II

Mökistä mökkiin, tuvasta tupaan kiiti kehoitus raskaan työn

tekijöille saapua Vaaksan tanhualle kahdeksan tienoissa illalla.

Kehoitus koski miehiä, naisia, nuoria, vanhoja, keskenkasvuisia,

koski kaikkia, jotka hikiotsin työtä tekivät ja raatoivat.

Läksivät joukot liikkeelle, ken uteliaisuudesta, ken huvin vuoksi,

ken vakavamielisenä, vain ani harva käsitti yhtymisen tarkoituksen.

Jo seitsemän ja kahdeksan vaiheilla vilisi miestä ja naista Vaaksan

tanhualla. Vilkasluonteisimmat hoilasivat ja melusivat, mutta

vanhemmat ja vakavammat pitivät pakinaa keskenään, toiset loikoen

nurmella, toiset tanhuan aitaan nojaten ja torpan ikkunoihin

silmäillen, kun tiesivät oudon miehen elostelevan tuvassa.

Viileät ilmat olivat äskettäin pehmenneet kesäisiksi, ilta oli lämmin

ja ihana.

-- Mitähän tuolla lie sanottavaa? Julistaneeko työkansalle uutta

lakia taiko evankeliumia.

-- Molempia, veikkonen. Ja kova kuuluu olevan miehekseen.

-- Tuomitsee herrat pirun rekeen ja sanoo että ne kaksi, herrat ja

pirut, kuuluvat oikeastaan yhteen. Vakuuttaa että aiotaan vähän

ravistella ja tomuutella oloja ja herroja.

-- Maat jaetaan työkansalle, pappien säkkiin neulotaan pohja.

-- Kruunu ottaa koko komennon.

-- Ja sitte ei ole enää herroja eikä narreja tämän taivaan alla.

Mutta olipa joukossa epäilijöitäkin.

-- Kylläpä maailmaan ääntä mahtuu, siinä ei ole kantta, vaikka on

pohja.

-- Maailma pysyy maailmana, vaikka sitä miehissä pyykkään kuin märkää

mekkoa.

-- Se on kukko, jolla on aina oma nuottinsa, lirutelkoon lukkari mitä

uutta tahansa.

-- Mutta jos työkansa ottaa vallan, kuten... Väittelyn elostuttua

vilkkaimmilleen, avautui torpan tuvan ovi ja tanhualle astui nuori,

komea mies, tamineiltaan herra, käytökseltään käsityöläinen,

kasvojenpiirteiltään puoleksi kumpaakin.

-- Hyvää iltaa, veljet, siskot.

-- Hyvää iltaa, vastasi reippaasti joukko, johon toverillinen

tervehdys teki edullisen vaikutuksen.

-- Lienen teille outo ja tuntematon, joten lie laadulleen, että sanon

kuka olen. Nimeni on Salama, kotoisin olen köyhästä mökistä, raatajan

olen sukua, pahaisen palkkalaisen lapsi, vilu ja nälkä ovat olleet

opettajinani, maailman tuulet perintönäni. Riittäneekö tuo omasta

itsestäni?

-- Riittää, kuului joukosta herkkämielin.

-- Sydämmeni rakkaus on vetänyt minut teidän luoksenne, jotka olette

minun siskojani ja veljiäni, kuten se ennen veti heprealaisen

nuorukaisen kuninkaan hovista ahdistettujen kansalaistensa avuksi,

orjaveljiä ja orjasiskoja lohduttamaan, heidän kyyneleitään

pyyhkimään. Oletteko milloinkaan tarkemmin ajatelleet mitä merkitsee

orja. Mikä on orja? Kuka on orja?

Puhuja vaikeni ja silmäili hyväilevästi joukkoon, jonka hän tunsi

voittaneensa ensimmäisillä sanoillaan.

