hänen kätensä kauhaa käytellessä, ja muutamia tippoja kirkasta
kilpikonnasoppaa pirahtaa lumivalkoiselle damastiliinalle, jolla hiotut
lasit ja aitoporsliinit upeilevat ja jota kukatkin koristavat, sillä
Balasco on puhutellut mr Vanstonen puutarhurinkin antamaan lisänsä
juhlaksi.
Viini alkaa tulvata ja kielenkannat aukeavat, jolloin Estrabon, sen
mukaan mitä Rex itsekseen sanoo, "kaikin voimin hakkailee" vieressään
istuvaa leskeä. Mutta Varona näyttää tavattoman hiljaiselta ja kysyy
äkkiä, miksi miss Gertie ei seurannut mukana.
"Hän ei voinut tulla", nauraa Rex. "Silloin olisi hänen ollut pakko
esiintyä pienenä tyttönä taas. Hänellä ei ollut yhtään pitkää
pukua päälle pantavaksi. Näettekös, Gertie on tullut niin kauhean
häveliääksi näinä kolmena päivänä, jotka hän on kulkenut pitkissä
hameissa, että hänen jalanrintojaan täytyy pitää piilossa kuten muita
pyhäinjäännöksiä."
Tämän pistoksen ottaa mrs Ormiston, joka ei kammo silloin tällöin
näyttää omia kauniita jalanrintojaan, vastaan keveällä naurunkihinällä.
"Rakas Rex", huomauttaa Severance filosoofisesti, "siitä saakka
kun polkupyörä keksittiin ovat naisten jalanrinnat yleisenä
näyttelyesineenä. Mutta tahdon olla kirottu, jos siitä pidän", sanoo
hän juhlallisesti ja luoden huvittuneen, vaikka merkitsevän silmäyksen
morsiameensa, joka viime huvikautena oli osoittanut oireita tahtoakseen
ruveta ajamaan polkupyörällä.
"Ohoi, siinä sait, Indra!" huutaa Rex. "Hän oli jo tilannut itselleen
polkupyörän, kun isäukko sai vihiä siitä ja piti hänelle torat. Niin,
ja hankkinut itselleen polkupyöräpuvunkin. Hän antoi minun nähdä se
salaa ja saatanpa teille kertoa, että siinä meni maailmalta hukkaan
jotain tyylikästä; se kun oli niin valtavan pukeva."
"Oli miten oli", mutisee Indra hymyillen, "pian olen vapaa isän
ohjaksista, ja silloin... heti polkupyörä! Vai mitä, Billy?" Ja hän
katsoo kysyvästi pöytäkavaljeeriinsa.
Tätä hänen tunnustustansa kohtaa Balasco tyytymättömällä katseella.
"Pah! Älkää näyttäkö niin happamelta, _mi caballero_!" laskee nuori
nainen leikkiä heittäen veitikkamaisesti silmää espanjalaiselle;
"muuten ette koskaan saa rouvaa."
"Minua ilahduttaa, ettette siitä pidä, don Estrabon", virkkaa
Severance. "Tiedän, mitä ajattelette, ja olen juuri samaa mieltä."
Mutta jos hän olisi sitä aavistanut, olisi hän tarttunut vastapäätä
istuvan miehen valkoiseen kurkkuun suurilla, voimakkailla käsillänsä,
ja Balasco olisi lopettanut päivällisensä Tuonelassa.
Sillä jos Balasco ei hyväksy naisten polkupyöräilyä, niin on se vaan
sen suhteen, jota hän jo katsoo omaksensa, ja hän ajattelee
karskisti; "Huomisen jälkeen saat odottaa polkupyörällä ajamistasi,
kyyhkyläiseni!"
Samassa laskee alus Key Westin laiturin ääreen, ja maaportaat pannaan
ulos. Mutta kukaan ei luo siihen enempää huomiota paitsi Rex, joka
huutaa kapteenille tämän mennessä maihin, että hän koettaisi urkkia
uutisia kaupungilta.
Tällä poikkeuksella seurue Lentokalan pienessä ruokasalissa yksinomaan
vaan syö, juo ja puhelee. Estrabon vaihtaa helliä kuiskeita Amy
Ormistonin kanssa ja näyttää haluavan valloittaa tuon keimailevan
lesken, ja se hänelle täydellisesti onnistuukin. Hän kertoo leskelle
pikku juttuja elämästä Espanjassa, Brasiliassa ja Havannassa ja
joitakuita häväistysjuttuja Madridin ylhäisistä piireistä, joille Amy
levittää viattomat silmänsä ja puhkeaa sanomaan: "No voi kaikkia! Te
kauheat espanjalaiset!"
