Aamu oli vast'ikään alkanut koittaa, kun hiljaisuus, mikä vielä
Rotnaby'ssä ja sen ympäristöllä vallitsi, katkaistiin äänellä, mikä
muistutti jokaiselle ken sen kuuli, ettei nykyään eletty rauhan aikaa.
Ääni tuli ruotsalaisten varustuksissa olevista kanuunista, mitkä
alkoivat leikkiänsä pientä kaupunkia vastaan. Hehkuvia kuulia eli n.s.
heittopalloja vinkuen lensi läpi ilman ja putosi katoille, siellä
täällä sytyttäen paloja, mitkä kuitenki heti huomattiin ja
sammutettiin. Kun sitä oli hetken kestänyt, huomattiin koilliskulmalla
olevien ruotsalaisten valmistauvan rynnäkköön. Niistä Bengt
Gudmundinpoika osakuntansa etupäässä tunkeusi esiin.
Rynnäkkö tehtiin aivan samaan kohtaan kuin edellisenäki päivänä; mutta
samalla voimalla kuin silloinki otettiin sitä vastaan. Tanskalaiset
sotamiehet pyssyillään ja miekoillaan ja rajuimmat porvarit varustetut
kirveillä ja miekoilla seisoivat kuin elävä muuri valleilla, valmiina
heittämään vihollista takaisin taikka antamaan henkensä. Jälkimäisten
joukossa nähtiin Hannu Nörrum ja Staffan seppä, sekä merimies Jens ja
kaikki asesepän oppilaat. Näiden lisäksi olivat vielä Didrik
teurastaja, Bengt rajasuutari, Olli kirjansitoja ja Sören köysyri, sekä
etäämmällä heidän takanaan Jens leipuri ja Sven rihkamus.
Smolandin talonpoiat taaski alkoivat vallihaudan täyttämistä, joka
myöski heille onnistui, ehkä tanskalaisten kuulat useampia pakoittivat
ruohoa puremaan. Työnsä päätettyä vetäytyivät talonpoiat takaisin
jättäen jalkaväelle tilaa, mikä nyt suurempi-lukuisena ja mukavammin
kuin eilisessä hyökkäyksessä voi kulkea eteenpäin. Muutamat rohkeimmat
talonpoiat, jotka olivat varustetut piilukirveillä, seurasivat myöski
mukana ja olivat ensimäiset, jotka vihollisen tulesta huolimatta
hyökkäsivät paaluvarustukselle, missä jykevillä aseillaan rupesivat
katkomaan vahvoja pelkkoja, siten saadakseen aukon, josta sotaväen oli
helpompi päästä takana olevalle vallille. Tätä tärkeätä työtä
turvasivat tarkk'ampujat kuin myöski kolme Pippurimäellä, yläpuolella
nykyistä alkeisopiston kartanoa olevaa kenttätykkiä, joita Antti
Sivinpoika Rolamd oli tuonut yhtyessään edellisenä iltana parilla
osakunnalla sekä lipullisella saksalaisia tarkk'ampujia Ruotsin
armeijaan.
Yhä likemmäksi vallia tulivat Bengt Gudmundiupoian osastot. Itse kulki
hän kahden lipunkantajan kanssa etunenässä, ja väistymättä vinkuvia
kuulia taikka uhkaavia aseita karkasivat he paalulaitoksen aukkoon,
minkä smolantilaisten kirveet olivat valmistaneet. Kaikki kolme pitivät
tämän ohessa niin tasaista kulkua, että yhtä aikaa hyppäsivät
kaadettuin pelkkoin yli ja kohta asettivat jalkansa vallille. Useampia
laukauksia lähetettiin heitä vastaan ja toinen lipunkantaja kaatui
kuolleena maahan. Molempia toisia vastaan tähdättiin turhaan lujia
aseita; he poistivat uhkaavat miekat ja keihäät ja onnistuivat tunkeutua
kaupunkiin. Kohta askel askelelta seurasivat osakunnan muut miehet.
Ankarata oli se vastus, mikä heitä kohtasi; sotaväki taisteli
urhoollisesti, ja voimallisesti menivät useimmat porvaritkin eteenpäin.