-- Minkälainen tunne herää rinnoissanne orja-sanaa kuullessa ja

mainitessa. Surullinen, mieltä vihlova. Vaikka sanan käsite on

epäselvä, ei se ole sydämmelle vieras, sen tuntee ja siitä on kuva

ajatuksissa. Mikä on sitte orja? Kuka on orja? Orja on se, jolla

ei ole mitään oikeuksia, vaan ainoastaan velvollisuuksia, orja on

se, joka on tahdoton välikappale muiden käsissä, se, jolla ei ole

mitään määräämisvaltaa itseensä ja toimintoihinsa nähden. Kun minä

kuljin tänne teidän luoksenne, poikkesin valtaväylältä kapealle

maantielle. Pylväässä seisoi: Holvilaan. Astuin kapeata tietä

tovin, astuin toisen. Molemmin puolin nyhjötti matalia mökkejä,

pihamailla juoksenteli likaisia, laihoja, ryysyisiä, pahasilmäisiä

lapsia. Ja jos näin vanhan eukon tai nuoren äidin, ei kummankaan

kasvoilla kukkinut heleä iho. Kyyryisiä, ryppykasvoisia, keltaisia,

surkastuneita, kuten Faraon uneksimat tähkäpäät, semmoisia he olivat

kaikki tyyni. Astuin edelleen. Tie kohosi männikkömäelle, syöpyi

siitä alas, ja samassa levisi eteeni silmänkantama viljeltyä maata,

silmänkantama peltoa. Ja niiden keskessä, lehtokujan päässä, seisoi

upea linna, Holvila. Aurinko hohti ja kimalteli sen kymmenissä

ikkunoissa, sen vaaleat seinät ja peltikatto loistivat ja välkkyivät.

Ja sen tanhualla oli näky toisenmoinen. Siellä silkkipukuisia naisia

ja hienoja muotiherroja, siellä iloa, naurua, siroja liikkeitä,

kohteliaisuuksia. Pallopeliä säesti lumoava hilpeys ja kaikki

kauneuden sopusointu. Luulin osuneeni jumalien läheisyyteen. Eikä

ihmekään, sillä Holvilan asukkaiden hipiä oli jyrkästi erilainen,

kuihtunutta, keltaista ja ryppyistä naamaa ei kenelläkään. Rotu näkyi

äkkiä muuttuneen ja jalostuneen, tanhuallaolijat olivat kuin jumalien

jälkeläisiä. Mistähän syystä? kysyin itseltäni. Eiväthän ilmasuhteet

voineet vaikuttaa niin lyhyellä välimatkalla, joku muu syy oli

olemassa. Niiden jumal'ihoisuus johtui ryysyisien ja keltakasvoisien

käsien töistä. Sadat kädet ja selät tekivät alituiseen työtä tuon

jumaluuden ylläpitämiseksi. Heleät ja loistavat hipiät olivat

helevyydekseen imeneet keltaisien ja kuihtuneiden mehut. Tien

varrella asujien osaksi jäi Holvilan kaikesta loistosta ja komeudesta

vain ennenaikainen hauta tai onnellisimmassa tapauksessa pitkä ketju

ruumiillista ja henkistä kitua: nälkää, raakuutta, pimeyttä.

-- Totta sanelet, toveri, kuului ääni joukosta.

Kaikki katsoivat sinne käsin, josta sanat lausuttiin, ja nähtiin

Sormensuon Joel, nähtiin punakkana, uhmakkaana, sieramet pingalle

pullistuneina. Puhuja silmäili häntä hellittelevästi ja siirti

sitte katseensa väkijoukkoon. Useat silmät kiiluivat jo väkevästi,

vihan tunne oli syttynyt tuolla ja täällä ja odotti vain suotuisaa

tuokiota, kehittyäkseen koston himoksi.

-- Pylvään nimikirjoitus, jatkoi puhuja jälleen, ei ole asiallinen,

Holvilan sijaan pitäisi siinä seisoa joku toinen sana. Veikot,

siskot, sanokaapa ilmoille se sana, sanokaapa minne johtaa

valtaväylältä poikkeava kapea maantie.

-- Orjalaan, kuului kymmenistä suista kumeasti.

-- Oikein sanottu. Mutta elkää toki luulotelko, että Holvila on

ainoa orjala, ainoa ruumiillisen ja henkisen kurjuuden tyyssija.

Orjaloita tapaamme joka askeleella, orjan ies painaa siskojemme ja

veljiemme niskoja kaikkialla, orjan kahleet, puute ja kitu, raakuus

ja tietämättömyys, kolisevat ja kalisevat oikealla ja vasemmalla.

Miksi? Siksi että te, orjajoukot, torkutte ja nukutte, siksi että te

ette valvo etujanne, ette herää hankkimaan itsellenne ihmisoikeuksia.

Mutta nyt teidän pitää herätä, tänä päivänä, tänä hetkenä pitää

teidän nousta taistelemaan ihmisoikeuksienne edestä. Elkää

luulotelko, että Orjaloiden isännät tulevat vapaehtoisesti tarjoomaan

teille ihmisoikeuksia, elkää luulotelko että jumal'ihoiset herkeävät

imemästä teidän mehuanne. Ryhtykää taistelemaan. Taiston torvi

raikuu kaikkialla, tuhannet liittyvät yhteen, maa vapisee Orjaloiden

isäntien jalkojen alla, tuhatvuotisen valtakunnan aamurusko

pilkoittaa jo, tarjoten orjuuden sijaan vapautta, nälän ja kurjuuden

sijaan hyvinvointia ja valoa. Orjajoukot eivät enää tyydy tulevaisen

elämän nautinnoihin, ne vaativat maallisestakin onnesta osan. Voi

Orjaloiden isäntiä tilinteon päivinä, voi jumal'ihoisia, kolmesti

voi. He seisovat tulivuorella, jonka lieskat ja liekit pian kohoovat

ilmoihin, lieskat ja liekit, jotka ovat muodostuneet orjajoukkojen

kurjuudesta ja kärsimyksistä.

