Kaupungin asukkaiden odottaissa johtajansa tuloa, niinkuin vasta oli
määrätty, istuivat eteläisellä kaupungin portilla vahtihuoneessa
molemmat pormestarit, Börje Jensson ja Heikki Hoffman, syvästi
kiintyneinä keskusteluun päivän tapauksista, joskus kuitenki luoden
epäileväisen silmäyksen kentälle, ikäänkuin sieltä jotakin odottaen.
Niin se myös oli; sillä oli lähetetty vakojia tiedustelemaan, kuinka
kaukana ja kuinka suurivoimainen vihollinen oli.
"Vahinko oli ettei Hardenberg voinut vastustaa vihollista Lyckö'ssa",
sanoi Börje Jensson. "Jos ei hän olisi joutunut vangiksi, olisi meillä
täydellisempi tieto vihollisen voimasta. Mahtaneeko se olla suurempi
kuin menneenä vuonna?"
"Minä luulen päinvastoin", muistutti Hoffman, "koska hän menneenä
vuonna huonosti menestyi, on hän epäilemättä nyt vahvistanut voimaansa.
Siitä tulee meille sitä suurempi välttämättömyys koota kaikki voimamme
pidättämään sitä etäämpänä kaupungista. Kuningas Erikillä on täällä
hanhi nykimättä Niilo Dacken'in aioista asti. Hän ei varmaan ole
unhottanut, että se rohkeamielinen kapinoitsia piti täällä
turvapaikkaansa."
"Kansa on tappeluhaluista ja vaikka vihollinen on saanut jonkun voiton
merellä, en luule hänen saavan monta triumfia maalla, jos ei
mahdollisesti aseettomista ja varustamattomista talonpoikaisjoukoista.
Meillä on muurien sisällä tuhannen hyvin harjoitettua sotamiestä,
jotka ovat leikissä ennenki olleet, ja monta urhollista porvaria
alustalaisineen. Sitäpaitsi voitaisiin kaikki tänne turvautuneet
talonpoiat aseilla varustaa, jotka varmaankaan eivät ensimäisiä
pakenemassa olisi. Enemmän kuin kaksituhatta hyvin varustettua miestä
voisimme asettaa vihollisen voimaa vastaan ja jos se mahdollisesti
nousisi sen yli, korvaisivat hyvin meidän kaivannot ja vallit."
"Mahtaa niin olla; mutta sinä, virkaveljeni, unhotat, mitä vahinkoa
vihollinen teki mennä vuonna heittopalloillaan, mitkä sytyttivät ja
hävittivät osan kaupunkia; hänellä on niiden tuliaseiden kautta aina
meitä suurempi ylivoima."
"Sitä en voi kieltää; mutta muista sitä sanaa ja kirjettä, mikä tuli
vallesmannilta Sölvitsborg'ista. Kirjoittaahan hän, että herra Yrjö on
jo tullut Åhusiin, ja vaikka hän ei aioissa ennättäisikään yhdistyä
nimismiehen väen kanssa, niin tulee Werner Passberg itse kylläksi
riittävällä vahvistuksella meille."
"Kuninkaan päälliköille kunnia; mutta meidän kesken sanoen näyttävät ne
minusta vähän jäykiltä. Sekä herra v. Holle'n että Passberg'in olisi jo
aikoja pitänyt oleman täällä; saivathan he jo 7 päivää sitte tiedon,
että Lyckö oli otettu ja Hardenberg'ki ruotsalaisten käsissä, eikä
heistä vielä ketään näy. Ylijohtaja, herra Günther v. Schwarzberg
sitte, kuinka paljon hän mahtanee ajatella suojella kuningas Fredrikin
maita. Smolandin rajalla, mistä Hannu Nörrum yöllä palasi, kerrotaan
miten sotilaansa ovat samoneet ympäri, ottaen karjalaumoja, joita herra
Günther, joka makaa Malmössä voitelemassa sisälmyksiään, antaa viedä
etelään kreivialueelleen. Suuret herrat ajattelevat, niinkuin ainaki,
omaa parastaan, vähän huolien kuninkaasta, jota palvelevat."
Kun Heikki Hoffman'in tähän piti vastata, kuului ulkona pari
vaskitorven torahdusta ja samassa ajoi nelistäin haarniskoittu sotamies
kaupungin portille. Hän oli Ruotsin kuninkaan lähettiläs, tuoden
kaupungin johtajille pikaisesti vastattavan kirjeen.
