Aeimnestos nimisen
huomattavan spartalaisen kädestä. Tämä iski jonkun aikaa
meedialaissotien jälkeen, sodan vallitessa, kolmensadan miehen
etunenässä Stenyklaroksessa yhteen messenialaisten koko sotavoiman
kanssa, mutta kaatui itse kolmensadan miehensä keralla.
65. Vaan kun persialaiset Plataiain luona kääntyivät lakedaimonilaisten
edestä pakosalle, pakenivat he epäjärjestyksessä leiriinsä ja sen
puisen muurin sisäpuolelle, jonka he olivat itselleen rakentaneet
Teeban alueelle. Mutta ihmeellistä minusta on, että vaikka he
taistelivat Demeterin lehdon ääressä, ei havaittu ainoankaan
persialaisen astuneen temppelikartanoon eikä siinä kuolleen, vaan
useimmat kaatuivat pyhätön ympärille vihkimättömään maahan. Ja luulenpa
-- jos nimittäin on lupa jumalallisista asioista lausua jotakin arvelua
--, että jumalatar itse ei laskenut heitä sisälle siitä syystä, että he
olivat polttaneet hänen pyhän temppelinsä Eleusiissä.
66. Niin kävi siis tämän taistelun. Mutta Artabazos, Farnakeen poika,
oli jo alusta saakka ollut tyytymätön siihen, että kuningas jätti
Mardonioksen Hellaaseen, ja oli nytkin vastustanut taistelua, vaikka
hän kovasta epäämisestään huolimatta ei voinut sitä estää. Ja koska
Mardonioksen toimenpiteet eivät häntä miellyttäneet, oli hän itse
tehnyt näin. Kun sotajoukot iskivät yhteen, johdatti Artabazos
ennakolta harkitun suunnitelman mukaan joukkojaan -- hänellä ei ollut
mikään vähäinen joukko, vaan kokonaista neljäkymmentätuhatta miestä
ympärillään ja koska hän hyvin ymmärsi, minkä tuloksen taistelu oli
saava, hän käski heitä kaikkia menemään sinne, mihin vain hän heidät
johdattaisi ja milloin näkisivät hänen ponnistavan voimiaan. Tämän
käskyn annettuaan hän johdatti väkensä ikäänkuin taisteluun. Mutta
jonkun matkaa edettyään hän jo näki persialaisten pakenevan. Siksi hän
ei enää johdattanutkaan heitä samassa järjestyksessä kuin ennen, vaan
riensi kiireimmän kautta pakoon, vetäytymättä puisen muurin turviin,
enemmän kuin Teebankaan muurien sisäpuolelle, vaan läksi fokilaisten
maahan, koska hän niin pian kuin suinkin tahtoi päästä Hellespontoksen
rannalle.
67. Niinpä he pakenivat Hellespontokseen päin. Ja muut kuninkaan mukana
olevat helleenit esiintyivät tahallaan pelkurimaisesti, mutta
boiotilaiset taistelivat kauan aikaa atenalaisia vastaan. Sillä ne
teebalaiset, jotka pitivät meedialaisten puolta, osoittivat taistelussa
melkoista intoa eivätkä tahtoneet olla pelkureita, niin että kolmesataa
heidän etevintä ja urhoollisinta miestään siinä sai surmansa
atenalaisten kädestä. Kun nämä teebalaisetkin olivat kääntyneet,
pakenivat he Teebaan, eikä sinne, mihin persialaiset ja koko muiden
liittolaisten suuri joukko, ketään vastustamatta ja mitään urotyötä
suorittamatta, pakenivat.
68. Ja minusta on ilmeistä, että koko barbarien mahti riippui
persialaisista, koskapa he silloinkin, ennenkuin ryhtyivät ottelemaan
vihollisten kanssa, pakenivat heti nähdessään persialaisten niin
tekevän. Näin he pakenivat kaikki, lukuunottamatta ratsuväkeä,
varsinkin boiotilaista. Tämä turvasi heidän pakoaan siten, että se aina
oli lähinnä vihollisia ja hääti helleenit pois pakenevista ystävistään.
69. Mutta voittajat seurasivat Xerxeen väkeä, ajaen takaa ja surmaten.
Tämän paon alkaessa ilmoitettiin muille helleeneille, jotka olivat
sijoittuneet Heran temppelin ympärille eivätkä olleet ottaneet osaa
taisteluun, että se oli suoritettu ja että Pausanias joukkoineen
oli voittanut. Tämän kuultuaan helleenit läksivät täydessä
epäjärjestyksessä liikkeelle, korintolaiset ja heidän seurassaan
olevat vuorenvierustaa ja kukkuloita myöten sitä tietä pitkin,
joka vei suoraan ylös Demeterin pyhätölle, megaralaiset ja
fliuntilaiset taas tovereineen kulkivat tasaisinta tietä poikki
kentän. Mutta kun megaralaisten ja fliuntilaisten jouduttua lähelle
vihollisia teebalaisten ratsumiehet näkivät heidät kaukaa, heidän
epäjärjestyksessä rientäessään eteenpäin, niin he ajaa karauttivat
näitä vastaan, johtajanaan Asopodoros, Timandroksen poika. Ja
hyökkäyksellään he löivät heitä maahan kuusisataa miestä sekä ajoivat
heitä takaa, tunkien heidät Kithaironiin.
70. Siten siis nämä hukkuivat, sen enempää huomiota herättämättä. Mutta
paettuaan puisen muurin turviin persialaiset ynnä muu joukko ennättivät
nousta torneihin, ennenkuin lakedaimonilaiset saapuivat, ja niihin
noustuaan he parhaimpansa mukaan vahvistivat muuria. Ja kun nyt
atenalaiset lähestyivät, syntyi varsin ankara linnataistelu. Sillä niin
kauan kuin atenalaiset olivat poissa, puolustautuivat barbarit ja
olivat kokonaan voitolla lakedaimonilaisista, koska nämä eivät olleet
perehtyneet linnataisteluun. Mutta atenalaisten tultua saapuville
syntyi ankara linnataistelu, jota kesti kauan aikaa. Lopulta kuitenkin
atenalaisten miehuus ja itsepintaisuus sai voiton, he nousivat muurille
ja repivät sen maahan. Ja siitä sitten muut helleenit tulvivat sisälle.
Ensiksi syöksyivät tegealaiset muurin sisäpuolelle, ja nämä ne
ryöstivät Mardonioksen teltan, vieden sieltä muun muassa myös sen
hevosseimen, joka oli kokonaan vaskesta ja näkemistä ansaitseva. Tämän
Mardonioksen seimen tegealaiset pyhittivät Athene Alean temppeliin,
vaan kaikki muut ottamansa esineet he veivät helleenien yhteiseen
varastoon. Mutta muurin sorruttua eivät barbarit enää liittyneet
taajaksi parveksi, eikä kukaan heistä ajatellut puolustautumista, vaan
he joutuivat kerrassaan pois suunniltaan, koska olivat ajetut niin
tiukkaan tilaan ja niin monia kymmeniä tuhansia ihmisiä tungettu yhteen
kohtaan. Ja helleeneillä oli tilaisuus surmata heitä niin paljon, että
koko sotajoukon kolmestasadastatuhannesta miehestä ei kolmeakaantuhatta
jäänyt henkiin, lukuunottamatta niitä neljääkymmentätuhatta, joiden
keralla Artabazos pakeni. Spartan lakedaimonilaisia kuoli ottelussa
kaikkiaan yhdeksänkymmentäyksi, tegealaisia kuusitoista ja atenalaisia
viisikymmentäkaksi.
71. Barbarien joukosta kunnostautui persialaisten jalkaväki ja sakien
ratsuväki, yksityisistä sotureista Mardonios. Helleeneistä taas olivat
kyllä tegealaiset ja atenalaiset urhoollisia, mutta uljuudessa
voittivat kuitenkin lakedaimonilaiset. Tätä tosin en saata mistään
muusta päättää -- kaikki nämä näet voittivat vastassaan olevat --. kuin
siitä, että lakedaimonilaiset hyökkäsivät vihollisten vahvinta osaa
vastaan ja kuitenkin voittivat heidät. Ja kaikkein urhoollisimmin
esiintyi mielestäni Aristodemos, joka yksin noiden kolmensadan joukosta
oli pelastunut Thermopylaista ja siitä saanut kärsiä herjausta ja
kunniattomuutta. Hänen jälkeensä kunnostautuivat Poseidonios, Filokyon
ja spartalainen Amomfaretos. Tästä huolimatta, kun oli puhe siitä, kuka
heidän joukostaan oli ollut urhoollisin, päättivät läsnäolevat
spartalaiset, että Aristodemos ilmeisesti oli häntä painavan syytöksen
vuoksi tahtonut kuolla ja siitä syystä raivona jättänyt paikkansa
rivissä ja suorittanut suurtekoja, jota vastoin Poseidonios oli
esiintynyt urhoollisesti, vaikka hän ei tahtonut kuolla. Tämä oli siis
ollut urhoollisempi. Mutta niin he kaiketi lausuivat kateudesta. Kaikki
nämä tässä taistelussa kaatuneet, jotka olen maininnut, saivat osakseen
kunniata, lukuunottamatta Aristodemosta. Vaan Aristodemos, joka tahtoi
kuolla, ei tästä syystä saavuttanut kunniata.
