hyvän sanoman olet tuonut. Sinä olet näet silminnäkijänä tullut
kertomaan juuri sen, jonka minä tahdoin tapahtuvaksi. Sillä tiedä, että
se, minkä meedialaiset ovat tehneet, on minun aloitteestani tapahtunut.
Kun nimittäin helleenit eivät vapaaehtoisesti tahtoneet ryhtyä
taisteluun, täytyi heidät saattaa puolellemme vasten heidän omaa
tahtoaan. Mutta koska nyt olet tullut ilmoittaen näin oivallisen
uutisen, niin ilmoita se heille itse. Sillä jos minä sen kerron,
luulevat he minun sepittävän valheita, enkä voi saada heitä uskomaan
barbarien näin tekevän. Vaan mene sinä itse saapuville ja osoita
heille, kuinka asianlaita on. Parasta on, jos he uskovat ilmoituksesi,
mutta jos he eivät sitä usko, on asia meille samantekevä. Sillä nyt he
eivät enää pääse karkuun, koska kerran olemme joka puolelta saarretut,
kuten sinä sanot."
81. Silloin Aristeides meni sisälle ja kertoi tulleensa Aiginasta sekä
töin tuskin päässeensä huomaamatta vihollisten ankkurissa väijyvältä
miehistöltä, kulkiessaan heidän laivojensa välitse. Sillä koko
helleenien sotavoima oli Xerxeen laivojen saartama. Ja hän neuvoi heitä
valmistautumaan torjuakseen viholliset. Tämän sanottuaan hän astui
syrjään, mutta kokouksessa olijain sanakiista alkoi uudestaan. Sillä
useimmat sotapäälliköistä eivät uskoneet koko sanomaa.
82. Mutta heidän ollessaan epäilevällä kannalla karkasi kuninkaan luota
tenolaisten miehittämä kolmisoutu, jonka päällikkönä oli Panaitios,
Sosimeneen poika, ja ne kertoivat koko totuuden. Tämän teon
johdosta piirrettiin tenolaisten nimi siihen Delfoissa olevaan
kolmijalkaan, johon barbarin kukistaneitten nimet kirjoitettiin. Tämän
Salamiiseen karanneen ynnä aikaisemmin, Artemisioniin saapuneen
lemnolaisen laivan kautta tuli helleenien laivojen määrä täyteen
kolmeksisadaksikahdeksaksikymmeneksi. Sillä kaksi laivaa puuttui
silloin tästä luvusta.
83. Helleenit uskoivat tenolaisten ilmoituksen ja valmistautuivat
meritaisteluun. Ja aamunkoiton valjetessa he kutsuivat kokoon
merisotilaansa. Tällöin lausui ennen muita Themistokles oivallisia
ajatuksia, ja hänen puheessaan oli kauttaaltaan asetettuina vastakkain
ihmisen luonnosta ja laadusta johtuvat paremmat ja huonommat
vaikuttimet. Ja kehoitettuaan heitä valitsemaan näistä paremmat hän
päätti puheensa käskemällä astumaan laivoihin. Niinpä he astuivat
laivoihin, ja samalla tuli Aiginasta se kolmisoutu, joka oli lähtenyt
hakemaan aiakideja.
84. Tällöin laskivat helleenit kaikilla laivoillaan esiin, mutta heidän
laskiessaan kävivät barbarit kohta heidän kimppuunsa. Silloin muut
helleenit alkoivat huovata taapäin ja ajaa kohti rantaa, mutta muuan
atenalainen, pallenelainen Ameinias, laski rivistä ulos ja ajoi
vihollislaivaa vastaan. Kun nyt molemmat laivat takertuivat toisiinsa
eivätkä voineet irtautua, riensivät muut Ameiniaan avuksi ja joutuivat
siten käsikähmään. Näin kertovat atenalaiset meritaistelun alkaneen,
aiginalaiset taas väittävät, että Aiginaan aiakideja hakemaan lähtenyt
laiva oli se, joka sen alkoi. Kerrotaan myös, että helleeneille oli
näyttäytynyt naisen haamu, joka ilmestyttyään oli heitä rohkaissut,
niin että koko helleenien laivasto sen kuuli; mutta ensin se oli
nuhdellut heitä näillä sanoin: "Oi te kurjat, kuinka kauan aiotte
huovata taapäin?"
85. Vastapäätä atenalaisia olivat nyt foinikialaiset asetetut -- näillä
oli näet hallussaan Eleusiiseen ja länteen päin oleva siipi --
lakedaimonilaisia vastassa taas olivat ioonilaiset. Näillä oli itään ja
Peiraieukseen päin oleva sivusta. Mutta vain harvat näistä esiintyivät,
Themistokleen kehoituksia noudattaen, tahallaan pelkurimaisesti,
vaan useimmat eivät sitä tehneet. Saatanpa luetella useita
kolmisoudunpäälliköitä, jotka valloittivat helleeniläisiä laivoja,
mutta en tahdo niistä mainita muita kuin Theomestorin, Androdamaan
pojan, ja Fylakoksen, Histiaioksen pojan, molemmat samolaisia. Minä
mainitsen ainoastaan nämä siitä syystä, että Theomestor tämän tekonsa
johdosta persialaisten asettamana pääsi Samoksen itsevaltiaaksi.
Fylakos taas kirjoitettiin kuninkaan hyväntekijäin joukkoon ja sai
lahjaksi paljon maata. Ja kuninkaan hyväntekijöillä on persiankielellä
nimenä "orosangit".
86. Näin oli siis heidän laitansa. Mutta enin osa laivoja hukkautui,
mitkä atenalaisten, mitkä aiginalaisten tuhoamina. Sillä koska
helleenit taistelivat järjestyksessä ja rintamassa, barbarit taas eivät
enää olleet järjestyksessä, vaan tekivät kaikki umpimähkään, oli
luonnollista, että heidän oli käyvä, niinkuin kävikin. Ja kuitenkin he
sinä päivänä esiintyivät paljon urhoollisemmin kuin Euboian luona,
koska itsekukin kohdastaan osoitti alttiutta ja pelkäsi Xerxestä, sillä
jokainen luuli kuninkaan katselevan juuri häntä itseään.
87. Mitä nyt muihin tulee, en saata täsmälleen mainita, miten mikin
barbarien tai helleenien osasto otteli. Mutta Artemisialle sattui
tapaus, josta hän saavutti entisestään vielä enemmän arvoa kuninkaan
puolelta. Silloin kun jo kuninkaan asiat olivat joutuneet suureen
hämminkiin, ajoi näet attikalainen laiva Artemisian laivaa takaa. Ja
kun hänellä ei ollut mahdollisuutta päästä pakoon hänen edessään oli
näet muita oman laivaston laivoja ja hän itse sattui olemaan lähimpänä
vihollislaivoja, päätti Artemisia menetellä tavalla, jonka toimeenpano
koitui hänelle hyödyksi. Attikalaisen laivan takaa-ajamana se kiidätti
kohti omia laivoja, iskien erääseen, jossa oli kalyndalainen miehistö
ja jossa kulki itse kalyndalaisten kuningas Damasithymos. Oliko
nyt Artemisialla siitä ajasta perin, jolloin he vielä olivat
Hellespontoksen seuduilla, jotakin riitaa tämän kanssa, sitä en
kuitenkaan saata mainita, enkä myöskään, tekikö hän sen tarkoituksella,
vai joutuiko kalyndalaisten laiva sattumalta hänen tielleen. Mutta
iskemällä siihen ja upottamalla sen saavutti kuningatar tämän
onnellisen tapauksen kautta kaksinkertaisen edun. Sillä nähdessään
hänen iskevän barbarilaivaan attikalaisen kolmisoudun päällikkö joko
piti Artemisian laivaa helleeniläisenä tai luuli sen karanneen
barbarien puolelta ja auttavan helleenejä, jonka vuoksi hän kääntyi
siitä pois ja suuntausi muita vastaan.
88. Niinpä Artemisian ensiksi onnistui päästä pakoon ja pelastua
hukkumasta ja toiseksi kävi niin, että juuri hänen aikaansaamansa
vahinko tuotti hänelle enimmin kunnioitusta Xerxeen puolelta. Kerrotaan
näet kuninkaan katsellessaan huomanneen, kuinka Artemisian laiva iski
toiseen, jolloin joku läsnäolijoista lausui: "Näetkö valtias,
kuinka hyvin Artemisia ottelee ja mitenkä hän äsken juuri upotti
vihollislaivan?" Kun Xerxes kysyi, oliko Artemisia todella sen tehnyt,
väittivät he varmasti tuntevansa laivan kokkamerkin, vaan tuhoutunutta
he luulivat vihollislaivaksi. Mutta paitsi muuta, joka Artemisialle
kääntyi parhaaksi, oli hänellä, kuten on mainittu, siinäkin onni, ettei
yksikään kalyndalaisen laivan miehistöstä pelastunut ja voinut häntä
syyttää. Vaan Xerxeen kerrotaan lisänneen: "Minun mieheni ovat tulleet
naisiksi ja naiseni miehiksi." Näin mainitaan Xerxeen lausuneen.
89. Tässä taistelussa kaatui sotapäällikkö Ariabignes, Dareioksen poika
ja Xerxeen veli, kaatuipa myös useita muitakin mainittavia persialaisia
ja meedialaisia ynnä liittolaisia, mutta vain muutamia harvoja
helleenejä. Sillä koska nämä osasivat uida, niin ne, joitten laivat
tuhoutuivat ja jotka eivät käsikähmässä saaneet surmaansa, uivat
Salamiiseen. Mutta barbareista hukkuivat useat mereen, koska eivät
osanneet uida. Ja silloin kun ensimäiset kääntyivät pakosalle,
tuhoutuivat useimmat. Sillä koettaessaan laivoillaan tunkeutua esiin,
itsekin kuninkaan nähden suorittaakseen jonkun urotyön, törmäsivät
taakse asetetut laivat pakenevien kanssa yhteen.