Muut syövät, juovat ja puhuvat suurimmalla innolla, ja kaikki on hyvin
hauskaa, kun kapteeni Thomas, joka on tullut laivaan takaisin, pistää
päänsä ovesta sisään.
"Joitakin uutisia?" huutaa Rex.
"Ei hitustakaan!" vastaa kapteeni. "Minä pistäysin vaan sanomaan
teille, don Balasco, että täällä on muuan herra kannella, joka pyytää
viipymättä saada puhua kanssanne asioimisista."
"Asioimisistako!" puhkeaa Espanjalainen sanoiksi. "_Diantre_! Mitä
huolin minä, nousevatko tupakan hinnat vai laskeutuvat? Asioimisia
purjehdusretkellä tähän aikaan iltaa? Asioimisia!"
Hän menee närkästyneenä kannelle, mutta hätkähtää hämmästyneenä
takaisin.
Mastic, tullisalapoliisi, se on, joka seisoo häntä odottamassa, ja
hänen olkapäänsä takaa kurkistelee lurjusnulikan virnistelevät kasvot.
"Miten tuhannesti olette tänne tulleet?" puhkeaa Balasco sanoiksi.
"Ette kait ole ennättäneet tällä vähällä ajalla purjehtia Sisiliskolla
Korallisaareen ja sieltä takaisin tänne?"
"Emme, -- minä Lainasin höyrypurtenne."
"_Caramba_! Te rohkenitte?"
"Rohkenin -- se oli teidän asioissanne. Mutta tulkaa tänne peräpuoleen,
jotta voin puhua kahden kesken kanssanne." Tullimiehen silmässä
vilahtaa ovela välkähdys, ja hän vie espanjalaisen perään, missä ei ole
ketään kuulomatkalla ja kuiskaa: "Olen keksinyt, että aseet ovat tässä
laivassa!"
Ja hän jännityksellä odottaa nähdä, mitä Estrabon on sanova, tai minkä
ilmeen hänen kasvonsa saavat.
Mutta tällä on nyt hermonsa vallassaan ja on valmistunut kaikkia
mahdollisuuksia varten. Hän vastaa: "Te kummastutatte minua! Oletteko
varma siitä?"
"Täydellisesti. Tuo Varona on puijannut meidät."
"Kysymme kapteeni Thomasilta asiaa", sanoo Balasco, "eli oikeammin,
kysykää te häneltä! Minä olen vaan vieras aluksessa enkä tahtoisi
saattaa mitään ikävyyksiä naisille." Hän huutaa kapteenia ja pyytää
hänen tulemaan perään.
Tämä tekee ja vastaa Masticin kysymyksiin lyhyesti: "Ovat, aseet ovat
pantu lastiruomaan. Mitä teillä on sen kanssa tekemistä."
"Olen tullivirkamies", vastaa salapoliisi, "ja minulle suodun
valtuun voimasta otan minä nämät aseet takavarikkoon Yhdysvaltain
puolueettomuutta rikkovina salatavaroina."
"Aivan oikein. Tästä hetkestä saakka ovat ne teidän", virkkaa Balasco,
keskeyttäen kapteenin joka murisee jotakin "kirotusta julkeudesta ja
hänen alusoikeuksiensa loukkaamisesta." Sitten kiiruhtaa Espanjalainen
kaatamaan öljyä raivoisille laineille sanomalla: "Aseet ovat
luonnollisesti teidän, señor Mastic, siitä ei ole kysymystäkään.
Mutta miksi häiritsitte naisia tällä hauskalla huviretkellä oltaessa?
Palatkaamme takaisin Smaragdisaarelle, jonne meidän kuitenkin pitää, ja
huomisaamuna varhain voitte ne ottaa yhtä hyvin kuin tänäkin iltana.
Virallinen takavarikkoon-otto täällä, asevarojen nosto lastiruomasta
ja vienti maihin pidättäisi Lentokalaa useita tunteja. Viipyisi niin
kauvan, ennenkuin se saapuisi takaisin kotiin, että mr Vanstone ja
niinikään hänen tyttärensä tulisivat levottomiksi."