72. Nämä ne olivat, jotka Plataiaissa saivat suurimman maineen. Sillä
Kallikrates kuoli syrjässä taistelusta, hän, joka oli kaunein mies
kaikista silloin helleenien leiriin saapuneista, ei ainoastaan itse
lakedaimonilaisten, vaan muittenkin helleenien joukosta. Silloin kun
Pausanias uhrasi, niin tämä Kallikrates, joka istui rivissään, sai
nuolenhaavan kylkeensä. Niinpä hänet toisten taistellessa kannettiin
pois, ja kuolinkamppailussa hän lausui Arimnestos nimiselle
plataialaiselle, että häntä ei surettanut kuolla Hellaan puolesta, vaan
se, että ei ollut saanut käyttää käsivarttaan ja että hän ei ollut
suorittanut mitään arvoistansa tekoa, vaikka hartaasti oli sitä
halunnut.
73. Atenalaisten joukosta kerrotaan Sofaneen, Eutykhideen pojan, joka
oli kotoisin Dekeleian kunnasta, saavuttaneen kiitosta. Hän oli siis
dekeleialaisia, niitä, jotka kerran olivat suorittaneet kaikiksi
ajoiksi hyödyllisen teon, kuten atenalaiset itse kertovat. Kun
nimittäin tyndaridit muinoin suurella sotajoukolla hyökkäsivät Attikan
maahan tuodakseen Helenan kotiinsa ja havittelivat kuntia, koska eivät
tietäneet, missä Helena piili, kerrotaan dekeleialaisten, toisten
mukaan Dekeloksen itsensä, suuttuneina Theseuksen röyhkeydestä ja
peloissaan koko atenalaisten maan puolesta, ilmoittaneen heille
asianlaidan ja johdattaneen heidät Afidnaihin, jonka sitten muuan sen
asujamista, Titakos, kavalsi tyndarideille. Ja tästä teosta alkaen on
aina näihin saakka dekeleialaisilla yhä ollut verovapaus ja
kunnia-istuin Spartassa. Vieläpä siihen sotaan saakka, joka monta
vuotta myöhemmin syntyi atenalaisten ja peloponnesolaisten kesken,
lakedaimonilaiset jättivät Dekeleian rauhaan, vaikka he ryöstelivät
muuta Attikaa.
74. Tästä kunnasta oli Sofanes, joka silloin kunnostautui atenalaisten
kesken. Hänestä on olemassa kaksi eri kertomusta. Toisen mukaan hän
kantoi rauta-ankkuria, joka vaskivitjoilla oli sidottu haarniskan
vyöhön, ja aina milloin hän tuli lähelle vihollisia, hän viskasi sen
maahan, jott'eivät viholliset, syöksyessään esiin rintamasta, voisi
saada häntä liikahtamaan paikaltaan; kun taas viholliset pakenivat, oli
tarkoitus nostaa ankkuri maasta ja sitten ajaa heitä takaa. Näin kuuluu
toinen kertomus. Toinen kertomus taas, joka poikkeaa edellisestä,
mainitsee, että Sofaneella oli ankkurin kuva kilvessään, joka alati
heilui sinne tänne, milloinkaan pysymättä alallaan, mutta ei
haarniskaan kiinnitettyä rauta-ankkuria.
75. On myös toinen loistava teko, jonka Sofanes suoritti, kun hän
nimittäin atenalaisten piirittäessä Aiginaa haastoi kaksintaisteluun
Eurybates nimisen argolaisen, joka oli voittanut viisiottelussa, sekä
surmasi hänet. Itse Sofaneen kohtaloksi tuli, että kun hän näitä
tapauksia myöhemmin yhdessä Leagroksen, Glaukonin pojan, kanssa johti
atenalaisia, hän urhoollisen vastarinnan jälkeen sai surmansa edonien
kädestä, Datoksessa taistellessaan kultakaivoksista.
76. Helleenien lyötyä Plataiain luona barbarit tuli heidän luokseen
karkulaisena eräs nainen. Saatuaan tietää persialaisten tuhoutuneen ja
helleenien voittaneen pukeutui tämä nainen, joka oli erään persialaisen
Farandateen, Teaspiin pojan, jalkavaimo, palvelijattarineen runsaasti
kultiin ja mitä kauniimpiin vaatteisiin, astui vaunuista maahan ja
kulki lakedaimonilaisten luo, näiden vielä parhaillaan tehdessä
surmatyötään. Ja nähdessään, kuinka Pausanias johti kaikkea, nainen,
joka useasti oli kuullut mainittavan tämän nimeä ja synnyinmaata ja
siksi ennakolta ne hyvin tiesi, tunsi hänet ja tarttui hänen polviinsa
näin lausuen: "Oi Spartan kuningas, pelasta minut, joka sinulta turvaa
anon vankeuden orjuudesta! Olethan sinä tähän saakka minua auttanut,
tuhotessasi nämä, jotka eivät piittaa haltioista eivätkä jumalista.
Minä olen sukuperältäni Kos-saaresta ja Hegetorideen, Antagoraan pojan,
tytär. Väkivallalla otti minut Kos-saaressa haltuunsa persialainen,
joka on minua pitänyt vankinaan." Siihen Pausanias vastasi näin: "Ole
hyvässä uskalluksessa, nainen, koska olet turvananoja ja varsinkin, jos
tämän lisäksi puhut totta ja olet Hegetorideen tytär Kos-saaresta,
hänen, joka on paras kestiystäväni kaikista sielläpäin asuvaisista."
Näin lausuttuaan Pausanias uskoi naisen läsnäolevien eforien huostaan,
ja myöhemmin hän lähetti hänet Aiginaan, johon hän itse tahtoi päästä.
77. Kohta senjälkeen kuin nainen oli saapunut, tulivat mantineialaiset
perille, jolloin kaikki jo oli loppuun suoritettu. Huomattuaan
myöhästyneensä taistelusta he olivat siitä kovin pahoillaan ja sanoivat
ansaitsevansa tästä rangaistuksen. Ja saatuaan tietää Artabazoksen
meedialaisineen pakenevan he alkoivat ajaa näitä takaa Tessaliaan
saakka. Mutta lakedaimonilaiset eivät sallineet ajaa pakenevia takaa.
Niinpä he vetäytyivät takaisin omaan maahansa ja karkoittivat
sotajoukon johtajat maanpakoon. Mantineialaisten jälkeen tulivat
elis-maalaiset, jotka, samoinkuin mantineialaisetkin, panivat
tapauksen pahakseen ja läksivät sitten matkoihinsa. Kotiin palattuaan
nämäkin karkoittivat johtajansa. Sen verran mantineialaisista ja
elis-maalaisista.
78. Plataiain luona oli aiginalaisten sotajoukossa ensimäisiä miehiä
Lampon, Pytheaan poika. Tämä riensi Pausaniaan luo ja teki mitä
jumalattomimman ehdoituksen. Saavuttuaan näet perille hän kiihkoissaan
puhui näin: "Oi Kleombrotoksen poika, sinä olet suorittanut
suunnattoman suuren ja ihanan teon, ja jumala on suonut sinun pelastaa
Hellaan ja siten, mikäli me tunnemme, saavuttaa suurimman kunnian,
minkä helleeni milloinkaan on voittanut. Mutta tee tämän lisäksi se,
mikä vielä puuttuu, jotta joutuisit entistä suurempaan huutoon, ja että
vastedes jokainen barbari kavahtaisi alkamasta harjoittaa ilkitöitä
helleenejä kohtaan. Leonidaan näet kaaduttua Thermopylaissa Mardonios
ja Xerxes leikkauttivat poikki hänen päänsä ja seivästivät sen. Maksa
sinä hänen puolestaan samalla mitalla, ja sinä olet saapa kiitosta
ensiksikin kaikilta spartalaisilta ja sitten myös muiltakin
helleeneiltä. Sillä jos seivästät Mardonioksen, kostat setäsi
Leonidaan."