Hannu Nörrum'in ja Didrik teurastajan lyöntien vaikutuksesta täytyi
usean ruotsalaisen purra ruohoa. Heidän vierellä pysyi myöski merimies
Jens, ehk'ei, tottumaton kun oli varuksien käytäntöön, voinut
harjautuneita sotilaita vastaan itselleen toimittaa sanottavasti suuria
etuja. Päinvastoin oli useasti henkensä arvevluttavasti uhattuna, mutta
neuvokkuuden ja notkeuden kautta hänen onnistui torjua kaikki häntä
vastaan aiotut lyönnit ja pistot, sen ohessa itse antaen yhdelle ja
toiselle vastustajalleen merkkiä, jota saivat kauan kantaa.
Kauemmin vastustaa ruotsalaisia tuli kuitenki mahdottomasti, varsinki
kun lisäksi Lasse Vestgöten ja Pehr Monpoian osastoin onnistui yli
vallin tunkeutua kaupunkiin, sekä niiden jäljessä useampia kuningas
Erikin miehiä, niin sotilaita kuin yhteistä kansaa, tuli samaa tietä
sisälle. Täytyi askel askelelta peräytyä.
Äkkiä kuitenki taistelu lakkasi. Pyhänristin kirkonkellot kutsuivat
Jumalanpalvelukseen ja niiden juhlallisesta äänestä heltyi
silmänräpäykseksi raivoisain sotilaiden sydämet niin, että molemmin
puolin jäätiin seisomaan ja pikaisella ristimerkillä annettiin
tiedoksi, että hetki oli kaikille rukoushetki. Ainoastaan silmänräpäys
kesti se tilaisuus. Seuraavassa riehui taistelu taas ja melkein
enennetyllä tulisuudella. Tappelussa tuli myöski käänne. Pippurimäen
korkeilta töyräiltä heitettiin ei ainoastaan kanuunain, vaan myöski
muita kuulia kaupunkiin. Tervalla voideltua triiviä lingottiin sisälle
ja tätä tehtiin ei ainoastaan ennenmainitusta paikasta, vaan myöski
Nekkamäeltä niin että vähän aian kuluessa oli kaupunki useammassa eri
osassa tulessa.
"Tuli on irti", kuului useammalta taholta kaduilla huuto, Kun se
ennätti niiden korviin, jotka koilliskulmalla vastustivat ruotsalaisten
hyökkäystä, hiipivät useammat helläsydämiset miehet tappelusta ja
kiirehtivät kotiinsa, siellä koettaakseen sammuttaa tulta, taikka
kumminki pelastaakseen, mitä kalliinta oli. Erinneiden joukossa oli
leipuri Jens ja Peteri rihkamus, joiden tappelusta poissa-olo ei tosin
paljoa vaikuttanut, koska he sangen veltosti siihen osaa ottivat,
niinkuin esim. jos joku lyönti piti tulla viholliselle, he tavallisesti
tähtäsivät toisten seljän takaa -- myöski tappelu-tapa. Tästä
huolimatta ei kuitenkaan tappelusta väistymisensä jossaki määrässä
ollut laimentamatta jäljellä olevain rohkeutta, mikä luvulleen
huomattavasti suurempaa vihollista vastaan kylläki olisi tarkoin
tarvittu.
Hannu Nörrum'ia vastaan, joka vielä hyvällä miekallaan -- omakätinen
mestariteos -- piti kaikki vastustajansa etäällä ja silloin tällöin
jakeli hyvästi tähdättyjä ja syvälle koskevia lyöntiä, teki eräs
ruotsalainen keihäällään äkillisen karkauksen -- karkaus, mikä oli sitä
vaarallisempi, kun se tuli sivusta asesepän huomaamatta. Terävän
keihään kärjen hyvin harjaantuneella kädellä tähdättynä Nörrum'in
kurkkua kohden pitäisi, ihmisellisen ajatuksen mukaan, antaa kuolettava
haava; mutta samassa kun sen kuolettavaisena piti kohdata maalinsa,
väistyi se äkkiä ja sen sijaan satutti ainoastaan ohimoa, vaan kuitenki
niin voimakkaasti, että aseseppä horjahti ja kaatui maahan. Keihäs,
näet, kohtasi miehen iskun, mikä sitä suisti toisella tavalla kuin
aiottu oli. Miekan käyttäjä heti ilmestyi kaatuneen ja kaatajan väliin
ja jälkimmäinen seisoi tässä silmänräpäyksessä kuin ukkosen lyömä. Se
ei ollut tavallinen taistelia, joka seisoi edessään -- se oli nuori
nainen viehättävällä kauneudella. Se oli Ellen, asesepän tytär, joka,
kypäri vapaasti riippuvien hiuksien päällä ja puettu keveään
rintahaarniskaan, lyhyt miekka kädessä hyökkäsi esiin.
