1. Ne helleenit, jotka olivat määrätyt laivastossa taistelemaan, olivat
nämä. Atenalaiset asettivat satakaksikymmentäseitsemän laivaa, jonka
ohella plataialaiset, vaikka olivat kokemattomia meriasioissa,
urhoollisuudesta ja alttiudesta palvelivat atenalaisten keralla
laivoissa. Korintolaiset asettivat neljäkymmentä laivaa ja megaralaiset
kaksikymmentä. Khalkidilaiset olivat miehittäneet kaksikymmentä
laivaa, jotka atenalaiset olivat heille jättäneet, aiginalaiset
kahdeksantoista, sikyonilaiset kaksitoista, lakedaimonilaiset kymmenen,
epidaurolaiset kahdeksan, eretrialaiset seitsemän, troizenilaiset
viisi, styralaiset kaksi, keolaiset kaksi kolmisoutua ja kaksi
viisikymmenairokasta. Opuntilaiset lokrilaiset olivat tulleet
helleenien avuksi, mukanaan seitsemän viisikymmenairokasta.
2. Nämä siis olivat ne, jotka lähtivät sotaretkelle Artemisioniin, ja
olen myös maininnut, kuinka suuren määrän laivoja kukin valtio asetti.
Ja Artemisioniin kokoontuneitten laivojen luku oli, paitsi
viisikymmenairokkaita, kaksisataaseitsemänkymmentäyksi. Mutta
ylipäällikön, jolla oli korkein valta, asettivat spartalaiset,
nimittäin Eurybiadeen, Eurykleideen pojan. Sillä liittolaiset
selittivät, että ellei Lakonian mies johtaisi, eivät he lähtisi eivätkä
seuraisi atenalaisten johtoa, vaan hajoittaisivat muodostumaisillaan
olevan laivaston.
3. Sillä alusta alkaen, jo ennenkuin lähetettiin sanansaattajia
Sikeliaan pyytämään liittoutta, kulki semmoinen puhe, että laivasto oli
uskottava atenalaisten huostaan. Mutta kun liittolaiset panivat
vastaan, antoivat atenalaiset myöten, koska pitivät Hellaan säilymistä
tärkeänä ja oivalsivat, että jos helleenit keskenään kiistelivät
ylijohdosta, oli Hellas joutuva perikatoon. Ja siinä he olivat
oikeassa. Sillä sisällinen eripuraisuus on saman verran turmiollisempi
yksimielistä sotaa, kuin sota rauhaa. Käsittäen siis tämän, atenalaiset
eivät vetäneet vastahankaa, vaan väistyivät aina siihen saakka, kunnes
muut suuresti tarvitsivat heitä, kuten sittemmin osoittautui. Sillä
kun he, häädettyään persialaisen, jo kamppailivat hänen maansa
omistamisesta, ottivat he Pausaniaan kopeudesta aiheen riistääkseen
ylivallan lakedaimonilaisilta. Mutta tämä tapahtui vasta myöhemmin.
4. Nähdessään nyt, että niin suuri joukko laivoja oli laskenut
Afetaihin ja että kaikki paikat olivat täynnänsä sotaväkeä, pelästyivät
ne helleenit, jotka todella olivat Artemisionin luo saapuneet, koska
barbarien asema olikin aivan toisenlainen, kuin miksi he olivat sitä
kuvitelleet, ja aikoivat lähteä Artemisionin luota pakoon Hellaan
sisävesille. Huomattuaan heidän miettivän tätä, pyysivät euboialaiset
Eurybiadesta viipymään vähän aikaa, kunnes he ehtisivät toimittaa
turviin lapsensa ja talon väkensä. Vaan kun he eivät saaneet häntä
siihen suostumaan, kääntyivät he atenalaisten päällikön, Themistokleen,
puoleen ja taivuttivat tämän kolmenkymmenen talentin hinnasta
toimittamaan niin, että helleenit jäisivät Euboian edustalle ja
suorittaisivat siellä meritaistelun.
5. Mutta Themistokles sai helleenit pysymään alallaan tällä tavoin. Hän
antoi saamistaan rahoista viisi talenttia Eurybiadeelle, kuten omistaan
ainakin. Ja hänen taivutettuaan siten puolelleen tämän, teki muitten
joukosta ainoastaan korintolainen Adeimantos, Okytoksen poika, tenää,
selittäen, että hän aikoi purjehtia Artemisionin luota pois eikä jäädä
paikoilleen. Tälle siis Themistokles lausui vannoen: "Et sinä ole meitä
jättävä, sillä minä aion antaa sinulle suurempia lahjoja, kuin mitä
meedialaisten kuningas voisikaan sinulle lähettää, jos hylkäisit
liittolaiset." Samalla kuin hän näin julisti, lähetti hän Adeimantoksen
laivalle kolme hopeatalenttia. Niinpä he lahjojen kiehtomina taipuivat
ja tekivät euboialaisille mieliksi. Mutta kaikista hyötyi enimmin
Themistokles, sillä ei tullut ilmi, että hän itse jäi pitämään loput
rahoista. Vaan osansa saaneet luulivat rahojen tulleen atenalaisten
puolelta juuri tässä tarkoituksessa.
6. Täten siis helleenit jäivät Euboian luo ja suorittivat
meritaistelun. Ja siinä kävi näin. Saavuttuaan varhain iltapäivällä
Afetaihin barbarit, jotka jo aikaisemmin olivat saaneet tietää vain
muutamien harvojen helleeniläisten laivojen olevan sijoittuneina
Artemisionin kohdalle ja nyt itse olivat sen nähneet, halusivat käydä
niiden kimppuun, siinä toivossa, että ehkä voisivat ne vallata. Mutta
suoraan edestä eivät he vielä katsoneet edulliseksi purjehtia
helleenejä vastaan, jott'eivät nämä, nähdessään hyökkääjät, lähtisi
pakoon, jolloin yö peittäisi pakenevat. Sillä tietysti helleenit
tulisivat pakenemaan. Mutta eipä barbarien puheen mukaan edes
"tulenkantajankaan" pitänyt jäädä eloon.
7. Tämän varalta he siis keksivät seuraavan juonen. Eroitettuaan koko
laivojensa luvusta kaksisataa lähettivät he nämä Skiathos-saaren
ulkopuolitse, jott'eivät viholliset niitä näkisi, niiden purjehtiessa
Euboian ympäri Kafareus- ja Geraistos-nienten sivu Euripos-salmeen.
Sieltä päin oli näet niiden määrä saapua, saartaen helleenit sekä
sulkien heiltä paluun, kun taas päävoiman tuli hyökätä suoraan edestä.
Näin päätettyään barbarit lähettivät matkaan tähän tarkoitukseen
määrätyt laivat, mutta itse eivät he sinä päivänä, eivätkä, ennenkuin
ympäri purjehtijat olivat merkillä ilmoittaneet tulleensa perille,
aikoneet käydä helleenien kimppuun. Nämä laivat he lähettivät Euboian
ympäri, mutta Afetaissa he panivat toimeen muitten laivojen
katselmuksen.
8. Siihen aikaan, jolloin barbarit panivat toimeen laivojen
katsastuksen, oli laivaleirissä Skyllias niminen skionelainen, joka
aikalaistensa kesken oli paras sukeltaja. Hän oli myös Pelionin luona
sattuneessa haaksirikossa pelastanut persialaisille paljon tavaraa, ja
paljon hän oli itselleenkin anastanut. Tämä Skyllias oli kyllä jo
ennenkin mielessään miettinyt karata helleenien puolelle, mutta hänellä
ei ollut siihen saakka ollut tilaisuutta tähän. Millä lailla hän nyt
sitten pääsi helleenien luo, en saata täsmälleen mainita, mutta
ihmettelen, jos se, mikä kerrotaan, on totta. Kerrotaan näet, että hän
Afetaissa sukelsi mereen eikä noussut pinnalle, ennenkuin saapui
Artemisioniin, kulkien tämän noin kahdeksankymmenen stadionin pituisen
matkan veden alitse. Tästä miehestä kerrotaan myös paljon muuta, mikä
tuntuu epätodelta, mutta yhtä ja toista tottakin. Olkoon kuitenkin
minun puolestani tästä miehestä se otaksuma lausuttu, että hän veneellä
saapui Artemisioniin. Ja heti perille päästyään hän ilmoitti
päälliköille, kuinka haaksirikossa oli käynyt ja että osa laivoista oli
lähetetty Euboian ympäri.
9. Tämän kuultuaan helleenit alkoivat keskenään neuvotella. Ja niiden
monien mielipiteiden joukosta, jotka esitettiin, pääsi voitolle se,
että heidän tuli siksi päiväksi jäädä paikoilleen ja leiriytyä
rannalle, mutta sitten, annettuaan keskiyön kulua, lähteä kohtaamaan
Euboian ympäri purjehtivia laivoja. Mutta sittemmin, kun ei kukaan
purjehtinut heitä kohti, laskivat he itse, myöhään iltapäivällä,
barbareja vastaan, koetellakseen heidän taistelutapaansa ja kykyään
tunkeutua rintaman läpi.
10. Nähdessään helleenien harvalukuisilla laivoillaan purjehtivan päin
pitivät Xerxeen sekä sotamiehet että päälliköt heitä kerrassaan
mielettöminä ja laskivat hekin laivansa ulapalle, toivoen huokeasti
saavansa heidät valtaansa. Heidän toivonsa olikin vallan oikeutettu,
kun he näkivät toisaalla helleenien harvat laivat, toisaalla omat
lukuisat ja parempikulkuiset laivansa. Tässä vakaumuksessa he koettivat
saartaa helleenit, muodostaen piirin heidän ympärilleen. Tällöin kaikki
ne ioonilaiset, jotka olivat hyvänsuopia helleenejä kohtaan ja
vastahakoisesti ottivat osaa sotaretkeen, olivat suuresti murheissaan,
huomatessaan nämä saarretuiksi, sillä he eivät luulleet kenenkään
heistä palajavan. Niin heikolta näytti heistä helleenien asema. Kaikki
ne sitävastoin, jotka iloitsivat tapauksesta, kilpailivat keskenään
siitä, kuinka itsekukin ensi maisena voisi vallata attikalaisen laivan
ja saada kuninkaan lupaamat lahjat. Sillä atenalaisista oli heidän
leirissään enimmin puhetta.