"Hän on saapa sen, niin pian kun aikamme myöntää", vastasi Heikki
Hoffman mahtavasti. "Sinä, lähettiläs, saat odottaa täällä siksi, kun
olemme raastuvassa kuninkaan kirjoitusta likemmin tarkastaneet."
Pormestarit asettivat lähettilään ankaran tarkastelun alaiseksi ja
menivät painokkailla askeleilla raastuvalle, jonne sanoma lähettilään
tulosta jo oli saapunut.
Molempia herroja, mitkä kalliissa haarniskassa, miekka vyöllä,
mahtavasti astelivat, tarkastettiin uteliaammin kuin tavallisesti,
ikäänkuin olisi tahdottu heidän muodostaan lukea minkälainen kärsimys
oli kaikkein edessä. Siihen oli syytäki, koska seudun onni tahi
onnettomuus riippui niiden herrain huolesta.
Jensson ja Hoffman menivät, pormestarien kokoontuessa raatihuoneesen,
raatihuoneen vieressä olevaan kammariin, missä aukasivat ja lukivat
kuningas Erikin allekirjoittaman kirjeen. Se sisälti vakaan
kehoituksen, jotta kaupunki antautuisi sekä maksaisi Ruotsin
kuninkaalle veroa. Jos sen tekisi, olisi se kaikesta vihollisuudesta
säästetty, mutta vastakkaisuudessa hävitettäisiin tulella ja miekalla.
Pormestarien tultua kokous-saliin ja luettua Ruotsin kuninkaan kirjeen,
kuului tyytymättömyyden sorina salissa. Kun Heikki Hoffman painokkaasti
lausui sanat "Veroa" sekä "tulta ja miekkaa", kysyen mitä heillä oli
sanomista mokomasta ehdotuksesta, nousi Hannu Nörrum ensiksi ja esitti
seuraavaisesti:
"Surullista varmaan on, kun emme saa kodissamme rauhassa istua, mutta
koska niin on, että vihollinen seisoo uhaten ovella, minkätähden
hyväntahtoisesti päästäisimme heidät sisälle. Ruotsin kuningas vaatii
veroa, mutta vaatimuksensa suuruutta ei sano ja saattaa sentähden
vaatimuksensa olla sellainen, jotta sitä täyttäissämme tulemme
kokonaan köyhdytetyksi. Ken tietää kuinka luotettava kuningas
Erik on; sillä kerrotaanhan hänen ennen hallitukseen tuloansa jo
su'ussaanki harjoittaneen paljon sortoa, mitä hän siis meistä,
perintövihollisistaan välittää. Jos hän on meille niin armelias,
kykenee hän myöski estämään sotilaitaan ryöstämästä ja muusta
väkivallasta. Se on yksi puoli asiasta. Mutta jos toiselta puolen
otaksuisimme, ettei Ruotsin kuninkaan vaatimus olisi suurempi, kuin
että sen suuritta uhrauksitta voi täyttää, jos lisäksi otaksuisimme,
että Erik on sanansapitäväinen ja etteivät sotilaansa tahdo tehdä
meille vahinkoa, niin on meillä vielä tärkeämpääki ajateltavana.
Olemmehan me kerran vannoneet Tanskan herralle ja kuninkaalle
uskollisuusvalan suojellaksemme häntä ja maatansa, joka samalla on
isänmaamme. Sentähden katson minä puolestani, että meidän tulisi kuin
yksi mies seisoa tai kaatua, sitä paremmin koska olen päälliköiltämme
saanut tietää, että apujoukkoja on pian odotettavana."
"Hyvin puhuttu!" huudahtivat yht'aikaa Bengt teurastaja ja Ole
kirjansitoja.
"Hannu Nörrum on mies ja me kanssa!" sanoivat toiset.
"Hannu Nörrum on myöskin puhunut meidän ajatuksemme", sanoi Heikki
Hoffman. "Eikö niin ole, virkaveljeni; olemmehan juuri siitä
yksimieliset?"