79. Näin Lampon lausui siinä luulossa, että hän puhui Pausaniaalle
mieliksi. Mutta tämä vastasi näin: "Oi aiginalainen vieras, minä kiitän
sinun hyväntahtoisuuttasi ja huolenpitoasi, mutta sinä olet kuitenkin
erehtynyt siitä, mikä on oikeata. Sillä kun juuri olit pilviin
kohottanut sukuperääni ja tekoani, sinä samassa syöksitkin minut
mitättömyyteen, kehoittaessasi minua häväisemään vainajaa, ja väität
minun joutuvan parempaan huutoon, jos sen teen. Moinen menettelyhän
sopii pikemmin barbareille kuin helleeneille, ja heissäkin me sitä
paheksumme. En minä tällä tavoin soisi saavuttavani aiginalaisten enkä
niiden suosiota, joille tämmöinen teko on mieleen, vaan minulle riittää
tehdä spartalaisten mieliksi, hurskaasti toimien ja hurskaasti myös
puhuen. Mutta Leonidaan, jota käsket minun kostamaan, väitän saaneen
täyden koston, ja näiden vainajain lukemattomat henget ovat häntä
itseään sekä muita Thermopylain luona kaatuneita kunnioittaneet. Älä
sinä enää tämmöisillä ehdoituksilla minua lähesty äläkä minulle neuvoja
anna, vaan kiitä onneasi, että rankaisematta pääset menemään."
80. Tämän kuultuaan Lampon läksi tiehensä. Mutta Pausanias kuulututti,
ettei saisi käydä käsiksi saaliiseen, ja käski helootien toimittaa
tavarat kokoon. Nämä hajaantuivat kautta leirin ja löysivät kullalla ja
hopealla koristeltuja telttoja, kullattuja ja hopeoituja lepovuoteita,
kultaisia sekoitusmaljoja ja kulhoja ynnä muita juoma-astioita.
Vaunuista he löysivät säkkejä, joissa huomattiin olevan kultaisia ja
hopeisia kattiloita. Maassa makaavilta vainajilta he ryöstivät
rannerenkaat ja kaulakäädyt sekä heidän kultaiset lyhyet miekkansa,
mutta kirjavista puvuista ei ensinkään välitetty. Tällöin helootit
varastivat paljon ja möivät varastamansa aiginalaisille, paljon he myös
toivat näytteille, nimittäin semmoista, mitä ei saattanut kätkeä. Siitä
saivat alkunsa aiginalaisten suuret rikkaudet, he kun ostivat
helooteilta kullan vasken arvosta.
81. Kerättyään kokoon rahat he asettivat Delfoin jumalaa varten
erikseen kymmenykset, joista pyhitettiin se vaskinen kolmijalka, mikä
seisoo kolmipäisen vaskikäärmeen päällä lähinnä alttaria, ja eroittivat
niinikään Olympian jumalalle kymmenykset, joista he teettivät ja
pyhittivät kymmenkyynäräisen vaskisen Zeun kuvan, sekä vihdoin
Isthmoksen jumalalle kymmenykset, joista tehtiin seitsenkyynäräinen
vaskinen Poseidonin kuva. Tämän he eroittivat pois ja jakoivat sitten
keskenään muun saaliin, ottaen kukin ansionsa mukaan persialaisten
jalkavaimot, kullan, hopean ynnä muut tavarat sekä juhdat. Mitä nyt
erittäin annettiin Plataiain luona kunnostautuneille, sitä ei
kukaan kerro, mutta luulen kuitenkin heillekin annetun joitakin
erikoisia palkintoja. Pausaniaalle taas eroitettiin ja annettiin
kymmenkertaisesti kaikkea, naisia, hevosia, rahaa, kameleja, ja samalla
lailla muutakin tavaraa.
82. Kerrotaan myös tämmöinen tapaus. Paetessaan Hellaasta Xerxes oli
jättänyt Mardoniokselle koko matkakalustonsa. Havaitessaan nyt
Mardonioksen teltan koristeltuna kullalla, hopealla ja kirjavilla
peitteillä Pausanias käski leipojia ja keittäjiä valmistamaan aterian
samalla lailla kuin Mardoniokselle. Nämä tekivät niinkuin määrättiin.
Ja nähdessään kauniisti peitetyt kultaiset ja hopeiset leposijat sekä
kultaiset ja hopeiset pöydät ynnä uhkeat aterianvalmistukset Pausanias
käski, hämmästyksissään kaikesta siitä hyvästä, mikä oli tarjona,
piloillaan omia palvelijoitaan valmistamaan lakonilaisen aterian. Kun
Pausaniaan kestitys oli valmis ja molempien aterioiden välillä oli
suuri ero, noudatti hän naurahtaen luokseen helleenien sotapäälliköt
ja lausui näiden kokoonnuttua, viitaten kumpaisenkin aterian
valmistuksiin, näin: "Hellaan miehet, olen kutsunut teidät kokoon
osoittaakseni teille tämän meedialaisten johtajan ymmärtämättömyyden,
miehen, joka tämmöistä elintapaa noudattaen on tullut luoksemme
riistämään tämän näin kurjan omaisuutemme." Näin kerrotaan Pausaniaan
lausuneen helleenien sotapäälliköille.
83. Mutta paljoa myöhemmin löysivät useat plataialaiset arkkuja
täynnään kultaa, hopeata ynnä muuta tavaraa. Myös tällainen
merkillisyys tuli myöhemmin ilmi, kun ruumiit jo olivat mädänneet
lihattomiksi. Plataialaiset kasasivat näet luut yhteen paikkaan.
Silloin tavattiin pääkallo, jossa ei ollut mitään saumaa, vaan joka oli
yhtä ainoata luuta, tulipa myös ilmi yläleuka, jossa kaikki hampaat,
sekä etu- että poskihampaat, olivat kasvettuneet yhteen ja olivat yhtä
luuta. Myös ilmestyivät viiden kyynärän pituisen miehen luut.
84. Mutta Mardonioksen ruumis katosi seuraavana päivänä -- kenenkä
toimesta, sitä en saata täsmälleen mainita. Olen kyllä kuullut
mainittavan useita, mikä mistäkin olevia henkilöitä, jotka muka olivat
haudanneet Mardonioksen, ja tiedän monen tästä teosta saaneen suuria
lahjoja Artonteelta, Mardonioksen pojalta. Mutta kuka näistä todella
oli se, joka korjasi pois ja hautasi Mardonioksen ruumiin, siitä en ole
voinut saada tarkkaa tietoa; onpa myös olemassa sellainenkin huhu, että
muuan efesolainen Dionysofanes olisi haudannut Mardonioksen. Joka
tapauksessa hän kuitenkin haudattiin tällä tavalla.
85. Vaan jaettuaan Plataiain luona keskenään saaliin
helleenit hautasivat kuolleensa, kukin kansa omansa eri paikkaan.
Lakedaimonilaiset loivat itselleen kolme hautaa. Yhteen he hautasivat
nuoret miehensä, joiden joukossa myös olivat Poseidonios, Amomfaretos,
Filokyon ja Kallikrates. Yhteen paikkaan haudattiin siis nuoret miehet,
toiseen muut spartalaiset, kolmanteen helootit. Tällä tavoin
lakedaimonilaiset hautasivat kuolleensa, tegealaiset taas hautasivat
omansa eri paikkaan ja kaikki yhteen, niinikään atenalaiset kaikki
kuolleensa samaan paikkaan, sekä megaralaiset ja fliuntilaiset ne,
jotka ratsuväki oli tuhonnut. Kaikkien näiden haudat ovat siis täysiä,
mutta ne kaikkien muiden kansojen hautakummut, jotka ovat Plataiain
alueella nähtävänä, ovat tyhjiä, ja ne loi, kuten olen kuullut, kukin
kansa vastaisten sukupolvien varalle, häpeissään siitä, että olivat
olleet poissa taistelusta. Niinpä siellä myös on niinsanottu
aiginalaisten hauta, jonka olen kuullut erään plataialaisen Kleadeen,
Autodikoksen pojan ja aiginalaisten kestiystävän, näiden pyynnöstä
vielä kymmenen vuotta myöhemmin luoneen.
86. Haudattuaan nyt siis vainajansa Plataiain luona helleenit päättivät
heti neuvotellessaan lähteä sotaan Teebaa vastaan ja vaatia pois ne,
jotka olivat pitäneet meedialaisten puolta, ja etupäässä Timegenideen
ja Attaginoksen, jotka ennen muita olivat olleet johtomiehinä. Ja jos
teebalaiset eivät näitä luovuttaisi, eivät he aikoneet poistua
kaupungin luota, ennenkuin he sen valloittaisivat. Näin he päättivät,
ja niinpä he, yhdentenätoista päivänä taistelusta saapuivat saartamaan
teebalaisia ja käskivät heitä luovuttamaan miehet. Kun teebalaiset
eivät tahtoneet näitä luovuttaa, hävittelivät helleenit heidän maataan
ja tekivät hyökkäyksen muuria vastaan.
