Satu kolmessa seikkailussa.
Henkilöt ensimäisessä seikkailussa:
Kuningas.
Ruusunen kapalolapsena.
Hovimarski von Cirkel.
Valtioneuvoksetar Kunigunda.
Ylimäinen juomanlaskija.
Mestarikokki.
Mestarikokin juoksupoika Sam.
Kuninkaallinen lapsenhoitajatar.
Sulotar, |
Koitar, |
Päivätär, | hyviä haltioita.
Tähdetär, |
Kuutar, |
Valotar. |
Tuonetar-neiti, Tuonen tyttö.
Sitä paitsi hovinaisia, hoviherroja ja kansaa niin paljo, kuin
kuninkaalla on varaa tarjota. Seikkailu tapahtuu kuninkaan linnassa.
Ensimäinen seikkailu: Kumminlahjat.
_Mestarikokki_ (kultakauhaa heilutellen). Ho-hoi, onko täällä ketään
oikeaa ihmistä, jolla olisi senkään vertaa ymmärrystä kuin laihalla
kalkkunalla? Koko linna on hulluna; koko valtakunta on kuin suuri parvi
unen horroksissa hyppeleviä Espanjan kanoja. Kuka lentää sinne, kuka
tänne, eikä kukaan pidä lukua kuninkaallisesta päivällisestä. Sam, Sam,
missä sinä vetelehdät?
_Sam_ (juosten sisään). Tulen heti.
_Kokki_. Vai niin, oletko siinä, nokinenä? Etkö jo juokse toimittamaan
minun käskyjäni?
_Sam_. Kyllä juoksen ja lennän. Mitä käskette, mestarikokki?
_Kokki_. Sam, tänään on merkillinen päivä. Käske teurastamaan kuusi
kultasarvista härkää ja kuusitoista kaikkein lihavinta juottovasikkaa.
Teloittaja katkaiskoon kaulan parilta kymmeneltä kukolta. Sitte vielä
puoli sataa ohutsääristä kananpoikaa; meidän armollinen kuninkaamme syö
mielellään kananpoikia pikkelsin ja Espanjan pippurin kanssa. Sitte
pari kolme korvoa lihalientä rapupiirakoidea kanssa ja muuta semmoista.
_Sam_. Ei, olkaas hyvä, malttakaa vähän! Kuusitoista ohutsääristä
härkää, kuusi kultasarvista kukkoa, puoli sataa rapupiirakkaa, kuusi
korvoa pikkelsiä lihaliemen ja Espanjan pippurin kanssa ja muuta
semmoista.
_Kokki_. Kuule, mitä minä sanon! Lohta, kampelaa, sardiineja,
ruokasimpukoita ja muita meren eläjiä. Sitte salattia, gurkkuja,
punajuurikoita, makaroonia, parsaa ja muita kasviksia. Sitte
jäätelövuoria suuria kuin Kimborazo, sokurileivoksia korkeita kuin
Baabelintorni; hyytelöitä laajoja kuin Punainenmeri, rautatien pituisia
pumpernikkelejä, ja viimein lättyjä! Muista lätyt! Armollinen
kuningattaremme syö niin mielellään lättyjä.
_Sam_ (luetellen sormillaan). Lohta, kampelaa, gurkkuja,
punajuurikoita, jäätelövuoria, sokurileivoksia, lättyjä ja muita meren
eläjiä.
_Kokki_. Älä unhota lättyjä! No, tuolla ulkonakin olevain kunnon
ihmisten pitää saaman jotakin suuhunsa. Mene parsijaräätälin
naurismaahan, nyhdä kaikki nauriit, kuori ne ja survo puuroksi; meidän
kelpo kansallamme on hyvä ruokahalu. Ota leipurin pavut, mene sitte
suutarin kaalimaahan, valitse sata kaalinkerää ja pane sekaan kiehumaan
yksi palovartian kanoista, että kansalle tulee oikein voimakas
lihasoppa. Kuningas maksaa, kun milloin jaksaa. Ja kaikki pitää olla
tehtynä yhdessä tunnissa.
_Sam_ (juoksee). Tulen heti.