11. Mutta niin pian kuin merkki oli annettu, asettuivat he ensin, kokka
barbareja vastaan, ja tunkivat peräkeulat keskustaa kohti; toisen
merkin jälkeen he, vaikka olivat suljetut tiukkaan tilaan, kävivät
käsiksi työhön, keula vasten keulaa. Siinä he valtasivat kolmekymmentä
barbarien laivaa sekä vangitsivat salaminilaisten kuninkaan Gorgoksen
veljen, Filaonin, Khersiin pojan, joka sotajoukossa oli huomattava
mies. Ensimäisenä helleenien joukosta valloitti vihollislaivan
atenalainen Lykomedes, Aiskhraioksen poika, ja hän sai voitonpalkinnon.
Mutta heidän kamppaillessaan vaihtelevalla onnella tässä
meritaistelussa yllätti ja hajoitti heidät yö. Niinpä helleenit
purjehtivat takaisin Artemisioniin, barbarit taas Afetaihin,
taisteltuaan aivan toisella menestyksellä kuin olivat odottaneet. Tässä
meritaistelussa meni kuninkaan myötä tulleista helleeneistä ainoastaan
lemnolainen Antidoros helleenien puolelle, ja atenalaiset lahjoittivat
palkinnoksi siitä hänelle maatilan Salamiissa.
12. Mutta yön tultua syntyi, vaikka oli keskikesän aika, suunnaton
sade. jota kesti läpi yön, ja kuului kumeita ukkosenjyrähdyksiä
Pelionin puolelta. Ja ruumiit ja laivan hylyt ajautuivat Afetaihin,
missä ne sotkeutuivat laivankeuloihin ja särkivät airojen lavat. Ja
tämän kuullessaan sikäläiset sotamiehet joutuivat pelon valtaan,
luullen kokonaan hukkuvansa, kun olivat moisiin onnettomuuksiin
joutuneet. Sillä ennenkuin he vielä olivat toipuneet Pelionin kohdalla
sattuneesta haaksirikosta ja myrskystä, oli heidän kestettävä ankara
meritaistelu, ja meritaistelun jälkeen seurasi raju rankkasade ja
voimakkaat tulvavedet, jotka syöksyivät mereen, sekä kumeat
ukkosenjyrähdykset.
13. Sellaiseksi muodostui heidän yönsä. Mutta niille heistä, joitten
oli määrä purjehtia Euboian ympäri, oli tämä sama yö vielä paljoa
kauheampi, koska se yllätti heidät, heidän ajelehtiessaan ulapalla, ja
heidän loppunsa koitui surkeaksi. Sillä kun myrsky ja rankkasade tapasi
heidät Koilan kohdalla Euboiassa, ajelehtivat he tuulen varassa, ja
tietämättä, minne kulkivat, he viskautuivat vasten kallioita. Kaiken
tämän matkaansai jumala, jotta persialainen sotavoima tulisi
tasaväkiseksi helleeniläisen kanssa eikä olisi sitä niin paljoa
suurempi.
14. Niinpä nämä tuhoutuivat Koilan kohdalla Euboiassa. Mutta Afetaissa
olevat barbarit pitivät, sittenkuin päivä heidän ilokseen oli
valjennut, laivansa liikkumatta, ja heidän oli huonossa tilassaan
tyytyminen pysymään alallaan toistaiseksi. Vaan helleeneille tuli
avuksi viisikymmentäkolme attikalaista laivaa. Näiden tulo lisäsi
heidän voimiaan, ja samalla saapui sanoma, että kaikki Euboian ympäri
purjehtineet barbarit olivat heitä kohdanneessa myrskyssä tuhoutuneet.
Ottaen taas vaaria samasta ajasta päivää kuin viimeksikin he läksivät
vesille ja hyökkäsivät kilikialaisten laivojen kimppuun. Tuhottuaan
nämä purjehtivat he yön tultua jälleen Artemisioniin.
15. Mutta kolmantena päivänä barbarien päälliköt, jotka panivat
pahakseen, että niin vähäinen luku vihollislaivoja häpäisi heidän
laivansa, ja myös pelkäsivät Xerxeen nuhteita, eivät enää odottaneet,
kunnes helleenit alkaisivat taistelun, vaan rohkaisten toinen toistaan
he laskivat laivansa keskipäivällä ulapalle. Ja sattui niin, että nämä
meritaistelut ja Thermopylain maataistelut tapahtuivat samoina päivinä.
Ja merellä olevien koko kamppailu tarkoitti Euriposta, samoinkuin
Leonidaan ja hänen seuralaistensa taistelun tarkoitus oli vartioida
pääsyä Hellaaseen. Toisella puolen oli kannustimena estää barbareilta
pääsy Hellaaseen, toisella puolen tuhota helleeniläinen sotajoukko ja
vallata Hellaaseen vievä kulkupaikka.
16. Järjestäydyttyään purjehtivat Xerxeen miehet vihollisiaan kohti,
mutta helleenit pysyivät liikkumatta Artemisionin edustalla. Vaan
barbarit asettivat laivansa puolikuun muotoon saartaakseen heidät.
Vihdoin helleenit purjehtivat päin ja ryhtyivät käsikähmään. Tässä
meritaistelussa joutuivat molemmat tasaväkisiksi. Sillä suuruutensa ja
lukuisuutensa vuoksi Xerxeen laivasto vahingoitti itseään, kun laivat
joutuivat hämmennyksiin ja syöksyivät toisiansa vasten. Kuitenkin se
piti puoliaan eikä väistynyt. Sillä barbareja sydämystytti, että
muutamien harvojen laivojen piti ajaa heidät pakoon. Niinpä monet
helleenien laivat tuhoutuivat ja myös monet miehistä, mutta vielä
useampia barbarien laivoja ja miehiä. Näin taisteltuaan he erkanivat
toisistaan, kumpikin taholleen.
17. Tässä meritaistelussa kunnostautuivat Xerxeen sotilasten joukosta
enimmin egyptiläiset, jotka useiden muiden suorittamiensa suurtöiden
ohella myös valtasivat viisi helleeniläistä laivaa miehineen päivineen.
Helleeneistä taas kunnostautuivat sinä päivänä atenalaiset, ja
atenalaisten joukosta varsinkin Kleinias, Alkibiadeen poika, joka
omalla kustannuksellaan otti osaa sotaretkeen, asettaen kaksisataa
miestä ja oman laivan.
18. Erottuaan toisistaan molemmat laivastot kiiruhtivat ilomielin
ankkuripaikkaansa. Ja helleenien erottua sekä meritaistelusta
poistuttua oli heillä tosin hallussaan ruumiit ja laivanhylyt, mutta he
olivat saaneet kokea kovia, erittäinkin atenalaiset, joitten laivoista
puolet oli vioittunut. Sen vuoksi helleenit siis aikoivat vetäytyä
pakoon Hellaan sisävesille.
19. Mutta Themistokles käsitti, että jos ioonilaiset ja kaarilaiset
saataisiin erkanemaan barbarien sotavoimasta, niin he kyllä kykenisivät
pääsemään voitolle muista. Senvuoksi hän, kun euboialaiset parhaiksi
ajoivat karjansa samalle merenrannalle, kutsui kokoon sotapäälliköt ja
lausui heille, että hän luuli tietävänsä keinon, jolla toivoi saavansa
parhaimmat kuninkaan liittolaiset hänestä luopumaan. Niin pitkälle hän
siis sillä kertaa paljasti tuumansa. Mutta asiain silloisessa tilassa
hän sanoi, että heidän oli tehtävä näin: heidän tuli teurastaa
euboialaisten elukoita, niin paljon kuin kukin tahtoi, sillä oli
parempi, että ne sai heidän oma sotajoukkonsa kuin viholliset. Ja hän
kehoitti itsekutakin päällikköä käskemään miestensä sytyttää tulia.
Mutta lähtöhetkestä hän oli itse pitävä huolta, niin että he
vahingoittumatta pääsisivät Hellaaseen. He suostuivat tekemään näin, ja
kohta he sytyttivät tulet sekä kävivät karjan kimppuun.
20. Sillä euboialaiset, jotka olivat halveksineet Bakiin ennuslausetta
muka tyhjänpäiväisenä, eivät olleet vieneet mitään omaisuudestaan
turviin eivätkä olleet varanneet itselleen elintarpeita, ikäänkuin sota
olisi kokonaan sivuuttava heidät. Mutta nyt he olivat itse kääntäneet
asiansa turmiokseen. Sillä Bakiin näitä seikkoja koskeva ennuslause
kuuluu näin:
"Vieras-ääninen mies meren bybloksella kun iestää,
muistaos kätkeä pois Euboiasta määkyvät vuohet."
Ja siitä, että he silloisissa ja vastaodotettavissa onnettomuuksissaan
eivät ensinkään olleet noudattaneet näitä neuvoja, he saivat mitä
haikeimmin murehtia.
21. Helleenien tätä toimittaessa saapui vakooja Trakhiniasta.
Artemisionin luona oli näet vakooja Polyas, syntyperältään
antikyralainen, jonka oli määrä ilmoittaa Thermopylaissa oleville, jos
laivasto joutuisi alakynteen, ja jolla oli sitä varten valmiiksi
varustettu alus. Aivan samalla lailla oli myös Leonidaan
tykönä atenalainen Abronikhos, Lysikleen poika, valmiina
kolmikymmenairokkaalla viemään sanaa Artemisionin luona oleville, jos
jotakin odottamatonta kohtaisi maasotajoukkoa. Tämä Abronikhos siis
saapui ja ilmoitti, kuinka oli käynyt Leonidaan ja hänen sotajoukkonsa.
Saatuaan tästä tiedon eivät helleenit enää lykänneet lähtöään, vaan
laittautuivat matkaan, siinä järjestyksessä, mihin kukin osasto oli
asetettu, korintolaiset ensiksi ja atenalaiset viimeiseksi.