"Niin, olen peloissani, että pikku Gertie kävisi tuskaiseksi", sanoo
Mastic ja repii empien päätänsä.
"Te annatte siis jahdin kääntyä takaisin Smaragdisaarelle tänä iltana?"
kysyy Balasco, jonkin verran levottomuutta äänessään.
"Annan, -- mutta minä seuraan mukana!" sanoo salapoliisi päättävästi.
"Mitä? Jahdissako?"
"Muussa tapauksessa annan viedä aseet ylös lastiruomasta laiturille
tänä iltana."
Sisustassaan Balasco raivoaa, mutta ulkoa on hän tyyni. Hän tointuu
heti entiselleen ja sanoo kapteenille: "Mr Masticin ehdotus on paras.
Ei kenenkään tarvitse tietää, että hän on laivassa. Teillä kait on joku
paikka hänelle tuolla alhaalla arvatakseni."
"On, voin antaa hänen saada perämiehen hytin. Siinä on kaksi
makuupaikkaa, ja se on väki tilava."
"Hyvä. Sitten on kaikki selvillä. Mitä sanotte asiasta, Mastic?"
"Minulla ei ole mitään sitä vastaan."
Kun kapteeni on poistunut pitämään huolta hytin kuntoonpanosta, sanoo
Estrabon luontevasti salapoliisille: "Voinko mitään muuta tehdä
hyväksenne?"
"Voitte, koskapa minun on jääminen laivaan kanssanne", nauraa Mastic,
"parisen noita sikareja, jos uskallan pyytää."
"Sikarejako? Niitä saatte! Minä menen niitä teille hakemaan", vastaa
espanjalainen ilostuneella äänellä.
Hän menee ruokasaliin ja tulee pian ulos taas, ojentaen salapoliisille
yhden Regalla Imperialin ja sanoo: "Meillä ei ole monta laivassa,
mutta jos tahdotte saada yhden lisää, niin lähettäkää hakemaan. Tässä
on teille yksi väkevämpää lajia, nuori mies", jatkaa hän ja antaa yhden
tummista _Inviciblesistänsä_ lurjusnulikalle, joka virnistellen seisoo
vieressä. "Poltattehan?" kysyy hän innollisesti.
"Savuaako tuo savupiippu?" kysyy nulikka viitaten sanottuun esineeseen.
"Tämä on juuri minun mieluiseni, tämä, -- paksu kuin makkara ja musta
kuin neekeri!"
Sen jälkeen menevät hän ja mr Mastic perämiehen hyttiin ja
valmistautuvat viettämään hauskaa iltaa.
"Nauta!" ajattelee Estrabon katsoessaan salapoliisin jälkeen ja mutisee
sitten: "Mitä eroa on kahdessa lisää?" Hän on näet valmis vaikka mihin.
Seitsemästoista luku.
Don Balascon sikarit.
Samassa kuulee hän kapteenin äänen käskevän heittämään kiinnitysnuora
irti. Jahti lähtee liikkeelle.
"Nyt toimeen!" sanoo hän iloisesti itsekseen mennessään kajuuttaan
ja huutaa hilpeästi: "Ahaa! Te olette alottaneet sampanjan minua
vartomatta, _mis amigos_."
"Se on ruokalaji, jota nauttiakseni minä en koskaan ketään varro",
nauraa Blackeley, ja muiden yhdistyessä siihen samallaisilla
huomautuksilla, havaitsee Estrabon suureksi tyytymyksekseen kaikkien
herrain tulleen iloisemmiksi, huolettomammiksi ja seurallisemmiksi
viinistä, jota he jo ovat juoneet. Jälkiruoka on pöydällä ja Varona
huutaa: "Missä on sampanjagroggi?"
"Minä aijoin tarjoilla sampanjagroggia kahvin asemasta."
Pari väitettä kohoaa tätä odottamatonta uutuutta vastaan, mutta
espanjalainen, jolla on vähän pintapuolista tietoa myrkkyopissa,
sanoo nauraen: "Se on Espanjalainen tapa, ja luulen teidän tulevan
pitämään panostani mokkakahvia parempana. Minun sampanjagroggini
ovat täydellisiä taiteen mestariteoksia", lisää hän innostuneesti.
"Sampanja, joka muuttaa epätoivon toivoksi, joka saapi ihmiset
unohtamaan, että löytyy helvetti, ja tuo heille paratiisin riemut --
haihtuvat ehkä, mutta kestäessänsä paratiisilliset -- maistuu vielä
ihanammalta, kun siihen on lisätty käyttämilläni essenseillä kasteltu
sokuripala."