_Kokki_. Kuules, odotahan. Mitä saat palkkaa Sam?
_Sam_. Kolmesti ruokaa ja kuudesti ruoskaa päivässä, senhän kyllä
tiedätte, mestarikokki.
_Kokki_. Sam, poikaseni, sinulla on liian vähä tekemistä, sinun pitää
saada parempi palkka.
(Tukistaa häntä.)
_Sam_. Kiitoksia paljon. Mutta mihin nyt koko näitä tämmöisiä pitoja
tarvitaan, herra mestarikokki?
_Kokki_. Mihinkö tarvitaan? Etkö sitte tiedä, nahjus, että tänään on
suuri päivä, oikein kunnianpäivä armolliselle kuninkaallemme ja koko
hänen valtakunnalleen.
_Sam_. En, en todellakaan tiedä, kertokaa, mestarikokki.
_Kokki_. No, kyllä minä hämmentelen sinun kivettyneen ymmärryksesi.
Etkö osaa käsittää, että kuningas ilman perillistä on kuin hyvä
päivällinen ilman jälkiruokaa?
_Sam_. Kyllä minä tiedän monta, jotka mieluimmin alkavat jälkiruoasta.
_Kokki_. Koko valtakunta tietää, että armollinen kuninkaamme ja
kuningattaremme eivät ole tähän asti saaneet rintaperillisiä, kunnes
haltia Valotar eilen toi kuningattarelle kaikkein suloisimman pikku
prinsessan...
_Sam_. Se on jälkiruoka.
_Kokki_. Ihan oikein, poikaseni. Tänään hänet ristitään; sentähden koko
valtakunta on liikkeessä, sentähden täällä on pidot ja sentähden pitää
kansan saada nauriita ja kaalia. Kuusi haltianeitosta on kutsuttu
kummeiksi ja he tuovat komeita kumminlahjoja. Oikeastaan pitäisi heitä
olla seitsemän, koska heitä on yhtä monta kuin väriä taivaankaaressa,
mutta kuninkaalla on ainoastaan kuusi kultatalrikkia, paitsi itselleen
ja kuningattarelle. Valtioneuvoksetar Kunigunda arveli, ett'eivät
haltianeidot mitenkään voi syödä muulta kuin kultatalrikeilta, ja
sentähden jätettiin kutsumatta Tuonetar-neiti, joka on seitsemäs.
_Sam_. Siitäpä se neito suuttuu. Sanotaan, ett'ei Tuonetar ole
paraimpia, milloin suuttuu.
_Kokki_. Niin, kukapa sille mitään voi, että mustalais-Kerttu varasti
seitsemännen talrikin? Mutta tässäkö sinä yhä seisot ja lörpöttelet
kaiken aikasi (tukistaa häntä), kun kuningasta ja koko hovia joka hetki
odotellaan kirkosta? Etkö jo joudu tiehesi ja pian?
_Sam_ (juoksee pois). Tulen pian.
_Kokki_ (yksin). Käsittämätöntä, miten huono muisti pojilla on. Tässä
minä hänelle annan yksinkertaisimman asian toimitettavaksi, eikä hän
häpeä viivytellä minua tyhmällä lörpötyksellään. Hyvät ystävät, jos
kukaan teistä aikoo mestarikokiksi, niin hankkikoon kaikin mokomin
itselleen ymmärtäväisen juoksupojan.
Ylimäinen juomanlaskija tulee, taluttaen Samia korvasta.
_Juomanlaskija_. Ahah, nahjus, sainkos sinut viimeinkin käsiini.
Sinulla vain ei ole niin mitään tekemistä, vetelehdät aamusta iltaan.
Heti joudu kellariin ja laske viisikymmentä ruukkua kuninkaallisen
majesteetin satavuotista Kypron viiniä! Täytä sitte kaksi sataa tuoppia
vanhalla oluella ja varo, ett'et laske maahan yhtään pisaraa. Kiillota
sitte kultatalrikit ja hopeapikarit, niin ett'ei niihin jää yhtään
pölyn hivettä, ja sitte juokse noutamaan hoviapteekista viisitoista
pulloa likööriä. Kaikki se pitää olla tehtynä puolessa tunnissa.
