Nyt lumi sulaa mailla,
Maa kohta vihertää;
Puut lehteä vain vailla,
Järvellä vielä jää.
Nyt paistaa päivä herttaisin
Paljaihin puihin, pensaihin;
On kevään lapsuusrauha
Ja aamu elonkin.
Sä kenen sävel lienet,
Mi taivaalta noin soit?
Kas, leivon siivet, pienet
Kuin pilkut, nähdä voit.
Hän ruvennut on rukoukseen
Puolesta järven jäätyneen
Ja lehden puhkeevaisen,
Sydämmen kuihtuneen.
Nyt saapuu sirkku lehdon
Ja rastas metsästä:
Puu, pensas, missä kehdon
Me saamme levätä
Ja paikkaa pesän kesäisen
Ja laulaaksemme oksasen?
Ken majaan lehdettömään
Asuntons uskoo, ken?
Ja puiston puista vastas
Taas tammi lahova:
Tee tänne pesäs, rastas.
On haarain tukeva!
-- Suur' olet, tammi, kylläkin
Ja vahvaks itses luuletkin,
Vaan olet kuivettunut,
Mehutta kuoreskin.
On pajupensas siellä
Ääressä puistikon:
Ei haarain lehdi vielä,
Vaan ota, mitä on!
-- Oi, paju parka alaston,
Sun mehus, juures raitis on;
Povehes pesän teemme,
Niin saamme vihannon.
Tää laulu sirkun, rastaan;
Jos sit' et ymmärrä,
Niin hiljaa sulle vastaan
Sanasen korvaas mä:
Talv' elon jos vei rauhasi,
Jos toivos, uskos paleli,
Niin kevään linnut eivät
Tee pesää poveesi.
Vaan jos sä tuskantiellä
Maailman talvinkin
Kevättä vuotat vielä
Sydämmin rauhaisin,
Niin, vaikka kurjaks näyttänet,
Sä rikastut ja lämpenet,
Ja pesän povees laatii
Kevähän lintuset.