87. Mutta kun helleenit eivät lakanneet vahinkoa tekemästä, lausui
teebalaisille kahdentenakymmenentenä päivänä Timegenides näin: "Teeban
miehet, koska helleenit ovat niin päättäneet, etteivät lakkaa
piirityksestä, ennenkuin olette jättäneet meidät heidän käsiinsä, niin
älköön siis meidän tähtemme Boiotian maa enempää kärsikö. Jos he
sitävastoin vain näennäisesti meitä vaativat, mutta itse teossa
tavoittelevat rahojamme, niin antakaamme heille valtion varoista rahaa
-- olemmehan me koko yhteiskunnan kanssa pitäneet meedialaisten puolta,
emmekä vain me yksin. Vaan jos he piirityksellään todella meitä
tarkoittavat, aiomme me itse tarjoutua menemään ja vastaamaan
puolestamme." Koska hän näytti puhuvan varsin hyvin ja sattuvasti,
julistuttivat teebalaiset heti Pausaniaalle tahtovansa luovuttaa
miehet.
88. Vaan kun he näillä ehdoilla olivat tehneet keskenään sopimuksen,
karkasi Attaginos kaupungista, mutta hänen lapsensa tuotiin
Pausaniaalle. Tämä kuitenkin julisti heidät syyttömiksi, sanoen, että
lapset eivät ollenkaan olleet vikapäitä meedialaismielisyyteen. Muut
teebalaisten luovuttamat taas luulivat voivansa puolustautua ja
luottivat myös siihen, että rahalla saattaisivat torjua rangaistuksen.
Mutta saatuaan heidät valtaansa Pausanias, joka epäili juuri tätä
samaa, lähetti koko liittolaisten sotajoukon pois ja vei miehet
Korintokseen, missä hän mestautti heidät. Näin kävi Plataiaissa ja
Teebassa.
89. Mutta Artabazos, Farnakeen poika, oli pakomatkallaan Plataiaista jo
ennättänyt kauas. Hänen saavuttuaan tessalialaisten luo nämä kutsuivat
hänet vieraakseen ja kyselivät muusta sotajoukosta, tietämättä mitään
siitä, mitä oli tapahtunut Plataiain luona. Mutta Artabazos käsitti,
että jos hän totuuden mukaisesti kertoisi otteluista, häntä itseään
ynnä hänen sotajoukkoaan uhkaisi tuho, sillä hän luuli, että jokainen
karkaisi hänen kimppuunsa, jos saisi tietää, mitä oli tapahtunut. Tätä
silmällä pitäen hän ei ollut fokilaisille mitään kertonut, ja nyt hän
lausui tessalialaisille näin: "Minä, oi Tessalian miehet, riennän,
kuten näette, pikimmiten marssiakseni Traakiaan, ja minulla on kiire,
kun olen lähetetty näiden keralla sotajoukosta erään toimen vuoksi.
Itse Mardonios joukkoineen marssii kintereilläni ja on kohta
odotettavissa. Kestitkää häntäkin hyvin ja osoittakaa tekevänne
hänellekin hyvää. Sillä ei teidän vastaisuudessa tarvitse katua, jos
niin teette." Näin lausuttuaan hän kiireesti marssitti sotajoukkonsa
Tessalian ja Makedonian kautta oikopäätä Traakiaa kohti, ikäänkuin
hänellä todella olisi ollut kiire, ja kulki suorinta tietä sisämaan
halki. Ja hän saapui Byzantioniin, jätettyään tielle jälkeensä suuren
osan sotaväestään, osaksi traakialaisten surmaamia, osaksi nälkään ja
rasituksiin nääntyneitä. Byzantionista taas hän kulki aluksilla salmen
poikki. Siten hän palasi Aasiaan.
90. Mutta samana päivänä, jolloin Plataiain luona kärsittiin tappio,
sattui myöskin, että suoritettiin taistelu Iooniassa Mykalen luona.
Sill'aikaa näet kun ne helleenit, jotka lakedaimonilaisen Leutykhideen
kera olivat laivoissa saapuneet, pitivät leiriä Deloksessa, tulivat
heidän luokseen sanansaattajina Samoksesta Lampon, Thrasykleen poika,
Athenagoras, Arkhestratideen poika, ja Hegesistratos, Aristagoraan
poika, jotka samolaiset olivat lähettäneet persialaisten ja oman
valtiaansa Theomestorin, Androdamaan pojan, tietämättä, hänen, jonka
persialaiset olivat asettaneet Samoksen itsevaltiaaksi. Näiden astuttua
sotapäällikköjen eteen Hegesistratos puhui lavealti kaikenlaista,
kuinka muka ioonilaiset heti luopuisivat persialaisista, jos vain
näkisivät helleenit, ja kuinka muka barbarit eivät uskaltaisi jäädä
paikoilleen. Ja jos he jäisivät, eivät helleenit toista kertaa saisi
haltuunsa samanlaista saalista. Ja avuksi huutaen yhteisiä jumalia hän
hartaasti pyysi heitä orjuudesta pelastamaan helleeniläisiä miehiä ja
häätämään barbarin. Helposti hän sanoi sen heille onnistuvan. Sillä
vihollisten laivat olivat huonokulkuiset eivätkä vetäneet vertoja
helleenien laivoille. Itse puolestaan sanansaattajat, siltä varalta
että helleenit epäilisivät heidän vilpillisessä mielessä koettavan
heitä houkutella, sanoivat olevansa valmiit panttivankeina kulkemaan
näiden laivoissa.
91. Kun nyt samolainen innokkaasti rukoili, niin Leutykhides -- joko
sitten tahtoen saada hyvän enteen tai sattumalta jostakin
jumalallisesta vaikutuksesta -- kysyi näin: "Oi samolainen vieras, mikä
sinun nimesi on?" Tämä vastasi: "Hegesistratos." Silloin Leutykhides,
keskeyttäen häntä, jos toinen vielä olisi aikonut jotakin lausua,
virkkoi: "Minä otan ennemerkiksi nimen 'Hegesistratos' [s.o.
'Sotajoukon johtaja'], oi samolainen vieras. Mutta ennenkuin
purjehditte pois, tulee sinun itsesi ja näiden, jotka sinun kanssasi
ovat, antaa vakuutus siitä, että samolaiset todella aikovat olla
hartaita liittolaisiamme."
92. Samalla kuin Leutykhides tämän julisti, hän myös pani tuumansa
toimeen. Samolaiset antoivat uskollisuudenvakuutuksensa ja vannoivat
pitävänsä helleenien kanssa tekemänsä liiton. Tämän tehtyään he
purjehtivat pois. Helleenit taas pysyivät alallaan sen päivän, mutta
seuraavana päivänä he uhratessaan saivat hyviä enteitä, jolloin ne
selitti heille Deifonos, erään apollonialaisen Euenioksen poika, joka
oli kotoisin Ioonian-lahden ääreisestä Apolloniasta.
93. Tämän isälle, Eueniokselle, sattui tämmöinen tapaus. Mainitussa
Apolloniassa on auringon pyhä karja, joka päivisin käy laitumella
Khon-joen varsilla, mikä virtaa Lakmon-vuoresta Apollonian alueen halki
ja laskee mereen Orikos-sataman kohdalla; öisin taas sitä vartioivat
varakkaiden ja syntyperältään huomattavien kansalaisten keskuudesta
valitut miehet, vuoden ajan kukin. Tätä karjaa pitävät Apollonian
asukkaat suuressa arvossa erään oraakelilauseen johdosta. Ja yötä
elukat ovat muutamassa luolassa, kaukana kaupungista. Siellä niitä
vartioi tämä Euenios, joka siihen toimeen oli valittu. Mutta kerran kun
hän kesken vahdinpitoaan nukkui, tuli luolaan susia, jotka tuhosivat
noin kuusikymmentä elukkaa. Sen huomattuaan Euenios oli vaiti eikä
ilmaissut asiata kellekään, vaan aikoi korvata kadonneet ostamalla
toisia. Tapaus ei kuitenkaan pysynyt salassa apollonialaisilta, vaan
saatuaan siitä tiedon he haastoivat Euenioksen oikeuteen ja tuomitsivat
hänet menettämään näkönsä, koska hän vartioidessaan oli nukkunut. Mutta
heti senjälkeen kuin he olivat sokaisseet Euenioksen, lakkasi heidän
karjansa synnyttämästä, eikä heidän maansa enää kantanut hedelmiä,
kuten ennen. Kun he nyt kysyivät syytä tähän vastoinkäymiseensä,
julistettiin heille niin hyvin Dodonassa kuin Delfoissa, että he
aiheettomasti olivat riistäneet silmät pyhän karjan kaitsijalta,
Eueniokselta. Jumalat itse olivat muka nostattaneet sudet, eivätkä he
aikoneet lakata kostamasta Euenioksen puolesta, ennenkuin
apollonialaiset olivat teostaan antaneet tälle sen hyvityksen, minkä
hän itse määräisi. Ja jahka tämä olisi suoritettu, lupasivat jumalat
itse antaa Eueniokselle semmoisen lahjan, jonka omistamisesta monet
tulisivat häntä kiittämään onnelliseksi.