Ymmärrätkö, että pikku prinsessa ristitään tänään?
_Sam_. Huhuttu! Kaksi sataa tuoppia Kypron viiniä lasketaan vanhaan
olueen, kiillottaa kultatalrikkia, niin että viisitoista pulloa
likööriä lasketaan maahan puolessa tunnissa... Tulen pian.
(Juoksee pois.)
_Juomanlaskija_. Te, mestarikokki hemmoittelette kaikki hovin
palvelijat: niillä on liian hyvät päivät. Hyvät ystävät, jos kukaan
teistä aikoo ylimmäksi juomanlaskijaksi, neuvon minä häntä pitämään
silmällä väkeänsä ja antamaan heille yhden asian kerrassaan tehtäväksi.
Muuten kuohuu kaikki yli kuin nuori olut.
(Menee pois.)
Hovimarski von Cirkel tulee, taluttaen Samia tukasta.
_Hovimarski_. Vai niin, vai uskalletaan juosta karkuun, kun esivalta
käskee? Olet laiskuri, vetelys, nahjus; vaan kun tässä on sinulla
kunnia palvella hänen majesteettiansa, kaikkein armollisinta
kuningastamme, niin sinun pitää osoittaa asianmukaista uutteruutta. Nyt
menet heti lakasemaan linnanpihaa, toimittamaan mattoja, siistimään
rappuja, puhdistamaan lakeijain pukinnahkasaappaat ja kiillottamaan
kamarineitsytten kenkäin soljet. Sitte peset tyhmän pikku naamasi, että
julkenet astua kaikkein armollisimman pikku prinsessan, hänen
kuninkaallisen korkeutensa eteen, joka armossa kohta kannattaa tänne
itsensä kummiensa ja koko muun hovin kanssa. Kaikki se pitää olla
tehtynä viidessätoista minuutissa, ymmärrätkö?
_Sam_. Rappuja, mattoja, rikkoja, lakejoita, kammarineitsyitä
pukinnahkasaappaissa... Tulen pian! (Laulaa:)
Mitä mä kuulla jo sainkaan?
Samilla työtä ei lainkaan:
Uninen, laiska ja nahjus hän ain';
Onpa sen palkkakin suuri,
Lisäksi saa heti juuri
Selkähän, mutta ei suuhun vain.
_Hovimarski_. Mitä sopimatonta laulua sinä rohkenet liritellä korkean
esivallan läsnä ollessa?
_Sam_ (laulaa:)
Härjät ja lohet ja ravut,
Nauriit, lätyt ja pavut;
Kypron viini, likööri ja tee!
Prinsessa saatu on oiva!
Sam, pidä kaikista hoiva!
Voi, tuota Samia, ei mitään tee!
(Juoksee pois.)
_Hovimarski_. Siinä nyt nähdään, mitä seuraa, kun ollaan alentuvaiset
huonompaa kansaa kohtaan. Armollinen kuninkaamme on, kunniani kautta,
liian kansallinen. Alhaiso alkaa jo ottaa sellaisen tavan, sellaisen
käytöksen, kuin se olisi meidän vertaisemme, ja se tulee siitä, että
kansalla on liian vähä tehtävää. Mutta kas, tuollahan suuri saatto jo
saapuu kirkosta. Vahti aseihin!
(Kaartin musiikki soittaa kuninkaallista marssia, ja koko hovi
tulee sisälle juhlakulussa. Ensinnä airuita ja sotilaita. Sitte
kuningas, ylimäinen juomanlaskija ja valtakunnan hienot herrat.
Sitte Ruusunen prinsessa, kuninkaallisen lapsenhoitojattaren
käsivarsilla. Prinsessalla on niin pitkä laahus, että neljä
hovinaista sitä kantaa. Sitte seuraa valtioneuvoksetar
Kunigunda, jonka laahusta kaksi hovinaista kantaa. Häntä seuraa
hovijunkkareja, munsyörejä, muotimamseleja, matameja ja
alhaista kansaa, jota tarvitaan hurraamaan.)
_Hovimarski_. Eläköön kuningas! Hei hurraa!
_Kansa_. Hei, hurraa!