"Se on ajatuksemme", vakuutti Börje Jensson, "sotaista kansaa ja aseita
löytyy kylläksi kaupungissa!" -- "Ruokavaroja olemme myöski lisänneet
useammaksi kuukaudeksi", lisäsi Heikki Hoffman, "ja kun sen lisäksi on
kiintonaiset mallit ja syvät haudat ympäri kaupunkia, sekä voimalliset
kädet ja miehen luonto niiden sisäpuolella, niin voimme vaikeudetta,
josko vähällä uhrauksellaki pidättää vihollista, kunnes apua ehtii."
"Mutta jos se apu jäisi", tohti Peteri rihkamus puoliääneen lisätä,
vaan sotahaluisilta kumppaneiltaan heti vaiennettiin. Lisäksi
huudettiin korkealla äänellä: joka on pelkuri, niin menköön kotia ja
piiloutukoon.
"Ei mitään epäilystä!" huusi Heikki Hoffman ja nousi virkaveljineen
tuolilta. "Sen sijaan luvatkaamme urhollisina Tanskan miehinä pelotta
puolustaa kuningasta ja maata. Kuulkaa mitä maaherra kirjoittaa meille
kirjeessä, jonka yöllä saimme Sölvitsborg'ista!" Hän luki Werner
Passberg'in kirjoituksen, mistä molemmat pormestarit olivat
vahtihuoneessa keskustelleet. Siinä mainittu herra, kun varmaan oli
luvannut pikaista apua, kehoitti asukkaita uskollisuuteen kuninkaalle
ja isänmaalle ja miehuulliseen vastarintaan.
"Tahdotteko nyt, niinkuin päällikkömme käskee, vannoa joka mies
puolustavanne yhteistä hyväämme ja uskaltaa onnenne ja elämänne?"
"Sen tahdomme", kuului yhteinen vastaus.
Porvarit, mitkä olivat johtajien kanssa nousseet istuimiltaan,
vannoivat sen valan, minkä Hoffman heille saneli. Kun se oli
tapahtunut, menivät pormestarit salista torille kokouneen kansan luo.
Siellä Hoffman lyhyesti selitti, mitä hän virkaveljensä olivat
raastuvassa päättäneet. Sitte hän voimallisesti varoitti siellä olevia
sotilaita ja yleisöä vannomaan saman valan, minkä porvaristoki.
"Tuottakaamme nyt Ruotsin lähettiläs tänne", sanoi Heikki, kun vala oli
tehty.
Heti kiiruhti hänen viittauksestaan kaupungin palvelia parin
jalkasotamiehen kanssa tuomaan vierasta sanansaattajaa torille. Se
tapahtui pian, ja kun lähettiläs saapui pormestarien luo, puhui Heikki
Hoffman hänelle seuraavaisesti:
"Kuninkaasi kirjeen olemme lukeneet ja tarkoin punninneet. Olemme sen
myös ilmoittaneet porvaristolle ja muille kaupunkilaisille, mutta
kaikki olemme yksimieliset siinä, ett'emme millään muotoa voi suostua
herrasi esittämiin ehtoihin. Mitään veroa tahi muuta, olkoon mistä
nimestä tahansa, emme ole teille velkaa. Vetäytykööt ruotsalaiset
Halmstad'iin, missä viime vuonna koettivat onneansa. Kun he sen ovat
ottaneet, tulkoot sitte ottamaan Rotnaby. Se sano herralle
kuninkaallesi ja kiirehti nyt joutuisasti täältä!"
Äänettömän kumarruksen tehtyä kääntyi lähettiläs uhkein askelin
kaupungin portille, huomaamatta niitä herjauuslauseita, joilla häntä
kokoutunut aseellinen kansa saattoi kaupungin portille.
"Päätöksemme on tehty, eikä sitä voida palauttaa", sanoi Heikki
Hoffman, kun lähettiläs oli mennyt. "Meillä nyt vaan on jäljellä
yhdistetyin voimin yhteisen asian eteen työskennellä. Vielä
näyttääkseni teille, ettei mitään varokeinoa laiminlyödä, saatte
tietää, että tunnin kuluttua lähetän päällikölle Sölvitsborg'iin
kirjeen, antaakseni tietoa mikä vaara on edessämme, jolloin hän ei
kauemmin mahda viivyttää apua, jos sitä ei vielä ole tänne tulossa.
Nyt, hyvät miehet, aseisin, ruotsalainen ei taida viivytellä
portillemme tulonsa kanssa!"
"Aseisin, aseisin!" kuului joka taholta. Jokainen kiirehti parahien
varustaumaan tulevaa taistelua varten.