"Hyvä!" huutaa Rex, ja leski taputtaa käsiään Balascon käskiessä
kajuuttavahtia: "Hankkikaa minulle aineet!"
"Mitä pitäisi olla?" kysyy palvelija.
"Kuivaa sampanjaa ja yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi -- kuusi
palaa kiteyntynyttä sokuria."
"Seis!" kirkuu Rex. "Te unohdatte itsenne. Seitsemän palaa sokuria"
"Niinpä niin! Kiitos, poikaseni! Se olisi ollut ankara erehdys",
hymyilee Estrabon. "Mieluimmin valkojuurikassokuria -- se sulaa
hitaammin -- ja vähän Angosturamuikeaa. Muut maustimet ovat minun
salaisuuteni", lisää hän.
Saatuansa pyytämänsä ottaa Espanjalainen taskusta pienen hopeapullon,
joka sisältää viisi- tai kuusikymmentä grammaa "salaisuuttani", kuten
hän nauraen kutsuu sitä, ja tiputtaa varovasti kymmenen noppaa nestettä
jokaiseen sokuripalaan, jotka hän sitten panee seitsemään korkeaan
lasiin, jota paitsi hän joka lasiin kaataa hiukan Angosturamuikeaa.
"No, kajuuttavahti", huutaa hän, "onko tämä sampanja jääkylmää -- ei
_frappe_ -- vaan jääkylmää?"
"Juuri parahultaisen asteista", vastaa kysytty, joka innokkaasti on
katsellut Balascon menettelyä, toivossa voivansa saada ilmi hänen
salaisuutensa ja hyötyä siitä toisilla huviretkillä.
Seurueen toiset henkilöt omistavat kumminkin laittamiselle vaan hiukan
huomiota. He pitävät parempana jutella ja juoda odotettu nektari, kun
se tulee valmiiksi. Miten sitä laitetaan, siitä he eivät paljoa
perusta.
"Vaikutus se on, josta minä huolin", sanoo Rex. "Minua ei koskaan
huvita katsoa, miten totini kahvilassa sekoitetaan. Kaikki mitä
tahdon tietää, on, että se tuntuu oikein repäsevältä, kun se tulee...
määrättyyn paikkaansa."
"Hyss!" sanoo Indra nuhtelevasti, sillä pojan ääni ja käytös
ilmaisevat, että hän alkaa riemastua hiukan liiaksi. "Älä juo
enää sampanjaa, Rex", lisää hän ja olisi luultavasti onnistunut
houkuttelemisessaan, jollei hän olisi tehnyt suurta erehdystä lisäksi
sanomalla: "Sinähän olet vielä niin nuori."
"Nuoriko?" puhkeaa Rex sanomaan. "Suuri Luoja! Milloinka tulee kyllin
vanhaksi saadakseen nauttia tämän maailman hyvästä?" Ja kun
kajuuttavahti tarjoaa hänelle Balascon sampanjagroggia, tyhjentää
hän sen yhdessä henkäyksessä, maiskuttaa huulillaan ja sanoo:
"Erinomaista!" vaikka hän itse asiassa pitää, että se maistuu hieman
muikealta.
Toisetkin herrat tyhjentävät lasinsa, ilman että Blackeley ja Severance
näyttävät havaitsevan omituista makua, mutta Varona sanoo: "Luulenpa,
ettei tämä ole oikein saman veroista, kuin se, jota tarjositte minulle
kolme vuotta sitten Key Westissä."
Ryypiskeltyään noin puolet groggeistaan, selittävät naiset, että he
huomaavat ne liian muikeiksi ja juovat mieluummin imelämpää sampanjaa.
Se on juuri, mitä Balasco haluaa. Hän ei erityisesti haluakaan, että
Indra ja Amy joisivat hänen sekoitustaan, etenkin kun hän näkee kokin
ja kajuuttavahdin kiiruusti tyhjentävän jäännökset tarjoiluhuoneessa.
"Oo, pidättekö siitä?" kysyy hän hyväntahtoisesti tullessaan ovesta
esiin.
"Erittäin paljon!" vastaa kajuuttavahti, joka odottaa moitteita.
"Hyvä, -- ottakaa sitten minun groggini ja jakakaa se keskenänne.