_Hovimarski_.
Majesteetti, joko voi,
Nyt kun armas, armollinen
Prinsessa, maan perillinen
Itsensä jo kastaa soi,
Kansa tulla tuntemaan,
Minkä hän on nimellinen?
Alammaisna kysyn vaan.
_Kuningas_. Ruusunen, rakas hovimarski, Ruusunen. Mutta heittäkää nyt
kaikki tarpeeton kursailu pois. Tyttö on soreamuotoinen eikä tarvitse
kaunistelemista. Vai kuinka, valtioneuvoksetar? Minkä hullunkurisen
laahuksen te lapseen riipustaneet olette? Onhan hän aivan sellainen
kuin pitkäpyrstöinen paperileija.
_Valtioneuvoksetar Kunigunda_ (itsekseen).
Oi, kuin kovin höhnömäistä
Joskus kuulla saa myös näistä
Onnen kruunaamista päistä!
(Kuuluvasti.)
Paperleija? Hauska kasku,
Suurenmoinen leikinlasku!
Ha ha haa, niin sukkelaa!
Moista harvoin kuulla saa.
Hänen armons kuuluisaksi
Tulee muodin haltijaksi,
Suojelijaksi somuuden;
Siis hän siksi kunniaksi
Olkoon muodinmukainen.
_Kuningas_. No, sepä vain on aikaista ja ihanaa kasvatusta!
_Kuninkaallinen lapsenhoitajatar_. Armollinen, rouva, vauva tahtoo
ruokaa.
_Kunigunda_.
Noin sä puhut tuhmuudessa;
Milloin vauva on prinsessa?
Mieltä olla tarvitseepi.
(Ylhäisesti.)
Armo syödä suvaitseepi.
(Prinsessa huutaa.)
_Hoitajatar_.
Sille en voi mitäkään.
Kuulettehan myös te tään:
Armo huutaa suvaitseepi.
_Kunigunda_.
Armon tietää tarvitseepi:
Hovin kuullen huutamaan
Ruveta ei sovikkaan.
_Hoitajatar_.
Hiljaa, kiltti, vaiti vaan!
_Hovimarski_.
Tiedoksi siis tulkohon,
Että prinsessamme on
Ottanut nyt nimen oman.
Ruusunen, sen nimen soman.
Hei...
_Kansa_. Hei...
_Kuningas_. Olkaa hiljaa, hovimarski. Tuoltahan näkyvät tytön
äitikummit tulevan hopeavaunuissa, joita joutsenet vetävät. Onko kaikki
kunnossa heitä vastaanottaa?
_Hovimarski_.
Kaikki, majesteetti, on!
Sam vain kiiruhtakohon.
_Kuningas_. Juomanlaskija, oletko tuottanut pöytään parasta Kypron
viiniäni?
_Juomanlaskija_.
Sit' ei pitäis puuttua;
Sam on siinä toimessa.
_Kuningas_. Mestarikokki, oletko laittanut ruoat ja kultatalrikit?
_Kokki_.
Se jäi Samin haltuhun,
Käy, kuin voi käy palttuhun.
_Sam_ (kurkistaa akkunasta sisälle).
Mun vain tehdä tarvitseis;
Vaan jos Sam nyt sanoo: seis!
_Hoitajatar_.
Hys, hys, pienoni;
Nähdä saat nyt kummisi.
Kummi hieno, kuudella,
Joutsenella ajava,
Kultaa, silkin hienon
Lahjaks suo hän pienon.
(Hovi antaa tilaa, ja yksitellen tulevat sisälle haltijattaret,
kaikilla kruunu ja taikasauva, jolla he kukin vuorostaan
koskettelevat Ruususta.)
_Sulotar neiti_ (vehreässä hameessa).
Heijan, teijan tuulaii tuon!
_Hyvyyttä_ mä sulle suon.
Hyvyys, hellyys, kuulijaisuus,
Ne sun parhain ominaisuus.
Täällä murhetta ei mustaa,
Jolle et sois huojennusta,
Kyynelt', jot' et tahtois pestä,
Vaivaa, jot' et mielis estää.
Korkein harrastus on sulla
Toisten onneks, hoivaks tulla.