90. Tässä hämmingissä sattui myös seuraava tapaus. Muutamat
foinikialaiset, joitten laivat olivat tuhoutuneet, tulivat kuninkaan
tykö ja panettelivat ioonilaisia, väittäen laivojen heidän
kavalluksensa kautta joutuneen hukkaan. Mutta kävikin niin, että
ioonilaisten sotapäälliköt eivät joutuneetkaan turmioon, vaan että
päinvastoin panettelevat foinikialaiset saivat tällaisen palkan. Heidän
näet vielä näin puhuessaan syöksi samothrakelainen laiva attikalaista
vastaan. Attikalainen laiva vajosi, mutta aiginalainen kävi
samothrakelaisten laivan kimppuun ja upotti sen. Vaan samothrakelaiset,
ollen taitavia heittokeihästen käyttäjiä, lennähyttivät ne sen laivan
miehistöön, joka ajoi heidän omansa upoksiin, syöksivät heidät veteen,
astuivat itse laivaan ja valtasivat sen. Tämä tapaus pelasti
ioonilaiset. Sillä nähdessään heidän suorittavan tämän suurtyön kääntyi
Xerxes foinikialaisia vastaan, koska oli perin pahoillaan ja syytteli
kaikkia; ja hän käski hakata heiltä päät poikki, jott'eivät, itse
pelkureina, parempiansa parjaisi. Sillä aina milloin Xerxes, istuessaan
vastapäätä Salamista olevan Aigaleos nimisen vuoren juurella, näki
jonkun väestään meritaistelussa suorittavan urotyön, tiedusteli hän sen
tekijää, ja kirjurit merkitsivät muistiin laivanpäällikön nimen ynnä
hänen isänsä ja kotikaupunkinsa. Tähän foinikialaisten vastoinkäymiseen
vaikutti osaltaan myös muuan saapuvilla oleva persialainen Ariaramnes,
joka oli helleenien ystävä. Niinpä teloittajat kävivät käsiksi
foinikialaisiin.
91. Mutta kun barbarit kääntyivät pakoon, purjehtien Faleroniin päin,
asettuivat aiginalaiset heidän tielleen kulkuväylään ja suorittivat
siinä muistettavia tekoja. Sillä atenalaiset hävittivät taistelun
tuoksinassa sekä vastarintaa tekevät että pakoon pyrkivät laivat,
aiginalaiset taas ne, jotka purjehtivat taistelusta. Ja aina milloin
jotkut vihollisista pääsivät atenalaisten käsistä pakoon, ajautuivat he
aiginalaisia kohden.
92. Siinä tapasivat toisensa Themistokleen laiva, joka ajoi takaa
erästä vihollislaivaa, ja muutaman aiginalaisen, Polykritoksen,
Krioksen pojan, laiva, joka juuri iski sidonnaiseen laivaan. Tämä oli
sama, joka oli vallannut Skiathos-saaren luona vartioivan aiginalaisen
laivan, missä purjehti Pytheas, Iskhenooksen poika, hän, jota
persialaiset pahasti haavoitettuna pitivät laivassaan, koska ihailivat
häntä hänen urhoollisuutensa vuoksi. Nyt samainen sidonilainen laiva,
joka persialaisten keralla kuljetti Pytheasta, vallattiin, joten tämä
näin pelastui Aiginaan. Mutta nähdessään attikalaisen laivan, jonka
tunsi merkistä päällikönlaivaksi, huusi Polykritos Themistoklesta
nimeltä ja ilkkui häntä, ivallisesti viitaten aiginalaisten muka
meedialaismielisyyteen. Tämän letkauksen siis Polykritos antoi
Themistokleelle iskiessään vihollislaivaan. Mutta kaikki ne barbarit,
joiden laivat säilyivät, pakenivat ja saapuivat maasotajoukon suojassa
Faleroniin.
93. Tässä meritaistelussa saavuttivat helleenien joukosta aiginalaiset
enimmin mainetta, toisessa sijassa atenalaiset; yksityisistä taas
aiginalainen Polykritos ja atenalaiset Euraenes, Anagyruksen kunnasta,
sekä pallenelainen Ameinias, joka myös oli ajanut takaa Artemisiaa. Ja
jos hän olisi tietänyt Artemisian siinä laivassa kulkevan, niin eipä
hän olisi herjennyt, ennenkuin joko olisi vanginnut tämän tai itse
joutunut vangiksi. Sillä semmoinen käsky oli annettu kolmisoutujen
päälliköille, ja lisäksi oli säädetty kymmenentuhannen drakman palkinto
sille, joka hänet elävänä ottaisi kiinni; sillä atenalaiset pitivät
sietämättömänä, että nainen oli mukana sotaretkellä Atenaa vastaan.
Mutta Artemisia pääsikin pakoon, kuten ylempänä mainittiin. Ja myös
muut, joiden laivat olivat säilyneet, olivat Faleronissa.
94. Atenalaiset kertovat, että korintolainen sotapäällikkö Adeimantos
heti alussa, kun laivat iskivät yhteen, oli hämmentyneenä ja perin
peloissaan nostanut purjeensa ja lähtenyt pakoon; ja nähdessään
päällikkölaivan pakenevan olivat korintolaiset niinikään lähteneet
tiehensä. Mutta heidän päästyään pakomatkallaan Athene Skiraan pyhätön
kohdalle Salamiissa oli heitä jumalallisesta vaikutuksesta kohdannut
pikapursi, jonka lähettäjästä ei koskaan saatu mitään tietoa. Se oli
laskenut korintolaisia kohti, jotka eivät ollenkaan vielä tienneet,
kuinka taistelussa oli käynyt. Ja tästä seikasta he päättävät tapauksen
olleen yliluonnollisen. Pikapurren näet tultua lähelle korintolaisten
laivoja oli sen miehistö puhunut näin: "Adeimantos, sinä olet kääntänyt
laivasi poispäin ja lähtenyt pakoon, pettäen helleenit. Vaan nämä
saavat nyt vihollisista niin loistavan voiton, kuin mitä ikinä ovat
toivoneet." Kun Adeimantos ei uskonut heidän sanojaan, lausuivat he
uudestaan voivansa vaikka antautua panttivangeiksi ja kuolla, jollei
ilmenisi helleenien voittaneen. Niinmuodoin olivat siis Adeimantos ynnä
muut kääntäneet laivansa takaisin, mutta tulleet laivaston luo, kun
kaikki jo oli suoritettu. Tämmöinen huhu liikkuu heistä atenalaisten
kesken. Korintolaiset itse kuitenkaan eivät tätä myönnä, vaan katsovat
olleensa ensimäiset meritaistelussa. Heidän puolestaan todistaa myös
muu Hellas.
95. Mutta atenalainen Aristeides, Lysimakhoksen poika, josta vähän
aikaisemmin mainitsin, sanoessani häntä mitä parhaimmaksi mieheksi,
teki tässä Salamiin luona syntyneessä hämmingissä näin. Hän otti
mukaansa useita raskasaseisia, jotka olivat sijoitetut pitkin Salamiin
maan rantaa ja olivat syntyperältään atenalaisia, sekä vei ja laski
heidät maihin Psyttaleian saareen. Nämä surmasivat kaikki tällä
luodolla olevat persialaiset.
96. Ja kun meritaistelu oli tauonnut, vetivät helleenit maihin
Salamiiseen kaikki ne laivahylyt, joita vielä sattui siellä olemaan, ja
valmistautuivat uuteen meritaisteluun, siinä luulossa, että kuningas
vielä aikoi käyttää säilyneitä laivojaan. Mutta suuren joukon
laivahylkyjä tempasi länsituuli ja ajoi niinsanottua Kolias-nientä
kohti Attikaan. Siten kävi kaiken muun ohella, mitä Bakis ja Musaios
tästä meritaistelusta olivat ennustaneet, toteen myös se, minkä tähän
paikkaan ajautuneista laivahylyistä monta vuotta tätä ennen eräässä
ennuslauseessa oli maininnut muuan atenalainen oraakelinselittäjä
Lysistratos. Tämä ennustus, jonka merkitys oli jäänyt kaikille
helleeneille käsittämättömäksi, kuului:
"Airoill' ohria kerran, Kolias, naisesi paahtaa."
Tämä oli nyt kuninkaan lähdettyä toteutuva.
97. Saatuaan tiedon kärsimästään tappiosta Xerxes pelkäsi, että joko
joku ioonilaisista neuvoisi helleenejä tai he itsestään purjehtisivat
Hellespontokseen purkamaan sillat, joten syntyisi vaara, että hänen
paluunsa katkaistaisiin ja hän joutuisi Europassa perikatoon. Hän
mietti senvuoksi pakoa. Mutta koska hän ei tahtonut, että tämä tulisi
tunnetuksi helleeneille, yhtä vähän kuin hänen omallekaan väelleen,
koetti hän luoda padon salmen poikki Salamiiseen ja kiinnitti toisiinsa
foinikialaisia kauppalaivoja, jotta ne kävisivät samalla kertaa sekä
sillasta että linnoituksesta, sekä teki sotavarustuksia ikäänkuin
pannakseen toimeen uuden meritaistelun. Nähdessään hänen tätä puuhaavan
uskoivatkin kaikki varmasti, että hän täydellä todella oli
valmistautunut jäädäkseen taistelemaan. Mutta Mardoniokselta, joka
parhaiten tunsi Xerxeen mielenlaadun, ei jäänyt huomaamatta, mikä oli
kaikkien näiden hankkeiden tarkoitus.
98. Samalla kuin Xerxes tämän teki, lähetti hän myös Persiaan
viestinviejän ilmoittamaan heitä kohdanneen onnettomuuden. Ei ole
olemassa mitään kuolevaista olentoa, joka nopeammin tulisi perille kuin
nämä sanansaattajat. Ja sen ovat persialaiset saaneet aikaan tällä
tavoin. Kerrotaan näet, että määrätyn välimatkan päähän toisistaan on
sijoitettuina yhtä monta hevosta ja miestä, kuin koko matkaan menee
päiviä, niin että hevonen ja mies on asetettuna kutakin päivämatkaa
kohti. Heitä ei estä lumi, ei rankkasade, ei helle eikä yö erinomaisen
kiireesti suorittamasta heille säädettyä pikamatkaa. Riennettyään
määrämatkansa ensimäinen jättää sanan toiselle, toinen taas
kolmannelle. Siitä perin viesti kulkee niin, että toinen aina uskoo sen
toiselle, aivan kuten on laita helleenien soihtujuhlassa, jota he
viettävät Hefaistoksen kunniaksi. Tälle hevospostille persialaiset ovat
antaneet nimeksi "angareion".