"Nainen täällä", kuului useampia ääniä yhtaikaa, "pois hänen kanssaan!"
Nyt hyökkäsivät esiin useammalta taholta. Taisteliain läpi tunkeusi
myöski hurjalla voimalla nuori tanskalainen uhatulle avuksi. Se oli
merimies Jens, joka vasta tässä häiriössä huomasi, ken se taisteleva
nainen oli. Pelastaa häntä taikka kuolla oli ainoa ajatuksensa, mutta
sitä ei saanut toteuttaa; hän ei koskaan ennättänyt niin pitkälle,
jotta kätensä ja miekkansa olisi ollut miksikään hyväksi, sillä nyt
juuri tuli hänen ja sen väliin, jota etsi, joukko taistelevia
vihollisia ja niiden jäljessä seurasi yhä useampia, jotka ikäänkuin
valtaan päässyt virta tempasivat mukaansa kaikki, mitä eteen sattui.
Niiden edestä täytyi Jens'in väistyä, joten hän joutui kauas siitä,
missä vasta oli ollut.
Tanskalaiset pakenevat, ei kuitenkaan vastustamatta, ja ruotsalaiset
seuraavat heitä. Didrik teurastaja ja pari ystäväänsä vetäytyvät
tappelun kestäissä pois. Sören köysyri kaatuu, vaan samassa töytää
hänen sijaansa Pentti rajasuutari. Möllemäen yli suunnittavat useammat
tiensä torille. He toivoivat siltä suunnalta pääsevänsä Norresillan yli
tullakseen Sölvitsborg'in tielle ja siellä metsäseudulla löytää
pakopaikan.
Tämän tapahtuessa istuu joku osa väkeä kirkossa, jossa pappi
tavallisessa järjestyksessä pitää jumalanpalvelusta. Sykkivin sydämin
kuunnellaan hengellistä puhetta, mutta kuitenkin havaitaan Jumalan
huoneessa paljo turvallisempaa oloa kuin muualla. Sitäpaitsi ovat
temppelin portit suljetut, ja itse vihollisenki täytyy kunnioittaen
katsella sitä pyhää huonetta. Löytyyhän siellä ainoastaan elähtäneitä
ja lapsia sisällä!
Mutta pian nämä toivot pettävät. Erään kirkonportin edessä kuullaan
melua ja aseiden kalsketta. Kirveet sattuvat ovia vasten.
"Paetkaamme toisen oven kautta!" huutaa useampia ääniä, ja pian
väkijoukko syöksee sinnepäin. Pappi on ennättänyt ennen heitä
asehuoneesen ja tarttuen erääsen Danneborg'in lippuun astuu hän
joukkonsa etupäässä, kun ovet avataan, Osa varustuksia löytyy
asehuoneessa, vanhukset anastavat ne ja seuraten herransa kantapäillä
kiiruhtavat he kirkkomaalle. "Eläköön Danneborg!" huutaa pappi
kohottaissaan punaväristä lippua ja astuu ulos kirkosta. Ainoastaan
askel sen ulkopuolella -- ja hän kaatuu vihollisen kuulan kuolettamana.
Suurella valitushuudolla pakenee kirkkoväkeä eri haaroille; mutta
suurin osa seuraa sitä tietä, jota edelliset Möllemäeltä tulleet
olivat. Tunnoton vihollinen ei edes anna aseettomain mennä pois; ja ne
niiden joukossa, jotka eivät vielä olleet surmatut taikka haavoitetut,
joutuvat sinne päästyään vielä useamman päällekarkaajan uhriksi.