Oman riemus unhotat,
Jos vain muut on riemuisat.
_Koitar neiti_ (valkoisessa hameessa).
Tuuli illan laila la!
_Ymmärrystä_ annan ma.
Selväksi teen ajatukses;
Viisaus on kaunistukses.
Opit kaiken kauniin, jalon,
Opit seikat luonnon talon;
Ihmistiedot, hyveet, kunto,
Niist' on sulla selvä tunto.
Oppis ottaa ihmeeks ratki
Mailman suuret viisahatki.
Itse arvaat itsesi
Aivan tiedottomaksi.
_Päivätär neiti_ (punaisessa hameessa).
Tiskon, toskon tiukaus!
Lahjani on _kauneus_.
Kauneus on katoovata;
En voi antaa parempata.
Mutta sulo lemmittävä
Sydammet on miellyttävä,
Varsinkin jos lapsi sorja,
Kuten laakson kukka korja,
Its' ei tiedä tuoksustansa,
Ihmeisestä mahdistansa.
Moinen mahti viaton
Lahja multa sulle on.
_Kuutar neiti_ (keltaisessa hameessa).
Kilin, kalin kalistan!
Kultaa minä lahjoitan.
Arvokkaampaa lahjaa vastaan
_Rikkaus_ on ainoastaan
Halpa; mutta ääntä tunnon
Seurata jos mielit kunnon,
Kuullessasi kurjan hätää,
Silloin saatat lahjaa tätä
Antaa kullekin, ku anoo.
Sammuta näin nälkä, jano,
Hätää helli, lievitä:
Kultasi on kestävä.
_Tähdetär neiti_ (sinipunervassa hameessa).
Tippaan, tappaan tilleri!
_Elosi_ teen _pitkäksi_.
Tämäkään ei lahja parhain;
Yks on kuolo myöhään, varhain.
Onnettaren elon mittaa.
Elää et voi murenitta;
Mutta rukoilemme tätä:
Sulle pitkää eiämätä,
Jotta saisit kauan monta
Ilahduttaa ilotonta
Ynnä siunaamana työs
Lepoon vihdoin päästä myös.
_Valotar neiti_ (sinisessä hameessa);
Hoi on, hoi on huoletta!
_Lemmen_, lemmen annan ma,
Lemmen elos juhlitsemaan,
Lemmen lempes palkitsemaan,
Lemmen valtakuntaan taivaan,
Lemmen halvimpaankin aivan,
Lemmen synnyinmaahan syvän,
Lemmen kunniahan, hyvään,
Isään, äitiin, ystävyksiin,
Puolisoon ja sisäryksiin,
Lemmen puhtaan, lämpöisen.
Parhain lahja viimeinen.
_Kuningas_. Jalot, korkeasti kunnioitetut haltijattaret, teidän
lahjanne ovat tosiaankin parahimmat maan päällä. Kukaan kuningas ei voi
lapselleen kalliimpia kumminlahjoja antaa. Kuinka voinkaan tarpeeksi
kiittää teidän anteliaisuuttanne!
_Kunigunda_.
Yksi jäi, jos virkkaa saisin:
Tulee olla muodikkaisin.
_Hovimarski_.
Oppia myös niiaamaan,
Kuulon sekin asiaan.
_Juomanlaskija_.
Vieraitakin kunnioittaa,
Tulis myöskin tuota koittaa.
_Kokki_.
Kalopsia arvostaa
Eikä rumast' ahmustaa.
_Kuningas_. Kaikki on nyt täydellisesti ja oivallisesti. Nyt ei puutu
muuta kuin kunnioitettuja kummeja hurraamalla tervehtiä ja sitte käydä
päivällispöytään.
_Hovimarski_. Hei...
_Kansa_. Hei...
_Kuningas_. Hiljaa! Kuka tuolta tulee jylhän ukkospilven läpi kuuden
mustan joutsenen vetämissä vaunuissa?
_Valotar_. Se on meidän seitsemäs sisarpuolemme, Tuonen tytär,
Tuonetar. Minä vapisen pelosta rakastetun ristityttäremme tähden.