99. Ensimäisen sanoman saavuttua Susaan siitä, että Xerxes oli
vallannut Atenan, herätti se kotiin jääneissä persialaisissa niin
suurta riemua, että he levittivät myrtinoksia pitkin kaikkia katuja,
polttivat suitsutusta ja panivat toimeen uhrijuhlia ja kemuja. Mutta
toinen heille saapunut sanoma hämmensi heidät siihen määrään, että he
kaikki repivät vaatteensa ja huusivat sekä vaikeroivat suunnattomasti,
syyttäen Mardoniosta. Eivätkä persialaiset niin paljon tätä tehneet
murheissaan laivoista, kuin peloissaan itse Xerxeen puolesta.
100. Ja Persiassa vallitsi tämä mieliala koko ajan, aina siihen saakka,
kunnes Xerxes itse tulollaan teki siitä lopun. Mutta nähdessään Xerxeen
olevan kovasti pahoillaan meritaistelun takia Mardonios, joka epäili
hänen ajattelevan lähtöä Atenasta, harkitsi itsekseen, että hän tulisi
kärsimään rangaistuksen, koska oli taivuttanut kuninkaan lähtemään
sotaan Hellasta vastaan. Ja hänestä näytti edullisemmalta yrittää joko
kukistaa Hellas tai itse suurien tarkoitusperien puolesta antautua
vaaraan ja jalosti kuolla. Enemmän kuitenkin kallistui hänen luulonsa
sille puolelle, että hän oli saava Hellaan kukistetuksi. Ottaen tämän
huomioon hän siis esitti kuninkaalle tämmöisen ehdoituksen: "Valtias,
älä murehdi äläkä ensinkään ole kovin pahoillasi äskeisestä
tapahtumasta. Sillä ei sotaamme ratkaise puu-, vaan mies- ja
hevostaistelu. Ei kukaan näistä, jotka luulevat jo kaiken tehneensä,
ole astuva laivoista ja yrittävä tehdä sinulle vastarintaa, eikä
myöskään kukaan tältä mantereelta. Ja ne, jotka ovat meitä vastaan
tulleet, ovat kärsineet rangaistuksensa. Mutta jos nyt hyväksi näet,
niin käykäämme heti Peloponnesoksen kimppuun. Jos taas katsot parhaaksi
toistaiseksi pidättyä siitä, saattaa niinkin tehdä. Mutta älä ole
alakuloinen. Sillä helleeneillä ei ole mitään mahdollisuutta pelastua
kärsimästä rangaistusta siitä, mitä he ovat tehneet nyt ja ennen, ja
joutumasta sinun orjiksesi. Tee nyt mieluummin sillä tavoin. Mutta jos
olet vakaasti päättänyt itse lähteä pois ja viedä sotajoukon mukaasi,
on minulla siltäkin varalta neuvo. Älä anna, kuningas, persialaisten
joutua helleenien silmissä naurettaviksi. Sillä ei sinun mahtisi
persialaisten toimesta ole kärsinyt mitään vauriota, etkä saata
mainita, missä kohden me olisimme olleet huonoja. Vaan jos
foinikialaiset, egyptiläiset, kyprolaiset ja kilikialaiset ovat
pelkurimaisesti esiintyneet, ei niiden tuottama tappio persialaisille
kuulu. Koska nyt siis persialaiset eivät ole sinua kohtaan rikkoneet,
niin tottele minua. Jos olet hyväksi nähnyt olla tänne jäämättä, niin
lähde kotia ja vie mukaasi enin osa sotajoukkoa; minun velvollisuuteni
taas on valita kolmesataatuhatta miestä sotajoukostasi ja saattaa
Hellas orjuutettuna valtaasi."
101. Tämän kuultuaan Xerxes, mikäli hän onnettomuuksiensa jälkeen vielä
saattoi, ihastui ikihyväksi ja sanoi vastaavansa Mardoniokselle,
kummanko ehdoituksen hän oli paneva toimeen, ensin siitä neuvoteltuaan.
Mutta neuvotellessaan koolle kutsuttujen persialaisten kanssa hän
päätti noudattaa neuvotteluun myös Artemisian, koska tämä aikaisemmin
oli osoittautunut ainoaksi, joka ymmärsi, mitä oli tehtävä. Artemisian
saavuttua Xerxes käski kaikkien muiden, sekä persialaisten
neuvonantajien että henkivartijoiden, poistua, jonka jälkeen hän puhui
näin: "Mardonios kehoittaa minua jäämään tänne käydäkseni
Peloponnesosta vastaan, väittäen, että persialaiset ja maasotaväki
eivät ole syypäitä mihinkään minun tappiooni, ja että tilaisuus tämän
seikan osoittamiseksi olisi heille tervetullut. Siispä hän joko
kehoittaa minua tekemään tämän tai tahtoo itse valita kolmesataatuhatta
miestä sotajoukostani, saattaakseen valtaani Hellaan orjuutettuna, ja
käskee minua itseäni lähtemään muun sotajoukon keralla kotia. Neuvo nyt
siis minua, kumminko minun tulee menetellä, tehdäkseni hyvän päätöksen.
Sillä sinähän annoit niin hyvän neuvon äsken tapahtuneeseen
meritaisteluun nähden, kieltäessäsi siihen ryhtymästä."
102. Näin Xerxes kysyi Artemisialta neuvoa, ja tämä vastasi täten:
"Kuningas, vaikeata on minun antaa parasta neuvoa, kun sitä kysyt;
nykyisessä asemassa minusta kuitenkin näyttää edullisimmalta, että itse
lähdet takaisin, mutta jätät Mardonioksen tänne niitten keralla, jotka
hän haluaa pitää, jos hän nimittäin niin tahtoo ja lupaa tämän tehdä.
Sillä toiselta puolen, jos hän kukistaa sen, minkä hän väittää
tahtovansa kukistaa, ja hänelle onnistuvat ne aikomukset, joista hän
puhuu, on kaikki oleva sinun työtäsi, oi valtias. Sillä silloinhan
sinun orjasi ovat sen toimittaneet. Toiselta puolen taas, jos käy
päinvastoin kuin Mardonios ajattelee, ei vahinko ole oleva kovinkaan
suuri, kun vain sinä säilyt sekä sinun apuvarasi tuolla Aasiassa. Sillä
jos sinä ja sinun huoneesi säilytte, saavat helleenit omasta puolestaan
vielä useasti kestää monet kamppailut. Mutta jos Mardoniosta jokin
onnettomuus kohtaa, ei siitä ensinkään välitetä, eivätkä helleenit
mitään voita, jos voittavatkin, koska vain ovat tuhonneet sinun orjasi.
Ja koska nyt olet polttanut Atenan ja siten saavuttanut retkesi
tarkoituksen, voit lähteä takaisin."
103. Tästä neuvosta ihastui Xerxes, sillä Artemisia osui puhumaan juuri
niin, kuin hän itsekin ajatteli. Mutta vaikka kaikki miehet ja kaikki
naiset olisivatkin neuvoneet Xerxestä jäämään, ei hän luullakseni
sittenkään olisi jäänyt. Siihen määrään hän oli peloissaan. Mutta nyt
hän kiitti Artemisiaa ja lähetti tämän viemään hänen lapsensa
Efesokseen. Sillä muutamat Xerxeen äpäräpojista olivat seuranneet hänen
mukanaan.
104. Lastensa keralla Xerxes lähetti niiden vartijaksi Hermotimoksen,
joka syntyperältään oli pedasalainen ja kuohilasten joukosta nautti
suurinta arvoa kuninkaan luona. [Pedasalaiset asuvat Halikarnassoksen
tuolla puolen. Ja Pedasassa tapahtuu tällä tavoin. Aina milloin tämän
kaupungin naapureita, keitä hyvänsä, jonkun ajan kuluttua on kohtaava
joku kova isku, kasvaa sikäläiselle Athenen papittarelle pitkä parta.
Tämä on jo kahdesti heille tapahtunut.]
[Hakasten välinen kappale on aikaisemmin (I. 175) esiintynyt, vieläpä
osaksi samoilla sanoilla, ja on nähtävästi tässä paikassa myöhempi
lisäys.]
105. Näitä pedasalaisia oli siis Hermotimos, joka ankarammin kuin
kukaan muu ihminen, jonka me tunnemme, kosti kärsimänsä vääryyden. Hän
joutui näet vihollisten vangiksi ja myytiin, jolloin hänet osti muuan
khiolainen Panionios, joka eli mitä jumalattomimmasta toimesta. Hän
hankki nimittäin itselleen kauniita poikia, jotka hän aina kuohitsi ja
vei suurista rahasummista myytäväksi Sardeeseen ja Efesokseen. Sillä
barbarien keskuudessa ovat kuohilaat uskollisuutensa vuoksi kaikissa
kohdin suuremmassa arvossa kuin kuohitsemattomat. Niinpä Panionios
useiden muiden muassa -- tästä ammatista hän näet sai toimeentulonsa --
myös kuohitsi Hermotimoksen. Mutta eipä tämä kuitenkaan kaikessa ollut
onneton; hän saapui näet Sardeesta kuninkaan tykö muiden lahjojen
myötä, ja jonkun ajan vierittyä hän oli kaikkein kuohilasten joukosta
saavuttanut suurimman arvon Xerxeen luona.
106. Silloin kun kuningas pani liikkeelle persialaisen sotajoukon
Atenaa vastaan ja oleskeli Sardeessa, matkusteli Hermotimos jossakin
asiassa Myysian maahan, jossa khiolaiset asuvat ja jolla on nimenä
Atarneus. Siellä hän tapasi Panionioksen. Tunnettuaan tämän hän lausui
hänelle monta ystävällistä sanaa, luetellen ensiksi kaikkia niitä
etuja, mitkä hän Panionioksen toimesta oli saavuttanut. Ja sitten hän,
palkaksi tästä, lupasi tehdä hänelle hyvää, jos hän toisi talonväkensä
Hermotimoksen luo ja asettuisi sinne asumaan. Panionios otti ilolla
vastaan tarjouksen ja toimitti sinne lapsensa ja vaimonsa. Kun nyt
Hermotimos oli saanut hänet koko huonekuntineen käsiinsä, lausui hän
näin: "Oi sinä, joka kaikkein ihmisten joukosta olet jumalattomimmalla
toimella hankkinut elatuksesi, mitä pahaa olin minä itse tai joku minun
esi-isistäni tehnyt sinulle tai jollekin sinun esi-isistäsi, ettäs teit
minut miehestä epatoksi? Sinä luulit jumalilta jäävän huomaamatta
tekosesi. Mutta oikeutta noudattaen he ovat saattaneet sinut,
jumalattomien töiden tekijän, minun käsiini, niin että sinun ei
tarvitse moittia sitä palkkaa, minkä minulta olet saapa." Näin hän
ilkkui Panioniosta, ja sitten hän tuotti eteensä tämän pojat. Ja
Panionios pakoitettiin kuohitsemaan neljä poikaansa; ja hänen oli pakko
tehdä se. Mutta hänen tehtyään tämän pakoitettiin hänen poikansa
tekemään hänelle itselleen samoin. Siten tapasi Panionioksen samalla
kertaa Hermotimos sekä kosto.