94. Nämä oraakelilauseet julistettiin apollonialaisille, mutta he
pitivät ne salassa ja antoivat muutamien kansalaistensa toimeksi
suorittaa asian. Ja he suorittivat sen tällä tavoin. Kun Euenios kerran
istui istuimellaan, tulivat nämä hänen luokseen, istuutuivat hänen
viereensä ja puhelivat ensin muista asioista, kunnes vihdoin joutuivat
valittamaan hänen onnettomuuttaan. Vähitellen johdattaen hänet tähän he
kysyivät, minkä rangaistuksen hän määräisi, jos apollonialaiset
tahtoisivat antaa hänelle hyvityksen heidän teostaan. Euenios, joka ei
ollut kuullut oraakelilausetta, määräsi, että hänelle annettaisiin
muutamia peltoja, mainiten samalla niiden kaupunkilaisten nimet, joilla
tiesi olevan kaksi kauniinta tilusta Apolloniassa, ja lisäksi vielä
kauniimman talon, minkä tunsi kaupungissa. Ja hän lausui, että jos hän
saisi haltuunsa nämä, ei hän vastaisuudessa kantaisi mitään kaunaa,
vaan tämä hyvitys olisi hänelle riittävä. Näin hän lausui, mutta
vieressä istujat puuttuivat heti puheeseen sanoen: "Euenios, tämän
hyvityksen apollonialaiset saamiensa oraakelilauseitten nojalla antavat
sinulle siitä, että ovat sinut sokaisseet." Saatuaan sittemmin tietää
koko asianlaidan Euenios pani tämän pahakseen, koska muka hänet oli
petetty. Vaan he ostivat omistajilta ja antoivat hänelle sen, minkä hän
oli valinnut. Ja kohta tämän jälkeen Euenios sai luontaisen
ennustuskyvyn, niin että hän tuli siitä kuuluisaksikin.
95. Tämän Euenioksen poika oli siis Deifonos, joka korintolaisten
tuomana ennusteli sotajoukolle. Olenpa kuullut senkin, että Deifonos
oli anastanut Euenioksen nimen ja ottanut maksua vastaan ylt'ympäri
Hellasta suorittaakseen tehtäviä, vaikka ei ollutkaan Euenioksen poika.
96. Kun nyt uhrit olivat helleeneille onnistuneet, laskivat he
laivoillaan Deloksesta Samosta kohti. Mutta saavuttuaan Kalamisaan
Samoksen alueelle he ankkuroituivat sinne sikäläisen Heran temppelin
kohdalle ja valmistautuivat meritaisteluun. Vaan saatuaan tiedon siitä,
että helleenit lähestyivät heitä, persialaisetkin laskivat muut
laivansa mannermaata kohti, mutta antoivat foinikialaisten laivojen
purjehtia pois. Neuvotellessaan näet he päättivät olla suorittamatta
meritaistelua, sillä he eivät arvelleet olevansa tasaväkiset
vihollisten kanssa. Ja he laskivat manteretta kohti saadakseen suojaa
Mykalessa olevalta maasotajoukoltaan, joka Xerxeen käskystä oli muusta
sotajoukosta jätetty vartioimaan Iooniaa. Sen lukumäärä teki
kuusikymmentätuhatta miestä, ja sen päällikkönä oli Tigranes, joka
kauneudelta ja koolta voitti kaikki persialaiset. Tämän sotajoukon
turviin siis laivaston päälliköt päättivät paeta ja vetää laivansa
maihin sekä rakentaa laivoille vallituksen ja suojamuurin, samoinkuin
itselleen turvapaikan. Näin päätettyään he laskivat vesille.
97. He saapuivat "kunnianarvoisten jumalatarten" [nimitys tarkoittaa
joko Demeteriä ja Persefonea tahi Eumenidejä] temppelin sivuitse Gaison
ja Skolopoeis nimisiin paikkoihin Mykalen alueelle, missä on se
eleusiläisen Demeterin pyhättö, jonka Filistos, Pasikleen poika,
pystytti, seuratessaan Neileusta, Kodroksen poikaa, silloin kun tämä
lähti perustamaan Miletosta. Siellä he vetivät laivansa maihin. Ja he
ympäröivät ne kivi- ja puu-aitauksella, jolloin he kaatoivat
istutettuja puita sekä iskivät maahan aitauksen ympärille paaluja ja
valmistautuivat niin hyvin piiritykseen kuin voitolliseen hyökkäykseen.
Kumpaakin seikkaa näet he pitivät silmällä varustautuessaan.
98. Mutta saatuaan tietää barbarien lähteneen matkoihinsa mannermaalle
helleenit olivat pahoillaan siitä, että viholliset olivat päässeet
pujahtamaan heidän käsistään, ja olivat neuvottomia, mitä tehdä,
lähteäkö takaisin kotiin vai purjehtiako Hellespontokseen. Lopuksi
päätettiin, ettei tehtäisi kumpaakaan näistä, vaan purjehdittaisiin
mannermaan rantaan. Varustettuaan siis meritaistelua varten
valtaussiltoja ynnä muita tarpeita, he purjehtivat Mykalea kohti. Mutta
helleenien tultua lähelle leiriä ei kukaan näyttänyt laskevan heitä
kohti, vaan he huomasivat laivat vedetyiksi muurin sisäpuolelle ja
suuren maasotajoukon asetetuksi rintamaan pitkin rantaa. Silloin
Leutykhides ensiksi purjehti laivallaan rantaa myöten, kulkien niin
läheltä sitä kuin suinkin, ja antoi kuuluttajan julistaa ioonilaisille
tämän: "Ioonian miehet, kaikki ne teistä, jotka voitte tämän kuulla,
ottakaa se varteen! Sillä persialaiset eivät ollenkaan ymmärrä, mitä
minä teille käsken. Kun nyt iskemme yhteen, muistakoon jokainen ensiksi
vapautta ja toiseksi sotahuutoamme: 'Hebe'. Ja se, joka tämän on
kuullut, ilmoittakoon sen sille teistä, joka ei ole sitä kuullut."
99. Leutykhideen annettua tämän neuvon tekivät helleenit sitten näin.
He laskivat laivansa rantaan, astuivat maihin ja asettuivat
tappojärjestykseen. Mutta nähtyään helleenien varustautuvan taisteluun
ja kuultuaan heidän kehoitelleen ioonilaisia ottivat persialaiset,
jotka epäilivät samolaisten pitävän helleenien puolta, näiltä aseet
pois. Sillä kun ne atenalaiset sotavangit, jotka olivat jääneet
Attikaan ja jotka Xerxeen väki oli vanginnut, olivat saapuneet
barbarien laivoissa, olivat samolaiset lunastaneet heidät kaikki
vapaiksi ja lähettäneet heidät Atenaan, antaen heidän myötään
matkarahaa. Siitä syystä samolaiset joutuivat ankaran epäluulon
alaisiksi, koska olivat lunastaneet viisisataa Xerxeen vihollista.
Edelleen he määräsivät Mykalen kukkuloille vievät pääsypaikat
miletolaisten vartioitaviksi, koska nämä tietenkin parhaiten tunsivat
seudun. Tämän he tekivät siinä tarkoituksessa, että miletolaiset
olisivat poissa leiristä. Tämmöisiin varokeinoihin persialaiset
ryhtyivät niitten ioonilaisten varalta, joitten varmasti uskoivat
panevan toimeen selkkauksia, jos saisivat siihen tilaisuutta. Mutta
itse he asettivat yhteen punotut kilpensä suojamuuriksi itselleen.
100. Saatuaan kaikki varustuksensa valmiiksi helleenit ryntäsivät
barbareja vastaan. Ja heidän rynnätessään tuli huhu liitäen kautta koko
leirin, ja samalla nähtiin kuuluttajansauva meren partaalla. Ja huhu,
joka heille saapui, tiesi, että helleenit olivat voittaneet
Mardonioksen sotajoukon, boiotilaisten maassa taistellessaan. Niinpä
monesta merkistä ilmenee jumalallinen johto tapausten kulussa, koska
nytkin, kun Plataiain luona jo suoritettu ja Mykalen luona juuri
suoritettava taistelu sattuivat samaksi päiväksi, huhu ennätti saapua
täkäläisille helleeneille, niin että sotajoukko kävi paljoa
rohkeammaksi ja entistä innokkaammin halusi antautua vaaraan.
101. Tapahtuipa toinenkin yhteensattumus. Molemmat taistelut
suoritettiin näet eleusiläisen Demeterin temppelitarhain lähistössä.