_Kokki_. Niin, siinä on meille makso seitsemännestä kultalautasesta.
_Kuningas_. Hiljaa! Hän on jo täällä.
Tuonetar-neiti astuu sisälle mustassa hameessa ja
koskettaa prinsessaa taikasauvallaan.
_Tuonetar_ (kuninkaalle).
Kaikki oivaa, sanotte?
Jätitte _mun_ kutsumatta!
Siis jäi lahjan' antamatta.
Tiedättekö, mik' on se?
Olisin sen lahjoittanut,
Mink' on kukin unhottanut:
Tytön otsaan kirjoittanut
Lauseen: _elo loputon!_
Ajan hukka muu kaikk' on,
Pila, tyhjyys, turhuus, juoni,
Jonka murtaa myrsky. Tuoni.
Ainoastaan tytär Tuonen
_Hallitseepi_ elon suonen,
Oienneiden ytimen.
Hylkäsitte lahjan sen.
_Sallimusta_ kuulkaatten:
Kaiken, min nuo toiset tuopi,
Sallimus niin käydä suopi:
Nero, hyvyys kauneus,
Ikä, kulta, rakkaus --
Ruusunen saa kaiken sen
Viiteentoista' vuotehen.
Mutta silloin haavoittuu
Värttinällä impysenne --
Haihtuvat näin toivehenne --
Ja hän nukkuu...
_Kuningas_.
Kuollen? Niin
Julmat sanat! Kauhistusta!
Miksi raivoot, henki musta?
_Tuonetar_.
Siten käskee sallimus.
(Katoaa.)
_Valotar_.
Ah, mun valtaa aavistus!
Sallimus ei mikskään muutu;
Vaan ei kaikki toivo puutu:
_Ikäähän_ myös luvattiin...
Tiedän kaksoset... no, niin:
Eikö uni, kuolon lailla,
Kuljettele unheen mailla
Helpost', ajan lyhyen,
Mutta melkein samaten?
Ei hän nuku kuolemahan,
Vaan kun haavan saa hän,
niin uinuvi hän unelmahan
Täyteen sadan vuoden ajan;
Silloin vasta kuolo saa.
Hovi samoin uinahtaa.
Vaan jos kohtalolta saa
Silloin juur' hän pelastajan
Heräävä hän riemuin on...
_Kuningas_.
Synkkä on yö kohtalon!
(Ensimäisen seikkailun loppu.)
Toinen seikkailu: Ruusu.
Sama sali kuninkaan linnassa, vaan keskellä peräseinää on nyt punainen
esirippu. Viisitoista vuotta on kulunut ensimäisestä seikkailusta, ja
kaikki henkilöt ovat siis viisitoista vuotta vanhemmat, paitsi Sam,
joka muuttumatonna on sama pikku hulivili. Ruusuprinsessa on tullut
pitkäksi tytöksi. Nähtävinä ovat hänen äitinsä, kuningatar, ja muutamia
muita uusia henkilöitä, niiden joukossa hovineidit Narsissi ja Leukoija
sekä pikku Sanna.
Narsissi ja Leukoija yhtyvät salissa.
_Leukoija_.
Narsissi, ah, sinäkö?
Oi, kuin hauskaa sattui tuolla!
Olen oikein nauruun kuolla.
Prinsessamme... tiedätkö?
_Narsissi_.
Mitä sitte?
_Leukoija_.
Niin, hän tuolla Lapsosia pieniä
Vaattehitta, kengittä
Näki käyvän puiston puolla.
Juoksi sinne joutuisaan,
Antoi päähineensä päästä,
Kaulahuivin kaulastaan,
Tahtoin nuhasta nuo säästää;
Sitte, yhden kerrallaan,
Harson, hanskat, viitan vielä
Antoi pois ja jalastaan
Kengät samaa tietä vaan.
Arvaathan sen, millä miellä
Kunigunda katsoi moista,
Kun hän näki neidin noista
Vaattehista paljasna,
Kengittäkin -- hirmuista. --
Sinne tänne juoksevana
Niinkuin kynittynä kana.
Sievään Kunigundakin
Lensi häntä läksyttämään;
Mutta pahoin kävi tämän:
Kaatui loiskisi -- lampihin.