22. Mutta silloin Themistokles valitsi itselleen atenalaisten parhaiten
purjehtivat laivat, läksi vedenotto-paikoille ja hakkautti kiviin
kirjoituksia, joita ioonilaiset seuraavana päivänä Artemisioniin
saapuessaan lukivat. Mutta kirjoitukset kuuluivat näin: "Ioonian
miehet, te ette tee oikein, kun lähdette sotaan isiänne vastaan,
orjuuttaaksenne Hellaan. Vaan tulkaa kaikin mokomin meidän puolellemme.
Mutta jos teidän on mahdoton tehdä näin, niin pysytelkää ainakin tästä
puolin sekä itse erillänne taistelusta että pyytäkää kaarilaisia
tekemään samoin. Vaan jos kumpikin näistä on mahdotonta ja teitä painaa
liian ankara pakko voidaksenne luopua barbarista, niin esiintykää
taistelussa tahallanne pelkureina, silloin kun iskemme yhteen,
muistaen, että polveudutte meistä, ja että vihollisuutemme barbaria
kohtaan alkuaan on teidän aiheuttamanne." Tämän Themistokles kirjoitti,
mielessään luullakseni nämä molemmat mahdollisuudet: joko täytyi
kirjoitusten jäädä kuninkaalta huomaamatta, jolloin he saisivat
ioonilaiset luopumaan ja käymään helleenien puolelle, tai tulla ilmi ja
joutua Xerxeen tietoon, jolloin ne saattaisivat ioonilaiset
epäluulonalaisiksi ja poistaisivat heidät meritaisteluista.
23. Nämä kirjoitukset Themistokles kirjoitutti. Vaan barbarien luo tuli
kohta tämän jälkeen aluksella histiaialainen mies, ilmoittaen
helleenien lähteneen Artemisionista. Mutta he eivät uskoneet, vaan
pitivät sanantuojaa vartioituna, ja lähettivät muutamia nopeakulkuisia
laivoja tiedustelemaan. Näiden ilmoitettua asianlaidan läksi koko
koottu laivasto auringonnousussa purjehtimaan Artemisioniin.
Pysyteltyään siinä paikassa keskipäivään saakka he sitten purjehtivat
Histiaiaan. Ja sinne saavuttuaan he ottivat haltuunsa histiaialaisten
kaupungin ja ahdistivat kaikkia Histiaiotiin alueen rantakyliä
Hellopian maakunnassa.
24. Heidän ollessaan siellä lähetti Xerxes laivastoon kuuluttajan, sitä
ennen ryhdyttyään erääseen toimenpiteeseen vainajiinsa nähden. Ja
toimenpide oli tämä. Kaikista sotaväkeensä kuuluvista, jotka olivat
kaatuneet Thermopylaissa -- niitten luku nousi ainakin kahteenkymmeneen
tuhanteen --, hän jätti paikoilleen noin tuhat ruumista, mutta muut hän
hautautti kaivamiinsa hautoihin sekä antoi luoda niiden päälle maata ja
levittää ylle lehtiä, jottei laivaston väki niitä näkisi. Kuljettuaan
siis Histiaiaan kuuluttaja kutsui koko sotajoukon kokoon ja lausui
näin: "Miehet, liittolaiset, Xerxes kuningas sallii sen teistä, joka
haluaa, jättää paikkansa ja mennä katsomaan, kuinka hän taistelee noita
mielettömiä ihmisiä vastaan, jotka luulivat pääsevänsä voitolle
kuninkaan sotavoimasta."
25. Kuuluttajan ilmoitettua tämän ei senjälkeen mikään ollut niin
harvinaista kuin alukset: niin monet tahtoivat mennä katsomaan. Perille
päästyään he sitten katselivat ruumiita, kulkien niiden ohi. Ja
jokainen uskoi kaikkien siinä makaavien olevan lakedaimonilaisia ja
thespialaisia, vaikka näkivät joukossa helootejakin. Mutta eipä sinne
kulkeneilta kuitenkaan jäänyt huomaamatta, mitä Xerxes oli tehnyt omien
miestensä ruumiille. Ja sehän olikin naurettavaa: toisia näkyi vain
tuhat ruumista makaamassa, toiset taas makasivat kaikki yhteen paikkaan
koottuina, luvultaan neljätuhatta. Sen päivän he omistivat
katselemiseen, mutta seuraavana päivänä toiset purjehtivat Histiaiaan
laivojen luo, Xerxes taas miehineen lähti maitse etenemään.
26. Ja persialaisten luokse tuli Arkadiasta karkulaisina muutamia
miehiä, jotka pyysivät elatusta ja tahtoivat työtä. Persialaiset veivät
heidät kuninkaan eteen ja tutkiskelivat heiltä, mitä helleenit tekivät.
Ja oli yksi, joka kaikkien puolesta tätä heiltä kyseli. Mutta he
kertoivat persialaisille, että helleenit viettivät Olympia-juhlaa ja
parhaillaan katselivat voimistelu- ja ratsukilpailuja. Hän kysyi
edelleen, mikä palkinto heillä oli säädettynä, jonka voittamisesta
he kilpailivat. Ja he sanoivat, että palkinnoksi annettiin
öljypuunlehvä-seppele. Tällöin lausui Tigranes, Artabanoksen poika,
mitä jaloimman sanan, vaikka kuningas häntä sentakia syytti
pelkuruudesta. Saatuaan näet tietää palkintona olevan seppeleen, eikä
rahaa, ei hän voinut pysyä ääneti, vaan lausui kaikkien kuullen näin:
"Voi Mardonios, millaisia miehiä vastaan oletkaan vienyt meidät
taistelemaan, he kun eivät kilpaile saavuttaakseen tavaraa, vaan
hyvettä!" Näin siis hän lausui.
27. Sillä välin lähettivät tessalialaiset heti Thermopylain tappion
jälkeen kuuluttajan fokilaisten luo, joita kohtaan he alati kantoivat
vihaa, mutta varsinkin viimeisen vaurionsa jälkeen. Tessalialaiset itse
ynnä heidän liittolaisensa olivat näet muutamia vuosia ennen tätä
kuninkaan retkeä hyökänneet koko sotajoukollaan fokilaisten maahan,
mutta joutuneet tappiolle ja kärsineet näiltä suuria vaurioita.
Fokilaiset tungettiin tosin Parnassokseen, mutta heillä oli mukanaan
Elis-maalainen, Tellias niminen tietäjä, joka heidän hyväkseen keksi
tämän sotajuonen. Hän siveli kipsillä kuusisataa urhoollisinta
fokilaista aseineen päivineen ja käski heidän yöllä käydä
tessalialaisten kimppuun, neuvottuaan heitä tappamaan jokaisen
kohtaamansa, joka ei ollut valkoinen. Nähtyään heidät pelästyivät
ensiksi tessalialaisten vartiastot, pitäen heitä joinakin kummituksina,
ja vartiastojen jälkeen itse sotajoukko, niin että fokilaiset saivat
haltuunsa neljätuhatta ruumista ynnä kilpeä, joista jälkimäisistä he
vihkivät puolet Abaihin, puolet Delfoihin. Mutta tästä taistelusta
saatujen tavarain kymmenyksistä tehtiin ne suuret kuvapatsaat, jotka
esittävät taistelua kolmijalan omistamisesta ja sijaitsevat Delfoin
temppelin edessä. Ja muita samanlaisia pyhitettiin Abaihin.
28. Näin fokilaiset tekivät tessalialaisten jalkaväelle, kun se heidät
saartoi. Ja heidän maahansa hyökänneelle ratsuväelle taas he tuottivat
korvaamattoman vaurion. He tekivät näet Hyampoliin kohdalla olevaan
solaan suuren kaivannon, asettivat siihen tyhjiä ruukkuja ja loivat
niiden päälle maata sekä tekivät sen muun paikan näköiseksi. Sitten he
asettuivat ottamaan vastaan tessalialaisten hyökkäystä. Kun nyt nämä,
muka tallatakseen fokilaiset maahan, ajaa karauttivat näitä vastaan,
suistuivat he ruukkuihin. Ja siinä taittoivat hevoset jalkansa.
29. Näitten molempien tapausten vuoksi siis kantaen kaunaa fokilaisia
kohtaan, tessalialaiset lähettivät kuuluttajan, joka julisti näin: "Oi
fokilaiset, myöntäkää nyt jo, ett'ette ole meidän vertaisiamme. Sillä
jo ennenkin, niin kauan kuin meitä halutti pitää helleenien puolta, oli
meillä heidän keskuudessaan aina paljoa enemmän vaikutusvaltaa kuin
teillä. Ja nyt on meillä barbarin luona niin suuri valta, että meidän
varassamme on, riistetäänkö teiltä maa, vieläpä joudutteko orjiksi.
Mutta vaikka meillä onkin käsissämme niin suuri mahti, emme mieti
kostoa. Vaan annettakoon meille korvaukseksi viisikymmentä
hopeatalenttia, ja me lupaamme torjua teidän maatanne uhkaavat vaarat."
30. Tämän tessalialaiset ilmoittivat fokilaisille. Sillä nämä olivat
ainoat sikäläisistä asukkaista, jotka eivät pitäneet meedialaisten
puolta; ja sen he, kuten minä olen päätellyt ja havainnut, tekivät
yksinomaan vihasta tessalialaisia kohtaan. Mutta jos tessalialaiset
olisivat kannattaneet helleenien asiaa, olisivat fokilaiset minun
luullakseni olleet meedialaismielisiä. Kun siis tessalialaiset
ilmoittivat tämän, eivät fokilaiset sanoneet antavansa rahaa: olihan
heillä itselläänkin, samoinkuin tessalialaisilla, tilaisuus pitää
meedialaisten puolta, jos muuten vain sitä tahtoisivat. Mutta ehdoin
tahdoin he eivät aikoneet ruveta Hellaan kavaltajiksi.