Saatan laittaa itselleni toisen sitten", sanoo Balasco ojentaessaan
heille lasinsa ja tyytyväisesti katsellessaan, miten he heti
tyhjentävät sisällyksen.
"Apropos", sanoo Rex, "missä ovat teidän erinomaiset sikarinne, -- ne
Regalias Imperialesit?"
"Mitä, -- olenko unohtanut ne?" ja espanjalainen panee pöydälle
laatikon, jossa ovat ne sikarit, mitkä hän niin huolellisesti kääri
Key Westissä. "Otan mukaani parisen kapteenille, -- minulla on hänen
kanssaan jotakin puheltavaa."
Otettuaan esiin myöskin samalla tavalla valmistetut
_Invincibles_-sikarit ja pistettyään ne taskuunsa menee hän keulan
puoleen ja ajattelee: "Jumala siunatkoon poikaa! Hän muistutti minulle
jotakin, minkä sillä hetkellä olin unohtanut."
Miehistö on kokoontunut jahdin keulaan, joka nyt kiitää eteläänpäin
selvitäkseen muutamista ulospistävistä riutoista, ennenkuin se kääntyy
itäänpäin. Kohdatessaan suurikorvaisen Juanin, jättää hän tälle
suurimman osan Invincible-sikareja ja sanoo: "Jaa nämät miehistölle ja
lämmittäjille sanoen paljon terveisiä don Balascolta."
Hän tietää, ettei kukaan hänen miehistään koske niihin. Masinisti ja
peränpitäjä polttavat vaan sikareja, joita heillä kuubalaisen tavan
mukaan on joukko mukanansa, -- sitä paitsi on heitä kaikkia varoitettu.
"Olen rohjennut", sanoo hän tullessaan kapteeni Thomasin luo
ohjaushyttiin, "jaella muutamia sikareja väelle, koskapa nyt olemme
kotimatkalla."
"Siinä teitte kiltisti", vastaa kapteeni.
"Jokainen heistä sauhuaa kuin uuninpiippu." Sitten lisää hän
tarkoittavalla äänellä: "Etteköhän ole unohtaneet jotakin?"
"Mitä sitten?" kysyy Estrabon.
"Laivurin", vastaa tämä leveästi hymyillen.
"Oo, minäkö olisin unohtanut teidät? Pyydän tuhat kertaa anteeksi!"
ja Espanjalainen ojentaa hymyillen Thomasille kaksi mustia
Invinciblesiään, koska hän arvaa vahvan ja hieman vaikeapolttoisen
sikarin maistuvan tästä parhaalta.
"Kiitoksia, kiitoksia!" sanoo kapteeni ja kirkastuu. Pian sen jälkeen
lisää hän: "Sandy on myöskin tupakkamies. Älkää unohtako konehuonetta,
herra sikaritehtailija. Se ei maksa teille niin paljoa -- olettehan
itse asiassa osallinen."
"Unohtaako koneenkäyttäjän?" lausuu Estrabon. "Ei koskaan!" ja
avatessaan konehuoneeseen vievän ikkunan huutaa hän: "Sandy,
tahtoisitteko sikarin?"
"Kysykää yhtä mielellänne, tahdonko päästä taivaan valtakuntaan",
vastaa Sandy leveällä skottilaisella murteellaan.
Espanjalainen heittää alas hänelle parisen ja palaa ruokasaliin, missä
hän tapaa herrat yhä juomassa ja tupakoimassa, mutta ei täysin niin
meluavan hilpeinä kuin ennen.
Silmänräpäys sen jälkeen sanoo mrs Ormiston: "Indra, tiedättekös,
parasta on luullakseni jättää herrat itsekseen. Läsnäolomme estää heitä
hauskoista jälkikekkereistä." Viime sanoja seuraa kevyt haukotus.
"Niin, olen itsekin hiukan uninen", vastaa Indra ja kysyy
sitten veltosti: "Kuinka kauvan viipyy ennenkun olemme takaisin
Smaragdisaarella."
"Noin kaksi tuntia", vastaa Balasco.
"Sitten saatamme hiukan nukahtaa", sanoo nuori nainen. "Menkäämme alas
hytteihin, mrs Ormiston."
"Niin, jos tunnen kymmenen minuutin päästä itseni yhtä uniseksi, rupean
minäkin maata", huomauttaa Severance. "Minä paneudun pitkälleni yhdelle
täällä olevista sohvista. Meidän on täytynyt olla aika myöhään ylhäällä
viime yönä."