Sillä Plataiain alueella taistelu tapahtui itse Demeterin temppelin
vieressä, kuten jo ennen olen maininnut, ja Mykalen luona oli määrä
käydä samalla tavoin. Ja huhu siitä, että Pausanias helleeneineen oli
voittanut, saapui toisille helleeneille oikeaan aikaan. Sillä Plataiain
taistelu suoritettiin jo aikaisin aamulla, mutta Mykalen iltapäivällä.
Mutta että molemmat tapahtuivat samana päivänä ja samassa kuussa, se
kävi heille vähän myöhemmin ilmi, heidän sitä tiedustellessaan.
Ennenkuin tämä huhu saapui, vallitsi heidän keskuudessaan pelko, ei
niin paljon heidän omasta puolestaan kuin helleenien, koska he pitivät
mahdollisena, että Mardonios tuottaisi Hellaalle tuhon. Mutta niin pian
kuin tämä ennemerkki oli Mykalessa oleville helleeneille liitänyt, he
vieläkin innokkaammin ja nopeammin tekivät hyökkäyksensä. Ja molemmat,
sekä helleenit että barbarit, halusivat kiihkeästi taistelua, koska
sekä saaret että Hellespontos heillä olivat voiton palkkana.
102. Atenalaisten ja heidän viereensä asetettujen, jotka
muodostivat lähes puolet koko sotaväestä, oli kuljettava pitkin
rannikkoa ja tasankoa, lakedaimonilaisten taas ja heidän jälkeensä
sijoitettujen erästä puron uomaa ja vuoria myöten. Ja sillä välin kun
lakedaimonilaiset vielä kiersivät, taistelivat jo muut toisella
sivustalla. Niin kauan kuin nyt persialaisten kilpisuojus oli pystyssä,
puolustautuivat he eivätkä ollenkaan antaneet taistelussa myöten.
Mutta kun atenalaiset ja heidän vierustoverinsa rohkaisivat toiset
toisiaan sanoen, että heidän tuli saada kunnia tästä teosta eikä
lakedaimonilaisten, ja he vielä innokkaammin kävivät käsiksi
taisteluun, vaihtui jo asema toiseksi. Työnnettyään näet kumoon
kilpisuojuksen helleenit miehissä ryntäsivät persialaisia vastaan.
Nämä pitivät puoliaan ja torjuivat kauan aikaa hyökkäystä, mutta
lopulta he kuitenkin pakenivat muurin sisälle. Mutta atenalaiset,
korintolaiset, sikyonilaiset ja troizenilaiset -- nämä olivat näet
asetetut tähän järjestykseen -- seurasivat vihollisten myötä ja
hyökkäsivät heidän kerallaan muurin sisälle. Mutta kun muurikin oli
vallattu, eivät barbarit enää tehneet vastarintaa, vaan läksivät
pakoon, lukuunottamatta persialaisia. Nämä taistelivat, vaikka
harvalukuisina, yhtämittaa muurin sisäpuolelle tunkevia helleenejä
vastaan. Persialaisista sotapäälliköistä pakeni kaksi ja kuoli kaksi.
Artayntes ja Ithamitres, laivaston päälliköt, pakenivat, Mardontes ja
maasotajoukon päällikkö Tigranes kaatuivat taistelussa.
103. Vielä persialaisten taistellessa saapuivat lakedaimonilaiset
tovereineen ja auttoivat tekemään taistelusta lopun. Tällöin kaatui
useita helleenejäkin, varsinkin sikyonilaisia ynnä heidän
sotapäällikkönsä Perilaos. Mutta kun meedialaisten sotajoukkoa
seuranneet samolaiset, joilta oli riistetty aseet, näkivät, että
taistelu heti alun pitäen alkoi horjua sinne tänne, niin he tekivät,
minkä voivat, auttaakseen helleenejä. Ja nähdessään samolaisten tekevän
alun luopuivat muutkin ioonilaiset persialaisista ja kävivät barbarien
kimppuun.
104. Omaksi turvakseen persialaiset olivat antaneet miletolaisille
käskyn valvoa solia voidakseen, nämä oppainaan, pelastua Mykalen
kukkuloille, jos heidän kävisi niinkuin todella kävikin. Miletolaiset
olivat siis määrätyt tähän toimeen niin hyvin mainitussa tarkoituksessa
kuin siinä, etteivät, ollen leirissä, panisi toimeen mitään
levottomuuksia. Vaan he tekivätkin aivan päinvastoin kuin oli määrätty,
opastaen persialaisia pakomatkalla toisia teitä myöten, jotka veivät
vihollisten luo, ja lopuksi he itse esiintyivät heidän pahimpina
vihollisinaan. Tällä tavoin siis Ioonia toisen kerran luopui
persialaisista.
105. Tässä taistelussa kunnostautuivat helleenien joukosta atenalaiset
ja atenalaisten joukosta Hermolykos, Euthoinoksen poika, mies, joka oli
harjoitellut pankration-kilpailua. [Pankration, "kaikki-voimailu",
painiskelusta ja nyrkkitaistelusta yhdistetty kilpailulaji.] Tämän
Hermolykoksen osaksi tuli näitä tapauksia myöhemmin semmoinen kohtalo,
että hän, sodan vallitessa atenalaisten ja karystolaisten välillä,
taistelussa kaatui Kyrnoksessa Karystoksen alueella, ja hän on
haudattuna Geraistoksessa. Atenalaisten jälkeen taas kunnostautuivat
korintolaiset, troizenilaiset ja sikyonilaiset.
106. Tehtyään lopun useimmista barbareista näiden joko taistellessa tai
paetessa helleenit sytyttivät heidän laivansa sekä koko muurin, sitä
ennen vietyään saaliin rannikolle, ja löysivät muutamia raha-aarteita.
Poltettuaan muurin ja laivat helleenit purjehtivat pois. Samokseen
saavuttuaan he neuvottelivat, pohtien Ioonian tyhjentämistä
asukkaistaan sekä mihin kohtaan heidän vallitsemaansa osaa Hellaasta
heidän tuli sijoittaa ioonilaiset, aikoen luovuttaa Ioonian
barbareille. Heistä näytti näet mahdottomalta puolustaa ioonilaisia ja
alati vartioida heitä. Toiselta puolen taas, jos he eivät puolustaneet
ioonilaisia, ei näillä ollut mitään toiveita rankaisematta päästä
persialaisten käsistä. Tämän vuoksi katsoivat peloponnesolaisten
viranomaiset parhaaksi, että oli hävitettävä meedialaisten puolta
pitäneitten helleenien kauppapaikat ja annettava maa ioonilaisten
asuttavaksi, atenalaisten mielestä sitävastoin ei ensinkään
ollut paikallaan, että Ioonia jäi tyhjäksi asujamista ja että
peloponnesolaiset neuvottelivat ioonilaisten siirtoloista. Kun nyt
atenalaiset innokkaasti tuumaa vastustivat, antoivat peloponnesolaiset
myöten. Niinpä he siis ottivat liittoonsa samolaiset, khiolaiset,
lesbolaiset ja muut saarelaiset, jotka seurasivat helleenien
sotajoukkoa, ja antoivat heidän tehdä uskollisuudenlupauksia ja valalla
vannoa pysyvänsä niissä koskaan luopumatta. Vannotettuaan heitä he
purjehtivat matkoihinsa purkaakseen sillat, sillä he luulivat vielä
tapaavansa ne lujina. Niinpä he purjehtivat Hellespontosta kohti.
107. Mutta ne harvat barbarit, jotka olivat tungetut Mykalen
kukkuloille, matkasivat Sardeeseen. Heidän ollessaan tiellä lausui
Masistes, Dareioksen poika, joka oli ollut läsnä onnettomuuden
sattuessa, paljon ankaria soimauksia sotapäällikköä Artayntesta
kohtaan, muun muassa herjaten häntä huonommaksi naista, koska hän sillä
lailla oli hoitanut päällikkyyttään, ja sanoen hänen ansaitsevan
kaikkea mahdollista pahaa, kun hän oli tuottanut semmoisen vahingon
kuninkaan huoneelle. Mutta persialaisten kesken on mitä suurin
häväistys, jos ketä sanotaan naista huonommaksi. Kun nyt Artayntes
kauan aikaa oli tätä kuunnellut, sivalsi hän vihastuksissaan miekkansa
Masistesta kohti surmatakseen hänet. Vaan huomattuaan hänen syöksyvän
esiin tarttui muuan halikarnassolainen Xeinagoras, Prexilaoksen poika,
joka seisoi Artaynteen takana, vyötäisistä häneen, kohotti hänet ilmaan
ja paiskasi hänet maahan. Sillävälin ehtivät Masisteen henkivartijat
asettua tämän eteen. Tällä teollaan Xeinagoras saavutti Masisteen ja
myös Xerxeen kiitoksen, koska hän oli pelastanut tämän veljen. Ja tämän
teon vuoksi Xeinagoras kuninkaalta sai lahjaksi koko Kilikian
hallituksen. Heidän matkatessaan edelleen ei sitten mitään sen enempää
tapahtunut, vaan he pääsivät määräpaikkaansa Sardeeseen.