31. Ja kun tämä puhe tuotiin perille, vihastuivat tessalialaiset
fokilaisille ja näyttivät barbareille tien. Niinpä nämä Trakhiniasta
hyökkäsivät Doris-maahan. Doris-maasta pistäytyy näet tältä kohtaa
kapea, noin kolmenkymmenen stadionin levyinen kaistale, sijaiten
Malis- ja Fokis-maitten välillä. Se oli muinainen Dryopis. Ja tämä
Doris on Peloponnesoksessa asuvien doorilaisten emämaa. Tätä
Doris-maata siis barbarit eivät ryöstelleet, siihen tunkeuduttuaan.
Sillä asukkaat pitivät meedialaisten puolta, eivätkä tessalialaiset
tahtoneet sitä ryöstettävän.
32. Hyökätessään Doris-maasta Fokis-maahan he eivät saaneet käsiinsä
fokilaisia itseään. Sillä osa fokilaisia oli noussut Parnassoksen
kukkuloille. Ja Parnassoksen huippu, joka sijaitsee erillänsä, lähellä
Neonin kaupunkia, on kyllin laaja antaakseen tilaa ihmisjoukolle. Sen
nimi on Tithorea. Sinne olivat he siis toimittaneet tavaransa sekä itse
nousseet. Mutta useimmat heistä olivat laittautuneet ozolilaisten
lokrilaisten maahan, Krisan tasangon yläpuolella sijaitsevaan Amfissan
kaupunkiin. Vaan barbarit risteilivät kautta koko Fokis-maan. Siten
näet tessalialaiset opastivat sotajoukkoa. Ja kaiken, minkä vain
barbarit saivat haltuunsa, he polttivat ja ryöstivät, sytyttäen sekä
kaupunkeja että pyhättöjä.
33. Sillä matkaten tätä tietä, pitkin Kefisos-joen vartta, he
hävittelivät kaiken, polttivat poroksi Drymos-kaupungin, polttivat
Kharadran, Erokhoksen, Tethronionin, Amfikaian, Neonin, Pedieain,
Triteain, Elateian, Hyampoliin, Parapotamioin ja Abain, missä oli rikas
Apollonin pyhättö, täynnään aarrekammioita ja vihkilahjoja. Silloin jo,
samoinkuin vielä nytkin, siellä oli ennuspaikka. Ja tämän pyhätön he
ryöstivät sekä sytyttivät tuleen, jonka ohella he vuoristossa ottivat
kiinni muutamia takaa-ajamiansa fokilaisia sekä raiskasivat
paljoudellaan joitakuita naisia kuoliaiksi.
34. Sivuutettuaan Parapotamioi-kaupungin barbarit saapuivat
panopeolaisten alueelle. Siitä alkaen heidän sotajoukkonsa
jakaantui osastoihin ja hajaantui. Suurin ja vahvin osa sotajoukkoa
matkasi itse Xerxeen keralla Atenaan ja hyökkäsi Boiotiaan sekä
siellä orkhomenolaisten alueeseen. Koko Boiotian väestö oli
meedialaismielistä, ja heidän kaupunkejaan suojelivat niihin sijoitetut
makedonialaiset, jotka Alexandros oli sinne lähettänyt. Ja nämä
suojelivat heitä sillä, että ilmoittivat Xerxeelle boiotilaisten olevan
meedialaisten puolella.
35. Nämä barbarit siis kääntyivät sinne päin, mutta muut heistä
läksivät oppaiden johdolla Delfoin pyhättöön, jättäen Parnassoksen
oikealle puolelleen. Ja kaiken, minkä nämäkin Fokis-maasta ottivat
haltuunsa, he hävittivät. Niinpä he polttivat panopeolaisten,
daulilaisten ja aiolidien kaupungit. Ja he erosivat muusta sotajoukosta
ja matkasivat tänne, ryöstääkseen Delfoin oraakelin ja tuodakseen
Xerxes kuninkaan nähtäväksi sen aarteet. Ja Xerxes tunsi, kuten olen
kuullut, kaikki pyhätön merkilliset kalleudet paremmin kuin kotiin
jättämänsä, syystä että monet aina niistä puhuivat, ja varsinkin hän
tunsi Kroisoksen, Alyatteen pojan, vihkilahjat.
36. Saatuaan tästä tiedon delfolaiset joutuivat kauhuihinsa, ja
suuressa pelossaan he kysyivät oraakelilta neuvoa, mitä tehdä pyhille
esineille, kaivaako ne kätköön vai viedä toiseen maahan. Mutta jumala
kielsi heitä liikuttamasta niitä, sanoen itse kyllä kykenevänsä
suojelemaan omaisuuttaan. Tämän kuultuaan delfolaiset huolehtivat vain
itsestään. Lapsensa ja vaimonsa he lähettivät salmen poikki Akhaiaan,
mutta useimmat itse miehistä nousivat Parnassoksen huipuille ja veivät
omaisuutensa Korykionin luolaan; toiset väistyivät Amfissaan
Lokris-maahan. Sanalla sanoen, kaikki delfolaiset jättivät kaupunkinsa
kylmilleen, lukuunottamatta kuuttakymmentä miestä ynnä ennuspappia.
37. Mutta silloin kun saapuvat barbarit olivat läheisyydessä ja jo
matkan päästä näkivät pyhätön, huomasi Akeratos niminen ennuspappi,
että temppelin edustalla makasi pyhiä aseita, jotka oli tuotu ulos
temppelistä, vaikka ei kenenkään ihmisen ollut lupa niihin koskea. Ja
hän meni ilmoittamaan ihmeestä läsnäoleville delfolaisille. Mutta kun
barbarit kiiruhtaen saapuivat Athene Pronaian pyhätön kohdalle, yllätti
heidät äskeistä vielä suuremmat ihmeet. Onhan tämäkin jo hyvin suuri
kumma, kun sota-aseet ilmestyvät maahan, temppelin ulkopuolelle. Mutta
se, mikä äskenmainitun jälkeen tapahtui, on kaikkia muita ilmestyksiä
ihmeellisempi. Sillä samalla hetkellä, kun barbarit jo olivat
lähestyneet Athene Pronaian pyhättöä, iski heihin taivaasta salamoita,
ja Parnassoksen huipulta lohkesi kaksi kallionkärkeä, jotka suurella
jyskeellä vyöryivät heidän päälleen ja murskasivat useita heistä. Ja
Pronaian pyhätöstä kuului ääniä ja sotahuutoja.
38. Kun kaikki tämä sattui näin yht'aikaa, valtasi barbarit kauhistus.
Ja huomattuaan heidän pakenevan astuivat delfolaiset alas ja surmasivat
melkoisen joukon heitä. Mutta henkiin jääneet pakenivat suoraa päätä
Boiotiaa kohti. Ja nämä palanneet barbarit kertoivat, kuten olen
kuullut, edellisten lisäksi nähneensä muitakin yliluonnollisia
seikkoja. Kaksi ihmiskokoa suurempaa raskasaseista miestä oli heitä
seurannut, surmaten ja takaa ajaen.
39. Nämä olivat delfolaisten kertomuksen mukaan kaksi kotimaista
sankariolentoa, Fylakos ja Antonoos, joiden temppelialueet sijaitsevat
pyhätön läheisyydessä, Fylakoksen itse tien varrella, Pronaian
pyhätön yläpuolella, Antonooksen taas lähellä Kastalian lähdettä,
Hyampeia-huipun alapuolella. Mutta Parnassokselta syöksyneet lohkareet
ovat säilyneet aina minun aikoihini saakka ja sijaitsevat Athene
Pronaian temppelikartanossa, siinä paikassa, mihin ne barbarien rivien
välitse vieriessään pysähtyivät. Täten tapahtui näiden miesten lähtö
pyhätön luota.
40. Mutta Artemisionista lähdettyään pysähtyi helleenien laivasto
atenalaisten pyynnöstä Salamiiseen. Ja atenalaiset olivat pyytäneet
heitä pysähtymään Salamiin ääreen siitä syystä, että itse voisivat
toimittaa lapsensa ja vaimonsa Attikasta turviin ja lisäksi neuvotella,
mitä heidän olisi tehtävä. Sillä heidän täytyi tehdä päätös silloiseen
asemaan nähden, koska olivat käsityksessään pettyneet. He luulivat näet
tapaavansa peloponnesolaiset Boiotiassa miehissä odottamassa barbaria.
Mutta mitään semmoista he eivät tavanneet, vaan kuulivat heidän
sensijaan linnoittavan Isthmosta, koska pitivät Peloponnesoksen
säilymisen tärkeimpänä ja vartioivat sitä, heittäen kaiken muun oman
onnensa nojaan. Saatuaan tietää tämän atenalaiset siis pyysivät heitä
pysähtymään Salamiin luo.
41. Niinpä muut laskivat laivansa Salamiiseen, mutta atenalaiset omaan
rantaansa. Mutta sinne saavuttuaan he julistivat, että kunkin
atenalaisen tuli, mihin parhaiten saattoi, pelastaa lapsensa ja
kotiväkensä. Silloin useimmat lähettivät ne Troizeniin, toiset
Aiginaan, toiset Salamiiseen. He jouduttivat tätä muuttoa halusta
noudattaa oraakelinneuvoa ja vielä enemmän seuraavasta syystä.
Atenalaiset kertovat näet suuren käärmeen linnan vartijana asustavan
pyhätössä. Näin he kertovat, ja sitäpaitsi, että he asettavat sen eteen
ja suorittavat sille "kuukautis-uhreja", kuten elävälle olennolle
ainakin. Mutta "kuukautis-uhrina" on mesileipä. Tämä mesileipä, joka
aina ennen oli kulunut loppuun, oli nyt jäänyt koskematta. Kun papitar
oli tämän ilmoittanut, jättivät atenalaiset vielä paljoa halukkaammin
kaupunkinsa, koska muka jumalatarkin oli hyljännyt linnan. Ja
korjattuaan kaiken omaisuutensa turviin he purjehtivat laivaleiriin.
42. Sittenkuin Artemisionista tulleet olivat laskeneet laivansa
Salamiiseen, tulvi, tiedon siitä saatuaan, muukin helleenien laivasto
Troizenista sinne. Oli näet käsketty kokoontumaan troizenilaisten
satamaan Pogoniin. Ja nyt kokoontui paljoa useampia laivoja kuin ne,
mitkä Artemisionin luona olivat taistelleet, ja useammista
kaupungeista. Laivastonpäällikkönä oli nyt sama mies kuin
Artemisioninkin luona, spartalainen Eurybiades, Eurykleideen poika,
joka ei kuitenkaan ollut kuninkaallista sukua. Mutta kaikkein useimmat
ja parhaiten purjehtivat laivat asettivat atenalaiset.
