Samana iltapäivänä, kun Saara oli ulkona, tapahtui ullakolla jotakin
ihmeellistä.
Ikkuna avautui salaperäisellä tavalla. Tumma naama katseli huoneeseen;
pian sen jälkeen näkyi toinen naama, ja molemmat tarkastelivat
varovaisesti ja uteliaasti pientä komeroa. Katolla, ikkunan
ulkopuolella, oli kaksi miestä, ja he yrittivät hiipiä sisään
ikkunasta. Toinen oli Ram Dass, ja toinen, nuori mies, oli intialaisen
herran sihteeri.
Ram Dass laskeutui ikkuna-aukosta niin helposti ja notkeasti, ettei
syntynyt pienintäkään kolinaa.
Vaaleaverinen nuori sihteeri hyppäsi ikkunasta sisään yhtä hiljaa kuin
Ram Dass ja huomasi samalla rotanreikään vilahtavan hännän.
-- Oliko se rotta? hän kysyi kuiskaten Ram Dassilta.
-- Rotta se oli, sahib, vastasi Ram Dass hiljaa. -- Seinissä on monta
rotankoloa.
-- Hyi! huudahti nuori mies. -- Merkillistä, etteivät ne pelota lasta.
Ram Dass viittasi kädellään ja hymyili kunnioittavasti. Hän tunsi
olevansa Saaran tuttava, vaikka hän vain kerran oli puhunut tytön
kanssa.
-- Hän on kaikkien ystävä, sahib, selitti Ram Dass. -- Hän ei ole
samanlainen kuin muut lapset. Minä hiivin monena yönä katolle
katsomaan, miten hänen laitansa on. Tutkin häntä ikkunastani, kun
hän ei tiedä minun olevan lähellä. Hän seisoo tuolla pöydällä ja
katselee taivasta, ikään kuin se puhuisi hänelle. Varpuset tulevat
hänen luokseen, kun hän kutsuu niitä. Rottaa hän on syöttänyt ja on
yksinäisyydessään kesyttänyt sen. Talon orjaparka tulee lohduttamaan
häntä. Eräs pieni tyttö käy salaa hänen luonaan; toinen, vanhempi tyttö
jumaloi häntä. Tämän minä olen huomannut katolta. Koulun johtajatar,
joka on ilkeä nainen, kohtelee häntä niin kuin paariaa, mutta hän
käyttäytyy kuin lapsi, jonka suonissa on kuninkaallista verta!
-- Sinä näytät tietävän melko paljon hänestä, sanoi sihteeri.
-- Minä tunnen hänen jokapäiväisen elämänsä, vastasi Ram Dass. --
Tiedän, koska hän menee ulos ja koska hän tulee takaisin; tiedän,
kuinka häntä palelee ja kuinka hän on nälissään. Minä näen hänen
keskellä yötä lukevan kirjojansa. Tiedän, milloin hänen ystävänsä
salaa hiipivät hänen luokseen, ja silloin hän on onnellisempi, niin
kuin lapset voivat olla keskellä köyhyyttään, sen vuoksi, että ystävät
tulevat, ja hän voi nauraa ja puhella kuiskutellen heidän kanssaan. Jos
hän olisi sairas, niin tietäisin sen ja tulisin palvelemaan häntä, jos
se kävisi päinsä.
-- Oletko varma, ettei täällä käy muita kuin hän itse ja ettei hän
yllätä meitä? Hän säikähtäisi jos näkisi meidät täällä, ja sahib
Carrisfordin tuuma menisi myttyyn.
Ram Dass meni hiljaa ovelle seisahtuen siihen.
-- Tänne ei tule muita kuin hän itse, sahib, hän selitti. -- Hän
meni kaupungille koreineen ja viipyy kyllä poissa monta tuntia. Jos
minä seison tässä, voin kuulla, kun joku tulee, ennen kuin hän ehtii
viimeiseen porras jaksoon.
Sihteeri otti povitaskustaan kynän ja muistikirjan ja katseli
ympärilleen.
Ensiksi hän meni kapean vuoteen ääreen. Hän painoi kädellään ja
huudahti hämmästyneenä.
-- Kova kuin kivi! Tämä täytyy muuttaa toisenlaiseksi jonakin päivänä,
kun tyttö on kaupungilla.
Hän nosti peitettä ja tarkasti ainoaa ohkaista pielusta.
-- Peite on likainen ja kulunut, vuodevaatteet repaleiset ja paikatut.