108. Kuningas oleskeli yhä vielä Sardeessa aina siitä ajasta saakka,
jolloin hän, jouduttuaan meritaistelussa tappiolle, oli paennut
Atenasta ja saapunut sinne. Ja tällöin Sardeessa oleskellessaan hän
rakastui Masisteen vaimoon, joka hänkin oli siellä. Niinpä Xerxes
lähetti tämän luokse sanansaattajia, mutta ei voinut saada häntä
suostutetuksi. Kuitenkaan ei hän, kunnioituksesta Masistes veljeänsä
kohtaan, tahtonut väkisin häntä pakoittaa. Sama seikka pidätti myöskin
vaimoa, ja hän tiesi hyvin, että kuningas ei aikonut käyttää
väkivaltaa. Kun nyt ei mikään muu keino auttanut, pani Xerxes toimeen
häät Dareios nimiselle pojalleen, naittaen hänet juuri tämän vaimon
sekä Masisteen tyttärelle; näin tekemällä hän näet luuli paremmin
voittavansa vaimon puolelleen. Kihlattuaan heidät ja toimitettuaan
tavanmukaiset menot hän matkusti pois Susaan. Vaan hänen sinne
saavuttuaan ja tuotuaan taloonsa vaimon Dareiokselle, sammui hänen
rakkautensa Masisteen vaimoon. Sen sijaan hänen mielensä muuttui ja hän
rakastui Dareioksen vaimoon, Masisteen tyttäreen. Tämän naisen nimi oli
Artaynte.
109. Mutta jonkun ajan kuluttua asia tuli tunnetuksi seuraavalla
tavalla. Xerxeen vaimo Amestris oli kutonut suuren, kirjavan ja
ihmeteltävän vaipan ja antanut sen Xerxeelle. Iloissaan kuningas
kääriytyi siihen ja tuli Artaynten luo. Ja koska tämäkin tuotti hänelle
iloa, niin hän käski hänen pyytää, mitä tahtoi, palkaksi osoittamastaan
alttiudesta. Nainen oli näet saava kaikki, mitä vain anoi. Mutta koska
kerta kaikkiaan kohtalo oli niin säätänyt, että koko Artaynten huoneen
oli käyvä huonosti, lausui hän tämän kuultuaan Xerxeelle näin: "Annatko
minulle, mitä sinulta pyydän?" Ja Xerxes, joka luuli hänen ennemmin
pyytävän vaikka mitä muuta, lupasi ja vannoi antavansa. Mutta heti
hänen vannottuaan nainen häpeämättömästi pyysi vaippaa. Xerxes koetti
kaikilla mahdollisilla keinoilla päästä asiasta, koska hän ei tahtonut
sitä antaa -- tosin ei mistään muusta syystä kuin siksi, että pelkäsi
Amestriin, joka jo ennestään epäili, mitä oli tekeillä, siten tapaavan
hänet itse teosta. Sensijaan hän tarjoili kaupunkeja, suunnattomasti
kultaa ja sotajoukkoa, jota ei kukaan muu saisi johtaa kuin Artaynte
yksin. Persiassa pidetään näet sotajoukkoa erinomaisena lahjana. Mutta
kun Xerxes ei saanut häntä taivutetuksi, niin hän antoi vaipan, ja ylen
ihastuksissaan lahjasta Artaynte kantoi sitä yllään ja ylvästeli siitä.
110. Näin Amestris sai tietää, että Artayntella oli vaippa. Mutta koska
hän ymmärsi asianlaidan, ei hän kantanut kaunaa tätä naista kohtaan,
vaan piti hänen äitiänsä vikapäänä ja kaiken toimeenpanijana, jonka
vuoksi hän mietti turmiota Masisteen vaimolle. Niinpä hän otti varteen
sen päivän, jolloin hänen miehensä Xerxeen piti antaa kuninkaallinen
ateria. Tämän aterian kuningas valmistuttaa kerran vuodessa,
syntymäpäivänään. Sen nimenä on "tykta", joka merkitsee "täyttymystä".
Ainoastaan silloin myös kuningas antaa voidella päätään ja antaa
lahjoja persialaisille. Tästä päivästä siis Amestris otti vaarin ja
pyysi Xerxeeltä, että hänelle annettaisiin Masisteen vaimo. Xerxes piti
julmana ja vastenmielisenä antaa alttiiksi veljensä vaimon, varsinkin
koska tämä oli viaton koko asiaan. Hän käsitti näet kyllä, minkä vuoksi
nainen tätä pyysi.
111. Lopulta kuitenkin, kun vaimo itsepintaisesti rukoili ja Xerxes
sitäpaitsi oli sidottu lakiin, jonka mukaan kuninkaallisen aterian
kestäessä heillä ei ole lupa hyljätä mitään pyyntöä, niin hän,
vaikkakin kovin vastahakoisesti, suostui siihen. Ja luovuttaessaan
naisen hän teki täten. Vaimonsa hän käski tehdä, mitä tahtoi, mutta
itse hän noudatti luokseen veljensä ja puhui näin: "Masistes, sinä olet
Dareioksen poika ja minun oma veljeni ja lisäksi olet vielä kelpomies.
Älä sinä täst'edes enää elä yhdessä sen naisen kanssa, jonka kanssa nyt
elät, vaan hänen sijaansa minä annan sinulle tyttäreni. Elä hänen
kanssaan. Mutta älä pidä vaimonasi sitä, joka sinulla nyt on, sillä
minä en sitä katso hyväksi." Ihmeissään näistä sanoista Masistes lausui
näin: "Oi valtias, minkä nurjan neuvon annatkaan minulle käskiessäsi
minun erota vaimostani, josta minulla on sekä täysikasvuisia poikia
että tyttäriä, joista itsekin olet ottanut yhden vaimoksi pojallesi, ja
joka on vallan mieleni mukainen. Hänetkö sinä käsket minun hyljätä ja
naida sinun tyttäresi? Minä kyllä, oi kuningas, pidän suurena kunniana,
että olet katsonut minut tyttäresi arvoiseksi, mutta en kuitenkaan aio
tehdä kumpaakaan näistä. Älä suinkaan väkivalloin pakoittamalla koeta
saavuttaa, mitä pyydät. Tyttärellesi on kyllä ilmestyvä toinen mies,
joka ei ole minua huonompi, vaan salli minun elää vaimoni kanssa."
Tällä tavoin hän siis vastasi, mutta Xerxes virkkoi vihastuneena: "Näin
ovat nyt, Masistes, sinun asiasi. En minä enää huoli sinulle antaa
tytärtäni naimisiin, mutta et sinä myöskään saa tuon vaimosi kanssa
tämän koommin elää, jotta oppisit ottamaan vastaan, mitä tarjotaan."
Tämän kuultuaan Masistes läksi ulos, lausuen vain tämän: "Valtias, et
kaiketi ole syössyt minua turmioon?"
112. Sill'aikaa kuin Xerxes keskusteli veljensä kanssa, noudatti
Amestris luokseen Xerxeen henkivartijat ja silvotutti Masisteen vaimon.
Hän näet leikkautti pois tältä rinnat ja viskasi ne koirille, ja samoin
nenän, korvat ja huulet sekä viilsi kielen kannastaan ja lähetti naisen
sitten silvottuna kotiin.
113. Masistes, joka ei vielä ollut kuullut mitään tästä, mutta epäili,
että jokin onnettomuus häntä odotti, riensi juoksujalassa kotiinsa.
Nähtyään vaimonsa silvottuna hän heti neuvotteli poikiensa kanssa ja
matkusti sitten Baktraan poikiensa ja kaiketi myös joidenkuiden muiden
keralla nostattaakseen Baktran piirin kapinaan ja tuottaakseen
kuninkaalle niin paljon vahinkoa kuin suinkin. Ja tämä olisikin
luullakseni onnistunut, jos hän olisi ennättänyt päästä baktrialaisten
ja sakien luo. He rakastivat näet häntä, ja hän oli baktrialaisten
käskynhaltija. Mutta saatuaan tietää hänen puuhaavan tämmöistä Xerxes
lähetti häntä vastaan sotajoukon, joka tiellä surmasi hänet itsensä ja
hänen poikansa sekä hänen sotajoukkonsa. Niin oli laita Xerxeen
rakkauden ja Masisteen kuoleman.