107. Uskottuaan poikansa Artemisian huostaan Efesokseen vietäviksi
Xerxes kutsui luokseen Mardonioksen ja käski hänen valita sotaväestä
ne, mitkä hän tahtoi, ja koettamaan tehdä, niinkuin oli sanonut. Sinä
päivänä tapahtui sen verran; mutta yöllä laskivat päälliköt kuninkaan
käskystä laivoillaan Faleronista ulapalle Hellespontosta kohti niin
kiireesti kuin kukin taisi, suojellakseen siltoja, niin että kuningas
niitä myöten pääsisi kulkemaan Aasian puolelle. Mutta kun barbarit
purjehtiessaan olivat lähellä Zosteria, missä tästä mantereesta
pistäytyy mereen vähäisiä kallio-särkkiä, luulivat he näitä laivoiksi
ja pakenivat kauas. Viimeiseltä kuitenkin huomattuaan, että ne eivät
olleetkaan laivoja, vaan särkkiä, he kokoontuivat jälleen ja matkasivat
edelleen.
108. Päivän tultua nähdessään maasotajoukon viipyvän paikoillaan
luulivat helleenit laivojenkin olevan Faleronin seuduilla ja otaksuivat
niiden aikovan ryhtyä meritaisteluun, jonka vuoksi he hankkiutuivat
puolustautumaan. Mutta saatuaan tietää laivojen menneen menojaan he
kohta päättivät ajaa niitä takaa. Niinpä he ajoivat takaa Xerxeen
laivastoa Androkseen saakka, kuitenkaan näkemättä sitä. Mutta
Androkseen saavuttuaan he neuvottelivat keskenään. Themistokles lausui
nyt sen ajatuksen, että heidän tuli suunnata matkansa saarien välistä
ja, ajaen laivoja takaa, purjehtia oikopäätä Hellespontosta kohti
purkamaan sillat. Eurybiades taas esitti tälle vastakkaisen mielipiteen
sanoen, että jos he purkaisivat sillat, tuottaisivat he sen kautta
Hellaalle mitä suurimman onnettomuuden. Jos näet persialaisen paluu
katkaistaisiin ja hänet pakoitettaisiin jäämään Europaan, ei hän
mielisi pysyä levossa. Sillä jos hän jäisi lepoon, ei mikään hänen
hankkeistaan voisi menestyä, eikä hänelle tarjoutuisi mitään
tilaisuutta paluuseen, vaan hänen sotajoukkonsa menehtyisi nälkään; jos
hän sitävastoin ryhtyisi toimeen ja kävisi käsiksi tehtäväänsä,
joutuisi kaikki Europassa, niin kaupungit kuin kansatkin, hänen
valtaansa, joko niin, että ne heti vallattaisiin, tai että ne ensin
tekisivät välirauhan. Ja elatusta tulisivat barbarit aina saamaan
helleenien vuotuisesta viljasadosta. Mutta Eurybiadeesta näytti siltä,
kuin persialainen ei aikoisi jäädä Europaan, jouduttuaan voitetuksi
meritaistelussa; oli siis sallittava hänen paeta, kunnes hän paeten
pääsisi kotiinsa. Ja hän kehoitti sitten vasta ryhtymään taisteluun
kuninkaan omasta maasta. Tähän mielipiteeseen yhtyivät muidenkin
peloponnesolaisten päälliköt.
109. Huomattuaan, ettei hän voisi taivuttaa enemmistöä purjehtimaan
Hellespontokseen, kääntyi Themistokles atenalaisten puoleen. Nämä
olivat näet enimmin suutuksissaan vihollisten paosta ja paloivat
halusta purjehtia Hellespontokseen omalla uhallaankin, vaikk'eivät muut
sitä tahtoisikaan. Heille hän puhui näin: "Olen itsekin ollut läsnä
monessa sellaisessa tapauksessa ja vielä useammin olen kuullut
semmoista tapahtuneen, että kun ihmiset ovat joutuneet tappiolle ja
ovat saatetut pakkotilaan, he uudistavat taistelun ja korjaavat
aikaisemmin kärsimänsä vaurion. Niinpä älkäämme me, jotka olemme
ikäänkuin löytäneet itsemme ja Hellaan, torjuessamme luotamme moisen
ihmispilven, ajako takaa pakenevia miehiä. Sillä emme me ole tätä
suorittaneet, vaan jumalat ja puolijumalat, jotka katsoivat karsaasti,
että yksi ainoa mies, vieläpä jumalaton ja rikollinen, oli päässyt
Aasian ja Europan hallitsijaksi -- mies, joka yhtälailla kohteli pyhiä
ja yksityisiä esineitä, polttaen ja maahan syösten jumalten kuvia, joka
myös ruoski merta ja laski siihen kahleita. Vaan koska tällä haavaa
asiamme ovat hyvällä kannalla, on meidän edullisempi pysyä Hellaassa ja
pitää huolta itsestämme ynnä talonväestämme. Ja rakentakoon kukin
jälleen talonsa ja toimittakoon huolellisesti kylvön, koska
täydellisesti olemme karkoittaneet barbarin maasta pois. Mutta kevään
tullen purjehtikaamme Hellespontokseen ja Iooniaan." Näin hän lausui,
siten ikäänkuin velvoittaaksensa persialaista kiitollisuuteen, jotta
hänellä olisi turvapaikka, jos jokin onnettomuus atenalaisten puolelta
häntä kohtaisi. Ja niin kävikin.
110. Näin puhumalla Themistokles petti atenalaiset, ja he tottelivat.
Sillä kun hän, jota jo ennenkin oli pidetty viisaana, nyt oli
osoittautunut todella viisaaksi ja hyväksi neuvonantajaksi, olivat he
empimättä valmiit noudattamaan hänen ehdoitustaan. Ja kun nyt
atenalaiset olivat suostuneet tuumaan, lähetti Themistokles heti
aluksen ja miehiä, joitten hän varmasti tiesi pitävän salassa, mitä hän
oli käskenyt heidän ilmoittaa kuninkaalle, vaikkakin heitä
kidutettaisiin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Niiden joukossa oli
taaskin hänen kotiväkeensä kuuluva Sikinnos. Attikan rantaan
saavuttuaan jäivät toiset alukseen, mutta Sikinnos astui Xerxeen eteen
ja lausui näin: "Minut lähetti Themistokles, Neokleen poika,
atenalaisten sotapäällikkö ja kaikkien liittolaisten joukosta paras ja
viisain mies, ilmoittamaan sinulle, että hän, tehdäkseen sinulle
palveluksen, on pidättänyt helleenit, kun he tahtoivat ajaa laivojasi
takaa ja purkaa Hellespontoksen sillat. Ja matkusta nyt kaikessa
rauhassa." Tämän ilmoitettuaan he purjehtivat takaisin.
111. Mutta senjälkeen kuin atenalaiset olivat päättäneet olla enää
kauemmas takaa ajamatta barbarien laivoja ja purjehtimatta
Hellespontokseen purkamaan siltoja, saartoivat he Andros-saaren
valloittaakseen sen. Themistokles oli näet saarelaisten joukosta
ensiksi näiltä vaatinut rahaa, mutta he eivät olleet sitä antaneet. Hän
huomautti silloin heille, että atenalaiset olivat tulleet, tuoden
mukanaan kaksi mahtavaa jumalaa, Taivutuksen ja Pakon, jonka vuoksi
androlaisten ehdottomasti oli annettava rahaa. Vaan nämä vastasivat
siihen sanoen, että Atena luonnollisesti kyllä oli mahtava ja varakas
ja että se oivallisten jumaliensa turvissa oli onnellinen, jota vastoin
androlaiset itse olivat päässeet mitä pisimmälle puutteessa. Oli näet
olemassa kaksi kelvotonta jumalaa, jotka eivät heidän saarestaan
luopuneet, vaan alati siellä viihtyivät, nimittäin Köyhyys ja
Mahdottomuus. Ja kun androlaisilla oli sellaiset jumalat, eivät he
aikoneet antaa rahaa. Sillä atenalaisten voima ei milloinkaan ollut
voittava heidän voimattomuuttaan.
112. Koska androlaiset siis näin vastasivat eivätkä antaneet rahaa,
joutuivat he piiritetyiksi. Mutta Themistokles, joka ei herjennyt
ahneudestaan, lähetti muihin saariin uhkaavia julistuksia ja vaati
rahoja niiden samojen lähettilästen kautta, joita hän oli käyttänyt
kuninkaankin luo toimittaessaan sanan. Ja hän käski lausua, että jos he
eivät antaisi, mitä vaadittiin, niin hän oli vievä helleenien
sotajoukon heitä vastaan ja piirittävä sekä hävittävä heidän
kaupunkinsa. Näin puhumalla hän sai suuria rahasummia kerätyksi kokoon
karystolaisilta ja parolaisilta. Kuullessaan näet Androsta kostoksi sen
meedialaismielisyydestä piiritettävän ja Themistokleen nauttivan
suurinta mainetta sotapäällikköjen joukossa, he peloissaan tästä
lähettivät rahaa. En saata mainita, antoivatko jotkut muutkin
saarelaiset rahaa, mutta luulen kuitenkin muutamien muidenkin antaneen,
eikä ainoastaan näiden. Ei siltä kuitenkaan, ainakaan karystolaisiin
nähden, onnettomuus lykkäytynyt toistaiseksi. Mutta parolaiset
pelastuivat sotajoukon tulosta, rahoilla lepyttämällä Themistokleen.
Niinpä Themistokles Androksesta käsin hankki itselleen rahoja
saarelaisilta muiden sotapäällikköjen tietämättä.