"Niin, kello oli neljä", sanoo Indra saattaessaan naiset portaita
myöten alhaalla olevaan salonkiin, missä vaan yksi hehkulamppu palaa.
Täällä kääntyy hän ympäri ja sanoo iloisesti sulholleen: "Muista,
Billy, että meidän täytyy herätä varhain huomisaamuna. Meillä on
kokonainen pitkä onnellinen päivä edessämme."
Sulho silmäilee häntä hieman unisesti ja mutisee: "Niin, minun
mielestäni olisi hyvä aate pysyä jahdissa koko yö, sittenkin kun se on
laskenut ankkurin."
"Ehkä olisi juuri niin hyvä. Mitä sanotte mrs Ormiston?" kysyy Indra.
"Minä olen hirmuisen uninen -- jos menisimme ja rupeaisimme nukkumaan?
Meidän hyttimme ovat sangen mukavat."
Ainoa vastaus tähän tuolta muuten niin vilkkaalta leskeltä on
pitkäveteinen haukotus, ja naiset katoavat.
Viisi minuuttia myöhemmin asettaa Indra Vanstone kauniin päänsä
pitsillä koristetulle korvallistyynylle ja nukkuu väsyneenä, mutta
onnellisena ja yhtä turvallisena kuin olisi hän omassa huoneessansa
Smaragdisaarella tahikka suorastaan heidän uhkeassa, suuressa talossaan
New Yorkissa. Ja miksi ei hän sitä olisi? Luotettava kapteeni Thomas
seisoo peräsimessä. Jahti on niin varma pikku alus, kuin koskaan on
aaltoja kyntänyt, ja yö on kaunis ja hiljainen. Hänen veljensä on
yläpuolella olevassa salongissa, hänen seuranaisensa nukkuu viereisessä
hytissä, ja ennen kaikkia, eikö se mies, jolle hän kaikista mieluimmin
tässä maailmassa uskoisi nuoren henkensä, ole ylhäällä kannella,
valvoen hänen ylitsensä, eikö hänen huulillansa tunnu yhäti se hellä
hyvänyön suutelo, jonka se painoi niille naisten salongin hämärässä?
Balasco, joka kulkee edestakaisin kannella, heittää sivumennen
salavihkaisen silmäyksen salonkiin. Herrat puhelevat ja tupakoivat
hyvin unisesti. Rex on nukkunut tuolillensa. Kokki ja kajuuttavahti
ovat jättäneet passailemisen sikseen ja polttelevat laiskeliaasti ja
unisesti kahta hänen mustia Invinciblesiään.
Hän menee keulan puoleen. Pari miehistöstä makaa nukkuen kannella.
Sitten kuulee hän Thomasin äänen ohjaushytistä sanovan: "Tekö se
olette. Balasco? Lähettäkää tänne peränpitäjänne ottamaan ruorirattaan
haltuunsa. Olen niin kirotun uninen, etten voi nähdä Hietasaaren
majakkaa." Kun hän tulee hänen luoksensa, murisee kapteeni: "Kas tässä!
Ottakaa ruori itse. Tulimaista, olen niin kuolonväsynyt, etten voi
nähdä, minne kompassi osoittaa. Huutakaa peränpitäjätänne! Sanokaa
hänelle, että hän ohjaa takaisin Smaragdisaarelle. Hän tuntee väylän
yhtä... hyvin... kuin minä..." Viime sanat ovat yhtä pitkää haukotusta.
"Varmaankin." sanoo Balasco ja tarttuu ruorirattaaseen juuri paraaseen
aikaan, sillä laivurin pää vajoo rinnalle. Hän horjuu pitkälle,
topatulle, ohjaushytin perimmässä osassa olevalle penkille ja
seuraavana silmänräpäyksenä kuuluvat hänen kuorsauksensa tahdissa
koneen lyöntien kera.
Mutta Balasco ei muuta jahdin suuntaa, vaan se kiitää yhäti
lounaaseen, suoraan Kuuban rannikkoa kohti.
Hetkisen kuluttua tulee hänen peränpitäjänsä ylös ja sanoo: "Antakaa
minun astua sijaanne, señor!"
Hänelle sanoo Balasco: "Pidä samaa suuntaa!"
"_Por dios_!j Se veisi meidät pikkusen lännenpnolelle Havannaa -- me
ohjaamme suoraan Kuubaa kohden."