114. Mykalesta lähteneitten helleenien täytyi vastatuulten pidättäminä
ensiksi ankkuroitua Lektonin niemen luo, ja sieltä he saapuivat
Abydokseen, missä näkivät särkyneiksi sillat, jotka luulivat vielä
tapaavansa lujina; ja varsinkin näiden vuoksi he juuri saapuivatkin
Hellespontokseen. Siksi nyt Leutykhides ynnä hänen muassaan olevat
peloponnesolaiset katsoivat parhaaksi purjehtia takaisin Hellaaseen,
atenalaiset ja heidän sotapäällikkönsä Xanthippos taas päättivät jäädä
paikoilleen ja käydä Khersonesoksen kimppuun. Niinpä edelliset
purjehtivat pois, mutta atenalaiset kulkivat salmen poikki Abydoksesta
Khersonesokseen ja saartoivat Sestoksen.
Ilo. Tähän Sestokseen, joka oli vahvin sikäläisistä linnoituksista,
oli, heti kun kuultiin helleenien saapuneen Hellespontokseen,
kokoontunut väkeä ympäristöstä, muiden muassa myös Kardian kaupungista
eräs Oiobazos niminen persialainen, joka oli toimittanut siltojen
köydet sinne. Tämä kaupunki oli aiolilaisten maanasukasten hallussa,
mutta näitten ohella oli siellä myös persialaisia ynnä lukuisa joukko
muita liittolaisia.
116. Tämän piirin hallitusmiehenä oli Xerxeen käskynhaltija Artayktes,
muuan julma ja rikoksellinen persialainen, joka myös, kuninkaan
marssiessa Atenaa vastaan, oli pettänyt tämän, varastamalla
Protosilaoksen, Ifikloksen pojan, rahat Elaius-kaupungista.
Elaius-kaupungissa Khersonesoksen alueella on näet Protesilaoksen hauta
ynnä sen ympärillä pyhä alue, missä oli paljon rahaa sekä kulta- ja
hopeamaljoja, vaskea, pukuja ynnä muita vihkilahjoja. Ne Artayktes
ryösti kuninkaan suostumuksella. Ja hän petti Xerxeen lausumalla näin:
"Valtias, täällä on erään helleeniläisen miehen talo, joka läksi sotaan
sinua vastaan, mutta sai palkkansa ja kuoli. Anna minulle hänen
talonsa, jotta jokainen muukin oppisi olemaan lähtemättä sotaan sinun
maatasi vastaan." Näin puhuen hän helposti sai Xerxeen taivutetuksi
antamaan miehen talon, koska tämä ei ensinkään aavistanut, mitä toinen
tarkoitti. Mutta puhuessaan sotaretkestä kuninkaan maata vastaan
Artayktes tarkoitti tätä. Persialaiset katsovat koko Aasiaa omakseen ja
sen omaksi, joka kulloinkin on heidän kuninkaanaan. Ja saatuaan aarteet
Artayktes vei ne Elaius-kaupungista Sestokseen sekä kylvi ja viljeli
temppelikartanoa; ja aina milloin hän itse saapui Elaiukseen, hän
kaikkein pyhimmässä piti yhteyttä naisten kanssa. Mutta nyt atenalaiset
piirittivät Artayktestä, joka ei ollut varustautunut piirityksen
varalle eikä odottanut helleenejä. Ja nämä hyökkäsivät, niin ettei hän
kerrassaan päässyt minnekään pakoon.
117. Kun nyt piirityksen kestäessä tuli syysmyöhä, alkoivat atenalaiset
käydä kärsimättömiksi, syystä että olivat poissa kotoaan eivätkä
kyenneet valloittamaan linnoitusta. He pyysivät senvuoksi päälliköitä
viemään heidät takaisin, mutta nämä kieltäytyivät sitä tekemästä,
ennenkuin he joko olivat valloittaneet linnan tai atenalaisten esivalta
oli lähettänyt noutamaan heidät pois. Siten siis atenalaiset saivat
tyytyä silloiseen tilaansa.
118. Mutta linnoituksessa olijat olivat jo joutuneet mitä suurimpaan
hätään, niin että keittivät ja söivät vuoteittensa hihnoja. Vaan kun
heillä ei enää ollut näitäkään käytettävänään, läksivät persialaiset
ynnä Artayktes ja Oiobazos yön aikana karkuun, astuen muurin
takapuolelta maahan, missä se oli tyhjänä vihollisista. Mutta päivän
valjettua ilmoittivat khersonesolaiset torneista tapauksen
atenalaisille ja avasivat porttinsa. Näistä useimmat läksivät ajamaan
vihollista takaa, toiset taas ottivat haltuunsa kaupungin.
119. Oiobazoksen, joka oli päässyt pakenemaan Traakiaan, ottivat
traakialaiset apsintholaiset kiinni ja uhrasivat tapansa mukaan
kotimaiselle Pleistoros nimiselle jumalalleen, mutta hänen väkensä he
surmasivat muulla lailla. Artayktes taas ynnä hänen miehensä, jotka
myöhemmin olivat lähteneet pakoon, saavutettiin hiukan tuollapuolen
Aigospotamoi-joen, ja he puolustautuivat kauan aikaa, kunnes toiset
heistä kaatuivat ja toiset joutuivat vangiksi. Helleenit veivät heidät
kahleissa Sestokseen ja heidän myötään sidottuna Artaykteen itsensä
ynnä hänen poikansa.
120. Ja khersonesolaiset kertovat eräälle vartijoista sattuneen
tämmöisen ihmeen hänen paistaessaan suolakaloja. Tulella ollessaan
kuivat kalat alkoivat hyppiä ja sätkytellä, kuten vastapyydetyt kalat
konsanaan,, ja väki tulvi kummissaan katsomaan. Mutta nähtyään ihmeen
Artayktes kutsui luokseen suolakalojen paistajan ja lausui:
"Atenalainen vieras, älä ollenkaan pelkää tätä ihmettä. Ei se näet
sinulle ole mitään ilmoittanut, vaan minulle osoittaa Elaiuksessa
asustava Protesilaos, että hän, vaikka onkin kuollut ja kuiva, on
jumalilta saanut vallan kostaa väärintekijälle. Senvuoksi tahdon siis
säätää itselleni nämä sakot: pyhätöstä anastamieni rahojen sijasta aion
jättää jumalan huostaan sata talenttia ja omasta ynnä poikani puolesta
tahdon suorittaa kaksisataa talenttia atenalaisille, jos minut jätetään
henkiin." Tällä lupauksellaan ei hän kuitenkaan saanut sotapäällikköä
Xanthipposta taivutetuksi. Sillä Elaiuksen asukkaat, jotka tahtoivat
kostaa Protesilaokselle, vaativat Artaykteen surmaamista, ja sinnepäin
kallistui myös itse päällikön mieli. Niinpä he veivät hänet sille
kallioniemelle, johon Xerxes johti sillan, toisten mukaan taas
Madytos-kaupungin yläpuolella sijaitsevalle kummulle, sekä naulitsivat
hänet lautoihin kiinni ja ripustivat hänet ristiin. Vaan pojan he
kivittivät Artaykteen nähden.
121. Tämän tehtyään he purjehtivat pois Hellaaseen, vieden myötänsä
muiden kalleuksien muassa myös siltojen köydet, vihkiäkseen ne
pyhättöihin. Eikä sinä vuonna sitten enää tapahtunut mitään sen
enempää.
122. Tämän ristiinnaulitun Artaykteen esi-isä oli Artembares, joka teki
persialaisille erään ehdoituksen, minkä he hyväksyivät ja esittivät
Kyrokselle. Ja se kuului näin: "Koska Zeus on Astyageelta ottanut
ylivallan ja antanut sen persialaisille ja heidän joukostaan sinulle,
Kyros, niin siirtykäämme pois tästä vähäisestä ja karusta maasta, jonka
me omistamme, ja ottakaamme haltuumme parempi. Monta semmoista on
naapuristossamme, monta on myös edempänä. Ja jos me saamme haltuumme
yhden semmoisen maan, olemme vielä useammissa kohdin herättävät
ihailua. Onhan paikoillaan, että hallitseva kansa näin tekee. Ja
milloinka on tähän tarjoutuva kauniimpi tilaisuus kuin juuri nyt,
jolloin hallitsemme useita kansoja ja koko Aasiata?" Tämän kuultuaan
Kyros, vaikka ei ihaillut ehdoitusta, kuitenkin käski tehdä näin. Mutta
samalla kuin hän antoi tämän neuvon, hän sanoi, että heidän tuli
valmistautua vast'edes joutumaan hallittaviksi eikä enää hallitsemaan.
Tavallisestihan hempeissä maissa myös syntyy hempeitä miehiä, sillä
eihän sama maa kykene yht'aikaa tuottamaan ihmeteltäviä hedelmiä ja
sotakuntoisia miehiä. Niinpä persialaiset myönsivät hänen puhuvan
oikein ja poistuivat sekä menivät matkoihinsa. Ja hyväksyen Kyroksen
mielipiteen he päättivät mieluummin hallita, asuen ankarassa maassa,
kuin ketoa viljellen palvella toisten orjina.