43. Ja laivastossa olivat nämä. Peloponnesoksesta lakedaimonilaiset,
asettaen kuusitoista laivaa, korintolaiset, asettaen saman täyden
määrän kuin Artemisionin luona, sikyonilaiset asettivat viisitoista
laivaa, epidaurolaiset kymmenen, troizenilaiset viisi, hermionelaiset
kolme; nämä ovat, paitsi hermionelaiset, doorilaista ja makednilaista
heimoa, ja olivat viimeksi lähteneet liikkeelle Erineoksesta,
Pindoksesta ja Dryopis-maasta. Mutta hermionelaiset ovat dryopeja,
jotka Herakles ja malilaiset karkoittivat siitä maasta, minkä nimenä
nyt on Doris.
44. Nämä nyt olivat ne peloponnesolaiset, jotka olivat
laivastossa mukana. Ulkopuolisesta mantereesta taas olivat nämä.
Atenalaiset, jotka, vastapainona kaikille muille, yksin asettivat
satakahdeksankymmentä laivaa. Salamiin luona näet eivät plataialaiset
taistelleet yhdessä atenalaisten kanssa tällaisesta syystä. Kun
helleenit, poistuessaan Artemisionin luota, olivat päässeet Khalkiin
kohdalle, kulkivat plataialaiset salmen poikki, vastapäätä olevaan
Boiotian rantaan, toimittaakseen kotiväkensä turviin. Ja siten he,
pelastaessaan nämä, jäivät muista jälkeen. -- Mutta siihen aikaan,
jolloin pelasgit pitivät hallussaan sen maan, jota nyt sanotaan
Hellaaksi, olivat atenalaiset pelasgeja ja nimitettiin kranaeiksi.
Kekrops kuninkaan aikana heitä sanottiin kekropideiksi, Erekhtheuksen
otettua vastaan hallituksen muutettiin heidän nimensä atenalaisiksi ja
Ionin, Xuthoksen pojan, tultua atenalaisten sodanjohtajaksi nimitti hän
heidät ioonilaisiksi.
45. Megaralaiset asettivat saman täyden määrän kuin Artemisioninkin
luona, amprakialaiset tulivat seitsemällä laivalla avuksi,
leukadilaiset kolmella, ollen nämä doorilaista heimoa, Korintoksesta
peräisin.
46. Saarelaisista asettivat aiginalaiset kolmekymmentä laivaa. Heillä
oli kyllä muitakin laivoja miehitettyinä, mutta niillä he vartioivat
omaa saartaan, vaan kolmellakymmenellä parhaiten purjehtivalla
laivallaan he ottivat osaa Salamiin meritaisteluun. Ja aiginalaiset
ovat Epidauroksesta tulleita doorilaisia; mutta saaren nimi oli
aikaisemmin Oinone. Aiginalaisten jälkeen asettivat khalkidilaiset
samat kaksikymmentä laivaansa kuin Artemisioninkin luona, ja
eretrialaiset seitsemän laivaansa. Nämä ovat ioonilaisia. Edelleen
asettivat keolaiset samat laivansa, ollen ioonilaista heimoa ja
Atenasta peräisin. Naxolaiset asettivat neljä laivaa. Heidät olivat
heidän maanmiehensä lähettäneet meedialaisten laivastoon, samoinkuin
oli laita muidenkin saarelaisten; mutta välittämättä ohjeista he olivat
saapuneet helleenien luo erään kansalaistensa kesken arvossa pidetyn
miehen, Demokritoksen, vaikutuksesta, joka silloin oli laivaston
päällikkönä. Naxolaiset ovat ioonilaisia, Atenasta peräisin.
Styralaiset asettivat samat laivat kuin Artemisioninkin luona,
kythnolaiset yhden, joka oli viisikymmenairokas, ollen nämä molemmat
kansat dryopeja. Myös serifolaiset, sifnolaiset ja melolaiset ottivat
osaa sotaan. Nämä olivat näet ainoat saarelaiset, jotka eivät olleet
antaneet kuninkaalle maata ja vettä.
47. Kaikki nämä, jotka ottivat osaa taisteluun, asuvat thesprotilaisten
ja Akheron-joen tällä puolen. Thesprotilaiset rajoittuivat näet
amprakialaisiin ja leukadilaisiin, jotka sotaan tulleiden joukosta
olivat kauimpana asuvaiset. Näitten ulkopuolella asuvista olivat
krotonilaiset ainoat, jotka tulivat vaaranalaisen Hellaan avuksi ja
yhdellä laivalla, jota johti eräs pytholaisissa kilpailuissa kolmasti
voittanut Fayllos niminen mies. Krotonilaiset ovat sukuperältään
akhaialaisia.
48. Muut, jotka ottivat taisteluun osaa, asettivat kolmisoutuja, mutta
melolaiset, sifnolaiset ja serifolaiset viisikymmenairokkaita.
Melolaiset, jotka ovat peräisin Lakedaimonista, asettivat kaksi,
sifnolaiset ja serifolaiset, jotka ovat ioonilaisia, alkuisin Atenasta,
yhden kummatkin. Ja laivojen koko määrä oli, lukuunottamatta
viisikymmenairokkaita, kolmesataaseitsemänkymmentäkahdeksan.
49. Kokoonnuttuaan Salamiiseen neuvottelivat mainituista kaupungeista
tulleet sotapäälliköt keskenään. Ja tällöin Eurybiades kehoitti
jokaista, ken vain halusi, ilmaisemaan mielipiteensä siitä, mikä heidän
vallassaan olevista paikoista katsottaisiin soveliaimmaksi
meritaistelun suorittamiseen. Attika oli jo heitetty sikseen, mutta hän
esitti keskusteltavaksi muista maista. Ja useimpien puhujain
mielipiteet kävivät siinä kohden yhteen, että tuli purjehtia
Isthmokseen, Peloponnesoksen edustalle, ja he huomauttivat samalla,
että jos helleenit voitettaisiin meritaistelussa, niin he Salamiissa
ollen joutuisivat piiritykseen saaressa, missä heille ei voisi ilmestyä
mitään apua, jota vastoin he Isthmoksen luona ollessaan voisivat
pelastua omaistensa tykö.
50. Peloponnesolaisten sotapäällikköjen harkitessa tätä tuli muuan
atenalainen ilmoittaen, että barbari oli tunkeutunut Attikaan ja
poltteli koko maata. Boiotian kautta Xerxeen kera samoava sotajoukko
oli näet, sytytettyään tuleen thespialaisten kaupungin, jonka asukkaat
olivat vetäytyneet pois Peloponnesokseen, ja niinikään plataialaisten
kaupungin, tullut Atenan alueelle, hävittäen siellä kaikki. Ja se oli
sytyttänyt Tbespiain ja Plataiain, saatuaan teebalaisilta tietää, että
väestö ei pitänyt meedialaisten puolta.
51. Siitä saakka, kun barbarit astuivat Hellespontoksen yli, mistä he
aloittivat marssinsa ja missä he viipyivät yhden kuukauden, jonka
kestäessä he menivät Europan puolelle, oli kulunut vielä kolme
kuukautta, kun he, Kalliadeen ollessa atenalaisten arkonttina,
saapuivat Attikaan. Ja he ottivat haltuunsa kaupungin, joka oli
autiona, ja löysivät pyhätöstä muutamia harvoja atenalaisia, pyhätön
kaitsijoita ja köyhiä ihmisiä, jotka laudoilla ja hirsillä olivat
vahvistaneet linnaa ja koettivat torjua hyökkääjiä; osaksi he elatuksen
puutteesta eivät olleet väistyneet pois Salamiiseen, mutta sen lisäksi
he myös itse luulivat keksineensä Pytian heille antaman oraakelilauseen
merkityksen: puinen muuri oli muka oleva valloittamaton. Tämän näet he
luulivat olevan ennuslauseen tarkoittaman pakopaikan, eikä laivojen.
52. Mutta persialaiset asettuivat vastapäätä linnaa olevalle kummulle,
jota atenalaiset sanovat Areiopagin kukkulaksi. Ja he käärivät rohtimia
nuolenkärkien ympäri ja sytyttivät ne, aina milloin ampuivat vallitusta
vasten. Tällöin piiritetyt atenalaiset pitivät puoliaan, vaikka
olivatkin joutuneet äärimmäiseen hätään, kun suojus petti. Mutta silti
he eivät ottaneet vastaan niitä sopimus-ehtoja, jotka peisistratidit
esittivät. Ja muitten käyttämiensä puolustuskeinojen ohella he myös
vierittivät kivimöhkäleitä portteja lähestyviä barbareja vastaan, niin
että Xerxes kauan aikaa oli neuvotonna, kun ei voinut heitä saada
valtaansa.
53. Aikaa myöten kuitenkin ilmaantui barbareille keino päästä
pulasta. Sillä ennustuksen mukaan oli niin säädetty, että koko
mantereenpuoleinen Attika oli joutuva persialaisten valtaan. Linnan
etupuolelta, mutta portin ja nousupaikan takaa, missä ei kukaan
vartioinut ja mistä ei kukaan luullut kenenkään ihmisen koskaan voivan
kiivetä, nousivat muutamat persialaiset Kekropsin tyttären Aglauroksen
pyhätön kohdalta, vaikkakin paikka oli jyrkkä. Nähtyään heidän nousseen
linnaan viskautuivat toiset atenalaiset muurilta alas maahan ja
tuhoutuivat, toiset taas pakenivat temppelisaliin. Mutta linnanvuorelle
kiivenneet persialaiset kääntyivät ensin portille ja avasivat sen;
sitten he surmasivat alttareilla turvaa anovat atenalaiset. Ja lyötyään
maahan kaikki he ryöstivät pyhätön ja sytyttivät koko linnan tuleen.