Puhuja levähti silmänräpäyksen. Kuulijakunnan vihan tunne oli nyt

kehittynyt koston tunteeksi. Silmät paloivat synkästi, siellä ja

täällä pureskeltiin hammasta. Jos puhuja olisi lausunut: "mars

jäljissäin joka mies jouduttamaan hyvinvoipuuden valtakunnan tuloa",

olisi jokainen jalka kapsahtanut liikkeeseen.

-- Nuo pellot ovat työkansan ja orjajoukkojen perkkaamia, meidän

kättemme työtä ovat rakennukset, tiet, aidat, veräjät, kaikki

kaikkineen on meidän hikemme luomaa, mutta onko meillä etuja, jotka

vastaavat töittemme arvoa. Ei. Jumal'ihoisten ja vetelehtijäin on

valta ja edut, ne nautinnoissa uivat, me kurjuudessa näännymme.

Häpeä, moninkertainen häpeä, että siedämme tuntiakaan moisia

oloja. Hereille siis kaikki, hereille ja riveihin. Ja taistoon.

Yksimielisyys luo voiman, jota vastaan vuoretkin murenevat. Kun

tänä iltana tästä paikasta lähdette koteihinne, herätkää huomenna

vapaina ihmisinä. Elkää raatako Orjaloiden isäntien työtä aamua

aikaisin, iltaa hiljaan, elkää kantako heidän pöydilleen aittojenne

paraita antimia, elkää taipuko noudattamaan heidän lakejaan, ne

ovat rosvolakeja, joiden laatimisessa te ette ole ollut osallisina.

Herätkää vapauteen joka mies, joka nainen. Valta on teidän, yksin

teidän, kun vaan muistatte yhden säännön: yksi kaikkien edestä,

kaikki yhden edestä. Se vie varmasti voittoon, ja voitto merkitsee

vapautta, yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia.

Puhuja lopetti.

Mutta tanhualla kuului valtava hyväksymisen kohina. Moni nainen

pyyhki silmistään kyyneleitä, miehien ryhti oli kohonnut.

Sohinan tauottua, esitti puhuja vapaata keskustelua, kehoittaen

jokaista lausumaan mielipiteitään, toivomuksiaan, olevien olojen

tärkeimpiä epäkohtia j.n.e. Silloin taasen kuului Joelin hillitön

ääni:

-- Me emme kykene esittelemään, mutta esitelkää te, me kannatamme

teitä.

Puhuja suostui ehdotukseen. Kun pöytä ja tuoli oli asetettu hänen

eteensä ja kun hän oli istunut, kosketteli hän sujuvasti työpäivän

pituutta, maan omistussuhteita, viljelemättömiä maita, palvelijain

asemaa sekä kirkon ja valtion eroittamista. Hän ei enää puhunut

säkenöivästi, kuten äsken, mutta hän puhuu asiantuntijan varmuudella

ja niin pätevästi, ettei epäilyksen varjokaan langennut hänen

ponsiinsa, joiden sisältämät vaatimukset muka toteutetaan pikemmin

kuin huimapäisinkään luulee.

Aurinko ehti laskea, mutta keskustelua jatkui yhä. Vihdoin se

lopetettiin. Kun kuitenkin moni tärkeä kysymys oli vielä jäänyt aivan

koskemattomaksi, ehdotti puheenpitäjä toista yhtymistä huomissa,

jolloin oli sunnuntai.

-- Veljet ja siskot, virkkoi hän taasen säkenöivästi ja lumoovasti,

aika on jo ehtinyt myöhään, olemme jo ehkä vähän väsyksissäkin, mutta

tärkeitä, meidän etujamme koskevia kysymyksiä on jäänyt kokonaan

mainitsemattakin. Yksi semmoinen kysymys on yleinen ja yhtäläinen

äänioikeus. Työväenyhdistyksen perustaminen keskuuteenne ansaitsee

myöskin ottaa puheeksi, samoin työväen puolueen sanomalehtien

levittäminen ja kannattaminen, vähäpätöisempiä mainitsemattakaan.

Onko teillä halua saapua huomenna tänne?

-- On, kuului sankkaääninen vastaus.

-- Tulkaa pari tuntia varhemmin.

-- Tullaan.

Joukon alkaessa hajota nousi Sormensuon Joel seisomaan pöydälle ja

virkkoi pingalle pullistunein sieramin:

-- Kokoukseen huomenna joka mies ja joka nainen, jonka nokka on

työväen malliin. Joka mies, joka nainen. Kuuletteko?