113. Mutta viivyttyään muutamia päiviä meritaistelun jälkeen Xerxes
ynnä hänen väkensä marssi samaa tietä takaisin Boiotiaan. Mardonios
katsoi näet hyväksi saattaa kuningasta tielle, ja samalla hänestä
näytti olevan liian myöhäinen vuodenaika sodankäyntiin. Hänestä oli
nimittäin edullisempi talvehtia Tessaliassa ja sitten, kevään tullen,
käydä Peloponnesoksen kimppuun. Ja sotajoukon saavuttua Tessaliaan
Mardonios ensin valitsi itselleen kaikki niinsanotut kuolemattomat
persialaiset, paitsi heidän päällikköään Hydarnesta -- tämä näet
selitti, ettei hän aikonut luopua kuninkaasta --, sitten muista
persialaisista haarniskapukuiset ja nuo tuhat ratsumiestä, sekä
meedialaiset, sakit, baktrialaiset ja indialaiset, sekä jalkaväen että
ratsuväen. Nämä kansat hän otti kokonaan mukaansa, mutta muista
liittolaisista hän otti vain pieniä joukkoja, valiten semmoisia miehiä,
joilla oli kaunis ulkomuoto, tai joiden tiesi suorittaneen jonkun
kelpotyön. Enimmin hän kansojen joukosta valitsi persialaisia,
nimittäin kaulakäätyjä ja rannerenkaita kantavia miehiä, toisessa
sijassa meedialaisia. Nämä eivät olleet lukumäärältään persialaisia
harvemmat, mutta voimiltaan he olivat heikommat. Ja heidän lukunsa teki
kaikkiaan, ratsumiehet niihin luettuina, kolmesataatuhatta miestä.
114. Siihen aikaan, jolloin Mardonios muodosti itselleen eri sotajoukon
ja Xerxes oleskeli Tessaliassa, oli lakedaimonilaisille Delfoista
tullut sellainen oraakelilause, että heidän tuli vaatia Xerxeeltä
hyvitystä Leonidaan surmasta ja ottaa vastaan se korvaus, minkä hän
tarjosi. Niinpä spartalaiset kiireimmiten lähettivät kuuluttajan, joka
saavutti koko sotajoukon Tessaliassa ja astui Xerxeen eteen sanoen
näin: "Oi meedialaisten kuningas, lakedaimonilaiset ja Spartan
herakleidit vaativat sinulta hyvitystä taposta, kun surmasit heidän
kuninkaansa hänen puolustaessaan Hellasta." Xerxes naurahti ja pysyi
kauan aikaa ääneti; sitten hän, viitaten Mardoniokseen, joka sattui
seisomaan hänen vieressään, lausui: "Kyllä tämä Mardonios tässä on
maksava heille sellaisen korvauksen, kuin heille sopii."
115. Tämän vastauksen saatuaan läksi kuuluttaja tiehensä. Mutta
jätettyään Mardonioksen Tessaliaan Xerxes itse matkasi kiireesti
Hellespontoksen rannalle ja saapui ylimenopaikalle viidessäviidettä
päivässä, viemättä mukaansa sanalla sanoen ainoatakaan osaa
sotajoukostaan. Mutta mihin tahansa persialaiset matkallaan joutuivat
ja keiden ihmisten luo vain tulivat, he ryöstivät ja söivät näiden
viljan. Ja milloin he eivät mitään viljaa löytäneet, niin he nyhtivät
maasta versovan ruohon, koloivat puiden, sekä istutettujen että
metsäpuiden, kuoren, riipivät niistä lehdet ja söivät ne, eivätkä
jättäneet jälelle mitään. Tämän ne tekivät nälissään. Lisäksi tarttui
sotaväkeen rutto ja vatsatauti, jotka tuhosivat sitä matkan kestäessä.
Muutamia sairaita Xerxes myös jätti jälkeensä, käskien niitä
kaupunkeja, joihin hän milloinkin marssiessaan joutui, hoitamaan ja
elättämään näitä; niinpä hän jätti muutamia Tessaliaan ja Paionian
Siris-kaupunkiin sekä Makedoniaan. Siris-kaupunkiin hän marssiessaan
Hellasta vastaan myös oli jättänyt Zeun pyhät vaunut. Mutta
poistuessaan Xerxes ei niitä saanutkaan takaisin. Hänen niitä
vaatiessaan väittivät näet paionit, jotka olivat antaneet ne
traakialaisille, että hevosten ollessa laitumella olivat Strymon-joen
lähteillä asuvat ylämaan traakialaiset ryöstäneet ne vaunuineen
päivineen.
116. Tällöin teki myös bisaltilaisten ja Krestonian-maan kuningas
hirmuisen teon. Hän oli itse selittänyt, ettei hän vapaaehtoisesti
rupeaisi Xerxeen orjaksi, ja oli vetäytynyt Rhodopen vuoristoon. Olipa
hän myös kieltänyt poikiaan lähtemästä sotaan Hellasta vastaan. Mutta
nämä eivät siitä piitanneet, taikka sitten heidän muuten teki mieli
katsella sotaa; ja he olivat persialaisen keralla ottaneet osaa
sotaretkeen. Kun senvuoksi kaikki kuusi olivat vahingoittumatta
palanneet, puhkaisi isä heiltä silmät.
117. Niinpä nämä saivat sen palkan. Mutta matkallaan Traakiasta
saavuttuaan ylimenopaikalle kulkivat persialaiset kiireesti laivoillaan
Hellespontoksen yli Abydokseen. Sillä he eivät enää tavanneet siltoja
kunnossa, vaan ne olivat myrskyn hajoittamat. Sinne he pysähtyivät ja
saivat enemmän ruokaa, kuin mitä matkan varrella olivat saaneet. Mutta
kun he nyt hillittömästi ahmivat ja vaihtoivat juomavetensä toiseen,
kuoli säilyneestä sotaväestä useita. Vaan muut saapuivat yhdessä
Xerxeen kanssa Sardeeseen.
118. On myös olemassa toinen kertomus, että sittenkuin Xerxes Atenasta
lähdettyään oli saapunut Eioniin Strymonin varrelle, ei hän enää
matkustanut maitse, vaan uskoi sotajoukon Hydarneen vietäväksi
Hellespontokseen ja astui itse foinikialaiseen laivaan sekä matkusti
Aasiaan. Mutta hänen purjehtiessaan yllätti hänet ankara ja laineita
nostava Strymonin-tuuli. Ja myrsky kävi sitä vaarallisemmaksi hänelle,
kun laiva oli täpötäysi, syystä että kannella oli useita Xerxeen
keralla matkustavia persialaisia. Tällöin oli kuningas joutunut pelon
valtaan ja huutaen kysynyt perämieheltä, oliko heillä mitään
pelastuksen toivoa, johon tämä oli vastannut: "Valtias, ei ole mitään
toivoa, ellei jollakin tavoin päästä tästä lukuisasta miehistöstä."
Tämän kuultuaan kerrotaan Xerxeen silloin lausuneen: "Persian miehet,
osoittakoon nyt kukin teistä, että hän huolehtii kuninkaasta. Teistä
näet näyttää minun pelastukseni riippuvan." Näin hän puhui, mutta he
lankesivat maahan hänen eteensä ja heittäytyivät sitten mereen. Ja
täten keventyneenä laiva pelastui Aasiaan. Mutta heti maihin astuttuaan
oli Xerxes tehnyt näin. Hän lahjoitti perämiehelle kultaisen seppeleen
siitä hyvästä, että oli pelastanut kuninkaan hengen; mutta koska hän
oli syössyt perikatoon monta persialaista, käski kuningas leikata
häneltä pään poikki.
119. Tämä on se toinen kertomus, joka Xerxeen paluusta on olemassa.
Mutta minä en sitä saata uskoa, en muissa kohdin, enempää kuin mitä
tulee tähän persialaisten onnettomuuteenkaan. Sillä jos perämies olisi
näin puhunut Xerxeelle, en kymmenentuhannen henkilön joukosta voisi
tavata yhtä ainoatakaan, joka olisi eri mielipidettä ja väittäisi
kuninkaan semmoista tehneen; vaan hän olisi käskenyt kannella olevien,
jotka olivat persialaisia, vieläpä persialaisten ensimäisiä, astua
laivanruumaan ja heittänyt soutajista, jotka olivat foinikialaisia,
mereen yhtä suuren määrän kuin oli persialaisia. Mutta, kuten jo
ennenkin olen maininnut, palasi Xerxes muun sotajoukon keralla maitse
Aasiaan.
120. Siitä on tärkeänä todistuksena myös tämä seikka. On näet
tunnettua, että Xerxes paluumatkallaan saapui Abderaan, teki asukasten
kanssa kestiystävyysliiton ja lahjoitti heille kultaisen tikarin ynnä
kultakirjaisen hiippalakin. Ja, kuten abderalaiset itse kertovat,
vaikka tosin minä puolestani en saata sitä uskoa, irroitti Xerxes
siellä ensi kerran, Atenasta takaisin paetessaan, vyönsä, koska vasta
siellä katsoi olevansa turvissa. Mutta nytpä Abdera sijaitsee lähempänä
Hellespontosta kuin Strymon ja Eion, missä juuri väitetään hänen
astuneen laivaan.
121. Mutta kun helleenit eivät kyenneet valloittamaan Androsta,
kääntyivät he Karystokseen, ja hävitettyään tämän alueen he läksivät
takaisin Salamiiseen. Ensi työkseen he nyt muusta saaliista eroittivat
esikoislahjat jumalille; muiden muassa he pyhittivät kolme
foinikialaista kolmisoutua, yhden Isthmokseen, joka on ollut siellä
aina minun aikoihini saakka, toisen Sunioniin, kolmannen Aiaalle itse
Salamiiseen. Tämän jälkeen he jakoivat saaliin ja lähettivät
esikoislahjat Delfoihin, ja näistä tehtiin kuva, joka esittää miestä,
keulankärki kädessä, ja on kahdentoista kyynärän korkuinen. Se
sijaitsee samassa paikassa, missä makedonialaisen Alexandroksenkin
kultapatsas.
122. Lähetettyään esikoislahjat Delfoihin kysyivät helleenit yhteisesti
jumalalta, oliko hän saanut riittävän määrän ja mieleisiänsä
esikoislahjoja. Ja jumala vastasi muilta helleeneiltä kyllä saaneensa,
mutta ei aiginalaisilta, vaan vaati heiltä itselleen kunniapalkinnon
Salamiin meritaistelusta. Saatuaan tämän tietää aiginalaiset pyhittivät
Delfoihin kolme kultatähteä, jotka ovat kiinnitetyt vaskisen maston
nenään ja sijaitsevat nurkassa, aivan lähellä Kroisoksen
sekoitusastiaa.