Itäinen kaupungin portti on jo tullut viholliselle avatuksi. Suurempi
osa kuningas Erikin väestä on hurjana vauhdissa hyökännyt Rotnabyhyn
siellä murhataksensa ja ryöstääksensä.
Voittohaluisille löytyy siellä paljo saalista, sillä asukkaat ovat niin
luottaneet avun lupauksiin, etteivät aioissa piilottaneet rahaansa
taikka kalleuksiaan. Kun nyt sen tahtovat tehdä, on se myöhäistä.
Kadut ja aukinaiset paikat, minne ei tuli vielä ollut ennättänyt,
suhisivat ruotsalaisista ja saksalaisista sotamiehistä ja
talonpoi'ista. Ken omaisuuttaan tahtoo puolustaa, saapi maksaa sen
hengellänsä. Siitä huolimatta kokevat kuitenki vielä harjoitetut
porvari-joukot estää vihollisen etenemistä ja niin paljon kun
mahdollista turvata avuttomia. Mitä kuitenkaan suurinkaan urhous voipi
kovin suurta ylivoimaa vastaan?
Taistelu muuttui rajattomaksi verilöylyksi; ei enää kuoleteta
ihmisellisellä tavalla -- jos muuten ihmiselliseksi nimitetään
vertaisensa kuolettaminen -- jokahinen ken tulee murhahimoisten tielle
surmataan. Ei ikää eikä sukupuolta armahdeta. Lapsenvuoteessa olevia
vaimoja pienineen kierretään niihin vaatteisin, joissa makaavat, ja
heitetään tuleen; lapset lävistetään keihäällä; ukkoja ja vanhoja
vaimoja vedellään tukasta pitkin katuja; on ikäänkuin joukko villejä
petoja olisi irti päästetty turvattomaan laumaan.
Sadottain ihmisiä, estettyinä Hvutsborg'iin vievältä sillalta, kokee
muulla tavalla itseään pelastaa. He epätoivossaan hyökkäävät sille
paikalle, missä joki on kapein ja matalin -- meidän päivinä nimitylle
Räätäli-virralle -- josta hengen vaaratta voipi päästä yli. Vihollinen
seuraa heitä sinneki.
Vielä täälläki vastustaa kaksi porvaria, ehkä kaupungissaki monessa
taistelussa ovat osaa ottaneet, mutta kuitenki saaneet pitää henkensä.
Ne ovat Didrik teurastaja ja Olli kirjansitoja. Nämä molemmat miehet
kokevat seuraajia pitää niin kaukana, jotta pakeniat voivat päästä
poies; mutta he kamppaileva tuolla kovin monta vastaan: -- voimat
väistyvät voimakkaammiltaki, ne väistyvät myöski heiltä. Kymmenittäin
kiiltävissä varustuksissa ryntää heidän päälleen joen töyräällä, mihin
ovat ottaneet asemansa. Kuitenki taistelevat yhä, ehkä vuotavilla
verihaavoilla. He horjahtavat ja kaatuvat syvyyteen. Vielä kuolemassaki
pitävät he sankariluonnettaan. -- Kun he vaipuvat aaltoihin, vetää kuki
vihollisen muassaan. Armahtamattomat viholliset kiertäyvät niin
toisiinsa kuin kaksi rakastavaista, mitkä pelkäävät toisensa
kadottavansa; -- se on vihan syleily kuoleman hetkellä. Kukaan ei heitä
eroita; pian vaipuvat he satain muiden kanssa syvyyteen.
Hävitystä jatketaan. Verta virtaa virroissa -- se punaa huoneiden
kynnykset; se punaa katukivet ja joen vedenki. Tulen liekit nousevat
leimuavina korkeuteen; vihuri valittaen sihisee puissa; vaikeroivia
naisia ja lapsia vaeltaa paikasta paikkaan ja verenhimoisia olentoja
ihmishaamussa seuraa heitä. Kuka armahtaa onnettomia -- kuka?