"Niin", vastaa Balasco. "Suoraan Kuubaa kohden. Minun täytyy olla
siellä huomisaamuna varhain. On kysymyksessä hyvin tärkeä asia, ja saat
viisisataa dollaria, jos täytät käskyni."
Pian sen jälkeen huutaa hänen neekerikoneenkäyttäjänsä aukinaisen
ikkunan kautta konehuoneesta: "Minun on pakko hoitaa konetta yksinäni.
Skotlantilainen on nukkunut."
"Sangen hyvin", vastaa don Balasco. "Lämmitä vaan niin kovasti, kuin
suinkin voipi."
"Ei käy päihinsä", sanoo koneenkäyttäjä, "lämmittäjätkin ovat
nukkuneet."
"Ovat, mutta eivät minun kätyrini kokkapuolessa", sanoo Estrabon. Hän
menee ja hakee esiin Juanin ja Pablon sekä käskee heidän lämmittää
pannuja neekerin tarkastuksen alaisina.
Niin kiitää alus eteenpäin yössä, yhä suunnaten lounasta kohden, mikä,
yhteydessä Golfvirran vaikuttaman ajautumisen kanssa, tulee viemään
heidät kaksikymmentä peninkulmaa lännenpuolelle Havannaa.
Ja kannella astelee espanjalainen edestakaisin, valppaana kuin kissa.
Ja kajuutassa makaavat hänen pöytätoverinsa raskaassa unessa, sillä
"minun salaisuuteni" on tehnyt tarkoitetun vaikutuksen.
Katsoessaan heitä sähisee Balasco: "Kaksi heistä on isänmaani
vihollisia ja tahtoisi tuhota sen kunnian, ja yksi on varastanut hänen
rakkautensa minulta. Miksi en pakoittaisi Indran maksamaan lunnaat
heidän hengistänsä?" Mutta kun hän katsoo pitkää Jack Blackeleytä, joka
korsaa ankarasti, sanoo hän säälitellen: "Oiva mies, -- kirotun oiva
mies!" Ja silmänräpäykseksi katuu hän ja huutaa peränpitäjälle: "Muuta
suunta!"
"Mitä? Smaragdisaarelleko takaisin?" kysyy tämä.
"Smaragdisaarelle! Missä olen kärsinyt kaikki helvetin tuskat?" oihkuu
Espanjalainen ja huiskii käsillään ilmaa. Silloin sattuvat hänen
silmänsä Rexiin, joka maatessaan siinä vaalea tukka epäjärjestyksessä
punasella tyynyllä, muodostaen kauniin taulun nuorekasta miehuutta,
ja hän kuiskaa: "Indra rakastaa heitä; hänen täytyy ostaa heidät
vapaiksi!" ja huutaa: "Ei", peränpitäjälle, joka jo on alkanut kiertää
ruoriratasta. "Pidä samaa suuntaa -- Kuubaan!"
Koko yön kävelee Estrabon edestakaisin kannella, uneksien tulevasta
morsiamestaan ja on puoleksi mieletönnä voitonriemusta: "Hän on tuleva
omakseni tänään! Kaikessa kauneudessaan ja ihanuudessaan, minun
omakseni eikä kenenkään muun! Hänen hieno poskensa on painautuva minun
poskeani vasten, hänen punaset huulensa kohtaavat minun huuliani, --
minä olen voiva suudella ja hyväillä häntä ja olla onnellinen, niin
kauvan kun elän täällä maan päällä. Ah, toivotan sinulle onnea, ystävä
Balasco!"
Kuuden aikaan aamusella alkaa vaaleta. Hän näkee Kuuban rannikon
epäselvästi etäisyydessä ja puhkeaa äkkiä sanomaan: "Jos he heräisivät
liian aikaiseen!" mutta sanoo sitten riemuiten: "Ah, morfiiniliuos!
Pikku Gertien lahja minulle. Minä pidän kuubalaisen rakastajansa
sidottuna unen kahleisiin ja hänet, joka tahtoi minulta varastaa, ja
jokaisen, joka tahtoisi asettua minun ja papin ja vihkisormuksen ja
morsiamen väliin -- kapteenin, miehistön ja kaikkityyni! Heidän täytyy
nukkua, kunnes heille on liian myöhäistä auttaa häntä tai itseään, --
jos sitä tarvittaisiin", lisää hän hymyillen onnettomuutta tuottavasti.