123. Saaliinjaon toimitettuaan helleenit purjehtivat Isthmokseen
antaakseen kunniapalkinnot niille helleeneille, jotka sodassa olivat
esiintyneet urhoollisimmin. Kun sotapäälliköt sinne saavuttuaan
jakoivat äänestysliuskansa Poseidonin alttarin ääressä ratkaistakseen,
ketkä kaikkien joukosta saisivat ensimäisen ja toisen palkinnon,
silloin antoi jokainen heistä itselleen ensimäisen äänen, katsoen kukin
itse esiintyneensä urhoollisimmin, mutta toisen sijan yhtyivät useimmat
antamaan Themistokleelle. Siten he siis jäivät yksikseen, mutta toiseen
palkintoon nähden Themistokles pääsi paljon edelle muita.
124. Vaikka helleenit kateudesta eivät tahtoneet ratkaista tätä
kysymystä, vaan purjehtivat kukin kotiinsa sitä ratkaisematta, joutui
kuitenkin Themistokles suureen huutoon ja häntä pidettiin kautta koko
Hellaan kaikkein viisaimpana miehenä helleenien joukossa. Mutta koska,
Themistokleen voitosta huolimatta, Salamiin luona taistelleet eivät
häntä kunnioittaneet, saapui hän kohta tämän jälkeen Lakedaimoniin
saadaksensa kunnioitusta osakseen. Ja lakedaimonilaiset ottivat hänet
komeasti vastaan ja kunnioittivat häntä suuresti. Ja urhoollisuuden
palkintona he tosin antoivat Eurybiadeelle öljypuunlehvä-seppeleen,
mutta viisauden ja taitavuuden palkinnon he antoivat Themistokleelle,
ollen sekin öljypuunlehvä-seppele. Ja he lahjoittivat hänelle
kauniimmat vaunut, mitä Spartassa oli. Ja lakedaimonilaisten paljon
ylistettyä vierastaan saattoi häntä kolmesataa valiospartalaista, nuo,
joita nimitetään ratsumiehiksi, aina Tegean rajoille saakka. Ja hän on
kaikista meille tunnetuista ihmisistä ainoa, jolle spartalaiset ovat
suoneet kunniasaaton.
125. Themistokleen saavuttua Lakedaimonista Atenaan soimasi
afidnalainen Timodemos, joka oli hänen vihamiehiään, mutta muuten ei
mikään huomattava henkilö, kateudesta aivan hurjistuneena
Themistoklesta. Hän veti esille tämän tekemän matkan Lakedaimoniin ja
väitti hänen Atenan vuoksi saaneen lakedaimonilaisilta nuo
kunnianosoitukset eikä suinkaan oman itsensä vuoksi. Kun nyt Timodemos
ei herjennyt näin puhumasta, lausui Themistokles: "Asianlaita on näin.
En minä spartalaisten puolelta olisi näin paljon kunniaa osakseni
saanut, jos olisin belbinalainen, yhtä vähän kuin sinä, hyvä mies.
vaikka oletkin atenalainen." Sen verran tapahtui silloin.
126. Vaan Artabazos, Farnakeen poika, joka jo ennestäänkin oli
persialaisten kesken huomattava mies, mutta Plataiain taistelun jälkeen
tuli vieläkin huomattavammaksi, saattoi, mukanaan kuusikymmentätuhatta
miestä Mardonioksen valitsemasta sotaväestä, kuninkaan ylimenopaikalle
saakka. Mutta kun nyt kuningas oli Aasiassa, matkasi Artabazos takaisin
ja saapui Pallenen kohdalle. Ja koska hänellä ei vielä ollut mitään
kiirettä lähteä toiseen leiriin -- Mardonios talvehti näet Tessaliassa
ja Makedoniassa --, ei hän katsonut voivansa jättää valtansa alle
laskematta kuninkaasta luopuneita poteidaialaisia, koska he kerran
olivat hänen tielleen joutuneet. Sillä kuninkaan marssittua heidän
ohitseen ja persialaisten laivaston lähdettyä pakoon Salamiista, he
olivat julkisesti luopuneet barbareista. Niin myös muut Pallenen
asukkaat.
127. Silloin siis Artabazos piiritti Poteidaiaa. Mutta koska hän epäili
myös olyntholaisten luopuvan kuninkaasta, piiritti hän heidänkin
kaupunkiaan. Se oli bottiaiïlaisten hallussa, jotka makedonialaiset
olivat karkoittaneet Thermen lahden ääreltä. Ja piiritettyään sekä
vallattuaan kaupungin hän antoi viedä asukkaat järven rannalle ja
teurastutti heidät siellä, mutta kaupungin hän uskoi toronelaisen
Kritobuloksen ja Khalkidiken väestön hoidettavaksi, ja siten saivat
khalkidikelaiset haltuunsa Olynthoksen.
128. Valloitettuaan tämän Artabazos innokkaasti puuhasi Poteidaian
valloittamista. Ja hänen tätä hartaasti puuhatessaan teki skionelaisten
päällikkö Timoxeinos hänen kanssaan sopimuksen kavalluksesta -- millä
tavoin hän aluksi sen teki, sitä en saata mainita, sillä sitä ei
kerrota. Lopulta kuitenkin kävi näin. Aina milloin Timoxeinos tahtoi
lähettää kirjeen Artabazokselle ja Artabazos Timoxeinokselle, käärivät
he kirjoittamansa kirjeen nuolen uurteiden viereen ja sulittivat sen,
jonka jälkeen he ampuivat sovittuun paikkaan. Mutta Timoxeinos
joutuikin ilmi Poteidaian kavaltamisesta. Sillä ampuessaan kerran
sovittuun paikkaan Artabazos ampui siitä harhaan ja osasikin erästä
poteidaialaista olkapäähän. Ammutun ympärille kertyi, kuten sodassa
tapa on, pian paljon väkeä, jotka heti poistivat nuolen, jolloin he
huomasivat kirjeen ja veivät sen sotapäälliköille. Ja saapuvilla oli
myös muiden pallenelaisten liittolaisjoukko. Mutta luettuaan kirjeen ja
saatuaan selville kavallukseen syyllisen sotapäälliköt päättivät
Skionen vuoksi olla murskaksi musertamatta hänet kavalluksesta, jottei
skionelaisia vastaisuudessa aina pidettäisi kavaltajina.
129. Tällä tavoin siis hän joutui ilmi. Mutta Artabazoksen kolmatta
kuukautta piirittäessä kaupunkia syntyi sattumalta meressä vahva luode,
jota kesti kauan aikaa. Huomattuaan, että oli muodostunut matalikko,
alkoivat barbarit samota sitä myöten Palleneen. Mutta kun he olivat
kulkeneet kaksi viidennestä koko matkasta ja vielä oli jälellä kolme,
heidän päästäkseen Palleneen, nousi meressä ankara vuoksi, jommoista ei
vielä monasti, kuten maan asukkaat kertovat, ollut sattunut. Niinpä ne
persialaiset, jotka eivät osanneet uida, tuhoutuivat, uimataitoisten
kimppuun taas purjehtivat aluksillaan poteidaialaiset ja tekivät heistä
lopun. Ja syyksi vuokseen ja persialaisten tapaturmaan mainitsevat
poteidaialaiset sen, että juuri ne persialaiset, jotka meri tuhosi,
olivat rikkoneet Poseidonin temppeliä ja etukaupungissa olevaa
jumalankuvaa vastaan. Ja mainitessaan tämän syyn he mielestäni puhuvat
hyvin. Mutta henkiin jääneet Artabazos vei Tessaliaan Mardonioksen luo.
Siten kävi näiden, jotka olivat saattaneet kuningasta matkalle.
130. Kun Xerxeen säilynyt laivasto pakomatkallaan Salamiista oli
laskenut maihin Aasiaan ja oli kuljettanut kuninkaan ynnä sotajoukon
Khersonesoksesta Abydokseen, piti se talvea Kymessä. Mutta aikaisin,
kevään tultua, se kokoontui Samokseen, mihin myös muutamat laivoista
olivat jääneet talvehtimaan. Useimmat laivasoturit olivat persialaisia
ja meedialaisia, ja heidän päällikköinään olivat Mardontes, Bagaioksen
poika, ja Artayntes, Artakhaieen poika. Heidän mukanaan oli päällikkönä
myös Artaynteen veljenpoika Ithamitres, jonka Artayntes itse oli
ottanut myötänsä. Mutta koska heitä oli niin ankarasti lyöty, eivät he
edenneet kauemmas länteen -- eikä myöskään kukaan heitä siihen
pakoittanut, -- vaan he jäivät Samokseen pitämään silmällä, ettei
Ioonia luopuisi; ja heillä oli kolmesataa laivaa, ioonilaiset niihin
luettuina. Eivätkä he edes odottaneetkaan helleenien tulevan Iooniaan,
vaan luulivat näiden tyytyvän suojelemaan omaa maatansa. Ja sen he
päättivät siitä, että helleenit eivät olleet persialaisia ajaneet
takaa, näiden paetessa Salamiista, vaan olivat iloisina lähteneet
taistelusta pois. Niinpä persialaiset mielestään olivat merellä
joutuneet tappiolle, mutta maalla luulivat he Mardonioksen suuresti
pääsevän voiton puolelle. Samoksessa ollessaan he nyt miettivät,
voisivatko he tuottaa jotakin vauriota vihollisille, samalla kuin he
myös pitivät silmällä, mihin päin Mardonioksen hankkeet kallistuisivat.
131. Mutta helleenit pani liikkeelle kevään tulo ja Mardonios, joka
oleskeli Tessaliassa. Heidän maavoimansa ei vielä ollut kokoontunut,
mutta laivasto, luvultaan satakymmenen laivaa, saapui Aiginaan.
Sotapäällikkönä ja laivaston johtomiehenä oli Leutykhides, Menarcen
poika, Hegesilaoksen pojanpoika. Tämän isä oli Hippokratides, tämän
Leutykhides, tämän Anaxilaos, tämän Arkhidemos, tämän Anaxandrides,
tämän Theopompos, tämän Nikandros, tämän Kharilaos, tämän Kunomos,
tämän Polydektes, tämän Prytanis, tämän Euryfon, tämän Prokles, tämän
Aristodemos, tämän Aristomakhos, tämän Kleodaios, tämän Hyllos ja tämän
isä Herakles. Ja Leutykhides kuului toiseen kuningashuoneeseen. Kaikki
nämä, paitsi niitä seitsemää, jotka ensiksi lueteltiin Leutykhideestä
taaksepäin, olivat olleet Spartan kuninkaita. Atenalaisten päällikkönä
taas oli Xanthippos, Arifronin poika.