_Narsissi_.
Prinsessako?
_Leukoija_.
Eukko vaan.
Ah, kuin tuota nauroinkaan!
Ruusu, hänpä riensi heti,
Ylös auttoi eukon ja
Hälle antoi sukkansa.
Vaan nyt itkuvirttä veti
Kunigunda, kun nyt julki
Paljain jaloin neiti kulki.
_Narsissi_.
Hyv' on neiti sydämmestä.
_Leukoija_.
Kantapäähän kiirehestä.
Kuinka viisas taas hän on,
Sit' ei pysty arvaamahan.
Eilen yksin kulkemahan
Sai hän tänne puistohon,
Mitä varten arvaappa!
Satamäärä lintuja
Viserteli riemuisesti;
Siinä seuraa lukuisesti;
Ja hän puhui vaivatta
Niiden kaikkein tavalla
Tirlilirli, kukkurluu;
Niin ei osaa kenkään muu.
_Narsissi_.
Sulossa hän verratonna.
_Leukoija_.
Niin, kun hän on lempeä.
_Narsissi_.
Rikas...
_Leukoija_.
Ylpeydettä.
_Narsissi_
Lemmitty...
_Leukoija_.
Ah, syämestä!
Kuulematta hänt' on konna.
_Narsissi_.
Hengetärten lahjoiks kansa
Sanoo noita.
_Leukoija_.
Syystä kanssa.
Pahat kielet... Voitko... tuota
Vaijeta?
_Narsissi_.
Kuin seinäki,
Kala, muuri, murmeli;
Etkö vainen minuun luota?
_Leukoija_ (kuiskaamalla).
Kansa kertoo jonkunmoista
Seikkaa, jot' ei tajua,
Että hän on viidentoista
Ikäisenä nukkuva
Sangen kauan.
_Narsissi_.
Tajuun mä.
_Leukoija_.
Sen saa aikaan värttinä.
Sikshän yli kaiken maan
Koota värttinät ja heittää
Antoi tuleen palamaan
Kuningas ne, ett'ei vaan
Pistäis sormeen Ruusu-neittä.
_Narsissi_.
Mutta juuri tänään hän
Viisitoista täyttää...
_Leukoija_.
Totta! Siitä nähdään tietäjän
Valhe varsin selvähän:
Kas, ei ole, mistä ottaa
Koko maasta värttinän.
Ruusunen hän valvoo, hän.
Mutta tässä aikaa tuhlaan;
Neittä tulee laittaa juhlaan.
_Narsissi_.
Niin, jos Kunigunda saisi
Kuulla, kuinka kielet hakkaa
Meillä, niin hän raivoaisi.
_Leukoija_.
Olet oikeessa. Ja akka
Taas on kuiva, arvaan sen.
Rientäkäämme, siskonen!
(Menevät.)
Ylimäinen juomanlaskija ja mestarikokki tulevat
päinvastaiselta taholta.
_Juomanlaskija_. Sam! Missä on Sam? Aina sitä nahjusta saa odottaa.
_Kokki_. Sam! Nahjus! Missä sinä vetelehdät?
_Sam_ (sisään juosten). Tulen pian.
_Juomanlaskija_. Sinä kelvoton! Sinä laiskuri! Heti laittamaan kaikkea
järjestykseen prinsessan syntymäpäiväksi suureen juhlaan! Muista
nektari! Äläkä unhota ambrosiaa! Jätähän vain kiillottamatta ja
puhdistamatta hopeapikarit, tinatuopit, oluttuopit ja kiinalaiset kupit
ja muut semmoiset.
_Sam_. Ja muut semmoiset ja muut semmoiset.
_Kokki_ Oletko sinä, poika, jo valmis? Joko paistoit härjät, keitit
valaskalan, survoit porkkanat, paistoit lätyt ja koristit
sokurileivoksen prinsessan nimellä? Sam sinä olet pahin vetelys, kuin
koskaan olen nähnyt.