54. Saatuaan täydellisesti haltuunsa Atenan Xerxes lähetti ratsumiehen
sanansaattajana Susaan ilmoittamaan Artabanokselle persialaisten
menestyksestä. Mutta toisena päivänä kuuluttajan lähettämisestä hän
kutsui kokoon mukanaan seuranneet atenalaiset pakolaiset ja käski
heidän nousta linnaan ja oman tapansa mukaisesti toimittaa uhrit, joko
hän sitten näkemänsä unen tähden näin määräsi tai hänen omatuntonsa
vaivasi häntä siitä, että hän oli sytyttänyt pyhätön tuleen. Ja
atenalaiset pakolaiset tekivät, niinkuin oli määrätty.
55. Minkä vuoksi minä olen tämän maininnut, sen tahdon ilmaista. Tässä
linnassa on Erekhtheuksen temppeli, hänen, jonka sanotaan syntyneen
maasta, ja siinä on öljypuu ja "meri" ["mereksi" sanottiin erästä
Erekhtheionissa olevaa suolavesilähdettä], jotka atenalaisten puheen
mukaan Poseidon ja Athene, maan omistuksesta kiistellessään, jättivät
todistuksiksi. Tämä öljypuu paloi pyhätön keralla barbarien käden
kautta. Mutta kun ne, joita kuningas oli käskenyt uhraamaan, palon
jälkeisenä päivänä nousivat pyhättöön, näkivät he noin kyynärän
pituisen vesan versoneen kannosta. Sen he siis ilmoittivat kuninkaalle.
56. Vaan kun Salamiissa oleville helleeneille ilmoitettiin, kuinka
atenalaisten linnan oli käynyt, joutuivat he niin suureen hämminkiin,
että muutamat sotapäälliköt eivät edes odottaneet päätöstä
käsiteltävänä olevassa asiassa, vaan syöksyivät laivoihin ja nostivat
purjeet puikahtaakseen tiehensä. Mutta jälelle jääneet heidän
joukostaan päättivät suorittaa meritaistelun Isthmoksen edustalla. Ja
tuli yö, ja kokouksesta eronneet astuivat laivoihinsa.
57. Mutta kun tällöin Themistokles oli saapunut laivaansa, kysyi muuan
atenalainen, Mnesifilos, mitä he olivat päättäneet. Saatuaan
Themistokleelta tietää, että oli päätetty viedä laivat Isthmokseen ja
suorittaa meritaistelu Peloponnesoksen puolesta, lausui hän: "Jos he
todella laskevat laivoillaan pois Salamiista, ei sinulla ole oleva
isänmaata, minkä puolesta taistella. Sillä he kääntyvät kukin
kaupunkiinsa, eikä Eurybiades, enemmän kuin kukaan muukaan
ihminen, saata pidättää sotajoukkoa hajaantumasta. Ja Hellas on
ymmärtämättömyydestä joutuva hukkaan. Mutta jos mitään keinoa on
olemassa, niin mene ja koeta purkaa päätös; kenties voisit taivuttaa
Eurybiadeen muuttamaan mieltään, niin että hän jää tänne."
58. Neuvo miellytti suuresti Themistoklesta, ja mitään tähän
vastaamatta hän meni Eurybiadeen laivalle. Perille saavuttuaan hän
sanoi tahtovansa keskustella tämän kanssa eräästä yhteisestä asiasta.
Eurybiades käski hänen astua laivaan ja puhua, jos mitä tahtoi. Siinä
Themistokles istuessaan Eurybiadeen vieressä toisti kaiken, minkä hän
oli Mnesifilokselta kuullut, omina ajatuksinaan ja lisäsi paljon
muutakin, kunnes hän pyynnöillään sai Eurybiadeen taivutetuksi astumaan
pois laivasta ja kutsumaan sotapäälliköt kokoukseen.
59. Heidän nyt siis kokoonnuttuaan Themistokles puhui lavealti ja
vetosi heihin hartaasti, ennenkuin vielä Eurybiades oli esittänyt syyn
siihen, minkä vuoksi hän oli kutsunut kokoon sotapäälliköt. Hänen
puhuessaan lausui korintolainen päällikkö Adeimantos, Okytoksen poika:
"Oi Themistokles, kilpaleikeissä saavat ne selkäänsä, jotka ennen
aikojaan astuvat esiin." Vaan Themistokles virkkoi puolustuksekseen:
"Mutta ne, jotka jättäytyvät jälkeen, eivät saa seppeltä."
60. Sillä kertaa Themistokles vastasi näin leppeästi korintolaiselle.
Mutta Eurybiadeelle hän ei enää puhunut mitään siitä, mitä aikaisemmin
oli puhunut, että nimittäin, kun helleenit kerran olisivat nostaneet
ankkurin Salamiin luona, he lähtisivät karkuun; sillä liittolaisten
läsnäollessa ei hänen sopinut syyttää ketään. Mutta hän käytti muita
perusteluja ja lausui näin: "Sinun vallassasi on nyt pelastaa Hellas,
jos tottelet minua ja jäät tänne suorittamaan meritaistelun etkä,
noudattaen näiden puheita, anna laivojen lähteä Isthmokseen. Kuule siis
ja vertaa keskenään molempia ehdoituksia! Jos Isthmoksen luona isket
yhteen, olet taisteleva aukealla ulapalla, mikä ei suinkaan ole
edullista meille, joilla on raskasliikkeisemmät ja harvalukuisemmat
laivat. Toiseksi menetät Salamiin, Megaran ja Aiginan, vaikkapa meillä
muissa kohdin olisikin menestystä. Mutta heidän laivastonsa keralla
seuraa heidän maasotajoukkonsakin, ja siten sinä itse olet vievä
viholliset Peloponnesosta vastaan ja saattava koko Hellaan
vaaranalaiseksi. Mutta jos teet, niinkuin minä puhun, olet tästä
voittava kaikki nämä edut. Ensiksi näet, jos me ahtaassa paikassa
harvoilla laivoilla iskemme yhteen useiden kanssa, pääsemme me, jos
käy, niinkuin on luultavaa, heistä suuressa määrin voitolle. Sillä
meritaistelu ahtaassa paikassa on meidän asiamme, laajalla alalla taas
heidän. Edelleen säilyy Salamis, johon olemme vieneet vaimomme ja
lapsemme turviin. Ja tähän ehdoitukseen sisältyy itse asiassa myöskin
se, josta te enimmin pidätte kiinni: jos jäät tänne, olet täällä
taisteleva Peloponnesoksen puolesta yhtä hyvin kuin Isthmoksenkin
luona. Ja jos olet järkevä, et ole vievä heitä Peloponnesosta vastaan.
Jos nimittäin käy, niinkuin minä toivon, ja me voitamme laivoillamme,
eivät barbarit saavu teidän Isthmokseenne eivätkä etene kauemmas
Attikassa, vaan lähtevät täydessä epäjärjestyksessä pois; ja me
voitamme sen edun, että megaralaiset säilyvät, samoinkuin myös Aigina
ja Salamis, josta meillä on semmoinen ennuslausekin, että siinä olemme
vihollisista saavat voiton. Jos nyt ihmiset tekevät järkeviä päätöksiä,
käy yleensä heille tavallisesti mieltä myöten. Mutta jos he eivät tee
järkeviä päätöksiä, ei ole jumalankaan tapana edistää inhimillisiä
suunnitelmia."
61. Themistokleen puhuttua näin kävi korintolainen Adeimantos taaskin
hänen kimppuunsa, käskien hänen vaieta, hänen, jolla ei ollut
isänmaata, ja sanoen, ettei Eurybiadeen pitänyt sallia kotikaupunkia
vailla olevan miehen äänestää. Ja hän käski Themistokleen esittää
ajatuksensa vasta silloin, kun tämä voisi osoittaa kotikaupunkinsa.
Tämän moitteen hän kohdisti Themistokleeseen siitä syystä, että Atena
oli valloitettu ja vihollisten hallussa. Mutta silloinpa Themistokles
lausui hänelle ja korintolaisille monta kovaa sanaa ja todisti, että
atenalaisilla oli suurempi sekä kaupunki että maa kuin noilla toisilla,
niin kauan kuin heillä oli miehitettynä kaksisataa laivaa; sillä heidän
hyökkäystään eivät mitkään helleenit voisi torjua.
62. Tämän hän osoitti ja kääntyi sitten Eurybiadeen puoleen, puhuen jo
entistä jyrkemmin: "Jos sinä jäät tänne, olet sinä oleva kunnon mies!
Mutta jollet jää, syökset Hellaan turmioon. Sillä sodan ratkaisu
riippuu nyt laivoista. Tottele minua! Mutta jos tätä et tee, otamme me
muitta mutkitta mukaamme talonväkemme ja laittaudumme Italiaan,
Siris-kaupunkiin, joka ammoisista ajoista on meidän, ja johon, kuten
ennustukset lausuvat, meidän tulee asettua asumaan. Ja kun te jäätte
vaille tämmöisiä liittolaisia, tulette kyllä muistamaan minun sanaani."
63. Tämä Themistokleen puhe sai Eurybiadeen muuttamaan mielensä. Ja
minun luullakseni hän muutti mielensä pelosta, että atenalaiset
hylkäisivät heidät, jos hän veisi laivat pois Isthmokseen. Sillä
atenalaisten poistuttua eivät muut enää olisi taistelussa vihollisten
vertaisia. Siksi hän valitsi sen ehdoituksen, että heidän tuli jäädä
paikoilleen ja siellä suorittaa meritaistelu.
64. Näin Salamiissa olijat kiistelivät keskenään. Vaan kun Eurybiades
tämän sanakiistan jälkeen oli päättänyt jäädä paikoilleen,
varustautuivat helleenit suorittamaan meritaistelun. Mutta kun tuli
päivä, syntyi auringon noustessa maanjäristys maalla ja merellä. Ja he
päättivät rukoilla jumalia ja kutsua liittolaisikseen aiakidit. Näin he
päättivät ja tekivätkin. Sillä rukoiltuaan kaikkia jumalia he kutsuivat
itse Salamiista avukseen Aiaan ja Telamonin, ja lisäksi vielä he
lähettivät laivan Aiginaan tuomaan Aiakoksen ynnä muut aiakidit.