132. Kaikkien laivojen saavuttua Aiginaan tuli ioonilaisilta
lähettiläitä helleenien laivaleiriin. He olivat vähän tätä ennen myös
saapuneet lakedaimonilaisten tykö ja pyytäneet näitä vapauttamaan
Ioonian. Heidän joukossaan oli muiden muassa Herodotos, Basileideen
poika. Nämä ioonilaiset olivat keskenään tehneet salaliiton ja
väijyivät Strattiin, Khioksen itsevaltiaan henkeä, ollen alkujaan
luvultaan seitsemän. Mutta kun yksi yritykseen osallisista antoi sen
ilmi ja heidän salajuonensa siten tuli tunnetuksi, väistyivät muut
kuusi Khioksesta ja saapuivat Spartaan sekä sitten myös Aiginaan, missä
pyysivät helleenejä purjehtimaan Iooniaan. Kuitenkin he töin tuskin
saivat nämä houkutelluiksi Delokseen saakka. Sillä kaikki, mikä oli
edempänä, oli helleeneistä peloittavaa, koska nämä eivät tunteneet
paikkoja, vaan otaksuivat kaiken siellä olevan täynnä sotaväkeä; ja
Samoksen luulivat he olevan yhtä kaukana kuin Herakleen patsaat. Niinpä
sattui sillä tavoin, että barbarit peloissaan eivät uskaltaneet
purjehtia Samosta edemmäksi länteen päin ja että helleenit, khiolaisten
pyynnöistä huolimatta, eivät uskaltaneet purjehtia Delosta edemmäksi
itään. Siten pelko varjeli heidän välillään olevaa aluetta.
133. Siispä helleenit purjehtivat Delokseen, mutta Mardonios talvehti
Tessaliassa. Sieltä käsin hän lähetti oraakeleihin Mys nimisen miehen,
joka oli syntyisin Europos-kaupungista, ja antoi hänelle toimeksi käydä
kysymässä neuvoa joka paikassa, missä persialaisten oli lupa kysellä.
Mitä hän nyt tämän tehtävän antaessaan tahtoi oraakeleilta saada
selville, sitä en saata mainita, sillä sitä ei kerrota. Mutta minä
puolestani luulen hänen lähettäneen kysymään neuvoa silloisista
hankkeistaan, eikä muista asioista.
134. On tunnettua, että tämä Mys saapui Lebadeiaan ja sai palkalla
taivutetuksi erään kotimaisen miehen astumaan alas Trofonioksen luo ja
että hän myös saapui Fokis maassa olevaan Abaihin. Ensiksi hän tuli
Teebaan ja sinne päästyään hän kysyi neuvoa ismenolaiselta Apollonilta;
siellä kysytään oraakelia tarkastamalla uhriteuraita, kuten on laita
Olympiassakin. Toiseksi hän rahalla taivutti erään muukalaisen, joka ei
ollut teebalainen, menemään nukkumaan Amfiaraoksen pyhättöön. Sillä ei
kenenkään teebalaisen ole lupa sieltä pyytää ennustusta. Ja siihen on
syynä tämä. Amfiaraos käski antamallaan oraakelilauseella teebalaisten
valita, kumpaako näistä kahdesta he halusivat, käyttääkö häntä
ennustajana vai liittolaisena; sillä jommastakummasta heidän
täytyi luopua. Ja he valitsivat sen, että saisivat Amfiaraoksen
liittolaisekseen. Tästä syystä ei kenenkään teebalaisen ole lupa siellä
nukkua.
135. Mutta seuraava teebalaisten kertoma tapaus on minusta mitä suurin
ihme. Tämä Europoksesta oleva Mys oli, kierrettyään kaikki
oraakelipaikat, tullut Apollon Ptooksen temppelikartanoon. Tämän
pyhätön nimenä on Ptoon, se on teebalaisten oma ja sijaitsee
Kopais-järven yläpuolella erään vuoren luona, aivan lähellä Akraifian
kaupunkia. Kun mainittu Mys tuli tähän pyhättöön, hänellä oli
seurassaan kolme miestä, jotka valtion puolesta olivat kansalaisten
joukosta valitut kirjoittamaan muistiin, mitä jumala oli julistava, --
alkoi ennuspappi heti ennustaa barbarikielellä. Ja mukana seuranneet
teebalaiset olivat ihmeissään, kun kuulivat barbarikieltä Hellaan
kielen sijasta, eivätkä osanneet mitään siihen asiaan. Mutta
europolainen Mys tempaisi heidän käsistään kirjoitustaulun, joka heillä
oli mukanaan, ja kirjoitti siihen ennuspapin sanat, selittäen hänen
antavan vastauksen Kaarian kielellä. Ja kirjoitettuaan tämän muistiin
hän läksi matkoihinsa Tessaliaan.
136. Luettuaan oraakelien lauseet Mardonios lähetti sitten Atenaan
sanansaattajana makedonialaisen Alexandroksen, Amyntaan pojan. Sen
hän teki osaksi siitä syystä, että persialaiset olivat sukua
Alexandrokselle. Muuan persialainen Bubares oli näet nainut
Alexandroksen sisaren, Gygaian, Amyntaan tyttären, josta hänelle oli
syntynyt aasialainen Amyntas; tälle, jolla oli äidinisänsä nimi, antoi
kuningas suuren Alabandan kaupungin Fryygiassa asuttavaksi. Osaksi
Mardonios lähetti Alexandroksen siksi, että oli saanut tietää hänen
olevan Atenan valtion kestiystävän ja hyväntekijän. Täten näet hän
luuli parhaiten voittavansa puolelleen atenalaiset, joiden hän
tietenkin kuuli olevan lukuisan ja uljaan kansan ja joiden hän ennen
muita tiesi tuottaneen persialaisille merellä kärsityt vauriot. Jos hän
saisi nämä puolelleen, toivoi hän varmaan helposti pääsevänsä meren
valtiaaksi, niinkuin todella olisikin käynyt. Ja koska hän maalla
katsoi olevansa paljoa voimakkaampi, laski hän niin, että hän täten oli
pääsevä helleeneihin nähden voiton puolelle. Kenties myös oraakelit
julistivat hänelle tämän, neuvoen häntä tekemään Atenan kansan
liittolaisekseen, jossa tapauksessa hän siis niitä totellen olisi
lähettänyt Alexandroksen Atenaan.
137. Tämän Alexandroksen seitsemäs esi-isä oli Perdikkas, joka oli
hankkinut itselleen makedonialaisten itsevaltiuden. Ja se tapahtui
tällä tavalla. Argoksesta pakeni Illyriaan kolme veljestä, jotka olivat
Temenoksen jälkeläisiä, Gauanes, Aeropos ja Perdikkas. Illyriasta he
kulkivat rajan toiselle puolelle Ylä-Makedoniaan ja saapuivat Lebaian
kaupunkiin. Siellä he palvelivat kuninkaan palkkalaisina, yksi
paimentaen hevosia, toinen härkiä ja nuorin heistä, Perdikkas, pientä
karjaa. Ja kuninkaan vaimo keitti itse heille ruuat; muinoin näet
olivat ihmisten hallitsijatkin rahoista köyhiä. Mutta aina milloin hän
leipoi leivän, tuli Perdikkas pojan leipä kaksinkertainen. Kun joka
kerta kävi samalla tavoin, ilmoitti hän sen miehelleen. Sen kuultuaan
juolahti kuninkaalle heti mieleen, että tapaus oli ihme ja että se
merkitsi jotakin suurta. Niinpä hän kutsui luokseen päiväpalkkalaiset
ja käski heidän poistua maastaan. He sanoivat, että heillä oli oikeus
saada palkkansa ja vasta sen saatuaan he lupasivat mennä pois. Ja juuri
silloin paistoi päivä savureiästä huoneeseen. Kun kuningas tällöin
kuuli palkasta puhuttavan, lausui hän jumalain sokaisemana: "Palkaksi
annan minä ansionne mukaan tämän." Ja samalla hän viittasi
auringonpaisteeseen. Sen kuultuaan jäivät molemmat vanhemmat veljekset,
Gauanes ja Aeropos, siihen ällistyneinä seisomaan. Mutta poikanen,
jolla sattui olemaan kädessään veitsi, lausui: "Me otamme, oi kuningas,
vastaan, mitä sinä annat", ja piirsi samassa veitsellään huoneen
permantoon piirin päivänpaisteen ympäri. Ja sen tehtyään hän kolmasti
ammensi poveensa auringonpaistetta, jonka jälkeen hän läksi matkaansa,
ja muut hänen kanssaan.
138. Siispä he läksivät tiehensä. Mutta eräs kuninkaan neuvoksista
huomautti hänelle, kuinka epäviisaasti hän oli menetellyt ja kuinka
mielevästä nuorin veljeksistä oli ottanut, mitä annettiin. Tämän
kuultuaan kuningas vihastuneena lähetti veljesten jälkeen ratsumiehiä
surmaamaan heidät. Tässä maassa on joki, jolle näiden Argoksesta
tulleiden miesten jälkeläiset uhraavat kuten pelastajalleen. Kun nyt
temenidit olivat kulkeneet joen yli, paisui se niin suureksi, että
ratsumiehet eivät kyenneet pääsemään sen poikki. Vaan veljekset
saapuivat toiseen osaan Makedoniaa ja asettuivat lähelle niinsanottuja
Midaan, Gordiaan pojan, puutarhoja, missä itsestään kasvaa ruusuja,
joissa kussakin on kuusikymmentä terälehteä ja joitten tuoksu voittaa
kaikkien muiden tuoksun. Näissä puutarhoissa vangittiin myös, kuten
makedonialaiset kertovat, Silenos. Puutarhojen yläpuolella sijaitsee
Bermion niminen vuori, joka talvisen ilmanalansa vuoksi on pääsytön.
Otettuaan tämän maan haltuunsa veljekset sieltä käsin laskivat
valtaansa muunkin Makedonian.
139. Tästä Perdikkaasta polveutui Alexandras näin. Alexandras oli
Amyntaan poika, Amyntas Alketeen; Alketeen isä oli Aeropos, Filippoksen
poika, Filippoksen isä Argaios, ja hänen isänsä taas Perdikkas, joka
hankki itselleen hallituksen.