_Sam_. Ja muut semmoiset. Voi, herra mestarikokki, voi, herra
juomanlaskija; tuota minä nyt olen saanut kuulla jo viisitoista vuotta,
eikä kukaan toimita niin paljoa kuin minä. Jospa edes lakattaisiin
sanomasta minua pojaksi! Olenhan minä jo vanha mies, herra
mestarikokki, neljänkolmatta vuoden vanha (itkeä nyyhkyttäen), ja
minulla pitäisi jo ammoin olla parta, mutta kas, se ei ota kasvaakseen!
_Juomanlaskija_. Yhdeksän vuotta, hillonokka, yhdeksän vuotta. Et sinä
koskaan sen vanhemmaksi pääse, ja tiedänpä minä kyllä syynkin.
Sentähden, että niin huonosti pidit huolta haltija-neitojen ravinnosta
sinä päivänä, kun prinsessa ristittiin.
_Kokki_. Mitä partaan koskee, niin onkin hyvä luonnon järjestys, ett'ei
kokkipojilla ole partaa, sillä he sen pistäisivät joka kastekkeesen,
kun tarpeetta häärivät paistinpannujen ympärillä.
_Sam_ (nyyhkyttäen). Minunko oli syy, että kaikki kävi nurin päin
niillä suurilla päivällisillä viisitoista vuotta sitte? Miksi se
Päivätär-neiti minulle tuomitsi niin kovan rangaistuksen, että minun
pitää ainiaan oleman pienenä kokkipoika-parkana eikä saamaan koskaan
partaa eikä koskaan parempaa palkkaa? Minä en tätä kestä enää, minä
menen Tuonetar-neiden luo ja tarjoudun paimentamaan hänen pöllöjänsä.
_Juomanlaskija_ (nipistää häntä korvasta). Etkö joudu alas kellariin?
_Kokki_ (nipistää häntä toisesta korvasta). Etkö riennä ylös
kanakoppeliin?
_Sam_ (ruikuttaen). Tulen pian.
(Menee.)
_Juomanlaskija_. Tottapa silloin viisitoista vuotta sitte olikin
hirveät pidot. Oikein kauheata! Vierasten piti käymän pöytään eikä
ollut edes kaivovettäkään tarjota.
_Kokki_. Niin, selkääni karmii, kun sitä muistelen. Ei senkään vertaa
ruokaa, että rotta olisi siitä suuhunsa saanut. Onneksi me kaikki
syytimme Samia. Kun antaa niin selviä käskyjä...
_Juomanlaskija_. Ja niin vähä tekemistä kuin hänellä... Mutta lähtään,
virkaveljeni, ottamaan vähän vahviketta sill'aikaa, kun Sam laittaa
kaikki valmiiksi päivällisille. (Menevät.)
Tuonetar-neiti tulee sisälle, värttinä kädessä.
_Tuonetar_.
Kuolevat ja sokeat te
Viisauteenne luotatte,
Sallimusta vastustatte,
Jotakin jos uhkaa se!
Kuningas tuo houreissansa
Sitä luulee ohjaavansa,
Tyynnä on, kun poltti kaikin
Värttinät, mit' käsiins' saikin
Kas, ei tiedäkkään hän hurja,
Että toivon sijahan
Murhe saa ja olo kurja!
_Yhden_ jätti ainoan
Poltosta: sen halvaks keksi;
Vaan se saattaa varmahan
Hänen keinons hulluudeksi.
Sallimusta odotan.
Huone tää on kaikkialta
Suljettuna muilta: valta
Hengettärillä tääll' on.
Ruusu-neiti onneton,
Kohta kauneutesi
Kuihtuu, haihtuu ijäksi!
(Astuu sisälle punaisen esiripun taakse.)
Valotar-neiti tulee sisälle.
_Valotar_.
Tuonen tyttö kolkko, musta,
Tytär yön, täys uhkausta,
Uhkaa, huuda sallimusta!
Minä olen puoltamassa
Ruusu-neidon elämää.
Unikukan nuppu tää,
Joka kasvoi Untolassa,
Pysyy häntä suojaamassa.
Kun se häll' on kädessään.
Niin ei kuolo pystykkään,
Vaan hän ruusu-uduin liitää,
Elon korven halki kiitää
Toisten aikoin rannallen,
Unen maassa uinaillen.
(Menee.)