Onko tällainen vuode muka sopiva lapselle nukkumasijaksi -- ja vielä
talossa, joka on olevinaan hyvässä maineessa! Ja katsellen ruosteista
kamiinaa hän lisäsi: -- Tuota ei ole lämmitetty moneen päivään.
-- Ei niin pitkään aikaan kuin minä olen sen nähnyt. Neiti Minchin ei
ole sellainen ihminen, joka muistaa, että muitakin voi palella kuin
häntä itseään.
Sihteeri teki nopeasti muutamia muistiinpanoja. Hän repäisi lehden
kirjastaan ja pisti sen taskuunsa.
-- Tämä on oikeastaan hieman outo menettelytapa, hän sanoi katsahtaen
ylös. -- Kuka sen keksi?
Ram Dass kumarsi ujosti kuin anteeksi anoen.
-- Ensimmäinen ajatus oli tosin minun, mutta se oli vain ajatus. Minä
pidän tuosta lapsesta; me olemme molemmat yksin. Hänellä on merkillinen
tapa kertoa toivomuksistaan ystävilleen. Eräänä iltana, kun olin
alakuloisella mielellä, makasin lähellä avonaista ikkunaa ja kuuntelin.
Hän kuvaili, minkälainen tämä kurja huone olisi, jos se sisustettaisiin
vähän mukavammin. Hän oli näkevinään sen kertoessaan siitä, ja hän
lämpeni ja tuli iloiseksi. Seuraavana päivänä, kun sahib oli sairas ja
onneton, kerroin hänelle tästä huvittaakseni häntä. Se tuntui silloin
vain haaveelta, mutta se miellytti sahibia. Hänen oli helpompi olla
kuunnellessaan kertomustani lapsen ajatuksista. Hän tunsi mielenkiintoa
tyttöseen ja hän kyseli kaikenlaista hänen oloistansa. Lopuksi hän
päätti huvikseen toteuttaa lapsen unelmat.
-- Luuletko, että sen voi tehdä hänen nukkuessaan? Ajattele, jos hän
heräisi, sanoi sihteeri, ja mikä suunniteltu tuuma lienee ollutkin, oli
selvää, että se huvitti häntä yhtä paljon kuin sahib Carrisfordiakin.
-- Minä voin liikkua ikään kuin jalkani olisivat samettia, vastasi Ram
Dass. -- Lapset nukkuvat sikeästi -- myös silloin kun ovat onnettomia.
Monena yönä minä olisin voinut tulla tähän huoneeseen hänen edes
kääntymättä vuoteellaan. Kunhan toinen auttaa minua antamalla tavarat
ikkunasta, voin järjestää kaikki herättämättä häntä. Kun hän herää, hän
luulee varmaankin noitaukon käyneen täällä.
Hän hymyili aivan kuin hänen sydämensä olisi lämmennyt valkoisen takin
alla, ja sihteeri hymyili myös.
-- Se tulee olemaan aivan kuin "Tuhannen yhden yön" satu. Ainoastaan
itämaalainen olisi voinut keksiä sellaista. Se ei kuulu Lontoon
sumuihin.
Nuorta sihteeriä näkyi kaikki huvittavan. Hän kirjoitti lattiasta,
tulensijasta, rikkinäisestä jakkarasta, vanhasta pöydästä ja seinistä,
joita hän yhtä mittaa kosketteli, ja näytti aika tyytyväiseltä
huomatessaan, että niihin oli lyöty nauloja useaan paikkaan.
-- Niihin voi ripustaa esineitä, hän tuumi. Ram Dass hymyili
salaperäisesti.
-- Eilen, kun lapsi oli ulkona, tulin tänne, ja minulla oli mukanani
pieniä, teräviä nauloja, joita voi painaa seinään tarvitsematta takoa
vasaralla. Minä painoin niitä rappaukseen useita.
Intialaisen herran sihteeri seisoi hiljaa ja katseli ympärilleen
pistäen muistiinpanokirjan taskuunsa.
-- Luulen, että olen kirjoittanut kylliksi muistiin. Nyt voimme mennä.
Sahib Carrisfordilla on lämmin sydän. On todellakin sangen ikävää,
ettei hän ole löytänyt kadonnutta lasta.
-- Jos hän löytäisi lapsen, niin hän varmaankin voimistuisi, tuumi Ram
Dass. -- Hänen Jumalansa voi tuoda lapsen hänen luokseen.
Sitten he kiipesivät ulos ikkunasta yhtä hiljaa kuin olivat tulleetkin.