65. Ja Dikaios, Theokydeen poika, muuan atenalainen pakolainen, joka
näihin aikoihin nautti arvoa meedialaisten kesken, on kertonut tämän.
Silloin kun Xerxeen maasotajoukko oli hävittänyt Attikan alueen ja tämä
oli atenalaisista tyhjänä, sattui Dikaios yhdessä lakedaimonilaisen
Demaratoksen kanssa olemaan Thrian kedolla. Tällöin hän näki tomupilven
nousevan, ikäänkuin kolmikymmentuhantisen joukon liikkuessa, ja
kulkeutuvan Eleusiistä päin. Ja ihmetellessään, mitkä ihmiset sen
mahtoivat synnyttää, he olivat äkkiä kuulleet äänen, joka Dikaioksesta
kuulosti kuin salaismenoja viettävien "Iakkhos"-huuto. Mutta Demaratos,
joka ei tuntenut Eleusiin pyhiä menoja, kysyi häneltä, mitä tuo ääni
tiesi. Siihen Dikaios virkkoi: "Demaratos, ei ole muuta mahdollista,
kuin että joku suuri vahinko kohtaa kuninkaan sotajoukkoa. Sillä on
ilmeistä, että koska Attika on autiona, ääni on jumalallinen, tullen
Eleusiistä päin atenalaisten ja liittolaisten avuksi. Ja jos se
pysähtyy Peloponnesokseen, on vaara uhkaava kuningasta itseään ynnä
hänen mantereella olevaa sotajoukkoaan, mutta jos se kääntyy Salamiin
luona oleville laivoille päin, on vaara, että kuningas kadottaa
merivoimansa. Mutta tätä juhlaa viettävät atenalaiset joka vuosi 'Emon'
ja 'Tytön' [s.o. Demeterin ja Koren (Persefonen) kunniaksi] kunniaksi,
ja kuka vain heistä itsestään taikka myös muista helleeneistä tahtoo,
vihitään näihin salaismenoihin. Ja huuto, jonka kuulet, on sama
'Iakkhos'-huuto, jota he tässä juhlassa kajahuttelevat." Tähän
Demaratos virkkoi: "Ole vaiti äläkä kenellekään muulle tätä puhu. Siliä
jos nämä sanat saatetaan kuninkaan tietoon, menetät pääsi, enkä minä,
yhtä vähän kuin yksikään muukaan ihminen voi sinua suojella. Vaan ole
levollinen; tästä sotajoukosta pitävät jumalat huolta." Näin hän
varoitti Dikaiosta. Mutta tomupilven ja äänen jälestä nousi
pilvenlonka, joka korkeuteen kohoten ajautui Salamista ja helleenien
laivaleiriä kohti. Ja tästä he ymmärsivät olevan niin säädetyn, että
Xerxeen laivasto oli hukkuva. Näin kertoi Dikaios, Theokydeen poika,
vedoten Demaratokseen ynnä muihin todistajiin.
66. Mutta kun Xerxeen laivaston miehistö, käytyään katsomassa
lakonilaisten tappiota, Trakhiniasta oli kulkenut meren poikki
Histiaiaan, viipyi se siellä kolme päivää, purjehti sitten Euripoksen
kautta ja saapui kolmessa päivässä Faleroniin. Eivätkä persialaiset,
hyökätessään Atenaan, minun luullakseni olleet mantereella ja laivoilla
sen harvalukuisempia kuin saapuessaan Sepias-niemelle ja
Thermopylaihin. Sillä korvaukseksi niistä heidän miehistään, jotka
hukkuivat myrskyssä, Thermopylaissa ja Artemisionin meritaisteluissa,
tahdon asettaa nämä kansat, jotka eivät silloin vielä seuranneet
kuningasta, nimittäin: malilaiset, doorilaiset, lokrilaiset ja
boiotilaiset, (jotka seurasivat koko sotavoimallaan, lukuunottamatta
thespialaisia ja plataialaisia), edelleen karystolaiset, androlaiset,
tenolaiset ynnä kaikki muut saarelaiset, paitsi niitä viittä kaupunkia,
joiden nimet aikaisemmin mainitsimme. Sillä kuta syvemmälle Hellaaseen
persialainen tunki, sitä useammat kansat häntä seurasivat.
67. Sittenkuin nyt kaikki nämä, paitsi parolaiset, olivat saapuneet --
parolaiset olivat näet jättäytyneet Kythnokseen, odottaen kuinka sota
päättyisi -- sittenkuin siis muut olivat saapuneet Faleroniin, läksi
Xerxes itse laivoille keskustellakseen laivaston päällikköjen kanssa ja
tiedustellakseen heidän mieltään. Ja kun hän perille tultuaan istuutui
kunniasijalleen, saapuivat kutsusta kaikkien kansojen hallitsijat ja
laivanpäälliköt ja istuutuivat siinä järjestyksessä, kuin kuningas
kutakin kunnioitti, ensimäiseksi Sidonin kuningas, toiseksi Tyroksen,
ja sitten muut. Ja kun he nyt istuivat kukin paikallaan rivissä,
lähetti Xerxes Mardonioksen kysymään ja koettelemaan jokaista, tahtoiko
hän, että kuningas panisi toimeen meritaistelun.
68. Kun Mardonios kulki ympäri kysymässä tätä jokaiselta, alkaen
sidonilaisesta, esittivät kaikki muut saman ajatuksen ja kehoittivat
ryhtymään meritaisteluun, mutta Artemisia virkkoi näin: "Lausupa,
Mardonios, kuninkaalle tällä tavoin, kuin minä nyt puhun, minä, joka
meritaisteluissa Euboian luona kunnostauduin yhtä paljon kuin muutkin
enkä vähimmin urotöitä suorittanut. On kohtuullista, että minä, oi
valtias, lausun todellisen mielipiteeni, ja sen, minkä luulen sinun
eduillesi parhaimmaksi. Niinpä minä sanon näin. Säästä laivojasi äläkä
pane toimeen meritaistelua. Sillä nämä miehet ovat merellä yhtä paljon
sinun väkeäsi etevämmät kuin miehet naisia. Minkä vuoksi täytyy sinun
kaikin mokomin antautua alttiiksi meritaisteluihin? Eikö sinulla ole
vallassasi Atena, jonka takia juuri lähditkin sotaan, eikö muukin
Hellas? Eihän tiellesi asetu yksikään. Ja niiden, jotka vastaasi ovat
asettuneet, on käynyt ansion mukaan. Mutta minä tahdon ilmaista, kuinka
luulen vastustajiemme asiain päättyvän. Jos et jouduta meritaistelun
toimeenpanoa, vaan annat laivojesi jäädä tänne maan ääreen tai myös
etenet Peloponnesokseen, on huokeasti käyvä sillä tavoin, kuin
ajattelit tänne tullessasi, oi valtias. Sillä kauan aikaa eivät
helleenit voi pitää puoliaan sinua vastaan, vaan sinä olet hajoittava
heidät, ja he tulevat pakenemaan kukin kaupunkiinsa. Sillä, kuten olen
kuullut, ei heillä tässä saaressa ole ruokavaroja, eikä ole
todennäköistä, että jos marssitat maasotajoukkosi Peloponnesosta
vastaan, ne heistä, jotka sieltä ovat tulleet, pysyvät alallaan;
eivätkä he huoli merellä taistella Atenan puolesta. Mutta jos heti
paikalla joudutat meritaistelua, niin pelkään, että laivastosi kärsii
tappion ja vielä syöksee maasotajoukonkin turmioon. Pane vielä lisäksi,
oi kuningas, mieleesi tämäkin, että kunnollisilla ihmisillä
tavallisesti on huonot orjat, ja huonoilla hyvät. Mutta sinulla, joka
kaikista miehistä olet paras, on niitten joukossa, jotka lukeutuvat
sinun liittolaisiksesi, huonoja orjia, nimittäin egyptiläiset,
kyprolaiset, kilikialaiset ja pamfylit, joista kaikista ei ole mitään
hyötyä."
69. Artemisian puhuessa Mardoniokselle näin olivat kaikki ne, jotka
soivat naiselle hyvää, pahoillaan hänen sanoistaan, koska pelkäsivät
hänen kuninkaan puolelta kärsivän jotakin pahaa, syystä että hän kielsi
panemasta toimeen meritaistelua. Mutta ne, jotka Artemisialle soivat
pahaa ja kadehtivat häntä senvuoksi, että häntä kaikkien liittolaisten
joukosta enimmin kunnioitettiin, iloitsivat hänen vastaväitteestään,
koska muka hän sen takia oli joutuva turmioon. Mutta kun eri
mielipiteet ilmoitettiin Xerxeelle, oli hän erittäin mielissään
Artemisian lausunnosta, ja vaikka hän jo ennenkin oli pitänyt tätä
arvossa, niin hän silloin kiitti häntä vielä entistä enemmän. Kuitenkin
hän käski noudattaa enemmistön neuvoa. Ja koska hän varmasti uskoi
väkensä Euboian luona tahallaan esiintyneen huonosti siksi, että hän
itse ei ollut läsnä, oli hän nyt ryhtynyt toimenpiteeseen voidakseen
omin silmin katsella meritaistelua.
70. Kun nyt annettiin käsky purjehtia esiin, veivät barbarit
laivansa Salamista kohti ja asettautuivat kaikessa rauhassa
taistelujärjestykseen. Sillä kertaa ei päivä heille riittänyt
meritaistelun toimenpanoon, yö näet yllätti heidät. Mutta he
varustautuivat seuraavaksi päiväksi. Vaan helleenit olivat pelon ja
huolen vallassa, ja ennen muita peloponnesolaiset. Heitä näet
huolestutti se, että heidän piti jääpyä Salamiiseen ja ryhtyä
meritaisteluun atenalaisten maan puolesta; jos heidät voitettaisiin,
joutuisivat he katkaistuiksi ja saarretuiksi saareen, samalla kuin
olivat jättäneet oman maansa suojattomaksi. Mutta barbarien maasotaväki
matkasi samana yönä Peloponnesosta kohti.
