Suomen vuodentulosta syksyllä 1868.
Vuos' sitte mylly seisoi vaan,
Ei äiti nähnyt itkultaan,
Ja isän käsi puutui,
Kalvaana veikko vuoteellaan.
Meit' ynnä koko Suomea
Rankasi Herra Jumala,
Kun Hänet unhotimme,
Vaikk' kyllin Hän soi kaikkea.
Me pienet laajaan maailmaan
Kodista pantiin kulkemaan;
Miss' saimme lepovuoteen,
Sen tiesi yksin Herra vaan.
Me näimme pöydät tyhjinä,
Sai kovuutta, sai sääliä;
Kuljimme lumisina
Kuin pilvet pohjan perillä.
Niin hajaannuimme poloiset
Kuin syksyn tuuliin lehtyset:
On tuntematon koivu,
Miss' ennen ovat ollehet.
Niin pitkä talvi kului, vaan
Kaatuipa mon' -- ei noussutkaan;
Mut taivaan tähdet loisti
Toivoimme yksin Jumalaan.
Ja Herra päivän paistaa soi;
Se säteet jäiseen Pohjaan loi,
Ja poistui vihan vitsa,
Mi viime vuonna hädän toi.
Ja siunaus loisti taivainen
Jokaiseen tähkään, kortehen,
Ol' ihmeen kaunis kesä
Ja syksy sangen viljainen.
Nyt pääsi mylly jauhamaan,
Nyt äiti kehrää lankojaan,
Nyt isä pui, ja meillä
Lapsill' on koti ennallaan.
Jos tään me unhotammekin
Suin mykin, kylmin sydämmin,
Niin kivet, jotka jauhaa,
Puhuisi tästä kuitenkin;
Kiitosta pelto julistais,
Ja akanatkin äänen sais,
Ja leipäkulta laulais,
Itsensä riihi kaunistais.
Riemuitsee toki rintamme,
Kuin vesa taipuu sielumme;
Nyt täytyy meidän laulaa
Kiitosta taivaan Herralle.
Ylistys harras Sulle, oi
Jumala, sielustamme soi:
Maastamme murheen poistit,
Teillemme armos valon loi.
Sua rukoilemme: neuvo vaan
Meit' pyhää tahtoos tuntemaan.
Opeta meitä lahjas
Sun tahtos mukaan nauttimaan.
Suo, ajall' ilon, murheiden
Sinulle tuomme kiitoksen;
Pelossas lepo, rauha
Ajainen suo ja ijäinen!