140. Tämä siis oli Alexandroksen, Amyntaan pojan, sukujohto. Vaan
saavuttuaan nyt Mardonioksen lähettämänä Atenaan hän lausui: "Atenan
miehet, Mardonios sanoo näin: Minulle on kuninkaalta tullut täten
kuuluva viesti: 'Minä annan atenalaisille anteeksi kaikki heidän minua
kohtaan tekemänsä rikokset. Mutta tee nyt, Mardonios, tämä. Anna heille
ensiksi takaisin heidän maansa, ja valitkoot he sitten itse tämän
lisäksi vielä toisen maan, minkä hyvänsä tahtovat, ja olkoot
itsenäisiä. Ja jos he tahtovat tehdä kanssani sovinnon, niin pystytä
jälleen kaikki heidän pyhättönsä, mitkä minä olen polttanut.' -- Ja
koska nyt kerran tämä käsky on minulle tullut, täytyy minun
välttämättömästi tehdä näin, jollei teidän puoleltanne ole mitään
estettä. Ja minä lausun teille tämän. Miksi te nyt olette mielettömät
ja nostatte sodan kuningasta vastaan? Ettehän te kuitenkaan pysty häntä
voittamaan ettekä te kaikiksi ajoiksi voi häntä vastustaa. Olettehan
nähneet Xerxeen sotajoukon lukuisuuden ja teot, olettehan myös
kuulleet, mikä sotavoima minulla tätä nykyä on, niin että, vaikka
pääsisittekin voitolle ja etukynteen -- josta teillä tosin ei voi olla
mitään toivoa, jos olette ymmärtäväisiä, -- on heti oleva käsillä
toinen monta vertaa suurempi sotajoukko. Älkää siis, koettamalla vetää
vertoja kuninkaalle, laittako niin, että menetätte maanne ja saatte
henkenne kaupalla puolustautua, vaan sopikaa hänen kanssaan. Teillä on
tilaisuus mitä kunniakkaimmalla tavalla tehdä sovinto, koska kerran
kuningas on tälle kannalle asettunut. Olkaa vapaat, tehkää meidän
kanssamme aseliitto vilpittä ja petoksetta!' Tämän, oi atenalaiset,
Mardonios käski minun sanoa teille. Omasta hyväntahtoisuudestani teitä
kohtaan taas en tahdo puhua mitään, sillä ette kaiketi nyt ensi kertaa
sitä huomaa. Mutta minäkin pyydän teitä tottelemaan Mardoniosta.
Näenhän minä, ett'ette kaikiksi ajoiksi kykene sotimaan Xerxestä
vastaan. Jos olisin teissä tämän kyvyn havainnut, en näet olisi koskaan
teidän luoksenne tullut esittämään näitä ehdoituksia. Sillä kuninkaan
mahti käy yli ihmisten voimain, ja hänellä on pitkä käsi. Mutta jos te
nyt ette kohta tee sovintoa, vaikka he tarjoavat näin edullisia
rauhanehtoja, niin pelkään teidän puolestanne, jotka enimmin kaikista
liittolaisista asutte valtatien varrella ja yksin joudutte kärsimään
vaurioita, koska te omistatte erikoisen, sotajoukkojen välisen
riitamaan. Vaan taipukaa! Teillehän tuottaa suurta kunniaa, jos
suurkuningas yksin teille kaikista helleeneistä antaa rikoksenne
anteeksi ja tahtoo tulla ystäväksenne."
141. Näin puhui Alexandras. Mutta saatuaan tietää Alexandroksen tulleen
Atenaan saattaakseen atenalaiset tekemään sovinnon barbarin kanssa,
pelkäsivät lakedaimonilaiset kovasti, että atenalaiset sopisivat
persialaisen kanssa. He muistelivat näet niitä ennuslauseita, joiden
mukaan meedialaisten ja atenalaisten oli määrä karkoittaa heidät ynnä
muut doorilaiset Peloponnesoksesta. He päättivät senvuoksi heti
lähettää sanansaattajia. Nytpä osui niin, että molempien lähetystöjen
esiintyminen sattui samaan aikaan. Atenalaiset olivat näet
vitkastelleet ja venytelleet aikaa, hyvin ymmärtäen, että
lakedaimonilaiset saisivat tietää kuninkaan luota saapuneesta
sanansaattajasta, jonka tuli keskustella sopimuksesta. Ja he
käsittivät, että lakedaimonilaiset, siitä tiedon saatuaan, kiireimmiten
tulisivat lähettämään sanansaattajia. Siksi he olivat tahallaan näin
menetelleet, siten osoittaakseen lakedaimonilaisille kantansa.
142. Mutta kun Alexandros oli lakannut puhumasta, lausuivat vuorostaan
Spartasta tulleet sanansaattajat näin: "Meidät lähettivät
lakedaimonilaiset pyytämään teitä, ett'ette panisi toimeen selkkauksia
Hellaalle ettekä barbarilta ottaisi vastaan ehdoituksia. Sillä se ei
ole suinkaan oikeata eikä soveliasta kenellekään helleenille, ja
monesta syystä kaikkein vähimmin teille. Tehän olette tämän sodan
herättäneet, vaikka me emme sitä ensinkään tahtoneet, ja teidän
maastanne on alusta alkaen kamppailu ollut, jos kohta se nyt koskee
koko Hellastakin. Mutta, puhumatta tästä kaikesta, ei ole suinkaan
siedettävä, että helleenien orjuuteen joutuvat syypäiksi atenalaiset,
te, jotka alati ja ammoisista ajoista saakka olette olleet tunnettuja
siitä, että olette useita heimoja saattaneet vapaiksi. Me suremme
kanssanne ahdinkotilaanne samoinkuin sitä, että teiltä jo on mennyt
kaksi satoa hukkaan ja niin kauan jo olette elannonpuutetta kärsineet.
Korvaukseksi tästä ilmoittavat lakedaimonilaiset ynnä liittolaiset
aikovansa elättää teidän vaimojanne ja kaikkea sotaan kykenemätöntä
kotiväkeänne koko sen ajan, jonka tämä sota kestää. Mutta älköön
makedonialainen Alexandras, joka näin siloittelee Mardonioksen sanoja,
teitä taivuttako. Hänen on kyllä niin tehtävä. Sillä koska hän on
itsevaltias, niin hän auttaa toista itsevaltiasta. Mutta teidän ei tule
niin tehdä, jos nimittäin olette mielevät; ymmärrättehän, että
barbareihin ei ole mitään luottamista ja ettei heissä ole mitään
totuutta." Näin puhuivat sanansaattajat.
143. Atenalaiset vastasivat Alexandrokselle näin: "Me ymmärrämme kyllä
itsekin sen, että meedialaisen mahti on monta vertaa suurempi kuin
meidän, niin ettei tarvitse meitä siitä herjata. Mutta kuitenkin me,
innolla vapauden puolesta taistellen, voimiemme takaa aiomme
puolustautua. Älä sinä koeta taivuttaa meitä tekemään sovintoa barbarin
kanssa, sillä me emme aio siihen suostua. Vaan ilmoita Mardoniokselle,
että niin kauan kuin aurinko kulkee tätä samaa rataansa, jota se nyt
kulkee, me emme milloinkaan aio tehdä sovintoa Xerxeen kanssa. Vaan me
menemme häntä torjumaan, luottaen jumalien ja puolijumalien apuun,
joiden asumukset ja kuvat hän poltti, vähintäkään heistä välittämättä.
Älä sinä vastedes tämmöisiä ehdoituksia tuoden näyttäydy atenalaisille,
äläkä, muka tehdäksesi meille hyviä palveluksia, kehoita tekemään
rikollisia tekoja. Sillä me emme tahdo, että sinä, joka olet
kestituttavamme ja ystävämme, atenalaisten puolelta kärsisit jotakin
ikävyyttä."
144. Näin he vastasivat Alexandrokselle, mutta Spartasta tulleille
sanansaattajille he lausuivat: "Oli vallan inhimillistä, että
lakedaimonilaiset pelkäsivät meidän aikovan tehdä sovinnon barbarin
kanssa. Mutta kuitenkin näyttää teidän pelkonne olevan häpeällinen,
koska hyvin tunnette atenalaisten mielenlaadun ja tiedätte, ettei
missään koko maailmassa ole niin paljon kultaa eikä mitään kauneudessa
ja hyvyydessä niin erinomaista maata, jonka tahtoisimme ottaa vastaan
sillä ehdolla, että kävisimme meedialaisten puolelle ja orjuuttaisimme
Hellaan. On näet monta tärkeätä syytä, jotka estävät meitä tätä
tekemästä, vaikka tahtoisimmekin. Ensiksi, ja ennen muita, poltetut ja
hävitetyt jumalien kuvat ja asumukset, joiden puolesta meidän on pakko
mieluummin kostaa kuin tehdä sopimus sen kanssa, joka tämän teon on
tehnyt. Toiseksi Hellaan heimo, joka on yhtä verta ja yhtä kieltä,
yhteiset jumalien sijat ja uhrit sekä samankaltaiset tavat, joitten
kaikkien kavaltajiksi rupeaminen ei olisi atenalaisille onneksi.
Tietäkää siis, joll'ette ennestään sitä tiedä, että niin kauan kuin
yksikään atenalainen on hengissä, me emme milloinkaan aio tehdä
sovintoa Xerxeen kanssa. Mitä kuitenkin teihin tulee, niin me kiitämme
huolenpitoanne meistä, kun siihen määrään olette meistä murhetta
nähneet, että tahdotte elättää meidän kotiväkeämme. Niinpä te olette
kylliksi osoittaneet suosiotanne, mutta kuitenkin tahdomme edelleen
pysyä samalla kannalla kuin tähänkin asti, tuottamatta teille mitään
rasitusta. Mutta kun nyt asiat ovat tällä kannalla, niin lähettäkää
mitä pikimmin sotajoukko. Sillä, niinkuin me arvelemme, ei ole kauan
aikaa viipyvä, ennenkuin barbari hyökkää maahamme, vaan sen hän tekee
heti saatuaan sanoman, että me emme aio täyttää mitään hänen pyyntöään.
Ennenkuin hän siis saapuu Attikaan, on tärkeätä, että sitä ennen
riennämme puolustamaan Boiotiaa." Atenalaisten tällä tavoin vastattua
läksivät lähettiläät kotia Spartaan.