71. Täällä oli kuitenkin ryhdytty kaikkiin mahdollisiin varokeinoihin,
jotta barbarit eivät mantereen puolelta maahan tunkisi. Sillä heti
tiedon saatuaan Leonidaan ja hänen seuralaistensa kuolemasta olivat
peloponnesolaiset rientäneet kaupungeistaan kokoon Isthmokseen ja sinne
asettuneet, ja heillä oli päällikkönään Kleombrotos, Anaxandrideen
poika, Leonidaan veli. Asetuttuaan Isthmokseen ja luotuaan umpeen
Skironin tien he rakensivat, niinkuin neuvotellessaan olivat parhaaksi
havainneet, muurin Isthmoksen poikki. Ja koska heitä oli useita
kymmeniä tuhansia ja joka mies teki työtä, saatiin työ valmiiksi. Sillä
sinne kannettiin kiviä, tiilejä, hirsiä ja hiekkaa kantovaunuissa,
eivätkä avuksi rientäneet hetkeäkään levähtäneet työstään, ei yöllä
eikä päivällä.
72. Ja ne helleenit, jotka miehissä olivat rientäneet Isthmokseen
avuksi, olivat nämä: lakedaimonilaiset, kaikki arkadilaiset,
elis-maalaiset, korintolaiset, sikyonilaiset, epidaurolaiset,
fliuntilaiset, troizenilaiset ja hermionelaiset. Nämä ne olivat, jotka
olivat rientäneet avuksi, huolissaan vaaranalaisen Hellaan puolesta.
Mutta muut peloponnesolaiset eivät ensinkään siitä välittäneet. Ja
kuitenkin olivat jo Olympia- ja Karneia-juhlat ohi.
73. Peloponnesoksessa asuu seitsemän kansaa, joista kaksi on
alkuväestöä ja asuu niissä maissa, missä ne ammoisista ajoista ovat
eläneet, nimittäin arkadilaiset ja kynuralaiset. Yksi kansa,
akhaialaiset, ei tosin ole poistunut Peloponnesoksesta, mutta kuitenkin
omasta maastaan, ja asuu nyt vieraassa maassa. Mutta muut neljä noista
seitsemästä kansasta ovat tulokkaita, nimittäin doorilaiset,
aitolilaiset, dryopit ja lemnolaiset. Doorilaisilla on monta
huomattavaa kaupunkia, aitolilaisilla ainoastaan Elis, dryopeilla
Hermione ja Lakonian Kardamylen luona sijaitseva Asine; lemnolaisia
ovat kaikki parorealaiset. Kynuralaiset taas ovat alkuasukkaita ja
näyttävät olevan ainoat ioonilaiset; mutta aikaa myöten he, argolaisten
vallan alle jouduttuaan, ovat doorilaistuneet ja ovat orneateja.
[Argolaiset olivat saattaneet valtaansa Argoliin Orneai-kaupungin
asukkaat, jotka silloin joutuivat samaan asemaan kuin Spartan
perioikit. Sittemmin siirtyi nimitys "orneatit" muillekin Argoliin
"perioikeille".] Näitten seitsemän kansan muut kaupungit, paitsi
luettelemiani, pysyivät erillään taistelusta. Ja jos minun on lupa
puhua suuni puhtaaksi, pysyttelivät ne erillään siitä syystä, että
olivat meedialaismielisiä.
74. Niinpä Isthmoksessa olijat näkivät tällaista vaivaa, koska heidän
mielestään jo oli kysymys elämästä tai kuolemasta ja koska he eivät
toivoneet laivoilla saavansa mitään loistavaa tekoa aikaan. Saatuaan
tästä tiedon Salamiissa olevat kuitenkin olivat huolissaan -- tosin ei
niin paljon omasta puolestaan peläten kuin Peloponnesoksen. Jonkun
aikaa he nyt kävivät toinen toisensa luona keskustelemassa hiljaa mies
mieheltä ja kummeksivat Eurybiadeen ajattelemattomuutta. Mutta lopulta
purkautui tyytymättömyys ilmi. Niinpä pantiin toimeen kokous, jossa
keskusteltiin paljon noista samoista asioista; toiset olivat sitä
mieltä, että tuli purjehtia pois Peloponnesokseen ja sen puolesta
antautua vaaraan eikä jäädä taistelemaan jo valloitetun maan puolesta,
mutta atenalaiset, aiginalaiset ja megaralaiset vaativat, että
jäätäisiin paikoilleen puolustautumaan.
75. Kun nyt siinä peloponnesolaisten mielipide pääsi Themistokleen
mielipiteestä voitolle, meni tämä huomaamatta kokouksesta pois.
Ja tultuaan ulos hän lähetti meedialaisten leiriin aluksella
Sikinnos-nimisen miehen, joka oli Themistokleen orja ja hänen lastensa
opettaja, sekä antoi hänelle tehtäväksi sanoa, mitä oli sanottava.
Saman miehen Themistokles toimitti näitä tapauksia myöhemmin Thespiain
kansalaiseksi, silloin kun thespialaiset ottivat uusia kansalaisia,
sekä teki hänet varakkaaksi. Saavuttuaan aluksellaan perille Sikinnos
silloin lausui barharien sotapäälliköille näin: "Minut lähetti
atenalaisten ylipäällikkö muiden helleenien tietämättä -- hän on näet
kuninkaan puolella ja tahtoo mieluummin, että te pääsette voitolle kuin
helleenit -- tänne ilmoittamaan, että helleenit peloissaan miettivät
pakoa. Ja nyt on teidän tilaisuus suorittaa kaikista teoista kauniin
teko, joll'ette salli heidän päästä karkuun. Sillä he eivät ole
keskenään yksimielisiä eivätkä ole vastustavat teitä, vaan saatte nähdä
heidän taistelevan keskenään, teidän puoltanne pitävien toisia
vastaan."
76. Tämän barbareille ilmoitettuaan Sikinnos poistui. Ja koska sanoma
tuntui uskottavalta, laskivat he ensiksi maihin suuren joukon
persialaisia Salamiin ja mantereen välillä sijaitsevalle Psyttaleian
luodolle. Sitten he sydänyön tultua antoivat läntisen sivustansa lähteä
purjehtimaan ja muodostivat piirin Salamista vastaan, ja liikkeelle
läksivät ne, jotka olivat sijoitetut Keoksen ja Kynosuran tienoille.
Niinpä he ottivat laivoillaan haltuunsa koko salmen aina Munykhiaan
saakka. Ja he veivät laivansa vesille siinä tarkoituksessa, ettei
helleeneillä edes olisi tilaisuutta paetakaan, vaan he joutuisivat
saarroksiin Salamiin luo ja saisivat palkkansa Artemisionin otteluista.
Mutta niinsanotulle Psyttaleian luodolle laskivat persialaiset väkeä
maihin siitä syystä, että kun meritaistelu oli suoritettu, sinne
varsinkin oli ajautuva miehiä ja laivahylkyjä, koska saari sijaitsi
siinä väylässä, missä meritaistelu aiottiin suorittaa. He toivoivat
näet siten voivansa pelastaa toiset ja tuhota toiset. Ja tämän he
tekivät hiljaisuudessa, jott'eivät vastustajat saisi siitä vihiä.
Niinpä he, vain hiukan nukuttuaan yöllä, valmistelivat tätä hanketta.
77. Oraakelilauseitten todenperäisyyttä en saata kieltää, ja ottaessani
huomioon seuraavan ennustuksen, en edes tahdo koettaakaan kumota niitä,
ne kun puhuvat niin selvää kieltä:
"Miekan kultaisen kantaja, Artemis, sun pyhän rantas
laivat kun silloittaa merenääreiseen Kynosuraan,
sortanut sorjan Ateenan kun on raju vimma, jo uhkan,
röyhkeyden pojan, on jumalainen suistava Dike,
ääreti raivoavan, joka kaiken ahmata mieli.
Lyö näet vaskeen vaski, ja veet verin ruskovi Ares.
Silloin Zeus, Kronos-syntyinen, jylyn laatija laajan,
Hellaan vapauspäivän tuo sekä korkea Nike."
Kun nyt Bakis puhuu tämmöistä ja näin sattuvasti, en uskalla itse
väittää mitään oraakelilauseita vastaan enkä hyväksy muittenkaan
vastaväitteitä.
78. Mutta Salamiissa olevien sotapäällikköjen kesken syntyi ankara
sanasota. He näet eivät vielä tienneet barbarien saartaneen heidät
laivoillaan, vaan luulivat heidän olevan samassa paikassa, mihin
päivällä olivat nähneet heidät sijoittuneina.
79. Mutta päällikköjen parhaillaan riidellessä tuli Aiginasta muuan
atenalainen, Aristeides, Lysimakhoksen poika, jonka kansa
liuskaäänestyksellä oli ajanut maanpakoon. Häntä minä, kuultuani hänen
luonteestaan, pidän Atenan parhaimpana ja oikeamielisimpänä miehenä.
Tämä mies jäi seisomaan kokouksen edustalle ja kutsui sieltä pois
Themistokleen, joka ei ollut hänen ystävänsä, vaan päinvastoin ankarin
vihamiehensä. Mutta silloisten onnettomuuksien suuruus sai hänet
unohtamaan tuon vihollisuuden, ja hän kutsui Themistokleen ulos
keskustellakseen hänen kanssaan. Hän oli nimittäin ennestään kuullut,
että peloponnesolaiset pyrkivät laivoineen laskemaan Isthmokseen.
Themistokleen tultua ulos Aristeides lausui näin: "Meidän tulee joka
tilaisuudessa, mutta varsinkin tässä, kilpailla siitä, kumpiko meistä
saattaa tehdä suurempia palveluksia isänmaalle. Niinpä minä sanon, että
on yhdentekevää, puhuuko peloponnesolaisille paljon vai vähän laivaston
lähdöstä täältä. Sillä minä väitän silminnäkijänä, että vaikka
korintolaiset ja Eurybiades itse nyt tahtoisivat purjehtia matkoihinsa,
eivät he sitä kykene tekemään. Viholliset ovat näet saartaneet meidät
piiriin. Mene nyt sinä sisälle ilmoittamaan heille tämä."